Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Meillä mummu ei yhtään ole ymmärtänyt lasten tarpeita. Esikoisen itku lapsena tarkoitti aina nälkää, kuopuksen väsymystä (jotta saisi laittaa epämieluisan lapsenlapsen nukkumaan). Joku hirveä tarve oli kauhealla vauhdilla lappaa ruokaa lusikalla suuhun, ihan uskomattomia määriä. Oli kerran hoitamassa, ja oli vuoden ikäiselle keittänyt puuroa parista desistä kauraryynejä, ettei vaan jää nälkä.... wtf? Meillä myös anopin kauhuksi sormiruokailtiin, ja lapsi oppi nopeasti tavan työntää lautanen kauemmaksi kun maha on täynnä. Näppärä anoppi tässä tilanteessa ”pisteli lusikalla loput” vastustelevan lapsen suuhun, vaikka olin opastanut, että kun lautanen lähtee kauemmas, lapsi on kylläinen. Seuraavana käsien pesu. Mutta mitäpä miniä lapsestaan tietäisi?
Kun meillä oli sukujuhlissa, niin anoppi selitti minun lapsistani milloin mitäkin ihmeellisyyksiä. Kun 2-vuotias tunnisti oman kirjaimella, niin johan tuo melkein osaa lukea. Ja aina aamulla ensimmäiseksi laulaa tuikituiki tähtönen, oli ehkä kerran tehnyt niin. Miehen sisko kerran tanssi lapseni kanssa, niin anoppi siihen kovalla äänellä tytärtään moittimaan, että ei Pertti nuan paa, vaan näin se panoo [tähän anopin varsin huvittava, ennennäkemättömän huvittava koreografia]. Miehen sisko oli varsin kiusaantuneen oloinen tämän jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaan samaistua moneen tekstiin. Minulla vaikea suhde mieheni vanhempiin, koska äiti on edelleen mustasukkainen pojastaan ja isä ei kestä yhtään eriäviä mielipiteitä. Ovat riitaantuneet sukulaistensa kanssa ym. joten vika ei voi olla vain minussa, miniässä. Konflikteja on ollut useita vuosien aikana. Mieheni voisi olla vähemmän tossukka asettamalla rajoja. Toki on etääntynyt vanhemmistaan, kun ei itsekään jaksa jatkuvaa pelkoa, että vanhempansa taas pimahtavat. Ensimmäisen lapsen syntyminen nosti taas helvetin valloilleen. Tästä lopullisesti sisuuntuneena olen ilmoittanut miehelle, että minä asetan rajat, jos hän ei uskalla. Minä suojelen vauvaamme. Ensin pimahdetaan, että halusimme tietää vauvan sukupuolen, sitten häiriköidään synnytyssairaalaan vaikean synnytyksen jälkeen vauvan sukunimestä (emme ole naimisissa). Vauvan synnyttyä anopin suu käy koko ajan, mitä minun pitää tehdä, vastoin synnytyssairaalassa saatua opastusta ja neuvolan ohjeita. Pidän liikaa vauvaa sylissä ja lähellä (vauvasta tulee kulman vaikea ja rasittava, pitäisi vain syöttää ja laittaa sänkyyn). En saisi ostaa vauvalle liikaa vaatteita ym ym ym. Viime tapaamisen jälkeen mitta täyttyi lopullisesti: repi vauvan kaksi kertaa sylistäni, toisella kertaa vei toiseen huoneeseen (vaikka teimme lähtöä), olisi antanut pienen kovan leivonnaisen vauvalle, joka muutaman kk eikä edes lähellä kiinteiden ensimaisteluita. Anoppi väänsi myös melkein krokotiilinkyyneliä, että kai vauva saa ilma hoitoa. Halusi, että vauvamme olisi ilman vaippaa heidän vetoisella lattialla ilmakylpemässä (itselle tuli jo pervo fiilis moisesta vänkäämisestä). Aneli vaipan ottamista pois. Lähetteli vielä illalla minulle hoito-ohjeita kännykkään. Ei, vauva ei pääse hoitoon ikinä eikä tuo hirviöämmä saa nähdä vauvaa ennen kuin tuo lapsen isäkin alkaa laittaa rajoja. Omat vanhempani kunnioittavat näkemyksiämme ja kuuntelevat mielenkiinnolla, miten ohjeistukset muuttuneet sitten minun vauva-ajan. Sanon myös suoraan äidilleni eikä äitini ole uhriutunut. Omat isovanhempani olivat ihania ja minulla oli lämpimät välit. Surullista, että omalle lapselle ei tule lämpimiä välejä toisiin isovanhempiin. Ensin minua haukuttiin vuositolkulla enkä osaa näköjään hoitaa edes omaa vauvaani. Lisäksi käyttädytään kuin hullut, kun pitää repiä vauvaa.
Kyllä siitä oltiin tarkkoja aikoinaan, vielä 70-luvulla ja ehkä sittemminkin että pienokaisen tasavärinen, pehmeä iho heijastelee ylipäätään hoivan laatua. Ihottumat olivat kauhistus ja niitä vältettiin ilmakylvyillä ja päivittäisillä miedoilla saippuapesuilla. Mummo on antanut niitä vinkkejä sinulle joita on itse aikoinaan saanut. Pienen ihmisen alastomuus on viattomuudessaan ja suloisuudessaan erillään aikuisen alastomuudesta, siksi tuntuu helpolta ja soveliaalta antaa vauvan olla nakuna. Moni nuori ensikertalainen äiti on "sarvet päässä" siksi että ihmisluonto on katsonut tarpeelliseksi kehittää nuoren äidin tarkaksi ja varovaiseksi. Me tiedämme ja muistamme tämän ja suhtaudumme siihen hellyydellä mutta jollekin mummille noiden "sarvien" näkeminen aiheuttaa jännitystä - saankohan minä kuulua tämän tulokkaan ensivaiheisiin ollenkaan, ajaako nuori äiti minut vaistojensa varassa kauaksi? Moni odottaa pieniä asioita tulokkaan kanssa, ei mitään mikä äidin alueeksi katsotaan. Pieniä tuokioita rauhassa sohvalla, mummulan tulemista tutuksi alkuun äänien, tuoksujen kautta, tuttujen ihmisten arkielämää josta pienokainen saa piirtää elinpiirinsä osasia siihen karttaan jota hän maailmasta mieleensä muodostaa. Äiti on tärkeä, hän imettää ja tarjoaa yöaikaan turvaa kun vauva herää, onhan hänen rytminsä vielä omanlaisensa meihin aikuisiin verrattuna. Mummi saakoon siis niitä hetkiä päivisin jolloin kaikki on muutenkin mukavasti - pieni masu maitoa pullollaan, puhtaat vaatteet ja lämpöinen ympäristö. Tasapainoinen aivan tuorekin äiti osaa ilahtua "varasylistä" ja ottaa lämpimän suihkun tai selailla vaikka lempikirjaansa. Mummille saa ja pitääkin antaa askareita tehtäväksi jos hän voi sillä tavoin olla parhaaksi hyödyksi ja avuksi. Mutta ei niin, että mummi tuntee itsensä opastuksen vuoksi "piiaksi"! Eli aivan tavallisin kohteliain äänenpainoin voi jokainen osapuoli itseään ilmaista ja näinkin jo välttää tavanomaiset karikot.
T. Yksi iloinen mummu ja 3 vuotiaan pojanpojan suussa "mammu"!Sai-ras-ta! Taisi KultaMummi taas löytää keskuuteemme.
Eri
Luin ton tekstin nyt pari kertaa, enkä löydä siitä mitään sairasta vaikka oman lapsen mummon takia oonkin vähän yliherkistynyt näkemään negatiivista helposti mummo teksteistä.Ihmisten kielellähän tossa lukee, että pieni lapsi tutustuu äidin kanssa lähiympäristöön kyläilemällä päivällä ja sitä kautta tutustuu mummolaan. Joskus mummo antaa vanhentuneita ohjeita, se johtuu siitä että se on ite saanu sellaset ohjeet nuorena. Joskus mummoakin jännittää uusi tilanne.
Asioista pitää sanoa suoraan mutta kohteliaasti. Ja mummon olisi hyvä auttaa pienissä asioissa esim vahtia lasta sen hetken kun äiti käy suihkussa.Mikä tossa oli sun mielestä se sairas osuus?
No esim se että äiti patistetaan suihkuun tai lukemaan jotta mummo saa huseerata.
Tai että siinä valvoneena jne pitää päivittäin kuunnella päättömiä neuvoja ja kyynärpäätaktiikalla kilpailla siitä, kuka lasta hoitaa.
Ja koko tuo käsittämätön oksettava kirjoitustyyli.
Kirjoitustyyli on kyllä raskas ja teennäisen kuulonen, mutta itse luin tekstin ihan eri tavalla kuin sä. Ymmärsin, että tuossa tekstissä juuri oli, että mummo ei hoida vaan sitten kun vauva on syötetty, puettu ja punattu, eikä ole mitää muuta tarvetta kun hengaus niin mummo voi pitää vauvalle seuraa ja siinä vaiheessa äiti voi käydä suihkussa.
Alan varmaan pehmenemään 😝
No mulla on just kokemusta mummosta, jonka kanssa saa kilpailla siitä että saa hoitaa omaa lastaan. Kerran mm lähetti minut hakemaan postia ja vetäisi sitten oven lukkoon takanani jotta en pääsisi takaisin sisään.
Olen kuvitellut että mun anoppi on omaa luokkaansa lasten omimisessa ja yleisessä v i t tupäisyydessä mutta tää ketju on kumonnut luuloni. Siis lähdin lukemaan tätä sillä mielellä, että noh älkää kuulkaa jaksako, näkisitte mun anopin... Esim. mut on kanssa lukittu talon ulkopuolelle vastaavasti, anoppi marisi jouluna (eka ja vika joulu heillä lasten kanssa) että pitäis sytyttää jäälyhdyt mutta kun hän ei nyt tohtisi lähteä ulos liukastelemaan. Minä ajattelin että no käydään perkele sytyttämässä muorille lyhdyt, kuopus 4kk nukkumassa ja aikaa menisi 2 minuuttia.
Pääsin ovesta ulos ja laitoin otsalamppuun valon niin selän takaa kuului *klaks*. Anoppilan ovi ei ole normaalisti ikinä lukossa. Koputin ovea, ei mitään, sitten keittiön ikkunaa, anopin selkä vilahti ja kuopus tietenkin sylissä, oli hakenut kesken unien. Pääsin pannuhuoneen ovesta sisälle ja anoppi, posket kirkuvanpunaisina, itkevä vauva sylissään sönköttää että vahingossa meni lukkoon, on varmaan vikaa ovessa jne. Mies oli ajamassa töistä paikalle, soitin että joulusuunnitelmat muuttui just. Anoppi vinkui että vauva ainakin jää hänelle joulun viettoon, hän kun ei joulua yksinään vietä. Lototkaapa, että jäikö vauva.
Ja huom. M I N Ä pilasin mummorievun joulun.Mistä tiedät ettei mummo puhunut totta? Kyllä jotkut ovet tekee tota että napsahtaa lukkoon itsestään. Toivottavasti se ei ollut vahinko koska kiva jos löylytit mummon turhaan ja vielä jouluna 😬
Tiedän sen siitä jo että anoppi on niin daiju että alkoi sönköttää heti kun näki mut, että "ovi on varmaan rikki kun tollasta tekee" vaikken ollut ehtinyt edes sanoa mitään. Ja kuopusta himoitsi koko ajan itselleen puristeltavaksi ja kuolattavaksi, ihan vaan koska sattui olemaan pieni vauva. Pussaili huulet törröllään vauvaa mm. niin että kuolarihma jäi paskaisen suunsa ja vauvan posken väliin roikkumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaan samaistua moneen tekstiin. Minulla vaikea suhde mieheni vanhempiin, koska äiti on edelleen mustasukkainen pojastaan ja isä ei kestä yhtään eriäviä mielipiteitä. Ovat riitaantuneet sukulaistensa kanssa ym. joten vika ei voi olla vain minussa, miniässä. Konflikteja on ollut useita vuosien aikana. Mieheni voisi olla vähemmän tossukka asettamalla rajoja. Toki on etääntynyt vanhemmistaan, kun ei itsekään jaksa jatkuvaa pelkoa, että vanhempansa taas pimahtavat. Ensimmäisen lapsen syntyminen nosti taas helvetin valloilleen. Tästä lopullisesti sisuuntuneena olen ilmoittanut miehelle, että minä asetan rajat, jos hän ei uskalla. Minä suojelen vauvaamme. Ensin pimahdetaan, että halusimme tietää vauvan sukupuolen, sitten häiriköidään synnytyssairaalaan vaikean synnytyksen jälkeen vauvan sukunimestä (emme ole naimisissa). Vauvan synnyttyä anopin suu käy koko ajan, mitä minun pitää tehdä, vastoin synnytyssairaalassa saatua opastusta ja neuvolan ohjeita. Pidän liikaa vauvaa sylissä ja lähellä (vauvasta tulee kulman vaikea ja rasittava, pitäisi vain syöttää ja laittaa sänkyyn). En saisi ostaa vauvalle liikaa vaatteita ym ym ym. Viime tapaamisen jälkeen mitta täyttyi lopullisesti: repi vauvan kaksi kertaa sylistäni, toisella kertaa vei toiseen huoneeseen (vaikka teimme lähtöä), olisi antanut pienen kovan leivonnaisen vauvalle, joka muutaman kk eikä edes lähellä kiinteiden ensimaisteluita. Anoppi väänsi myös melkein krokotiilinkyyneliä, että kai vauva saa ilma hoitoa. Halusi, että vauvamme olisi ilman vaippaa heidän vetoisella lattialla ilmakylpemässä (itselle tuli jo pervo fiilis moisesta vänkäämisestä). Aneli vaipan ottamista pois. Lähetteli vielä illalla minulle hoito-ohjeita kännykkään. Ei, vauva ei pääse hoitoon ikinä eikä tuo hirviöämmä saa nähdä vauvaa ennen kuin tuo lapsen isäkin alkaa laittaa rajoja. Omat vanhempani kunnioittavat näkemyksiämme ja kuuntelevat mielenkiinnolla, miten ohjeistukset muuttuneet sitten minun vauva-ajan. Sanon myös suoraan äidilleni eikä äitini ole uhriutunut. Omat isovanhempani olivat ihania ja minulla oli lämpimät välit. Surullista, että omalle lapselle ei tule lämpimiä välejä toisiin isovanhempiin. Ensin minua haukuttiin vuositolkulla enkä osaa näköjään hoitaa edes omaa vauvaani. Lisäksi käyttädytään kuin hullut, kun pitää repiä vauvaa.
Kyllä siitä oltiin tarkkoja aikoinaan, vielä 70-luvulla ja ehkä sittemminkin että pienokaisen tasavärinen, pehmeä iho heijastelee ylipäätään hoivan laatua. Ihottumat olivat kauhistus ja niitä vältettiin ilmakylvyillä ja päivittäisillä miedoilla saippuapesuilla. Mummo on antanut niitä vinkkejä sinulle joita on itse aikoinaan saanut. Pienen ihmisen alastomuus on viattomuudessaan ja suloisuudessaan erillään aikuisen alastomuudesta, siksi tuntuu helpolta ja soveliaalta antaa vauvan olla nakuna. Moni nuori ensikertalainen äiti on "sarvet päässä" siksi että ihmisluonto on katsonut tarpeelliseksi kehittää nuoren äidin tarkaksi ja varovaiseksi. Me tiedämme ja muistamme tämän ja suhtaudumme siihen hellyydellä mutta jollekin mummille noiden "sarvien" näkeminen aiheuttaa jännitystä - saankohan minä kuulua tämän tulokkaan ensivaiheisiin ollenkaan, ajaako nuori äiti minut vaistojensa varassa kauaksi? Moni odottaa pieniä asioita tulokkaan kanssa, ei mitään mikä äidin alueeksi katsotaan. Pieniä tuokioita rauhassa sohvalla, mummulan tulemista tutuksi alkuun äänien, tuoksujen kautta, tuttujen ihmisten arkielämää josta pienokainen saa piirtää elinpiirinsä osasia siihen karttaan jota hän maailmasta mieleensä muodostaa. Äiti on tärkeä, hän imettää ja tarjoaa yöaikaan turvaa kun vauva herää, onhan hänen rytminsä vielä omanlaisensa meihin aikuisiin verrattuna. Mummi saakoon siis niitä hetkiä päivisin jolloin kaikki on muutenkin mukavasti - pieni masu maitoa pullollaan, puhtaat vaatteet ja lämpöinen ympäristö. Tasapainoinen aivan tuorekin äiti osaa ilahtua "varasylistä" ja ottaa lämpimän suihkun tai selailla vaikka lempikirjaansa. Mummille saa ja pitääkin antaa askareita tehtäväksi jos hän voi sillä tavoin olla parhaaksi hyödyksi ja avuksi. Mutta ei niin, että mummi tuntee itsensä opastuksen vuoksi "piiaksi"! Eli aivan tavallisin kohteliain äänenpainoin voi jokainen osapuoli itseään ilmaista ja näinkin jo välttää tavanomaiset karikot.
T. Yksi iloinen mummu ja 3 vuotiaan pojanpojan suussa "mammu"!Sai-ras-ta! Taisi KultaMummi taas löytää keskuuteemme.
Eri
Luin ton tekstin nyt pari kertaa, enkä löydä siitä mitään sairasta vaikka oman lapsen mummon takia oonkin vähän yliherkistynyt näkemään negatiivista helposti mummo teksteistä.Ihmisten kielellähän tossa lukee, että pieni lapsi tutustuu äidin kanssa lähiympäristöön kyläilemällä päivällä ja sitä kautta tutustuu mummolaan. Joskus mummo antaa vanhentuneita ohjeita, se johtuu siitä että se on ite saanu sellaset ohjeet nuorena. Joskus mummoakin jännittää uusi tilanne.
Asioista pitää sanoa suoraan mutta kohteliaasti. Ja mummon olisi hyvä auttaa pienissä asioissa esim vahtia lasta sen hetken kun äiti käy suihkussa.Mikä tossa oli sun mielestä se sairas osuus?
No esim se että äiti patistetaan suihkuun tai lukemaan jotta mummo saa huseerata.
Tai että siinä valvoneena jne pitää päivittäin kuunnella päättömiä neuvoja ja kyynärpäätaktiikalla kilpailla siitä, kuka lasta hoitaa.
Ja koko tuo käsittämätön oksettava kirjoitustyyli.
Kirjoitustyyli on kyllä raskas ja teennäisen kuulonen, mutta itse luin tekstin ihan eri tavalla kuin sä. Ymmärsin, että tuossa tekstissä juuri oli, että mummo ei hoida vaan sitten kun vauva on syötetty, puettu ja punattu, eikä ole mitää muuta tarvetta kun hengaus niin mummo voi pitää vauvalle seuraa ja siinä vaiheessa äiti voi käydä suihkussa.
Alan varmaan pehmenemään 😝
No mulla on just kokemusta mummosta, jonka kanssa saa kilpailla siitä että saa hoitaa omaa lastaan. Kerran mm lähetti minut hakemaan postia ja vetäisi sitten oven lukkoon takanani jotta en pääsisi takaisin sisään.
Olen kuvitellut että mun anoppi on omaa luokkaansa lasten omimisessa ja yleisessä v i t tupäisyydessä mutta tää ketju on kumonnut luuloni. Siis lähdin lukemaan tätä sillä mielellä, että noh älkää kuulkaa jaksako, näkisitte mun anopin... Esim. mut on kanssa lukittu talon ulkopuolelle vastaavasti, anoppi marisi jouluna (eka ja vika joulu heillä lasten kanssa) että pitäis sytyttää jäälyhdyt mutta kun hän ei nyt tohtisi lähteä ulos liukastelemaan. Minä ajattelin että no käydään perkele sytyttämässä muorille lyhdyt, kuopus 4kk nukkumassa ja aikaa menisi 2 minuuttia.
Pääsin ovesta ulos ja laitoin otsalamppuun valon niin selän takaa kuului *klaks*. Anoppilan ovi ei ole normaalisti ikinä lukossa. Koputin ovea, ei mitään, sitten keittiön ikkunaa, anopin selkä vilahti ja kuopus tietenkin sylissä, oli hakenut kesken unien. Pääsin pannuhuoneen ovesta sisälle ja anoppi, posket kirkuvanpunaisina, itkevä vauva sylissään sönköttää että vahingossa meni lukkoon, on varmaan vikaa ovessa jne. Mies oli ajamassa töistä paikalle, soitin että joulusuunnitelmat muuttui just. Anoppi vinkui että vauva ainakin jää hänelle joulun viettoon, hän kun ei joulua yksinään vietä. Lototkaapa, että jäikö vauva.
Ja huom. M I N Ä pilasin mummorievun joulun.Mistä tiedät ettei mummo puhunut totta? Kyllä jotkut ovet tekee tota että napsahtaa lukkoon itsestään. Toivottavasti se ei ollut vahinko koska kiva jos löylytit mummon turhaan ja vielä jouluna 😬
Tiedän sen siitä jo että anoppi on niin daiju että alkoi sönköttää heti kun näki mut, että "ovi on varmaan rikki kun tollasta tekee" vaikken ollut ehtinyt edes sanoa mitään. Ja kuopusta himoitsi koko ajan itselleen puristeltavaksi ja kuolattavaksi, ihan vaan koska sattui olemaan pieni vauva. Pussaili huulet törröllään vauvaa mm. niin että kuolarihma jäi paskaisen suunsa ja vauvan posken väliin roikkumaan.
En ihmettele anoppisi käytöstä jos tuo on ollut asenteesi häntä kohtaan. Ei me mummoikäiset mitään typeryksiä olla, rivien välistä tulee asia jos toinenkin ilmi. Muuta tilaisuutta ei mummo nyt nähnyt kuin toimia noin hölmösti, mutta onhan se herkullista materiaalia tänne laittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemmatovatrikkaus kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsella on vain 1 äiti.
Mummoja on 2.
Toinen isoäiti voi olla menehtynyt ja mites sitten naisparit, onko heistä toinen Leena-isi? Vaikka mummuja olisi 6 niin usein ne lapsuuden lämpimimmät muistot tuppaavat jollain tapaa liittymään isovanhempien kotiin ja läsnäoloon. Sattumaa varmaan.
Uniikkilumihiutalemummo, unohdit että isovanhemmat voi olla eronneita ja uusissa suhteissa jolloin mummoja on 4. Isomummot voi olla elossa jolloin mummoja on jo 6. Voi harmi jos ei saakaan olla ainoa mummo. Ei kun hetkinen, ettekö te juuri sanoneet miten tärkeitä mummot lapselle on. Vai oliko se vain psykomummo joka on tärkeä.
Ehkä mm. Lastensuojelun Keskusliitto - puhumattakaan sadoista tuhansista lapsista - on väärässä ja sinä sen sijaan oikeassa.
https://www.lskl.fi/teemat/ehkaiseva-tyo/isovanhempien-tuki-lisaa-lapse…
https://hidastaelamaa.fi/2016/08/isovanhemman-rakkaus-ikuista/#6e394ed3
Suurten ikäluokkien isovanhempiaktiivit lobbaavat agendaansa.
Lapsen edusta on kysymys.
Osaatko kertoa, miksi Lastensuojelun Keskusliiton kyselytutkimuksessa nimenomaan LAPSET mieltävät isovanhemmat osaksi heidän perhettään sukulaisten sijasta, vaikka asuisivatkin vanhempiensa kanssa?
Isovanhempi on niin turvallinen hahmo että Lastensuojelun Keskusliiton johtaja huomauttaa että monesti lapsen sijoittaminen isovanhemmille on paras mahdollinen ratkaisu lapsen hyvinvoinnin kannalta.
Tajuatko kuinka nolottavaa on lukea tätä läyhäämistä kuin muutamalla hiiren painaisulla löytää tutkittua asiaa - ja siinä piirtyy isovanhemman roolista hieman erilainen kuva kuin viime viestien jankuttajilla.En ole tutustunut tutkimukseen. Lapsi voi vastata noin esim siksi että ei tiedä mikä on perhe ja mikä on suku ja kysymys on esitetty ei-lapsentasoisesti.
Jutussa lobbasi voimakkaasti nämä isovanhempijyrät.
Silti edelleen fakta on se että jos isovanhempi ei siellä lapsen kodissa ja/tai lapsen vanhempia kohtaan käyttäydy asiallisesti, lapsi ei siitä hyödy.
Eikä sillä isovanhemmalla ole tällä sinun asenteellasi mitäön asiaa lapsen elämään. Vanhemmat päättää ja sinun pitää tulla heidän kanssaan toimeen. Pelkkä hysteerinej ”minulla on oikeus” -kohka ei riitä.
Sijoitukset ovat marginaalinen ilmiö - ja siinähän on sitten ihan isovanhemmat itse ryssineet sen oman duuninsa aikoinaan.
Etkö tajua, luehan tuo Hidasta Elämää-artikkeli ennen kuin sanot mitään. Mummi kertoo lastenlasten merkityksestä itselleen ja hyvästä olosta jonka itselleen saa heidän seurassaan. Myöntää että lapsenlapset eheyttävät häntä omaan lapsuuteen liittyvistä asioista ym. Juuri näinhän kuvaillaan "rajattomuus". Kun kyse on aivan normaaleista asioista lasten ja isovanhempien välillä.
Eli ongelma on epävarman äidin korvien välissä. Toisessa artikkelissa sanotaan että lapset kuuntelevat isovanhempia herkemmällä korvalla kuin vanhempiaan. Välit poikki, vai miten se oli?Ei se haittaa, jos isovanhempi saa iloa ja/tai hyvää oloa lastenlastensa kanssa olemisesta. Päin vastoin, aivan mahtavaa jos sekä lapset ja isovanhemmat nauttivat yhteisestä ajasta.
Mutta. Ei tuo tarkoita sitä, että isovanhemmilla on oikeus mitätöidä lapsensa ja tämän puolison vanhemmuutta tai muutenkaan tehdä päätöksiä liittyen lapsensa elämään. Jos lapsi päättää muuttaa perheensä kanssa Timbuktuun, niin ei isovanhemmilla ole siihen mitään sanomista. Tai jos lapsen valitsema puoliso ei ole mieluinen, niin tarvisiko sitä joka tapaamisella ehdottaa eroa? Ja tässäkin ketjussa mainitut tapaukset, kun isovanhemmat antavat esim syötäväksi allergiselle lapselle pähkinää, ja lapsi joutuu sairaalaan. Mitenhän lapsi tuossakin hyötyi isovanhemmat rakkaudesta? Kun isovanhempi ei kunnioita lastaan ja tämän puolisoa koska tietää kaiken paremmin, niin ei tuollainen suhde ole kenellekään hyväksi.
Entäs jos lasten omat vanhemmat ovat tuollaisia, eikö isovanhemmat ole silti "yhtään mitään". Suvuilla on ollut vuosisatojen kuluessa erilaiset tapansa pitää huolta sukuun kuuluvista lapsista ja kyllä tuohon kuuluu myös "vanhempien vanhemmuuden silmällä pitäminen" jos siinä on jotain epäilyttävää. Kuka muu tuntee vanhemmat yhtä hyvin kuin isovanhemmat oman jälkikasvunsa? Vai väitetäänkö täällä että esimerkiksi jos oma lapsi ottaa puolisokseen sekopään ja lapset myös varassa siihen EI saa isovanhemmat puuttua? Tämä on siis vastakkainen esimerkki ei kyse ole tullut elämästä.
Kova näkyy olevan tarve sulkea isovanhemmat ulkopuolelle. Ei vaikuta kirjoittaa mitään, saa vain pahan mielen itselleen, näin vinkkinä sinullekin jonka viestiin laitoin peukkua. Helpottaa kuitenkin ajatella näitä dna ja geenipuolen asioita matematiikan näkökulmasta. Ajattelehan lasta ikään kuin piiraana, neljään osaan jaettuna. Siinä ovat hänen "rakennusaineensa" - me mummit ja kummatkin papat. On uskomaton ja ihmeellinen asia nähdä pienen ihmisen varttuvan, näistä "aineksistaan". Tunnistaa sieltä täältä tuttuja juttuja, oman isän nenän kaarta, äitini suppusuuta.
Se rauhoittaa ainakin minua että tiedän näiden pienten kantavan osasia minusta itsessään vaikkemme saakaan olla yhdessä. Tapaan heitä noin kerran kuukaudessa mutta aina vanhempiaan kahvittaen. Olen se mummi joka yhtenä iltana tänne lyhyesti kertoi että kyllä rakkautta ja välittämistä piisaa vaan ei miniälle mieluista.
Se on yhä edelleen arvoitus, mitä olen väärin tehnyt, ehkä olemme ihmisinä liian erilaisia. Säälittää että sen annetaan heijastua myös minun ja lapsenlapsieni suhteisiin.
En olisi koskaan hennonnut omalta äidiltäni mummiutta kieltää mutta ajat ovat nyt toiset ja näillä mennään. Se on varmistettu ihan virallisestikin että kyllä, vain vanhemmat päättävät tapaamisten laadusta että määrästä. Ja siihen on tyytyminen vaikka raskasta se vanhalle ihmiselle on. Elämä on sattumien summaa, kevättuulta niin kuin kylmiä syyssateitakin.Kerran kuukaudessa tapaaminen on todella, todella, todella tiivis tapaamistahti. Mitä ihmettä sinä valitat?
En tiedä onko sinulla lapsia mutta etenkin pieni lapsi tuppaa kasvamaan kuukaudessa jo hurjasti, niinkin että saa hieraista silmiään että sinäkö se oot... Painotan että näemme kerran kuukaudessa kahvittelun yhteydessä jonkun hassun tunnin. Ei siinä ole ainakaan meille syntynyt lämmintä luottamussuhdetta, kaulaan kapsahtamista jo ovensuussa taikka kivojen korttien tekemistä, mitään erityisiä mummi-juttuja. Ottaisin heitä yöksikin ja ihan kolmen kesken mummin kanssa olemaan mutta kun ei lasketa. Vaikka olen raitis, liikuntakykyinen ja rakastava. Lääniä olisi yhteisille metsäretkille ja vaikka pilkkireissulle mutta joku nyt on vaan on, että miniä olisi aina läsnä ja ei lapsi silloin niitä mummille tarkoitettuja pieniä, mutta niin suuria, asioitaan kertoile. Nämä vastaukset ovat elävä esimerkki kun sanoin, että pahan mielen täältä saa, vaan ratkaisua ei pyytämälläkään.
Siis syytätkö miniää siitä ettei lapset juokse suoraan sinun syliin eikä kerro mitä,jotain salaisuuksiako ihan vaan teidän kesken?? Antaisit nyt lasten itse päättää miten ne haluaa olla mummonsa kanssa. Miksi ei miniä saa olla siinä mukana, miksi on pakko saada olla yksin lasten kanssa? Oletko muuten jutellut asiasta miniän kanssa, ja kysynyt miksi ei käy useammin ja kertonut näistä sun haluista saada olla lasten kanssa?
Kai jokainen sen tajuaa, että suhde jää erimaiseksi ellei olla tarpeeksi yhdessä. Jos vanhempien kanssa vaan joskus kahvilla, ei suhdetta muodostu. Ei tuo mummo mitään "salaisuuksia" tarkoittanut, vaan sitä että on ihmissuhde.
Ei tämä mikään erikoisuus ole!
Eri
Niin, mikä sitten on tarpeeksi. Omat lapseni tapaavat yhtä meidän ystäväpariskuntaa n. 2 kertaa vuodessa ja niin, että ollaan mies ja minä aina mukana. Harvoista tapaamisista huolimatta heillä on kuitenkin hyvä ja lämmin luottamus. Vanhempi lapsistani on neljä.
Mutta ehkä he osaavat paremmin läsnäolon taidon kun jotkut mummot.
Tämä. Itse olen vela enkä edes erityisemmin pidä lapsista. Tapaan sisarusteni lapsia maksimissaan kahden kuukauden välein enkä juuri kiinnitä niihin huomiota. Sitten kun oppivat kävelemään, saavat kulkea perässäni sienimetsässä jos ovat hiljaa.
Kaikki ne mukulat ovat juosseet halaamaan heti kun ovat oppineet tolpillaan pysymään, tunkevat syliin istumaan liiankin kanssa jne.
Lapset tuntuu olevan kuin koiria. Tulevat itse luokse ja mielellään kun ei kiinnitä niihin mitään huomiota. Jos olisin äiti, olisin kovin huolissani jos itsekin lapsia kasvattanut "viisaseen" ikään ehtinyt mummo ei tätä tajua. Jos ei mummoikäiseksi ehtineenä ole oppinut ymmärtämään lasten sielunelämää sen vertaa kuin tämmöinen vela, kuka sellaiselle lapsena luottaisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaan samaistua moneen tekstiin. Minulla vaikea suhde mieheni vanhempiin, koska äiti on edelleen mustasukkainen pojastaan ja isä ei kestä yhtään eriäviä mielipiteitä. Ovat riitaantuneet sukulaistensa kanssa ym. joten vika ei voi olla vain minussa, miniässä. Konflikteja on ollut useita vuosien aikana. Mieheni voisi olla vähemmän tossukka asettamalla rajoja. Toki on etääntynyt vanhemmistaan, kun ei itsekään jaksa jatkuvaa pelkoa, että vanhempansa taas pimahtavat. Ensimmäisen lapsen syntyminen nosti taas helvetin valloilleen. Tästä lopullisesti sisuuntuneena olen ilmoittanut miehelle, että minä asetan rajat, jos hän ei uskalla. Minä suojelen vauvaamme. Ensin pimahdetaan, että halusimme tietää vauvan sukupuolen, sitten häiriköidään synnytyssairaalaan vaikean synnytyksen jälkeen vauvan sukunimestä (emme ole naimisissa). Vauvan synnyttyä anopin suu käy koko ajan, mitä minun pitää tehdä, vastoin synnytyssairaalassa saatua opastusta ja neuvolan ohjeita. Pidän liikaa vauvaa sylissä ja lähellä (vauvasta tulee kulman vaikea ja rasittava, pitäisi vain syöttää ja laittaa sänkyyn). En saisi ostaa vauvalle liikaa vaatteita ym ym ym. Viime tapaamisen jälkeen mitta täyttyi lopullisesti: repi vauvan kaksi kertaa sylistäni, toisella kertaa vei toiseen huoneeseen (vaikka teimme lähtöä), olisi antanut pienen kovan leivonnaisen vauvalle, joka muutaman kk eikä edes lähellä kiinteiden ensimaisteluita. Anoppi väänsi myös melkein krokotiilinkyyneliä, että kai vauva saa ilma hoitoa. Halusi, että vauvamme olisi ilman vaippaa heidän vetoisella lattialla ilmakylpemässä (itselle tuli jo pervo fiilis moisesta vänkäämisestä). Aneli vaipan ottamista pois. Lähetteli vielä illalla minulle hoito-ohjeita kännykkään. Ei, vauva ei pääse hoitoon ikinä eikä tuo hirviöämmä saa nähdä vauvaa ennen kuin tuo lapsen isäkin alkaa laittaa rajoja. Omat vanhempani kunnioittavat näkemyksiämme ja kuuntelevat mielenkiinnolla, miten ohjeistukset muuttuneet sitten minun vauva-ajan. Sanon myös suoraan äidilleni eikä äitini ole uhriutunut. Omat isovanhempani olivat ihania ja minulla oli lämpimät välit. Surullista, että omalle lapselle ei tule lämpimiä välejä toisiin isovanhempiin. Ensin minua haukuttiin vuositolkulla enkä osaa näköjään hoitaa edes omaa vauvaani. Lisäksi käyttädytään kuin hullut, kun pitää repiä vauvaa.
Kyllä siitä oltiin tarkkoja aikoinaan, vielä 70-luvulla ja ehkä sittemminkin että pienokaisen tasavärinen, pehmeä iho heijastelee ylipäätään hoivan laatua. Ihottumat olivat kauhistus ja niitä vältettiin ilmakylvyillä ja päivittäisillä miedoilla saippuapesuilla. Mummo on antanut niitä vinkkejä sinulle joita on itse aikoinaan saanut. Pienen ihmisen alastomuus on viattomuudessaan ja suloisuudessaan erillään aikuisen alastomuudesta, siksi tuntuu helpolta ja soveliaalta antaa vauvan olla nakuna. Moni nuori ensikertalainen äiti on "sarvet päässä" siksi että ihmisluonto on katsonut tarpeelliseksi kehittää nuoren äidin tarkaksi ja varovaiseksi. Me tiedämme ja muistamme tämän ja suhtaudumme siihen hellyydellä mutta jollekin mummille noiden "sarvien" näkeminen aiheuttaa jännitystä - saankohan minä kuulua tämän tulokkaan ensivaiheisiin ollenkaan, ajaako nuori äiti minut vaistojensa varassa kauaksi? Moni odottaa pieniä asioita tulokkaan kanssa, ei mitään mikä äidin alueeksi katsotaan. Pieniä tuokioita rauhassa sohvalla, mummulan tulemista tutuksi alkuun äänien, tuoksujen kautta, tuttujen ihmisten arkielämää josta pienokainen saa piirtää elinpiirinsä osasia siihen karttaan jota hän maailmasta mieleensä muodostaa. Äiti on tärkeä, hän imettää ja tarjoaa yöaikaan turvaa kun vauva herää, onhan hänen rytminsä vielä omanlaisensa meihin aikuisiin verrattuna. Mummi saakoon siis niitä hetkiä päivisin jolloin kaikki on muutenkin mukavasti - pieni masu maitoa pullollaan, puhtaat vaatteet ja lämpöinen ympäristö. Tasapainoinen aivan tuorekin äiti osaa ilahtua "varasylistä" ja ottaa lämpimän suihkun tai selailla vaikka lempikirjaansa. Mummille saa ja pitääkin antaa askareita tehtäväksi jos hän voi sillä tavoin olla parhaaksi hyödyksi ja avuksi. Mutta ei niin, että mummi tuntee itsensä opastuksen vuoksi "piiaksi"! Eli aivan tavallisin kohteliain äänenpainoin voi jokainen osapuoli itseään ilmaista ja näinkin jo välttää tavanomaiset karikot.
T. Yksi iloinen mummu ja 3 vuotiaan pojanpojan suussa "mammu"!Sai-ras-ta! Taisi KultaMummi taas löytää keskuuteemme.
Eri
Luin ton tekstin nyt pari kertaa, enkä löydä siitä mitään sairasta vaikka oman lapsen mummon takia oonkin vähän yliherkistynyt näkemään negatiivista helposti mummo teksteistä.Ihmisten kielellähän tossa lukee, että pieni lapsi tutustuu äidin kanssa lähiympäristöön kyläilemällä päivällä ja sitä kautta tutustuu mummolaan. Joskus mummo antaa vanhentuneita ohjeita, se johtuu siitä että se on ite saanu sellaset ohjeet nuorena. Joskus mummoakin jännittää uusi tilanne.
Asioista pitää sanoa suoraan mutta kohteliaasti. Ja mummon olisi hyvä auttaa pienissä asioissa esim vahtia lasta sen hetken kun äiti käy suihkussa.Mikä tossa oli sun mielestä se sairas osuus?
No esim se että äiti patistetaan suihkuun tai lukemaan jotta mummo saa huseerata.
Tai että siinä valvoneena jne pitää päivittäin kuunnella päättömiä neuvoja ja kyynärpäätaktiikalla kilpailla siitä, kuka lasta hoitaa.
Ja koko tuo käsittämätön oksettava kirjoitustyyli.
Kirjoitustyyli on kyllä raskas ja teennäisen kuulonen, mutta itse luin tekstin ihan eri tavalla kuin sä. Ymmärsin, että tuossa tekstissä juuri oli, että mummo ei hoida vaan sitten kun vauva on syötetty, puettu ja punattu, eikä ole mitää muuta tarvetta kun hengaus niin mummo voi pitää vauvalle seuraa ja siinä vaiheessa äiti voi käydä suihkussa.
Alan varmaan pehmenemään 😝
No mulla on just kokemusta mummosta, jonka kanssa saa kilpailla siitä että saa hoitaa omaa lastaan. Kerran mm lähetti minut hakemaan postia ja vetäisi sitten oven lukkoon takanani jotta en pääsisi takaisin sisään.
Olen kuvitellut että mun anoppi on omaa luokkaansa lasten omimisessa ja yleisessä v i t tupäisyydessä mutta tää ketju on kumonnut luuloni. Siis lähdin lukemaan tätä sillä mielellä, että noh älkää kuulkaa jaksako, näkisitte mun anopin... Esim. mut on kanssa lukittu talon ulkopuolelle vastaavasti, anoppi marisi jouluna (eka ja vika joulu heillä lasten kanssa) että pitäis sytyttää jäälyhdyt mutta kun hän ei nyt tohtisi lähteä ulos liukastelemaan. Minä ajattelin että no käydään perkele sytyttämässä muorille lyhdyt, kuopus 4kk nukkumassa ja aikaa menisi 2 minuuttia.
Pääsin ovesta ulos ja laitoin otsalamppuun valon niin selän takaa kuului *klaks*. Anoppilan ovi ei ole normaalisti ikinä lukossa. Koputin ovea, ei mitään, sitten keittiön ikkunaa, anopin selkä vilahti ja kuopus tietenkin sylissä, oli hakenut kesken unien. Pääsin pannuhuoneen ovesta sisälle ja anoppi, posket kirkuvanpunaisina, itkevä vauva sylissään sönköttää että vahingossa meni lukkoon, on varmaan vikaa ovessa jne. Mies oli ajamassa töistä paikalle, soitin että joulusuunnitelmat muuttui just. Anoppi vinkui että vauva ainakin jää hänelle joulun viettoon, hän kun ei joulua yksinään vietä. Lototkaapa, että jäikö vauva.
Ja huom. M I N Ä pilasin mummorievun joulun.Mistä tiedät ettei mummo puhunut totta? Kyllä jotkut ovet tekee tota että napsahtaa lukkoon itsestään. Toivottavasti se ei ollut vahinko koska kiva jos löylytit mummon turhaan ja vielä jouluna 😬
Tiedän sen siitä jo että anoppi on niin daiju että alkoi sönköttää heti kun näki mut, että "ovi on varmaan rikki kun tollasta tekee" vaikken ollut ehtinyt edes sanoa mitään. Ja kuopusta himoitsi koko ajan itselleen puristeltavaksi ja kuolattavaksi, ihan vaan koska sattui olemaan pieni vauva. Pussaili huulet törröllään vauvaa mm. niin että kuolarihma jäi paskaisen suunsa ja vauvan posken väliin roikkumaan.
Mä näen sieluni silmin sen samean, kariesbakteereja kuhisevan kuolarihman. Näen siitä varmasti painajaisia ensi yönä. Uäk!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaan samaistua moneen tekstiin. Minulla vaikea suhde mieheni vanhempiin, koska äiti on edelleen mustasukkainen pojastaan ja isä ei kestä yhtään eriäviä mielipiteitä. Ovat riitaantuneet sukulaistensa kanssa ym. joten vika ei voi olla vain minussa, miniässä. Konflikteja on ollut useita vuosien aikana. Mieheni voisi olla vähemmän tossukka asettamalla rajoja. Toki on etääntynyt vanhemmistaan, kun ei itsekään jaksa jatkuvaa pelkoa, että vanhempansa taas pimahtavat. Ensimmäisen lapsen syntyminen nosti taas helvetin valloilleen. Tästä lopullisesti sisuuntuneena olen ilmoittanut miehelle, että minä asetan rajat, jos hän ei uskalla. Minä suojelen vauvaamme. Ensin pimahdetaan, että halusimme tietää vauvan sukupuolen, sitten häiriköidään synnytyssairaalaan vaikean synnytyksen jälkeen vauvan sukunimestä (emme ole naimisissa). Vauvan synnyttyä anopin suu käy koko ajan, mitä minun pitää tehdä, vastoin synnytyssairaalassa saatua opastusta ja neuvolan ohjeita. Pidän liikaa vauvaa sylissä ja lähellä (vauvasta tulee kulman vaikea ja rasittava, pitäisi vain syöttää ja laittaa sänkyyn). En saisi ostaa vauvalle liikaa vaatteita ym ym ym. Viime tapaamisen jälkeen mitta täyttyi lopullisesti: repi vauvan kaksi kertaa sylistäni, toisella kertaa vei toiseen huoneeseen (vaikka teimme lähtöä), olisi antanut pienen kovan leivonnaisen vauvalle, joka muutaman kk eikä edes lähellä kiinteiden ensimaisteluita. Anoppi väänsi myös melkein krokotiilinkyyneliä, että kai vauva saa ilma hoitoa. Halusi, että vauvamme olisi ilman vaippaa heidän vetoisella lattialla ilmakylpemässä (itselle tuli jo pervo fiilis moisesta vänkäämisestä). Aneli vaipan ottamista pois. Lähetteli vielä illalla minulle hoito-ohjeita kännykkään. Ei, vauva ei pääse hoitoon ikinä eikä tuo hirviöämmä saa nähdä vauvaa ennen kuin tuo lapsen isäkin alkaa laittaa rajoja. Omat vanhempani kunnioittavat näkemyksiämme ja kuuntelevat mielenkiinnolla, miten ohjeistukset muuttuneet sitten minun vauva-ajan. Sanon myös suoraan äidilleni eikä äitini ole uhriutunut. Omat isovanhempani olivat ihania ja minulla oli lämpimät välit. Surullista, että omalle lapselle ei tule lämpimiä välejä toisiin isovanhempiin. Ensin minua haukuttiin vuositolkulla enkä osaa näköjään hoitaa edes omaa vauvaani. Lisäksi käyttädytään kuin hullut, kun pitää repiä vauvaa.
Kyllä siitä oltiin tarkkoja aikoinaan, vielä 70-luvulla ja ehkä sittemminkin että pienokaisen tasavärinen, pehmeä iho heijastelee ylipäätään hoivan laatua. Ihottumat olivat kauhistus ja niitä vältettiin ilmakylvyillä ja päivittäisillä miedoilla saippuapesuilla. Mummo on antanut niitä vinkkejä sinulle joita on itse aikoinaan saanut. Pienen ihmisen alastomuus on viattomuudessaan ja suloisuudessaan erillään aikuisen alastomuudesta, siksi tuntuu helpolta ja soveliaalta antaa vauvan olla nakuna. Moni nuori ensikertalainen äiti on "sarvet päässä" siksi että ihmisluonto on katsonut tarpeelliseksi kehittää nuoren äidin tarkaksi ja varovaiseksi. Me tiedämme ja muistamme tämän ja suhtaudumme siihen hellyydellä mutta jollekin mummille noiden "sarvien" näkeminen aiheuttaa jännitystä - saankohan minä kuulua tämän tulokkaan ensivaiheisiin ollenkaan, ajaako nuori äiti minut vaistojensa varassa kauaksi? Moni odottaa pieniä asioita tulokkaan kanssa, ei mitään mikä äidin alueeksi katsotaan. Pieniä tuokioita rauhassa sohvalla, mummulan tulemista tutuksi alkuun äänien, tuoksujen kautta, tuttujen ihmisten arkielämää josta pienokainen saa piirtää elinpiirinsä osasia siihen karttaan jota hän maailmasta mieleensä muodostaa. Äiti on tärkeä, hän imettää ja tarjoaa yöaikaan turvaa kun vauva herää, onhan hänen rytminsä vielä omanlaisensa meihin aikuisiin verrattuna. Mummi saakoon siis niitä hetkiä päivisin jolloin kaikki on muutenkin mukavasti - pieni masu maitoa pullollaan, puhtaat vaatteet ja lämpöinen ympäristö. Tasapainoinen aivan tuorekin äiti osaa ilahtua "varasylistä" ja ottaa lämpimän suihkun tai selailla vaikka lempikirjaansa. Mummille saa ja pitääkin antaa askareita tehtäväksi jos hän voi sillä tavoin olla parhaaksi hyödyksi ja avuksi. Mutta ei niin, että mummi tuntee itsensä opastuksen vuoksi "piiaksi"! Eli aivan tavallisin kohteliain äänenpainoin voi jokainen osapuoli itseään ilmaista ja näinkin jo välttää tavanomaiset karikot.
T. Yksi iloinen mummu ja 3 vuotiaan pojanpojan suussa "mammu"!Sai-ras-ta! Taisi KultaMummi taas löytää keskuuteemme.
Eri
Luin ton tekstin nyt pari kertaa, enkä löydä siitä mitään sairasta vaikka oman lapsen mummon takia oonkin vähän yliherkistynyt näkemään negatiivista helposti mummo teksteistä.Ihmisten kielellähän tossa lukee, että pieni lapsi tutustuu äidin kanssa lähiympäristöön kyläilemällä päivällä ja sitä kautta tutustuu mummolaan. Joskus mummo antaa vanhentuneita ohjeita, se johtuu siitä että se on ite saanu sellaset ohjeet nuorena. Joskus mummoakin jännittää uusi tilanne.
Asioista pitää sanoa suoraan mutta kohteliaasti. Ja mummon olisi hyvä auttaa pienissä asioissa esim vahtia lasta sen hetken kun äiti käy suihkussa.Mikä tossa oli sun mielestä se sairas osuus?
No esim se että äiti patistetaan suihkuun tai lukemaan jotta mummo saa huseerata.
Tai että siinä valvoneena jne pitää päivittäin kuunnella päättömiä neuvoja ja kyynärpäätaktiikalla kilpailla siitä, kuka lasta hoitaa.
Ja koko tuo käsittämätön oksettava kirjoitustyyli.
Kirjoitustyyli on kyllä raskas ja teennäisen kuulonen, mutta itse luin tekstin ihan eri tavalla kuin sä. Ymmärsin, että tuossa tekstissä juuri oli, että mummo ei hoida vaan sitten kun vauva on syötetty, puettu ja punattu, eikä ole mitää muuta tarvetta kun hengaus niin mummo voi pitää vauvalle seuraa ja siinä vaiheessa äiti voi käydä suihkussa.
Alan varmaan pehmenemään 😝
No mulla on just kokemusta mummosta, jonka kanssa saa kilpailla siitä että saa hoitaa omaa lastaan. Kerran mm lähetti minut hakemaan postia ja vetäisi sitten oven lukkoon takanani jotta en pääsisi takaisin sisään.
Olen kuvitellut että mun anoppi on omaa luokkaansa lasten omimisessa ja yleisessä v i t tupäisyydessä mutta tää ketju on kumonnut luuloni. Siis lähdin lukemaan tätä sillä mielellä, että noh älkää kuulkaa jaksako, näkisitte mun anopin... Esim. mut on kanssa lukittu talon ulkopuolelle vastaavasti, anoppi marisi jouluna (eka ja vika joulu heillä lasten kanssa) että pitäis sytyttää jäälyhdyt mutta kun hän ei nyt tohtisi lähteä ulos liukastelemaan. Minä ajattelin että no käydään perkele sytyttämässä muorille lyhdyt, kuopus 4kk nukkumassa ja aikaa menisi 2 minuuttia.
Pääsin ovesta ulos ja laitoin otsalamppuun valon niin selän takaa kuului *klaks*. Anoppilan ovi ei ole normaalisti ikinä lukossa. Koputin ovea, ei mitään, sitten keittiön ikkunaa, anopin selkä vilahti ja kuopus tietenkin sylissä, oli hakenut kesken unien. Pääsin pannuhuoneen ovesta sisälle ja anoppi, posket kirkuvanpunaisina, itkevä vauva sylissään sönköttää että vahingossa meni lukkoon, on varmaan vikaa ovessa jne. Mies oli ajamassa töistä paikalle, soitin että joulusuunnitelmat muuttui just. Anoppi vinkui että vauva ainakin jää hänelle joulun viettoon, hän kun ei joulua yksinään vietä. Lototkaapa, että jäikö vauva.
Ja huom. M I N Ä pilasin mummorievun joulun.Mistä tiedät ettei mummo puhunut totta? Kyllä jotkut ovet tekee tota että napsahtaa lukkoon itsestään. Toivottavasti se ei ollut vahinko koska kiva jos löylytit mummon turhaan ja vielä jouluna 😬
Tiedän sen siitä jo että anoppi on niin daiju että alkoi sönköttää heti kun näki mut, että "ovi on varmaan rikki kun tollasta tekee" vaikken ollut ehtinyt edes sanoa mitään. Ja kuopusta himoitsi koko ajan itselleen puristeltavaksi ja kuolattavaksi, ihan vaan koska sattui olemaan pieni vauva. Pussaili huulet törröllään vauvaa mm. niin että kuolarihma jäi paskaisen suunsa ja vauvan posken väliin roikkumaan.
En ihmettele anoppisi käytöstä jos tuo on ollut asenteesi häntä kohtaan. Ei me mummoikäiset mitään typeryksiä olla, rivien välistä tulee asia jos toinenkin ilmi. Muuta tilaisuutta ei mummo nyt nähnyt kuin toimia noin hölmösti, mutta onhan se herkullista materiaalia tänne laittaa.
Tilaisuutta mihin? Lapsikaappaukseen? Tuollaisesta voi tehdä kuule rikosilmoituksen. On se kumma kun äiti ei ole tarpeeksi ymmärtäväinen. Not.
En tiedä itkeäkö vai nauraa. On sen verran sairaalloisen omistushaluisia marttyyriäitejä täällä. "Mummo otti lapsen keraan syliin, voi kauhea, nyt se haluaa omia lapsen!", "Kyllä se lapsen antaminen mummolaan yökylään on pahinta mitä lapsuudessa voi sattua ja lapsen kehitys ihan vinoutuu!!1"
Ettekö oikeasti näe ajattelutavassanne mitään vikaa? Relatkaa nyt jo herran tähden. On kyllä todella masentava perinne tuo lapsen eristäminen pelkästään kotiin ilman mitään kontaktia isovanhempiinsa tmv.
Esim. Iltaliassa ihmiset elävät pidempään, koska heillä on lämpimät välit perheeseensä ja aina turvaverkko apuna. Mummot hoitavat vauvoja ja äidit ja isät saavat viettää aikaa keskenään. Ei ihme, että Suomessa on synnytyksen jälkeinen masennus niin yleistä kun marttyyriäidit haluavat uhriutua ja lukittautua koteihinsa vauvan kanssa, ettei "lapsen kehitys mene piloille" ja vain vahingossakaan kiinny muihin kuin siihen iänikuiseen äitiinsä. Työntävät isätkin pois vauvan läheltä, kun eiväthän he osaa hoitaa vauvaa niin kuin kuuluu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä itkeäkö vai nauraa. On sen verran sairaalloisen omistushaluisia marttyyriäitejä täällä. "Mummo otti lapsen keraan syliin, voi kauhea, nyt se haluaa omia lapsen!", "Kyllä se lapsen antaminen mummolaan yökylään on pahinta mitä lapsuudessa voi sattua ja lapsen kehitys ihan vinoutuu!!1"
Ettekö oikeasti näe ajattelutavassanne mitään vikaa? Relatkaa nyt jo herran tähden. On kyllä todella masentava perinne tuo lapsen eristäminen pelkästään kotiin ilman mitään kontaktia isovanhempiinsa tmv.
Esim. Iltaliassa ihmiset elävät pidempään, koska heillä on lämpimät välit perheeseensä ja aina turvaverkko apuna. Mummot hoitavat vauvoja ja äidit ja isät saavat viettää aikaa keskenään. Ei ihme, että Suomessa on synnytyksen jälkeinen masennus niin yleistä kun marttyyriäidit haluavat uhriutua ja lukittautua koteihinsa vauvan kanssa, ettei "lapsen kehitys mene piloille" ja vain vahingossakaan kiinny muihin kuin siihen iänikuiseen äitiinsä. Työntävät isätkin pois vauvan läheltä, kun eiväthän he osaa hoitaa vauvaa niin kuin kuuluu.
Huooh menetkö provoamaan muualle, tai jos haluat parantaa elämänlaatuasi niin hanki jotain tähdellisempää sisältöä iltoihisi kuin trollaaminen.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä itkeäkö vai nauraa. On sen verran sairaalloisen omistushaluisia marttyyriäitejä täällä. "Mummo otti lapsen keraan syliin, voi kauhea, nyt se haluaa omia lapsen!", "Kyllä se lapsen antaminen mummolaan yökylään on pahinta mitä lapsuudessa voi sattua ja lapsen kehitys ihan vinoutuu!!1"
Ettekö oikeasti näe ajattelutavassanne mitään vikaa? Relatkaa nyt jo herran tähden. On kyllä todella masentava perinne tuo lapsen eristäminen pelkästään kotiin ilman mitään kontaktia isovanhempiinsa tmv.
Esim. Iltaliassa ihmiset elävät pidempään, koska heillä on lämpimät välit perheeseensä ja aina turvaverkko apuna. Mummot hoitavat vauvoja ja äidit ja isät saavat viettää aikaa keskenään. Ei ihme, että Suomessa on synnytyksen jälkeinen masennus niin yleistä kun marttyyriäidit haluavat uhriutua ja lukittautua koteihinsa vauvan kanssa, ettei "lapsen kehitys mene piloille" ja vain vahingossakaan kiinny muihin kuin siihen iänikuiseen äitiinsä. Työntävät isätkin pois vauvan läheltä, kun eiväthän he osaa hoitaa vauvaa niin kuin kuuluu.
Niin.. Koska kaikkea skedaa pitää äidin sietää, eikä lapsella saa olla muita läheisiä kuin mummo?
Synnytyksenjälkeinen masennus ei johdu siitä, että äiti haluaa ja saa viettää aikaa vauvansa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Ei ihme, että Suomessa on synnytyksen jälkeinen masennus niin yleistä kun marttyyriäidit haluavat uhriutua ja lukittautua koteihinsa vauvan kanssa, ettei "lapsen kehitys mene piloille" ja vain vahingossakaan kiinny muihin kuin siihen iänikuiseen äitiinsä. Työntävät isätkin pois vauvan läheltä, kun eiväthän he osaa hoitaa vauvaa niin kuin kuuluu."
Kuka puhui kotiin lukittautumisesta? Me harrastetaan lasten. Isä totta kai on mukana meidän perheen elämässä. Tapaamme niitä ihmisiä usein joiden kanssa on mukava olla. Ja haastavampia ihmisiä harvemmin, mutta joka kuukausi kuitenkin. Mutta en jätä lapsia hoitoon ihmiselle, joka ei noudata lasten kanssa meidän vanhempien antamia ohjeita, neuvolan ohjeita eikä edes suomen lakia. Tähän loppuun vain sanat karies, kiinteät ruoat, autoilu ja turvallisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossakin kohtaa keskustelua luki sellainen "viisaus" johon oli tullut valtavasti peukkua että "uuden vanhemman pitää saada onnistua ja epäonnistua ilman että siihen kukaan puuttuu". Siitä tuli kyllä inhottava olo, tuntuu että tuoreen äidin oikeus töpeksiä on suurempi kuin pienen viattoman lapsen oikeus saada hyvää, osaavaa hoivaa ja rakkautta. Kuka antaa niitä pieniä mutta merkittäviä vinkkejä jos ei vauvan oma isoäiti? Miten omia, hyväksi havaittuja keinoja voi tuoreelle äidille jakaa jos ei saa olla arjen hoitohetkissä ja tavallisessa elelyssä ollenkaan läsnä. Tai jos tuore äiti vain kipakasti naurahtaa "vanhoille ohjeille", ei sekään kivalta tunnu kun tarkoitus olisi sama mikä tuoreella äidilläkin: pienokaisen hyvinvoinnin lisääminen ja tärkeän alkutaipaleensa turvaaminen. Tämä on lisäys aiempaan tekstiini.
"... Pienen vauvan oikeus saada hyvää, osaavaa hoivaa ja _RAKKAUTTA_"
Tuo kertoo kaiken tarpeellisen.
Ei sitä vauvaa sinun rakkautesi kiinnosta, haluaa äitinsä. Ei sinua. Vaan oman äitinsä. Joka et ole sinä.
Lue se vielä, hitaasti ja ääneen. Jos et tajua ongelmaa niin olet vahingoksi lapselle ja hänen perheelleen.
Oho. Meillä lapsia rakastavat niin isä kuin äitikin, sisarukset, mummit ja papat. Sinun ajattelusi on mielestäni häiritsevän rajoittavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä itkeäkö vai nauraa. On sen verran sairaalloisen omistushaluisia marttyyriäitejä täällä. "Mummo otti lapsen keraan syliin, voi kauhea, nyt se haluaa omia lapsen!", "Kyllä se lapsen antaminen mummolaan yökylään on pahinta mitä lapsuudessa voi sattua ja lapsen kehitys ihan vinoutuu!!1"
Ettekö oikeasti näe ajattelutavassanne mitään vikaa? Relatkaa nyt jo herran tähden. On kyllä todella masentava perinne tuo lapsen eristäminen pelkästään kotiin ilman mitään kontaktia isovanhempiinsa tmv.
Esim. Iltaliassa ihmiset elävät pidempään, koska heillä on lämpimät välit perheeseensä ja aina turvaverkko apuna. Mummot hoitavat vauvoja ja äidit ja isät saavat viettää aikaa keskenään. Ei ihme, että Suomessa on synnytyksen jälkeinen masennus niin yleistä kun marttyyriäidit haluavat uhriutua ja lukittautua koteihinsa vauvan kanssa, ettei "lapsen kehitys mene piloille" ja vain vahingossakaan kiinny muihin kuin siihen iänikuiseen äitiinsä. Työntävät isätkin pois vauvan läheltä, kun eiväthän he osaa hoitaa vauvaa niin kuin kuuluu.
En todellakaan "uhriudu" kun hoidan vauvaani, minä nyt satun rakastamaan lastani ja haluan olla lapseni kanssa ja hoitaa sitä. Mummo vaatimalla vaati 2kk ikäistä vauvaa hoitoon, kun vastaus oli "ei kiitos en tarvitse hoitajaa juuri nyt", niin johan mummo närkästyi ja mökötti koko seuraavana päivänä. Istui siis sohvalla ja kääntyi pois kun tulin huoneeseen, mykkäkoulua piti. Ja ei mummo mitään kerran sitä vauvaa ottanut syliin, vaan joka kerta kun ovat samassa talossa, ei vauva ole kenenkään muun sylissä. Ja sit kestää 45minuuttia että saa vauvansa neuvoteltua itselleen takaisin jotta voi imettää nälkäistä vauvaa. Mummo kyttää vieressä, "syökö se vai leikkiikö vain, voin ottaa syliin." Aika hemmetin ärsyttävää ja stressaavaa pienelle vauvalle. Ja pistää tanssiksi ja musiikki soimaan kovalle kun vauva on nukahtamassa syliin, että pysyy varmasti hereillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossakin kohtaa keskustelua luki sellainen "viisaus" johon oli tullut valtavasti peukkua että "uuden vanhemman pitää saada onnistua ja epäonnistua ilman että siihen kukaan puuttuu". Siitä tuli kyllä inhottava olo, tuntuu että tuoreen äidin oikeus töpeksiä on suurempi kuin pienen viattoman lapsen oikeus saada hyvää, osaavaa hoivaa ja rakkautta. Kuka antaa niitä pieniä mutta merkittäviä vinkkejä jos ei vauvan oma isoäiti? Miten omia, hyväksi havaittuja keinoja voi tuoreelle äidille jakaa jos ei saa olla arjen hoitohetkissä ja tavallisessa elelyssä ollenkaan läsnä. Tai jos tuore äiti vain kipakasti naurahtaa "vanhoille ohjeille", ei sekään kivalta tunnu kun tarkoitus olisi sama mikä tuoreella äidilläkin: pienokaisen hyvinvoinnin lisääminen ja tärkeän alkutaipaleensa turvaaminen. Tämä on lisäys aiempaan tekstiini.
"... Pienen vauvan oikeus saada hyvää, osaavaa hoivaa ja _RAKKAUTTA_"
Tuo kertoo kaiken tarpeellisen.
Ei sitä vauvaa sinun rakkautesi kiinnosta, haluaa äitinsä. Ei sinua. Vaan oman äitinsä. Joka et ole sinä.
Lue se vielä, hitaasti ja ääneen. Jos et tajua ongelmaa niin olet vahingoksi lapselle ja hänen perheelleen.Oho. Meillä lapsia rakastavat niin isä kuin äitikin, sisarukset, mummit ja papat. Sinun ajattelusi on mielestäni häiritsevän rajoittavaa.
Puhe oli vauvasta
Vauva rakentaa kiintymyssuhteen vanhempiinsa ja sisaruksiinsa ensin.
Sitten vasta on vuorossa lastenhoitajat ja sukulaiset yms
Lähde: MLL
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaan samaistua moneen tekstiin. Minulla vaikea suhde mieheni vanhempiin, koska äiti on edelleen mustasukkainen pojastaan ja isä ei kestä yhtään eriäviä mielipiteitä. Ovat riitaantuneet sukulaistensa kanssa ym. joten vika ei voi olla vain minussa, miniässä. Konflikteja on ollut useita vuosien aikana. Mieheni voisi olla vähemmän tossukka asettamalla rajoja. Toki on etääntynyt vanhemmistaan, kun ei itsekään jaksa jatkuvaa pelkoa, että vanhempansa taas pimahtavat. Ensimmäisen lapsen syntyminen nosti taas helvetin valloilleen. Tästä lopullisesti sisuuntuneena olen ilmoittanut miehelle, että minä asetan rajat, jos hän ei uskalla. Minä suojelen vauvaamme. Ensin pimahdetaan, että halusimme tietää vauvan sukupuolen, sitten häiriköidään synnytyssairaalaan vaikean synnytyksen jälkeen vauvan sukunimestä (emme ole naimisissa). Vauvan synnyttyä anopin suu käy koko ajan, mitä minun pitää tehdä, vastoin synnytyssairaalassa saatua opastusta ja neuvolan ohjeita. Pidän liikaa vauvaa sylissä ja lähellä (vauvasta tulee kulman vaikea ja rasittava, pitäisi vain syöttää ja laittaa sänkyyn). En saisi ostaa vauvalle liikaa vaatteita ym ym ym. Viime tapaamisen jälkeen mitta täyttyi lopullisesti: repi vauvan kaksi kertaa sylistäni, toisella kertaa vei toiseen huoneeseen (vaikka teimme lähtöä), olisi antanut pienen kovan leivonnaisen vauvalle, joka muutaman kk eikä edes lähellä kiinteiden ensimaisteluita. Anoppi väänsi myös melkein krokotiilinkyyneliä, että kai vauva saa ilma hoitoa. Halusi, että vauvamme olisi ilman vaippaa heidän vetoisella lattialla ilmakylpemässä (itselle tuli jo pervo fiilis moisesta vänkäämisestä). Aneli vaipan ottamista pois. Lähetteli vielä illalla minulle hoito-ohjeita kännykkään. Ei, vauva ei pääse hoitoon ikinä eikä tuo hirviöämmä saa nähdä vauvaa ennen kuin tuo lapsen isäkin alkaa laittaa rajoja. Omat vanhempani kunnioittavat näkemyksiämme ja kuuntelevat mielenkiinnolla, miten ohjeistukset muuttuneet sitten minun vauva-ajan. Sanon myös suoraan äidilleni eikä äitini ole uhriutunut. Omat isovanhempani olivat ihania ja minulla oli lämpimät välit. Surullista, että omalle lapselle ei tule lämpimiä välejä toisiin isovanhempiin. Ensin minua haukuttiin vuositolkulla enkä osaa näköjään hoitaa edes omaa vauvaani. Lisäksi käyttädytään kuin hullut, kun pitää repiä vauvaa.
Kyllä siitä oltiin tarkkoja aikoinaan, vielä 70-luvulla ja ehkä sittemminkin että pienokaisen tasavärinen, pehmeä iho heijastelee ylipäätään hoivan laatua. Ihottumat olivat kauhistus ja niitä vältettiin ilmakylvyillä ja päivittäisillä miedoilla saippuapesuilla. Mummo on antanut niitä vinkkejä sinulle joita on itse aikoinaan saanut. Pienen ihmisen alastomuus on viattomuudessaan ja suloisuudessaan erillään aikuisen alastomuudesta, siksi tuntuu helpolta ja soveliaalta antaa vauvan olla nakuna. Moni nuori ensikertalainen äiti on "sarvet päässä" siksi että ihmisluonto on katsonut tarpeelliseksi kehittää nuoren äidin tarkaksi ja varovaiseksi. Me tiedämme ja muistamme tämän ja suhtaudumme siihen hellyydellä mutta jollekin mummille noiden "sarvien" näkeminen aiheuttaa jännitystä - saankohan minä kuulua tämän tulokkaan ensivaiheisiin ollenkaan, ajaako nuori äiti minut vaistojensa varassa kauaksi? Moni odottaa pieniä asioita tulokkaan kanssa, ei mitään mikä äidin alueeksi katsotaan. Pieniä tuokioita rauhassa sohvalla, mummulan tulemista tutuksi alkuun äänien, tuoksujen kautta, tuttujen ihmisten arkielämää josta pienokainen saa piirtää elinpiirinsä osasia siihen karttaan jota hän maailmasta mieleensä muodostaa. Äiti on tärkeä, hän imettää ja tarjoaa yöaikaan turvaa kun vauva herää, onhan hänen rytminsä vielä omanlaisensa meihin aikuisiin verrattuna. Mummi saakoon siis niitä hetkiä päivisin jolloin kaikki on muutenkin mukavasti - pieni masu maitoa pullollaan, puhtaat vaatteet ja lämpöinen ympäristö. Tasapainoinen aivan tuorekin äiti osaa ilahtua "varasylistä" ja ottaa lämpimän suihkun tai selailla vaikka lempikirjaansa. Mummille saa ja pitääkin antaa askareita tehtäväksi jos hän voi sillä tavoin olla parhaaksi hyödyksi ja avuksi. Mutta ei niin, että mummi tuntee itsensä opastuksen vuoksi "piiaksi"! Eli aivan tavallisin kohteliain äänenpainoin voi jokainen osapuoli itseään ilmaista ja näinkin jo välttää tavanomaiset karikot.
T. Yksi iloinen mummu ja 3 vuotiaan pojanpojan suussa "mammu"!Sai-ras-ta! Taisi KultaMummi taas löytää keskuuteemme.
Eri
Luin ton tekstin nyt pari kertaa, enkä löydä siitä mitään sairasta vaikka oman lapsen mummon takia oonkin vähän yliherkistynyt näkemään negatiivista helposti mummo teksteistä.Ihmisten kielellähän tossa lukee, että pieni lapsi tutustuu äidin kanssa lähiympäristöön kyläilemällä päivällä ja sitä kautta tutustuu mummolaan. Joskus mummo antaa vanhentuneita ohjeita, se johtuu siitä että se on ite saanu sellaset ohjeet nuorena. Joskus mummoakin jännittää uusi tilanne.
Asioista pitää sanoa suoraan mutta kohteliaasti. Ja mummon olisi hyvä auttaa pienissä asioissa esim vahtia lasta sen hetken kun äiti käy suihkussa.Mikä tossa oli sun mielestä se sairas osuus?
No esim se että äiti patistetaan suihkuun tai lukemaan jotta mummo saa huseerata.
Tai että siinä valvoneena jne pitää päivittäin kuunnella päättömiä neuvoja ja kyynärpäätaktiikalla kilpailla siitä, kuka lasta hoitaa.
Ja koko tuo käsittämätön oksettava kirjoitustyyli.
Kirjoitustyyli on kyllä raskas ja teennäisen kuulonen, mutta itse luin tekstin ihan eri tavalla kuin sä. Ymmärsin, että tuossa tekstissä juuri oli, että mummo ei hoida vaan sitten kun vauva on syötetty, puettu ja punattu, eikä ole mitää muuta tarvetta kun hengaus niin mummo voi pitää vauvalle seuraa ja siinä vaiheessa äiti voi käydä suihkussa.
Alan varmaan pehmenemään 😝
No mulla on just kokemusta mummosta, jonka kanssa saa kilpailla siitä että saa hoitaa omaa lastaan. Kerran mm lähetti minut hakemaan postia ja vetäisi sitten oven lukkoon takanani jotta en pääsisi takaisin sisään.
Olen kuvitellut että mun anoppi on omaa luokkaansa lasten omimisessa ja yleisessä v i t tupäisyydessä mutta tää ketju on kumonnut luuloni. Siis lähdin lukemaan tätä sillä mielellä, että noh älkää kuulkaa jaksako, näkisitte mun anopin... Esim. mut on kanssa lukittu talon ulkopuolelle vastaavasti, anoppi marisi jouluna (eka ja vika joulu heillä lasten kanssa) että pitäis sytyttää jäälyhdyt mutta kun hän ei nyt tohtisi lähteä ulos liukastelemaan. Minä ajattelin että no käydään perkele sytyttämässä muorille lyhdyt, kuopus 4kk nukkumassa ja aikaa menisi 2 minuuttia.
Pääsin ovesta ulos ja laitoin otsalamppuun valon niin selän takaa kuului *klaks*. Anoppilan ovi ei ole normaalisti ikinä lukossa. Koputin ovea, ei mitään, sitten keittiön ikkunaa, anopin selkä vilahti ja kuopus tietenkin sylissä, oli hakenut kesken unien. Pääsin pannuhuoneen ovesta sisälle ja anoppi, posket kirkuvanpunaisina, itkevä vauva sylissään sönköttää että vahingossa meni lukkoon, on varmaan vikaa ovessa jne. Mies oli ajamassa töistä paikalle, soitin että joulusuunnitelmat muuttui just. Anoppi vinkui että vauva ainakin jää hänelle joulun viettoon, hän kun ei joulua yksinään vietä. Lototkaapa, että jäikö vauva.
Ja huom. M I N Ä pilasin mummorievun joulun.
Apua, hirveä p s y k o mummo. Ja mitä jos mikään ovi ei olisi ollut auki, loputtoman kauanko sinun olisi pitänyt siellä ulkona kylmässä odotella että anoppi saa lasta sylitellä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä jouduttiin vetämään näitä rajoja viime kesänä. Tiedän että mummolla on itsellään takana huono lapsuus ja hän on siksi äärimmäisen takertuva. Se ei kuitenkaan ole meidän lastemme vika ja jos hän ei suostu hakemaan apua ongelmaansa, se ei myöskään ole meidän vanhempien vallassa.
Nyt sitten somensa tulvii huokauksia, sydämiä ja haikeita yksinäisyyttä korostavia mustavalkokuvia. Mutta ei, itseään ei voi tarkastella yhtään.
Miksituo muuten tuntuukin olevan nimenomaan niiden vanhojen naisten ongelma? En ole juurikaan törmännyt vaareihin jotka valittaisivat ettei käydä katsomassa yms, vaikka sellaisiakin varmaan on.
Hän ei edes ole vanha. 54-vuotias. Siksipä minua kauhistuttaakin ajatus että roikkuuko hän lapsissani kiinni seuraavat 30-40 vuotta!
Sekoaakohan osa naisista vaihdevuosissa tyystin? Ne, joilla ei oikein koskaan ole ollut omaa elämää?
Näin sivusta seuranneena ja lapsettomana tuntuu siltä että jos puoletkaan tämän ketjun tarinoista on tosia, on niissä mummoissa jotain pahasti vialla. Ei ole normaalia tuntea tuollaista hysteeristä "rakkautta" yhtään mitään kohtaan. Rakkaus on ainakin minun mielestäni melko rauhallinen tunne, vaikka olisi voimakaskin. Intohimo voi räiskähdellä, mutta toivotaan ettei kukaan tunne intohimoa pikkulapsia kohtaan.
Itselläni oli hyvät mummot. Sain auttaa mummoja niiden kotihommissa. Jos ne teki jotain mihin en voinut osallistua, sain piirrellä tms. En muista että olisi isommin halattu eikä varsinkaan pussattu ja hyvä niin, inhosin lapsena ihmisiä jotka lääppivät minua. Tuntuu oudolta etteivät kaikki mummot osaa olla sellaisia, ihan vaan normaalisti lasten kanssa? Miksi niiden kanssa pitäisi olla jotenkin ihmeellisesti ja koko ajan velloa tunteissa? Lasta pelottaa aikuisten hallitsemattomat tunteet. Luulisi mummoikäisen sen ymmärtävän, kun on ollut aikanaan sekä äiti että lapsi!
Vierailija kirjoitti:
Näin lapsettomana tuli mieleeni kysyä, että MISTÄ tämä isoäidinrakkaus oikein tulee? Miten ne voivat tietää ennen kuin lapsi on edes siinnyt, että minä tulen NIIN rakastamaan Saara-Petteriä? Ja rakastavat sitä NIIN kovin heti synnytyslaitoksella?
Ja rakkaus on NIIN suurta, että vaikka ilkeäpahaminiä estäisi tapaamiset, eli lasta ei ole edes juuri nähty, sitä rakastaa niin että pitää stalkata?
Eikös yleensä rakkauden kehittyminen edellytä jonkinlaista yhteyttä siihen rakkauden kohteeseen? Aikaa ja tottumista? Olen ymmärtänyt että vaikka tuoreella äidillä on kaikki hormonit tukenaan, hän voi silti joskus tuntea hämmenystä ja kestää hetken että se rakkaus lapseen kehittyy ja tämä on täysin normaalia?
Tämän takia minusta tuntuu että sitä ylitsevuotavaa rakkauttaan määrättömästi vouhottavat isoäidit eivät sitä lasta kyllä rakasta. Heillä on jonkinlainen ihannekuva ajatuksesta "MINUN lapsenlapseni" ja siihen kohdistetaan hysteeristä palvontaa. Oikeaa rakkautta se ei ole, koska oikea rakkaus ajattelee sen rakkauden kohteen parasta ja on jopa ankara tarvittaessa.
Tämä tuntuu myös olevan täysin nykyajan ilmiö. Muistan omasta lapsuudestani että ei isovanhemmat vouhottaneet lapsenlapsistaan. Lapset oli osa elämää, ne otettiin mukaan arkisiin toimiin ja joskus tehtiin jotain erikoista. Mutta ei kukaan polvistellut ja volissut rakkauttaan.
Tuohan se juuri onkin. Ne ei rakasta sitä lasta vaan ajatusta itsestään mummona.
Kärjistettynä että kun katsovat pientä vauvaa sylissään ihaillen tuntevat "kylläpä minä olen maailman paras mummo, sinä niin rakastat minua, et pärjää ilman minua"
kyllä se äiti hoitaa lapsiaan aina
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaan samaistua moneen tekstiin. Minulla vaikea suhde mieheni vanhempiin, koska äiti on edelleen mustasukkainen pojastaan ja isä ei kestä yhtään eriäviä mielipiteitä. Ovat riitaantuneet sukulaistensa kanssa ym. joten vika ei voi olla vain minussa, miniässä. Konflikteja on ollut useita vuosien aikana. Mieheni voisi olla vähemmän tossukka asettamalla rajoja. Toki on etääntynyt vanhemmistaan, kun ei itsekään jaksa jatkuvaa pelkoa, että vanhempansa taas pimahtavat. Ensimmäisen lapsen syntyminen nosti taas helvetin valloilleen. Tästä lopullisesti sisuuntuneena olen ilmoittanut miehelle, että minä asetan rajat, jos hän ei uskalla. Minä suojelen vauvaamme. Ensin pimahdetaan, että halusimme tietää vauvan sukupuolen, sitten häiriköidään synnytyssairaalaan vaikean synnytyksen jälkeen vauvan sukunimestä (emme ole naimisissa). Vauvan synnyttyä anopin suu käy koko ajan, mitä minun pitää tehdä, vastoin synnytyssairaalassa saatua opastusta ja neuvolan ohjeita. Pidän liikaa vauvaa sylissä ja lähellä (vauvasta tulee kulman vaikea ja rasittava, pitäisi vain syöttää ja laittaa sänkyyn). En saisi ostaa vauvalle liikaa vaatteita ym ym ym. Viime tapaamisen jälkeen mitta täyttyi lopullisesti: repi vauvan kaksi kertaa sylistäni, toisella kertaa vei toiseen huoneeseen (vaikka teimme lähtöä), olisi antanut pienen kovan leivonnaisen vauvalle, joka muutaman kk eikä edes lähellä kiinteiden ensimaisteluita. Anoppi väänsi myös melkein krokotiilinkyyneliä, että kai vauva saa ilma hoitoa. Halusi, että vauvamme olisi ilman vaippaa heidän vetoisella lattialla ilmakylpemässä (itselle tuli jo pervo fiilis moisesta vänkäämisestä). Aneli vaipan ottamista pois. Lähetteli vielä illalla minulle hoito-ohjeita kännykkään. Ei, vauva ei pääse hoitoon ikinä eikä tuo hirviöämmä saa nähdä vauvaa ennen kuin tuo lapsen isäkin alkaa laittaa rajoja. Omat vanhempani kunnioittavat näkemyksiämme ja kuuntelevat mielenkiinnolla, miten ohjeistukset muuttuneet sitten minun vauva-ajan. Sanon myös suoraan äidilleni eikä äitini ole uhriutunut. Omat isovanhempani olivat ihania ja minulla oli lämpimät välit. Surullista, että omalle lapselle ei tule lämpimiä välejä toisiin isovanhempiin. Ensin minua haukuttiin vuositolkulla enkä osaa näköjään hoitaa edes omaa vauvaani. Lisäksi käyttädytään kuin hullut, kun pitää repiä vauvaa.
Kyllä siitä oltiin tarkkoja aikoinaan, vielä 70-luvulla ja ehkä sittemminkin että pienokaisen tasavärinen, pehmeä iho heijastelee ylipäätään hoivan laatua. Ihottumat olivat kauhistus ja niitä vältettiin ilmakylvyillä ja päivittäisillä miedoilla saippuapesuilla. Mummo on antanut niitä vinkkejä sinulle joita on itse aikoinaan saanut. Pienen ihmisen alastomuus on viattomuudessaan ja suloisuudessaan erillään aikuisen alastomuudesta, siksi tuntuu helpolta ja soveliaalta antaa vauvan olla nakuna. Moni nuori ensikertalainen äiti on "sarvet päässä" siksi että ihmisluonto on katsonut tarpeelliseksi kehittää nuoren äidin tarkaksi ja varovaiseksi. Me tiedämme ja muistamme tämän ja suhtaudumme siihen hellyydellä mutta jollekin mummille noiden "sarvien" näkeminen aiheuttaa jännitystä - saankohan minä kuulua tämän tulokkaan ensivaiheisiin ollenkaan, ajaako nuori äiti minut vaistojensa varassa kauaksi? Moni odottaa pieniä asioita tulokkaan kanssa, ei mitään mikä äidin alueeksi katsotaan. Pieniä tuokioita rauhassa sohvalla, mummulan tulemista tutuksi alkuun äänien, tuoksujen kautta, tuttujen ihmisten arkielämää josta pienokainen saa piirtää elinpiirinsä osasia siihen karttaan jota hän maailmasta mieleensä muodostaa. Äiti on tärkeä, hän imettää ja tarjoaa yöaikaan turvaa kun vauva herää, onhan hänen rytminsä vielä omanlaisensa meihin aikuisiin verrattuna. Mummi saakoon siis niitä hetkiä päivisin jolloin kaikki on muutenkin mukavasti - pieni masu maitoa pullollaan, puhtaat vaatteet ja lämpöinen ympäristö. Tasapainoinen aivan tuorekin äiti osaa ilahtua "varasylistä" ja ottaa lämpimän suihkun tai selailla vaikka lempikirjaansa. Mummille saa ja pitääkin antaa askareita tehtäväksi jos hän voi sillä tavoin olla parhaaksi hyödyksi ja avuksi. Mutta ei niin, että mummi tuntee itsensä opastuksen vuoksi "piiaksi"! Eli aivan tavallisin kohteliain äänenpainoin voi jokainen osapuoli itseään ilmaista ja näinkin jo välttää tavanomaiset karikot.
T. Yksi iloinen mummu ja 3 vuotiaan pojanpojan suussa "mammu"!
Minkä ihmeen takia se mummu ei voi nähdä sen vertaa vaivaa että selvittäisi itselleen nykyiset suositukset? Jos se lapsenlapsi on niin tärkeä? Tätä en voi ymmärtää.
Ilmakylvyissä ei ole mitään pahaa, mutta tuskin niitä kannattaa ottaa paikassa jossa on kylmät lattiat. Ja jos vauva on tyytyväinen eikä tarvetta vaipanvaihdolle, olisi silkaa vauvan kiusaamista ruveta riisumaan sitä vain mummun mieliksi. Ilmakylvyt otetaan silloin kun muutenkin vaihdetaan vaippa/vaatteita. Lapsen alastomuudessa ei ole mitään ihmeellistä, siinä että mummu vaatii vaipan riisumista ilman tarvetta on.
Vierailija kirjoitti:
kyllä se äiti hoitaa lapsiaan aina
Näinhän sen mummon soisi suhtautuvan lapseensa, mutta tämän ketjun mummot suunnilleen vie karkin lapsensa suusta tai sylkee siihen.
Ja just silloin kun ovi vahingossa menee omituisesti lukkoon sen äidin takana joka on erikseen passitettu ulos niin mummo ihan vaan vahingossa just silloin kaappaa nukkuvan lapsen syliinsä?
Tosi uskottavaa.
Normaali ihminen katsoisi ikkunasta että miten se lyhtyjen laitto sujuu. Kun kerran lapsikin nukkuu.