Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossakin kohtaa keskustelua luki sellainen "viisaus" johon oli tullut valtavasti peukkua että "uuden vanhemman pitää saada onnistua ja epäonnistua ilman että siihen kukaan puuttuu". Siitä tuli kyllä inhottava olo, tuntuu että tuoreen äidin oikeus töpeksiä on suurempi kuin pienen viattoman lapsen oikeus saada hyvää, osaavaa hoivaa ja rakkautta. Kuka antaa niitä pieniä mutta merkittäviä vinkkejä jos ei vauvan oma isoäiti? Miten omia, hyväksi havaittuja keinoja voi tuoreelle äidille jakaa jos ei saa olla arjen hoitohetkissä ja tavallisessa elelyssä ollenkaan läsnä. Tai jos tuore äiti vain kipakasti naurahtaa "vanhoille ohjeille", ei sekään kivalta tunnu kun tarkoitus olisi sama mikä tuoreella äidilläkin: pienokaisen hyvinvoinnin lisääminen ja tärkeän alkutaipaleensa turvaaminen. Tämä on lisäys aiempaan tekstiini.
"... Pienen vauvan oikeus saada hyvää, osaavaa hoivaa ja _RAKKAUTTA_"
Tuo kertoo kaiken tarpeellisen.
Ei sitä vauvaa sinun rakkautesi kiinnosta, haluaa äitinsä. Ei sinua. Vaan oman äitinsä. Joka et ole sinä.
Lue se vielä, hitaasti ja ääneen. Jos et tajua ongelmaa niin olet vahingoksi lapselle ja hänen perheelleen.
Alussa, kun pieni vauva on vielä ympäristöstään vähemmän tietoinen, on hellä ja kiireetön hoiva se tapa, jolla viestimme hänelle rakkautta. Ne ovat, siinä mielessä, sama asia jonkin aikaa. Äidin rooli ei sulje isoäidin roolia pois vaan kummallakin on tärkeät tehtävänsä pienen ihmisen hyvinvoinnin edistämisessä.
Ymmärrän kuitenkin hyvin että asiaa ei tahdo siltä kantilta ajatella jos oman lapsen isoäiti on käyttäytynyt sinua kohtaan väärin. Moni isoäiti on viestinyt osaamattomasti ja varmaan omatkin tarpeet edellä ainakin joissain asioissa, kyllä sellainen painuu mieleen. Peiliin katsomisen paikka se on. Olisimmepa täydellisiä, kärsivällisiä ihmisiä kaikki toinen toistamme kohtaan, mutta niin ei maailma makaa.
T. Mummu, äsken kirjoittanut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossakin kohtaa keskustelua luki sellainen "viisaus" johon oli tullut valtavasti peukkua että "uuden vanhemman pitää saada onnistua ja epäonnistua ilman että siihen kukaan puuttuu". Siitä tuli kyllä inhottava olo, tuntuu että tuoreen äidin oikeus töpeksiä on suurempi kuin pienen viattoman lapsen oikeus saada hyvää, osaavaa hoivaa ja rakkautta. Kuka antaa niitä pieniä mutta merkittäviä vinkkejä jos ei vauvan oma isoäiti? Miten omia, hyväksi havaittuja keinoja voi tuoreelle äidille jakaa jos ei saa olla arjen hoitohetkissä ja tavallisessa elelyssä ollenkaan läsnä. Tai jos tuore äiti vain kipakasti naurahtaa "vanhoille ohjeille", ei sekään kivalta tunnu kun tarkoitus olisi sama mikä tuoreella äidilläkin: pienokaisen hyvinvoinnin lisääminen ja tärkeän alkutaipaleensa turvaaminen. Tämä on lisäys aiempaan tekstiini.
Luulen että käsitit tekstin väärin. Se tarkoittaa ihan samaa, kuin se että lapsen pitää antaa tehdä virheitä eikä juosta perässä osoittamassa niitä tai harjaamalla jäätä edeltä puhtaaksi, ts. curling-vanhemmuus. Ei sillä tarkoiteta sitä että annetaan lapsen kuolla virheelliseen hoitoon, vaan jokainen oppii omastaan. Toki mummelin vinkit voitavat olla tervetulleita, jos niitä kaipaa ja ne esitetään "oikein", pätemättä ja tuoretta vanhempaa väheksymättä.
Koskaan ei pidä mennä sinne lapsen kotiin sekaantumaan neuvoineen hoitotilanteisiin tai ajamaan äitiä pois lapsensa luota.
Suomalainen luetunymmärrys on kyllä todella huolestuttavalla tasolla nykyään.
Minulla ei siinä ole mitänä vikaa, suomensin vain sen mitä tuo mummu oikeasti sanoi. Hän haluaa tunkea sinne hoitotilanteisiin ja ajaa äidin lukemaan kirjaa, jotta voi omia lapsen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossakin kohtaa keskustelua luki sellainen "viisaus" johon oli tullut valtavasti peukkua että "uuden vanhemman pitää saada onnistua ja epäonnistua ilman että siihen kukaan puuttuu". Siitä tuli kyllä inhottava olo, tuntuu että tuoreen äidin oikeus töpeksiä on suurempi kuin pienen viattoman lapsen oikeus saada hyvää, osaavaa hoivaa ja rakkautta. Kuka antaa niitä pieniä mutta merkittäviä vinkkejä jos ei vauvan oma isoäiti? Miten omia, hyväksi havaittuja keinoja voi tuoreelle äidille jakaa jos ei saa olla arjen hoitohetkissä ja tavallisessa elelyssä ollenkaan läsnä. Tai jos tuore äiti vain kipakasti naurahtaa "vanhoille ohjeille", ei sekään kivalta tunnu kun tarkoitus olisi sama mikä tuoreella äidilläkin: pienokaisen hyvinvoinnin lisääminen ja tärkeän alkutaipaleensa turvaaminen. Tämä on lisäys aiempaan tekstiini.
"... Pienen vauvan oikeus saada hyvää, osaavaa hoivaa ja _RAKKAUTTA_"
Tuo kertoo kaiken tarpeellisen.
Ei sitä vauvaa sinun rakkautesi kiinnosta, haluaa äitinsä. Ei sinua. Vaan oman äitinsä. Joka et ole sinä.
Lue se vielä, hitaasti ja ääneen. Jos et tajua ongelmaa niin olet vahingoksi lapselle ja hänen perheelleen.Alussa, kun pieni vauva on vielä ympäristöstään vähemmän tietoinen, on hellä ja kiireetön hoiva se tapa, jolla viestimme hänelle rakkautta. Ne ovat, siinä mielessä, sama asia jonkin aikaa. Äidin rooli ei sulje isoäidin roolia pois vaan kummallakin on tärkeät tehtävänsä pienen ihmisen hyvinvoinnin edistämisessä.
Ymmärrän kuitenkin hyvin että asiaa ei tahdo siltä kantilta ajatella jos oman lapsen isoäiti on käyttäytynyt sinua kohtaan väärin. Moni isoäiti on viestinyt osaamattomasti ja varmaan omatkin tarpeet edellä ainakin joissain asioissa, kyllä sellainen painuu mieleen. Peiliin katsomisen paikka se on. Olisimmepa täydellisiä, kärsivällisiä ihmisiä kaikki toinen toistamme kohtaan, mutta niin ei maailma makaa.
T. Mummu, äsken kirjoittanut
Kyllä se äidin rooli nimenomaan on sulkea muut pois. Alussa pieni vauva rakentaa kiintymyssuhdetta vanhempiinsa. Ei isoäidillä ole valmiiksi yhtään mitään roolia. Hänen roolinsa tulee ihan siitä, minkä vanhemmat päättää sen olevan tai ei-olevan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossakin kohtaa keskustelua luki sellainen "viisaus" johon oli tullut valtavasti peukkua että "uuden vanhemman pitää saada onnistua ja epäonnistua ilman että siihen kukaan puuttuu". Siitä tuli kyllä inhottava olo, tuntuu että tuoreen äidin oikeus töpeksiä on suurempi kuin pienen viattoman lapsen oikeus saada hyvää, osaavaa hoivaa ja rakkautta. Kuka antaa niitä pieniä mutta merkittäviä vinkkejä jos ei vauvan oma isoäiti? Miten omia, hyväksi havaittuja keinoja voi tuoreelle äidille jakaa jos ei saa olla arjen hoitohetkissä ja tavallisessa elelyssä ollenkaan läsnä. Tai jos tuore äiti vain kipakasti naurahtaa "vanhoille ohjeille", ei sekään kivalta tunnu kun tarkoitus olisi sama mikä tuoreella äidilläkin: pienokaisen hyvinvoinnin lisääminen ja tärkeän alkutaipaleensa turvaaminen. Tämä on lisäys aiempaan tekstiini.
"... Pienen vauvan oikeus saada hyvää, osaavaa hoivaa ja _RAKKAUTTA_"
Tuo kertoo kaiken tarpeellisen.
Ei sitä vauvaa sinun rakkautesi kiinnosta, haluaa äitinsä. Ei sinua. Vaan oman äitinsä. Joka et ole sinä.
Lue se vielä, hitaasti ja ääneen. Jos et tajua ongelmaa niin olet vahingoksi lapselle ja hänen perheelleen.Alussa, kun pieni vauva on vielä ympäristöstään vähemmän tietoinen, on hellä ja kiireetön hoiva se tapa, jolla viestimme hänelle rakkautta. Ne ovat, siinä mielessä, sama asia jonkin aikaa. Äidin rooli ei sulje isoäidin roolia pois vaan kummallakin on tärkeät tehtävänsä pienen ihmisen hyvinvoinnin edistämisessä.
Ymmärrän kuitenkin hyvin että asiaa ei tahdo siltä kantilta ajatella jos oman lapsen isoäiti on käyttäytynyt sinua kohtaan väärin. Moni isoäiti on viestinyt osaamattomasti ja varmaan omatkin tarpeet edellä ainakin joissain asioissa, kyllä sellainen painuu mieleen. Peiliin katsomisen paikka se on. Olisimmepa täydellisiä, kärsivällisiä ihmisiä kaikki toinen toistamme kohtaan, mutta niin ei maailma makaa.
T. Mummu, äsken kirjoittanutKyllä se äidin rooli nimenomaan on sulkea muut pois. Alussa pieni vauva rakentaa kiintymyssuhdetta vanhempiinsa. Ei isoäidillä ole valmiiksi yhtään mitään roolia. Hänen roolinsa tulee ihan siitä, minkä vanhemmat päättää sen olevan tai ei-olevan.
Äidin rooli on sulkea muut pois? Tässä se nyt tuli tyhjentävästi mistä on kysymys. Muita rakkaita ihmisiä ei saa olla kuin äiti. Taidat pelätä että lapsi tykkäisi enemmän mummistaan kuin sinusta? Varmin, ettei tutustu ollenkaan? Tämä on se ydin ja tätä ajattelua mummit pelkäävät. Narsisti on pohjimmiltaan niin epävarma että haluaa siksi tuhota muut ihmissuhteet uhriltaan. Ja näin se käytännössä tapahtuu ensihenkäisystä alkaen kun oma äiti on narsisti. Niin hyvää mummia ei ole, jonka tällainen äiti kelpuuttaa. Hyvä mummi on uhka joka vie vallantunteen äidiltä pois. Ja miehethän eivät tätä näe edes heille kädestä pitäen selittämällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossakin kohtaa keskustelua luki sellainen "viisaus" johon oli tullut valtavasti peukkua että "uuden vanhemman pitää saada onnistua ja epäonnistua ilman että siihen kukaan puuttuu". Siitä tuli kyllä inhottava olo, tuntuu että tuoreen äidin oikeus töpeksiä on suurempi kuin pienen viattoman lapsen oikeus saada hyvää, osaavaa hoivaa ja rakkautta. Kuka antaa niitä pieniä mutta merkittäviä vinkkejä jos ei vauvan oma isoäiti? Miten omia, hyväksi havaittuja keinoja voi tuoreelle äidille jakaa jos ei saa olla arjen hoitohetkissä ja tavallisessa elelyssä ollenkaan läsnä. Tai jos tuore äiti vain kipakasti naurahtaa "vanhoille ohjeille", ei sekään kivalta tunnu kun tarkoitus olisi sama mikä tuoreella äidilläkin: pienokaisen hyvinvoinnin lisääminen ja tärkeän alkutaipaleensa turvaaminen. Tämä on lisäys aiempaan tekstiini.
"... Pienen vauvan oikeus saada hyvää, osaavaa hoivaa ja _RAKKAUTTA_"
Tuo kertoo kaiken tarpeellisen.
Ei sitä vauvaa sinun rakkautesi kiinnosta, haluaa äitinsä. Ei sinua. Vaan oman äitinsä. Joka et ole sinä.
Lue se vielä, hitaasti ja ääneen. Jos et tajua ongelmaa niin olet vahingoksi lapselle ja hänen perheelleen.Alussa, kun pieni vauva on vielä ympäristöstään vähemmän tietoinen, on hellä ja kiireetön hoiva se tapa, jolla viestimme hänelle rakkautta. Ne ovat, siinä mielessä, sama asia jonkin aikaa. Äidin rooli ei sulje isoäidin roolia pois vaan kummallakin on tärkeät tehtävänsä pienen ihmisen hyvinvoinnin edistämisessä.
Ymmärrän kuitenkin hyvin että asiaa ei tahdo siltä kantilta ajatella jos oman lapsen isoäiti on käyttäytynyt sinua kohtaan väärin. Moni isoäiti on viestinyt osaamattomasti ja varmaan omatkin tarpeet edellä ainakin joissain asioissa, kyllä sellainen painuu mieleen. Peiliin katsomisen paikka se on. Olisimmepa täydellisiä, kärsivällisiä ihmisiä kaikki toinen toistamme kohtaan, mutta niin ei maailma makaa.
T. Mummu, äsken kirjoittanutKyllä se äidin rooli nimenomaan on sulkea muut pois. Alussa pieni vauva rakentaa kiintymyssuhdetta vanhempiinsa. Ei isoäidillä ole valmiiksi yhtään mitään roolia. Hänen roolinsa tulee ihan siitä, minkä vanhemmat päättää sen olevan tai ei-olevan.
Äidin rooli on sulkea muut pois? Tässä se nyt tuli tyhjentävästi mistä on kysymys. Muita rakkaita ihmisiä ei saa olla kuin äiti. Taidat pelätä että lapsi tykkäisi enemmän mummistaan kuin sinusta? Varmin, ettei tutustu ollenkaan? Tämä on se ydin ja tätä ajattelua mummit pelkäävät. Narsisti on pohjimmiltaan niin epävarma että haluaa siksi tuhota muut ihmissuhteet uhriltaan. Ja näin se käytännössä tapahtuu ensihenkäisystä alkaen kun oma äiti on narsisti. Niin hyvää mummia ei ole, jonka tällainen äiti kelpuuttaa. Hyvä mummi on uhka joka vie vallantunteen äidiltä pois. Ja miehethän eivät tätä näe edes heille kädestä pitäen selittämällä.
Alussa vauvan tärkein homma on rakentaa kiintymyssuhde vanhempiinsa, ensisijaisiin hoitajiinsa. Se on koko hänen elämänsä tärkein rakennuspalikka ja mielenterveytensä ja hyvinvointinsa tae.
Hoitajien ja sukulaisten jne vuoro tulee myöhemmin.
Suosittelen että tutustut edes alkeellisesti lapsen kehityspsykologiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossakin kohtaa keskustelua luki sellainen "viisaus" johon oli tullut valtavasti peukkua että "uuden vanhemman pitää saada onnistua ja epäonnistua ilman että siihen kukaan puuttuu". Siitä tuli kyllä inhottava olo, tuntuu että tuoreen äidin oikeus töpeksiä on suurempi kuin pienen viattoman lapsen oikeus saada hyvää, osaavaa hoivaa ja rakkautta. Kuka antaa niitä pieniä mutta merkittäviä vinkkejä jos ei vauvan oma isoäiti? Miten omia, hyväksi havaittuja keinoja voi tuoreelle äidille jakaa jos ei saa olla arjen hoitohetkissä ja tavallisessa elelyssä ollenkaan läsnä. Tai jos tuore äiti vain kipakasti naurahtaa "vanhoille ohjeille", ei sekään kivalta tunnu kun tarkoitus olisi sama mikä tuoreella äidilläkin: pienokaisen hyvinvoinnin lisääminen ja tärkeän alkutaipaleensa turvaaminen. Tämä on lisäys aiempaan tekstiini.
"... Pienen vauvan oikeus saada hyvää, osaavaa hoivaa ja _RAKKAUTTA_"
Tuo kertoo kaiken tarpeellisen.
Ei sitä vauvaa sinun rakkautesi kiinnosta, haluaa äitinsä. Ei sinua. Vaan oman äitinsä. Joka et ole sinä.
Lue se vielä, hitaasti ja ääneen. Jos et tajua ongelmaa niin olet vahingoksi lapselle ja hänen perheelleen.Alussa, kun pieni vauva on vielä ympäristöstään vähemmän tietoinen, on hellä ja kiireetön hoiva se tapa, jolla viestimme hänelle rakkautta. Ne ovat, siinä mielessä, sama asia jonkin aikaa. Äidin rooli ei sulje isoäidin roolia pois vaan kummallakin on tärkeät tehtävänsä pienen ihmisen hyvinvoinnin edistämisessä.
Ymmärrän kuitenkin hyvin että asiaa ei tahdo siltä kantilta ajatella jos oman lapsen isoäiti on käyttäytynyt sinua kohtaan väärin. Moni isoäiti on viestinyt osaamattomasti ja varmaan omatkin tarpeet edellä ainakin joissain asioissa, kyllä sellainen painuu mieleen. Peiliin katsomisen paikka se on. Olisimmepa täydellisiä, kärsivällisiä ihmisiä kaikki toinen toistamme kohtaan, mutta niin ei maailma makaa.
T. Mummu, äsken kirjoittanutKyllä se äidin rooli nimenomaan on sulkea muut pois. Alussa pieni vauva rakentaa kiintymyssuhdetta vanhempiinsa. Ei isoäidillä ole valmiiksi yhtään mitään roolia. Hänen roolinsa tulee ihan siitä, minkä vanhemmat päättää sen olevan tai ei-olevan.
Hyvä mummo tukee äitiä jotta ÄITI voi hellästi ja kiireettömästi hoitaa vauvaa. Paska mummo keksii äitille muuta tekemistä kuten kompostin tyhjentämistä että saa itse "hoitaa" vauvaa (pitää sylissä).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaan samaistua moneen tekstiin. Minulla vaikea suhde mieheni vanhempiin, koska äiti on edelleen mustasukkainen pojastaan ja isä ei kestä yhtään eriäviä mielipiteitä. Ovat riitaantuneet sukulaistensa kanssa ym. joten vika ei voi olla vain minussa, miniässä. Konflikteja on ollut useita vuosien aikana. Mieheni voisi olla vähemmän tossukka asettamalla rajoja. Toki on etääntynyt vanhemmistaan, kun ei itsekään jaksa jatkuvaa pelkoa, että vanhempansa taas pimahtavat. Ensimmäisen lapsen syntyminen nosti taas helvetin valloilleen. Tästä lopullisesti sisuuntuneena olen ilmoittanut miehelle, että minä asetan rajat, jos hän ei uskalla. Minä suojelen vauvaamme. Ensin pimahdetaan, että halusimme tietää vauvan sukupuolen, sitten häiriköidään synnytyssairaalaan vaikean synnytyksen jälkeen vauvan sukunimestä (emme ole naimisissa). Vauvan synnyttyä anopin suu käy koko ajan, mitä minun pitää tehdä, vastoin synnytyssairaalassa saatua opastusta ja neuvolan ohjeita. Pidän liikaa vauvaa sylissä ja lähellä (vauvasta tulee kulman vaikea ja rasittava, pitäisi vain syöttää ja laittaa sänkyyn). En saisi ostaa vauvalle liikaa vaatteita ym ym ym. Viime tapaamisen jälkeen mitta täyttyi lopullisesti: repi vauvan kaksi kertaa sylistäni, toisella kertaa vei toiseen huoneeseen (vaikka teimme lähtöä), olisi antanut pienen kovan leivonnaisen vauvalle, joka muutaman kk eikä edes lähellä kiinteiden ensimaisteluita. Anoppi väänsi myös melkein krokotiilinkyyneliä, että kai vauva saa ilma hoitoa. Halusi, että vauvamme olisi ilman vaippaa heidän vetoisella lattialla ilmakylpemässä (itselle tuli jo pervo fiilis moisesta vänkäämisestä). Aneli vaipan ottamista pois. Lähetteli vielä illalla minulle hoito-ohjeita kännykkään. Ei, vauva ei pääse hoitoon ikinä eikä tuo hirviöämmä saa nähdä vauvaa ennen kuin tuo lapsen isäkin alkaa laittaa rajoja. Omat vanhempani kunnioittavat näkemyksiämme ja kuuntelevat mielenkiinnolla, miten ohjeistukset muuttuneet sitten minun vauva-ajan. Sanon myös suoraan äidilleni eikä äitini ole uhriutunut. Omat isovanhempani olivat ihania ja minulla oli lämpimät välit. Surullista, että omalle lapselle ei tule lämpimiä välejä toisiin isovanhempiin. Ensin minua haukuttiin vuositolkulla enkä osaa näköjään hoitaa edes omaa vauvaani. Lisäksi käyttädytään kuin hullut, kun pitää repiä vauvaa.
Kyllä siitä oltiin tarkkoja aikoinaan, vielä 70-luvulla ja ehkä sittemminkin että pienokaisen tasavärinen, pehmeä iho heijastelee ylipäätään hoivan laatua. Ihottumat olivat kauhistus ja niitä vältettiin ilmakylvyillä ja päivittäisillä miedoilla saippuapesuilla. Mummo on antanut niitä vinkkejä sinulle joita on itse aikoinaan saanut. Pienen ihmisen alastomuus on viattomuudessaan ja suloisuudessaan erillään aikuisen alastomuudesta, siksi tuntuu helpolta ja soveliaalta antaa vauvan olla nakuna. Moni nuori ensikertalainen äiti on "sarvet päässä" siksi että ihmisluonto on katsonut tarpeelliseksi kehittää nuoren äidin tarkaksi ja varovaiseksi. Me tiedämme ja muistamme tämän ja suhtaudumme siihen hellyydellä mutta jollekin mummille noiden "sarvien" näkeminen aiheuttaa jännitystä - saankohan minä kuulua tämän tulokkaan ensivaiheisiin ollenkaan, ajaako nuori äiti minut vaistojensa varassa kauaksi? Moni odottaa pieniä asioita tulokkaan kanssa, ei mitään mikä äidin alueeksi katsotaan. Pieniä tuokioita rauhassa sohvalla, mummulan tulemista tutuksi alkuun äänien, tuoksujen kautta, tuttujen ihmisten arkielämää josta pienokainen saa piirtää elinpiirinsä osasia siihen karttaan jota hän maailmasta mieleensä muodostaa. Äiti on tärkeä, hän imettää ja tarjoaa yöaikaan turvaa kun vauva herää, onhan hänen rytminsä vielä omanlaisensa meihin aikuisiin verrattuna. Mummi saakoon siis niitä hetkiä päivisin jolloin kaikki on muutenkin mukavasti - pieni masu maitoa pullollaan, puhtaat vaatteet ja lämpöinen ympäristö. Tasapainoinen aivan tuorekin äiti osaa ilahtua "varasylistä" ja ottaa lämpimän suihkun tai selailla vaikka lempikirjaansa. Mummille saa ja pitääkin antaa askareita tehtäväksi jos hän voi sillä tavoin olla parhaaksi hyödyksi ja avuksi. Mutta ei niin, että mummi tuntee itsensä opastuksen vuoksi "piiaksi"! Eli aivan tavallisin kohteliain äänenpainoin voi jokainen osapuoli itseään ilmaista ja näinkin jo välttää tavanomaiset karikot.
T. Yksi iloinen mummu ja 3 vuotiaan pojanpojan suussa "mammu"!Sai-ras-ta! Taisi KultaMummi taas löytää keskuuteemme.
Eri
Luin ton tekstin nyt pari kertaa, enkä löydä siitä mitään sairasta vaikka oman lapsen mummon takia oonkin vähän yliherkistynyt näkemään negatiivista helposti mummo teksteistä.
Ihmisten kielellähän tossa lukee, että pieni lapsi tutustuu äidin kanssa lähiympäristöön kyläilemällä päivällä ja sitä kautta tutustuu mummolaan. Joskus mummo antaa vanhentuneita ohjeita, se johtuu siitä että se on ite saanu sellaset ohjeet nuorena. Joskus mummoakin jännittää uusi tilanne.
Asioista pitää sanoa suoraan mutta kohteliaasti. Ja mummon olisi hyvä auttaa pienissä asioissa esim vahtia lasta sen hetken kun äiti käy suihkussa.
Mikä tossa oli sun mielestä se sairas osuus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaan samaistua moneen tekstiin. Minulla vaikea suhde mieheni vanhempiin, koska äiti on edelleen mustasukkainen pojastaan ja isä ei kestä yhtään eriäviä mielipiteitä. Ovat riitaantuneet sukulaistensa kanssa ym. joten vika ei voi olla vain minussa, miniässä. Konflikteja on ollut useita vuosien aikana. Mieheni voisi olla vähemmän tossukka asettamalla rajoja. Toki on etääntynyt vanhemmistaan, kun ei itsekään jaksa jatkuvaa pelkoa, että vanhempansa taas pimahtavat. Ensimmäisen lapsen syntyminen nosti taas helvetin valloilleen. Tästä lopullisesti sisuuntuneena olen ilmoittanut miehelle, että minä asetan rajat, jos hän ei uskalla. Minä suojelen vauvaamme. Ensin pimahdetaan, että halusimme tietää vauvan sukupuolen, sitten häiriköidään synnytyssairaalaan vaikean synnytyksen jälkeen vauvan sukunimestä (emme ole naimisissa). Vauvan synnyttyä anopin suu käy koko ajan, mitä minun pitää tehdä, vastoin synnytyssairaalassa saatua opastusta ja neuvolan ohjeita. Pidän liikaa vauvaa sylissä ja lähellä (vauvasta tulee kulman vaikea ja rasittava, pitäisi vain syöttää ja laittaa sänkyyn). En saisi ostaa vauvalle liikaa vaatteita ym ym ym. Viime tapaamisen jälkeen mitta täyttyi lopullisesti: repi vauvan kaksi kertaa sylistäni, toisella kertaa vei toiseen huoneeseen (vaikka teimme lähtöä), olisi antanut pienen kovan leivonnaisen vauvalle, joka muutaman kk eikä edes lähellä kiinteiden ensimaisteluita. Anoppi väänsi myös melkein krokotiilinkyyneliä, että kai vauva saa ilma hoitoa. Halusi, että vauvamme olisi ilman vaippaa heidän vetoisella lattialla ilmakylpemässä (itselle tuli jo pervo fiilis moisesta vänkäämisestä). Aneli vaipan ottamista pois. Lähetteli vielä illalla minulle hoito-ohjeita kännykkään. Ei, vauva ei pääse hoitoon ikinä eikä tuo hirviöämmä saa nähdä vauvaa ennen kuin tuo lapsen isäkin alkaa laittaa rajoja. Omat vanhempani kunnioittavat näkemyksiämme ja kuuntelevat mielenkiinnolla, miten ohjeistukset muuttuneet sitten minun vauva-ajan. Sanon myös suoraan äidilleni eikä äitini ole uhriutunut. Omat isovanhempani olivat ihania ja minulla oli lämpimät välit. Surullista, että omalle lapselle ei tule lämpimiä välejä toisiin isovanhempiin. Ensin minua haukuttiin vuositolkulla enkä osaa näköjään hoitaa edes omaa vauvaani. Lisäksi käyttädytään kuin hullut, kun pitää repiä vauvaa.
Kyllä siitä oltiin tarkkoja aikoinaan, vielä 70-luvulla ja ehkä sittemminkin että pienokaisen tasavärinen, pehmeä iho heijastelee ylipäätään hoivan laatua. Ihottumat olivat kauhistus ja niitä vältettiin ilmakylvyillä ja päivittäisillä miedoilla saippuapesuilla. Mummo on antanut niitä vinkkejä sinulle joita on itse aikoinaan saanut. Pienen ihmisen alastomuus on viattomuudessaan ja suloisuudessaan erillään aikuisen alastomuudesta, siksi tuntuu helpolta ja soveliaalta antaa vauvan olla nakuna. Moni nuori ensikertalainen äiti on "sarvet päässä" siksi että ihmisluonto on katsonut tarpeelliseksi kehittää nuoren äidin tarkaksi ja varovaiseksi. Me tiedämme ja muistamme tämän ja suhtaudumme siihen hellyydellä mutta jollekin mummille noiden "sarvien" näkeminen aiheuttaa jännitystä - saankohan minä kuulua tämän tulokkaan ensivaiheisiin ollenkaan, ajaako nuori äiti minut vaistojensa varassa kauaksi? Moni odottaa pieniä asioita tulokkaan kanssa, ei mitään mikä äidin alueeksi katsotaan. Pieniä tuokioita rauhassa sohvalla, mummulan tulemista tutuksi alkuun äänien, tuoksujen kautta, tuttujen ihmisten arkielämää josta pienokainen saa piirtää elinpiirinsä osasia siihen karttaan jota hän maailmasta mieleensä muodostaa. Äiti on tärkeä, hän imettää ja tarjoaa yöaikaan turvaa kun vauva herää, onhan hänen rytminsä vielä omanlaisensa meihin aikuisiin verrattuna. Mummi saakoon siis niitä hetkiä päivisin jolloin kaikki on muutenkin mukavasti - pieni masu maitoa pullollaan, puhtaat vaatteet ja lämpöinen ympäristö. Tasapainoinen aivan tuorekin äiti osaa ilahtua "varasylistä" ja ottaa lämpimän suihkun tai selailla vaikka lempikirjaansa. Mummille saa ja pitääkin antaa askareita tehtäväksi jos hän voi sillä tavoin olla parhaaksi hyödyksi ja avuksi. Mutta ei niin, että mummi tuntee itsensä opastuksen vuoksi "piiaksi"! Eli aivan tavallisin kohteliain äänenpainoin voi jokainen osapuoli itseään ilmaista ja näinkin jo välttää tavanomaiset karikot.
T. Yksi iloinen mummu ja 3 vuotiaan pojanpojan suussa "mammu"!Sai-ras-ta! Taisi KultaMummi taas löytää keskuuteemme.
Eri
Luin ton tekstin nyt pari kertaa, enkä löydä siitä mitään sairasta vaikka oman lapsen mummon takia oonkin vähän yliherkistynyt näkemään negatiivista helposti mummo teksteistä.Ihmisten kielellähän tossa lukee, että pieni lapsi tutustuu äidin kanssa lähiympäristöön kyläilemällä päivällä ja sitä kautta tutustuu mummolaan. Joskus mummo antaa vanhentuneita ohjeita, se johtuu siitä että se on ite saanu sellaset ohjeet nuorena. Joskus mummoakin jännittää uusi tilanne.
Asioista pitää sanoa suoraan mutta kohteliaasti. Ja mummon olisi hyvä auttaa pienissä asioissa esim vahtia lasta sen hetken kun äiti käy suihkussa.Mikä tossa oli sun mielestä se sairas osuus?
No esim se että äiti patistetaan suihkuun tai lukemaan jotta mummo saa huseerata.
Tai että siinä valvoneena jne pitää päivittäin kuunnella päättömiä neuvoja ja kyynärpäätaktiikalla kilpailla siitä, kuka lasta hoitaa.
Ja koko tuo käsittämätön oksettava kirjoitustyyli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaan samaistua moneen tekstiin. Minulla vaikea suhde mieheni vanhempiin, koska äiti on edelleen mustasukkainen pojastaan ja isä ei kestä yhtään eriäviä mielipiteitä. Ovat riitaantuneet sukulaistensa kanssa ym. joten vika ei voi olla vain minussa, miniässä. Konflikteja on ollut useita vuosien aikana. Mieheni voisi olla vähemmän tossukka asettamalla rajoja. Toki on etääntynyt vanhemmistaan, kun ei itsekään jaksa jatkuvaa pelkoa, että vanhempansa taas pimahtavat. Ensimmäisen lapsen syntyminen nosti taas helvetin valloilleen. Tästä lopullisesti sisuuntuneena olen ilmoittanut miehelle, että minä asetan rajat, jos hän ei uskalla. Minä suojelen vauvaamme. Ensin pimahdetaan, että halusimme tietää vauvan sukupuolen, sitten häiriköidään synnytyssairaalaan vaikean synnytyksen jälkeen vauvan sukunimestä (emme ole naimisissa). Vauvan synnyttyä anopin suu käy koko ajan, mitä minun pitää tehdä, vastoin synnytyssairaalassa saatua opastusta ja neuvolan ohjeita. Pidän liikaa vauvaa sylissä ja lähellä (vauvasta tulee kulman vaikea ja rasittava, pitäisi vain syöttää ja laittaa sänkyyn). En saisi ostaa vauvalle liikaa vaatteita ym ym ym. Viime tapaamisen jälkeen mitta täyttyi lopullisesti: repi vauvan kaksi kertaa sylistäni, toisella kertaa vei toiseen huoneeseen (vaikka teimme lähtöä), olisi antanut pienen kovan leivonnaisen vauvalle, joka muutaman kk eikä edes lähellä kiinteiden ensimaisteluita. Anoppi väänsi myös melkein krokotiilinkyyneliä, että kai vauva saa ilma hoitoa. Halusi, että vauvamme olisi ilman vaippaa heidän vetoisella lattialla ilmakylpemässä (itselle tuli jo pervo fiilis moisesta vänkäämisestä). Aneli vaipan ottamista pois. Lähetteli vielä illalla minulle hoito-ohjeita kännykkään. Ei, vauva ei pääse hoitoon ikinä eikä tuo hirviöämmä saa nähdä vauvaa ennen kuin tuo lapsen isäkin alkaa laittaa rajoja. Omat vanhempani kunnioittavat näkemyksiämme ja kuuntelevat mielenkiinnolla, miten ohjeistukset muuttuneet sitten minun vauva-ajan. Sanon myös suoraan äidilleni eikä äitini ole uhriutunut. Omat isovanhempani olivat ihania ja minulla oli lämpimät välit. Surullista, että omalle lapselle ei tule lämpimiä välejä toisiin isovanhempiin. Ensin minua haukuttiin vuositolkulla enkä osaa näköjään hoitaa edes omaa vauvaani. Lisäksi käyttädytään kuin hullut, kun pitää repiä vauvaa.
Kyllä siitä oltiin tarkkoja aikoinaan, vielä 70-luvulla ja ehkä sittemminkin että pienokaisen tasavärinen, pehmeä iho heijastelee ylipäätään hoivan laatua. Ihottumat olivat kauhistus ja niitä vältettiin ilmakylvyillä ja päivittäisillä miedoilla saippuapesuilla. Mummo on antanut niitä vinkkejä sinulle joita on itse aikoinaan saanut. Pienen ihmisen alastomuus on viattomuudessaan ja suloisuudessaan erillään aikuisen alastomuudesta, siksi tuntuu helpolta ja soveliaalta antaa vauvan olla nakuna. Moni nuori ensikertalainen äiti on "sarvet päässä" siksi että ihmisluonto on katsonut tarpeelliseksi kehittää nuoren äidin tarkaksi ja varovaiseksi. Me tiedämme ja muistamme tämän ja suhtaudumme siihen hellyydellä mutta jollekin mummille noiden "sarvien" näkeminen aiheuttaa jännitystä - saankohan minä kuulua tämän tulokkaan ensivaiheisiin ollenkaan, ajaako nuori äiti minut vaistojensa varassa kauaksi? Moni odottaa pieniä asioita tulokkaan kanssa, ei mitään mikä äidin alueeksi katsotaan. Pieniä tuokioita rauhassa sohvalla, mummulan tulemista tutuksi alkuun äänien, tuoksujen kautta, tuttujen ihmisten arkielämää josta pienokainen saa piirtää elinpiirinsä osasia siihen karttaan jota hän maailmasta mieleensä muodostaa. Äiti on tärkeä, hän imettää ja tarjoaa yöaikaan turvaa kun vauva herää, onhan hänen rytminsä vielä omanlaisensa meihin aikuisiin verrattuna. Mummi saakoon siis niitä hetkiä päivisin jolloin kaikki on muutenkin mukavasti - pieni masu maitoa pullollaan, puhtaat vaatteet ja lämpöinen ympäristö. Tasapainoinen aivan tuorekin äiti osaa ilahtua "varasylistä" ja ottaa lämpimän suihkun tai selailla vaikka lempikirjaansa. Mummille saa ja pitääkin antaa askareita tehtäväksi jos hän voi sillä tavoin olla parhaaksi hyödyksi ja avuksi. Mutta ei niin, että mummi tuntee itsensä opastuksen vuoksi "piiaksi"! Eli aivan tavallisin kohteliain äänenpainoin voi jokainen osapuoli itseään ilmaista ja näinkin jo välttää tavanomaiset karikot.
T. Yksi iloinen mummu ja 3 vuotiaan pojanpojan suussa "mammu"!Sai-ras-ta! Taisi KultaMummi taas löytää keskuuteemme.
Eri
Luin ton tekstin nyt pari kertaa, enkä löydä siitä mitään sairasta vaikka oman lapsen mummon takia oonkin vähän yliherkistynyt näkemään negatiivista helposti mummo teksteistä.Ihmisten kielellähän tossa lukee, että pieni lapsi tutustuu äidin kanssa lähiympäristöön kyläilemällä päivällä ja sitä kautta tutustuu mummolaan. Joskus mummo antaa vanhentuneita ohjeita, se johtuu siitä että se on ite saanu sellaset ohjeet nuorena. Joskus mummoakin jännittää uusi tilanne.
Asioista pitää sanoa suoraan mutta kohteliaasti. Ja mummon olisi hyvä auttaa pienissä asioissa esim vahtia lasta sen hetken kun äiti käy suihkussa.Mikä tossa oli sun mielestä se sairas osuus?
Ehkä ongelma on se, että kultamummin tapaisiin ihmisiin tottuneet ovat tottuneet siihen että nämä mummot eivät ikinä näe omassa toiminnassaan mitään vikaa ja sitä puolustellaan marttyyrimaisesti "minä olen vaan tällainen hyvää tarkoittava kultamummi muttei kelpaa yhyy"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaan samaistua moneen tekstiin. Minulla vaikea suhde mieheni vanhempiin, koska äiti on edelleen mustasukkainen pojastaan ja isä ei kestä yhtään eriäviä mielipiteitä. Ovat riitaantuneet sukulaistensa kanssa ym. joten vika ei voi olla vain minussa, miniässä. Konflikteja on ollut useita vuosien aikana. Mieheni voisi olla vähemmän tossukka asettamalla rajoja. Toki on etääntynyt vanhemmistaan, kun ei itsekään jaksa jatkuvaa pelkoa, että vanhempansa taas pimahtavat. Ensimmäisen lapsen syntyminen nosti taas helvetin valloilleen. Tästä lopullisesti sisuuntuneena olen ilmoittanut miehelle, että minä asetan rajat, jos hän ei uskalla. Minä suojelen vauvaamme. Ensin pimahdetaan, että halusimme tietää vauvan sukupuolen, sitten häiriköidään synnytyssairaalaan vaikean synnytyksen jälkeen vauvan sukunimestä (emme ole naimisissa). Vauvan synnyttyä anopin suu käy koko ajan, mitä minun pitää tehdä, vastoin synnytyssairaalassa saatua opastusta ja neuvolan ohjeita. Pidän liikaa vauvaa sylissä ja lähellä (vauvasta tulee kulman vaikea ja rasittava, pitäisi vain syöttää ja laittaa sänkyyn). En saisi ostaa vauvalle liikaa vaatteita ym ym ym. Viime tapaamisen jälkeen mitta täyttyi lopullisesti: repi vauvan kaksi kertaa sylistäni, toisella kertaa vei toiseen huoneeseen (vaikka teimme lähtöä), olisi antanut pienen kovan leivonnaisen vauvalle, joka muutaman kk eikä edes lähellä kiinteiden ensimaisteluita. Anoppi väänsi myös melkein krokotiilinkyyneliä, että kai vauva saa ilma hoitoa. Halusi, että vauvamme olisi ilman vaippaa heidän vetoisella lattialla ilmakylpemässä (itselle tuli jo pervo fiilis moisesta vänkäämisestä). Aneli vaipan ottamista pois. Lähetteli vielä illalla minulle hoito-ohjeita kännykkään. Ei, vauva ei pääse hoitoon ikinä eikä tuo hirviöämmä saa nähdä vauvaa ennen kuin tuo lapsen isäkin alkaa laittaa rajoja. Omat vanhempani kunnioittavat näkemyksiämme ja kuuntelevat mielenkiinnolla, miten ohjeistukset muuttuneet sitten minun vauva-ajan. Sanon myös suoraan äidilleni eikä äitini ole uhriutunut. Omat isovanhempani olivat ihania ja minulla oli lämpimät välit. Surullista, että omalle lapselle ei tule lämpimiä välejä toisiin isovanhempiin. Ensin minua haukuttiin vuositolkulla enkä osaa näköjään hoitaa edes omaa vauvaani. Lisäksi käyttädytään kuin hullut, kun pitää repiä vauvaa.
Kyllä siitä oltiin tarkkoja aikoinaan, vielä 70-luvulla ja ehkä sittemminkin että pienokaisen tasavärinen, pehmeä iho heijastelee ylipäätään hoivan laatua. Ihottumat olivat kauhistus ja niitä vältettiin ilmakylvyillä ja päivittäisillä miedoilla saippuapesuilla. Mummo on antanut niitä vinkkejä sinulle joita on itse aikoinaan saanut. Pienen ihmisen alastomuus on viattomuudessaan ja suloisuudessaan erillään aikuisen alastomuudesta, siksi tuntuu helpolta ja soveliaalta antaa vauvan olla nakuna. Moni nuori ensikertalainen äiti on "sarvet päässä" siksi että ihmisluonto on katsonut tarpeelliseksi kehittää nuoren äidin tarkaksi ja varovaiseksi. Me tiedämme ja muistamme tämän ja suhtaudumme siihen hellyydellä mutta jollekin mummille noiden "sarvien" näkeminen aiheuttaa jännitystä - saankohan minä kuulua tämän tulokkaan ensivaiheisiin ollenkaan, ajaako nuori äiti minut vaistojensa varassa kauaksi? Moni odottaa pieniä asioita tulokkaan kanssa, ei mitään mikä äidin alueeksi katsotaan. Pieniä tuokioita rauhassa sohvalla, mummulan tulemista tutuksi alkuun äänien, tuoksujen kautta, tuttujen ihmisten arkielämää josta pienokainen saa piirtää elinpiirinsä osasia siihen karttaan jota hän maailmasta mieleensä muodostaa. Äiti on tärkeä, hän imettää ja tarjoaa yöaikaan turvaa kun vauva herää, onhan hänen rytminsä vielä omanlaisensa meihin aikuisiin verrattuna. Mummi saakoon siis niitä hetkiä päivisin jolloin kaikki on muutenkin mukavasti - pieni masu maitoa pullollaan, puhtaat vaatteet ja lämpöinen ympäristö. Tasapainoinen aivan tuorekin äiti osaa ilahtua "varasylistä" ja ottaa lämpimän suihkun tai selailla vaikka lempikirjaansa. Mummille saa ja pitääkin antaa askareita tehtäväksi jos hän voi sillä tavoin olla parhaaksi hyödyksi ja avuksi. Mutta ei niin, että mummi tuntee itsensä opastuksen vuoksi "piiaksi"! Eli aivan tavallisin kohteliain äänenpainoin voi jokainen osapuoli itseään ilmaista ja näinkin jo välttää tavanomaiset karikot.
T. Yksi iloinen mummu ja 3 vuotiaan pojanpojan suussa "mammu"!Sai-ras-ta! Taisi KultaMummi taas löytää keskuuteemme.
Eri
Luin ton tekstin nyt pari kertaa, enkä löydä siitä mitään sairasta vaikka oman lapsen mummon takia oonkin vähän yliherkistynyt näkemään negatiivista helposti mummo teksteistä.Ihmisten kielellähän tossa lukee, että pieni lapsi tutustuu äidin kanssa lähiympäristöön kyläilemällä päivällä ja sitä kautta tutustuu mummolaan. Joskus mummo antaa vanhentuneita ohjeita, se johtuu siitä että se on ite saanu sellaset ohjeet nuorena. Joskus mummoakin jännittää uusi tilanne.
Asioista pitää sanoa suoraan mutta kohteliaasti. Ja mummon olisi hyvä auttaa pienissä asioissa esim vahtia lasta sen hetken kun äiti käy suihkussa.Mikä tossa oli sun mielestä se sairas osuus?
No esim se että äiti patistetaan suihkuun tai lukemaan jotta mummo saa huseerata.
Tai että siinä valvoneena jne pitää päivittäin kuunnella päättömiä neuvoja ja kyynärpäätaktiikalla kilpailla siitä, kuka lasta hoitaa.
Ja koko tuo käsittämätön oksettava kirjoitustyyli.
Kirjoitustyyli on kyllä raskas ja teennäisen kuulonen, mutta itse luin tekstin ihan eri tavalla kuin sä. Ymmärsin, että tuossa tekstissä juuri oli, että mummo ei hoida vaan sitten kun vauva on syötetty, puettu ja punattu, eikä ole mitää muuta tarvetta kun hengaus niin mummo voi pitää vauvalle seuraa ja siinä vaiheessa äiti voi käydä suihkussa.
Alan varmaan pehmenemään 😝
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaan samaistua moneen tekstiin. Minulla vaikea suhde mieheni vanhempiin, koska äiti on edelleen mustasukkainen pojastaan ja isä ei kestä yhtään eriäviä mielipiteitä. Ovat riitaantuneet sukulaistensa kanssa ym. joten vika ei voi olla vain minussa, miniässä. Konflikteja on ollut useita vuosien aikana. Mieheni voisi olla vähemmän tossukka asettamalla rajoja. Toki on etääntynyt vanhemmistaan, kun ei itsekään jaksa jatkuvaa pelkoa, että vanhempansa taas pimahtavat. Ensimmäisen lapsen syntyminen nosti taas helvetin valloilleen. Tästä lopullisesti sisuuntuneena olen ilmoittanut miehelle, että minä asetan rajat, jos hän ei uskalla. Minä suojelen vauvaamme. Ensin pimahdetaan, että halusimme tietää vauvan sukupuolen, sitten häiriköidään synnytyssairaalaan vaikean synnytyksen jälkeen vauvan sukunimestä (emme ole naimisissa). Vauvan synnyttyä anopin suu käy koko ajan, mitä minun pitää tehdä, vastoin synnytyssairaalassa saatua opastusta ja neuvolan ohjeita. Pidän liikaa vauvaa sylissä ja lähellä (vauvasta tulee kulman vaikea ja rasittava, pitäisi vain syöttää ja laittaa sänkyyn). En saisi ostaa vauvalle liikaa vaatteita ym ym ym. Viime tapaamisen jälkeen mitta täyttyi lopullisesti: repi vauvan kaksi kertaa sylistäni, toisella kertaa vei toiseen huoneeseen (vaikka teimme lähtöä), olisi antanut pienen kovan leivonnaisen vauvalle, joka muutaman kk eikä edes lähellä kiinteiden ensimaisteluita. Anoppi väänsi myös melkein krokotiilinkyyneliä, että kai vauva saa ilma hoitoa. Halusi, että vauvamme olisi ilman vaippaa heidän vetoisella lattialla ilmakylpemässä (itselle tuli jo pervo fiilis moisesta vänkäämisestä). Aneli vaipan ottamista pois. Lähetteli vielä illalla minulle hoito-ohjeita kännykkään. Ei, vauva ei pääse hoitoon ikinä eikä tuo hirviöämmä saa nähdä vauvaa ennen kuin tuo lapsen isäkin alkaa laittaa rajoja. Omat vanhempani kunnioittavat näkemyksiämme ja kuuntelevat mielenkiinnolla, miten ohjeistukset muuttuneet sitten minun vauva-ajan. Sanon myös suoraan äidilleni eikä äitini ole uhriutunut. Omat isovanhempani olivat ihania ja minulla oli lämpimät välit. Surullista, että omalle lapselle ei tule lämpimiä välejä toisiin isovanhempiin. Ensin minua haukuttiin vuositolkulla enkä osaa näköjään hoitaa edes omaa vauvaani. Lisäksi käyttädytään kuin hullut, kun pitää repiä vauvaa.
Kyllä siitä oltiin tarkkoja aikoinaan, vielä 70-luvulla ja ehkä sittemminkin että pienokaisen tasavärinen, pehmeä iho heijastelee ylipäätään hoivan laatua. Ihottumat olivat kauhistus ja niitä vältettiin ilmakylvyillä ja päivittäisillä miedoilla saippuapesuilla. Mummo on antanut niitä vinkkejä sinulle joita on itse aikoinaan saanut. Pienen ihmisen alastomuus on viattomuudessaan ja suloisuudessaan erillään aikuisen alastomuudesta, siksi tuntuu helpolta ja soveliaalta antaa vauvan olla nakuna. Moni nuori ensikertalainen äiti on "sarvet päässä" siksi että ihmisluonto on katsonut tarpeelliseksi kehittää nuoren äidin tarkaksi ja varovaiseksi. Me tiedämme ja muistamme tämän ja suhtaudumme siihen hellyydellä mutta jollekin mummille noiden "sarvien" näkeminen aiheuttaa jännitystä - saankohan minä kuulua tämän tulokkaan ensivaiheisiin ollenkaan, ajaako nuori äiti minut vaistojensa varassa kauaksi? Moni odottaa pieniä asioita tulokkaan kanssa, ei mitään mikä äidin alueeksi katsotaan. Pieniä tuokioita rauhassa sohvalla, mummulan tulemista tutuksi alkuun äänien, tuoksujen kautta, tuttujen ihmisten arkielämää josta pienokainen saa piirtää elinpiirinsä osasia siihen karttaan jota hän maailmasta mieleensä muodostaa. Äiti on tärkeä, hän imettää ja tarjoaa yöaikaan turvaa kun vauva herää, onhan hänen rytminsä vielä omanlaisensa meihin aikuisiin verrattuna. Mummi saakoon siis niitä hetkiä päivisin jolloin kaikki on muutenkin mukavasti - pieni masu maitoa pullollaan, puhtaat vaatteet ja lämpöinen ympäristö. Tasapainoinen aivan tuorekin äiti osaa ilahtua "varasylistä" ja ottaa lämpimän suihkun tai selailla vaikka lempikirjaansa. Mummille saa ja pitääkin antaa askareita tehtäväksi jos hän voi sillä tavoin olla parhaaksi hyödyksi ja avuksi. Mutta ei niin, että mummi tuntee itsensä opastuksen vuoksi "piiaksi"! Eli aivan tavallisin kohteliain äänenpainoin voi jokainen osapuoli itseään ilmaista ja näinkin jo välttää tavanomaiset karikot.
T. Yksi iloinen mummu ja 3 vuotiaan pojanpojan suussa "mammu"!Sai-ras-ta! Taisi KultaMummi taas löytää keskuuteemme.
Eri
Luin ton tekstin nyt pari kertaa, enkä löydä siitä mitään sairasta vaikka oman lapsen mummon takia oonkin vähän yliherkistynyt näkemään negatiivista helposti mummo teksteistä.Ihmisten kielellähän tossa lukee, että pieni lapsi tutustuu äidin kanssa lähiympäristöön kyläilemällä päivällä ja sitä kautta tutustuu mummolaan. Joskus mummo antaa vanhentuneita ohjeita, se johtuu siitä että se on ite saanu sellaset ohjeet nuorena. Joskus mummoakin jännittää uusi tilanne.
Asioista pitää sanoa suoraan mutta kohteliaasti. Ja mummon olisi hyvä auttaa pienissä asioissa esim vahtia lasta sen hetken kun äiti käy suihkussa.Mikä tossa oli sun mielestä se sairas osuus?
No esim se että äiti patistetaan suihkuun tai lukemaan jotta mummo saa huseerata.
Tai että siinä valvoneena jne pitää päivittäin kuunnella päättömiä neuvoja ja kyynärpäätaktiikalla kilpailla siitä, kuka lasta hoitaa.
Ja koko tuo käsittämätön oksettava kirjoitustyyli.
Kirjoitustyyli on kyllä raskas ja teennäisen kuulonen, mutta itse luin tekstin ihan eri tavalla kuin sä. Ymmärsin, että tuossa tekstissä juuri oli, että mummo ei hoida vaan sitten kun vauva on syötetty, puettu ja punattu, eikä ole mitää muuta tarvetta kun hengaus niin mummo voi pitää vauvalle seuraa ja siinä vaiheessa äiti voi käydä suihkussa.
Alan varmaan pehmenemään 😝
Ei punattu vaan puunattu 😂 sori.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaan samaistua moneen tekstiin. Minulla vaikea suhde mieheni vanhempiin, koska äiti on edelleen mustasukkainen pojastaan ja isä ei kestä yhtään eriäviä mielipiteitä. Ovat riitaantuneet sukulaistensa kanssa ym. joten vika ei voi olla vain minussa, miniässä. Konflikteja on ollut useita vuosien aikana. Mieheni voisi olla vähemmän tossukka asettamalla rajoja. Toki on etääntynyt vanhemmistaan, kun ei itsekään jaksa jatkuvaa pelkoa, että vanhempansa taas pimahtavat. Ensimmäisen lapsen syntyminen nosti taas helvetin valloilleen. Tästä lopullisesti sisuuntuneena olen ilmoittanut miehelle, että minä asetan rajat, jos hän ei uskalla. Minä suojelen vauvaamme. Ensin pimahdetaan, että halusimme tietää vauvan sukupuolen, sitten häiriköidään synnytyssairaalaan vaikean synnytyksen jälkeen vauvan sukunimestä (emme ole naimisissa). Vauvan synnyttyä anopin suu käy koko ajan, mitä minun pitää tehdä, vastoin synnytyssairaalassa saatua opastusta ja neuvolan ohjeita. Pidän liikaa vauvaa sylissä ja lähellä (vauvasta tulee kulman vaikea ja rasittava, pitäisi vain syöttää ja laittaa sänkyyn). En saisi ostaa vauvalle liikaa vaatteita ym ym ym. Viime tapaamisen jälkeen mitta täyttyi lopullisesti: repi vauvan kaksi kertaa sylistäni, toisella kertaa vei toiseen huoneeseen (vaikka teimme lähtöä), olisi antanut pienen kovan leivonnaisen vauvalle, joka muutaman kk eikä edes lähellä kiinteiden ensimaisteluita. Anoppi väänsi myös melkein krokotiilinkyyneliä, että kai vauva saa ilma hoitoa. Halusi, että vauvamme olisi ilman vaippaa heidän vetoisella lattialla ilmakylpemässä (itselle tuli jo pervo fiilis moisesta vänkäämisestä). Aneli vaipan ottamista pois. Lähetteli vielä illalla minulle hoito-ohjeita kännykkään. Ei, vauva ei pääse hoitoon ikinä eikä tuo hirviöämmä saa nähdä vauvaa ennen kuin tuo lapsen isäkin alkaa laittaa rajoja. Omat vanhempani kunnioittavat näkemyksiämme ja kuuntelevat mielenkiinnolla, miten ohjeistukset muuttuneet sitten minun vauva-ajan. Sanon myös suoraan äidilleni eikä äitini ole uhriutunut. Omat isovanhempani olivat ihania ja minulla oli lämpimät välit. Surullista, että omalle lapselle ei tule lämpimiä välejä toisiin isovanhempiin. Ensin minua haukuttiin vuositolkulla enkä osaa näköjään hoitaa edes omaa vauvaani. Lisäksi käyttädytään kuin hullut, kun pitää repiä vauvaa.
Kyllä siitä oltiin tarkkoja aikoinaan, vielä 70-luvulla ja ehkä sittemminkin että pienokaisen tasavärinen, pehmeä iho heijastelee ylipäätään hoivan laatua. Ihottumat olivat kauhistus ja niitä vältettiin ilmakylvyillä ja päivittäisillä miedoilla saippuapesuilla. Mummo on antanut niitä vinkkejä sinulle joita on itse aikoinaan saanut. Pienen ihmisen alastomuus on viattomuudessaan ja suloisuudessaan erillään aikuisen alastomuudesta, siksi tuntuu helpolta ja soveliaalta antaa vauvan olla nakuna. Moni nuori ensikertalainen äiti on "sarvet päässä" siksi että ihmisluonto on katsonut tarpeelliseksi kehittää nuoren äidin tarkaksi ja varovaiseksi. Me tiedämme ja muistamme tämän ja suhtaudumme siihen hellyydellä mutta jollekin mummille noiden "sarvien" näkeminen aiheuttaa jännitystä - saankohan minä kuulua tämän tulokkaan ensivaiheisiin ollenkaan, ajaako nuori äiti minut vaistojensa varassa kauaksi? Moni odottaa pieniä asioita tulokkaan kanssa, ei mitään mikä äidin alueeksi katsotaan. Pieniä tuokioita rauhassa sohvalla, mummulan tulemista tutuksi alkuun äänien, tuoksujen kautta, tuttujen ihmisten arkielämää josta pienokainen saa piirtää elinpiirinsä osasia siihen karttaan jota hän maailmasta mieleensä muodostaa. Äiti on tärkeä, hän imettää ja tarjoaa yöaikaan turvaa kun vauva herää, onhan hänen rytminsä vielä omanlaisensa meihin aikuisiin verrattuna. Mummi saakoon siis niitä hetkiä päivisin jolloin kaikki on muutenkin mukavasti - pieni masu maitoa pullollaan, puhtaat vaatteet ja lämpöinen ympäristö. Tasapainoinen aivan tuorekin äiti osaa ilahtua "varasylistä" ja ottaa lämpimän suihkun tai selailla vaikka lempikirjaansa. Mummille saa ja pitääkin antaa askareita tehtäväksi jos hän voi sillä tavoin olla parhaaksi hyödyksi ja avuksi. Mutta ei niin, että mummi tuntee itsensä opastuksen vuoksi "piiaksi"! Eli aivan tavallisin kohteliain äänenpainoin voi jokainen osapuoli itseään ilmaista ja näinkin jo välttää tavanomaiset karikot.
T. Yksi iloinen mummu ja 3 vuotiaan pojanpojan suussa "mammu"!Sai-ras-ta! Taisi KultaMummi taas löytää keskuuteemme.
Eri
Luin ton tekstin nyt pari kertaa, enkä löydä siitä mitään sairasta vaikka oman lapsen mummon takia oonkin vähän yliherkistynyt näkemään negatiivista helposti mummo teksteistä.Ihmisten kielellähän tossa lukee, että pieni lapsi tutustuu äidin kanssa lähiympäristöön kyläilemällä päivällä ja sitä kautta tutustuu mummolaan. Joskus mummo antaa vanhentuneita ohjeita, se johtuu siitä että se on ite saanu sellaset ohjeet nuorena. Joskus mummoakin jännittää uusi tilanne.
Asioista pitää sanoa suoraan mutta kohteliaasti. Ja mummon olisi hyvä auttaa pienissä asioissa esim vahtia lasta sen hetken kun äiti käy suihkussa.Mikä tossa oli sun mielestä se sairas osuus?
No esim se että äiti patistetaan suihkuun tai lukemaan jotta mummo saa huseerata.
Tai että siinä valvoneena jne pitää päivittäin kuunnella päättömiä neuvoja ja kyynärpäätaktiikalla kilpailla siitä, kuka lasta hoitaa.
Ja koko tuo käsittämätön oksettava kirjoitustyyli.
Kirjoitustyyli on kyllä raskas ja teennäisen kuulonen, mutta itse luin tekstin ihan eri tavalla kuin sä. Ymmärsin, että tuossa tekstissä juuri oli, että mummo ei hoida vaan sitten kun vauva on syötetty, puettu ja punattu, eikä ole mitää muuta tarvetta kun hengaus niin mummo voi pitää vauvalle seuraa ja siinä vaiheessa äiti voi käydä suihkussa.
Alan varmaan pehmenemään 😝
No mulla on just kokemusta mummosta, jonka kanssa saa kilpailla siitä että saa hoitaa omaa lastaan. Kerran mm lähetti minut hakemaan postia ja vetäisi sitten oven lukkoon takanani jotta en pääsisi takaisin sisään.
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemmatovatrikkaus kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsella on vain 1 äiti.
Mummoja on 2.
Toinen isoäiti voi olla menehtynyt ja mites sitten naisparit, onko heistä toinen Leena-isi? Vaikka mummuja olisi 6 niin usein ne lapsuuden lämpimimmät muistot tuppaavat jollain tapaa liittymään isovanhempien kotiin ja läsnäoloon. Sattumaa varmaan.
Uniikkilumihiutalemummo, unohdit että isovanhemmat voi olla eronneita ja uusissa suhteissa jolloin mummoja on 4. Isomummot voi olla elossa jolloin mummoja on jo 6. Voi harmi jos ei saakaan olla ainoa mummo. Ei kun hetkinen, ettekö te juuri sanoneet miten tärkeitä mummot lapselle on. Vai oliko se vain psykomummo joka on tärkeä.
Ehkä mm. Lastensuojelun Keskusliitto - puhumattakaan sadoista tuhansista lapsista - on väärässä ja sinä sen sijaan oikeassa.
https://www.lskl.fi/teemat/ehkaiseva-tyo/isovanhempien-tuki-lisaa-lapse…
https://hidastaelamaa.fi/2016/08/isovanhemman-rakkaus-ikuista/#6e394ed3
Suurten ikäluokkien isovanhempiaktiivit lobbaavat agendaansa.
Lapsen edusta on kysymys.
Osaatko kertoa, miksi Lastensuojelun Keskusliiton kyselytutkimuksessa nimenomaan LAPSET mieltävät isovanhemmat osaksi heidän perhettään sukulaisten sijasta, vaikka asuisivatkin vanhempiensa kanssa?
Isovanhempi on niin turvallinen hahmo että Lastensuojelun Keskusliiton johtaja huomauttaa että monesti lapsen sijoittaminen isovanhemmille on paras mahdollinen ratkaisu lapsen hyvinvoinnin kannalta.
Tajuatko kuinka nolottavaa on lukea tätä läyhäämistä kuin muutamalla hiiren painaisulla löytää tutkittua asiaa - ja siinä piirtyy isovanhemman roolista hieman erilainen kuva kuin viime viestien jankuttajilla.En ole tutustunut tutkimukseen. Lapsi voi vastata noin esim siksi että ei tiedä mikä on perhe ja mikä on suku ja kysymys on esitetty ei-lapsentasoisesti.
Jutussa lobbasi voimakkaasti nämä isovanhempijyrät.
Silti edelleen fakta on se että jos isovanhempi ei siellä lapsen kodissa ja/tai lapsen vanhempia kohtaan käyttäydy asiallisesti, lapsi ei siitä hyödy.
Eikä sillä isovanhemmalla ole tällä sinun asenteellasi mitäön asiaa lapsen elämään. Vanhemmat päättää ja sinun pitää tulla heidän kanssaan toimeen. Pelkkä hysteerinej ”minulla on oikeus” -kohka ei riitä.
Sijoitukset ovat marginaalinen ilmiö - ja siinähän on sitten ihan isovanhemmat itse ryssineet sen oman duuninsa aikoinaan.
Etkö tajua, luehan tuo Hidasta Elämää-artikkeli ennen kuin sanot mitään. Mummi kertoo lastenlasten merkityksestä itselleen ja hyvästä olosta jonka itselleen saa heidän seurassaan. Myöntää että lapsenlapset eheyttävät häntä omaan lapsuuteen liittyvistä asioista ym. Juuri näinhän kuvaillaan "rajattomuus". Kun kyse on aivan normaaleista asioista lasten ja isovanhempien välillä.
Eli ongelma on epävarman äidin korvien välissä. Toisessa artikkelissa sanotaan että lapset kuuntelevat isovanhempia herkemmällä korvalla kuin vanhempiaan. Välit poikki, vai miten se oli?Ei se haittaa, jos isovanhempi saa iloa ja/tai hyvää oloa lastenlastensa kanssa olemisesta. Päin vastoin, aivan mahtavaa jos sekä lapset ja isovanhemmat nauttivat yhteisestä ajasta.
Mutta. Ei tuo tarkoita sitä, että isovanhemmilla on oikeus mitätöidä lapsensa ja tämän puolison vanhemmuutta tai muutenkaan tehdä päätöksiä liittyen lapsensa elämään. Jos lapsi päättää muuttaa perheensä kanssa Timbuktuun, niin ei isovanhemmilla ole siihen mitään sanomista. Tai jos lapsen valitsema puoliso ei ole mieluinen, niin tarvisiko sitä joka tapaamisella ehdottaa eroa? Ja tässäkin ketjussa mainitut tapaukset, kun isovanhemmat antavat esim syötäväksi allergiselle lapselle pähkinää, ja lapsi joutuu sairaalaan. Mitenhän lapsi tuossakin hyötyi isovanhemmat rakkaudesta? Kun isovanhempi ei kunnioita lastaan ja tämän puolisoa koska tietää kaiken paremmin, niin ei tuollainen suhde ole kenellekään hyväksi.
Entäs jos lasten omat vanhemmat ovat tuollaisia, eikö isovanhemmat ole silti "yhtään mitään". Suvuilla on ollut vuosisatojen kuluessa erilaiset tapansa pitää huolta sukuun kuuluvista lapsista ja kyllä tuohon kuuluu myös "vanhempien vanhemmuuden silmällä pitäminen" jos siinä on jotain epäilyttävää. Kuka muu tuntee vanhemmat yhtä hyvin kuin isovanhemmat oman jälkikasvunsa? Vai väitetäänkö täällä että esimerkiksi jos oma lapsi ottaa puolisokseen sekopään ja lapset myös varassa siihen EI saa isovanhemmat puuttua? Tämä on siis vastakkainen esimerkki ei kyse ole tullut elämästä.
Kova näkyy olevan tarve sulkea isovanhemmat ulkopuolelle. Ei vaikuta kirjoittaa mitään, saa vain pahan mielen itselleen, näin vinkkinä sinullekin jonka viestiin laitoin peukkua. Helpottaa kuitenkin ajatella näitä dna ja geenipuolen asioita matematiikan näkökulmasta. Ajattelehan lasta ikään kuin piiraana, neljään osaan jaettuna. Siinä ovat hänen "rakennusaineensa" - me mummit ja kummatkin papat. On uskomaton ja ihmeellinen asia nähdä pienen ihmisen varttuvan, näistä "aineksistaan". Tunnistaa sieltä täältä tuttuja juttuja, oman isän nenän kaarta, äitini suppusuuta.
Se rauhoittaa ainakin minua että tiedän näiden pienten kantavan osasia minusta itsessään vaikkemme saakaan olla yhdessä. Tapaan heitä noin kerran kuukaudessa mutta aina vanhempiaan kahvittaen. Olen se mummi joka yhtenä iltana tänne lyhyesti kertoi että kyllä rakkautta ja välittämistä piisaa vaan ei miniälle mieluista.
Se on yhä edelleen arvoitus, mitä olen väärin tehnyt, ehkä olemme ihmisinä liian erilaisia. Säälittää että sen annetaan heijastua myös minun ja lapsenlapsieni suhteisiin.
En olisi koskaan hennonnut omalta äidiltäni mummiutta kieltää mutta ajat ovat nyt toiset ja näillä mennään. Se on varmistettu ihan virallisestikin että kyllä, vain vanhemmat päättävät tapaamisten laadusta että määrästä. Ja siihen on tyytyminen vaikka raskasta se vanhalle ihmiselle on. Elämä on sattumien summaa, kevättuulta niin kuin kylmiä syyssateitakin.
Pyhä Lucia pyytää marttyyrikruunuaan takaisin, se tarvitsee sitä kohta. Vai että oikein vanha ihminen.
Miksi ihmeessä sinun pitäisi nähdä niitä lapsia useammin kuin kerran kuussa? Ihmisillä on oma elämänsä, työ, ystävät, harrastukset, toisen puolen isovanhemmat. Aikaa ei riitä kaikille rajattomasti, joten tottakai eniten nähdään niitä joista pidetään eniten.
Kun olin lapsi, näimme isovanhempiani ehkä kerran kahdessa viikossa. Kesällä kerran viikossa. Syy: niillä oli maatila ja vanhemmat kävi auttamassa. Toista mummoa (leski) nähtiin ehkä kerran kuussa, koska se asui kaupungissa eikä siis apua tarvinnut.
Ne onnelliset lapsuusmuistot muuten liittyy yleensä lapsilla isovanhempiin jotka asuu maalla tai vähintään omakotitalossa. Kerrostalossa asuvien isovanhempien pitäisi ymmärtää että luonanne kyläily on lapsille ihan jumalattoman tylsää. Ei lasta jaksa joku sylittely ja rakkaudessa rypeminen kiinnostaa pitkäänkään. Lapsen kanssa pitää tehdä kiinnostavia asioita, mennä metäsretkelle, leipoa leipää ja pullaa jne.
Omat rakkaimmat lapsuusmuistoni liittyvät nimenomaan siihen että sain taaperosta saakka "tehdä hommia" mummun ja papan kanssa maatilalla. Auttaa leipomisessa, istua papan kanssa traktorinhytissä. Kumpikaan ei todellakaan väkisin sylitellyt ja tuputtanut rakkauttaan.
Rakkaus, jota täytyy kaiken aikaa vouhottamalla ilmaista ei palvele sitä lasta millään tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaan samaistua moneen tekstiin. Minulla vaikea suhde mieheni vanhempiin, koska äiti on edelleen mustasukkainen pojastaan ja isä ei kestä yhtään eriäviä mielipiteitä. Ovat riitaantuneet sukulaistensa kanssa ym. joten vika ei voi olla vain minussa, miniässä. Konflikteja on ollut useita vuosien aikana. Mieheni voisi olla vähemmän tossukka asettamalla rajoja. Toki on etääntynyt vanhemmistaan, kun ei itsekään jaksa jatkuvaa pelkoa, että vanhempansa taas pimahtavat. Ensimmäisen lapsen syntyminen nosti taas helvetin valloilleen. Tästä lopullisesti sisuuntuneena olen ilmoittanut miehelle, että minä asetan rajat, jos hän ei uskalla. Minä suojelen vauvaamme. Ensin pimahdetaan, että halusimme tietää vauvan sukupuolen, sitten häiriköidään synnytyssairaalaan vaikean synnytyksen jälkeen vauvan sukunimestä (emme ole naimisissa). Vauvan synnyttyä anopin suu käy koko ajan, mitä minun pitää tehdä, vastoin synnytyssairaalassa saatua opastusta ja neuvolan ohjeita. Pidän liikaa vauvaa sylissä ja lähellä (vauvasta tulee kulman vaikea ja rasittava, pitäisi vain syöttää ja laittaa sänkyyn). En saisi ostaa vauvalle liikaa vaatteita ym ym ym. Viime tapaamisen jälkeen mitta täyttyi lopullisesti: repi vauvan kaksi kertaa sylistäni, toisella kertaa vei toiseen huoneeseen (vaikka teimme lähtöä), olisi antanut pienen kovan leivonnaisen vauvalle, joka muutaman kk eikä edes lähellä kiinteiden ensimaisteluita. Anoppi väänsi myös melkein krokotiilinkyyneliä, että kai vauva saa ilma hoitoa. Halusi, että vauvamme olisi ilman vaippaa heidän vetoisella lattialla ilmakylpemässä (itselle tuli jo pervo fiilis moisesta vänkäämisestä). Aneli vaipan ottamista pois. Lähetteli vielä illalla minulle hoito-ohjeita kännykkään. Ei, vauva ei pääse hoitoon ikinä eikä tuo hirviöämmä saa nähdä vauvaa ennen kuin tuo lapsen isäkin alkaa laittaa rajoja. Omat vanhempani kunnioittavat näkemyksiämme ja kuuntelevat mielenkiinnolla, miten ohjeistukset muuttuneet sitten minun vauva-ajan. Sanon myös suoraan äidilleni eikä äitini ole uhriutunut. Omat isovanhempani olivat ihania ja minulla oli lämpimät välit. Surullista, että omalle lapselle ei tule lämpimiä välejä toisiin isovanhempiin. Ensin minua haukuttiin vuositolkulla enkä osaa näköjään hoitaa edes omaa vauvaani. Lisäksi käyttädytään kuin hullut, kun pitää repiä vauvaa.
Kyllä siitä oltiin tarkkoja aikoinaan, vielä 70-luvulla ja ehkä sittemminkin että pienokaisen tasavärinen, pehmeä iho heijastelee ylipäätään hoivan laatua. Ihottumat olivat kauhistus ja niitä vältettiin ilmakylvyillä ja päivittäisillä miedoilla saippuapesuilla. Mummo on antanut niitä vinkkejä sinulle joita on itse aikoinaan saanut. Pienen ihmisen alastomuus on viattomuudessaan ja suloisuudessaan erillään aikuisen alastomuudesta, siksi tuntuu helpolta ja soveliaalta antaa vauvan olla nakuna. Moni nuori ensikertalainen äiti on "sarvet päässä" siksi että ihmisluonto on katsonut tarpeelliseksi kehittää nuoren äidin tarkaksi ja varovaiseksi. Me tiedämme ja muistamme tämän ja suhtaudumme siihen hellyydellä mutta jollekin mummille noiden "sarvien" näkeminen aiheuttaa jännitystä - saankohan minä kuulua tämän tulokkaan ensivaiheisiin ollenkaan, ajaako nuori äiti minut vaistojensa varassa kauaksi? Moni odottaa pieniä asioita tulokkaan kanssa, ei mitään mikä äidin alueeksi katsotaan. Pieniä tuokioita rauhassa sohvalla, mummulan tulemista tutuksi alkuun äänien, tuoksujen kautta, tuttujen ihmisten arkielämää josta pienokainen saa piirtää elinpiirinsä osasia siihen karttaan jota hän maailmasta mieleensä muodostaa. Äiti on tärkeä, hän imettää ja tarjoaa yöaikaan turvaa kun vauva herää, onhan hänen rytminsä vielä omanlaisensa meihin aikuisiin verrattuna. Mummi saakoon siis niitä hetkiä päivisin jolloin kaikki on muutenkin mukavasti - pieni masu maitoa pullollaan, puhtaat vaatteet ja lämpöinen ympäristö. Tasapainoinen aivan tuorekin äiti osaa ilahtua "varasylistä" ja ottaa lämpimän suihkun tai selailla vaikka lempikirjaansa. Mummille saa ja pitääkin antaa askareita tehtäväksi jos hän voi sillä tavoin olla parhaaksi hyödyksi ja avuksi. Mutta ei niin, että mummi tuntee itsensä opastuksen vuoksi "piiaksi"! Eli aivan tavallisin kohteliain äänenpainoin voi jokainen osapuoli itseään ilmaista ja näinkin jo välttää tavanomaiset karikot.
T. Yksi iloinen mummu ja 3 vuotiaan pojanpojan suussa "mammu"!Sai-ras-ta! Taisi KultaMummi taas löytää keskuuteemme.
Eri
Luin ton tekstin nyt pari kertaa, enkä löydä siitä mitään sairasta vaikka oman lapsen mummon takia oonkin vähän yliherkistynyt näkemään negatiivista helposti mummo teksteistä.Ihmisten kielellähän tossa lukee, että pieni lapsi tutustuu äidin kanssa lähiympäristöön kyläilemällä päivällä ja sitä kautta tutustuu mummolaan. Joskus mummo antaa vanhentuneita ohjeita, se johtuu siitä että se on ite saanu sellaset ohjeet nuorena. Joskus mummoakin jännittää uusi tilanne.
Asioista pitää sanoa suoraan mutta kohteliaasti. Ja mummon olisi hyvä auttaa pienissä asioissa esim vahtia lasta sen hetken kun äiti käy suihkussa.Mikä tossa oli sun mielestä se sairas osuus?
No esim se että äiti patistetaan suihkuun tai lukemaan jotta mummo saa huseerata.
Tai että siinä valvoneena jne pitää päivittäin kuunnella päättömiä neuvoja ja kyynärpäätaktiikalla kilpailla siitä, kuka lasta hoitaa.
Ja koko tuo käsittämätön oksettava kirjoitustyyli.
Kirjoitustyyli on kyllä raskas ja teennäisen kuulonen, mutta itse luin tekstin ihan eri tavalla kuin sä. Ymmärsin, että tuossa tekstissä juuri oli, että mummo ei hoida vaan sitten kun vauva on syötetty, puettu ja punattu, eikä ole mitää muuta tarvetta kun hengaus niin mummo voi pitää vauvalle seuraa ja siinä vaiheessa äiti voi käydä suihkussa.
Alan varmaan pehmenemään 😝
No mulla on just kokemusta mummosta, jonka kanssa saa kilpailla siitä että saa hoitaa omaa lastaan. Kerran mm lähetti minut hakemaan postia ja vetäisi sitten oven lukkoon takanani jotta en pääsisi takaisin sisään.
Niin jokainen taitaa tulkita kirjoituksia vähän omasta näkövinkkelistä.
Mulla pahin vaihe on jo ollut ohi pidempään, ja rajat kohtuu hyvin vedettynä ja pystyn ehkä aika etäältä tarkistelemaan muiden kirjoituksia.
Paitsi se puheenvuoro missä mummo kertoi sanovansa miniälle silloin kun komentaa lapsia liikaa, nosti kyllä karvat pystyyn ja toi muistoja mieleen.
Näin lapsettomana tuli mieleeni kysyä, että MISTÄ tämä isoäidinrakkaus oikein tulee? Miten ne voivat tietää ennen kuin lapsi on edes siinnyt, että minä tulen NIIN rakastamaan Saara-Petteriä? Ja rakastavat sitä NIIN kovin heti synnytyslaitoksella?
Ja rakkaus on NIIN suurta, että vaikka ilkeäpahaminiä estäisi tapaamiset, eli lasta ei ole edes juuri nähty, sitä rakastaa niin että pitää stalkata?
Eikös yleensä rakkauden kehittyminen edellytä jonkinlaista yhteyttä siihen rakkauden kohteeseen? Aikaa ja tottumista? Olen ymmärtänyt että vaikka tuoreella äidillä on kaikki hormonit tukenaan, hän voi silti joskus tuntea hämmenystä ja kestää hetken että se rakkaus lapseen kehittyy ja tämä on täysin normaalia?
Tämän takia minusta tuntuu että sitä ylitsevuotavaa rakkauttaan määrättömästi vouhottavat isoäidit eivät sitä lasta kyllä rakasta. Heillä on jonkinlainen ihannekuva ajatuksesta "MINUN lapsenlapseni" ja siihen kohdistetaan hysteeristä palvontaa. Oikeaa rakkautta se ei ole, koska oikea rakkaus ajattelee sen rakkauden kohteen parasta ja on jopa ankara tarvittaessa.
Tämä tuntuu myös olevan täysin nykyajan ilmiö. Muistan omasta lapsuudestani että ei isovanhemmat vouhottaneet lapsenlapsistaan. Lapset oli osa elämää, ne otettiin mukaan arkisiin toimiin ja joskus tehtiin jotain erikoista. Mutta ei kukaan polvistellut ja volissut rakkauttaan.
No meillä mummo saa miettiä ihan rauhassa, miksi ei luoteta. Esikoisen kohdalla äidin mitätöinti alkoi heti:"lähde juhlimaan, minä hoidan. Ei mitään hätää enää, mummo on tässä." Ei antanut itkevää vauvaa äidille takaisin, tunki kylään päivittäin ja kylillä kertoi kaikille, että "minä siellä päivittäin hoidan, kun ei ne osaa ja niillä on niin rankkaa". Tämän kun sain tietää, niin päätin, että en pyydä koskaan apua, enkä päästä häntä meille "auttamaan". Homma jatkui niin, että kun olin lapsen kanssa esim. kaupassa ja tulin takaisin, mummo oli tullut vara-avaimella meille siivoamaan.
Ennen toisen lapsen ristiäisiä tätini ehdotti, että pyytäisin anoppia leipomaan jotain, että saisi tuntea olonsa tärkeäksi ja pääsisi osallistumaan juhlien valmisteluun. Siinä vaiheessa sitten kerroin miten minua on 2 vuotta kohdeltu ja tätini totesi, että miksi en ole aikaisemmin kertonut ja ilmoitti, että hän hoitaa juhliin kaiken mitä vain pyydän.
Meillä olisi oltu onnellisia, jos ainoa mummo olisi ollut perhettä tukeva järjen ihminen, mutta kaikkea ei voi saada. Tärkeintä on vanhempien mollaaminen, sokerin syöttäminen taaperolle ja kylillä itsensä kehuminen.
Vierailija kirjoitti:
Näin lapsettomana tuli mieleeni kysyä, että MISTÄ tämä isoäidinrakkaus oikein tulee? Miten ne voivat tietää ennen kuin lapsi on edes siinnyt, että minä tulen NIIN rakastamaan Saara-Petteriä? Ja rakastavat sitä NIIN kovin heti synnytyslaitoksella?
Ja rakkaus on NIIN suurta, että vaikka ilkeäpahaminiä estäisi tapaamiset, eli lasta ei ole edes juuri nähty, sitä rakastaa niin että pitää stalkata?
Eikös yleensä rakkauden kehittyminen edellytä jonkinlaista yhteyttä siihen rakkauden kohteeseen? Aikaa ja tottumista? Olen ymmärtänyt että vaikka tuoreella äidillä on kaikki hormonit tukenaan, hän voi silti joskus tuntea hämmenystä ja kestää hetken että se rakkaus lapseen kehittyy ja tämä on täysin normaalia?
Tämän takia minusta tuntuu että sitä ylitsevuotavaa rakkauttaan määrättömästi vouhottavat isoäidit eivät sitä lasta kyllä rakasta. Heillä on jonkinlainen ihannekuva ajatuksesta "MINUN lapsenlapseni" ja siihen kohdistetaan hysteeristä palvontaa. Oikeaa rakkautta se ei ole, koska oikea rakkaus ajattelee sen rakkauden kohteen parasta ja on jopa ankara tarvittaessa.
Tämä tuntuu myös olevan täysin nykyajan ilmiö. Muistan omasta lapsuudestani että ei isovanhemmat vouhottaneet lapsenlapsistaan. Lapset oli osa elämää, ne otettiin mukaan arkisiin toimiin ja joskus tehtiin jotain erikoista. Mutta ei kukaan polvistellut ja volissut rakkauttaan.
Tuo käytös kumpuaa täysin omista tarpeista. Se ei ole lapsilähtöistä. Koska jos lasta oikeasti rakastaa, ei esimerkiksi tunge siihen lapsen ja vanhemman väliin tai tahallaan aiheuta vanhemmille pahaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaan samaistua moneen tekstiin. Minulla vaikea suhde mieheni vanhempiin, koska äiti on edelleen mustasukkainen pojastaan ja isä ei kestä yhtään eriäviä mielipiteitä. Ovat riitaantuneet sukulaistensa kanssa ym. joten vika ei voi olla vain minussa, miniässä. Konflikteja on ollut useita vuosien aikana. Mieheni voisi olla vähemmän tossukka asettamalla rajoja. Toki on etääntynyt vanhemmistaan, kun ei itsekään jaksa jatkuvaa pelkoa, että vanhempansa taas pimahtavat. Ensimmäisen lapsen syntyminen nosti taas helvetin valloilleen. Tästä lopullisesti sisuuntuneena olen ilmoittanut miehelle, että minä asetan rajat, jos hän ei uskalla. Minä suojelen vauvaamme. Ensin pimahdetaan, että halusimme tietää vauvan sukupuolen, sitten häiriköidään synnytyssairaalaan vaikean synnytyksen jälkeen vauvan sukunimestä (emme ole naimisissa). Vauvan synnyttyä anopin suu käy koko ajan, mitä minun pitää tehdä, vastoin synnytyssairaalassa saatua opastusta ja neuvolan ohjeita. Pidän liikaa vauvaa sylissä ja lähellä (vauvasta tulee kulman vaikea ja rasittava, pitäisi vain syöttää ja laittaa sänkyyn). En saisi ostaa vauvalle liikaa vaatteita ym ym ym. Viime tapaamisen jälkeen mitta täyttyi lopullisesti: repi vauvan kaksi kertaa sylistäni, toisella kertaa vei toiseen huoneeseen (vaikka teimme lähtöä), olisi antanut pienen kovan leivonnaisen vauvalle, joka muutaman kk eikä edes lähellä kiinteiden ensimaisteluita. Anoppi väänsi myös melkein krokotiilinkyyneliä, että kai vauva saa ilma hoitoa. Halusi, että vauvamme olisi ilman vaippaa heidän vetoisella lattialla ilmakylpemässä (itselle tuli jo pervo fiilis moisesta vänkäämisestä). Aneli vaipan ottamista pois. Lähetteli vielä illalla minulle hoito-ohjeita kännykkään. Ei, vauva ei pääse hoitoon ikinä eikä tuo hirviöämmä saa nähdä vauvaa ennen kuin tuo lapsen isäkin alkaa laittaa rajoja. Omat vanhempani kunnioittavat näkemyksiämme ja kuuntelevat mielenkiinnolla, miten ohjeistukset muuttuneet sitten minun vauva-ajan. Sanon myös suoraan äidilleni eikä äitini ole uhriutunut. Omat isovanhempani olivat ihania ja minulla oli lämpimät välit. Surullista, että omalle lapselle ei tule lämpimiä välejä toisiin isovanhempiin. Ensin minua haukuttiin vuositolkulla enkä osaa näköjään hoitaa edes omaa vauvaani. Lisäksi käyttädytään kuin hullut, kun pitää repiä vauvaa.
Kyllä siitä oltiin tarkkoja aikoinaan, vielä 70-luvulla ja ehkä sittemminkin että pienokaisen tasavärinen, pehmeä iho heijastelee ylipäätään hoivan laatua. Ihottumat olivat kauhistus ja niitä vältettiin ilmakylvyillä ja päivittäisillä miedoilla saippuapesuilla. Mummo on antanut niitä vinkkejä sinulle joita on itse aikoinaan saanut. Pienen ihmisen alastomuus on viattomuudessaan ja suloisuudessaan erillään aikuisen alastomuudesta, siksi tuntuu helpolta ja soveliaalta antaa vauvan olla nakuna. Moni nuori ensikertalainen äiti on "sarvet päässä" siksi että ihmisluonto on katsonut tarpeelliseksi kehittää nuoren äidin tarkaksi ja varovaiseksi. Me tiedämme ja muistamme tämän ja suhtaudumme siihen hellyydellä mutta jollekin mummille noiden "sarvien" näkeminen aiheuttaa jännitystä - saankohan minä kuulua tämän tulokkaan ensivaiheisiin ollenkaan, ajaako nuori äiti minut vaistojensa varassa kauaksi? Moni odottaa pieniä asioita tulokkaan kanssa, ei mitään mikä äidin alueeksi katsotaan. Pieniä tuokioita rauhassa sohvalla, mummulan tulemista tutuksi alkuun äänien, tuoksujen kautta, tuttujen ihmisten arkielämää josta pienokainen saa piirtää elinpiirinsä osasia siihen karttaan jota hän maailmasta mieleensä muodostaa. Äiti on tärkeä, hän imettää ja tarjoaa yöaikaan turvaa kun vauva herää, onhan hänen rytminsä vielä omanlaisensa meihin aikuisiin verrattuna. Mummi saakoon siis niitä hetkiä päivisin jolloin kaikki on muutenkin mukavasti - pieni masu maitoa pullollaan, puhtaat vaatteet ja lämpöinen ympäristö. Tasapainoinen aivan tuorekin äiti osaa ilahtua "varasylistä" ja ottaa lämpimän suihkun tai selailla vaikka lempikirjaansa. Mummille saa ja pitääkin antaa askareita tehtäväksi jos hän voi sillä tavoin olla parhaaksi hyödyksi ja avuksi. Mutta ei niin, että mummi tuntee itsensä opastuksen vuoksi "piiaksi"! Eli aivan tavallisin kohteliain äänenpainoin voi jokainen osapuoli itseään ilmaista ja näinkin jo välttää tavanomaiset karikot.
T. Yksi iloinen mummu ja 3 vuotiaan pojanpojan suussa "mammu"!Sai-ras-ta! Taisi KultaMummi taas löytää keskuuteemme.
Eri
Luin ton tekstin nyt pari kertaa, enkä löydä siitä mitään sairasta vaikka oman lapsen mummon takia oonkin vähän yliherkistynyt näkemään negatiivista helposti mummo teksteistä.Ihmisten kielellähän tossa lukee, että pieni lapsi tutustuu äidin kanssa lähiympäristöön kyläilemällä päivällä ja sitä kautta tutustuu mummolaan. Joskus mummo antaa vanhentuneita ohjeita, se johtuu siitä että se on ite saanu sellaset ohjeet nuorena. Joskus mummoakin jännittää uusi tilanne.
Asioista pitää sanoa suoraan mutta kohteliaasti. Ja mummon olisi hyvä auttaa pienissä asioissa esim vahtia lasta sen hetken kun äiti käy suihkussa.Mikä tossa oli sun mielestä se sairas osuus?
No esim se että äiti patistetaan suihkuun tai lukemaan jotta mummo saa huseerata.
Tai että siinä valvoneena jne pitää päivittäin kuunnella päättömiä neuvoja ja kyynärpäätaktiikalla kilpailla siitä, kuka lasta hoitaa.
Ja koko tuo käsittämätön oksettava kirjoitustyyli.
Kirjoitustyyli on kyllä raskas ja teennäisen kuulonen, mutta itse luin tekstin ihan eri tavalla kuin sä. Ymmärsin, että tuossa tekstissä juuri oli, että mummo ei hoida vaan sitten kun vauva on syötetty, puettu ja punattu, eikä ole mitää muuta tarvetta kun hengaus niin mummo voi pitää vauvalle seuraa ja siinä vaiheessa äiti voi käydä suihkussa.
Alan varmaan pehmenemään 😝
No mulla on just kokemusta mummosta, jonka kanssa saa kilpailla siitä että saa hoitaa omaa lastaan. Kerran mm lähetti minut hakemaan postia ja vetäisi sitten oven lukkoon takanani jotta en pääsisi takaisin sisään.
Olen kuvitellut että mun anoppi on omaa luokkaansa lasten omimisessa ja yleisessä v i t tupäisyydessä mutta tää ketju on kumonnut luuloni. Siis lähdin lukemaan tätä sillä mielellä, että noh älkää kuulkaa jaksako, näkisitte mun anopin... Esim. mut on kanssa lukittu talon ulkopuolelle vastaavasti, anoppi marisi jouluna (eka ja vika joulu heillä lasten kanssa) että pitäis sytyttää jäälyhdyt mutta kun hän ei nyt tohtisi lähteä ulos liukastelemaan. Minä ajattelin että no käydään perkele sytyttämässä muorille lyhdyt, kuopus 4kk nukkumassa ja aikaa menisi 2 minuuttia.
Pääsin ovesta ulos ja laitoin otsalamppuun valon niin selän takaa kuului *klaks*. Anoppilan ovi ei ole normaalisti ikinä lukossa. Koputin ovea, ei mitään, sitten keittiön ikkunaa, anopin selkä vilahti ja kuopus tietenkin sylissä, oli hakenut kesken unien. Pääsin pannuhuoneen ovesta sisälle ja anoppi, posket kirkuvanpunaisina, itkevä vauva sylissään sönköttää että vahingossa meni lukkoon, on varmaan vikaa ovessa jne. Mies oli ajamassa töistä paikalle, soitin että joulusuunnitelmat muuttui just. Anoppi vinkui että vauva ainakin jää hänelle joulun viettoon, hän kun ei joulua yksinään vietä. Lototkaapa, että jäikö vauva.
Ja huom. M I N Ä pilasin mummorievun joulun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaan samaistua moneen tekstiin. Minulla vaikea suhde mieheni vanhempiin, koska äiti on edelleen mustasukkainen pojastaan ja isä ei kestä yhtään eriäviä mielipiteitä. Ovat riitaantuneet sukulaistensa kanssa ym. joten vika ei voi olla vain minussa, miniässä. Konflikteja on ollut useita vuosien aikana. Mieheni voisi olla vähemmän tossukka asettamalla rajoja. Toki on etääntynyt vanhemmistaan, kun ei itsekään jaksa jatkuvaa pelkoa, että vanhempansa taas pimahtavat. Ensimmäisen lapsen syntyminen nosti taas helvetin valloilleen. Tästä lopullisesti sisuuntuneena olen ilmoittanut miehelle, että minä asetan rajat, jos hän ei uskalla. Minä suojelen vauvaamme. Ensin pimahdetaan, että halusimme tietää vauvan sukupuolen, sitten häiriköidään synnytyssairaalaan vaikean synnytyksen jälkeen vauvan sukunimestä (emme ole naimisissa). Vauvan synnyttyä anopin suu käy koko ajan, mitä minun pitää tehdä, vastoin synnytyssairaalassa saatua opastusta ja neuvolan ohjeita. Pidän liikaa vauvaa sylissä ja lähellä (vauvasta tulee kulman vaikea ja rasittava, pitäisi vain syöttää ja laittaa sänkyyn). En saisi ostaa vauvalle liikaa vaatteita ym ym ym. Viime tapaamisen jälkeen mitta täyttyi lopullisesti: repi vauvan kaksi kertaa sylistäni, toisella kertaa vei toiseen huoneeseen (vaikka teimme lähtöä), olisi antanut pienen kovan leivonnaisen vauvalle, joka muutaman kk eikä edes lähellä kiinteiden ensimaisteluita. Anoppi väänsi myös melkein krokotiilinkyyneliä, että kai vauva saa ilma hoitoa. Halusi, että vauvamme olisi ilman vaippaa heidän vetoisella lattialla ilmakylpemässä (itselle tuli jo pervo fiilis moisesta vänkäämisestä). Aneli vaipan ottamista pois. Lähetteli vielä illalla minulle hoito-ohjeita kännykkään. Ei, vauva ei pääse hoitoon ikinä eikä tuo hirviöämmä saa nähdä vauvaa ennen kuin tuo lapsen isäkin alkaa laittaa rajoja. Omat vanhempani kunnioittavat näkemyksiämme ja kuuntelevat mielenkiinnolla, miten ohjeistukset muuttuneet sitten minun vauva-ajan. Sanon myös suoraan äidilleni eikä äitini ole uhriutunut. Omat isovanhempani olivat ihania ja minulla oli lämpimät välit. Surullista, että omalle lapselle ei tule lämpimiä välejä toisiin isovanhempiin. Ensin minua haukuttiin vuositolkulla enkä osaa näköjään hoitaa edes omaa vauvaani. Lisäksi käyttädytään kuin hullut, kun pitää repiä vauvaa.
Kyllä siitä oltiin tarkkoja aikoinaan, vielä 70-luvulla ja ehkä sittemminkin että pienokaisen tasavärinen, pehmeä iho heijastelee ylipäätään hoivan laatua. Ihottumat olivat kauhistus ja niitä vältettiin ilmakylvyillä ja päivittäisillä miedoilla saippuapesuilla. Mummo on antanut niitä vinkkejä sinulle joita on itse aikoinaan saanut. Pienen ihmisen alastomuus on viattomuudessaan ja suloisuudessaan erillään aikuisen alastomuudesta, siksi tuntuu helpolta ja soveliaalta antaa vauvan olla nakuna. Moni nuori ensikertalainen äiti on "sarvet päässä" siksi että ihmisluonto on katsonut tarpeelliseksi kehittää nuoren äidin tarkaksi ja varovaiseksi. Me tiedämme ja muistamme tämän ja suhtaudumme siihen hellyydellä mutta jollekin mummille noiden "sarvien" näkeminen aiheuttaa jännitystä - saankohan minä kuulua tämän tulokkaan ensivaiheisiin ollenkaan, ajaako nuori äiti minut vaistojensa varassa kauaksi? Moni odottaa pieniä asioita tulokkaan kanssa, ei mitään mikä äidin alueeksi katsotaan. Pieniä tuokioita rauhassa sohvalla, mummulan tulemista tutuksi alkuun äänien, tuoksujen kautta, tuttujen ihmisten arkielämää josta pienokainen saa piirtää elinpiirinsä osasia siihen karttaan jota hän maailmasta mieleensä muodostaa. Äiti on tärkeä, hän imettää ja tarjoaa yöaikaan turvaa kun vauva herää, onhan hänen rytminsä vielä omanlaisensa meihin aikuisiin verrattuna. Mummi saakoon siis niitä hetkiä päivisin jolloin kaikki on muutenkin mukavasti - pieni masu maitoa pullollaan, puhtaat vaatteet ja lämpöinen ympäristö. Tasapainoinen aivan tuorekin äiti osaa ilahtua "varasylistä" ja ottaa lämpimän suihkun tai selailla vaikka lempikirjaansa. Mummille saa ja pitääkin antaa askareita tehtäväksi jos hän voi sillä tavoin olla parhaaksi hyödyksi ja avuksi. Mutta ei niin, että mummi tuntee itsensä opastuksen vuoksi "piiaksi"! Eli aivan tavallisin kohteliain äänenpainoin voi jokainen osapuoli itseään ilmaista ja näinkin jo välttää tavanomaiset karikot.
T. Yksi iloinen mummu ja 3 vuotiaan pojanpojan suussa "mammu"!Sai-ras-ta! Taisi KultaMummi taas löytää keskuuteemme.
Eri
Luin ton tekstin nyt pari kertaa, enkä löydä siitä mitään sairasta vaikka oman lapsen mummon takia oonkin vähän yliherkistynyt näkemään negatiivista helposti mummo teksteistä.Ihmisten kielellähän tossa lukee, että pieni lapsi tutustuu äidin kanssa lähiympäristöön kyläilemällä päivällä ja sitä kautta tutustuu mummolaan. Joskus mummo antaa vanhentuneita ohjeita, se johtuu siitä että se on ite saanu sellaset ohjeet nuorena. Joskus mummoakin jännittää uusi tilanne.
Asioista pitää sanoa suoraan mutta kohteliaasti. Ja mummon olisi hyvä auttaa pienissä asioissa esim vahtia lasta sen hetken kun äiti käy suihkussa.Mikä tossa oli sun mielestä se sairas osuus?
No esim se että äiti patistetaan suihkuun tai lukemaan jotta mummo saa huseerata.
Tai että siinä valvoneena jne pitää päivittäin kuunnella päättömiä neuvoja ja kyynärpäätaktiikalla kilpailla siitä, kuka lasta hoitaa.
Ja koko tuo käsittämätön oksettava kirjoitustyyli.
Kirjoitustyyli on kyllä raskas ja teennäisen kuulonen, mutta itse luin tekstin ihan eri tavalla kuin sä. Ymmärsin, että tuossa tekstissä juuri oli, että mummo ei hoida vaan sitten kun vauva on syötetty, puettu ja punattu, eikä ole mitää muuta tarvetta kun hengaus niin mummo voi pitää vauvalle seuraa ja siinä vaiheessa äiti voi käydä suihkussa.
Alan varmaan pehmenemään 😝
No mulla on just kokemusta mummosta, jonka kanssa saa kilpailla siitä että saa hoitaa omaa lastaan. Kerran mm lähetti minut hakemaan postia ja vetäisi sitten oven lukkoon takanani jotta en pääsisi takaisin sisään.
Olen kuvitellut että mun anoppi on omaa luokkaansa lasten omimisessa ja yleisessä v i t tupäisyydessä mutta tää ketju on kumonnut luuloni. Siis lähdin lukemaan tätä sillä mielellä, että noh älkää kuulkaa jaksako, näkisitte mun anopin... Esim. mut on kanssa lukittu talon ulkopuolelle vastaavasti, anoppi marisi jouluna (eka ja vika joulu heillä lasten kanssa) että pitäis sytyttää jäälyhdyt mutta kun hän ei nyt tohtisi lähteä ulos liukastelemaan. Minä ajattelin että no käydään perkele sytyttämässä muorille lyhdyt, kuopus 4kk nukkumassa ja aikaa menisi 2 minuuttia.
Pääsin ovesta ulos ja laitoin otsalamppuun valon niin selän takaa kuului *klaks*. Anoppilan ovi ei ole normaalisti ikinä lukossa. Koputin ovea, ei mitään, sitten keittiön ikkunaa, anopin selkä vilahti ja kuopus tietenkin sylissä, oli hakenut kesken unien. Pääsin pannuhuoneen ovesta sisälle ja anoppi, posket kirkuvanpunaisina, itkevä vauva sylissään sönköttää että vahingossa meni lukkoon, on varmaan vikaa ovessa jne. Mies oli ajamassa töistä paikalle, soitin että joulusuunnitelmat muuttui just. Anoppi vinkui että vauva ainakin jää hänelle joulun viettoon, hän kun ei joulua yksinään vietä. Lototkaapa, että jäikö vauva.
Ja huom. M I N Ä pilasin mummorievun joulun.
Mistä tiedät ettei mummo puhunut totta? Kyllä jotkut ovet tekee tota että napsahtaa lukkoon itsestään. Toivottavasti se ei ollut vahinko koska kiva jos löylytit mummon turhaan ja vielä jouluna 😬
Alue: Aihe vapaa
Hanki apua itsellesi, raasu.