Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossakin kohtaa keskustelua luki sellainen "viisaus" johon oli tullut valtavasti peukkua että "uuden vanhemman pitää saada onnistua ja epäonnistua ilman että siihen kukaan puuttuu". Siitä tuli kyllä inhottava olo, tuntuu että tuoreen äidin oikeus töpeksiä on suurempi kuin pienen viattoman lapsen oikeus saada hyvää, osaavaa hoivaa ja rakkautta. Kuka antaa niitä pieniä mutta merkittäviä vinkkejä jos ei vauvan oma isoäiti? Miten omia, hyväksi havaittuja keinoja voi tuoreelle äidille jakaa jos ei saa olla arjen hoitohetkissä ja tavallisessa elelyssä ollenkaan läsnä. Tai jos tuore äiti vain kipakasti naurahtaa "vanhoille ohjeille", ei sekään kivalta tunnu kun tarkoitus olisi sama mikä tuoreella äidilläkin: pienokaisen hyvinvoinnin lisääminen ja tärkeän alkutaipaleensa turvaaminen. Tämä on lisäys aiempaan tekstiini.
"... Pienen vauvan oikeus saada hyvää, osaavaa hoivaa ja _RAKKAUTTA_"
Tuo kertoo kaiken tarpeellisen.
Ei sitä vauvaa sinun rakkautesi kiinnosta, haluaa äitinsä. Ei sinua. Vaan oman äitinsä. Joka et ole sinä.
Lue se vielä, hitaasti ja ääneen. Jos et tajua ongelmaa niin olet vahingoksi lapselle ja hänen perheelleen.Oho. Meillä lapsia rakastavat niin isä kuin äitikin, sisarukset, mummit ja papat. Sinun ajattelusi on mielestäni häiritsevän rajoittavaa.
Puhe oli vauvasta
Vauva rakentaa kiintymyssuhteen vanhempiinsa ja sisaruksiinsa ensin.
Sitten vasta on vuorossa lastenhoitajat ja sukulaiset yms
Lähde: MLL
Väestöliitto ja aiemmin linkattu lastensuojelun keskusliitto ovat vaan toista mieltä... Isovanhempi on yksi lapsen elämän arvokkaimpia ihmissuhteita on näiden tahojen viesti, jonka omalla elämänkokemuksellani allekirjoitan ilman muuta. Asiantuntijatahojen mukaan syvän suhteen luominen alkaa toden totta jo sieltä kehdosta. Paitsi jos, tiedätte kyllä! :(
Väestöliitosta linkki, kiitos.
Aiemmin laitettu lastensuojelun keskusliiton tutkimus jo karahti karille, koska siinä oli esitetty lapsille ei-lapsentasoisia kysymyksiä joten väitteesi ei päde.
Ja näistä lähteistä MLL on se joka sanelee nykyajan suositukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä itkeäkö vai nauraa. On sen verran sairaalloisen omistushaluisia marttyyriäitejä täällä. "Mummo otti lapsen keraan syliin, voi kauhea, nyt se haluaa omia lapsen!", "Kyllä se lapsen antaminen mummolaan yökylään on pahinta mitä lapsuudessa voi sattua ja lapsen kehitys ihan vinoutuu!!1"
Ettekö oikeasti näe ajattelutavassanne mitään vikaa? Relatkaa nyt jo herran tähden. On kyllä todella masentava perinne tuo lapsen eristäminen pelkästään kotiin ilman mitään kontaktia isovanhempiinsa tmv.
Esim. Iltaliassa ihmiset elävät pidempään, koska heillä on lämpimät välit perheeseensä ja aina turvaverkko apuna. Mummot hoitavat vauvoja ja äidit ja isät saavat viettää aikaa keskenään. Ei ihme, että Suomessa on synnytyksen jälkeinen masennus niin yleistä kun marttyyriäidit haluavat uhriutua ja lukittautua koteihinsa vauvan kanssa, ettei "lapsen kehitys mene piloille" ja vain vahingossakaan kiinny muihin kuin siihen iänikuiseen äitiinsä. Työntävät isätkin pois vauvan läheltä, kun eiväthän he osaa hoitaa vauvaa niin kuin kuuluu.
Mun ja mieheni lapsia on hoitanu toinen mummeista, vaari, isotäti, kummit ja jopa kaverin teini. Mutta kai se sitten on eristämistä kun toinen mummi ei tule koskaan hoitamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossakin kohtaa keskustelua luki sellainen "viisaus" johon oli tullut valtavasti peukkua että "uuden vanhemman pitää saada onnistua ja epäonnistua ilman että siihen kukaan puuttuu". Siitä tuli kyllä inhottava olo, tuntuu että tuoreen äidin oikeus töpeksiä on suurempi kuin pienen viattoman lapsen oikeus saada hyvää, osaavaa hoivaa ja rakkautta. Kuka antaa niitä pieniä mutta merkittäviä vinkkejä jos ei vauvan oma isoäiti? Miten omia, hyväksi havaittuja keinoja voi tuoreelle äidille jakaa jos ei saa olla arjen hoitohetkissä ja tavallisessa elelyssä ollenkaan läsnä. Tai jos tuore äiti vain kipakasti naurahtaa "vanhoille ohjeille", ei sekään kivalta tunnu kun tarkoitus olisi sama mikä tuoreella äidilläkin: pienokaisen hyvinvoinnin lisääminen ja tärkeän alkutaipaleensa turvaaminen. Tämä on lisäys aiempaan tekstiini.
"... Pienen vauvan oikeus saada hyvää, osaavaa hoivaa ja _RAKKAUTTA_"
Tuo kertoo kaiken tarpeellisen.
Ei sitä vauvaa sinun rakkautesi kiinnosta, haluaa äitinsä. Ei sinua. Vaan oman äitinsä. Joka et ole sinä.
Lue se vielä, hitaasti ja ääneen. Jos et tajua ongelmaa niin olet vahingoksi lapselle ja hänen perheelleen.Oho. Meillä lapsia rakastavat niin isä kuin äitikin, sisarukset, mummit ja papat. Sinun ajattelusi on mielestäni häiritsevän rajoittavaa.
Puhe oli vauvasta
Vauva rakentaa kiintymyssuhteen vanhempiinsa ja sisaruksiinsa ensin.
Sitten vasta on vuorossa lastenhoitajat ja sukulaiset yms
Lähde: MLL
Väestöliitto ja aiemmin linkattu lastensuojelun keskusliitto ovat vaan toista mieltä... Isovanhempi on yksi lapsen elämän arvokkaimpia ihmissuhteita on näiden tahojen viesti, jonka omalla elämänkokemuksellani allekirjoitan ilman muuta. Asiantuntijatahojen mukaan syvän suhteen luominen alkaa toden totta jo sieltä kehdosta. Paitsi jos, tiedätte kyllä! :(
Saattaa olla, mutta se ei mene vauvan hyvinvoinnin tai vauvan ja vanhempien välisen suhteen edelle. Sori, mutta sit saa mummo olla jos se ei edes ymmärrä että vauva tarvitsee ruokaa ja unta elääkseen. Sellainen ei meidän elämään kuulu, ainakaan ilman valvontaa.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä itkeäkö vai nauraa. On sen verran sairaalloisen omistushaluisia marttyyriäitejä täällä. "Mummo otti lapsen keraan syliin, voi kauhea, nyt se haluaa omia lapsen!", "Kyllä se lapsen antaminen mummolaan yökylään on pahinta mitä lapsuudessa voi sattua ja lapsen kehitys ihan vinoutuu!!1"
Ettekö oikeasti näe ajattelutavassanne mitään vikaa? Relatkaa nyt jo herran tähden. On kyllä todella masentava perinne tuo lapsen eristäminen pelkästään kotiin ilman mitään kontaktia isovanhempiinsa tmv.
Esim. Iltaliassa ihmiset elävät pidempään, koska heillä on lämpimät välit perheeseensä ja aina turvaverkko apuna. Mummot hoitavat vauvoja ja äidit ja isät saavat viettää aikaa keskenään. Ei ihme, että Suomessa on synnytyksen jälkeinen masennus niin yleistä kun marttyyriäidit haluavat uhriutua ja lukittautua koteihinsa vauvan kanssa, ettei "lapsen kehitys mene piloille" ja vain vahingossakaan kiinny muihin kuin siihen iänikuiseen äitiinsä. Työntävät isätkin pois vauvan läheltä, kun eiväthän he osaa hoitaa vauvaa niin kuin kuuluu.
Mulla sen masennuksen puhkeamisesta edisti anoppi, joka muisti ihan jatkuvasti ilmoittaa v-mäiseen, arvostelevaan sävyyn kaiken mitä tein väärin. Samasta asiasta huomautettiin useampia kertoja, etten vaan unohtaisi. Tämä pohjaton ilkeys ei rajoittunut vauvan hoitoon, vaan ihan kaikkeen sukulaisistani lähtien. Samalla toi talon täyteen random tavaraa, liian isoja ja pieniä vaatteita lapselle, rumia koriste-esineitä, omien lastensa vaunut, joista renkaat murenivat niitä eteenpäin lykkiessä, ja muuta hyödyllisyydessään tuohon verrattavaa tavaraa. Ja tietysti taivutteli poikaansa eroamaan minusta ja kertoili pitkin maailmaa, kuinka huonosti mä ja mies pärjätään, ja kuinka ilman hänen apuaan lasten hoitamisesta ei tulisi mitään ja kuinka hän suurin piirtein maksaa laskutkin, mutta kuitenkin mä hänen poikansa otin vain rahan takia. Nyt itkee, kun ilkeä miniä ei päästä muuta perhettä käymään hänen luonaan. Miestäni en ole kieltänyt käymästä, enkä ole kieltänyt ottamasta lapsia mukaan. Ainoa asua missä olen ehdoton on se, että lapsia ei jätetä anopin kanssa ilman täysjärkisen aikuisen valvontaa. Mutta jostain syystä mies ei halua käydä äitinsä luona. Aihe on meillä arka, joten syytä en ole kysynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossakin kohtaa keskustelua luki sellainen "viisaus" johon oli tullut valtavasti peukkua että "uuden vanhemman pitää saada onnistua ja epäonnistua ilman että siihen kukaan puuttuu". Siitä tuli kyllä inhottava olo, tuntuu että tuoreen äidin oikeus töpeksiä on suurempi kuin pienen viattoman lapsen oikeus saada hyvää, osaavaa hoivaa ja rakkautta. Kuka antaa niitä pieniä mutta merkittäviä vinkkejä jos ei vauvan oma isoäiti? Miten omia, hyväksi havaittuja keinoja voi tuoreelle äidille jakaa jos ei saa olla arjen hoitohetkissä ja tavallisessa elelyssä ollenkaan läsnä. Tai jos tuore äiti vain kipakasti naurahtaa "vanhoille ohjeille", ei sekään kivalta tunnu kun tarkoitus olisi sama mikä tuoreella äidilläkin: pienokaisen hyvinvoinnin lisääminen ja tärkeän alkutaipaleensa turvaaminen. Tämä on lisäys aiempaan tekstiini.
"... Pienen vauvan oikeus saada hyvää, osaavaa hoivaa ja _RAKKAUTTA_"
Tuo kertoo kaiken tarpeellisen.
Ei sitä vauvaa sinun rakkautesi kiinnosta, haluaa äitinsä. Ei sinua. Vaan oman äitinsä. Joka et ole sinä.
Lue se vielä, hitaasti ja ääneen. Jos et tajua ongelmaa niin olet vahingoksi lapselle ja hänen perheelleen.Oho. Meillä lapsia rakastavat niin isä kuin äitikin, sisarukset, mummit ja papat. Sinun ajattelusi on mielestäni häiritsevän rajoittavaa.
Puhe oli vauvasta
Vauva rakentaa kiintymyssuhteen vanhempiinsa ja sisaruksiinsa ensin.
Sitten vasta on vuorossa lastenhoitajat ja sukulaiset yms
Lähde: MLL
Väestöliitto ja aiemmin linkattu lastensuojelun keskusliitto ovat vaan toista mieltä... Isovanhempi on yksi lapsen elämän arvokkaimpia ihmissuhteita on näiden tahojen viesti, jonka omalla elämänkokemuksellani allekirjoitan ilman muuta. Asiantuntijatahojen mukaan syvän suhteen luominen alkaa toden totta jo sieltä kehdosta. Paitsi jos, tiedätte kyllä! :(
Vastasyntynyt ei tiedä olevansa erillinen olento äidistään. Jos haluaa tutustua vauvaan niin se hoituu tutustumalla äitiin.
Sen jälkeen isä on toinen kiintymyksen kohde.
Vasta n. 6-9kk iässä vauva hahmottaa olevansa täysin erillinen olento vanhemmistaan. Tällöin tulee vierastuskausi eikä silloin pidä mennä sörkkimään vauvan ja vanhempien väliin.
Isovanhemmat ovat usein tärkeitä lapselle koska lapsen vanhemmat ovat päättäneet, että isovanhemmat ovat sen luottamuksen arvoisia.
Jos päätetään toisin niin suhde isovanhempiin ei ole sen tärkeämpi kuin suhde naapuriin. Lapsella voi olla muita läheisiä, niiden ei tarvitse olla isovanhempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä mummo selitti kaikille miten laiminlyömme esikoista ja että meidän olisi pitänyt jättää kuopus hankkimatta. Ja että olemme sairastuttaneet lapsen kun ostimme hometalon. Talomme ei ole homeessa. Lapsella on astma.
Samat tarinat siitä miten me emme pärjäisi ilman apua, koko huusholli kannettu täyteen roinaa, vaatetta ja huonekalua. Joita kytätään sitten hysteerisesti ettei mistään luovuta.
Kaikki tavaramme pengottu jne
Kylläpä tosiaan HIEMAN kuormitti liikaa kun muutenkin oltiin lujilla valvomisen takia.
Mulla oli tosi läheiset välit mun äidinäitiin (ja hyvät välit myös isänäitiin, ei siinä mitään). Kun näin aikuisena muistelen sitä meidän suhdetta, niin lapsuudessa sitä rakensi tosi vahvasti nimenomaan se, että mummin kanssa leikittiin PALJON. Joskus äiti siinä mukana, joskus ei, se ei ollut niin relevantti asia. Mummi osasi tosi hyvin hypätä mukaan lapsen mielikuvitusmaailmaan, opetti kaikenlaisia hauskoja vanhoja lauluja ja leikkejä, kertoi hauskoja tarinoita, hankki kotiinsa hyvän varaston leluja ja askartelutarvikkeita, jne. Sillä meiningillä alkaa halailukin tulla aika luontevasti. Ei ne läheiset välit synny pakkosylittelyllä, vaan yhteisellä touhuamisella. Siitä siirrytään myöhemmin luontevasti juttelemaan isompien ihmisten asioita, ja lopputuloksena mulle oli myös aikuisiällä helppoa puhua mummin kanssa melkein mistä tahansa. Meillä oli aito, vastavuoroinen ja lämmin ihmissuhde loppuun asti. Mummi ei kuitenkaan koskaan noussut eikä yrittänyt nousta äitiä ja isää tärkeämmäksi, ei tietenkään, vaikka vanhempien jöönpitoon kyllästynyt 6v-uhmailija olisikin hetkellisesti haaveillut isovanhempien luokse karkaamisesta. Ja aina mentiin loppupeleissä sen mukaan miten vanhempien mielestä on oikein toimia. Ruoka-allergioiden huomiointikin sujui mallikkaasti. Tässä siis vähän ajattelemisen aihetta ripustautujamummoille siitä, miten päästään siihen tilanteeseen että aikuinen lapsenlapsi tulee vapaaehtoisesti kylään ja viihtyy hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossakin kohtaa keskustelua luki sellainen "viisaus" johon oli tullut valtavasti peukkua että "uuden vanhemman pitää saada onnistua ja epäonnistua ilman että siihen kukaan puuttuu". Siitä tuli kyllä inhottava olo, tuntuu että tuoreen äidin oikeus töpeksiä on suurempi kuin pienen viattoman lapsen oikeus saada hyvää, osaavaa hoivaa ja rakkautta. Kuka antaa niitä pieniä mutta merkittäviä vinkkejä jos ei vauvan oma isoäiti? Miten omia, hyväksi havaittuja keinoja voi tuoreelle äidille jakaa jos ei saa olla arjen hoitohetkissä ja tavallisessa elelyssä ollenkaan läsnä. Tai jos tuore äiti vain kipakasti naurahtaa "vanhoille ohjeille", ei sekään kivalta tunnu kun tarkoitus olisi sama mikä tuoreella äidilläkin: pienokaisen hyvinvoinnin lisääminen ja tärkeän alkutaipaleensa turvaaminen. Tämä on lisäys aiempaan tekstiini.
"... Pienen vauvan oikeus saada hyvää, osaavaa hoivaa ja _RAKKAUTTA_"
Tuo kertoo kaiken tarpeellisen.
Ei sitä vauvaa sinun rakkautesi kiinnosta, haluaa äitinsä. Ei sinua. Vaan oman äitinsä. Joka et ole sinä.
Lue se vielä, hitaasti ja ääneen. Jos et tajua ongelmaa niin olet vahingoksi lapselle ja hänen perheelleen.Oho. Meillä lapsia rakastavat niin isä kuin äitikin, sisarukset, mummit ja papat. Sinun ajattelusi on mielestäni häiritsevän rajoittavaa.
Puhe oli vauvasta
Vauva rakentaa kiintymyssuhteen vanhempiinsa ja sisaruksiinsa ensin.
Sitten vasta on vuorossa lastenhoitajat ja sukulaiset yms
Lähde: MLL
Väestöliitto ja aiemmin linkattu lastensuojelun keskusliitto ovat vaan toista mieltä... Isovanhempi on yksi lapsen elämän arvokkaimpia ihmissuhteita on näiden tahojen viesti, jonka omalla elämänkokemuksellani allekirjoitan ilman muuta. Asiantuntijatahojen mukaan syvän suhteen luominen alkaa toden totta jo sieltä kehdosta. Paitsi jos, tiedätte kyllä! :(
Suhde isovanhempiin voi tosiaan olla lapsen kehityksen kannalta hyvin arvokas. Sitä ei kuitenkaan tarvitse lähteä rakentamaan kehdosta alkaen, vaan erityisesti ensimmäisen vuoden aikana suhde vanhempiin on ensisijainen. Tässä ketjussa kuvatut häiriintyneet, lapsen tarpeista piittaamattomat isovanhemmat eivät kykene luomaan turvallista suhdetta lapseen, ja vanhempien tulisi kaikin keinoin suojata lapsia heiltä.
T: Lapsiperheiden palvelujen sosiaalityöntekijä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossakin kohtaa keskustelua luki sellainen "viisaus" johon oli tullut valtavasti peukkua että "uuden vanhemman pitää saada onnistua ja epäonnistua ilman että siihen kukaan puuttuu". Siitä tuli kyllä inhottava olo, tuntuu että tuoreen äidin oikeus töpeksiä on suurempi kuin pienen viattoman lapsen oikeus saada hyvää, osaavaa hoivaa ja rakkautta. Kuka antaa niitä pieniä mutta merkittäviä vinkkejä jos ei vauvan oma isoäiti? Miten omia, hyväksi havaittuja keinoja voi tuoreelle äidille jakaa jos ei saa olla arjen hoitohetkissä ja tavallisessa elelyssä ollenkaan läsnä. Tai jos tuore äiti vain kipakasti naurahtaa "vanhoille ohjeille", ei sekään kivalta tunnu kun tarkoitus olisi sama mikä tuoreella äidilläkin: pienokaisen hyvinvoinnin lisääminen ja tärkeän alkutaipaleensa turvaaminen. Tämä on lisäys aiempaan tekstiini.
"... Pienen vauvan oikeus saada hyvää, osaavaa hoivaa ja _RAKKAUTTA_"
Tuo kertoo kaiken tarpeellisen.
Ei sitä vauvaa sinun rakkautesi kiinnosta, haluaa äitinsä. Ei sinua. Vaan oman äitinsä. Joka et ole sinä.
Lue se vielä, hitaasti ja ääneen. Jos et tajua ongelmaa niin olet vahingoksi lapselle ja hänen perheelleen.Oho. Meillä lapsia rakastavat niin isä kuin äitikin, sisarukset, mummit ja papat. Sinun ajattelusi on mielestäni häiritsevän rajoittavaa.
Puhe oli vauvasta
Vauva rakentaa kiintymyssuhteen vanhempiinsa ja sisaruksiinsa ensin.
Sitten vasta on vuorossa lastenhoitajat ja sukulaiset yms
Lähde: MLL
Väestöliitto ja aiemmin linkattu lastensuojelun keskusliitto ovat vaan toista mieltä... Isovanhempi on yksi lapsen elämän arvokkaimpia ihmissuhteita on näiden tahojen viesti, jonka omalla elämänkokemuksellani allekirjoitan ilman muuta. Asiantuntijatahojen mukaan syvän suhteen luominen alkaa toden totta jo sieltä kehdosta. Paitsi jos, tiedätte kyllä! :(
Väestöliitosta linkki, kiitos.
Aiemmin laitettu lastensuojelun keskusliiton tutkimus jo karahti karille, koska siinä oli esitetty lapsille ei-lapsentasoisia kysymyksiä joten väitteesi ei päde.
Ja näistä lähteistä MLL on se joka sanelee nykyajan suositukset.
Tällaisia artikkeleita on väestöliitto jakanut.
https://www.vaestoliitto.fi/vanhemmuus/tietoa_vanhemmille/isovanhemmuus…
Ja katso tämä, alimmainen artikkeli-sivulta:
https://askelterveyteen.com/lapsenlapset-ovat-isovanhempien-valo/
Näkisin että jos väestöliitto jakaa tuollaisen niin myös he allekirjoittavat artikkelin sanoman. Joka on ihana, lämmin! Mutta täällä vastaava artikkeli ammuttaisiin alas rajattomuuteen kannustavana. Entäpä, kun sen on jakanut asiantuntijataho?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossakin kohtaa keskustelua luki sellainen "viisaus" johon oli tullut valtavasti peukkua että "uuden vanhemman pitää saada onnistua ja epäonnistua ilman että siihen kukaan puuttuu". Siitä tuli kyllä inhottava olo, tuntuu että tuoreen äidin oikeus töpeksiä on suurempi kuin pienen viattoman lapsen oikeus saada hyvää, osaavaa hoivaa ja rakkautta. Kuka antaa niitä pieniä mutta merkittäviä vinkkejä jos ei vauvan oma isoäiti? Miten omia, hyväksi havaittuja keinoja voi tuoreelle äidille jakaa jos ei saa olla arjen hoitohetkissä ja tavallisessa elelyssä ollenkaan läsnä. Tai jos tuore äiti vain kipakasti naurahtaa "vanhoille ohjeille", ei sekään kivalta tunnu kun tarkoitus olisi sama mikä tuoreella äidilläkin: pienokaisen hyvinvoinnin lisääminen ja tärkeän alkutaipaleensa turvaaminen. Tämä on lisäys aiempaan tekstiini.
"... Pienen vauvan oikeus saada hyvää, osaavaa hoivaa ja _RAKKAUTTA_"
Tuo kertoo kaiken tarpeellisen.
Ei sitä vauvaa sinun rakkautesi kiinnosta, haluaa äitinsä. Ei sinua. Vaan oman äitinsä. Joka et ole sinä.
Lue se vielä, hitaasti ja ääneen. Jos et tajua ongelmaa niin olet vahingoksi lapselle ja hänen perheelleen.Oho. Meillä lapsia rakastavat niin isä kuin äitikin, sisarukset, mummit ja papat. Sinun ajattelusi on mielestäni häiritsevän rajoittavaa.
Puhe oli vauvasta
Vauva rakentaa kiintymyssuhteen vanhempiinsa ja sisaruksiinsa ensin.
Sitten vasta on vuorossa lastenhoitajat ja sukulaiset yms
Lähde: MLL
Väestöliitto ja aiemmin linkattu lastensuojelun keskusliitto ovat vaan toista mieltä... Isovanhempi on yksi lapsen elämän arvokkaimpia ihmissuhteita on näiden tahojen viesti, jonka omalla elämänkokemuksellani allekirjoitan ilman muuta. Asiantuntijatahojen mukaan syvän suhteen luominen alkaa toden totta jo sieltä kehdosta. Paitsi jos, tiedätte kyllä! :(
Väestöliitosta linkki, kiitos.
Aiemmin laitettu lastensuojelun keskusliiton tutkimus jo karahti karille, koska siinä oli esitetty lapsille ei-lapsentasoisia kysymyksiä joten väitteesi ei päde.
Ja näistä lähteistä MLL on se joka sanelee nykyajan suositukset.
Tällaisia artikkeleita on väestöliitto jakanut.
https://www.vaestoliitto.fi/vanhemmuus/tietoa_vanhemmille/isovanhemmuus…Ja katso tämä, alimmainen artikkeli-sivulta:
https://askelterveyteen.com/lapsenlapset-ovat-isovanhempien-valo/Näkisin että jos väestöliitto jakaa tuollaisen niin myös he allekirjoittavat artikkelin sanoman. Joka on ihana, lämmin! Mutta täällä vastaava artikkeli ammuttaisiin alas rajattomuuteen kannustavana. Entäpä, kun sen on jakanut asiantuntijataho?
Katsopa yllä sosiaalityöntekijän mielipide teistä häirikkömummoista.
Ja lapsenlapset voi hyvin olla isovanhempien valo heidän mielestään, mutta kuten jo ketjun otsikosta näet ne lapsenlapset eivät ole isovanhempien terapialeluja. Ajatus on sairas.
Vierailija kirjoitti:
Näin lapsettomana tuli mieleeni kysyä, että MISTÄ tämä isoäidinrakkaus oikein tulee? Miten ne voivat tietää ennen kuin lapsi on edes siinnyt, että minä tulen NIIN rakastamaan Saara-Petteriä? Ja rakastavat sitä NIIN kovin heti synnytyslaitoksella?
Ja rakkaus on NIIN suurta, että vaikka ilkeäpahaminiä estäisi tapaamiset, eli lasta ei ole edes juuri nähty, sitä rakastaa niin että pitää stalkata?
Eikös yleensä rakkauden kehittyminen edellytä jonkinlaista yhteyttä siihen rakkauden kohteeseen? Aikaa ja tottumista? Olen ymmärtänyt että vaikka tuoreella äidillä on kaikki hormonit tukenaan, hän voi silti joskus tuntea hämmenystä ja kestää hetken että se rakkaus lapseen kehittyy ja tämä on täysin normaalia?
Tämän takia minusta tuntuu että sitä ylitsevuotavaa rakkauttaan määrättömästi vouhottavat isoäidit eivät sitä lasta kyllä rakasta. Heillä on jonkinlainen ihannekuva ajatuksesta "MINUN lapsenlapseni" ja siihen kohdistetaan hysteeristä palvontaa. Oikeaa rakkautta se ei ole, koska oikea rakkaus ajattelee sen rakkauden kohteen parasta ja on jopa ankara tarvittaessa.
Tämä tuntuu myös olevan täysin nykyajan ilmiö. Muistan omasta lapsuudestani että ei isovanhemmat vouhottaneet lapsenlapsistaan. Lapset oli osa elämää, ne otettiin mukaan arkisiin toimiin ja joskus tehtiin jotain erikoista. Mutta ei kukaan polvistellut ja volissut rakkauttaan.
Tämä on kyllä outo nykyilmiö. Itse olen sisaruksineni syntynyt 1970-luvulla eikä ne toisella puolella Suomea asuvat isovanhemmat meitä rynnineet katsomaan ja hoitamaan. Nähtiin niitä yleensä kerran vuodessa kesälomareissulla. Eikä ne kovien aikojen kasvatit myöskään halailleet. Oikein jees mummot ja papat olivat silti :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossakin kohtaa keskustelua luki sellainen "viisaus" johon oli tullut valtavasti peukkua että "uuden vanhemman pitää saada onnistua ja epäonnistua ilman että siihen kukaan puuttuu". Siitä tuli kyllä inhottava olo, tuntuu että tuoreen äidin oikeus töpeksiä on suurempi kuin pienen viattoman lapsen oikeus saada hyvää, osaavaa hoivaa ja rakkautta. Kuka antaa niitä pieniä mutta merkittäviä vinkkejä jos ei vauvan oma isoäiti? Miten omia, hyväksi havaittuja keinoja voi tuoreelle äidille jakaa jos ei saa olla arjen hoitohetkissä ja tavallisessa elelyssä ollenkaan läsnä. Tai jos tuore äiti vain kipakasti naurahtaa "vanhoille ohjeille", ei sekään kivalta tunnu kun tarkoitus olisi sama mikä tuoreella äidilläkin: pienokaisen hyvinvoinnin lisääminen ja tärkeän alkutaipaleensa turvaaminen. Tämä on lisäys aiempaan tekstiini.
"... Pienen vauvan oikeus saada hyvää, osaavaa hoivaa ja _RAKKAUTTA_"
Tuo kertoo kaiken tarpeellisen.
Ei sitä vauvaa sinun rakkautesi kiinnosta, haluaa äitinsä. Ei sinua. Vaan oman äitinsä. Joka et ole sinä.
Lue se vielä, hitaasti ja ääneen. Jos et tajua ongelmaa niin olet vahingoksi lapselle ja hänen perheelleen.Oho. Meillä lapsia rakastavat niin isä kuin äitikin, sisarukset, mummit ja papat. Sinun ajattelusi on mielestäni häiritsevän rajoittavaa.
Puhe oli vauvasta
Vauva rakentaa kiintymyssuhteen vanhempiinsa ja sisaruksiinsa ensin.
Sitten vasta on vuorossa lastenhoitajat ja sukulaiset yms
Lähde: MLL
Väestöliitto ja aiemmin linkattu lastensuojelun keskusliitto ovat vaan toista mieltä... Isovanhempi on yksi lapsen elämän arvokkaimpia ihmissuhteita on näiden tahojen viesti, jonka omalla elämänkokemuksellani allekirjoitan ilman muuta. Asiantuntijatahojen mukaan syvän suhteen luominen alkaa toden totta jo sieltä kehdosta. Paitsi jos, tiedätte kyllä! :(
Väestöliitosta linkki, kiitos.
Aiemmin laitettu lastensuojelun keskusliiton tutkimus jo karahti karille, koska siinä oli esitetty lapsille ei-lapsentasoisia kysymyksiä joten väitteesi ei päde.
Ja näistä lähteistä MLL on se joka sanelee nykyajan suositukset.
Tällaisia artikkeleita on väestöliitto jakanut.
https://www.vaestoliitto.fi/vanhemmuus/tietoa_vanhemmille/isovanhemmuus…Ja katso tämä, alimmainen artikkeli-sivulta:
https://askelterveyteen.com/lapsenlapset-ovat-isovanhempien-valo/Näkisin että jos väestöliitto jakaa tuollaisen niin myös he allekirjoittavat artikkelin sanoman. Joka on ihana, lämmin! Mutta täällä vastaava artikkeli ammuttaisiin alas rajattomuuteen kannustavana. Entäpä, kun sen on jakanut asiantuntijataho?
"Ymmärrämme tietysti sen, että kaikki isovanhemmat eivät ole samanlaisia, ja aina ei synny tällaisia tiiviitä suhteita. Joskus sanotaan, että ihmiset vanhenevat samalla tavalla kuin he elävät, eli jos et ole päässyt yli joistakin asioista, saatat edetä kypsään ikään tuntien itsesi edelleen turhautuneeksi ja negatiiviseksi.
Tämän vuoksi vanhempien tulee päättää, kuinka usein heidän lapsensa ovat vuorovaikutuksessa isovanhempien kanssa ja onko tämä suhde hyväksi vai ei."
Tää pätkä löytyy tuolta artikkelista, minkä itse linkkasit.
Väestöliiton näkemys isovanhemman syrjimisestä : https://www.vaestoliitto.fi/vanhemmuus/tietoa_vanhemmille/isovanhemmuus…
Monen monta mainintaa muutenkin löytyy jossa korostetaan isovanhemman merkitystä lapsen hyvän kehityksen ja kasvun turvana. Sukupolvien ketju, sen kertominen lapselle että hän on jatkumoa meistä ja meidän vanhemmistamme, kuvataan asiana joka vahvistaa lapsen identiteettiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Väestöliiton näkemys isovanhemman syrjimisestä : https://www.vaestoliitto.fi/vanhemmuus/tietoa_vanhemmille/isovanhemmuus…
Monen monta mainintaa muutenkin löytyy jossa korostetaan isovanhemman merkitystä lapsen hyvän kehityksen ja kasvun turvana. Sukupolvien ketju, sen kertominen lapselle että hän on jatkumoa meistä ja meidän vanhemmistamme, kuvataan asiana joka vahvistaa lapsen identiteettiä!
Minä en ole koskaan tavannut toisia isovanhempiani, tiedän kuitenkin olevani osa myös sitä sukua. Läheistä kanssakäymistä ei siihen tietoon tarvita.
Vierailija kirjoitti:
Väestöliiton näkemys isovanhemman syrjimisestä : https://www.vaestoliitto.fi/vanhemmuus/tietoa_vanhemmille/isovanhemmuus…
Monen monta mainintaa muutenkin löytyy jossa korostetaan isovanhemman merkitystä lapsen hyvän kehityksen ja kasvun turvana. Sukupolvien ketju, sen kertominen lapselle että hän on jatkumoa meistä ja meidän vanhemmistamme, kuvataan asiana joka vahvistaa lapsen identiteettiä!
Huono isovanhempi ei tarjoa turvaa tai muutakaan. Ks sosiaalityöntekijän mielipide yllä.
Ja lapsi ei koskaan ole kenenkään jatkumo. Näin ajattelee vain ja ainoastaan narsisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin lapsettomana tuli mieleeni kysyä, että MISTÄ tämä isoäidinrakkaus oikein tulee? Miten ne voivat tietää ennen kuin lapsi on edes siinnyt, että minä tulen NIIN rakastamaan Saara-Petteriä? Ja rakastavat sitä NIIN kovin heti synnytyslaitoksella?
Ja rakkaus on NIIN suurta, että vaikka ilkeäpahaminiä estäisi tapaamiset, eli lasta ei ole edes juuri nähty, sitä rakastaa niin että pitää stalkata?
Eikös yleensä rakkauden kehittyminen edellytä jonkinlaista yhteyttä siihen rakkauden kohteeseen? Aikaa ja tottumista? Olen ymmärtänyt että vaikka tuoreella äidillä on kaikki hormonit tukenaan, hän voi silti joskus tuntea hämmenystä ja kestää hetken että se rakkaus lapseen kehittyy ja tämä on täysin normaalia?
Tämän takia minusta tuntuu että sitä ylitsevuotavaa rakkauttaan määrättömästi vouhottavat isoäidit eivät sitä lasta kyllä rakasta. Heillä on jonkinlainen ihannekuva ajatuksesta "MINUN lapsenlapseni" ja siihen kohdistetaan hysteeristä palvontaa. Oikeaa rakkautta se ei ole, koska oikea rakkaus ajattelee sen rakkauden kohteen parasta ja on jopa ankara tarvittaessa.
Tämä tuntuu myös olevan täysin nykyajan ilmiö. Muistan omasta lapsuudestani että ei isovanhemmat vouhottaneet lapsenlapsistaan. Lapset oli osa elämää, ne otettiin mukaan arkisiin toimiin ja joskus tehtiin jotain erikoista. Mutta ei kukaan polvistellut ja volissut rakkauttaan.
Tämä on kyllä outo nykyilmiö. Itse olen sisaruksineni syntynyt 1970-luvulla eikä ne toisella puolella Suomea asuvat isovanhemmat meitä rynnineet katsomaan ja hoitamaan. Nähtiin niitä yleensä kerran vuodessa kesälomareissulla. Eikä ne kovien aikojen kasvatit myöskään halailleet. Oikein jees mummot ja papat olivat silti :)
Samoja muistoja vielä 1980-luvulta. Tuolloin käytännön apua saatiin enemmän naapureilta, ja varsinkin äidit auttoivat toisiaan. Mummot ja papat olivat tärkeitä toki, mutta ei heihin tuollaista suhdetta ikinä syntynyt, mitä esimerkiksi tämä yksi ketjuun kirjoittanut mummo toivoisi.
Kun tätä ketjua olen lukenut, niin ehkäpä luonto onkin tarkoittanut niin, että nuoret vanhemmat auttaisivat toisiaan, ja isovanhempiin syntyisi enemmän sellainen toimintaan sidottu suhde - eikä hoivasuhde. Sen verran ne mopot keulivat näköjään joillain isovanhemmilla, etten millään jaksa uskoa teoriaan että isovanhempi olisi luonnostaan suuri ja tärkeä apu lastenlasten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä itkeäkö vai nauraa. On sen verran sairaalloisen omistushaluisia marttyyriäitejä täällä. "Mummo otti lapsen keraan syliin, voi kauhea, nyt se haluaa omia lapsen!", "Kyllä se lapsen antaminen mummolaan yökylään on pahinta mitä lapsuudessa voi sattua ja lapsen kehitys ihan vinoutuu!!1"
Ettekö oikeasti näe ajattelutavassanne mitään vikaa? Relatkaa nyt jo herran tähden. On kyllä todella masentava perinne tuo lapsen eristäminen pelkästään kotiin ilman mitään kontaktia isovanhempiinsa tmv.
Esim. Iltaliassa ihmiset elävät pidempään, koska heillä on lämpimät välit perheeseensä ja aina turvaverkko apuna. Mummot hoitavat vauvoja ja äidit ja isät saavat viettää aikaa keskenään. Ei ihme, että Suomessa on synnytyksen jälkeinen masennus niin yleistä kun marttyyriäidit haluavat uhriutua ja lukittautua koteihinsa vauvan kanssa, ettei "lapsen kehitys mene piloille" ja vain vahingossakaan kiinny muihin kuin siihen iänikuiseen äitiinsä. Työntävät isätkin pois vauvan läheltä, kun eiväthän he osaa hoitaa vauvaa niin kuin kuuluu.
En todellakaan "uhriudu" kun hoidan vauvaani, minä nyt satun rakastamaan lastani ja haluan olla lapseni kanssa ja hoitaa sitä. Mummo vaatimalla vaati 2kk ikäistä vauvaa hoitoon, kun vastaus oli "ei kiitos en tarvitse hoitajaa juuri nyt", niin johan mummo närkästyi ja mökötti koko seuraavana päivänä. Istui siis sohvalla ja kääntyi pois kun tulin huoneeseen, mykkäkoulua piti. Ja ei mummo mitään kerran sitä vauvaa ottanut syliin, vaan joka kerta kun ovat samassa talossa, ei vauva ole kenenkään muun sylissä. Ja sit kestää 45minuuttia että saa vauvansa neuvoteltua itselleen takaisin jotta voi imettää nälkäistä vauvaa. Mummo kyttää vieressä, "syökö se vai leikkiikö vain, voin ottaa syliin." Aika hemmetin ärsyttävää ja stressaavaa pienelle vauvalle. Ja pistää tanssiksi ja musiikki soimaan kovalle kun vauva on nukahtamassa syliin, että pysyy varmasti hereillä.
Tuo on väkivaltaa vauvaa kohtaan ettei anneta nukkua. Väkisinvalvottamista käytetään mm kidutusmuotona. Pidä tuo korppikotka kaukana lapsestasi!
En muista omasta lapsuudestani yhtäkään kaveriani joilla olisi ollut isovanhemmat siinä arjessa mitenkään mukana.
Meidän naapurissa asui vanha mummo jonka lapsi tuli lapsineen kesällä sinne mummon talon rannassa olevaan mökkiin viikoksi ja jouluna haki vuorokaudeksi jouluksi heille. Välimatkaa alle sata kilsaa.
Minulla ei ollut isovanhempia edes elossa.
Vierailija kirjoitti:
Mua alkaa siis niin tympimään nämä tekstit siitä miten miniän pitää antaa mummon olla mummo lapselle, kun minä annoin, se itse meni pilaamaan kaiken. Uskokaa jo, ei kaikki mummot ole hyväksi lapselle! Jotkut ovat oikeasti äärettömän itsekkäitä ja jopa vaaraksi lapselle, ja vaikka miniä miten joustaa niin tämä tosiasia ei muutu.
Tää on uskottu jo monta sivua sitten. Keskustelu jatkuu ihan omalakisesti koska fiksoituneet ääripäät jatkaa keskenään loputonta jankkausta. Mitään uutta ketjussa ei ole tullut eteen enää pitkään aikaan.
Väestöliitto ja aiemmin linkattu lastensuojelun keskusliitto ovat vaan toista mieltä... Isovanhempi on yksi lapsen elämän arvokkaimpia ihmissuhteita on näiden tahojen viesti, jonka omalla elämänkokemuksellani allekirjoitan ilman muuta. Asiantuntijatahojen mukaan syvän suhteen luominen alkaa toden totta jo sieltä kehdosta. Paitsi jos, tiedätte kyllä! :(