Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Lapsen äiti ja isä ovat lapsen huoltajat. Äidillä ja isällä on vastuu lapsen ikätasoisesta hoidosta, huolenpidosta ja kasvatuksesta. Isovanhemmilla ei ole oikeuksia ja velvollisuuksia suhteessa lastenlapsiinsa. Lastenhoito, huolenpito ja kasvatus ei kuulu isovanhemmille mitenkään. Lapsen äiti ja isä voivat kieltää isovanhempaa tapaamasta lapsenlapsia. Syynä välirikkoon voivat olla isovanhemman päihteidenkäyttö, lähisuhdeväkivalta, isovanhemman narsistinen käytös, epäluotettavuus, luonnehäiriö tai vanhemman hankkima lähestymiskielto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua alkaa siis niin tympimään nämä tekstit siitä miten miniän pitää antaa mummon olla mummo lapselle, kun minä annoin, se itse meni pilaamaan kaiken. Uskokaa jo, ei kaikki mummot ole hyväksi lapselle! Jotkut ovat oikeasti äärettömän itsekkäitä ja jopa vaaraksi lapselle, ja vaikka miniä miten joustaa niin tämä tosiasia ei muutu.
Tää on uskottu jo monta sivua sitten. Keskustelu jatkuu ihan omalakisesti koska fiksoituneet ääripäät jatkaa keskenään loputonta jankkausta. Mitään uutta ketjussa ei ole tullut eteen enää pitkään aikaan.
Jos olisin Vauva.fi:n sivustosuunnittelija tjsp. niin kiinnittäisin tän ketjun pysyvästi näkyville ja linkkasin odottajille tarkoitettuun materiaaliin myös.
Nimittäin meidän perhe-elämä, mun ja mieheni sekä kahden lapsemme (10kk & 3,5v.) parani ja muuttui ihan uskomattoman paljon tänä vuonna joskus loppukesän aikoihin, kun luin tän koko ketjun läpi (siis sen mitä tästä silloin oli..) peräkkäisinä iltoina ja copypastesin kymmeniä, kaiken tarpeellisen sanovia kommentteja miehelle luettavaksi.
Me oltiin eletty siihen asti mieheni vanhempien puristuksessa ja loputtomassa painostuksessa jakaa meidän lapset heidän kanssaan. Olin oikeasti pettynyt siihen miltä perhearki tuntui mutten osannut tavoittaa sitä, mitkä asiat teki siitä niin vastenmielisen tuntuista. Tajusin että jatkuva paine tehdä kompromisseja, sietää törkeää käytöstä ja ylikävelyä, korjata kotona uhmaikäisen käytöstä isovanhempien jäljiltä, selittää ja perustella ja ahdistua ja stressata ja pelätä reaktioita ja vahtia että vauva saa nukkua ja syödä sopivaa ruokaa (sokerin, jopa sokeripalojen sijasta....) jne jne jne aiheuttivat sen ahdistuksen jota kumpikin meistä vanhemmista koki.
Keskustelimme, peilasimme näitä täällä kerrottuja juttuja omaan elämäämme ja mies sanoi useasti että "tää se ongelma niillä on, lapset jotenkin KUULUU heillekin, eikä ne pelkää aukoa päätään sulle kun lapsethan on heidän kumminkin". Minä en ollut äiti, kutsuivat etunimellä, mies oli keljulla äänensävyllä "tuo isipappa". Anoppi oli varsinkin aivan avoimen törkeä minua kohtaan, olin siis erehtynyt kuopusta odottaessa sanomaan hänelle että esikoisen vauva ajan sekoilu ei saa toistua nyt tämän kanssa. Suuttui ihan uskomattoman pahasti, muuttui mukaherttaisesta, ylikävelevästä hymyilijästä halveksuntaa tihkuvaksi panssarivaunuksi joka litisti mut alleen ja viestitti koko ajan että "olisiko kannattanut olla hiljaa!"
No, appikset lähti kuvioista ja tilalle tuli ilo ja rauha ja varmuus ja ennennäkemätön me-henki. Tämä ketju on vapauttanut mut myös syyllisyyden tunteista. Olimme ihan totaalisesti hakoteillä sen suhteen kenen edut tässä oikeasti painaa ja millaista käytöstä sopii kenen tahansa odottaa perheen ulkopuolisilta. Mun ja miehen linja on selkeä ja juttelemme aina kun anoppi tai appi yrittää jotenkin tunkea takaisin, syyllistää tai vaatia mitään. Esikoisemme ainoastaan kärsi siitä kun meidän auktoriteetti mitätöitiin ja hänen viestinsä ohitettiin mm. haluun leikkiä rauhassa ilman jatkuvaa halailua. Että kiitos ap ja tänne kirjoittaneet kun annoitte sen potkun meidän persuksille, minkä tarvitsimme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaan samaistua moneen tekstiin. Minulla vaikea suhde mieheni vanhempiin, koska äiti on edelleen mustasukkainen pojastaan ja isä ei kestä yhtään eriäviä mielipiteitä. Ovat riitaantuneet sukulaistensa kanssa ym. joten vika ei voi olla vain minussa, miniässä. Konflikteja on ollut useita vuosien aikana. Mieheni voisi olla vähemmän tossukka asettamalla rajoja. Toki on etääntynyt vanhemmistaan, kun ei itsekään jaksa jatkuvaa pelkoa, että vanhempansa taas pimahtavat. Ensimmäisen lapsen syntyminen nosti taas helvetin valloilleen. Tästä lopullisesti sisuuntuneena olen ilmoittanut miehelle, että minä asetan rajat, jos hän ei uskalla. Minä suojelen vauvaamme. Ensin pimahdetaan, että halusimme tietää vauvan sukupuolen, sitten häiriköidään synnytyssairaalaan vaikean synnytyksen jälkeen vauvan sukunimestä (emme ole naimisissa). Vauvan synnyttyä anopin suu käy koko ajan, mitä minun pitää tehdä, vastoin synnytyssairaalassa saatua opastusta ja neuvolan ohjeita. Pidän liikaa vauvaa sylissä ja lähellä (vauvasta tulee kulman vaikea ja rasittava, pitäisi vain syöttää ja laittaa sänkyyn). En saisi ostaa vauvalle liikaa vaatteita ym ym ym. Viime tapaamisen jälkeen mitta täyttyi lopullisesti: repi vauvan kaksi kertaa sylistäni, toisella kertaa vei toiseen huoneeseen (vaikka teimme lähtöä), olisi antanut pienen kovan leivonnaisen vauvalle, joka muutaman kk eikä edes lähellä kiinteiden ensimaisteluita. Anoppi väänsi myös melkein krokotiilinkyyneliä, että kai vauva saa ilma hoitoa. Halusi, että vauvamme olisi ilman vaippaa heidän vetoisella lattialla ilmakylpemässä (itselle tuli jo pervo fiilis moisesta vänkäämisestä). Aneli vaipan ottamista pois. Lähetteli vielä illalla minulle hoito-ohjeita kännykkään. Ei, vauva ei pääse hoitoon ikinä eikä tuo hirviöämmä saa nähdä vauvaa ennen kuin tuo lapsen isäkin alkaa laittaa rajoja. Omat vanhempani kunnioittavat näkemyksiämme ja kuuntelevat mielenkiinnolla, miten ohjeistukset muuttuneet sitten minun vauva-ajan. Sanon myös suoraan äidilleni eikä äitini ole uhriutunut. Omat isovanhempani olivat ihania ja minulla oli lämpimät välit. Surullista, että omalle lapselle ei tule lämpimiä välejä toisiin isovanhempiin. Ensin minua haukuttiin vuositolkulla enkä osaa näköjään hoitaa edes omaa vauvaani. Lisäksi käyttädytään kuin hullut, kun pitää repiä vauvaa.
Kyllä siitä oltiin tarkkoja aikoinaan, vielä 70-luvulla ja ehkä sittemminkin että pienokaisen tasavärinen, pehmeä iho heijastelee ylipäätään hoivan laatua. Ihottumat olivat kauhistus ja niitä vältettiin ilmakylvyillä ja päivittäisillä miedoilla saippuapesuilla. Mummo on antanut niitä vinkkejä sinulle joita on itse aikoinaan saanut. Pienen ihmisen alastomuus on viattomuudessaan ja suloisuudessaan erillään aikuisen alastomuudesta, siksi tuntuu helpolta ja soveliaalta antaa vauvan olla nakuna. Moni nuori ensikertalainen äiti on "sarvet päässä" siksi että ihmisluonto on katsonut tarpeelliseksi kehittää nuoren äidin tarkaksi ja varovaiseksi. Me tiedämme ja muistamme tämän ja suhtaudumme siihen hellyydellä mutta jollekin mummille noiden "sarvien" näkeminen aiheuttaa jännitystä - saankohan minä kuulua tämän tulokkaan ensivaiheisiin ollenkaan, ajaako nuori äiti minut vaistojensa varassa kauaksi? Moni odottaa pieniä asioita tulokkaan kanssa, ei mitään mikä äidin alueeksi katsotaan. Pieniä tuokioita rauhassa sohvalla, mummulan tulemista tutuksi alkuun äänien, tuoksujen kautta, tuttujen ihmisten arkielämää josta pienokainen saa piirtää elinpiirinsä osasia siihen karttaan jota hän maailmasta mieleensä muodostaa. Äiti on tärkeä, hän imettää ja tarjoaa yöaikaan turvaa kun vauva herää, onhan hänen rytminsä vielä omanlaisensa meihin aikuisiin verrattuna. Mummi saakoon siis niitä hetkiä päivisin jolloin kaikki on muutenkin mukavasti - pieni masu maitoa pullollaan, puhtaat vaatteet ja lämpöinen ympäristö. Tasapainoinen aivan tuorekin äiti osaa ilahtua "varasylistä" ja ottaa lämpimän suihkun tai selailla vaikka lempikirjaansa. Mummille saa ja pitääkin antaa askareita tehtäväksi jos hän voi sillä tavoin olla parhaaksi hyödyksi ja avuksi. Mutta ei niin, että mummi tuntee itsensä opastuksen vuoksi "piiaksi"! Eli aivan tavallisin kohteliain äänenpainoin voi jokainen osapuoli itseään ilmaista ja näinkin jo välttää tavanomaiset karikot.
T. Yksi iloinen mummu ja 3 vuotiaan pojanpojan suussa "mammu"!Sai-ras-ta! Taisi KultaMummi taas löytää keskuuteemme.
Ko. Teksti on aivan täysipäinen eikä siinä ole yhtäkään sairasta elementtiä. Mutta ketjussa nyt vaan on 1 hlö joka ei kestä absoluuttisesti mitään "mummeilta." Harhaisen jyrkkä asenne, ei ole tervettä enään.
Vierailija kirjoitti:
Lapsen äiti ja isä ovat lapsen huoltajat. Äidillä ja isällä on vastuu lapsen ikätasoisesta hoidosta, huolenpidosta ja kasvatuksesta. Isovanhemmilla ei ole oikeuksia ja velvollisuuksia suhteessa lastenlapsiinsa. Lastenhoito, huolenpito ja kasvatus ei kuulu isovanhemmille mitenkään. Lapsen äiti ja isä voivat kieltää isovanhempaa tapaamasta lapsenlapsia. Syynä välirikkoon voivat olla isovanhemman päihteidenkäyttö, lähisuhdeväkivalta, isovanhemman narsistinen käytös, epäluotettavuus, luonnehäiriö tai vanhemman hankkima lähestymiskielto.
Tai syynä voi olla ihan vaan se, ettei halua olla tekemisissä isovanhempien kanssa.
Se olisi mun mielestä hyvä kaikkien sisäistää, että sellaisten henkilöiden joiden kanssa ei halua olla tekemisissä ei ihan aikuisten oikeesti tarvitse olla tekemisissä.
(Ellei viranomainen nimenomaan ole määrännyt näkemään jotakuta.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaan samaistua moneen tekstiin. Minulla vaikea suhde mieheni vanhempiin, koska äiti on edelleen mustasukkainen pojastaan ja isä ei kestä yhtään eriäviä mielipiteitä. Ovat riitaantuneet sukulaistensa kanssa ym. joten vika ei voi olla vain minussa, miniässä. Konflikteja on ollut useita vuosien aikana. Mieheni voisi olla vähemmän tossukka asettamalla rajoja. Toki on etääntynyt vanhemmistaan, kun ei itsekään jaksa jatkuvaa pelkoa, että vanhempansa taas pimahtavat. Ensimmäisen lapsen syntyminen nosti taas helvetin valloilleen. Tästä lopullisesti sisuuntuneena olen ilmoittanut miehelle, että minä asetan rajat, jos hän ei uskalla. Minä suojelen vauvaamme. Ensin pimahdetaan, että halusimme tietää vauvan sukupuolen, sitten häiriköidään synnytyssairaalaan vaikean synnytyksen jälkeen vauvan sukunimestä (emme ole naimisissa). Vauvan synnyttyä anopin suu käy koko ajan, mitä minun pitää tehdä, vastoin synnytyssairaalassa saatua opastusta ja neuvolan ohjeita. Pidän liikaa vauvaa sylissä ja lähellä (vauvasta tulee kulman vaikea ja rasittava, pitäisi vain syöttää ja laittaa sänkyyn). En saisi ostaa vauvalle liikaa vaatteita ym ym ym. Viime tapaamisen jälkeen mitta täyttyi lopullisesti: repi vauvan kaksi kertaa sylistäni, toisella kertaa vei toiseen huoneeseen (vaikka teimme lähtöä), olisi antanut pienen kovan leivonnaisen vauvalle, joka muutaman kk eikä edes lähellä kiinteiden ensimaisteluita. Anoppi väänsi myös melkein krokotiilinkyyneliä, että kai vauva saa ilma hoitoa. Halusi, että vauvamme olisi ilman vaippaa heidän vetoisella lattialla ilmakylpemässä (itselle tuli jo pervo fiilis moisesta vänkäämisestä). Aneli vaipan ottamista pois. Lähetteli vielä illalla minulle hoito-ohjeita kännykkään. Ei, vauva ei pääse hoitoon ikinä eikä tuo hirviöämmä saa nähdä vauvaa ennen kuin tuo lapsen isäkin alkaa laittaa rajoja. Omat vanhempani kunnioittavat näkemyksiämme ja kuuntelevat mielenkiinnolla, miten ohjeistukset muuttuneet sitten minun vauva-ajan. Sanon myös suoraan äidilleni eikä äitini ole uhriutunut. Omat isovanhempani olivat ihania ja minulla oli lämpimät välit. Surullista, että omalle lapselle ei tule lämpimiä välejä toisiin isovanhempiin. Ensin minua haukuttiin vuositolkulla enkä osaa näköjään hoitaa edes omaa vauvaani. Lisäksi käyttädytään kuin hullut, kun pitää repiä vauvaa.
Kyllä siitä oltiin tarkkoja aikoinaan, vielä 70-luvulla ja ehkä sittemminkin että pienokaisen tasavärinen, pehmeä iho heijastelee ylipäätään hoivan laatua. Ihottumat olivat kauhistus ja niitä vältettiin ilmakylvyillä ja päivittäisillä miedoilla saippuapesuilla. Mummo on antanut niitä vinkkejä sinulle joita on itse aikoinaan saanut. Pienen ihmisen alastomuus on viattomuudessaan ja suloisuudessaan erillään aikuisen alastomuudesta, siksi tuntuu helpolta ja soveliaalta antaa vauvan olla nakuna. Moni nuori ensikertalainen äiti on "sarvet päässä" siksi että ihmisluonto on katsonut tarpeelliseksi kehittää nuoren äidin tarkaksi ja varovaiseksi. Me tiedämme ja muistamme tämän ja suhtaudumme siihen hellyydellä mutta jollekin mummille noiden "sarvien" näkeminen aiheuttaa jännitystä - saankohan minä kuulua tämän tulokkaan ensivaiheisiin ollenkaan, ajaako nuori äiti minut vaistojensa varassa kauaksi? Moni odottaa pieniä asioita tulokkaan kanssa, ei mitään mikä äidin alueeksi katsotaan. Pieniä tuokioita rauhassa sohvalla, mummulan tulemista tutuksi alkuun äänien, tuoksujen kautta, tuttujen ihmisten arkielämää josta pienokainen saa piirtää elinpiirinsä osasia siihen karttaan jota hän maailmasta mieleensä muodostaa. Äiti on tärkeä, hän imettää ja tarjoaa yöaikaan turvaa kun vauva herää, onhan hänen rytminsä vielä omanlaisensa meihin aikuisiin verrattuna. Mummi saakoon siis niitä hetkiä päivisin jolloin kaikki on muutenkin mukavasti - pieni masu maitoa pullollaan, puhtaat vaatteet ja lämpöinen ympäristö. Tasapainoinen aivan tuorekin äiti osaa ilahtua "varasylistä" ja ottaa lämpimän suihkun tai selailla vaikka lempikirjaansa. Mummille saa ja pitääkin antaa askareita tehtäväksi jos hän voi sillä tavoin olla parhaaksi hyödyksi ja avuksi. Mutta ei niin, että mummi tuntee itsensä opastuksen vuoksi "piiaksi"! Eli aivan tavallisin kohteliain äänenpainoin voi jokainen osapuoli itseään ilmaista ja näinkin jo välttää tavanomaiset karikot.
T. Yksi iloinen mummu ja 3 vuotiaan pojanpojan suussa "mammu"!Sai-ras-ta! Taisi KultaMummi taas löytää keskuuteemme.
Ko. Teksti on aivan täysipäinen eikä siinä ole yhtäkään sairasta elementtiä. Mutta ketjussa nyt vaan on 1 hlö joka ei kestä absoluuttisesti mitään "mummeilta." Harhaisen jyrkkä asenne, ei ole tervettä enään.
Ketjussa kirjoitti lastensuojelun sosiaalityöntekijä jonka mielestä ko isovanhempi on epävakaa ja vanhempien kuuluu suojella lasta tuollaisilta kaikin keinoin.
Että silleen. Voisit lopettaa tuon solvaamisesi jo
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaan samaistua moneen tekstiin. Minulla vaikea suhde mieheni vanhempiin, koska äiti on edelleen mustasukkainen pojastaan ja isä ei kestä yhtään eriäviä mielipiteitä. Ovat riitaantuneet sukulaistensa kanssa ym. joten vika ei voi olla vain minussa, miniässä. Konflikteja on ollut useita vuosien aikana. Mieheni voisi olla vähemmän tossukka asettamalla rajoja. Toki on etääntynyt vanhemmistaan, kun ei itsekään jaksa jatkuvaa pelkoa, että vanhempansa taas pimahtavat. Ensimmäisen lapsen syntyminen nosti taas helvetin valloilleen. Tästä lopullisesti sisuuntuneena olen ilmoittanut miehelle, että minä asetan rajat, jos hän ei uskalla. Minä suojelen vauvaamme. Ensin pimahdetaan, että halusimme tietää vauvan sukupuolen, sitten häiriköidään synnytyssairaalaan vaikean synnytyksen jälkeen vauvan sukunimestä (emme ole naimisissa). Vauvan synnyttyä anopin suu käy koko ajan, mitä minun pitää tehdä, vastoin synnytyssairaalassa saatua opastusta ja neuvolan ohjeita. Pidän liikaa vauvaa sylissä ja lähellä (vauvasta tulee kulman vaikea ja rasittava, pitäisi vain syöttää ja laittaa sänkyyn). En saisi ostaa vauvalle liikaa vaatteita ym ym ym. Viime tapaamisen jälkeen mitta täyttyi lopullisesti: repi vauvan kaksi kertaa sylistäni, toisella kertaa vei toiseen huoneeseen (vaikka teimme lähtöä), olisi antanut pienen kovan leivonnaisen vauvalle, joka muutaman kk eikä edes lähellä kiinteiden ensimaisteluita. Anoppi väänsi myös melkein krokotiilinkyyneliä, että kai vauva saa ilma hoitoa. Halusi, että vauvamme olisi ilman vaippaa heidän vetoisella lattialla ilmakylpemässä (itselle tuli jo pervo fiilis moisesta vänkäämisestä). Aneli vaipan ottamista pois. Lähetteli vielä illalla minulle hoito-ohjeita kännykkään. Ei, vauva ei pääse hoitoon ikinä eikä tuo hirviöämmä saa nähdä vauvaa ennen kuin tuo lapsen isäkin alkaa laittaa rajoja. Omat vanhempani kunnioittavat näkemyksiämme ja kuuntelevat mielenkiinnolla, miten ohjeistukset muuttuneet sitten minun vauva-ajan. Sanon myös suoraan äidilleni eikä äitini ole uhriutunut. Omat isovanhempani olivat ihania ja minulla oli lämpimät välit. Surullista, että omalle lapselle ei tule lämpimiä välejä toisiin isovanhempiin. Ensin minua haukuttiin vuositolkulla enkä osaa näköjään hoitaa edes omaa vauvaani. Lisäksi käyttädytään kuin hullut, kun pitää repiä vauvaa.
Kyllä siitä oltiin tarkkoja aikoinaan, vielä 70-luvulla ja ehkä sittemminkin että pienokaisen tasavärinen, pehmeä iho heijastelee ylipäätään hoivan laatua. Ihottumat olivat kauhistus ja niitä vältettiin ilmakylvyillä ja päivittäisillä miedoilla saippuapesuilla. Mummo on antanut niitä vinkkejä sinulle joita on itse aikoinaan saanut. Pienen ihmisen alastomuus on viattomuudessaan ja suloisuudessaan erillään aikuisen alastomuudesta, siksi tuntuu helpolta ja soveliaalta antaa vauvan olla nakuna. Moni nuori ensikertalainen äiti on "sarvet päässä" siksi että ihmisluonto on katsonut tarpeelliseksi kehittää nuoren äidin tarkaksi ja varovaiseksi. Me tiedämme ja muistamme tämän ja suhtaudumme siihen hellyydellä mutta jollekin mummille noiden "sarvien" näkeminen aiheuttaa jännitystä - saankohan minä kuulua tämän tulokkaan ensivaiheisiin ollenkaan, ajaako nuori äiti minut vaistojensa varassa kauaksi? Moni odottaa pieniä asioita tulokkaan kanssa, ei mitään mikä äidin alueeksi katsotaan. Pieniä tuokioita rauhassa sohvalla, mummulan tulemista tutuksi alkuun äänien, tuoksujen kautta, tuttujen ihmisten arkielämää josta pienokainen saa piirtää elinpiirinsä osasia siihen karttaan jota hän maailmasta mieleensä muodostaa. Äiti on tärkeä, hän imettää ja tarjoaa yöaikaan turvaa kun vauva herää, onhan hänen rytminsä vielä omanlaisensa meihin aikuisiin verrattuna. Mummi saakoon siis niitä hetkiä päivisin jolloin kaikki on muutenkin mukavasti - pieni masu maitoa pullollaan, puhtaat vaatteet ja lämpöinen ympäristö. Tasapainoinen aivan tuorekin äiti osaa ilahtua "varasylistä" ja ottaa lämpimän suihkun tai selailla vaikka lempikirjaansa. Mummille saa ja pitääkin antaa askareita tehtäväksi jos hän voi sillä tavoin olla parhaaksi hyödyksi ja avuksi. Mutta ei niin, että mummi tuntee itsensä opastuksen vuoksi "piiaksi"! Eli aivan tavallisin kohteliain äänenpainoin voi jokainen osapuoli itseään ilmaista ja näinkin jo välttää tavanomaiset karikot.
T. Yksi iloinen mummu ja 3 vuotiaan pojanpojan suussa "mammu"!Sai-ras-ta! Taisi KultaMummi taas löytää keskuuteemme.
Ko. Teksti on aivan täysipäinen eikä siinä ole yhtäkään sairasta elementtiä. Mutta ketjussa nyt vaan on 1 hlö joka ei kestä absoluuttisesti mitään "mummeilta." Harhaisen jyrkkä asenne, ei ole tervettä enään.
Ketjussa kirjoitti lastensuojelun sosiaalityöntekijä jonka mielestä ko isovanhempi on epävakaa ja vanhempien kuuluu suojella lasta tuollaisilta kaikin keinoin.
Että silleen. Voisit lopettaa tuon solvaamisesi jo
En itseasiassa ottanut kantaa kenenkään tietyn keskustelijan mielenterveyteen, vaan useissa kommenteissa kuvattuun käytökseen, jota pidän häiriintyneenä. Mielestäni raja menee siinä, ottaako isovanhempi lapset tarpeet huomioon vai ei. Lapsella on oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, eli ei väkisin syliin tai halailuja. Vauvakin osaa jo kertoa, koska sylissä olo ei enää huvita. Lapsella on oikeus myös lepoon, ruokaan ja kontaktiin turvallisen, ensisijaisen hoitajansa kanssa, eli yleensä äidin tai isän. Lapsella on oikeus ohjaukseen ja kasvatukseen ilman, että isovanhempi sitä häneltä riistää vanhempien kasvatusta mitätöimällä, ja hänellä on oikeus osoittaa tai olla osoittamatta kiintymystä haluamiaan ihmisiään kohtaan - esimerkiksi mummon jatkuva äidin haukkuminen lapsen kuullen rikkoo tätä oikeutta ja toki myös toisin päin, mikäli lapsi on selvästi mummoon kiintynyt.
Jokaisella aikuisella ihmisellä on myös oikeus määritellä itse, kuinka paljon ja millä tavalla hän haluaa toisten kanssa olla tekemisissä, ja haluaako esim. jättää lapsia mummolle vai ei. Jokaisella vanhemmalla on oikeus viettää oman lapsensa kanssa niin paljon aikaa kuin haluaa.
T: Se lapsiperheiden palvelujen sosiaalityöntekijä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen äiti ja isä ovat lapsen huoltajat. Äidillä ja isällä on vastuu lapsen ikätasoisesta hoidosta, huolenpidosta ja kasvatuksesta. Isovanhemmilla ei ole oikeuksia ja velvollisuuksia suhteessa lastenlapsiinsa. Lastenhoito, huolenpito ja kasvatus ei kuulu isovanhemmille mitenkään. Lapsen äiti ja isä voivat kieltää isovanhempaa tapaamasta lapsenlapsia. Syynä välirikkoon voivat olla isovanhemman päihteidenkäyttö, lähisuhdeväkivalta, isovanhemman narsistinen käytös, epäluotettavuus, luonnehäiriö tai vanhemman hankkima lähestymiskielto.
Tai syynä voi olla ihan vaan se, ettei halua olla tekemisissä isovanhempien kanssa.
Se olisi mun mielestä hyvä kaikkien sisäistää, että sellaisten henkilöiden joiden kanssa ei halua olla tekemisissä ei ihan aikuisten oikeesti tarvitse olla tekemisissä.
(Ellei viranomainen nimenomaan ole määrännyt näkemään jotakuta.)
Tämä! Jos jonkun ihmisen seura vie voimavaroja, saa varuilleen tai mitä vaan negatiivista niin minimoi kontaktit, ilman mitään syyllistymistä!
Ja te isovanhemmat, joista on kysymys ja oikeastaan muutkin, just in case - ymmärtäkää ja hyväksykää oikeasti - että tie lastenlasten sydämeen käy lasten vanhempien kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaan samaistua moneen tekstiin. Minulla vaikea suhde mieheni vanhempiin, koska äiti on edelleen mustasukkainen pojastaan ja isä ei kestä yhtään eriäviä mielipiteitä. Ovat riitaantuneet sukulaistensa kanssa ym. joten vika ei voi olla vain minussa, miniässä. Konflikteja on ollut useita vuosien aikana. Mieheni voisi olla vähemmän tossukka asettamalla rajoja. Toki on etääntynyt vanhemmistaan, kun ei itsekään jaksa jatkuvaa pelkoa, että vanhempansa taas pimahtavat. Ensimmäisen lapsen syntyminen nosti taas helvetin valloilleen. Tästä lopullisesti sisuuntuneena olen ilmoittanut miehelle, että minä asetan rajat, jos hän ei uskalla. Minä suojelen vauvaamme. Ensin pimahdetaan, että halusimme tietää vauvan sukupuolen, sitten häiriköidään synnytyssairaalaan vaikean synnytyksen jälkeen vauvan sukunimestä (emme ole naimisissa). Vauvan synnyttyä anopin suu käy koko ajan, mitä minun pitää tehdä, vastoin synnytyssairaalassa saatua opastusta ja neuvolan ohjeita. Pidän liikaa vauvaa sylissä ja lähellä (vauvasta tulee kulman vaikea ja rasittava, pitäisi vain syöttää ja laittaa sänkyyn). En saisi ostaa vauvalle liikaa vaatteita ym ym ym. Viime tapaamisen jälkeen mitta täyttyi lopullisesti: repi vauvan kaksi kertaa sylistäni, toisella kertaa vei toiseen huoneeseen (vaikka teimme lähtöä), olisi antanut pienen kovan leivonnaisen vauvalle, joka muutaman kk eikä edes lähellä kiinteiden ensimaisteluita. Anoppi väänsi myös melkein krokotiilinkyyneliä, että kai vauva saa ilma hoitoa. Halusi, että vauvamme olisi ilman vaippaa heidän vetoisella lattialla ilmakylpemässä (itselle tuli jo pervo fiilis moisesta vänkäämisestä). Aneli vaipan ottamista pois. Lähetteli vielä illalla minulle hoito-ohjeita kännykkään. Ei, vauva ei pääse hoitoon ikinä eikä tuo hirviöämmä saa nähdä vauvaa ennen kuin tuo lapsen isäkin alkaa laittaa rajoja. Omat vanhempani kunnioittavat näkemyksiämme ja kuuntelevat mielenkiinnolla, miten ohjeistukset muuttuneet sitten minun vauva-ajan. Sanon myös suoraan äidilleni eikä äitini ole uhriutunut. Omat isovanhempani olivat ihania ja minulla oli lämpimät välit. Surullista, että omalle lapselle ei tule lämpimiä välejä toisiin isovanhempiin. Ensin minua haukuttiin vuositolkulla enkä osaa näköjään hoitaa edes omaa vauvaani. Lisäksi käyttädytään kuin hullut, kun pitää repiä vauvaa.
Kyllä siitä oltiin tarkkoja aikoinaan, vielä 70-luvulla ja ehkä sittemminkin että pienokaisen tasavärinen, pehmeä iho heijastelee ylipäätään hoivan laatua. Ihottumat olivat kauhistus ja niitä vältettiin ilmakylvyillä ja päivittäisillä miedoilla saippuapesuilla. Mummo on antanut niitä vinkkejä sinulle joita on itse aikoinaan saanut. Pienen ihmisen alastomuus on viattomuudessaan ja suloisuudessaan erillään aikuisen alastomuudesta, siksi tuntuu helpolta ja soveliaalta antaa vauvan olla nakuna. Moni nuori ensikertalainen äiti on "sarvet päässä" siksi että ihmisluonto on katsonut tarpeelliseksi kehittää nuoren äidin tarkaksi ja varovaiseksi. Me tiedämme ja muistamme tämän ja suhtaudumme siihen hellyydellä mutta jollekin mummille noiden "sarvien" näkeminen aiheuttaa jännitystä - saankohan minä kuulua tämän tulokkaan ensivaiheisiin ollenkaan, ajaako nuori äiti minut vaistojensa varassa kauaksi? Moni odottaa pieniä asioita tulokkaan kanssa, ei mitään mikä äidin alueeksi katsotaan. Pieniä tuokioita rauhassa sohvalla, mummulan tulemista tutuksi alkuun äänien, tuoksujen kautta, tuttujen ihmisten arkielämää josta pienokainen saa piirtää elinpiirinsä osasia siihen karttaan jota hän maailmasta mieleensä muodostaa. Äiti on tärkeä, hän imettää ja tarjoaa yöaikaan turvaa kun vauva herää, onhan hänen rytminsä vielä omanlaisensa meihin aikuisiin verrattuna. Mummi saakoon siis niitä hetkiä päivisin jolloin kaikki on muutenkin mukavasti - pieni masu maitoa pullollaan, puhtaat vaatteet ja lämpöinen ympäristö. Tasapainoinen aivan tuorekin äiti osaa ilahtua "varasylistä" ja ottaa lämpimän suihkun tai selailla vaikka lempikirjaansa. Mummille saa ja pitääkin antaa askareita tehtäväksi jos hän voi sillä tavoin olla parhaaksi hyödyksi ja avuksi. Mutta ei niin, että mummi tuntee itsensä opastuksen vuoksi "piiaksi"! Eli aivan tavallisin kohteliain äänenpainoin voi jokainen osapuoli itseään ilmaista ja näinkin jo välttää tavanomaiset karikot.
T. Yksi iloinen mummu ja 3 vuotiaan pojanpojan suussa "mammu"!Sai-ras-ta! Taisi KultaMummi taas löytää keskuuteemme.
Ko. Teksti on aivan täysipäinen eikä siinä ole yhtäkään sairasta elementtiä. Mutta ketjussa nyt vaan on 1 hlö joka ei kestä absoluuttisesti mitään "mummeilta." Harhaisen jyrkkä asenne, ei ole tervettä enään.
Ketjussa kirjoitti lastensuojelun sosiaalityöntekijä jonka mielestä ko isovanhempi on epävakaa ja vanhempien kuuluu suojella lasta tuollaisilta kaikin keinoin.
Että silleen. Voisit lopettaa tuon solvaamisesi jo
En itseasiassa ottanut kantaa kenenkään tietyn keskustelijan mielenterveyteen, vaan useissa kommenteissa kuvattuun käytökseen, jota pidän häiriintyneenä. Mielestäni raja menee siinä, ottaako isovanhempi lapset tarpeet huomioon vai ei. Lapsella on oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, eli ei väkisin syliin tai halailuja. Vauvakin osaa jo kertoa, koska sylissä olo ei enää huvita. Lapsella on oikeus myös lepoon, ruokaan ja kontaktiin turvallisen, ensisijaisen hoitajansa kanssa, eli yleensä äidin tai isän. Lapsella on oikeus ohjaukseen ja kasvatukseen ilman, että isovanhempi sitä häneltä riistää vanhempien kasvatusta mitätöimällä, ja hänellä on oikeus osoittaa tai olla osoittamatta kiintymystä haluamiaan ihmisiään kohtaan - esimerkiksi mummon jatkuva äidin haukkuminen lapsen kuullen rikkoo tätä oikeutta ja toki myös toisin päin, mikäli lapsi on selvästi mummoon kiintynyt.
Jokaisella aikuisella ihmisellä on myös oikeus määritellä itse, kuinka paljon ja millä tavalla hän haluaa toisten kanssa olla tekemisissä, ja haluaako esim. jättää lapsia mummolle vai ei. Jokaisella vanhemmalla on oikeus viettää oman lapsensa kanssa niin paljon aikaa kuin haluaa.
T: Se lapsiperheiden palvelujen sosiaalityöntekijä
Kerrotko että minkä kunnan leivissä olet? Netissä voi kuka vaan olla mitä vaan. Ei ole ammattimaista että oikea sosiaalialan henkilö tulisi tänne valitsemaan puolta koko sosiaalialan nimissä. Mietin että miten lapsen oikeus toteutuu jos lapsen äiti sattuu päättämään, ilman minkään valtakunnan syytä että mummuapa ei tarvita? Hän tekee tällöin merkittävän päätöksen lastensa puolesta heitä kuulematta ja heidän etuansa vastaan? Juridiset oikeudet vastaan tunnetason ja sukulaissuhteiden tuomat, tukea ja hyvää tuottavat oikeudet on lasten kannalta ikävä asetelma, jos tuijotetaan ilman poikkeuksia aina vaan sitä, mitä sattuu laki milloinkin sanomaan. Missä on ihmisen oikeus toiseen ihmiseen, pienen suloisen lapsen oikeus omaan isoäitiinsä? Toivoa ei ole jos äiti niin päättää. Ei sellaista valtaa kuulu yhdelläkään ihmisyksilöllä olla. Lapsikin on yksilö ja hänellä on oikeus omiin isovanhempiinsa ja oikeus kokea elämää myös äitinsä vaikutuspiirin ja komennon ulkopuolelta, kunhan se mitä hänelle tarjotaan on hyvää, ilostuttavaa ja turvallista. Tällaisia ajatuksia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaan samaistua moneen tekstiin. Minulla vaikea suhde mieheni vanhempiin, koska äiti on edelleen mustasukkainen pojastaan ja isä ei kestä yhtään eriäviä mielipiteitä. Ovat riitaantuneet sukulaistensa kanssa ym. joten vika ei voi olla vain minussa, miniässä. Konflikteja on ollut useita vuosien aikana. Mieheni voisi olla vähemmän tossukka asettamalla rajoja. Toki on etääntynyt vanhemmistaan, kun ei itsekään jaksa jatkuvaa pelkoa, että vanhempansa taas pimahtavat. Ensimmäisen lapsen syntyminen nosti taas helvetin valloilleen. Tästä lopullisesti sisuuntuneena olen ilmoittanut miehelle, että minä asetan rajat, jos hän ei uskalla. Minä suojelen vauvaamme. Ensin pimahdetaan, että halusimme tietää vauvan sukupuolen, sitten häiriköidään synnytyssairaalaan vaikean synnytyksen jälkeen vauvan sukunimestä (emme ole naimisissa). Vauvan synnyttyä anopin suu käy koko ajan, mitä minun pitää tehdä, vastoin synnytyssairaalassa saatua opastusta ja neuvolan ohjeita. Pidän liikaa vauvaa sylissä ja lähellä (vauvasta tulee kulman vaikea ja rasittava, pitäisi vain syöttää ja laittaa sänkyyn). En saisi ostaa vauvalle liikaa vaatteita ym ym ym. Viime tapaamisen jälkeen mitta täyttyi lopullisesti: repi vauvan kaksi kertaa sylistäni, toisella kertaa vei toiseen huoneeseen (vaikka teimme lähtöä), olisi antanut pienen kovan leivonnaisen vauvalle, joka muutaman kk eikä edes lähellä kiinteiden ensimaisteluita. Anoppi väänsi myös melkein krokotiilinkyyneliä, että kai vauva saa ilma hoitoa. Halusi, että vauvamme olisi ilman vaippaa heidän vetoisella lattialla ilmakylpemässä (itselle tuli jo pervo fiilis moisesta vänkäämisestä). Aneli vaipan ottamista pois. Lähetteli vielä illalla minulle hoito-ohjeita kännykkään. Ei, vauva ei pääse hoitoon ikinä eikä tuo hirviöämmä saa nähdä vauvaa ennen kuin tuo lapsen isäkin alkaa laittaa rajoja. Omat vanhempani kunnioittavat näkemyksiämme ja kuuntelevat mielenkiinnolla, miten ohjeistukset muuttuneet sitten minun vauva-ajan. Sanon myös suoraan äidilleni eikä äitini ole uhriutunut. Omat isovanhempani olivat ihania ja minulla oli lämpimät välit. Surullista, että omalle lapselle ei tule lämpimiä välejä toisiin isovanhempiin. Ensin minua haukuttiin vuositolkulla enkä osaa näköjään hoitaa edes omaa vauvaani. Lisäksi käyttädytään kuin hullut, kun pitää repiä vauvaa.
Kyllä siitä oltiin tarkkoja aikoinaan, vielä 70-luvulla ja ehkä sittemminkin että pienokaisen tasavärinen, pehmeä iho heijastelee ylipäätään hoivan laatua. Ihottumat olivat kauhistus ja niitä vältettiin ilmakylvyillä ja päivittäisillä miedoilla saippuapesuilla. Mummo on antanut niitä vinkkejä sinulle joita on itse aikoinaan saanut. Pienen ihmisen alastomuus on viattomuudessaan ja suloisuudessaan erillään aikuisen alastomuudesta, siksi tuntuu helpolta ja soveliaalta antaa vauvan olla nakuna. Moni nuori ensikertalainen äiti on "sarvet päässä" siksi että ihmisluonto on katsonut tarpeelliseksi kehittää nuoren äidin tarkaksi ja varovaiseksi. Me tiedämme ja muistamme tämän ja suhtaudumme siihen hellyydellä mutta jollekin mummille noiden "sarvien" näkeminen aiheuttaa jännitystä - saankohan minä kuulua tämän tulokkaan ensivaiheisiin ollenkaan, ajaako nuori äiti minut vaistojensa varassa kauaksi? Moni odottaa pieniä asioita tulokkaan kanssa, ei mitään mikä äidin alueeksi katsotaan. Pieniä tuokioita rauhassa sohvalla, mummulan tulemista tutuksi alkuun äänien, tuoksujen kautta, tuttujen ihmisten arkielämää josta pienokainen saa piirtää elinpiirinsä osasia siihen karttaan jota hän maailmasta mieleensä muodostaa. Äiti on tärkeä, hän imettää ja tarjoaa yöaikaan turvaa kun vauva herää, onhan hänen rytminsä vielä omanlaisensa meihin aikuisiin verrattuna. Mummi saakoon siis niitä hetkiä päivisin jolloin kaikki on muutenkin mukavasti - pieni masu maitoa pullollaan, puhtaat vaatteet ja lämpöinen ympäristö. Tasapainoinen aivan tuorekin äiti osaa ilahtua "varasylistä" ja ottaa lämpimän suihkun tai selailla vaikka lempikirjaansa. Mummille saa ja pitääkin antaa askareita tehtäväksi jos hän voi sillä tavoin olla parhaaksi hyödyksi ja avuksi. Mutta ei niin, että mummi tuntee itsensä opastuksen vuoksi "piiaksi"! Eli aivan tavallisin kohteliain äänenpainoin voi jokainen osapuoli itseään ilmaista ja näinkin jo välttää tavanomaiset karikot.
T. Yksi iloinen mummu ja 3 vuotiaan pojanpojan suussa "mammu"!Sai-ras-ta! Taisi KultaMummi taas löytää keskuuteemme.
Ko. Teksti on aivan täysipäinen eikä siinä ole yhtäkään sairasta elementtiä. Mutta ketjussa nyt vaan on 1 hlö joka ei kestä absoluuttisesti mitään "mummeilta." Harhaisen jyrkkä asenne, ei ole tervettä enään.
Ketjussa kirjoitti lastensuojelun sosiaalityöntekijä jonka mielestä ko isovanhempi on epävakaa ja vanhempien kuuluu suojella lasta tuollaisilta kaikin keinoin.
Että silleen. Voisit lopettaa tuon solvaamisesi jo
En itseasiassa ottanut kantaa kenenkään tietyn keskustelijan mielenterveyteen, vaan useissa kommenteissa kuvattuun käytökseen, jota pidän häiriintyneenä. Mielestäni raja menee siinä, ottaako isovanhempi lapset tarpeet huomioon vai ei. Lapsella on oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, eli ei väkisin syliin tai halailuja. Vauvakin osaa jo kertoa, koska sylissä olo ei enää huvita. Lapsella on oikeus myös lepoon, ruokaan ja kontaktiin turvallisen, ensisijaisen hoitajansa kanssa, eli yleensä äidin tai isän. Lapsella on oikeus ohjaukseen ja kasvatukseen ilman, että isovanhempi sitä häneltä riistää vanhempien kasvatusta mitätöimällä, ja hänellä on oikeus osoittaa tai olla osoittamatta kiintymystä haluamiaan ihmisiään kohtaan - esimerkiksi mummon jatkuva äidin haukkuminen lapsen kuullen rikkoo tätä oikeutta ja toki myös toisin päin, mikäli lapsi on selvästi mummoon kiintynyt.
Jokaisella aikuisella ihmisellä on myös oikeus määritellä itse, kuinka paljon ja millä tavalla hän haluaa toisten kanssa olla tekemisissä, ja haluaako esim. jättää lapsia mummolle vai ei. Jokaisella vanhemmalla on oikeus viettää oman lapsensa kanssa niin paljon aikaa kuin haluaa.
T: Se lapsiperheiden palvelujen sosiaalityöntekijä
Kerrotko että minkä kunnan leivissä olet? Netissä voi kuka vaan olla mitä vaan. Ei ole ammattimaista että oikea sosiaalialan henkilö tulisi tänne valitsemaan puolta koko sosiaalialan nimissä. Mietin että miten lapsen oikeus toteutuu jos lapsen äiti sattuu päättämään, ilman minkään valtakunnan syytä että mummuapa ei tarvita? Hän tekee tällöin merkittävän päätöksen lastensa puolesta heitä kuulematta ja heidän etuansa vastaan? Juridiset oikeudet vastaan tunnetason ja sukulaissuhteiden tuomat, tukea ja hyvää tuottavat oikeudet on lasten kannalta ikävä asetelma, jos tuijotetaan ilman poikkeuksia aina vaan sitä, mitä sattuu laki milloinkin sanomaan. Missä on ihmisen oikeus toiseen ihmiseen, pienen suloisen lapsen oikeus omaan isoäitiinsä? Toivoa ei ole jos äiti niin päättää. Ei sellaista valtaa kuulu yhdelläkään ihmisyksilöllä olla. Lapsikin on yksilö ja hänellä on oikeus omiin isovanhempiinsa ja oikeus kokea elämää myös äitinsä vaikutuspiirin ja komennon ulkopuolelta, kunhan se mitä hänelle tarjotaan on hyvää, ilostuttavaa ja turvallista. Tällaisia ajatuksia!
Mitä ”puolta”? Eikö sinulle mene nyt millään jakeluun että se mummo ei ole osapuoli!
Vanhemmat päättävät. Piste.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaan samaistua moneen tekstiin. Minulla vaikea suhde mieheni vanhempiin, koska äiti on edelleen mustasukkainen pojastaan ja isä ei kestä yhtään eriäviä mielipiteitä. Ovat riitaantuneet sukulaistensa kanssa ym. joten vika ei voi olla vain minussa, miniässä. Konflikteja on ollut useita vuosien aikana. Mieheni voisi olla vähemmän tossukka asettamalla rajoja. Toki on etääntynyt vanhemmistaan, kun ei itsekään jaksa jatkuvaa pelkoa, että vanhempansa taas pimahtavat. Ensimmäisen lapsen syntyminen nosti taas helvetin valloilleen. Tästä lopullisesti sisuuntuneena olen ilmoittanut miehelle, että minä asetan rajat, jos hän ei uskalla. Minä suojelen vauvaamme. Ensin pimahdetaan, että halusimme tietää vauvan sukupuolen, sitten häiriköidään synnytyssairaalaan vaikean synnytyksen jälkeen vauvan sukunimestä (emme ole naimisissa). Vauvan synnyttyä anopin suu käy koko ajan, mitä minun pitää tehdä, vastoin synnytyssairaalassa saatua opastusta ja neuvolan ohjeita. Pidän liikaa vauvaa sylissä ja lähellä (vauvasta tulee kulman vaikea ja rasittava, pitäisi vain syöttää ja laittaa sänkyyn). En saisi ostaa vauvalle liikaa vaatteita ym ym ym. Viime tapaamisen jälkeen mitta täyttyi lopullisesti: repi vauvan kaksi kertaa sylistäni, toisella kertaa vei toiseen huoneeseen (vaikka teimme lähtöä), olisi antanut pienen kovan leivonnaisen vauvalle, joka muutaman kk eikä edes lähellä kiinteiden ensimaisteluita. Anoppi väänsi myös melkein krokotiilinkyyneliä, että kai vauva saa ilma hoitoa. Halusi, että vauvamme olisi ilman vaippaa heidän vetoisella lattialla ilmakylpemässä (itselle tuli jo pervo fiilis moisesta vänkäämisestä). Aneli vaipan ottamista pois. Lähetteli vielä illalla minulle hoito-ohjeita kännykkään. Ei, vauva ei pääse hoitoon ikinä eikä tuo hirviöämmä saa nähdä vauvaa ennen kuin tuo lapsen isäkin alkaa laittaa rajoja. Omat vanhempani kunnioittavat näkemyksiämme ja kuuntelevat mielenkiinnolla, miten ohjeistukset muuttuneet sitten minun vauva-ajan. Sanon myös suoraan äidilleni eikä äitini ole uhriutunut. Omat isovanhempani olivat ihania ja minulla oli lämpimät välit. Surullista, että omalle lapselle ei tule lämpimiä välejä toisiin isovanhempiin. Ensin minua haukuttiin vuositolkulla enkä osaa näköjään hoitaa edes omaa vauvaani. Lisäksi käyttädytään kuin hullut, kun pitää repiä vauvaa.
Kyllä siitä oltiin tarkkoja aikoinaan, vielä 70-luvulla ja ehkä sittemminkin että pienokaisen tasavärinen, pehmeä iho heijastelee ylipäätään hoivan laatua. Ihottumat olivat kauhistus ja niitä vältettiin ilmakylvyillä ja päivittäisillä miedoilla saippuapesuilla. Mummo on antanut niitä vinkkejä sinulle joita on itse aikoinaan saanut. Pienen ihmisen alastomuus on viattomuudessaan ja suloisuudessaan erillään aikuisen alastomuudesta, siksi tuntuu helpolta ja soveliaalta antaa vauvan olla nakuna. Moni nuori ensikertalainen äiti on "sarvet päässä" siksi että ihmisluonto on katsonut tarpeelliseksi kehittää nuoren äidin tarkaksi ja varovaiseksi. Me tiedämme ja muistamme tämän ja suhtaudumme siihen hellyydellä mutta jollekin mummille noiden "sarvien" näkeminen aiheuttaa jännitystä - saankohan minä kuulua tämän tulokkaan ensivaiheisiin ollenkaan, ajaako nuori äiti minut vaistojensa varassa kauaksi? Moni odottaa pieniä asioita tulokkaan kanssa, ei mitään mikä äidin alueeksi katsotaan. Pieniä tuokioita rauhassa sohvalla, mummulan tulemista tutuksi alkuun äänien, tuoksujen kautta, tuttujen ihmisten arkielämää josta pienokainen saa piirtää elinpiirinsä osasia siihen karttaan jota hän maailmasta mieleensä muodostaa. Äiti on tärkeä, hän imettää ja tarjoaa yöaikaan turvaa kun vauva herää, onhan hänen rytminsä vielä omanlaisensa meihin aikuisiin verrattuna. Mummi saakoon siis niitä hetkiä päivisin jolloin kaikki on muutenkin mukavasti - pieni masu maitoa pullollaan, puhtaat vaatteet ja lämpöinen ympäristö. Tasapainoinen aivan tuorekin äiti osaa ilahtua "varasylistä" ja ottaa lämpimän suihkun tai selailla vaikka lempikirjaansa. Mummille saa ja pitääkin antaa askareita tehtäväksi jos hän voi sillä tavoin olla parhaaksi hyödyksi ja avuksi. Mutta ei niin, että mummi tuntee itsensä opastuksen vuoksi "piiaksi"! Eli aivan tavallisin kohteliain äänenpainoin voi jokainen osapuoli itseään ilmaista ja näinkin jo välttää tavanomaiset karikot.
T. Yksi iloinen mummu ja 3 vuotiaan pojanpojan suussa "mammu"!Sai-ras-ta! Taisi KultaMummi taas löytää keskuuteemme.
Ko. Teksti on aivan täysipäinen eikä siinä ole yhtäkään sairasta elementtiä. Mutta ketjussa nyt vaan on 1 hlö joka ei kestä absoluuttisesti mitään "mummeilta." Harhaisen jyrkkä asenne, ei ole tervettä enään.
Ketjussa kirjoitti lastensuojelun sosiaalityöntekijä jonka mielestä ko isovanhempi on epävakaa ja vanhempien kuuluu suojella lasta tuollaisilta kaikin keinoin.
Että silleen. Voisit lopettaa tuon solvaamisesi jo
En itseasiassa ottanut kantaa kenenkään tietyn keskustelijan mielenterveyteen, vaan useissa kommenteissa kuvattuun käytökseen, jota pidän häiriintyneenä. Mielestäni raja menee siinä, ottaako isovanhempi lapset tarpeet huomioon vai ei. Lapsella on oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, eli ei väkisin syliin tai halailuja. Vauvakin osaa jo kertoa, koska sylissä olo ei enää huvita. Lapsella on oikeus myös lepoon, ruokaan ja kontaktiin turvallisen, ensisijaisen hoitajansa kanssa, eli yleensä äidin tai isän. Lapsella on oikeus ohjaukseen ja kasvatukseen ilman, että isovanhempi sitä häneltä riistää vanhempien kasvatusta mitätöimällä, ja hänellä on oikeus osoittaa tai olla osoittamatta kiintymystä haluamiaan ihmisiään kohtaan - esimerkiksi mummon jatkuva äidin haukkuminen lapsen kuullen rikkoo tätä oikeutta ja toki myös toisin päin, mikäli lapsi on selvästi mummoon kiintynyt.
Jokaisella aikuisella ihmisellä on myös oikeus määritellä itse, kuinka paljon ja millä tavalla hän haluaa toisten kanssa olla tekemisissä, ja haluaako esim. jättää lapsia mummolle vai ei. Jokaisella vanhemmalla on oikeus viettää oman lapsensa kanssa niin paljon aikaa kuin haluaa.
T: Se lapsiperheiden palvelujen sosiaalityöntekijä
Kerrotko että minkä kunnan leivissä olet? Netissä voi kuka vaan olla mitä vaan. Ei ole ammattimaista että oikea sosiaalialan henkilö tulisi tänne valitsemaan puolta koko sosiaalialan nimissä. Mietin että miten lapsen oikeus toteutuu jos lapsen äiti sattuu päättämään, ilman minkään valtakunnan syytä että mummuapa ei tarvita? Hän tekee tällöin merkittävän päätöksen lastensa puolesta heitä kuulematta ja heidän etuansa vastaan? Juridiset oikeudet vastaan tunnetason ja sukulaissuhteiden tuomat, tukea ja hyvää tuottavat oikeudet on lasten kannalta ikävä asetelma, jos tuijotetaan ilman poikkeuksia aina vaan sitä, mitä sattuu laki milloinkin sanomaan. Missä on ihmisen oikeus toiseen ihmiseen, pienen suloisen lapsen oikeus omaan isoäitiinsä? Toivoa ei ole jos äiti niin päättää. Ei sellaista valtaa kuulu yhdelläkään ihmisyksilöllä olla. Lapsikin on yksilö ja hänellä on oikeus omiin isovanhempiinsa ja oikeus kokea elämää myös äitinsä vaikutuspiirin ja komennon ulkopuolelta, kunhan se mitä hänelle tarjotaan on hyvää, ilostuttavaa ja turvallista. Tällaisia ajatuksia!
Se laki on aina ollut sama. Vanhemmat päättävät.
Ei ihmisillä ole oikeuksia muihin ihmisiin.
Juttusi on ihan omituisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaan samaistua moneen tekstiin. Minulla vaikea suhde mieheni vanhempiin, koska äiti on edelleen mustasukkainen pojastaan ja isä ei kestä yhtään eriäviä mielipiteitä. Ovat riitaantuneet sukulaistensa kanssa ym. joten vika ei voi olla vain minussa, miniässä. Konflikteja on ollut useita vuosien aikana. Mieheni voisi olla vähemmän tossukka asettamalla rajoja. Toki on etääntynyt vanhemmistaan, kun ei itsekään jaksa jatkuvaa pelkoa, että vanhempansa taas pimahtavat. Ensimmäisen lapsen syntyminen nosti taas helvetin valloilleen. Tästä lopullisesti sisuuntuneena olen ilmoittanut miehelle, että minä asetan rajat, jos hän ei uskalla. Minä suojelen vauvaamme. Ensin pimahdetaan, että halusimme tietää vauvan sukupuolen, sitten häiriköidään synnytyssairaalaan vaikean synnytyksen jälkeen vauvan sukunimestä (emme ole naimisissa). Vauvan synnyttyä anopin suu käy koko ajan, mitä minun pitää tehdä, vastoin synnytyssairaalassa saatua opastusta ja neuvolan ohjeita. Pidän liikaa vauvaa sylissä ja lähellä (vauvasta tulee kulman vaikea ja rasittava, pitäisi vain syöttää ja laittaa sänkyyn). En saisi ostaa vauvalle liikaa vaatteita ym ym ym. Viime tapaamisen jälkeen mitta täyttyi lopullisesti: repi vauvan kaksi kertaa sylistäni, toisella kertaa vei toiseen huoneeseen (vaikka teimme lähtöä), olisi antanut pienen kovan leivonnaisen vauvalle, joka muutaman kk eikä edes lähellä kiinteiden ensimaisteluita. Anoppi väänsi myös melkein krokotiilinkyyneliä, että kai vauva saa ilma hoitoa. Halusi, että vauvamme olisi ilman vaippaa heidän vetoisella lattialla ilmakylpemässä (itselle tuli jo pervo fiilis moisesta vänkäämisestä). Aneli vaipan ottamista pois. Lähetteli vielä illalla minulle hoito-ohjeita kännykkään. Ei, vauva ei pääse hoitoon ikinä eikä tuo hirviöämmä saa nähdä vauvaa ennen kuin tuo lapsen isäkin alkaa laittaa rajoja. Omat vanhempani kunnioittavat näkemyksiämme ja kuuntelevat mielenkiinnolla, miten ohjeistukset muuttuneet sitten minun vauva-ajan. Sanon myös suoraan äidilleni eikä äitini ole uhriutunut. Omat isovanhempani olivat ihania ja minulla oli lämpimät välit. Surullista, että omalle lapselle ei tule lämpimiä välejä toisiin isovanhempiin. Ensin minua haukuttiin vuositolkulla enkä osaa näköjään hoitaa edes omaa vauvaani. Lisäksi käyttädytään kuin hullut, kun pitää repiä vauvaa.
Kyllä siitä oltiin tarkkoja aikoinaan, vielä 70-luvulla ja ehkä sittemminkin että pienokaisen tasavärinen, pehmeä iho heijastelee ylipäätään hoivan laatua. Ihottumat olivat kauhistus ja niitä vältettiin ilmakylvyillä ja päivittäisillä miedoilla saippuapesuilla. Mummo on antanut niitä vinkkejä sinulle joita on itse aikoinaan saanut. Pienen ihmisen alastomuus on viattomuudessaan ja suloisuudessaan erillään aikuisen alastomuudesta, siksi tuntuu helpolta ja soveliaalta antaa vauvan olla nakuna. Moni nuori ensikertalainen äiti on "sarvet päässä" siksi että ihmisluonto on katsonut tarpeelliseksi kehittää nuoren äidin tarkaksi ja varovaiseksi. Me tiedämme ja muistamme tämän ja suhtaudumme siihen hellyydellä mutta jollekin mummille noiden "sarvien" näkeminen aiheuttaa jännitystä - saankohan minä kuulua tämän tulokkaan ensivaiheisiin ollenkaan, ajaako nuori äiti minut vaistojensa varassa kauaksi? Moni odottaa pieniä asioita tulokkaan kanssa, ei mitään mikä äidin alueeksi katsotaan. Pieniä tuokioita rauhassa sohvalla, mummulan tulemista tutuksi alkuun äänien, tuoksujen kautta, tuttujen ihmisten arkielämää josta pienokainen saa piirtää elinpiirinsä osasia siihen karttaan jota hän maailmasta mieleensä muodostaa. Äiti on tärkeä, hän imettää ja tarjoaa yöaikaan turvaa kun vauva herää, onhan hänen rytminsä vielä omanlaisensa meihin aikuisiin verrattuna. Mummi saakoon siis niitä hetkiä päivisin jolloin kaikki on muutenkin mukavasti - pieni masu maitoa pullollaan, puhtaat vaatteet ja lämpöinen ympäristö. Tasapainoinen aivan tuorekin äiti osaa ilahtua "varasylistä" ja ottaa lämpimän suihkun tai selailla vaikka lempikirjaansa. Mummille saa ja pitääkin antaa askareita tehtäväksi jos hän voi sillä tavoin olla parhaaksi hyödyksi ja avuksi. Mutta ei niin, että mummi tuntee itsensä opastuksen vuoksi "piiaksi"! Eli aivan tavallisin kohteliain äänenpainoin voi jokainen osapuoli itseään ilmaista ja näinkin jo välttää tavanomaiset karikot.
T. Yksi iloinen mummu ja 3 vuotiaan pojanpojan suussa "mammu"!Sai-ras-ta! Taisi KultaMummi taas löytää keskuuteemme.
Ko. Teksti on aivan täysipäinen eikä siinä ole yhtäkään sairasta elementtiä. Mutta ketjussa nyt vaan on 1 hlö joka ei kestä absoluuttisesti mitään "mummeilta." Harhaisen jyrkkä asenne, ei ole tervettä enään.
Ketjussa kirjoitti lastensuojelun sosiaalityöntekijä jonka mielestä ko isovanhempi on epävakaa ja vanhempien kuuluu suojella lasta tuollaisilta kaikin keinoin.
Että silleen. Voisit lopettaa tuon solvaamisesi jo
En itseasiassa ottanut kantaa kenenkään tietyn keskustelijan mielenterveyteen, vaan useissa kommenteissa kuvattuun käytökseen, jota pidän häiriintyneenä. Mielestäni raja menee siinä, ottaako isovanhempi lapset tarpeet huomioon vai ei. Lapsella on oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, eli ei väkisin syliin tai halailuja. Vauvakin osaa jo kertoa, koska sylissä olo ei enää huvita. Lapsella on oikeus myös lepoon, ruokaan ja kontaktiin turvallisen, ensisijaisen hoitajansa kanssa, eli yleensä äidin tai isän. Lapsella on oikeus ohjaukseen ja kasvatukseen ilman, että isovanhempi sitä häneltä riistää vanhempien kasvatusta mitätöimällä, ja hänellä on oikeus osoittaa tai olla osoittamatta kiintymystä haluamiaan ihmisiään kohtaan - esimerkiksi mummon jatkuva äidin haukkuminen lapsen kuullen rikkoo tätä oikeutta ja toki myös toisin päin, mikäli lapsi on selvästi mummoon kiintynyt.
Jokaisella aikuisella ihmisellä on myös oikeus määritellä itse, kuinka paljon ja millä tavalla hän haluaa toisten kanssa olla tekemisissä, ja haluaako esim. jättää lapsia mummolle vai ei. Jokaisella vanhemmalla on oikeus viettää oman lapsensa kanssa niin paljon aikaa kuin haluaa.
T: Se lapsiperheiden palvelujen sosiaalityöntekijä
Kerrotko että minkä kunnan leivissä olet? Netissä voi kuka vaan olla mitä vaan. Ei ole ammattimaista että oikea sosiaalialan henkilö tulisi tänne valitsemaan puolta koko sosiaalialan nimissä. Mietin että miten lapsen oikeus toteutuu jos lapsen äiti sattuu päättämään, ilman minkään valtakunnan syytä että mummuapa ei tarvita? Hän tekee tällöin merkittävän päätöksen lastensa puolesta heitä kuulematta ja heidän etuansa vastaan? Juridiset oikeudet vastaan tunnetason ja sukulaissuhteiden tuomat, tukea ja hyvää tuottavat oikeudet on lasten kannalta ikävä asetelma, jos tuijotetaan ilman poikkeuksia aina vaan sitä, mitä sattuu laki milloinkin sanomaan. Missä on ihmisen oikeus toiseen ihmiseen, pienen suloisen lapsen oikeus omaan isoäitiinsä? Toivoa ei ole jos äiti niin päättää. Ei sellaista valtaa kuulu yhdelläkään ihmisyksilöllä olla. Lapsikin on yksilö ja hänellä on oikeus omiin isovanhempiinsa ja oikeus kokea elämää myös äitinsä vaikutuspiirin ja komennon ulkopuolelta, kunhan se mitä hänelle tarjotaan on hyvää, ilostuttavaa ja turvallista. Tällaisia ajatuksia!
Mitä ”puolta”? Eikö sinulle mene nyt millään jakeluun että se mummo ei ole osapuoli!
Vanhemmat päättävät. Piste.
Jospa sosiaalialan asiantuntijana esittäytynyt vastaisi tähän kun hänelle se on osoitettu. Ja ihmissuhteista en ala valistamaan, jos et ymmärrä mitä tarkoittaa eri osapuolet ihmissuhteissa. Sinä ehkä elät yksipuolisissa ihmissuhteissa, harmillinen juttu sinulle mutta kuulunee eri aihepiirin alle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaan samaistua moneen tekstiin. Minulla vaikea suhde mieheni vanhempiin, koska äiti on edelleen mustasukkainen pojastaan ja isä ei kestä yhtään eriäviä mielipiteitä. Ovat riitaantuneet sukulaistensa kanssa ym. joten vika ei voi olla vain minussa, miniässä. Konflikteja on ollut useita vuosien aikana. Mieheni voisi olla vähemmän tossukka asettamalla rajoja. Toki on etääntynyt vanhemmistaan, kun ei itsekään jaksa jatkuvaa pelkoa, että vanhempansa taas pimahtavat. Ensimmäisen lapsen syntyminen nosti taas helvetin valloilleen. Tästä lopullisesti sisuuntuneena olen ilmoittanut miehelle, että minä asetan rajat, jos hän ei uskalla. Minä suojelen vauvaamme. Ensin pimahdetaan, että halusimme tietää vauvan sukupuolen, sitten häiriköidään synnytyssairaalaan vaikean synnytyksen jälkeen vauvan sukunimestä (emme ole naimisissa). Vauvan synnyttyä anopin suu käy koko ajan, mitä minun pitää tehdä, vastoin synnytyssairaalassa saatua opastusta ja neuvolan ohjeita. Pidän liikaa vauvaa sylissä ja lähellä (vauvasta tulee kulman vaikea ja rasittava, pitäisi vain syöttää ja laittaa sänkyyn). En saisi ostaa vauvalle liikaa vaatteita ym ym ym. Viime tapaamisen jälkeen mitta täyttyi lopullisesti: repi vauvan kaksi kertaa sylistäni, toisella kertaa vei toiseen huoneeseen (vaikka teimme lähtöä), olisi antanut pienen kovan leivonnaisen vauvalle, joka muutaman kk eikä edes lähellä kiinteiden ensimaisteluita. Anoppi väänsi myös melkein krokotiilinkyyneliä, että kai vauva saa ilma hoitoa. Halusi, että vauvamme olisi ilman vaippaa heidän vetoisella lattialla ilmakylpemässä (itselle tuli jo pervo fiilis moisesta vänkäämisestä). Aneli vaipan ottamista pois. Lähetteli vielä illalla minulle hoito-ohjeita kännykkään. Ei, vauva ei pääse hoitoon ikinä eikä tuo hirviöämmä saa nähdä vauvaa ennen kuin tuo lapsen isäkin alkaa laittaa rajoja. Omat vanhempani kunnioittavat näkemyksiämme ja kuuntelevat mielenkiinnolla, miten ohjeistukset muuttuneet sitten minun vauva-ajan. Sanon myös suoraan äidilleni eikä äitini ole uhriutunut. Omat isovanhempani olivat ihania ja minulla oli lämpimät välit. Surullista, että omalle lapselle ei tule lämpimiä välejä toisiin isovanhempiin. Ensin minua haukuttiin vuositolkulla enkä osaa näköjään hoitaa edes omaa vauvaani. Lisäksi käyttädytään kuin hullut, kun pitää repiä vauvaa.
Kyllä siitä oltiin tarkkoja aikoinaan, vielä 70-luvulla ja ehkä sittemminkin että pienokaisen tasavärinen, pehmeä iho heijastelee ylipäätään hoivan laatua. Ihottumat olivat kauhistus ja niitä vältettiin ilmakylvyillä ja päivittäisillä miedoilla saippuapesuilla. Mummo on antanut niitä vinkkejä sinulle joita on itse aikoinaan saanut. Pienen ihmisen alastomuus on viattomuudessaan ja suloisuudessaan erillään aikuisen alastomuudesta, siksi tuntuu helpolta ja soveliaalta antaa vauvan olla nakuna. Moni nuori ensikertalainen äiti on "sarvet päässä" siksi että ihmisluonto on katsonut tarpeelliseksi kehittää nuoren äidin tarkaksi ja varovaiseksi. Me tiedämme ja muistamme tämän ja suhtaudumme siihen hellyydellä mutta jollekin mummille noiden "sarvien" näkeminen aiheuttaa jännitystä - saankohan minä kuulua tämän tulokkaan ensivaiheisiin ollenkaan, ajaako nuori äiti minut vaistojensa varassa kauaksi? Moni odottaa pieniä asioita tulokkaan kanssa, ei mitään mikä äidin alueeksi katsotaan. Pieniä tuokioita rauhassa sohvalla, mummulan tulemista tutuksi alkuun äänien, tuoksujen kautta, tuttujen ihmisten arkielämää josta pienokainen saa piirtää elinpiirinsä osasia siihen karttaan jota hän maailmasta mieleensä muodostaa. Äiti on tärkeä, hän imettää ja tarjoaa yöaikaan turvaa kun vauva herää, onhan hänen rytminsä vielä omanlaisensa meihin aikuisiin verrattuna. Mummi saakoon siis niitä hetkiä päivisin jolloin kaikki on muutenkin mukavasti - pieni masu maitoa pullollaan, puhtaat vaatteet ja lämpöinen ympäristö. Tasapainoinen aivan tuorekin äiti osaa ilahtua "varasylistä" ja ottaa lämpimän suihkun tai selailla vaikka lempikirjaansa. Mummille saa ja pitääkin antaa askareita tehtäväksi jos hän voi sillä tavoin olla parhaaksi hyödyksi ja avuksi. Mutta ei niin, että mummi tuntee itsensä opastuksen vuoksi "piiaksi"! Eli aivan tavallisin kohteliain äänenpainoin voi jokainen osapuoli itseään ilmaista ja näinkin jo välttää tavanomaiset karikot.
T. Yksi iloinen mummu ja 3 vuotiaan pojanpojan suussa "mammu"!Sai-ras-ta! Taisi KultaMummi taas löytää keskuuteemme.
Ko. Teksti on aivan täysipäinen eikä siinä ole yhtäkään sairasta elementtiä. Mutta ketjussa nyt vaan on 1 hlö joka ei kestä absoluuttisesti mitään "mummeilta." Harhaisen jyrkkä asenne, ei ole tervettä enään.
Ketjussa kirjoitti lastensuojelun sosiaalityöntekijä jonka mielestä ko isovanhempi on epävakaa ja vanhempien kuuluu suojella lasta tuollaisilta kaikin keinoin.
Että silleen. Voisit lopettaa tuon solvaamisesi jo
En itseasiassa ottanut kantaa kenenkään tietyn keskustelijan mielenterveyteen, vaan useissa kommenteissa kuvattuun käytökseen, jota pidän häiriintyneenä. Mielestäni raja menee siinä, ottaako isovanhempi lapset tarpeet huomioon vai ei. Lapsella on oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, eli ei väkisin syliin tai halailuja. Vauvakin osaa jo kertoa, koska sylissä olo ei enää huvita. Lapsella on oikeus myös lepoon, ruokaan ja kontaktiin turvallisen, ensisijaisen hoitajansa kanssa, eli yleensä äidin tai isän. Lapsella on oikeus ohjaukseen ja kasvatukseen ilman, että isovanhempi sitä häneltä riistää vanhempien kasvatusta mitätöimällä, ja hänellä on oikeus osoittaa tai olla osoittamatta kiintymystä haluamiaan ihmisiään kohtaan - esimerkiksi mummon jatkuva äidin haukkuminen lapsen kuullen rikkoo tätä oikeutta ja toki myös toisin päin, mikäli lapsi on selvästi mummoon kiintynyt.
Jokaisella aikuisella ihmisellä on myös oikeus määritellä itse, kuinka paljon ja millä tavalla hän haluaa toisten kanssa olla tekemisissä, ja haluaako esim. jättää lapsia mummolle vai ei. Jokaisella vanhemmalla on oikeus viettää oman lapsensa kanssa niin paljon aikaa kuin haluaa.
T: Se lapsiperheiden palvelujen sosiaalityöntekijä
Kerrotko että minkä kunnan leivissä olet? Netissä voi kuka vaan olla mitä vaan. Ei ole ammattimaista että oikea sosiaalialan henkilö tulisi tänne valitsemaan puolta koko sosiaalialan nimissä. Mietin että miten lapsen oikeus toteutuu jos lapsen äiti sattuu päättämään, ilman minkään valtakunnan syytä että mummuapa ei tarvita? Hän tekee tällöin merkittävän päätöksen lastensa puolesta heitä kuulematta ja heidän etuansa vastaan? Juridiset oikeudet vastaan tunnetason ja sukulaissuhteiden tuomat, tukea ja hyvää tuottavat oikeudet on lasten kannalta ikävä asetelma, jos tuijotetaan ilman poikkeuksia aina vaan sitä, mitä sattuu laki milloinkin sanomaan. Missä on ihmisen oikeus toiseen ihmiseen, pienen suloisen lapsen oikeus omaan isoäitiinsä? Toivoa ei ole jos äiti niin päättää. Ei sellaista valtaa kuulu yhdelläkään ihmisyksilöllä olla. Lapsikin on yksilö ja hänellä on oikeus omiin isovanhempiinsa ja oikeus kokea elämää myös äitinsä vaikutuspiirin ja komennon ulkopuolelta, kunhan se mitä hänelle tarjotaan on hyvää, ilostuttavaa ja turvallista. Tällaisia ajatuksia!
Mitä ”puolta”? Eikö sinulle mene nyt millään jakeluun että se mummo ei ole osapuoli!
Vanhemmat päättävät. Piste.
Jospa sosiaalialan asiantuntijana esittäytynyt vastaisi tähän kun hänelle se on osoitettu. Ja ihmissuhteista en ala valistamaan, jos et ymmärrä mitä tarkoittaa eri osapuolet ihmissuhteissa. Sinä ehkä elät yksipuolisissa ihmissuhteissa, harmillinen juttu sinulle mutta kuulunee eri aihepiirin alle.
Sinähän se elät yksipuolisessa ihmissuhteessa, kun pakotat sellaisiin muita väkisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaan samaistua moneen tekstiin. Minulla vaikea suhde mieheni vanhempiin, koska äiti on edelleen mustasukkainen pojastaan ja isä ei kestä yhtään eriäviä mielipiteitä. Ovat riitaantuneet sukulaistensa kanssa ym. joten vika ei voi olla vain minussa, miniässä. Konflikteja on ollut useita vuosien aikana. Mieheni voisi olla vähemmän tossukka asettamalla rajoja. Toki on etääntynyt vanhemmistaan, kun ei itsekään jaksa jatkuvaa pelkoa, että vanhempansa taas pimahtavat. Ensimmäisen lapsen syntyminen nosti taas helvetin valloilleen. Tästä lopullisesti sisuuntuneena olen ilmoittanut miehelle, että minä asetan rajat, jos hän ei uskalla. Minä suojelen vauvaamme. Ensin pimahdetaan, että halusimme tietää vauvan sukupuolen, sitten häiriköidään synnytyssairaalaan vaikean synnytyksen jälkeen vauvan sukunimestä (emme ole naimisissa). Vauvan synnyttyä anopin suu käy koko ajan, mitä minun pitää tehdä, vastoin synnytyssairaalassa saatua opastusta ja neuvolan ohjeita. Pidän liikaa vauvaa sylissä ja lähellä (vauvasta tulee kulman vaikea ja rasittava, pitäisi vain syöttää ja laittaa sänkyyn). En saisi ostaa vauvalle liikaa vaatteita ym ym ym. Viime tapaamisen jälkeen mitta täyttyi lopullisesti: repi vauvan kaksi kertaa sylistäni, toisella kertaa vei toiseen huoneeseen (vaikka teimme lähtöä), olisi antanut pienen kovan leivonnaisen vauvalle, joka muutaman kk eikä edes lähellä kiinteiden ensimaisteluita. Anoppi väänsi myös melkein krokotiilinkyyneliä, että kai vauva saa ilma hoitoa. Halusi, että vauvamme olisi ilman vaippaa heidän vetoisella lattialla ilmakylpemässä (itselle tuli jo pervo fiilis moisesta vänkäämisestä). Aneli vaipan ottamista pois. Lähetteli vielä illalla minulle hoito-ohjeita kännykkään. Ei, vauva ei pääse hoitoon ikinä eikä tuo hirviöämmä saa nähdä vauvaa ennen kuin tuo lapsen isäkin alkaa laittaa rajoja. Omat vanhempani kunnioittavat näkemyksiämme ja kuuntelevat mielenkiinnolla, miten ohjeistukset muuttuneet sitten minun vauva-ajan. Sanon myös suoraan äidilleni eikä äitini ole uhriutunut. Omat isovanhempani olivat ihania ja minulla oli lämpimät välit. Surullista, että omalle lapselle ei tule lämpimiä välejä toisiin isovanhempiin. Ensin minua haukuttiin vuositolkulla enkä osaa näköjään hoitaa edes omaa vauvaani. Lisäksi käyttädytään kuin hullut, kun pitää repiä vauvaa.
Kyllä siitä oltiin tarkkoja aikoinaan, vielä 70-luvulla ja ehkä sittemminkin että pienokaisen tasavärinen, pehmeä iho heijastelee ylipäätään hoivan laatua. Ihottumat olivat kauhistus ja niitä vältettiin ilmakylvyillä ja päivittäisillä miedoilla saippuapesuilla. Mummo on antanut niitä vinkkejä sinulle joita on itse aikoinaan saanut. Pienen ihmisen alastomuus on viattomuudessaan ja suloisuudessaan erillään aikuisen alastomuudesta, siksi tuntuu helpolta ja soveliaalta antaa vauvan olla nakuna. Moni nuori ensikertalainen äiti on "sarvet päässä" siksi että ihmisluonto on katsonut tarpeelliseksi kehittää nuoren äidin tarkaksi ja varovaiseksi. Me tiedämme ja muistamme tämän ja suhtaudumme siihen hellyydellä mutta jollekin mummille noiden "sarvien" näkeminen aiheuttaa jännitystä - saankohan minä kuulua tämän tulokkaan ensivaiheisiin ollenkaan, ajaako nuori äiti minut vaistojensa varassa kauaksi? Moni odottaa pieniä asioita tulokkaan kanssa, ei mitään mikä äidin alueeksi katsotaan. Pieniä tuokioita rauhassa sohvalla, mummulan tulemista tutuksi alkuun äänien, tuoksujen kautta, tuttujen ihmisten arkielämää josta pienokainen saa piirtää elinpiirinsä osasia siihen karttaan jota hän maailmasta mieleensä muodostaa. Äiti on tärkeä, hän imettää ja tarjoaa yöaikaan turvaa kun vauva herää, onhan hänen rytminsä vielä omanlaisensa meihin aikuisiin verrattuna. Mummi saakoon siis niitä hetkiä päivisin jolloin kaikki on muutenkin mukavasti - pieni masu maitoa pullollaan, puhtaat vaatteet ja lämpöinen ympäristö. Tasapainoinen aivan tuorekin äiti osaa ilahtua "varasylistä" ja ottaa lämpimän suihkun tai selailla vaikka lempikirjaansa. Mummille saa ja pitääkin antaa askareita tehtäväksi jos hän voi sillä tavoin olla parhaaksi hyödyksi ja avuksi. Mutta ei niin, että mummi tuntee itsensä opastuksen vuoksi "piiaksi"! Eli aivan tavallisin kohteliain äänenpainoin voi jokainen osapuoli itseään ilmaista ja näinkin jo välttää tavanomaiset karikot.
T. Yksi iloinen mummu ja 3 vuotiaan pojanpojan suussa "mammu"!Sai-ras-ta! Taisi KultaMummi taas löytää keskuuteemme.
Ko. Teksti on aivan täysipäinen eikä siinä ole yhtäkään sairasta elementtiä. Mutta ketjussa nyt vaan on 1 hlö joka ei kestä absoluuttisesti mitään "mummeilta." Harhaisen jyrkkä asenne, ei ole tervettä enään.
Ketjussa kirjoitti lastensuojelun sosiaalityöntekijä jonka mielestä ko isovanhempi on epävakaa ja vanhempien kuuluu suojella lasta tuollaisilta kaikin keinoin.
Että silleen. Voisit lopettaa tuon solvaamisesi jo
En itseasiassa ottanut kantaa kenenkään tietyn keskustelijan mielenterveyteen, vaan useissa kommenteissa kuvattuun käytökseen, jota pidän häiriintyneenä. Mielestäni raja menee siinä, ottaako isovanhempi lapset tarpeet huomioon vai ei. Lapsella on oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, eli ei väkisin syliin tai halailuja. Vauvakin osaa jo kertoa, koska sylissä olo ei enää huvita. Lapsella on oikeus myös lepoon, ruokaan ja kontaktiin turvallisen, ensisijaisen hoitajansa kanssa, eli yleensä äidin tai isän. Lapsella on oikeus ohjaukseen ja kasvatukseen ilman, että isovanhempi sitä häneltä riistää vanhempien kasvatusta mitätöimällä, ja hänellä on oikeus osoittaa tai olla osoittamatta kiintymystä haluamiaan ihmisiään kohtaan - esimerkiksi mummon jatkuva äidin haukkuminen lapsen kuullen rikkoo tätä oikeutta ja toki myös toisin päin, mikäli lapsi on selvästi mummoon kiintynyt.
Jokaisella aikuisella ihmisellä on myös oikeus määritellä itse, kuinka paljon ja millä tavalla hän haluaa toisten kanssa olla tekemisissä, ja haluaako esim. jättää lapsia mummolle vai ei. Jokaisella vanhemmalla on oikeus viettää oman lapsensa kanssa niin paljon aikaa kuin haluaa.
T: Se lapsiperheiden palvelujen sosiaalityöntekijä
Kerrotko että minkä kunnan leivissä olet? Netissä voi kuka vaan olla mitä vaan. Ei ole ammattimaista että oikea sosiaalialan henkilö tulisi tänne valitsemaan puolta koko sosiaalialan nimissä. Mietin että miten lapsen oikeus toteutuu jos lapsen äiti sattuu päättämään, ilman minkään valtakunnan syytä että mummuapa ei tarvita? Hän tekee tällöin merkittävän päätöksen lastensa puolesta heitä kuulematta ja heidän etuansa vastaan? Juridiset oikeudet vastaan tunnetason ja sukulaissuhteiden tuomat, tukea ja hyvää tuottavat oikeudet on lasten kannalta ikävä asetelma, jos tuijotetaan ilman poikkeuksia aina vaan sitä, mitä sattuu laki milloinkin sanomaan. Missä on ihmisen oikeus toiseen ihmiseen, pienen suloisen lapsen oikeus omaan isoäitiinsä? Toivoa ei ole jos äiti niin päättää. Ei sellaista valtaa kuulu yhdelläkään ihmisyksilöllä olla. Lapsikin on yksilö ja hänellä on oikeus omiin isovanhempiinsa ja oikeus kokea elämää myös äitinsä vaikutuspiirin ja komennon ulkopuolelta, kunhan se mitä hänelle tarjotaan on hyvää, ilostuttavaa ja turvallista. Tällaisia ajatuksia!
Erikoisia ajatuksia sulla.
Onko sulla muillakin elämän osa-alueilla tapana haluta muuttaa lakia sellaiseksi kuin sinun yksityiset halusi vaativat?
Vanhemmat päättää, ihan niinkuin isovanhemmat päättivät omien lastensa kohdalla keitä he tapaavat nyt lapselapsen vanhemmat päättävät omien lastensa tapaamisista niin kauan kun lapset ovat alaikäisiä.
Lapsella ei ole mitään oikeuksia isovanhempiinsa, jos isovanhemmat eivät halua lasta tavata niin ei ole olemassa sellaista oikeutta, että isovanhemmat tapaamisiin pakotettaisiin.
Minkä takia ajattelet, että lapsella ei voi olla muuta lähipiiriä kuin äiti ja isovanhemmat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menkää nyt autistit muualle vänkäämään samoista asioista jo ties kuinka monennetta kertaa! Olette kuin vähäpäisiä papukaijoja!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaan samaistua moneen tekstiin. Minulla vaikea suhde mieheni vanhempiin, koska äiti on edelleen mustasukkainen pojastaan ja isä ei kestä yhtään eriäviä mielipiteitä. Ovat riitaantuneet sukulaistensa kanssa ym. joten vika ei voi olla vain minussa, miniässä. Konflikteja on ollut useita vuosien aikana. Mieheni voisi olla vähemmän tossukka asettamalla rajoja. Toki on etääntynyt vanhemmistaan, kun ei itsekään jaksa jatkuvaa pelkoa, että vanhempansa taas pimahtavat. Ensimmäisen lapsen syntyminen nosti taas helvetin valloilleen. Tästä lopullisesti sisuuntuneena olen ilmoittanut miehelle, että minä asetan rajat, jos hän ei uskalla. Minä suojelen vauvaamme. Ensin pimahdetaan, että halusimme tietää vauvan sukupuolen, sitten häiriköidään synnytyssairaalaan vaikean synnytyksen jälkeen vauvan sukunimestä (emme ole naimisissa). Vauvan synnyttyä anopin suu käy koko ajan, mitä minun pitää tehdä, vastoin synnytyssairaalassa saatua opastusta ja neuvolan ohjeita. Pidän liikaa vauvaa sylissä ja lähellä (vauvasta tulee kulman vaikea ja rasittava, pitäisi vain syöttää ja laittaa sänkyyn). En saisi ostaa vauvalle liikaa vaatteita ym ym ym. Viime tapaamisen jälkeen mitta täyttyi lopullisesti: repi vauvan kaksi kertaa sylistäni, toisella kertaa vei toiseen huoneeseen (vaikka teimme lähtöä), olisi antanut pienen kovan leivonnaisen vauvalle, joka muutaman kk eikä edes lähellä kiinteiden ensimaisteluita. Anoppi väänsi myös melkein krokotiilinkyyneliä, että kai vauva saa ilma hoitoa. Halusi, että vauvamme olisi ilman vaippaa heidän vetoisella lattialla ilmakylpemässä (itselle tuli jo pervo fiilis moisesta vänkäämisestä). Aneli vaipan ottamista pois. Lähetteli vielä illalla minulle hoito-ohjeita kännykkään. Ei, vauva ei pääse hoitoon ikinä eikä tuo hirviöämmä saa nähdä vauvaa ennen kuin tuo lapsen isäkin alkaa laittaa rajoja. Omat vanhempani kunnioittavat näkemyksiämme ja kuuntelevat mielenkiinnolla, miten ohjeistukset muuttuneet sitten minun vauva-ajan. Sanon myös suoraan äidilleni eikä äitini ole uhriutunut. Omat isovanhempani olivat ihania ja minulla oli lämpimät välit. Surullista, että omalle lapselle ei tule lämpimiä välejä toisiin isovanhempiin. Ensin minua haukuttiin vuositolkulla enkä osaa näköjään hoitaa edes omaa vauvaani. Lisäksi käyttädytään kuin hullut, kun pitää repiä vauvaa.
Kyllä siitä oltiin tarkkoja aikoinaan, vielä 70-luvulla ja ehkä sittemminkin että pienokaisen tasavärinen, pehmeä iho heijastelee ylipäätään hoivan laatua. Ihottumat olivat kauhistus ja niitä vältettiin ilmakylvyillä ja päivittäisillä miedoilla saippuapesuilla. Mummo on antanut niitä vinkkejä sinulle joita on itse aikoinaan saanut. Pienen ihmisen alastomuus on viattomuudessaan ja suloisuudessaan erillään aikuisen alastomuudesta, siksi tuntuu helpolta ja soveliaalta antaa vauvan olla nakuna. Moni nuori ensikertalainen äiti on "sarvet päässä" siksi että ihmisluonto on katsonut tarpeelliseksi kehittää nuoren äidin tarkaksi ja varovaiseksi. Me tiedämme ja muistamme tämän ja suhtaudumme siihen hellyydellä mutta jollekin mummille noiden "sarvien" näkeminen aiheuttaa jännitystä - saankohan minä kuulua tämän tulokkaan ensivaiheisiin ollenkaan, ajaako nuori äiti minut vaistojensa varassa kauaksi? Moni odottaa pieniä asioita tulokkaan kanssa, ei mitään mikä äidin alueeksi katsotaan. Pieniä tuokioita rauhassa sohvalla, mummulan tulemista tutuksi alkuun äänien, tuoksujen kautta, tuttujen ihmisten arkielämää josta pienokainen saa piirtää elinpiirinsä osasia siihen karttaan jota hän maailmasta mieleensä muodostaa. Äiti on tärkeä, hän imettää ja tarjoaa yöaikaan turvaa kun vauva herää, onhan hänen rytminsä vielä omanlaisensa meihin aikuisiin verrattuna. Mummi saakoon siis niitä hetkiä päivisin jolloin kaikki on muutenkin mukavasti - pieni masu maitoa pullollaan, puhtaat vaatteet ja lämpöinen ympäristö. Tasapainoinen aivan tuorekin äiti osaa ilahtua "varasylistä" ja ottaa lämpimän suihkun tai selailla vaikka lempikirjaansa. Mummille saa ja pitääkin antaa askareita tehtäväksi jos hän voi sillä tavoin olla parhaaksi hyödyksi ja avuksi. Mutta ei niin, että mummi tuntee itsensä opastuksen vuoksi "piiaksi"! Eli aivan tavallisin kohteliain äänenpainoin voi jokainen osapuoli itseään ilmaista ja näinkin jo välttää tavanomaiset karikot.
T. Yksi iloinen mummu ja 3 vuotiaan pojanpojan suussa "mammu"!Sai-ras-ta! Taisi KultaMummi taas löytää keskuuteemme.
Ko. Teksti on aivan täysipäinen eikä siinä ole yhtäkään sairasta elementtiä. Mutta ketjussa nyt vaan on 1 hlö joka ei kestä absoluuttisesti mitään "mummeilta." Harhaisen jyrkkä asenne, ei ole tervettä enään.
Ketjussa kirjoitti lastensuojelun sosiaalityöntekijä jonka mielestä ko isovanhempi on epävakaa ja vanhempien kuuluu suojella lasta tuollaisilta kaikin keinoin.
Että silleen. Voisit lopettaa tuon solvaamisesi jo
En itseasiassa ottanut kantaa kenenkään tietyn keskustelijan mielenterveyteen, vaan useissa kommenteissa kuvattuun käytökseen, jota pidän häiriintyneenä. Mielestäni raja menee siinä, ottaako isovanhempi lapset tarpeet huomioon vai ei. Lapsella on oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, eli ei väkisin syliin tai halailuja. Vauvakin osaa jo kertoa, koska sylissä olo ei enää huvita. Lapsella on oikeus myös lepoon, ruokaan ja kontaktiin turvallisen, ensisijaisen hoitajansa kanssa, eli yleensä äidin tai isän. Lapsella on oikeus ohjaukseen ja kasvatukseen ilman, että isovanhempi sitä häneltä riistää vanhempien kasvatusta mitätöimällä, ja hänellä on oikeus osoittaa tai olla osoittamatta kiintymystä haluamiaan ihmisiään kohtaan - esimerkiksi mummon jatkuva äidin haukkuminen lapsen kuullen rikkoo tätä oikeutta ja toki myös toisin päin, mikäli lapsi on selvästi mummoon kiintynyt.
Jokaisella aikuisella ihmisellä on myös oikeus määritellä itse, kuinka paljon ja millä tavalla hän haluaa toisten kanssa olla tekemisissä, ja haluaako esim. jättää lapsia mummolle vai ei. Jokaisella vanhemmalla on oikeus viettää oman lapsensa kanssa niin paljon aikaa kuin haluaa.
T: Se lapsiperheiden palvelujen sosiaalityöntekijä
Kerrotko että minkä kunnan leivissä olet? Netissä voi kuka vaan olla mitä vaan. Ei ole ammattimaista että oikea sosiaalialan henkilö tulisi tänne valitsemaan puolta koko sosiaalialan nimissä. Mietin että miten lapsen oikeus toteutuu jos lapsen äiti sattuu päättämään, ilman minkään valtakunnan syytä että mummuapa ei tarvita? Hän tekee tällöin merkittävän päätöksen lastensa puolesta heitä kuulematta ja heidän etuansa vastaan? Juridiset oikeudet vastaan tunnetason ja sukulaissuhteiden tuomat, tukea ja hyvää tuottavat oikeudet on lasten kannalta ikävä asetelma, jos tuijotetaan ilman poikkeuksia aina vaan sitä, mitä sattuu laki milloinkin sanomaan. Missä on ihmisen oikeus toiseen ihmiseen, pienen suloisen lapsen oikeus omaan isoäitiinsä? Toivoa ei ole jos äiti niin päättää. Ei sellaista valtaa kuulu yhdelläkään ihmisyksilöllä olla. Lapsikin on yksilö ja hänellä on oikeus omiin isovanhempiinsa ja oikeus kokea elämää myös äitinsä vaikutuspiirin ja komennon ulkopuolelta, kunhan se mitä hänelle tarjotaan on hyvää, ilostuttavaa ja turvallista. Tällaisia ajatuksia!
En halua ilmoittaa kuntaa, koska meillä on töissä mainitsemassani tehtävässä melko vähän ihmisiä, ja nimeni ja työnumeroni löytyy kunnan sivulta netistä. Et varmaan itsekään haluaisi antaa täällä yhteystietojasi. Minulla on täysi oikeus keskustella täällä yksityishenkilönä ja kertoa ammattini, missään vaiheessa en ole väittänytkään edustavani koko sosiaalialan kantaa. Toki lapsen oikeuksien toteutumisen turvaaminen on koko ammattikunnan eettinen tavoite.
Tässä keskustelussa ei ole ollut kyse tilanteista, jossa lapsen kannalta turvalliseen ja ilostuttavaan mummoon on lyöty välit poikki ilman syytä, vaan tilanteista, joissa lapsen ja perheen hyvinvointi on vaarantunut isovanhempien käytöksen takia. Vähän sama kuin menisit diabetesta käsittelevään keskusteluun kertomaan, että insuliinin käyttö on sitten turhaa ja jopa vaarallista jos sitä diabetesta ei ole.
Jos lapsella ja mummolla on jo aidosti läheinen ja lapsen kannalta hyvä suhde, lapselle tulisi olla oikeus SÄILYTTÄÄ se. Tämän suhteen RAKENTAMISEEN ei toki voida ketään velvoittaa. Jos vanhemmat ovat alusta asti mieluummin ja enemmän tekemisissä vaikkapa lasten kummien kanssa, lapsilla luonnostaan rakentuu läheisempi suhde heihin kuin isovanhempiin. Monet lapset ovat myös arkipäivät päiväkodissa, jolloin vanhemmat usein haluavat viettää vapaa-ajat pääsääntöisesti heidän kansaan. Nykyään kun lapsia on vähemmän, monille lapsille olisi tarjolla enemmän positiivisia suhteita aikuisiin kuin mitä niitä ehditään ylläpitää.
Toki normaaleja isovanhempia on hyvä nähdä ja olla heidän kanssaan väleissä, itsellänikin on läheiset välit anoppiin ja annan mielelläni hänen hoitaa lastani. Se on kuitenkin viime kädessä oma valintani, ja edellyttää tervettä ja tasapainoista isovanhempaa, joka anoppi onneksi on. Kaikki eivät ole.
Ja jos mummon suhde lapseen on epäterve, on vanhemman velvollisuus vähintään valvoa sitä. Ja katkaista se.
Hyi saakeli... Ihan tosissaan luulivat että voivat asettua vanhemmiksi vanhempien tilalle? Ja leikkiä kotia sillä aikaa kun oikeat vanhemmat siivoavat kompostia? En jättäisi noita isovanhempia sekunniksikaan lapsen kanssa keskenänsä. Vauvanuken voisin viedä heille joululahjaksi...