Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?

Tässä ketjussa on hyvin näkyvissä se, että nykyisten vanhempien sukupolvi on osittain (huonoimmillaan) kasvatettu autoritäärisesti ja lyttäämällä. Nyt ne lytätyt ovat kasvaneet ja nousevat vastustamaan jatkuvaa päältä kävelyä.

Autoritääriset ja lyttäävät mummot ovat jo ehtineet hekumoida ajatuksella asemasta suvun matriarkkana. Ihailtuna, vahvana ja tärkeimpänä.

Olisi kannattanut katsella apinoiden käyttäytymistä. Autoritäärinen johtaja revitään aina alas. Diplomaattinen johtaja saa arvokkaan kohtelun vanhana. Me ei olla apinoita mutta sitä sietää miettiä.

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa on hyvin näkyvissä se, että nykyisten vanhempien sukupolvi on osittain (huonoimmillaan) kasvatettu autoritäärisesti ja lyttäämällä. Nyt ne lytätyt ovat kasvaneet ja nousevat vastustamaan jatkuvaa päältä kävelyä.

Autoritääriset ja lyttäävät mummot ovat jo ehtineet hekumoida ajatuksella asemasta suvun matriarkkana. Ihailtuna, vahvana ja tärkeimpänä.

Olisi kannattanut katsella apinoiden käyttäytymistä. Autoritäärinen johtaja revitään aina alas. Diplomaattinen johtaja saa arvokkaan kohtelun vanhana. Me ei olla apinoita mutta sitä sietää miettiä.

Muutoin allekirjoitan paitsi että edes erinomainen isovanhempi ei ole johtajan asemassa vaan aina ne lasten vanhemmat, mitä tulee lapsiin liittyviin asioihin.

Jos vaistosi sanoo että et anna niin älä anna. 

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa on hyvin näkyvissä se, että nykyisten vanhempien sukupolvi on osittain (huonoimmillaan) kasvatettu autoritäärisesti ja lyttäämällä. Nyt ne lytätyt ovat kasvaneet ja nousevat vastustamaan jatkuvaa päältä kävelyä.

Autoritääriset ja lyttäävät mummot ovat jo ehtineet hekumoida ajatuksella asemasta suvun matriarkkana. Ihailtuna, vahvana ja tärkeimpänä.

Olisi kannattanut katsella apinoiden käyttäytymistä. Autoritäärinen johtaja revitään aina alas. Diplomaattinen johtaja saa arvokkaan kohtelun vanhana. Me ei olla apinoita mutta sitä sietää miettiä.

Se vanhemman sukupolven edustaja ei ole johtaja lapsensa perheessä, eikä hän määrää lapsensa perheen suhteita sukuun tms. Hänellä on oma perhe ja hänen käytöksensä määrää jossain määrin miten se lapsen perhe häneen suhtautuu.

Minulla on tällainen lyttäävä ja pomottava isosisko, joka kaikin keinoin pyrki määräilemään perheeni asioissa. Ja tosiaan toimimaan kummallisena tulppana minun ja sukuni välissä. Jollain ihme metodilla nimitti itsensä suvun matriarkaksi joka määrää kaikkien juhlat pienimpiä yksityiskohtia myöten ja suhteiden ylläpidon jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa on hyvin näkyvissä se, että nykyisten vanhempien sukupolvi on osittain (huonoimmillaan) kasvatettu autoritäärisesti ja lyttäämällä. Nyt ne lytätyt ovat kasvaneet ja nousevat vastustamaan jatkuvaa päältä kävelyä.

Autoritääriset ja lyttäävät mummot ovat jo ehtineet hekumoida ajatuksella asemasta suvun matriarkkana. Ihailtuna, vahvana ja tärkeimpänä.

Olisi kannattanut katsella apinoiden käyttäytymistä. Autoritäärinen johtaja revitään aina alas. Diplomaattinen johtaja saa arvokkaan kohtelun vanhana. Me ei olla apinoita mutta sitä sietää miettiä.

Se vanhemman sukupolven edustaja ei ole johtaja lapsensa perheessä, eikä hän määrää lapsensa perheen suhteita sukuun tms. Hänellä on oma perhe ja hänen käytöksensä määrää jossain määrin miten se lapsen perhe häneen suhtautuu.

Minulla on tällainen lyttäävä ja pomottava isosisko, joka kaikin keinoin pyrki määräilemään perheeni asioissa. Ja tosiaan toimimaan kummallisena tulppana minun ja sukuni välissä. Jollain ihme metodilla nimitti itsensä suvun matriarkaksi joka määrää kaikkien juhlat pienimpiä yksityiskohtia myöten ja suhteiden ylläpidon jne.

Noh, perhekäsityksiä on erilaisia riippuen aikakaudesta ja sijainnista. Ei tämänhetkinen ole absoluuttisen oikea. Suhteellisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Sisuunnuin pari kk sitten kunnolla, isona myötävaikuttajana tämän ketjun lukeminen ja luetutin tätä myös miehellä. Hänen vanhempansa ovat kirjaimellisesti sabotoineet meidän perhe-elämää esikoisen syntymästä asti ja nyt viimeinen vuosi, kuopuksen vauvavuosi on ollut jotain niiiin ********, meitä syyllistetään viestein ja soitoin noin joka toinen päivä miksei olla käyty ja meidän ohi sovitaan esikoisen kanssa sitä ja tätä ja appi edelleen, lukuisista huomautuksista huolimatta kyselee 3v. esikoiselta "kiusaako ne (minä ja mieheni) sinua kotona, täällä sinua ei kiusattaisi, saisit papan kanssa tehdä sitä ja tätä ja tota". Esikoinen hämmentyy aina tuosta ja on huutanut uhmatessaan jo jonkin aikaa meille "älä kiusaa, pöljä pöljä pöljä". Pöljä on siis papan sanastoa.

Anoppi on väkisinhalaaja ja matkii "hauskasti" itkua jos lapsi haluaa pois hänen sylistään ja tapana mm. kiekaista "no, no, no!" jos minä tai mies komennetaan esikoista heidän läsnäollessaan. Minulle nauraa avoimesti, pudistelee päätään kun kerron miksi toimimme tavalla x jonkin asian suhteen. Siis ihan sairasta paskaa näin suomeksi sanottuna ja kyläilyt ovat olleet pelkkää väkinäistä pakkopullaa. Jotenkin ilmassa on ollut sellainen vahva automaatio että kyllä meidän pitää joustaa ja ymmärtää.

Laitoin tosiaan piiiitkän viestin anopille pari kk sitten, kiitin ja kehuin yhtä paljon kuin kritisoin, tai lähinnä ilmoitin että jatkossa tämä ja tuo ei enää käy ja me vanhemmat päätämme lasten asioista. Kirjoitin kuitenkin TODELLA kauniisti ja mieskin sanoi, että loistava viesti ja tuosta ei voi kyllä kukaan pahoittaa mieltään.

Oli väärässä. Aivan järkyttävä marttyyrikohtaus seurasi ja paasaus kuinka hänellä on nyt paha mieli ja että ovat olleet pelkästään tukenamme ja yhtään ei ymmärrä miten nyt näin ja nyyh, nyyh. Vastasin taas kohteliaasti mutta anoppi ei vastannut mitään. Nyt sitten olisivat koko ajan hakemassa lapsia ja tulossa kylään, ilmoittavat kuivasti että tulemme huomenna. Ihan kuin heillä olisi oikeus lapsiimme, ovat välit sitten mitä vain meidän kanssa? Eivät ole saaneet nähdä lapsia, tapaaminen meidän seurassa ei kelpaa. Uskomatonta, olen niin poikki tästä kaikesta mutta koen että teimme kuitenkin vanhempina oikein.

Vai että oikein sisuunnuit... Saattaa pikkuisen harmittaa kun heräät todellisuuteen ja tajuat mitä olet mennyt tekemään. Olet pilannut perhesuhteet ehkä pysyvästi, aplodit lampaalle joka vie lapsiltaan isovanhemmat av ketjun takia. Yksikään noista viestisi asioista ei oikeuta sinua tuhoamaan suhteita lasten ja isovanhempien oman pojan välillä. Sinä olet sivuseikka muutenkin joten olisit jättäytynyt itse pois, kukaan ei olisi kärsinyt. Pää pystyyn vaan kun menet hoitokotiin katsomaan isovanhempia kuolinvuoteellaan ja he itkevät sitä että menettivät takiasi lapsenlapset. Heidän poikansa herää viimeistään silloin eli sitä saa mitä tilaa, tuulta purjeisiis vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisuunnuin pari kk sitten kunnolla, isona myötävaikuttajana tämän ketjun lukeminen ja luetutin tätä myös miehellä. Hänen vanhempansa ovat kirjaimellisesti sabotoineet meidän perhe-elämää esikoisen syntymästä asti ja nyt viimeinen vuosi, kuopuksen vauvavuosi on ollut jotain niiiin ********, meitä syyllistetään viestein ja soitoin noin joka toinen päivä miksei olla käyty ja meidän ohi sovitaan esikoisen kanssa sitä ja tätä ja appi edelleen, lukuisista huomautuksista huolimatta kyselee 3v. esikoiselta "kiusaako ne (minä ja mieheni) sinua kotona, täällä sinua ei kiusattaisi, saisit papan kanssa tehdä sitä ja tätä ja tota". Esikoinen hämmentyy aina tuosta ja on huutanut uhmatessaan jo jonkin aikaa meille "älä kiusaa, pöljä pöljä pöljä". Pöljä on siis papan sanastoa.

Anoppi on väkisinhalaaja ja matkii "hauskasti" itkua jos lapsi haluaa pois hänen sylistään ja tapana mm. kiekaista "no, no, no!" jos minä tai mies komennetaan esikoista heidän läsnäollessaan. Minulle nauraa avoimesti, pudistelee päätään kun kerron miksi toimimme tavalla x jonkin asian suhteen. Siis ihan sairasta paskaa näin suomeksi sanottuna ja kyläilyt ovat olleet pelkkää väkinäistä pakkopullaa. Jotenkin ilmassa on ollut sellainen vahva automaatio että kyllä meidän pitää joustaa ja ymmärtää.

Laitoin tosiaan piiiitkän viestin anopille pari kk sitten, kiitin ja kehuin yhtä paljon kuin kritisoin, tai lähinnä ilmoitin että jatkossa tämä ja tuo ei enää käy ja me vanhemmat päätämme lasten asioista. Kirjoitin kuitenkin TODELLA kauniisti ja mieskin sanoi, että loistava viesti ja tuosta ei voi kyllä kukaan pahoittaa mieltään.

Oli väärässä. Aivan järkyttävä marttyyrikohtaus seurasi ja paasaus kuinka hänellä on nyt paha mieli ja että ovat olleet pelkästään tukenamme ja yhtään ei ymmärrä miten nyt näin ja nyyh, nyyh. Vastasin taas kohteliaasti mutta anoppi ei vastannut mitään. Nyt sitten olisivat koko ajan hakemassa lapsia ja tulossa kylään, ilmoittavat kuivasti että tulemme huomenna. Ihan kuin heillä olisi oikeus lapsiimme, ovat välit sitten mitä vain meidän kanssa? Eivät ole saaneet nähdä lapsia, tapaaminen meidän seurassa ei kelpaa. Uskomatonta, olen niin poikki tästä kaikesta mutta koen että teimme kuitenkin vanhempina oikein.

Vai että oikein sisuunnuit... Saattaa pikkuisen harmittaa kun heräät todellisuuteen ja tajuat mitä olet mennyt tekemään. Olet pilannut perhesuhteet ehkä pysyvästi, aplodit lampaalle joka vie lapsiltaan isovanhemmat av ketjun takia. Yksikään noista viestisi asioista ei oikeuta sinua tuhoamaan suhteita lasten ja isovanhempien oman pojan välillä. Sinä olet sivuseikka muutenkin joten olisit jättäytynyt itse pois, kukaan ei olisi kärsinyt. Pää pystyyn vaan kun menet hoitokotiin katsomaan isovanhempia kuolinvuoteellaan ja he itkevät sitä että menettivät takiasi lapsenlapset. Heidän poikansa herää viimeistään silloin eli sitä saa mitä tilaa, tuulta purjeisiis vaan.

Kyse on sukulaisista, ei perheenjäsenistä.

Ja jos isovanhempi oman käytöksensä takia menettää jotain niin itseäänhän siinä vain saa syyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisuunnuin pari kk sitten kunnolla, isona myötävaikuttajana tämän ketjun lukeminen ja luetutin tätä myös miehellä. Hänen vanhempansa ovat kirjaimellisesti sabotoineet meidän perhe-elämää esikoisen syntymästä asti ja nyt viimeinen vuosi, kuopuksen vauvavuosi on ollut jotain niiiin ********, meitä syyllistetään viestein ja soitoin noin joka toinen päivä miksei olla käyty ja meidän ohi sovitaan esikoisen kanssa sitä ja tätä ja appi edelleen, lukuisista huomautuksista huolimatta kyselee 3v. esikoiselta "kiusaako ne (minä ja mieheni) sinua kotona, täällä sinua ei kiusattaisi, saisit papan kanssa tehdä sitä ja tätä ja tota". Esikoinen hämmentyy aina tuosta ja on huutanut uhmatessaan jo jonkin aikaa meille "älä kiusaa, pöljä pöljä pöljä". Pöljä on siis papan sanastoa.

Anoppi on väkisinhalaaja ja matkii "hauskasti" itkua jos lapsi haluaa pois hänen sylistään ja tapana mm. kiekaista "no, no, no!" jos minä tai mies komennetaan esikoista heidän läsnäollessaan. Minulle nauraa avoimesti, pudistelee päätään kun kerron miksi toimimme tavalla x jonkin asian suhteen. Siis ihan sairasta paskaa näin suomeksi sanottuna ja kyläilyt ovat olleet pelkkää väkinäistä pakkopullaa. Jotenkin ilmassa on ollut sellainen vahva automaatio että kyllä meidän pitää joustaa ja ymmärtää.

Laitoin tosiaan piiiitkän viestin anopille pari kk sitten, kiitin ja kehuin yhtä paljon kuin kritisoin, tai lähinnä ilmoitin että jatkossa tämä ja tuo ei enää käy ja me vanhemmat päätämme lasten asioista. Kirjoitin kuitenkin TODELLA kauniisti ja mieskin sanoi, että loistava viesti ja tuosta ei voi kyllä kukaan pahoittaa mieltään.

Oli väärässä. Aivan järkyttävä marttyyrikohtaus seurasi ja paasaus kuinka hänellä on nyt paha mieli ja että ovat olleet pelkästään tukenamme ja yhtään ei ymmärrä miten nyt näin ja nyyh, nyyh. Vastasin taas kohteliaasti mutta anoppi ei vastannut mitään. Nyt sitten olisivat koko ajan hakemassa lapsia ja tulossa kylään, ilmoittavat kuivasti että tulemme huomenna. Ihan kuin heillä olisi oikeus lapsiimme, ovat välit sitten mitä vain meidän kanssa? Eivät ole saaneet nähdä lapsia, tapaaminen meidän seurassa ei kelpaa. Uskomatonta, olen niin poikki tästä kaikesta mutta koen että teimme kuitenkin vanhempina oikein.

Eipä kovin fiksulta vaikuta. Saman tapainen tuuliviiri on meidänkin lähipiirissä eli näemme lapsia jos tähtien asento sattuu olemaan suotuisa.

Jos kerroit tässä viestissäsi yksittäisiä esimerkkejä niin voi hyvin olla että vedit yli kun aloit yhtäkkiä (?) heitä normittamaan. Ainakin anoppisi reaktio tukee tätä mielikuvaa. Höppänää lapsia viihdyttävää olemista joka ei ole varmasti vahingoittanut ketään. Kiusaako - juttu ei ole takuulla tarkoitettu todeksi.

Sinun tuntemuksesi pakkopullasta ovat vain ,ainoastaan, sinun tunteitasi. Muu perhe on voinut ajatella toisin. Vai onko teillä diktatuuri kotona, äippä päättää kestä kukakin tykkää? Ja se että sinun käsityksesi ystävällisestä viestistä on voinut olla mummun silmissä todella kovaa tekstiä, arvostelua, ja varsinkin kun olet yhtäkkiä (?) vetänyt liinat kiinni. En usko että välit palautuvat enää ennalleen vaikka näennäisesti sopisittekin.

Mieti valmiiksi miten perustelet tekosi kun lapset kysyvät mikseivät saa enää nähdä omia isovanhempiaan.

Sinun tulkinnallasi edellisen tilanteesta ei ole oikeastaan väliä. Kenenkään ei tarvitse olla tekemisissä ihmisen kanssa, joka aiheuttaa pahaa oloa. Ja silloin eivät myöskään tämän kaltoinkohdellun ihmisen alaikäiset lapset ole tekemisissä näiden kaltoinkohtelijoiden kanssa. Puoliso tekee toki ratkaisunsa omalta osaltaan. Näin se vaan menee.

Minulla ei siis ole ongelmia isovanhempien kanssa, mutta jos tekisivät vastaavaa kuin tuossa edellä on kuvattu, niin en todellakaan olisi tekemisissä heidän kanssaan, ja lapsillani olisi tietysti vapaus ajatella asiasta niin kuin ajattelevat aikuisina. En minä tee muitakaan lapsia vahingoittavia päätöksiä sen pelossa, että mitä jos lapset suuttuvat minulle aikuisina. Kyllä se on vanhempana tehtävä päätökset lapsen etua koskevan parhaan mahdollisen käsityksensä mukaan.

Aika kovia sanoja, etkö todellakaan olisi missään tekemisissä lastesi isovanhempien kanssa jos tekisivät tuon yhden kertomuksen mukaisia asioita. Mikä noissa huom. lasten äidin näkökulmasta kerrotuissa tapahtumissa on sellaista jonka ajattelet oikeuttavan isovanhempien sulkemisen pois lapsensa lasten elämästä? Sano ihan esimerkki. Ihmisillä on oikeus olla omia itsejään ja jonkun iäkkäämmän tapa jutella ja hupsia lapselle, ilman että tarkoittaa mitään pahaa, on täysin sekapäinen syy katkoa välit heiltä ja lastensa lapsilta. Alkaa todella kiristää jo tämä lietsonta. Ratkaisujen etsimisestä lähtenyt täyteen vihanlietsontaan. Parempi teeskennellä jatkossa että ääni on mennyt ettei välejä katkota jos rajattomasti kysyn väärällä äänensävyllä mitä pienelle kuuluu. On oikeudenmukaista että asiat valkenee iän myötä ja näette mitä kateus ja katkeruus, siltojen polttaminen ja ylimielisyys muita kohtaan on teille ja lapsillenne tehnyt. Tämän ketjun saisi poistaa jo, ylläpito hoi?

En tietenkään olisi tekemisissä, ja ihan nuo esimerkit, mitä siinä viestissä oli, riittöä, jos ne toistuvat useamman kerran eivätkä lopu kin asiasta huomautetaan. En halua elämääni ihmisiä, jotka käyttäytyvät kuin kiukuttelevat taaperot ja käyttävät henkistä väkivaltaa (raivoaminen kun ei saa tahtoaan läpi on henkistä väkivaltaa), koska silloin voin huonosti ja olen ahdistunut ja stressaantunut, ja lapsille tuollaiset ihmiset ovat vain pahasta.

Tervetuloa nykytodellisuuteen, jossa huonoa käytöstä ei tarvitse sietää. Minun lapseni ansaitsevat hyvinvoivan äidin sekä suojelua manipuloivilta, rajattomilta ihmisiltä.

Ja uskomatonta, että kehtaat sanoa haluavasi ketjun poistoon...! Luulin että te "rakasta anoppiasi" - kirjoittajat olitte lähinnä trollaavia ylilautajonneja, mutta sä olet siis tosissasi?? Ketju siis oikeasti pelottaa sinua?

Monta kertaa tätä ketjua lukiessa tuli ikäviä muistoja omasta lapsuudesta. Mummi oli juuri tuollainen väkisin halailija, "voi voi tule nyt kun mummilla tulee paha mieli" "voi kun mummi niin kovasti haluaa että tulette käymään, sanohan isällesi että pitää mennä mummille" enkä itse ole ikinä suuremmin pitänyt koskemisesta. Alakouluikäisenä kieltäydyin menemästä mummille, koska olisi pitänyt olla vain lääpittävänä kuuntelemassa isän syyllistämistä milloin mistäkin, mummi oli siis äidin äiti. Ja äiti niin lapanen, ettei koskaan uskaltanut sanoa mummille, ettei koske. 

Ja anoppi on valitettavasti samanlainen. Miehen toinen sisko on jo pesäeroa ottanut, varsinkin sen jälkeen kun anoppi oli viikonlopun aikana käynyt sisustamassa lapsen huoneen uudestaan ja vienyt sinne mm. oman kiikkutuolinsa, että "on sitten helpompi siinä minulla vauvaa ruokkia." Lapsi ei ollut vielä edes syntynyt, ja apua ei oltu pyydetty. On myös hakenut kälyn lapset ilman lupaa hoidosta (hoitajalta, ei päiväkodista) ja muuta vastaavaa. Esikoista odottaessani anoppi puhui vain vatsalleni, ja yritti hiplata ja halailla mahaani koko ajan. Minua ei muuten ollut olemassa, oli vain se raskausvatsa, ja vatsalle piti sitten yrittää höpötellä, että "pian me mummun kulta nähdään pusi pusi." Kerran ehti tehdä, sen jälkeen ilmoitin tämän olevan sopimatonta. Seurasi suuttuminen ja mykkäkoulu, jota appi sitten yritti paikkailla, koska "kyllähän te tiedätte miten tuo mummu tykkää pienistä." Lapsi on nyt reilun vuoden, anoppi on nähnyt vain muutaman kerran, koska tapaamiset aina väistämättä johtaa siihen, että lapsi otetaan väkisin syliin ja viedään meiltä kauemmas, eikä kehotuksista huolimatta päästä rimpuilevaa lasta alas tai anna meille. Mies ei vieraile vanhemmillaan, koska siellä pääpuheenaiheena on ilkeä miniä, joka estää "mummua tapaamasta pientä rakkauttaan."

Miehen nuorempi sisar on näemmä tulossa samaa reittiä muiden sisarustensa kanssa, hekin odottavat esikoistaan ja anoppi on ehtinyt mm. suunnitella muuttavansa heille, jotta saa olla "niin lähellä kuin mummun pieni tarvitsee."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisuunnuin pari kk sitten kunnolla, isona myötävaikuttajana tämän ketjun lukeminen ja luetutin tätä myös miehellä. Hänen vanhempansa ovat kirjaimellisesti sabotoineet meidän perhe-elämää esikoisen syntymästä asti ja nyt viimeinen vuosi, kuopuksen vauvavuosi on ollut jotain niiiin ********, meitä syyllistetään viestein ja soitoin noin joka toinen päivä miksei olla käyty ja meidän ohi sovitaan esikoisen kanssa sitä ja tätä ja appi edelleen, lukuisista huomautuksista huolimatta kyselee 3v. esikoiselta "kiusaako ne (minä ja mieheni) sinua kotona, täällä sinua ei kiusattaisi, saisit papan kanssa tehdä sitä ja tätä ja tota". Esikoinen hämmentyy aina tuosta ja on huutanut uhmatessaan jo jonkin aikaa meille "älä kiusaa, pöljä pöljä pöljä". Pöljä on siis papan sanastoa.

Anoppi on väkisinhalaaja ja matkii "hauskasti" itkua jos lapsi haluaa pois hänen sylistään ja tapana mm. kiekaista "no, no, no!" jos minä tai mies komennetaan esikoista heidän läsnäollessaan. Minulle nauraa avoimesti, pudistelee päätään kun kerron miksi toimimme tavalla x jonkin asian suhteen. Siis ihan sairasta paskaa näin suomeksi sanottuna ja kyläilyt ovat olleet pelkkää väkinäistä pakkopullaa. Jotenkin ilmassa on ollut sellainen vahva automaatio että kyllä meidän pitää joustaa ja ymmärtää.

Laitoin tosiaan piiiitkän viestin anopille pari kk sitten, kiitin ja kehuin yhtä paljon kuin kritisoin, tai lähinnä ilmoitin että jatkossa tämä ja tuo ei enää käy ja me vanhemmat päätämme lasten asioista. Kirjoitin kuitenkin TODELLA kauniisti ja mieskin sanoi, että loistava viesti ja tuosta ei voi kyllä kukaan pahoittaa mieltään.

Oli väärässä. Aivan järkyttävä marttyyrikohtaus seurasi ja paasaus kuinka hänellä on nyt paha mieli ja että ovat olleet pelkästään tukenamme ja yhtään ei ymmärrä miten nyt näin ja nyyh, nyyh. Vastasin taas kohteliaasti mutta anoppi ei vastannut mitään. Nyt sitten olisivat koko ajan hakemassa lapsia ja tulossa kylään, ilmoittavat kuivasti että tulemme huomenna. Ihan kuin heillä olisi oikeus lapsiimme, ovat välit sitten mitä vain meidän kanssa? Eivät ole saaneet nähdä lapsia, tapaaminen meidän seurassa ei kelpaa. Uskomatonta, olen niin poikki tästä kaikesta mutta koen että teimme kuitenkin vanhempina oikein.

Vai että oikein sisuunnuit... Saattaa pikkuisen harmittaa kun heräät todellisuuteen ja tajuat mitä olet mennyt tekemään. Olet pilannut perhesuhteet ehkä pysyvästi, aplodit lampaalle joka vie lapsiltaan isovanhemmat av ketjun takia. Yksikään noista viestisi asioista ei oikeuta sinua tuhoamaan suhteita lasten ja isovanhempien oman pojan välillä. Sinä olet sivuseikka muutenkin joten olisit jättäytynyt itse pois, kukaan ei olisi kärsinyt. Pää pystyyn vaan kun menet hoitokotiin katsomaan isovanhempia kuolinvuoteellaan ja he itkevät sitä että menettivät takiasi lapsenlapset. Heidän poikansa herää viimeistään silloin eli sitä saa mitä tilaa, tuulta purjeisiis vaan.

Avaatko vähän tota sun ajatuskulkua? Miten ap voi olla syyllinen isovanhempien huonoon käytökseen?

Vierailija kirjoitti:

Mä en ole ollut juuri tekemisissä isäni äidin kanssa lapsena, enkä myöhemminkään, kun kovin vieraaksi jäi. Nähtiin yleensä pikaisesti jouluna ja joskus. En ole ikinä ollut isoäitini luona yökylässä. En muista ikinä syöneeni isoäidin tekemää ruokaa. Kun kävin vanhempieni kanssa vierailulla, vietiin aina tarjottavat mukana.

Lapsena joskus ihmettelin, miksi ei käydä useammin vierailulla ja miksi isoäitini ei ikinä käy meillä. Isoäitini ei ollut rajaton, mutta muuten hyvin ilkeä ja hankala tapaus. Nykyään ymmärrän miksi vanhempani toimivat näin. Olen sitä mieltä, että tekivät aivan oikein.

Mistä sinä tiedät tekikö äitisi oikein? Uskot sokeasti hänen selityksiään inhottavasta kauhuanopista joka kerran katsoi häntä väärän tuntuisesti? Tajuatko että äitisi on todennäköisesti manipuloinut sinut, isäsi ja muut sukulaiset isäsi äitiä, ainoaa äitiä, vastaan ja salaa kihertänyt voitonriemuisena kun tiennyt mummin viettävän yksin joulunsa? Kypsä ihminen olisi lähtenyt rakentamaan suhdetta avoimin kortein ja antanut piutpaut kuulopuheille. Isoäitisi voi olla pohjimmiltaan aivan ihana ihminen mutta miten hän voisi rakkauttaan ilmaista kun tietää että miniä on manipuloinut kaikki mummille rakkaat ihmiset häntä vastaan? Näitä on nähty ja tuo on kuolemaakin pahempi kohtalo kelle tahansa isoäidille. Hirvittää lukea kuinka kirjoittelet sinisilmäisenä "totuutta" tännekin. Toivon että mummilla on muita rakkaita lapsenlapsia ja selväpäisiä miniöitä vaikka sellainen osuu kohdalle nykyään harvemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisuunnuin pari kk sitten kunnolla, isona myötävaikuttajana tämän ketjun lukeminen ja luetutin tätä myös miehellä. Hänen vanhempansa ovat kirjaimellisesti sabotoineet meidän perhe-elämää esikoisen syntymästä asti ja nyt viimeinen vuosi, kuopuksen vauvavuosi on ollut jotain niiiin ********, meitä syyllistetään viestein ja soitoin noin joka toinen päivä miksei olla käyty ja meidän ohi sovitaan esikoisen kanssa sitä ja tätä ja appi edelleen, lukuisista huomautuksista huolimatta kyselee 3v. esikoiselta "kiusaako ne (minä ja mieheni) sinua kotona, täällä sinua ei kiusattaisi, saisit papan kanssa tehdä sitä ja tätä ja tota". Esikoinen hämmentyy aina tuosta ja on huutanut uhmatessaan jo jonkin aikaa meille "älä kiusaa, pöljä pöljä pöljä". Pöljä on siis papan sanastoa.

Anoppi on väkisinhalaaja ja matkii "hauskasti" itkua jos lapsi haluaa pois hänen sylistään ja tapana mm. kiekaista "no, no, no!" jos minä tai mies komennetaan esikoista heidän läsnäollessaan. Minulle nauraa avoimesti, pudistelee päätään kun kerron miksi toimimme tavalla x jonkin asian suhteen. Siis ihan sairasta paskaa näin suomeksi sanottuna ja kyläilyt ovat olleet pelkkää väkinäistä pakkopullaa. Jotenkin ilmassa on ollut sellainen vahva automaatio että kyllä meidän pitää joustaa ja ymmärtää.

Laitoin tosiaan piiiitkän viestin anopille pari kk sitten, kiitin ja kehuin yhtä paljon kuin kritisoin, tai lähinnä ilmoitin että jatkossa tämä ja tuo ei enää käy ja me vanhemmat päätämme lasten asioista. Kirjoitin kuitenkin TODELLA kauniisti ja mieskin sanoi, että loistava viesti ja tuosta ei voi kyllä kukaan pahoittaa mieltään.

Oli väärässä. Aivan järkyttävä marttyyrikohtaus seurasi ja paasaus kuinka hänellä on nyt paha mieli ja että ovat olleet pelkästään tukenamme ja yhtään ei ymmärrä miten nyt näin ja nyyh, nyyh. Vastasin taas kohteliaasti mutta anoppi ei vastannut mitään. Nyt sitten olisivat koko ajan hakemassa lapsia ja tulossa kylään, ilmoittavat kuivasti että tulemme huomenna. Ihan kuin heillä olisi oikeus lapsiimme, ovat välit sitten mitä vain meidän kanssa? Eivät ole saaneet nähdä lapsia, tapaaminen meidän seurassa ei kelpaa. Uskomatonta, olen niin poikki tästä kaikesta mutta koen että teimme kuitenkin vanhempina oikein.

Vai että oikein sisuunnuit... Saattaa pikkuisen harmittaa kun heräät todellisuuteen ja tajuat mitä olet mennyt tekemään. Olet pilannut perhesuhteet ehkä pysyvästi, aplodit lampaalle joka vie lapsiltaan isovanhemmat av ketjun takia. Yksikään noista viestisi asioista ei oikeuta sinua tuhoamaan suhteita lasten ja isovanhempien oman pojan välillä. Sinä olet sivuseikka muutenkin joten olisit jättäytynyt itse pois, kukaan ei olisi kärsinyt. Pää pystyyn vaan kun menet hoitokotiin katsomaan isovanhempia kuolinvuoteellaan ja he itkevät sitä että menettivät takiasi lapsenlapset. Heidän poikansa herää viimeistään silloin eli sitä saa mitä tilaa, tuulta purjeisiis vaan.

Olen eri.

Isovanhemmat voivat ihan vapaasti ottaa opiksi. Niin tekevät jos todella pojastaan välittävät.

Sen sijaan viimeisenä tekonaan kuolinvuoteella miniän syyllistäminen (yritys pilata poikansa avioliitto) on suoraan narsistin käsikirjasta. Poika tajuaa silloin että narsisteja ne olikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa on hyvin näkyvissä se, että nykyisten vanhempien sukupolvi on osittain (huonoimmillaan) kasvatettu autoritäärisesti ja lyttäämällä. Nyt ne lytätyt ovat kasvaneet ja nousevat vastustamaan jatkuvaa päältä kävelyä.

Autoritääriset ja lyttäävät mummot ovat jo ehtineet hekumoida ajatuksella asemasta suvun matriarkkana. Ihailtuna, vahvana ja tärkeimpänä.

Olisi kannattanut katsella apinoiden käyttäytymistä. Autoritäärinen johtaja revitään aina alas. Diplomaattinen johtaja saa arvokkaan kohtelun vanhana. Me ei olla apinoita mutta sitä sietää miettiä.

Se vanhemman sukupolven edustaja ei ole johtaja lapsensa perheessä, eikä hän määrää lapsensa perheen suhteita sukuun tms. Hänellä on oma perhe ja hänen käytöksensä määrää jossain määrin miten se lapsen perhe häneen suhtautuu.

Minulla on tällainen lyttäävä ja pomottava isosisko, joka kaikin keinoin pyrki määräilemään perheeni asioissa. Ja tosiaan toimimaan kummallisena tulppana minun ja sukuni välissä. Jollain ihme metodilla nimitti itsensä suvun matriarkaksi joka määrää kaikkien juhlat pienimpiä yksityiskohtia myöten ja suhteiden ylläpidon jne.

Noh, perhekäsityksiä on erilaisia riippuen aikakaudesta ja sijainnista. Ei tämänhetkinen ole absoluuttisen oikea. Suhteellisuutta.

Isosiskoni kehitti tämän roolin itselleen siinä vaiheessa, kun oli sössinyt opintonsa, työnsä, raha-asiansa ja jäänyt lapsettomaksi.

Minulla on meidän suvun historiikki 1500-luvulta asti, eikä siellä ole yhtäkään tällaista hahmoa aiemmilta vuosisadoilta.

t. se lytätty pikkusisko

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisuunnuin pari kk sitten kunnolla, isona myötävaikuttajana tämän ketjun lukeminen ja luetutin tätä myös miehellä. Hänen vanhempansa ovat kirjaimellisesti sabotoineet meidän perhe-elämää esikoisen syntymästä asti ja nyt viimeinen vuosi, kuopuksen vauvavuosi on ollut jotain niiiin ********, meitä syyllistetään viestein ja soitoin noin joka toinen päivä miksei olla käyty ja meidän ohi sovitaan esikoisen kanssa sitä ja tätä ja appi edelleen, lukuisista huomautuksista huolimatta kyselee 3v. esikoiselta "kiusaako ne (minä ja mieheni) sinua kotona, täällä sinua ei kiusattaisi, saisit papan kanssa tehdä sitä ja tätä ja tota". Esikoinen hämmentyy aina tuosta ja on huutanut uhmatessaan jo jonkin aikaa meille "älä kiusaa, pöljä pöljä pöljä". Pöljä on siis papan sanastoa.

Anoppi on väkisinhalaaja ja matkii "hauskasti" itkua jos lapsi haluaa pois hänen sylistään ja tapana mm. kiekaista "no, no, no!" jos minä tai mies komennetaan esikoista heidän läsnäollessaan. Minulle nauraa avoimesti, pudistelee päätään kun kerron miksi toimimme tavalla x jonkin asian suhteen. Siis ihan sairasta paskaa näin suomeksi sanottuna ja kyläilyt ovat olleet pelkkää väkinäistä pakkopullaa. Jotenkin ilmassa on ollut sellainen vahva automaatio että kyllä meidän pitää joustaa ja ymmärtää.

Laitoin tosiaan piiiitkän viestin anopille pari kk sitten, kiitin ja kehuin yhtä paljon kuin kritisoin, tai lähinnä ilmoitin että jatkossa tämä ja tuo ei enää käy ja me vanhemmat päätämme lasten asioista. Kirjoitin kuitenkin TODELLA kauniisti ja mieskin sanoi, että loistava viesti ja tuosta ei voi kyllä kukaan pahoittaa mieltään.

Oli väärässä. Aivan järkyttävä marttyyrikohtaus seurasi ja paasaus kuinka hänellä on nyt paha mieli ja että ovat olleet pelkästään tukenamme ja yhtään ei ymmärrä miten nyt näin ja nyyh, nyyh. Vastasin taas kohteliaasti mutta anoppi ei vastannut mitään. Nyt sitten olisivat koko ajan hakemassa lapsia ja tulossa kylään, ilmoittavat kuivasti että tulemme huomenna. Ihan kuin heillä olisi oikeus lapsiimme, ovat välit sitten mitä vain meidän kanssa? Eivät ole saaneet nähdä lapsia, tapaaminen meidän seurassa ei kelpaa. Uskomatonta, olen niin poikki tästä kaikesta mutta koen että teimme kuitenkin vanhempina oikein.

Vai että oikein sisuunnuit... Saattaa pikkuisen harmittaa kun heräät todellisuuteen ja tajuat mitä olet mennyt tekemään. Olet pilannut perhesuhteet ehkä pysyvästi, aplodit lampaalle joka vie lapsiltaan isovanhemmat av ketjun takia. Yksikään noista viestisi asioista ei oikeuta sinua tuhoamaan suhteita lasten ja isovanhempien oman pojan välillä. Sinä olet sivuseikka muutenkin joten olisit jättäytynyt itse pois, kukaan ei olisi kärsinyt. Pää pystyyn vaan kun menet hoitokotiin katsomaan isovanhempia kuolinvuoteellaan ja he itkevät sitä että menettivät takiasi lapsenlapset. Heidän poikansa herää viimeistään silloin eli sitä saa mitä tilaa, tuulta purjeisiis vaan.

Mautonta ja tyylitöntä lapsellista tekstiä.

Ikäväkseni totean, että tälläistä muiltakin mummuilta tässä ketjussa. Lasten äiti ei todellakaan ole missään sivuroolissa, mutta jos tätä ei ymmärrä, niin on selvää että kaikki keskustelu kyseisen henkilön kanssa lapsista on hyödytöntä.

Luonne paljastuu näistä. T myös isoäiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisuunnuin pari kk sitten kunnolla, isona myötävaikuttajana tämän ketjun lukeminen ja luetutin tätä myös miehellä. Hänen vanhempansa ovat kirjaimellisesti sabotoineet meidän perhe-elämää esikoisen syntymästä asti ja nyt viimeinen vuosi, kuopuksen vauvavuosi on ollut jotain niiiin ********, meitä syyllistetään viestein ja soitoin noin joka toinen päivä miksei olla käyty ja meidän ohi sovitaan esikoisen kanssa sitä ja tätä ja appi edelleen, lukuisista huomautuksista huolimatta kyselee 3v. esikoiselta "kiusaako ne (minä ja mieheni) sinua kotona, täällä sinua ei kiusattaisi, saisit papan kanssa tehdä sitä ja tätä ja tota". Esikoinen hämmentyy aina tuosta ja on huutanut uhmatessaan jo jonkin aikaa meille "älä kiusaa, pöljä pöljä pöljä". Pöljä on siis papan sanastoa.

Anoppi on väkisinhalaaja ja matkii "hauskasti" itkua jos lapsi haluaa pois hänen sylistään ja tapana mm. kiekaista "no, no, no!" jos minä tai mies komennetaan esikoista heidän läsnäollessaan. Minulle nauraa avoimesti, pudistelee päätään kun kerron miksi toimimme tavalla x jonkin asian suhteen. Siis ihan sairasta paskaa näin suomeksi sanottuna ja kyläilyt ovat olleet pelkkää väkinäistä pakkopullaa. Jotenkin ilmassa on ollut sellainen vahva automaatio että kyllä meidän pitää joustaa ja ymmärtää.

Laitoin tosiaan piiiitkän viestin anopille pari kk sitten, kiitin ja kehuin yhtä paljon kuin kritisoin, tai lähinnä ilmoitin että jatkossa tämä ja tuo ei enää käy ja me vanhemmat päätämme lasten asioista. Kirjoitin kuitenkin TODELLA kauniisti ja mieskin sanoi, että loistava viesti ja tuosta ei voi kyllä kukaan pahoittaa mieltään.

Oli väärässä. Aivan järkyttävä marttyyrikohtaus seurasi ja paasaus kuinka hänellä on nyt paha mieli ja että ovat olleet pelkästään tukenamme ja yhtään ei ymmärrä miten nyt näin ja nyyh, nyyh. Vastasin taas kohteliaasti mutta anoppi ei vastannut mitään. Nyt sitten olisivat koko ajan hakemassa lapsia ja tulossa kylään, ilmoittavat kuivasti että tulemme huomenna. Ihan kuin heillä olisi oikeus lapsiimme, ovat välit sitten mitä vain meidän kanssa? Eivät ole saaneet nähdä lapsia, tapaaminen meidän seurassa ei kelpaa. Uskomatonta, olen niin poikki tästä kaikesta mutta koen että teimme kuitenkin vanhempina oikein.

Vai että oikein sisuunnuit... Saattaa pikkuisen harmittaa kun heräät todellisuuteen ja tajuat mitä olet mennyt tekemään. Olet pilannut perhesuhteet ehkä pysyvästi, aplodit lampaalle joka vie lapsiltaan isovanhemmat av ketjun takia. Yksikään noista viestisi asioista ei oikeuta sinua tuhoamaan suhteita lasten ja isovanhempien oman pojan välillä. Sinä olet sivuseikka muutenkin joten olisit jättäytynyt itse pois, kukaan ei olisi kärsinyt. Pää pystyyn vaan kun menet hoitokotiin katsomaan isovanhempia kuolinvuoteellaan ja he itkevät sitä että menettivät takiasi lapsenlapset. Heidän poikansa herää viimeistään silloin eli sitä saa mitä tilaa, tuulta purjeisiis vaan.

Mautonta ja tyylitöntä lapsellista tekstiä.

Ikäväkseni totean, että tälläistä muiltakin mummuilta tässä ketjussa. Lasten äiti ei todellakaan ole missään sivuroolissa, mutta jos tätä ei ymmärrä, niin on selvää että kaikki keskustelu kyseisen henkilön kanssa lapsista on hyödytöntä.

Luonne paljastuu näistä. T myös isoäiti

Mietin itsekin tuota kehoitusta äidille "jättäytyä pois", mitähän käytännössä tarkoittaa? Luovuttaa huoltajuuden anopille ja muuttaa asumaan yksin muualle? :D :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa on hyvin näkyvissä se, että nykyisten vanhempien sukupolvi on osittain (huonoimmillaan) kasvatettu autoritäärisesti ja lyttäämällä. Nyt ne lytätyt ovat kasvaneet ja nousevat vastustamaan jatkuvaa päältä kävelyä.

Autoritääriset ja lyttäävät mummot ovat jo ehtineet hekumoida ajatuksella asemasta suvun matriarkkana. Ihailtuna, vahvana ja tärkeimpänä.

Olisi kannattanut katsella apinoiden käyttäytymistä. Autoritäärinen johtaja revitään aina alas. Diplomaattinen johtaja saa arvokkaan kohtelun vanhana. Me ei olla apinoita mutta sitä sietää miettiä.

Se vanhemman sukupolven edustaja ei ole johtaja lapsensa perheessä, eikä hän määrää lapsensa perheen suhteita sukuun tms. Hänellä on oma perhe ja hänen käytöksensä määrää jossain määrin miten se lapsen perhe häneen suhtautuu.

Minulla on tällainen lyttäävä ja pomottava isosisko, joka kaikin keinoin pyrki määräilemään perheeni asioissa. Ja tosiaan toimimaan kummallisena tulppana minun ja sukuni välissä. Jollain ihme metodilla nimitti itsensä suvun matriarkaksi joka määrää kaikkien juhlat pienimpiä yksityiskohtia myöten ja suhteiden ylläpidon jne.

Noh, perhekäsityksiä on erilaisia riippuen aikakaudesta ja sijainnista. Ei tämänhetkinen ole absoluuttisen oikea. Suhteellisuutta.

Isosiskoni kehitti tämän roolin itselleen siinä vaiheessa, kun oli sössinyt opintonsa, työnsä, raha-asiansa ja jäänyt lapsettomaksi.

Minulla on meidän suvun historiikki 1500-luvulta asti, eikä siellä ole yhtäkään tällaista hahmoa aiemmilta vuosisadoilta.

t. se lytätty pikkusisko

Ei millään pahalla, mutta alat itse jo kuulostaa hieman narsistiselta. Käyttäytymisongelmat siirtyy eteenpäin jos ei aktiivisesti katkaise niitä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisuunnuin pari kk sitten kunnolla, isona myötävaikuttajana tämän ketjun lukeminen ja luetutin tätä myös miehellä. Hänen vanhempansa ovat kirjaimellisesti sabotoineet meidän perhe-elämää esikoisen syntymästä asti ja nyt viimeinen vuosi, kuopuksen vauvavuosi on ollut jotain niiiin ********, meitä syyllistetään viestein ja soitoin noin joka toinen päivä miksei olla käyty ja meidän ohi sovitaan esikoisen kanssa sitä ja tätä ja appi edelleen, lukuisista huomautuksista huolimatta kyselee 3v. esikoiselta "kiusaako ne (minä ja mieheni) sinua kotona, täällä sinua ei kiusattaisi, saisit papan kanssa tehdä sitä ja tätä ja tota". Esikoinen hämmentyy aina tuosta ja on huutanut uhmatessaan jo jonkin aikaa meille "älä kiusaa, pöljä pöljä pöljä". Pöljä on siis papan sanastoa.

Anoppi on väkisinhalaaja ja matkii "hauskasti" itkua jos lapsi haluaa pois hänen sylistään ja tapana mm. kiekaista "no, no, no!" jos minä tai mies komennetaan esikoista heidän läsnäollessaan. Minulle nauraa avoimesti, pudistelee päätään kun kerron miksi toimimme tavalla x jonkin asian suhteen. Siis ihan sairasta paskaa näin suomeksi sanottuna ja kyläilyt ovat olleet pelkkää väkinäistä pakkopullaa. Jotenkin ilmassa on ollut sellainen vahva automaatio että kyllä meidän pitää joustaa ja ymmärtää.

Laitoin tosiaan piiiitkän viestin anopille pari kk sitten, kiitin ja kehuin yhtä paljon kuin kritisoin, tai lähinnä ilmoitin että jatkossa tämä ja tuo ei enää käy ja me vanhemmat päätämme lasten asioista. Kirjoitin kuitenkin TODELLA kauniisti ja mieskin sanoi, että loistava viesti ja tuosta ei voi kyllä kukaan pahoittaa mieltään.

Oli väärässä. Aivan järkyttävä marttyyrikohtaus seurasi ja paasaus kuinka hänellä on nyt paha mieli ja että ovat olleet pelkästään tukenamme ja yhtään ei ymmärrä miten nyt näin ja nyyh, nyyh. Vastasin taas kohteliaasti mutta anoppi ei vastannut mitään. Nyt sitten olisivat koko ajan hakemassa lapsia ja tulossa kylään, ilmoittavat kuivasti että tulemme huomenna. Ihan kuin heillä olisi oikeus lapsiimme, ovat välit sitten mitä vain meidän kanssa? Eivät ole saaneet nähdä lapsia, tapaaminen meidän seurassa ei kelpaa. Uskomatonta, olen niin poikki tästä kaikesta mutta koen että teimme kuitenkin vanhempina oikein.

Vai että oikein sisuunnuit... Saattaa pikkuisen harmittaa kun heräät todellisuuteen ja tajuat mitä olet mennyt tekemään. Olet pilannut perhesuhteet ehkä pysyvästi, aplodit lampaalle joka vie lapsiltaan isovanhemmat av ketjun takia. Yksikään noista viestisi asioista ei oikeuta sinua tuhoamaan suhteita lasten ja isovanhempien oman pojan välillä. Sinä olet sivuseikka muutenkin joten olisit jättäytynyt itse pois, kukaan ei olisi kärsinyt. Pää pystyyn vaan kun menet hoitokotiin katsomaan isovanhempia kuolinvuoteellaan ja he itkevät sitä että menettivät takiasi lapsenlapset. Heidän poikansa herää viimeistään silloin eli sitä saa mitä tilaa, tuulta purjeisiis vaan.

Olen eri.

Isovanhemmat voivat ihan vapaasti ottaa opiksi. Niin tekevät jos todella pojastaan välittävät.

Sen sijaan viimeisenä tekonaan kuolinvuoteella miniän syyllistäminen (yritys pilata poikansa avioliitto) on suoraan narsistin käsikirjasta. Poika tajuaa silloin että narsisteja ne olikin.

Huomaa ettei psykologia ole tullut tutuksi. Älä vaahtoa narsismista kun et edes tiedä mitä se tarkoittaa. Narsisti vaatii erityiskohtelua, pitää itseään erityisenä muihin nähden (tämä miniä laati käsittääkseni ihan listauksen miten jatkossa saa puhua ja toimia ja vaati itselleen siis kunnioitusta eli ns. hoidattaa egoaan) ja narsisti pitää hovia jossa on oltava samaa mieltä hänen kanssaan tai muuten tulee silmille. Miniä on kääntänyt isovanhempien oman pojan heitä vastaan ja lapsenlapset myös ja nyt esiintyy uhrina ja tämä on narsismille tavallinen taktiikka. Näitä kannattaa aina lukea psykologisesta perspektiivistä eikä nielaista koukkua syötteineen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ole ollut juuri tekemisissä isäni äidin kanssa lapsena, enkä myöhemminkään, kun kovin vieraaksi jäi. Nähtiin yleensä pikaisesti jouluna ja joskus. En ole ikinä ollut isoäitini luona yökylässä. En muista ikinä syöneeni isoäidin tekemää ruokaa. Kun kävin vanhempieni kanssa vierailulla, vietiin aina tarjottavat mukana.

Lapsena joskus ihmettelin, miksi ei käydä useammin vierailulla ja miksi isoäitini ei ikinä käy meillä. Isoäitini ei ollut rajaton, mutta muuten hyvin ilkeä ja hankala tapaus. Nykyään ymmärrän miksi vanhempani toimivat näin. Olen sitä mieltä, että tekivät aivan oikein.

Mistä sinä tiedät tekikö äitisi oikein? Uskot sokeasti hänen selityksiään inhottavasta kauhuanopista joka kerran katsoi häntä väärän tuntuisesti? Tajuatko että äitisi on todennäköisesti manipuloinut sinut, isäsi ja muut sukulaiset isäsi äitiä, ainoaa äitiä, vastaan ja salaa kihertänyt voitonriemuisena kun tiennyt mummin viettävän yksin joulunsa? Kypsä ihminen olisi lähtenyt rakentamaan suhdetta avoimin kortein ja antanut piutpaut kuulopuheille. Isoäitisi voi olla pohjimmiltaan aivan ihana ihminen mutta miten hän voisi rakkauttaan ilmaista kun tietää että miniä on manipuloinut kaikki mummille rakkaat ihmiset häntä vastaan? Näitä on nähty ja tuo on kuolemaakin pahempi kohtalo kelle tahansa isoäidille. Hirvittää lukea kuinka kirjoittelet sinisilmäisenä "totuutta" tännekin. Toivon että mummilla on muita rakkaita lapsenlapsia ja selväpäisiä miniöitä vaikka sellainen osuu kohdalle nykyään harvemmin.

Kuulostat aika paljon mun isän äitiltä, just tollasta se päästeli suustaan vaikka isä oli se väkivaltainen alkoholisti ja SILTI äiti päästi lapsensa tapaamaan tätä "ihanaa" mummoa. Huhuh! Ja sanon ihan suoraan, ettei ollut yhtään ikävä mummoa kun päätettiin lopulta itse jäädä pois sen jälkeen kun isoisä kuoli. Isoisän takia me muutenkin siellä käytiin ja se kävi sietämättömäksi kun isoisää ei enää ollut.

Huh mikä ketju. Tulee mieleen oma tapaus, kun nuorena äitinä odotin esikoista. Puoliso meni möläyttämään anopille, että olemme menossa katsomaan vaunuja. Tuleva mummo suorastaan riehaantui. Ajoimme hänen autollaan, me takapenkillä kuin pikkulapset, lastentarvikeliikkeeseen, ja anoppi pyysi myyjältä vaunuesittelyn. Olimme kaikki, myyjäparkaa myöten vaivaantunteita ja häkeltyneitä, mutta kukaan ei kehdannut sanoa mitään poikkipuolista. Homma johti siihen, että anoppi siirsi autonsa liikkeen oven lähelle, ja he myyjän kanssa sovittivat eri vaunuja _hänen autonsa takakonttiin_ ja keskustelivat niiden ominaisuuksista. :D Oli tärkein kriteeri, että ne kulkevat kätevästi mummon autossa. Meillä ei itsellämme ollut autoa, emmekä sitä tarvinneetkaan silloin ydinkeskustassa asuessamme moneen vuoteen.

Piipitimme mieheni kanssa taustalta, ettemme osta nyt mitään, vaan jäämme miettimään. Anoppi oli edelleen ylitsevuotavaisen tohkeissaan.  Meille kahdelle ei oltu esitelty yksiäkään kärryjä. Teimme seuraavat vaununostoreissut salaa, mistä anoppi pahoitti mielensä. Vaunuja ei koskaan kuljetettu anopin takakontissa. Hän ei halunnut niitä likaamaan autoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisuunnuin pari kk sitten kunnolla, isona myötävaikuttajana tämän ketjun lukeminen ja luetutin tätä myös miehellä. Hänen vanhempansa ovat kirjaimellisesti sabotoineet meidän perhe-elämää esikoisen syntymästä asti ja nyt viimeinen vuosi, kuopuksen vauvavuosi on ollut jotain niiiin ********, meitä syyllistetään viestein ja soitoin noin joka toinen päivä miksei olla käyty ja meidän ohi sovitaan esikoisen kanssa sitä ja tätä ja appi edelleen, lukuisista huomautuksista huolimatta kyselee 3v. esikoiselta "kiusaako ne (minä ja mieheni) sinua kotona, täällä sinua ei kiusattaisi, saisit papan kanssa tehdä sitä ja tätä ja tota". Esikoinen hämmentyy aina tuosta ja on huutanut uhmatessaan jo jonkin aikaa meille "älä kiusaa, pöljä pöljä pöljä". Pöljä on siis papan sanastoa.

Anoppi on väkisinhalaaja ja matkii "hauskasti" itkua jos lapsi haluaa pois hänen sylistään ja tapana mm. kiekaista "no, no, no!" jos minä tai mies komennetaan esikoista heidän läsnäollessaan. Minulle nauraa avoimesti, pudistelee päätään kun kerron miksi toimimme tavalla x jonkin asian suhteen. Siis ihan sairasta paskaa näin suomeksi sanottuna ja kyläilyt ovat olleet pelkkää väkinäistä pakkopullaa. Jotenkin ilmassa on ollut sellainen vahva automaatio että kyllä meidän pitää joustaa ja ymmärtää.

Laitoin tosiaan piiiitkän viestin anopille pari kk sitten, kiitin ja kehuin yhtä paljon kuin kritisoin, tai lähinnä ilmoitin että jatkossa tämä ja tuo ei enää käy ja me vanhemmat päätämme lasten asioista. Kirjoitin kuitenkin TODELLA kauniisti ja mieskin sanoi, että loistava viesti ja tuosta ei voi kyllä kukaan pahoittaa mieltään.

Oli väärässä. Aivan järkyttävä marttyyrikohtaus seurasi ja paasaus kuinka hänellä on nyt paha mieli ja että ovat olleet pelkästään tukenamme ja yhtään ei ymmärrä miten nyt näin ja nyyh, nyyh. Vastasin taas kohteliaasti mutta anoppi ei vastannut mitään. Nyt sitten olisivat koko ajan hakemassa lapsia ja tulossa kylään, ilmoittavat kuivasti että tulemme huomenna. Ihan kuin heillä olisi oikeus lapsiimme, ovat välit sitten mitä vain meidän kanssa? Eivät ole saaneet nähdä lapsia, tapaaminen meidän seurassa ei kelpaa. Uskomatonta, olen niin poikki tästä kaikesta mutta koen että teimme kuitenkin vanhempina oikein.

Vai että oikein sisuunnuit... Saattaa pikkuisen harmittaa kun heräät todellisuuteen ja tajuat mitä olet mennyt tekemään. Olet pilannut perhesuhteet ehkä pysyvästi, aplodit lampaalle joka vie lapsiltaan isovanhemmat av ketjun takia. Yksikään noista viestisi asioista ei oikeuta sinua tuhoamaan suhteita lasten ja isovanhempien oman pojan välillä. Sinä olet sivuseikka muutenkin joten olisit jättäytynyt itse pois, kukaan ei olisi kärsinyt. Pää pystyyn vaan kun menet hoitokotiin katsomaan isovanhempia kuolinvuoteellaan ja he itkevät sitä että menettivät takiasi lapsenlapset. Heidän poikansa herää viimeistään silloin eli sitä saa mitä tilaa, tuulta purjeisiis vaan.

Olen eri.

Isovanhemmat voivat ihan vapaasti ottaa opiksi. Niin tekevät jos todella pojastaan välittävät.

Sen sijaan viimeisenä tekonaan kuolinvuoteella miniän syyllistäminen (yritys pilata poikansa avioliitto) on suoraan narsistin käsikirjasta. Poika tajuaa silloin että narsisteja ne olikin.

Huomaa ettei psykologia ole tullut tutuksi. Älä vaahtoa narsismista kun et edes tiedä mitä se tarkoittaa. Narsisti vaatii erityiskohtelua, pitää itseään erityisenä muihin nähden (tämä miniä laati käsittääkseni ihan listauksen miten jatkossa saa puhua ja toimia ja vaati itselleen siis kunnioitusta eli ns. hoidattaa egoaan) ja narsisti pitää hovia jossa on oltava samaa mieltä hänen kanssaan tai muuten tulee silmille. Miniä on kääntänyt isovanhempien oman pojan heitä vastaan ja lapsenlapset myös ja nyt esiintyy uhrina ja tämä on narsismille tavallinen taktiikka. Näitä kannattaa aina lukea psykologisesta perspektiivistä eikä nielaista koukkua syötteineen.

No tässä tapauksessa anoppi on ihan selkeä narsisti, joka ei suostu tajuamaan ettei hänellä olekaan sataprosenttista valtaa enää poikaansa.

Tuo kuolemalla hehkuttelu ja marttyyriksi heittäytyminen on oikein klassisia temppuja. Samaten itsemurhalla uhkailu, selän takana panettelu, kiristäminen, pelottelu, stalkkaaminen, ghostaaminen jne.