Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Äiti ja miniä kirjoitti:
Vi##umainen anoppi ja/tai appi on parisuhteen kylkiäinen, joka tulee kaupanpäällisenä. Kukaan ei tätä vi##umaista anoppia ja/tai appea halua elämäänsä. Valitettavasti arpaonni ei kaikilla ole yhtä suosiollinen. Syynä voi olla anopin ja/tai apen luonnehäiriö, joka näkyy miniän ja/tai vävyn kaltoinkohteluna. Kun anopilla on vaihdevuodet, hän terrorisoi kaikin tavoin koko lähipiiriään.
Joillakin isoäideillä ja isoisillä on pakkomielle tunkea väkisin aikuisten lastensa ja lastenlastensa elämään. Aikuiset, täysjärkiset tyttäret ja pojat, miniät ja vävyt eivät osaa mitään, kun heistä tulee äitejä ja isiä. Näille määräilijöille on näytettävä kaapin paikka heti kättelyssä!
Isovanhemmille porttikielto kirjoitti:
Anoppisi vaikuttaa joko narsistilta tai sairaalta. Onko anoppiasi tutkittu, olisiko hänellä alkava muistisairaus tai jokin mielenterveysongelma? Käynti lääkärillä auttaa. En ymmärrä isovanhempia, jotka omivat lapsenlapsiaan. Nyt teidän pitää laittaa perheenne hyvinvointi etusijalle! Jätätte mummolakyläilyt väliin ja annatte isovanhemmille porttikiellon kotiinne. Puoli vuotta on hyvä koeaika ja sinä aikana näkee, oppivatko isovanhemmat käyttäytymään.
Vauvan paikka on äitinsä luona eikä missään yökylässä. Vauva tarvitsee äitiään 24/7, koska lapsentahtinen imetys ja isäänsä. Isä ei voi imettää, mutta isä voi hoitaa vauvaa ja olla imetyksessä äidin tukena. Kiintymyssuhde lapsen, äidin ja isän ja välillä muodostuu ensimmäisinä lapsuusvuosina. Ja fakta on se, että vauva ei tarvitse isovanhempiaan mihinkään. Sen sijaan vauva tarvitsee fyysisesti ja henkisesti läsnäolevia vanhempia. Valitettavasti jotkut isovanhemmat kuvittelevat paikkaavansa omat kasvatusvirheensä sekaantumalla jatkuvasti aikuisten lastensa ja lastenlasten elämään.
Mun anoppi on jo 70+, tuskin sillä enää on vaihdevuosia? On tässä pienessä kyläyhteisössä hankalaksi tiedetty persoona, ollut kuulemma haasteellinen persoona aina.
Kyllä siinä täytyy päätä viirata, kun mummeli lähtee omin luvin hakemaan lasta päiväkodista. Oli epätodellinen kokemus, kun päiväkodista soitettiin, että mummeli on hakemassa lapsia ja heillä ei ole asiasta tietoa. Sieltä sit lähti ilman lapsia ja tuli meille haukkumaan mut (teen etätöitä), kun hän ei saa hakea lapsia ilman lasten vanhempien lupaa. Haukkui mut myös samalla, kun neuvola ei kerro hänelle mitään lapsista, on kuulemma soittanut useamman kerran. On myös mankunut mukaan neuvolakäynneille (miksi????).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai, muillakin mummo yrittää hakea lapset hoidosta ilman lupaa :O mä luulin, että ainoastaan meillä on tämmöistä...
Mikä teillä on ennakoinut tulevaa erikoista käytöstä?
Kun menin ensi kertaa käymään miehen kotikaupungissa jossa anoppi asuu, mies oli halusi näyttää nuoruutensa tärkeitä paikkoja. Syötiin ensin illallista anopin luona ja sitten oltiin lähdössä käymään jossain hiekkakuopalla. Anoppipa halusikin sinne mukaan. Niin vain se 60+ täti kipusi nuorenparin perässä aidan yli pimeässä katsomaan puolilahoa laavua. Silloin vähän mietin, että olisiko tädillä tullut virhearvio kun huomasi änkeneensä mukaan tuoreen parin kuherteluretkelle ja pilanneensa sen. Nyt vuosia ja lapsia myöhemmin tiedän, että se ei ollut mikään vahinko, hän vaan nyt sattuu elämään täysin meidän kautta, sopi se meille tai ei.
Joku on täällä kysellyt, että miksi se on aina anoppi eikä oma äiti. Kuten jo aikaisemmin vastattu, eihän se aina olekaan. Mutta jos oman äidin kohdalla on ihan eri sävelet siitä miten käyttäydytään suhteessa toisiinsa, niin ne on aika todennäköisesti ratkottu jo joskus teini-iässä tai ensimmäisten vakavampien suhteiden yhteydessä. Omalle äidilleen voi puhua suoraan ja sillä lailla asiat saa yleensä jollain tapaa selviksi niin ettei niistä tarvitse jatkuvasti vääntää vaikka ei ratkaisu tuppautuvampaa osapuolta miellyttäisikään. Toisen vanhemman kanssa ei yleensä ole samanlaista mutkatonta keskusteluyhteyttä olemassa, ja omia yksipuolisia ratkaisuja ei voi tehdä kun kyseessä on kuitenkin sen puolison lähisukulainen. Siksi nämä anoppikysymykset tuppaavat olemaan pidempään auki.
Vierailija kirjoitti:
Mikä teillä on ennakoinut tulevaa erikoista käytöstä?
Kun menin ensi kertaa käymään miehen kotikaupungissa jossa anoppi asuu, mies oli halusi näyttää nuoruutensa tärkeitä paikkoja. Syötiin ensin illallista anopin luona ja sitten oltiin lähdössä käymään jossain hiekkakuopalla. Anoppipa halusikin sinne mukaan. Niin vain se 60+ täti kipusi nuorenparin perässä aidan yli pimeässä katsomaan puolilahoa laavua. Silloin vähän mietin, että olisiko tädillä tullut virhearvio kun huomasi änkeneensä mukaan tuoreen parin kuherteluretkelle ja pilanneensa sen. Nyt vuosia ja lapsia myöhemmin tiedän, että se ei ollut mikään vahinko, hän vaan nyt sattuu elämään täysin meidän kautta, sopi se meille tai ei.
Joku on täällä kysellyt, että miksi se on aina anoppi eikä oma äiti. Kuten jo aikaisemmin vastattu, eihän se aina olekaan. Mutta jos oman äidin kohdalla on ihan eri sävelet siitä miten käyttäydytään suhteessa toisiinsa, niin ne on aika todennäköisesti ratkottu jo joskus teini-iässä tai ensimmäisten vakavampien suhteiden yhteydessä. Omalle äidilleen voi puhua suoraan ja sillä lailla asiat saa yleensä jollain tapaa selviksi niin ettei niistä tarvitse jatkuvasti vääntää vaikka ei ratkaisu tuppautuvampaa osapuolta miellyttäisikään. Toisen vanhemman kanssa ei yleensä ole samanlaista mutkatonta keskusteluyhteyttä olemassa, ja omia yksipuolisia ratkaisuja ei voi tehdä kun kyseessä on kuitenkin sen puolison lähisukulainen. Siksi nämä anoppikysymykset tuppaavat olemaan pidempään auki.
Ei ole kyse mistään irtiotosta tms vana ihan mielenterveysongelmista.
Minulla on rajaton äiti, joka ei ole koskaan tajunnut ihmisten rajoja. Ei siinä mitenkään vaikuttaneet sellaiset asiat kuin että muuttaa pois kotoa tai että itse jotekin kertoilisi hänelle mitä haluaa.
Ei hän piittaa. Hän häiriköi ja häiriköi koska ei mieleen tule edes, että niin ei saisi tehdä.
Vasta kolmas laajennettu lähestymiskielto lopetti sen pahimman käytöksen. Nyt on alkanut taas häiriköidä vanhinta lastamme
Vierailija kirjoitti:
Mikä teillä on ennakoinut tulevaa erikoista käytöstä?
Kun menin ensi kertaa käymään miehen kotikaupungissa jossa anoppi asuu, mies oli halusi näyttää nuoruutensa tärkeitä paikkoja. Syötiin ensin illallista anopin luona ja sitten oltiin lähdössä käymään jossain hiekkakuopalla. Anoppipa halusikin sinne mukaan. Niin vain se 60+ täti kipusi nuorenparin perässä aidan yli pimeässä katsomaan puolilahoa laavua. Silloin vähän mietin, että olisiko tädillä tullut virhearvio kun huomasi änkeneensä mukaan tuoreen parin kuherteluretkelle ja pilanneensa sen. Nyt vuosia ja lapsia myöhemmin tiedän, että se ei ollut mikään vahinko, hän vaan nyt sattuu elämään täysin meidän kautta, sopi se meille tai ei.
Joku on täällä kysellyt, että miksi se on aina anoppi eikä oma äiti. Kuten jo aikaisemmin vastattu, eihän se aina olekaan. Mutta jos oman äidin kohdalla on ihan eri sävelet siitä miten käyttäydytään suhteessa toisiinsa, niin ne on aika todennäköisesti ratkottu jo joskus teini-iässä tai ensimmäisten vakavampien suhteiden yhteydessä. Omalle äidilleen voi puhua suoraan ja sillä lailla asiat saa yleensä jollain tapaa selviksi niin ettei niistä tarvitse jatkuvasti vääntää vaikka ei ratkaisu tuppautuvampaa osapuolta miellyttäisikään. Toisen vanhemman kanssa ei yleensä ole samanlaista mutkatonta keskusteluyhteyttä olemassa, ja omia yksipuolisia ratkaisuja ei voi tehdä kun kyseessä on kuitenkin sen puolison lähisukulainen. Siksi nämä anoppikysymykset tuppaavat olemaan pidempään auki.
Mieleeni tulee parikin asiaa, mutta en niitä oikeasti silloin tajunnut. Me ollaan mieheni kanssa oltu vieläpä yhdessä lähes 15 vuotta, niin olen todellakin ollut nuori (19v) seurustelun alkaessa. Silloin on vielä aika naivi ja varsinkin ihmisten väliset rajat ovat epäselviä vielä tuossa vaiheessa.
Kerran kävimme yhdessä syömässä ja sen jälkeen muutamalla siiderillä/oluella. Oli siis kesä ja jokin poikkeuspäivä, yleensä emme vietä yhdessä aikaa näin. Ilta meni normaalisti ja hyvin. Seuraavana päivänä anoppi soitti minulle (emme olleet läheisiä, emme koskaan vietä kahdestaan aikaa, en ollut seurustellut mieheni kanssa kuin vasta 2-3 vuotta). Hän alkoi kysellä että oliko mieheni edellisenä päivänä kotona väkivaltainen tai aggressiivinen humalassa, koska "se on tullut isäänsä". Mieheni ei ole koskaan tämän 15 vuoden aikana osoittanut mitään merkkejä väkivallasta, eikä silloinkaan. Lopetin puhelun lähes heti ja tein selväksi, että poikansa ei todellakaan ole tuollainen ja vihjailu asiasta on törkeää. En vieläkään tiedä mitä anoppi yritti tuolla aikaansaada, mutta se oli kyllä gaslightingin oppikirjaesimerkki. Kerroin miehelle vuosia myöhemmin, hän oli hämmentynyt, loukkaantunut ja vihainen asiasta.
Toinen mikä tulee mieleeni, on se kun anoppi saattoi satunnaisesti alkaa kohtelemaan minua kuin "omaa lasta" ja lupailemaan puolestani asioita toisille. Kerran olimme pitkän matkan päästä menneet hänen luo kylään ja hänellä olikin yllättäen vieraita joiden kanssa olivat lähdössä johonkin illanviettoon. Hän oli luvannut että minä veisin koko porukan yhden seurueen jäsenen autolla 10km päähän juhlimaan. Ei ollut kysynyt minulta mitään. Hän ilmoitti tämän miehelleni, ei minulle. Miehelläni oli siis jalka murtunut. Mies pyysi heti anteeksi äitinsä käytöstä ja sanoi että voi välittää kieltäytymisen puolestani. No enhän minä kehdannut. Tällaiset haaskat haistavat liian kiltit tapaukset kilometrien päästä.
Anopille olikin tiedossa aikamoinen yllätys kun saimme lapsen. Hän ei saanutkaan meidän lasta omakseen, eikä tehdä ja sanoa mitä lystää lapsellemme. Minulle kävi niin, että kun tulin raskaaksi niin aloin käsitellä enemmän elämääni ja opin asettamaa rajat. Joidenkin kanssa sellainen onnistuu normaalisti, joidenkin kanssa se menee kyräilyksi kuten anopin. Mutta meidän lapselle hän ei äiti ole, vaikka sen roolin olisikin halunnut.
Ja toki sitten olivat ne miehen kertomukset omasta äidistään hänen lapsuudesta. Ja sekin että anopilla on aina ollut ilkeitä lempinimiä selän takana joillekin ystävilleen. Siis lapsilleen ja sukulaisille käyttää negatiivista lempinimeä jostain kaverista ja tämä kaveri ei itse sitä tiedä. Teki noin jo kun mieheni oli alle kouluikäinen. Mies joutui pienestä pitäen kuuntelemaan kun äitinsä haukkui heidän perhetuttavia ja pitämään sen salaisuutena. Jotenkin en vain tajunnut siltikään. Pidin anoppiani rehellisesti sanottuna vain tyhmänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennakointia tulevasta ongelmasta. Olihan sitä alusta asti.
Ensimmäisellä tapaamisella äitinsä kovaan ääneen ihmetteli (ja pitkään) kuinka Petrillä on tyttöystävä, aina luullut poikaansa vanhaksipojaksi. Kun jäin anoppilokelaan kanssa ensimmäistä kertaa kahdestaan, hän listasi poikansa heikkoudet. Ja jokainen heikkous johtuu isänsä alkoholismista (mitätöivä, ilkeä narsistinen äiti ei ole varmaan yhtään traumatisoiva lapselle).
Puhuu vain ja ainoastaan itsestään. Jos olen joskus kysynyt jotain esim mieheni lapsuudesta, saan ylimalkainen max kolmen sanan vastauksen ja puheenaihe vaihtuu taas hänen loisteliaaseen persoonaansa. Joskus tietysti juoruaa ihmisistä, joita en ole ikinä edes tavannut.
Kun aloin suunnitella mieheni luo muuttamista ja aloin tehdä hänen taloaan sellaiseksi, että minäkin siellä viihtyisin, niin siitä vasta parku tulikin. Anoppi siis asuu kävelymatkan päässä. Anoppi oli sisustanut poikansa talon ruskeaksi, mä tykkään vaaleammasta ja värikkäämmästä sisustuksesta. Olin sitten mennyt vaihtamaan ikkunaverhot oman maun mukaisiksi talon omistajan luvalla. Kun anoppi tämän näki, niin hän siinä varmasti puoli tuntia itki ja voivotteli, kun oli niiiiiin komiat verhot, ja nyt ne on pois. Keittiön järjesti uudelleen, kun mä olin laittanut tavarat vääriin paikkoihin.
Kyllähän tuossa meni pitkään, kun tämmöinen peruskiltti tossuksi opetettu oppi pitämään puolensa tuollaista jyrää vastaan. Sen jälkeen ei juuri olla oltu tekemisissä, hyvä niin. Ei ole tullut ikävä.
Vierailija kirjoitti:
Ai, muillakin mummo yrittää hakea lapset hoidosta ilman lupaa :O mä luulin, että ainoastaan meillä on tämmöistä...
Ei kai yksikään täysjärkinen isovanhempi tee noin. Anoppini ilmeisesti sen verran koki tilanteen nöyryyttäväksi, ettei ole epäonnistumisen jälkeen yrittänyt uudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai, muillakin mummo yrittää hakea lapset hoidosta ilman lupaa :O mä luulin, että ainoastaan meillä on tämmöistä...
Ei kai yksikään täysjärkinen isovanhempi tee noin. Anoppini ilmeisesti sen verran koki tilanteen nöyryyttäväksi, ettei ole epäonnistumisen jälkeen yrittänyt uudestaan.
Meillä mentiin stalkkaamaan lapsia kun olivat puistotädillä. Tämä sitten soitti että mitä tekee kun täällä on tää mummo, hän ja kaikki lapset. Että soittaako poliisit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai, muillakin mummo yrittää hakea lapset hoidosta ilman lupaa :O mä luulin, että ainoastaan meillä on tämmöistä...
Ei kai yksikään täysjärkinen isovanhempi tee noin. Anoppini ilmeisesti sen verran koki tilanteen nöyryyttäväksi, ettei ole epäonnistumisen jälkeen yrittänyt uudestaan.
Meillä mentiin stalkkaamaan lapsia kun olivat puistotädillä. Tämä sitten soitti että mitä tekee kun täällä on tää mummo, hän ja kaikki lapset. Että soittaako poliisit?
Onkohan tällaisilla mummoilla ja ylipäätään koko ketjun mummoilla, joku harhainen käsitys että heillä on lapsenlapseen "salainen yhteys" vanhemmalta piilossa? Yök, niin kuin salasuhde oman lapsenlapsen kanssa tavallaan. Jos näin, niin kyllä täytyy olla todella syviä mielenterveydellisiä ongelmia. Jos kolahti yhtään, niin kannattaa googlettaa "emotional incest". Kyseessä ei ole siis p*edofilia, vaan tilanne jossa aikuinen hakee sellaista yhteyttä, vuorovaikutusta ja läheisyyttä lapselta, jota yleensä haetaan toiselta aikuiselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai, muillakin mummo yrittää hakea lapset hoidosta ilman lupaa :O mä luulin, että ainoastaan meillä on tämmöistä...
Ei kai yksikään täysjärkinen isovanhempi tee noin. Anoppini ilmeisesti sen verran koki tilanteen nöyryyttäväksi, ettei ole epäonnistumisen jälkeen yrittänyt uudestaan.
Meillä mentiin stalkkaamaan lapsia kun olivat puistotädillä. Tämä sitten soitti että mitä tekee kun täällä on tää mummo, hän ja kaikki lapset. Että soittaako poliisit?
Onkohan tällaisilla mummoilla ja ylipäätään koko ketjun mummoilla, joku harhainen käsitys että heillä on lapsenlapseen "salainen yhteys" vanhemmalta piilossa? Yök, niin kuin salasuhde oman lapsenlapsen kanssa tavallaan. Jos näin, niin kyllä täytyy olla todella syviä mielenterveydellisiä ongelmia. Jos kolahti yhtään, niin kannattaa googlettaa "emotional incest". Kyseessä ei ole siis p*edofilia, vaan tilanne jossa aikuinen hakee sellaista yhteyttä, vuorovaikutusta ja läheisyyttä lapselta, jota yleensä haetaan toiselta aikuiselta.
Et tiedäkään miten helpottaa kuulla että ilmiö on todellinen ja sillä on nimikin. Olen jopa soimannut itseäni siitä, kun salaa kiristelen hampaitani ja ahdistun anoppini tavasta toimia lapseni kanssa. Minulle tekee hyvin selväksi että olen "kolmas pyörä", kuiskailee 10kk vauvalle ja pitää sylissään niin ettei lapsi vain näe minua ja puhuu sellaista "mummi on tässä, mummi on nyt tässä, sinä olet mummin rakas, minullakin on ollut sinua hirveä ikävä" (siis 10kk ei luonnollisesti ole sanonut ikävöineensä häntä...) Ja kun poika konttaa luokseni kun mummikin on paikalla, mummi huokaa "minne sinä nyt, mummi on täällä, täällä, mummiko ei kelpaa" jne jne!! Ei näe mitään muuta kuin lapsen vaikka ketä muitakin olisi paikalla ja on levoton jos lapsi on jonkun muun sylissä. Hokee, jankkaa, mutta vaimealla äänellä : anna minä, anna mummille, nyt minä otan", ei ole aggressiivisesti "jyrännyt" vaan se on tuollaista ns. pehmeää jyräämistä, ja varsinkin jos emme ole vähään aikaan nähneet, käyttäytyy hän niiiiin oudosti vauvan kanssa, huokailee ja koskettelee tätä kun lapsi tutkii leluja ym. ja pitää koko ajan vähintään vauvan kädestä kiinni tai istuu niin liki häntä lattialla kuin vain mahdollista. Minulle laittaa viestejä, jos ei ole nähnyt poikaa viikkoon, että "kerro, että rakastan ja ikävöin.. :'(
Olen jo pitkään miettinyt että mitä pitäisi tehdä, kun puuttuminen on HYVIN vaikeaa, hän on niin "rakastunut" vain, ja huokuu sellaista ahdistavaa haurautta lapsen lähellä, siis pelkään että jos vaikka sanoisin että "poika tulee nyt äidin syliin hetkeksi" niin hän saattaisi OIKEASTI alkaa hiljaa nyyhkimään.... Appiukko toistelee lempeästi että "voi tuota meidän mummukkaa" ja aina, kun soittelee miehelleni, painostaa häntä lupaamaan että tulemme silloin ja silloin käymään ja toteaa että "ihan jo mumminkin (tähän siis oikeasti anopin nimi) takia.."
Jotenkin tämä on luisunut tällaiseksi, mies on minusta vähän välinpitämätön äitinsä käytöksen suhteen ja suhtautuu noihin painostuksiinkin vähän että "noh pitää kattoa", mutta aivan vähintään kerran kahdessa viikossa kuitenkin anoppilassa käymme. Jos väli venyy noinkin pitkäksi niin minulla sydän hakkaa jo autossa, tiedän että joudun loppupäiväksi ikään kuin luovuttamaan roolini pois, mummille. Sairasta, nyt kun kirjoitan sen itse tähän! Mutta kaikki on jotenkin itsestäänselvää, ei kukaan tunnu välittävän mummin käytöksestä ja minä tulen saamaan aivan hirveän nipottajan ja ilkiön maineen jos puutun tähän. Miten edes puuttua?? Kun anoppi kantaa lasta toiseen huoneeseen ja kuiskii siellä hänelle, menen vain jatkossa itsekin paikalle? Tosin anoppi varmaan hämmästyy ja kysyy että mitä nyt, me tässä rauhassa leikitään, oletko jotain vailla tms. ja jos sanon että haluan olla läsnä niin en tosiaan tiedä reaktiota. Yöhoitoon on aneltu 4kk iästä asti mutta ei olla jätetty koska olemme kummatkin miehen kanssa sitä mieltä että vauvan on paras nukkua kotona, ja minulla siihen vaikuttaa mm. tieto siitä että anoppi haluaisi nukkua pojan vieressä ja poikahan konttaa alas sängystä.. Kun sanoin tuosta asiasta, anoppi vain mumisi pojalle että "et sinä mummin kainalosta konttaisi pois, et kyllä, näkisit niin ihania unia, kukkaketojen kuvia..." Siis koko ajan tuollaista ylihempeää liirumlaarumia joka ärsyttää mutten koe sopivaksi valittaakaan siitä. Ei ärsyttäisi varmaan muuten näin paljoa mutta anoppi tuntuu ajattelevan että hän on joku ihmeen enkeli ja turvasatama lapselle. Kaikessa on kyse sellaisesta "vain me kaksi, katsohan mummia, mummi mummi mummi mummi".
Ärsyttää enemmän kuin ikinä, kiitos tämän ketjun jota kahlaan vasta alkupuolella.
.. Niin ja se häiritsee myös että anoppi kommentoi minusta ÄLLÖTTÄVÄSTI esim. kun poika äkistelee kakkaa vaippaan, voivottelee ja puristaa lapsen käsiä "voi voi kun pitää työntää, voi kun pitää niin työntää".... Siis.... ja muutenkin hipelöi, silittää, pyörittelee pojan hiuksia sormensa ympärille, koko ajan jotain, silittelee reisiä ja vatsaa kun vaihtaa vaippaa, en osaa muuten kuvailla kuin että tuntuu "tankkaavan" lapseen omaa kosketustaan niin paljon kuin mahdollista.
Välillä aistin piiloitetun vihamielisyyden minua kohtaan mutten ole tohtinut puhua miehen kanssa kun pelkään että vaikuttaisin neuroottiselta. Mutta alusta asti on ollut tunne, etten halua anoppia vauvan lähelle, ajattelin että se loppuu hormonien myötä mutta ei todellakaan ole loppunut.
-ylempi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai, muillakin mummo yrittää hakea lapset hoidosta ilman lupaa :O mä luulin, että ainoastaan meillä on tämmöistä...
Ei kai yksikään täysjärkinen isovanhempi tee noin. Anoppini ilmeisesti sen verran koki tilanteen nöyryyttäväksi, ettei ole epäonnistumisen jälkeen yrittänyt uudestaan.
Meillä mentiin stalkkaamaan lapsia kun olivat puistotädillä. Tämä sitten soitti että mitä tekee kun täällä on tää mummo, hän ja kaikki lapset. Että soittaako poliisit?
Onkohan tällaisilla mummoilla ja ylipäätään koko ketjun mummoilla, joku harhainen käsitys että heillä on lapsenlapseen "salainen yhteys" vanhemmalta piilossa? Yök, niin kuin salasuhde oman lapsenlapsen kanssa tavallaan. Jos näin, niin kyllä täytyy olla todella syviä mielenterveydellisiä ongelmia. Jos kolahti yhtään, niin kannattaa googlettaa "emotional incest". Kyseessä ei ole siis p*edofilia, vaan tilanne jossa aikuinen hakee sellaista yhteyttä, vuorovaikutusta ja läheisyyttä lapselta, jota yleensä haetaan toiselta aikuiselta.
Et tiedäkään miten helpottaa kuulla että ilmiö on todellinen ja sillä on nimikin. Olen jopa soimannut itseäni siitä, kun salaa kiristelen hampaitani ja ahdistun anoppini tavasta toimia lapseni kanssa. Minulle tekee hyvin selväksi että olen "kolmas pyörä", kuiskailee 10kk vauvalle ja pitää sylissään niin ettei lapsi vain näe minua ja puhuu sellaista "mummi on tässä, mummi on nyt tässä, sinä olet mummin rakas, minullakin on ollut sinua hirveä ikävä" (siis 10kk ei luonnollisesti ole sanonut ikävöineensä häntä...) Ja kun poika konttaa luokseni kun mummikin on paikalla, mummi huokaa "minne sinä nyt, mummi on täällä, täällä, mummiko ei kelpaa" jne jne!! Ei näe mitään muuta kuin lapsen vaikka ketä muitakin olisi paikalla ja on levoton jos lapsi on jonkun muun sylissä. Hokee, jankkaa, mutta vaimealla äänellä : anna minä, anna mummille, nyt minä otan", ei ole aggressiivisesti "jyrännyt" vaan se on tuollaista ns. pehmeää jyräämistä, ja varsinkin jos emme ole vähään aikaan nähneet, käyttäytyy hän niiiiin oudosti vauvan kanssa, huokailee ja koskettelee tätä kun lapsi tutkii leluja ym. ja pitää koko ajan vähintään vauvan kädestä kiinni tai istuu niin liki häntä lattialla kuin vain mahdollista. Minulle laittaa viestejä, jos ei ole nähnyt poikaa viikkoon, että "kerro, että rakastan ja ikävöin.. :'(<3"
Olen jo pitkään miettinyt että mitä pitäisi tehdä, kun puuttuminen on HYVIN vaikeaa, hän on niin "rakastunut" vain, ja huokuu sellaista ahdistavaa haurautta lapsen lähellä, siis pelkään että jos vaikka sanoisin että "poika tulee nyt äidin syliin hetkeksi" niin hän saattaisi OIKEASTI alkaa hiljaa nyyhkimään.... Appiukko toistelee lempeästi että "voi tuota meidän mummukkaa" ja aina, kun soittelee miehelleni, painostaa häntä lupaamaan että tulemme silloin ja silloin käymään ja toteaa että "ihan jo mumminkin (tähän siis oikeasti anopin nimi) takia.."
Jotenkin tämä on luisunut tällaiseksi, mies on minusta vähän välinpitämätön äitinsä käytöksen suhteen ja suhtautuu noihin painostuksiinkin vähän että "noh pitää kattoa", mutta aivan vähintään kerran kahdessa viikossa kuitenkin anoppilassa käymme. Jos väli venyy noinkin pitkäksi niin minulla sydän hakkaa jo autossa, tiedän että joudun loppupäiväksi ikään kuin luovuttamaan roolini pois, mummille. Sairasta, nyt kun kirjoitan sen itse tähän! Mutta kaikki on jotenkin itsestäänselvää, ei kukaan tunnu välittävän mummin käytöksestä ja minä tulen saamaan aivan hirveän nipottajan ja ilkiön maineen jos puutun tähän. Miten edes puuttua?? Kun anoppi kantaa lasta toiseen huoneeseen ja kuiskii siellä hänelle, menen vain jatkossa itsekin paikalle? Tosin anoppi varmaan hämmästyy ja kysyy että mitä nyt, me tässä rauhassa leikitään, oletko jotain vailla tms. ja jos sanon että haluan olla läsnä niin en tosiaan tiedä reaktiota. Yöhoitoon on aneltu 4kk iästä asti mutta ei olla jätetty koska olemme kummatkin miehen kanssa sitä mieltä että vauvan on paras nukkua kotona, ja minulla siihen vaikuttaa mm. tieto siitä että anoppi haluaisi nukkua pojan vieressä ja poikahan konttaa alas sängystä.. Kun sanoin tuosta asiasta, anoppi vain mumisi pojalle että "et sinä mummin kainalosta konttaisi pois, et kyllä, näkisit niin ihania unia, kukkaketojen kuvia..." Siis koko ajan tuollaista ylihempeää liirumlaarumia joka ärsyttää mutten koe sopivaksi valittaakaan siitä. Ei ärsyttäisi varmaan muuten näin paljoa mutta anoppi tuntuu ajattelevan että hän on joku ihmeen enkeli ja turvasatama lapselle. Kaikessa on kyse sellaisesta "vain me kaksi, katsohan mummia, mummi mummi mummi mummi".
Ärsyttää enemmän kuin ikinä, kiitos tämän ketjun jota kahlaan vasta alkupuolella.
Vaivaannuttavaa, sen uskon mutta tuli kyllä sääli mummin puolesta. Hänellä on kova kaipuu ja ahdinko itsellään, on kauheaa havahtua siihen ettei omaa vauvaa enää milloinkaan tule. Rajoja nyt, mutta älä ole liian kova häntä kohtaan. On vaikeuksissa nyt itsensä kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai, muillakin mummo yrittää hakea lapset hoidosta ilman lupaa :O mä luulin, että ainoastaan meillä on tämmöistä...
Ei kai yksikään täysjärkinen isovanhempi tee noin. Anoppini ilmeisesti sen verran koki tilanteen nöyryyttäväksi, ettei ole epäonnistumisen jälkeen yrittänyt uudestaan.
Meillä mentiin stalkkaamaan lapsia kun olivat puistotädillä. Tämä sitten soitti että mitä tekee kun täällä on tää mummo, hän ja kaikki lapset. Että soittaako poliisit?
Onkohan tällaisilla mummoilla ja ylipäätään koko ketjun mummoilla, joku harhainen käsitys että heillä on lapsenlapseen "salainen yhteys" vanhemmalta piilossa? Yök, niin kuin salasuhde oman lapsenlapsen kanssa tavallaan. Jos näin, niin kyllä täytyy olla todella syviä mielenterveydellisiä ongelmia. Jos kolahti yhtään, niin kannattaa googlettaa "emotional incest". Kyseessä ei ole siis p*edofilia, vaan tilanne jossa aikuinen hakee sellaista yhteyttä, vuorovaikutusta ja läheisyyttä lapselta, jota yleensä haetaan toiselta aikuiselta.
Et tiedäkään miten helpottaa kuulla että ilmiö on todellinen ja sillä on nimikin. Olen jopa soimannut itseäni siitä, kun salaa kiristelen hampaitani ja ahdistun anoppini tavasta toimia lapseni kanssa. Minulle tekee hyvin selväksi että olen "kolmas pyörä", kuiskailee 10kk vauvalle ja pitää sylissään niin ettei lapsi vain näe minua ja puhuu sellaista "mummi on tässä, mummi on nyt tässä, sinä olet mummin rakas, minullakin on ollut sinua hirveä ikävä" (siis 10kk ei luonnollisesti ole sanonut ikävöineensä häntä...) Ja kun poika konttaa luokseni kun mummikin on paikalla, mummi huokaa "minne sinä nyt, mummi on täällä, täällä, mummiko ei kelpaa" jne jne!! Ei näe mitään muuta kuin lapsen vaikka ketä muitakin olisi paikalla ja on levoton jos lapsi on jonkun muun sylissä. Hokee, jankkaa, mutta vaimealla äänellä : anna minä, anna mummille, nyt minä otan", ei ole aggressiivisesti "jyrännyt" vaan se on tuollaista ns. pehmeää jyräämistä, ja varsinkin jos emme ole vähään aikaan nähneet, käyttäytyy hän niiiiin oudosti vauvan kanssa, huokailee ja koskettelee tätä kun lapsi tutkii leluja ym. ja pitää koko ajan vähintään vauvan kädestä kiinni tai istuu niin liki häntä lattialla kuin vain mahdollista. Minulle laittaa viestejä, jos ei ole nähnyt poikaa viikkoon, että "kerro, että rakastan ja ikävöin.. :'(<3"
Olen jo pitkään miettinyt että mitä pitäisi tehdä, kun puuttuminen on HYVIN vaikeaa, hän on niin "rakastunut" vain, ja huokuu sellaista ahdistavaa haurautta lapsen lähellä, siis pelkään että jos vaikka sanoisin että "poika tulee nyt äidin syliin hetkeksi" niin hän saattaisi OIKEASTI alkaa hiljaa nyyhkimään.... Appiukko toistelee lempeästi että "voi tuota meidän mummukkaa" ja aina, kun soittelee miehelleni, painostaa häntä lupaamaan että tulemme silloin ja silloin käymään ja toteaa että "ihan jo mumminkin (tähän siis oikeasti anopin nimi) takia.."
Jotenkin tämä on luisunut tällaiseksi, mies on minusta vähän välinpitämätön äitinsä käytöksen suhteen ja suhtautuu noihin painostuksiinkin vähän että "noh pitää kattoa", mutta aivan vähintään kerran kahdessa viikossa kuitenkin anoppilassa käymme. Jos väli venyy noinkin pitkäksi niin minulla sydän hakkaa jo autossa, tiedän että joudun loppupäiväksi ikään kuin luovuttamaan roolini pois, mummille. Sairasta, nyt kun kirjoitan sen itse tähän! Mutta kaikki on jotenkin itsestäänselvää, ei kukaan tunnu välittävän mummin käytöksestä ja minä tulen saamaan aivan hirveän nipottajan ja ilkiön maineen jos puutun tähän. Miten edes puuttua?? Kun anoppi kantaa lasta toiseen huoneeseen ja kuiskii siellä hänelle, menen vain jatkossa itsekin paikalle? Tosin anoppi varmaan hämmästyy ja kysyy että mitä nyt, me tässä rauhassa leikitään, oletko jotain vailla tms. ja jos sanon että haluan olla läsnä niin en tosiaan tiedä reaktiota. Yöhoitoon on aneltu 4kk iästä asti mutta ei olla jätetty koska olemme kummatkin miehen kanssa sitä mieltä että vauvan on paras nukkua kotona, ja minulla siihen vaikuttaa mm. tieto siitä että anoppi haluaisi nukkua pojan vieressä ja poikahan konttaa alas sängystä.. Kun sanoin tuosta asiasta, anoppi vain mumisi pojalle että "et sinä mummin kainalosta konttaisi pois, et kyllä, näkisit niin ihania unia, kukkaketojen kuvia..." Siis koko ajan tuollaista ylihempeää liirumlaarumia joka ärsyttää mutten koe sopivaksi valittaakaan siitä. Ei ärsyttäisi varmaan muuten näin paljoa mutta anoppi tuntuu ajattelevan että hän on joku ihmeen enkeli ja turvasatama lapselle. Kaikessa on kyse sellaisesta "vain me kaksi, katsohan mummia, mummi mummi mummi mummi".
Ärsyttää enemmän kuin ikinä, kiitos tämän ketjun jota kahlaan vasta alkupuolella.Vaivaannuttavaa, sen uskon mutta tuli kyllä sääli mummin puolesta. Hänellä on kova kaipuu ja ahdinko itsellään, on kauheaa havahtua siihen ettei omaa vauvaa enää milloinkaan tule. Rajoja nyt, mutta älä ole liian kova häntä kohtaan. On vaikeuksissa nyt itsensä kanssa.
Rajaa kunnolla nyt ja aina!
Lapsi ei koskaan voi olla mikään mielialalääkitys!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja sitä on vaikea selittää miksi tuollainen käytös saa kaikki hälytysäänet ja -valot soimaan. Tulee ahdistunut olo. Tekee suunnilleen mieli paeta.
Meillä mummo myös on tuollainen omituinen "palvova". Istuu nukkuvan lapsen sängyn vieressä kädet sylissä ja tuijottaa lasta.
Tai kaappaa lapsen jonnekin pihalle tms ja siellä sitten heijaa ja pitää liian lujaa kiinni, eikä anna lasta pois. Vaan alkaa suorastaan sähistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai, muillakin mummo yrittää hakea lapset hoidosta ilman lupaa :O mä luulin, että ainoastaan meillä on tämmöistä...
Ei kai yksikään täysjärkinen isovanhempi tee noin. Anoppini ilmeisesti sen verran koki tilanteen nöyryyttäväksi, ettei ole epäonnistumisen jälkeen yrittänyt uudestaan.
Meillä mentiin stalkkaamaan lapsia kun olivat puistotädillä. Tämä sitten soitti että mitä tekee kun täällä on tää mummo, hän ja kaikki lapset. Että soittaako poliisit?
Onkohan tällaisilla mummoilla ja ylipäätään koko ketjun mummoilla, joku harhainen käsitys että heillä on lapsenlapseen "salainen yhteys" vanhemmalta piilossa? Yök, niin kuin salasuhde oman lapsenlapsen kanssa tavallaan. Jos näin, niin kyllä täytyy olla todella syviä mielenterveydellisiä ongelmia. Jos kolahti yhtään, niin kannattaa googlettaa "emotional incest". Kyseessä ei ole siis p*edofilia, vaan tilanne jossa aikuinen hakee sellaista yhteyttä, vuorovaikutusta ja läheisyyttä lapselta, jota yleensä haetaan toiselta aikuiselta.
Et tiedäkään miten helpottaa kuulla että ilmiö on todellinen ja sillä on nimikin. Olen jopa soimannut itseäni siitä, kun salaa kiristelen hampaitani ja ahdistun anoppini tavasta toimia lapseni kanssa. Minulle tekee hyvin selväksi että olen "kolmas pyörä", kuiskailee 10kk vauvalle ja pitää sylissään niin ettei lapsi vain näe minua ja puhuu sellaista "mummi on tässä, mummi on nyt tässä, sinä olet mummin rakas, minullakin on ollut sinua hirveä ikävä" (siis 10kk ei luonnollisesti ole sanonut ikävöineensä häntä...) Ja kun poika konttaa luokseni kun mummikin on paikalla, mummi huokaa "minne sinä nyt, mummi on täällä, täällä, mummiko ei kelpaa" jne jne!! Ei näe mitään muuta kuin lapsen vaikka ketä muitakin olisi paikalla ja on levoton jos lapsi on jonkun muun sylissä. Hokee, jankkaa, mutta vaimealla äänellä : anna minä, anna mummille, nyt minä otan", ei ole aggressiivisesti "jyrännyt" vaan se on tuollaista ns. pehmeää jyräämistä, ja varsinkin jos emme ole vähään aikaan nähneet, käyttäytyy hän niiiiin oudosti vauvan kanssa, huokailee ja koskettelee tätä kun lapsi tutkii leluja ym. ja pitää koko ajan vähintään vauvan kädestä kiinni tai istuu niin liki häntä lattialla kuin vain mahdollista. Minulle laittaa viestejä, jos ei ole nähnyt poikaa viikkoon, että "kerro, että rakastan ja ikävöin.. :'(<3"
Olen jo pitkään miettinyt että mitä pitäisi tehdä, kun puuttuminen on HYVIN vaikeaa, hän on niin "rakastunut" vain, ja huokuu sellaista ahdistavaa haurautta lapsen lähellä, siis pelkään että jos vaikka sanoisin että "poika tulee nyt äidin syliin hetkeksi" niin hän saattaisi OIKEASTI alkaa hiljaa nyyhkimään.... Appiukko toistelee lempeästi että "voi tuota meidän mummukkaa" ja aina, kun soittelee miehelleni, painostaa häntä lupaamaan että tulemme silloin ja silloin käymään ja toteaa että "ihan jo mumminkin (tähän siis oikeasti anopin nimi) takia.."
Jotenkin tämä on luisunut tällaiseksi, mies on minusta vähän välinpitämätön äitinsä käytöksen suhteen ja suhtautuu noihin painostuksiinkin vähän että "noh pitää kattoa", mutta aivan vähintään kerran kahdessa viikossa kuitenkin anoppilassa käymme. Jos väli venyy noinkin pitkäksi niin minulla sydän hakkaa jo autossa, tiedän että joudun loppupäiväksi ikään kuin luovuttamaan roolini pois, mummille. Sairasta, nyt kun kirjoitan sen itse tähän! Mutta kaikki on jotenkin itsestäänselvää, ei kukaan tunnu välittävän mummin käytöksestä ja minä tulen saamaan aivan hirveän nipottajan ja ilkiön maineen jos puutun tähän. Miten edes puuttua?? Kun anoppi kantaa lasta toiseen huoneeseen ja kuiskii siellä hänelle, menen vain jatkossa itsekin paikalle? Tosin anoppi varmaan hämmästyy ja kysyy että mitä nyt, me tässä rauhassa leikitään, oletko jotain vailla tms. ja jos sanon että haluan olla läsnä niin en tosiaan tiedä reaktiota. Yöhoitoon on aneltu 4kk iästä asti mutta ei olla jätetty koska olemme kummatkin miehen kanssa sitä mieltä että vauvan on paras nukkua kotona, ja minulla siihen vaikuttaa mm. tieto siitä että anoppi haluaisi nukkua pojan vieressä ja poikahan konttaa alas sängystä.. Kun sanoin tuosta asiasta, anoppi vain mumisi pojalle että "et sinä mummin kainalosta konttaisi pois, et kyllä, näkisit niin ihania unia, kukkaketojen kuvia..." Siis koko ajan tuollaista ylihempeää liirumlaarumia joka ärsyttää mutten koe sopivaksi valittaakaan siitä. Ei ärsyttäisi varmaan muuten näin paljoa mutta anoppi tuntuu ajattelevan että hän on joku ihmeen enkeli ja turvasatama lapselle. Kaikessa on kyse sellaisesta "vain me kaksi, katsohan mummia, mummi mummi mummi mummi".
Ärsyttää enemmän kuin ikinä, kiitos tämän ketjun jota kahlaan vasta alkupuolella.
Kun anoppi kantaa lasta toiseen huoneeseen menet ja otat lapsen pois hänen sylistään ja sanot: (et hempeällä etkä aralla äänellä) haluan lapseni olevan samassa huoneessa kanssani ja haluan lapseni näkevän minut niin halutessaan. Jos poru alkaa sanot nämä samat sanat uudestaan selvästi ja ymmärrettävästi. Harjoittele etukäteen! Ja et anna periksi.
Jos et nyt opi, niin millaiseksi luulet tilanteen kehittyvän vuosien myötä? Tuleeko lapsestasi anopin lelu?
Terv. Mummo
Vierailija kirjoitti:
.. Niin ja se häiritsee myös että anoppi kommentoi minusta ÄLLÖTTÄVÄSTI esim. kun poika äkistelee kakkaa vaippaan, voivottelee ja puristaa lapsen käsiä "voi voi kun pitää työntää, voi kun pitää niin työntää".... Siis.... ja muutenkin hipelöi, silittää, pyörittelee pojan hiuksia sormensa ympärille, koko ajan jotain, silittelee reisiä ja vatsaa kun vaihtaa vaippaa, en osaa muuten kuvailla kuin että tuntuu "tankkaavan" lapseen omaa kosketustaan niin paljon kuin mahdollista.
Välillä aistin piiloitetun vihamielisyyden minua kohtaan mutten ole tohtinut puhua miehen kanssa kun pelkään että vaikuttaisin neuroottiselta. Mutta alusta asti on ollut tunne, etten halua anoppia vauvan lähelle, ajattelin että se loppuu hormonien myötä mutta ei todellakaan ole loppunut.
-ylempi
Arvaan kyllä alapeukkujen määrän, mutta siltikin: mun mielestä ei tuon mummon käyttäytyminen ole mitenkään erityisen sekopäistä. Äitiä vaan nyt sattuu se ärsyttämään aivan hirveästi. Jos on epäilys siitä, ettei lapsella olisi turvallista mummolassa, niin eipä tietenkään häntä voi yökylään sinne jättää. Mutta ketä aikuista nyt oikeasti haittaa, vaikka isovanhempi puhuu vauvalle puutaheinää ja silittelee ja voivottelee kun on kakka tiukassa? Vauvahan on vauva, uusi tulokas. Todennäköisesti sitten kun vekara juoksee ja hyppii ja on uhmaiässä, mummoa ei enää kiinnosta samaan malliin enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai, muillakin mummo yrittää hakea lapset hoidosta ilman lupaa :O mä luulin, että ainoastaan meillä on tämmöistä...
Ei kai yksikään täysjärkinen isovanhempi tee noin. Anoppini ilmeisesti sen verran koki tilanteen nöyryyttäväksi, ettei ole epäonnistumisen jälkeen yrittänyt uudestaan.
Meillä mentiin stalkkaamaan lapsia kun olivat puistotädillä. Tämä sitten soitti että mitä tekee kun täällä on tää mummo, hän ja kaikki lapset. Että soittaako poliisit?
Onkohan tällaisilla mummoilla ja ylipäätään koko ketjun mummoilla, joku harhainen käsitys että heillä on lapsenlapseen "salainen yhteys" vanhemmalta piilossa? Yök, niin kuin salasuhde oman lapsenlapsen kanssa tavallaan. Jos näin, niin kyllä täytyy olla todella syviä mielenterveydellisiä ongelmia. Jos kolahti yhtään, niin kannattaa googlettaa "emotional incest". Kyseessä ei ole siis p*edofilia, vaan tilanne jossa aikuinen hakee sellaista yhteyttä, vuorovaikutusta ja läheisyyttä lapselta, jota yleensä haetaan toiselta aikuiselta.
Et tiedäkään miten helpottaa kuulla että ilmiö on todellinen ja sillä on nimikin. Olen jopa soimannut itseäni siitä, kun salaa kiristelen hampaitani ja ahdistun anoppini tavasta toimia lapseni kanssa. Minulle tekee hyvin selväksi että olen "kolmas pyörä", kuiskailee 10kk vauvalle ja pitää sylissään niin ettei lapsi vain näe minua ja puhuu sellaista "mummi on tässä, mummi on nyt tässä, sinä olet mummin rakas, minullakin on ollut sinua hirveä ikävä" (siis 10kk ei luonnollisesti ole sanonut ikävöineensä häntä...) Ja kun poika konttaa luokseni kun mummikin on paikalla, mummi huokaa "minne sinä nyt, mummi on täällä, täällä, mummiko ei kelpaa" jne jne!! Ei näe mitään muuta kuin lapsen vaikka ketä muitakin olisi paikalla ja on levoton jos lapsi on jonkun muun sylissä. Hokee, jankkaa, mutta vaimealla äänellä : anna minä, anna mummille, nyt minä otan", ei ole aggressiivisesti "jyrännyt" vaan se on tuollaista ns. pehmeää jyräämistä, ja varsinkin jos emme ole vähään aikaan nähneet, käyttäytyy hän niiiiin oudosti vauvan kanssa, huokailee ja koskettelee tätä kun lapsi tutkii leluja ym. ja pitää koko ajan vähintään vauvan kädestä kiinni tai istuu niin liki häntä lattialla kuin vain mahdollista. Minulle laittaa viestejä, jos ei ole nähnyt poikaa viikkoon, että "kerro, että rakastan ja ikävöin.. :'(<3"
Olen jo pitkään miettinyt että mitä pitäisi tehdä, kun puuttuminen on HYVIN vaikeaa, hän on niin "rakastunut" vain, ja huokuu sellaista ahdistavaa haurautta lapsen lähellä, siis pelkään että jos vaikka sanoisin että "poika tulee nyt äidin syliin hetkeksi" niin hän saattaisi OIKEASTI alkaa hiljaa nyyhkimään.... Appiukko toistelee lempeästi että "voi tuota meidän mummukkaa" ja aina, kun soittelee miehelleni, painostaa häntä lupaamaan että tulemme silloin ja silloin käymään ja toteaa että "ihan jo mumminkin (tähän siis oikeasti anopin nimi) takia.."
Jotenkin tämä on luisunut tällaiseksi, mies on minusta vähän välinpitämätön äitinsä käytöksen suhteen ja suhtautuu noihin painostuksiinkin vähän että "noh pitää kattoa", mutta aivan vähintään kerran kahdessa viikossa kuitenkin anoppilassa käymme. Jos väli venyy noinkin pitkäksi niin minulla sydän hakkaa jo autossa, tiedän että joudun loppupäiväksi ikään kuin luovuttamaan roolini pois, mummille. Sairasta, nyt kun kirjoitan sen itse tähän! Mutta kaikki on jotenkin itsestäänselvää, ei kukaan tunnu välittävän mummin käytöksestä ja minä tulen saamaan aivan hirveän nipottajan ja ilkiön maineen jos puutun tähän. Miten edes puuttua?? Kun anoppi kantaa lasta toiseen huoneeseen ja kuiskii siellä hänelle, menen vain jatkossa itsekin paikalle? Tosin anoppi varmaan hämmästyy ja kysyy että mitä nyt, me tässä rauhassa leikitään, oletko jotain vailla tms. ja jos sanon että haluan olla läsnä niin en tosiaan tiedä reaktiota. Yöhoitoon on aneltu 4kk iästä asti mutta ei olla jätetty koska olemme kummatkin miehen kanssa sitä mieltä että vauvan on paras nukkua kotona, ja minulla siihen vaikuttaa mm. tieto siitä että anoppi haluaisi nukkua pojan vieressä ja poikahan konttaa alas sängystä.. Kun sanoin tuosta asiasta, anoppi vain mumisi pojalle että "et sinä mummin kainalosta konttaisi pois, et kyllä, näkisit niin ihania unia, kukkaketojen kuvia..." Siis koko ajan tuollaista ylihempeää liirumlaarumia joka ärsyttää mutten koe sopivaksi valittaakaan siitä. Ei ärsyttäisi varmaan muuten näin paljoa mutta anoppi tuntuu ajattelevan että hän on joku ihmeen enkeli ja turvasatama lapselle. Kaikessa on kyse sellaisesta "vain me kaksi, katsohan mummia, mummi mummi mummi mummi".
Ärsyttää enemmän kuin ikinä, kiitos tämän ketjun jota kahlaan vasta alkupuolella.Vaivaannuttavaa, sen uskon mutta tuli kyllä sääli mummin puolesta. Hänellä on kova kaipuu ja ahdinko itsellään, on kauheaa havahtua siihen ettei omaa vauvaa enää milloinkaan tule. Rajoja nyt, mutta älä ole liian kova häntä kohtaan. On vaikeuksissa nyt itsensä kanssa.
Tässä tiivistyy tuo ketjun otsikko. Ei vauvan tehtävä ole hoitaa mummoa!
Tuollainen käytös on sille lapselle haitallista. Jos mummon ei anneta hössöttää mielensä mukaan ja hän siitä mielensä pahoittaa, niin se on sen mummon ongelma, ei kenenkään muu. Aikuisella pitäisi olla keinot pettymyksen käsittelyyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
.. Niin ja se häiritsee myös että anoppi kommentoi minusta ÄLLÖTTÄVÄSTI esim. kun poika äkistelee kakkaa vaippaan, voivottelee ja puristaa lapsen käsiä "voi voi kun pitää työntää, voi kun pitää niin työntää".... Siis.... ja muutenkin hipelöi, silittää, pyörittelee pojan hiuksia sormensa ympärille, koko ajan jotain, silittelee reisiä ja vatsaa kun vaihtaa vaippaa, en osaa muuten kuvailla kuin että tuntuu "tankkaavan" lapseen omaa kosketustaan niin paljon kuin mahdollista.
Välillä aistin piiloitetun vihamielisyyden minua kohtaan mutten ole tohtinut puhua miehen kanssa kun pelkään että vaikuttaisin neuroottiselta. Mutta alusta asti on ollut tunne, etten halua anoppia vauvan lähelle, ajattelin että se loppuu hormonien myötä mutta ei todellakaan ole loppunut.
-ylempiArvaan kyllä alapeukkujen määrän, mutta siltikin: mun mielestä ei tuon mummon käyttäytyminen ole mitenkään erityisen sekopäistä. Äitiä vaan nyt sattuu se ärsyttämään aivan hirveästi. Jos on epäilys siitä, ettei lapsella olisi turvallista mummolassa, niin eipä tietenkään häntä voi yökylään sinne jättää. Mutta ketä aikuista nyt oikeasti haittaa, vaikka isovanhempi puhuu vauvalle puutaheinää ja silittelee ja voivottelee kun on kakka tiukassa? Vauvahan on vauva, uusi tulokas. Todennäköisesti sitten kun vekara juoksee ja hyppii ja on uhmaiässä, mummoa ei enää kiinnosta samaan malliin enää.
Onko tuo sinusta terveen ihmisen käytöstä? Minusta ei. Todella, todella, todella häiriintynyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
.. Niin ja se häiritsee myös että anoppi kommentoi minusta ÄLLÖTTÄVÄSTI esim. kun poika äkistelee kakkaa vaippaan, voivottelee ja puristaa lapsen käsiä "voi voi kun pitää työntää, voi kun pitää niin työntää".... Siis.... ja muutenkin hipelöi, silittää, pyörittelee pojan hiuksia sormensa ympärille, koko ajan jotain, silittelee reisiä ja vatsaa kun vaihtaa vaippaa, en osaa muuten kuvailla kuin että tuntuu "tankkaavan" lapseen omaa kosketustaan niin paljon kuin mahdollista.
Välillä aistin piiloitetun vihamielisyyden minua kohtaan mutten ole tohtinut puhua miehen kanssa kun pelkään että vaikuttaisin neuroottiselta. Mutta alusta asti on ollut tunne, etten halua anoppia vauvan lähelle, ajattelin että se loppuu hormonien myötä mutta ei todellakaan ole loppunut.
-ylempiArvaan kyllä alapeukkujen määrän, mutta siltikin: mun mielestä ei tuon mummon käyttäytyminen ole mitenkään erityisen sekopäistä. Äitiä vaan nyt sattuu se ärsyttämään aivan hirveästi. Jos on epäilys siitä, ettei lapsella olisi turvallista mummolassa, niin eipä tietenkään häntä voi yökylään sinne jättää. Mutta ketä aikuista nyt oikeasti haittaa, vaikka isovanhempi puhuu vauvalle puutaheinää ja silittelee ja voivottelee kun on kakka tiukassa? Vauvahan on vauva, uusi tulokas. Todennäköisesti sitten kun vekara juoksee ja hyppii ja on uhmaiässä, mummoa ei enää kiinnosta samaan malliin enää.
Kyllä se sairas, narsistinen mieli keksii uusia keinoja manipuloida lapsiaan ja lapsenlapsiaan iän karttuessa. Hallinnan tarve on ääretön.
Meilläkin ennen suht täysipäinen anoppi hurahti, ei nyt ihan niin pahasti tai törkeästi kun tässä ketjussa on ollut mutta kuitenkin. Oli ostanut kotiinsa ennen lapsen syntymää meiltä kysymättä pinnasängyn, vaatteita ja ties mitä. Kun sanoin ettei olisi tarvinnut, kun meillä on mm. vaatteet omasta takaa ei ottanut kuuleviin korviinsakaan. Sitten jo synnärillä ensitapaamisella kumartui ihan naama kiinni vauvaan, laittoi molemmat kädet vauvan ympärille vaikka oli minulla sylissä, ts. hyvä että kasvot näkyi. Huokaili "voi voi, voi voi.." eikä nähnyt, kuullut mitään muuta. Ahdisti jotenkin jo siinä vaiheessa, mutta aattelin että on vaan normaalia innostusta. Kun mennään käymään heillä aletaan jo eteisessä puhua suoraan vauvalle/vauvan kautta "oliko *vauvan nimi* raskas matka, tule tänne mummon syliin", meidän kuulumiset ei kiinnosta enää, koko kyläily ollaan miehen kanssa sivuhahmoja kun anoppi ja appi hyysäävät vauvan ympärillä. Kun juodaan kahveja (jotka me miehen kanssa usein keitetään itse) anoppi saattaa vaan katsella nukkuvaa vauvaa/pitää vauvaa sylissä olohuoneessa eikä tulisi millään muiden kanssa pöytään. Lähtiessä taas voivotellaan vauvalle ja vastentahtoisesti luovutetaan meille vanhemmille surkea ilme naamalla, hyvä ettei itkua väännä. Onneksi asutaan sen verran kaukana, että kyläillään suht harvakseltaan, minun puolesta voitaisiin käydä harvemminkin.