Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai, muillakin mummo yrittää hakea lapset hoidosta ilman lupaa :O mä luulin, että ainoastaan meillä on tämmöistä...
Ei kai yksikään täysjärkinen isovanhempi tee noin. Anoppini ilmeisesti sen verran koki tilanteen nöyryyttäväksi, ettei ole epäonnistumisen jälkeen yrittänyt uudestaan.
Meillä mentiin stalkkaamaan lapsia kun olivat puistotädillä. Tämä sitten soitti että mitä tekee kun täällä on tää mummo, hän ja kaikki lapset. Että soittaako poliisit?
Onkohan tällaisilla mummoilla ja ylipäätään koko ketjun mummoilla, joku harhainen käsitys että heillä on lapsenlapseen "salainen yhteys" vanhemmalta piilossa? Yök, niin kuin salasuhde oman lapsenlapsen kanssa tavallaan. Jos näin, niin kyllä täytyy olla todella syviä mielenterveydellisiä ongelmia. Jos kolahti yhtään, niin kannattaa googlettaa "emotional incest". Kyseessä ei ole siis p*edofilia, vaan tilanne jossa aikuinen hakee sellaista yhteyttä, vuorovaikutusta ja läheisyyttä lapselta, jota yleensä haetaan toiselta aikuiselta.
Et tiedäkään miten helpottaa kuulla että ilmiö on todellinen ja sillä on nimikin. Olen jopa soimannut itseäni siitä, kun salaa kiristelen hampaitani ja ahdistun anoppini tavasta toimia lapseni kanssa. Minulle tekee hyvin selväksi että olen "kolmas pyörä", kuiskailee 10kk vauvalle ja pitää sylissään niin ettei lapsi vain näe minua ja puhuu sellaista "mummi on tässä, mummi on nyt tässä, sinä olet mummin rakas, minullakin on ollut sinua hirveä ikävä" (siis 10kk ei luonnollisesti ole sanonut ikävöineensä häntä...) Ja kun poika konttaa luokseni kun mummikin on paikalla, mummi huokaa "minne sinä nyt, mummi on täällä, täällä, mummiko ei kelpaa" jne jne!! Ei näe mitään muuta kuin lapsen vaikka ketä muitakin olisi paikalla ja on levoton jos lapsi on jonkun muun sylissä. Hokee, jankkaa, mutta vaimealla äänellä : anna minä, anna mummille, nyt minä otan", ei ole aggressiivisesti "jyrännyt" vaan se on tuollaista ns. pehmeää jyräämistä, ja varsinkin jos emme ole vähään aikaan nähneet, käyttäytyy hän niiiiin oudosti vauvan kanssa, huokailee ja koskettelee tätä kun lapsi tutkii leluja ym. ja pitää koko ajan vähintään vauvan kädestä kiinni tai istuu niin liki häntä lattialla kuin vain mahdollista. Minulle laittaa viestejä, jos ei ole nähnyt poikaa viikkoon, että "kerro, että rakastan ja ikävöin.. :'(<3"
Olen jo pitkään miettinyt että mitä pitäisi tehdä, kun puuttuminen on HYVIN vaikeaa, hän on niin "rakastunut" vain, ja huokuu sellaista ahdistavaa haurautta lapsen lähellä, siis pelkään että jos vaikka sanoisin että "poika tulee nyt äidin syliin hetkeksi" niin hän saattaisi OIKEASTI alkaa hiljaa nyyhkimään.... Appiukko toistelee lempeästi että "voi tuota meidän mummukkaa" ja aina, kun soittelee miehelleni, painostaa häntä lupaamaan että tulemme silloin ja silloin käymään ja toteaa että "ihan jo mumminkin (tähän siis oikeasti anopin nimi) takia.."
Jotenkin tämä on luisunut tällaiseksi, mies on minusta vähän välinpitämätön äitinsä käytöksen suhteen ja suhtautuu noihin painostuksiinkin vähän että "noh pitää kattoa", mutta aivan vähintään kerran kahdessa viikossa kuitenkin anoppilassa käymme. Jos väli venyy noinkin pitkäksi niin minulla sydän hakkaa jo autossa, tiedän että joudun loppupäiväksi ikään kuin luovuttamaan roolini pois, mummille. Sairasta, nyt kun kirjoitan sen itse tähän! Mutta kaikki on jotenkin itsestäänselvää, ei kukaan tunnu välittävän mummin käytöksestä ja minä tulen saamaan aivan hirveän nipottajan ja ilkiön maineen jos puutun tähän. Miten edes puuttua?? Kun anoppi kantaa lasta toiseen huoneeseen ja kuiskii siellä hänelle, menen vain jatkossa itsekin paikalle? Tosin anoppi varmaan hämmästyy ja kysyy että mitä nyt, me tässä rauhassa leikitään, oletko jotain vailla tms. ja jos sanon että haluan olla läsnä niin en tosiaan tiedä reaktiota. Yöhoitoon on aneltu 4kk iästä asti mutta ei olla jätetty koska olemme kummatkin miehen kanssa sitä mieltä että vauvan on paras nukkua kotona, ja minulla siihen vaikuttaa mm. tieto siitä että anoppi haluaisi nukkua pojan vieressä ja poikahan konttaa alas sängystä.. Kun sanoin tuosta asiasta, anoppi vain mumisi pojalle että "et sinä mummin kainalosta konttaisi pois, et kyllä, näkisit niin ihania unia, kukkaketojen kuvia..." Siis koko ajan tuollaista ylihempeää liirumlaarumia joka ärsyttää mutten koe sopivaksi valittaakaan siitä. Ei ärsyttäisi varmaan muuten näin paljoa mutta anoppi tuntuu ajattelevan että hän on joku ihmeen enkeli ja turvasatama lapselle. Kaikessa on kyse sellaisesta "vain me kaksi, katsohan mummia, mummi mummi mummi mummi".
Ärsyttää enemmän kuin ikinä, kiitos tämän ketjun jota kahlaan vasta alkupuolella.Vaivaannuttavaa, sen uskon mutta tuli kyllä sääli mummin puolesta. Hänellä on kova kaipuu ja ahdinko itsellään, on kauheaa havahtua siihen ettei omaa vauvaa enää milloinkaan tule. Rajoja nyt, mutta älä ole liian kova häntä kohtaan. On vaikeuksissa nyt itsensä kanssa.
Selittäisikö joku miksi tähänkin on tullut alapeukkuja? Tuossahan kehoitetaan vetämään niitä rajoja mutta kumminkin inhimillisesti. Onko tavoite oikeasti se että isoäidin mieli saadaan pahoitettua mahdollisimman pahasti, eipähän ainakaan tule enää kylään..? Vähän lynkkausmielialalta tuntuu. Miksei sitä nähdä arvokkaana että nuori äiti on rajoissaan suora mutta sillä tavoin lempeä ettei isoäiti itke yksin miniän sanojen jälkeen? Tai saahan joku miniä siitäkin varmaan hyvää oloa, jos viha mummoa kohtaan on riittävän suuri.
MIKSI se on juuri se äiti (joka valvoo ja läpikäy suurta muutosta) jonka pitää muistaa olla empaattinen ja ystävällinen ja venyvä ja vanuva aina? Eikö se mummo voi olla järkevä, aikuinen ja fiksu ja käyttäytyä kunnolla?
Jos isoäidillä on niin tunteet pinnassa ja pää sekaisin, ettei osaa käyttäytyä asiallisesti ja itkeä tihrustaa milloin mistäkin, miksei hän hae apua mt-ongelmiinsa? Sen sijaan että kiusaa ja kuormittaa muita.
Mulla on läpeensä rasittava äiti, joka saa just aina käyttäytyä tismalleen niin pähkähullusti ja törkeästi kuin ikinä vain päähänsä pälkähtää, koska onhan hän PUOLIORPO (isänsä kuolemasta 50 vuotta). Nyyh, nyyh.
Tämä onkin hyvä kysymys. Mielestäni ei saa olla niin että vain tuore äiti antaa periksi, ymmärtää ja joustaa, vaan myös mummun on osattava hillitä itseään. Mutta vauva käy, oma lapsenlapsi aivan erityisesti, jo iäkkäämmän äidin niihin ydintunteisiin ja pitkään jo uinuneisiin äidinvaistoihin, että vain tunne saattaa ohjata toimintaa järjen sijasta. Muistot hyökyvät päälle, imetykset ja vauvan ihon tuntu, tuoksu, mummulla on mylläkkä sekä sydämessään että kehossaan. Niinpä kaksi hormonien täyttämää naista ottavat yhteen ja nämä selkkaukset heijastuvat vauvan kokemukseen ihmisistä ja ympäristöstä.
Lyö tilanne leikiksi, pukkaa mummua vähän kylkeen ja tokaise veijarimaisesti, että eihän vaan mummu nyt taas innostu, pidä tietenkin vauvaa mutta minulla on äitihormonit huipussaan eli ollaanhan kuitenkin yhdessä?
Mummu tokenee, naurahtaa ja siitä edes ristiriitatilanteet voivat hoitua kummallekin siedettävän kaavan mukaan. Nuorelle äidille "sydämensivistystä" ja mummulle heti paikalla muistutusta, ainakin silloin jos mummu omalla toiminnallaan kertoo että pienokaisen varsinaisen äidin läsnäolo harmittaa tai kiukuttaa häntä.
Usein tullaan jo 50 vuotiaana mummuksi joten edessä on pitkä matka ja kauheaksi se muuttuu kaikille jos sopia ei ole. Mummun hömppäjutut kuiskailuineen kuittaat sillä että mummu haluaa vaalia rakasta pientä, oman lapsensa lasta, löpinät ja höpinät eivät ole vaarallisia vaikka rakkauden ilmaisut voivat kyllä kiusaannuttaa! Mutta se on meille suomalaisille yhteinen piirre :)Ei.
Jos ei joku ulkopuolinen osaa käyttäytyä, ei hänellä ole mitään asiaa sinne perheeseen.
Opettele käyttäytymään. Se on just niin simppeliä tämä sivistynyt elämä.
Se on jo toinen kysymys ketkä ovat ulkopuolella ja ketkä eivät, tämähän on kokonaan perhekohtainen asia eivätkä muut sitä voi sanella. Meillä on, minun lapsuudessani, lasteni lapsuudessa ja nyt lastenlastenikin lapsuudessa isovanhemmat ja vanhemmat ja lapset olleet isoa samaa väkeä ja se on niin suunnaton rikkaus, joka ikiselle. Pienelle nyytille avataan suuri syli, toivotetaan lämpimään perheeseen jossa kunnioitetaan, rakastetaan mutta joskus myös tiuskaistaan. Tähän ajatukseen on moni isovanhempi kasvanut ja suuren perheyhteisön kaipuu voi näkyä hämmennyksenä, toiveena pidellä pienokaista alinomaa, lujastikin painostaen nuoria vanhempia. Tuntuu surulliselta, ikään kuin ontolta lukea näitä kokemuksia ja ajatuksia täällä ja kiitän vain edelleen siitä että meillä ei näin ikäviä tarvitse kenenkään miettiä.
Itsensä tutkistelu on tarpeen, aivan välttämätöntäkin ja yhtä lailla mummuille. Sitä olen itsekin taas harjoittanut kun odotan kolmatta lapsenlastani syntyväksi tulevana alkuvuonna, sydäntalven valoksi niin kuin minun mieheni, pienokaisen ukki, kauniisti sanoi.
Aivan täydellisen sairasta settiä.
Ei ollenkaan suostuta hahmottamaan omaa roolia vaan kuvitellaan että edelleen on joku "oma perhe" jonka vanhempia ollaan. Isoäidin perhe on se isoisä ja hän. Ei ne lastensa perheet.
Ja tuo että isoisä valjastaa lastenlapsilleen omien tunteidensa hoidon ja elämänhallinnan. Syyllistetään jo ennen kuin toinen on edes syntynyt. Aivan käsittämätöntä henkistä väkivaltaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun appeni selitti että minun pitää ymmärtää että kyse on vain "emän rakkaudesta" kun anoppi tunki meille väkisin kello 5.30 ja alkoi tutkia kaappeja ja riehua, että hänen poikansa kuolee käsissäni nälkään.
Mies armeijan käynyt korkeakoulutettu joka asunut omillaan siinä vaiheessa kahdeksan vuotta.
Samaa "rakkautta" oli myös se, että kaikkeen mahdolliseen yritettiin sekaantua verhoja myöten ja kiukuteltiin aina, jos se oma tahto ei mennyt läpi. Apen tai anopin.
Ja se että minulle tehtiin tehtävälistoja joita heidän mielestään heidän suvussaan miniän pitää hoitaa. Vaikka kukaan ei koskaan aiemmin ollut mitään sellaisia tehtäviä tehnyt.
Ja se että minun kanssani ei koskaan edes keskusteltu niin että olisi kysytty edes syntymävuosi tai opintoaineet. Ei. Minulle oli ainoastaan velvollisuuksia.
Ja se, että omat tyttäret olivat minua kohtaan kuin Tuhkimon siskopuolet, joita minun olisi kuulunut palvella ja kumarrella.
Monissa perheissä on opittu vääränlainen malli siitä, että se äiti on ihminen, jonka tunteita pitää varoa. Siksi se anoppi saa poikansa itkuntyrskeellään tai ihan uhalla siitä pokkuroimaan. Aikuinen mies muuttuu lapseksi jälleen, lapseksi jolle on opetettu että "äidin mieltä ei saa pahoittaa".
No se puolisohan ei tietenkään ymmärrä, miksi kuusikymppisen aikuisen ihmisen "tunteita ja mielipahaa pitää varoa". Ja siitä se sitten lähtee. Anoppi ei tietenkään hellitä vuosikymmenten aikana rakentamastaan valtakonstruktiosta, eikä tervepäinen miniä lähde siihen tietenkään mukaankaan.
Vierailija kirjoitti:
Monissa perheissä on opittu vääränlainen malli siitä, että se äiti on ihminen, jonka tunteita pitää varoa. Siksi se anoppi saa poikansa itkuntyrskeellään tai ihan uhalla siitä pokkuroimaan. Aikuinen mies muuttuu lapseksi jälleen, lapseksi jolle on opetettu että "äidin mieltä ei saa pahoittaa".
No se puolisohan ei tietenkään ymmärrä, miksi kuusikymppisen aikuisen ihmisen "tunteita ja mielipahaa pitää varoa". Ja siitä se sitten lähtee. Anoppi ei tietenkään hellitä vuosikymmenten aikana rakentamastaan valtakonstruktiosta, eikä tervepäinen miniä lähde siihen tietenkään mukaankaan.
Tämä on totta ja kun joku tuossa aiemmin kirjoitti, että kasvattaa tyttärensä yhtä vahvoiksi ja itsenäisiksi kuin pojat tyypillisesti, niin hyvä - mutta ei niitä poikia ole aina niin itsenäisiksi kasvatettu, se on vaan näennäistä. Jotkut näistä rajattomista isovanhemmista eivät ole koskaan antaneet omille lapsilleen pyyteetöntä rakkautta ja hyväksyntää, ja kun heidän lapsensa sitten aikuisina huomaavat, että tarjoilemalla omat lapsensa vanhemmilleen he vihdoin saavat sitä rakkautta (tai luulevat niin), niin heidän on tosi vaikea kieltää vanhemmiltaan mitään.
Aina ei siis ole kyse tuosta, mutta tuo on yksi kuvio näissä ongelmissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai, muillakin mummo yrittää hakea lapset hoidosta ilman lupaa :O mä luulin, että ainoastaan meillä on tämmöistä...
Ei kai yksikään täysjärkinen isovanhempi tee noin. Anoppini ilmeisesti sen verran koki tilanteen nöyryyttäväksi, ettei ole epäonnistumisen jälkeen yrittänyt uudestaan.
Meillä mentiin stalkkaamaan lapsia kun olivat puistotädillä. Tämä sitten soitti että mitä tekee kun täällä on tää mummo, hän ja kaikki lapset. Että soittaako poliisit?
Onkohan tällaisilla mummoilla ja ylipäätään koko ketjun mummoilla, joku harhainen käsitys että heillä on lapsenlapseen "salainen yhteys" vanhemmalta piilossa? Yök, niin kuin salasuhde oman lapsenlapsen kanssa tavallaan. Jos näin, niin kyllä täytyy olla todella syviä mielenterveydellisiä ongelmia. Jos kolahti yhtään, niin kannattaa googlettaa "emotional incest". Kyseessä ei ole siis p*edofilia, vaan tilanne jossa aikuinen hakee sellaista yhteyttä, vuorovaikutusta ja läheisyyttä lapselta, jota yleensä haetaan toiselta aikuiselta.
Et tiedäkään miten helpottaa kuulla että ilmiö on todellinen ja sillä on nimikin. Olen jopa soimannut itseäni siitä, kun salaa kiristelen hampaitani ja ahdistun anoppini tavasta toimia lapseni kanssa. Minulle tekee hyvin selväksi että olen "kolmas pyörä", kuiskailee 10kk vauvalle ja pitää sylissään niin ettei lapsi vain näe minua ja puhuu sellaista "mummi on tässä, mummi on nyt tässä, sinä olet mummin rakas, minullakin on ollut sinua hirveä ikävä" (siis 10kk ei luonnollisesti ole sanonut ikävöineensä häntä...) Ja kun poika konttaa luokseni kun mummikin on paikalla, mummi huokaa "minne sinä nyt, mummi on täällä, täällä, mummiko ei kelpaa" jne jne!! Ei näe mitään muuta kuin lapsen vaikka ketä muitakin olisi paikalla ja on levoton jos lapsi on jonkun muun sylissä. Hokee, jankkaa, mutta vaimealla äänellä : anna minä, anna mummille, nyt minä otan", ei ole aggressiivisesti "jyrännyt" vaan se on tuollaista ns. pehmeää jyräämistä, ja varsinkin jos emme ole vähään aikaan nähneet, käyttäytyy hän niiiiin oudosti vauvan kanssa, huokailee ja koskettelee tätä kun lapsi tutkii leluja ym. ja pitää koko ajan vähintään vauvan kädestä kiinni tai istuu niin liki häntä lattialla kuin vain mahdollista. Minulle laittaa viestejä, jos ei ole nähnyt poikaa viikkoon, että "kerro, että rakastan ja ikävöin.. :'(<3"
Olen jo pitkään miettinyt että mitä pitäisi tehdä, kun puuttuminen on HYVIN vaikeaa, hän on niin "rakastunut" vain, ja huokuu sellaista ahdistavaa haurautta lapsen lähellä, siis pelkään että jos vaikka sanoisin että "poika tulee nyt äidin syliin hetkeksi" niin hän saattaisi OIKEASTI alkaa hiljaa nyyhkimään.... Appiukko toistelee lempeästi että "voi tuota meidän mummukkaa" ja aina, kun soittelee miehelleni, painostaa häntä lupaamaan että tulemme silloin ja silloin käymään ja toteaa että "ihan jo mumminkin (tähän siis oikeasti anopin nimi) takia.."
Jotenkin tämä on luisunut tällaiseksi, mies on minusta vähän välinpitämätön äitinsä käytöksen suhteen ja suhtautuu noihin painostuksiinkin vähän että "noh pitää kattoa", mutta aivan vähintään kerran kahdessa viikossa kuitenkin anoppilassa käymme. Jos väli venyy noinkin pitkäksi niin minulla sydän hakkaa jo autossa, tiedän että joudun loppupäiväksi ikään kuin luovuttamaan roolini pois, mummille. Sairasta, nyt kun kirjoitan sen itse tähän! Mutta kaikki on jotenkin itsestäänselvää, ei kukaan tunnu välittävän mummin käytöksestä ja minä tulen saamaan aivan hirveän nipottajan ja ilkiön maineen jos puutun tähän. Miten edes puuttua?? Kun anoppi kantaa lasta toiseen huoneeseen ja kuiskii siellä hänelle, menen vain jatkossa itsekin paikalle? Tosin anoppi varmaan hämmästyy ja kysyy että mitä nyt, me tässä rauhassa leikitään, oletko jotain vailla tms. ja jos sanon että haluan olla läsnä niin en tosiaan tiedä reaktiota. Yöhoitoon on aneltu 4kk iästä asti mutta ei olla jätetty koska olemme kummatkin miehen kanssa sitä mieltä että vauvan on paras nukkua kotona, ja minulla siihen vaikuttaa mm. tieto siitä että anoppi haluaisi nukkua pojan vieressä ja poikahan konttaa alas sängystä.. Kun sanoin tuosta asiasta, anoppi vain mumisi pojalle että "et sinä mummin kainalosta konttaisi pois, et kyllä, näkisit niin ihania unia, kukkaketojen kuvia..." Siis koko ajan tuollaista ylihempeää liirumlaarumia joka ärsyttää mutten koe sopivaksi valittaakaan siitä. Ei ärsyttäisi varmaan muuten näin paljoa mutta anoppi tuntuu ajattelevan että hän on joku ihmeen enkeli ja turvasatama lapselle. Kaikessa on kyse sellaisesta "vain me kaksi, katsohan mummia, mummi mummi mummi mummi".
Ärsyttää enemmän kuin ikinä, kiitos tämän ketjun jota kahlaan vasta alkupuolella.Vaivaannuttavaa, sen uskon mutta tuli kyllä sääli mummin puolesta. Hänellä on kova kaipuu ja ahdinko itsellään, on kauheaa havahtua siihen ettei omaa vauvaa enää milloinkaan tule. Rajoja nyt, mutta älä ole liian kova häntä kohtaan. On vaikeuksissa nyt itsensä kanssa.
Selittäisikö joku miksi tähänkin on tullut alapeukkuja? Tuossahan kehoitetaan vetämään niitä rajoja mutta kumminkin inhimillisesti. Onko tavoite oikeasti se että isoäidin mieli saadaan pahoitettua mahdollisimman pahasti, eipähän ainakaan tule enää kylään..? Vähän lynkkausmielialalta tuntuu. Miksei sitä nähdä arvokkaana että nuori äiti on rajoissaan suora mutta sillä tavoin lempeä ettei isoäiti itke yksin miniän sanojen jälkeen? Tai saahan joku miniä siitäkin varmaan hyvää oloa, jos viha mummoa kohtaan on riittävän suuri.
MIKSI se on juuri se äiti (joka valvoo ja läpikäy suurta muutosta) jonka pitää muistaa olla empaattinen ja ystävällinen ja venyvä ja vanuva aina? Eikö se mummo voi olla järkevä, aikuinen ja fiksu ja käyttäytyä kunnolla?
Jos isoäidillä on niin tunteet pinnassa ja pää sekaisin, ettei osaa käyttäytyä asiallisesti ja itkeä tihrustaa milloin mistäkin, miksei hän hae apua mt-ongelmiinsa? Sen sijaan että kiusaa ja kuormittaa muita.
Mulla on läpeensä rasittava äiti, joka saa just aina käyttäytyä tismalleen niin pähkähullusti ja törkeästi kuin ikinä vain päähänsä pälkähtää, koska onhan hän PUOLIORPO (isänsä kuolemasta 50 vuotta). Nyyh, nyyh.
Tämä onkin hyvä kysymys. Mielestäni ei saa olla niin että vain tuore äiti antaa periksi, ymmärtää ja joustaa, vaan myös mummun on osattava hillitä itseään. Mutta vauva käy, oma lapsenlapsi aivan erityisesti, jo iäkkäämmän äidin niihin ydintunteisiin ja pitkään jo uinuneisiin äidinvaistoihin, että vain tunne saattaa ohjata toimintaa järjen sijasta. Muistot hyökyvät päälle, imetykset ja vauvan ihon tuntu, tuoksu, mummulla on mylläkkä sekä sydämessään että kehossaan. Niinpä kaksi hormonien täyttämää naista ottavat yhteen ja nämä selkkaukset heijastuvat vauvan kokemukseen ihmisistä ja ympäristöstä.
Lyö tilanne leikiksi, pukkaa mummua vähän kylkeen ja tokaise veijarimaisesti, että eihän vaan mummu nyt taas innostu, pidä tietenkin vauvaa mutta minulla on äitihormonit huipussaan eli ollaanhan kuitenkin yhdessä?
Mummu tokenee, naurahtaa ja siitä edes ristiriitatilanteet voivat hoitua kummallekin siedettävän kaavan mukaan. Nuorelle äidille "sydämensivistystä" ja mummulle heti paikalla muistutusta, ainakin silloin jos mummu omalla toiminnallaan kertoo että pienokaisen varsinaisen äidin läsnäolo harmittaa tai kiukuttaa häntä.
Usein tullaan jo 50 vuotiaana mummuksi joten edessä on pitkä matka ja kauheaksi se muuttuu kaikille jos sopia ei ole. Mummun hömppäjutut kuiskailuineen kuittaat sillä että mummu haluaa vaalia rakasta pientä, oman lapsensa lasta, löpinät ja höpinät eivät ole vaarallisia vaikka rakkauden ilmaisut voivat kyllä kiusaannuttaa! Mutta se on meille suomalaisille yhteinen piirre :)Ei.
Jos ei joku ulkopuolinen osaa käyttäytyä, ei hänellä ole mitään asiaa sinne perheeseen.
Opettele käyttäytymään. Se on just niin simppeliä tämä sivistynyt elämä.
Se on jo toinen kysymys ketkä ovat ulkopuolella ja ketkä eivät, tämähän on kokonaan perhekohtainen asia eivätkä muut sitä voi sanella. Meillä on, minun lapsuudessani, lasteni lapsuudessa ja nyt lastenlastenikin lapsuudessa isovanhemmat ja vanhemmat ja lapset olleet isoa samaa väkeä ja se on niin suunnaton rikkaus, joka ikiselle. Pienelle nyytille avataan suuri syli, toivotetaan lämpimään perheeseen jossa kunnioitetaan, rakastetaan mutta joskus myös tiuskaistaan. Tähän ajatukseen on moni isovanhempi kasvanut ja suuren perheyhteisön kaipuu voi näkyä hämmennyksenä, toiveena pidellä pienokaista alinomaa, lujastikin painostaen nuoria vanhempia. Tuntuu surulliselta, ikään kuin ontolta lukea näitä kokemuksia ja ajatuksia täällä ja kiitän vain edelleen siitä että meillä ei näin ikäviä tarvitse kenenkään miettiä.
Itsensä tutkistelu on tarpeen, aivan välttämätöntäkin ja yhtä lailla mummuille. Sitä olen itsekin taas harjoittanut kun odotan kolmatta lapsenlastani syntyväksi tulevana alkuvuonna, sydäntalven valoksi niin kuin minun mieheni, pienokaisen ukki, kauniisti sanoi.Oikein tyyppiesimerkki täysin rajattomasta ja täysin sairaasta epäkypsästä ja lapselle vahingollisesta ihmisestä jota ei pidä päästää lähellekään lapsia tai äitiä. Sairasta. Sairasta.
Nyt on kyllä mielisairaus toisessa päässä, täytyykin kertoa ensitilassa lapsille ja heidän kumppaneilleen että elämämme on sairas ja mummut ovat sairaita, pelottavia hulluja, eikä siksi minunkaan enää sovi hoitaa lapsenlapsiani. Nyt meni yli hilseen kunnolla, tämä hirvitysmummu laittaa nyt netin kiinni.
Kuule, Jeesus soitti, haluaa ristinsä takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Monissa perheissä on opittu vääränlainen malli siitä, että se äiti on ihminen, jonka tunteita pitää varoa. Siksi se anoppi saa poikansa itkuntyrskeellään tai ihan uhalla siitä pokkuroimaan. Aikuinen mies muuttuu lapseksi jälleen, lapseksi jolle on opetettu että "äidin mieltä ei saa pahoittaa".
No se puolisohan ei tietenkään ymmärrä, miksi kuusikymppisen aikuisen ihmisen "tunteita ja mielipahaa pitää varoa". Ja siitä se sitten lähtee. Anoppi ei tietenkään hellitä vuosikymmenten aikana rakentamastaan valtakonstruktiosta, eikä tervepäinen miniä lähde siihen tietenkään mukaankaan.
Näitä juttuja kun lukee niin unohtuu, että suurin osa ihmisistä pärjää ihan ookoo perheen ja suvun kanssa. Lisäksi tulee etsimättä mieleen, että mies parka on kahden äidin välissä, omansa ja lastensa äidin, ja molempien tunteita pitää varoa. Äidit haukkuvat mummoja, mutta haluaisinpa olla kärpäsenä katossa katsomassa, millaisia mummoja näistä muiden kanssa pärjäämättömistä despoottiäideistä kasvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monissa perheissä on opittu vääränlainen malli siitä, että se äiti on ihminen, jonka tunteita pitää varoa. Siksi se anoppi saa poikansa itkuntyrskeellään tai ihan uhalla siitä pokkuroimaan. Aikuinen mies muuttuu lapseksi jälleen, lapseksi jolle on opetettu että "äidin mieltä ei saa pahoittaa".
No se puolisohan ei tietenkään ymmärrä, miksi kuusikymppisen aikuisen ihmisen "tunteita ja mielipahaa pitää varoa". Ja siitä se sitten lähtee. Anoppi ei tietenkään hellitä vuosikymmenten aikana rakentamastaan valtakonstruktiosta, eikä tervepäinen miniä lähde siihen tietenkään mukaankaan.
Näitä juttuja kun lukee niin unohtuu, että suurin osa ihmisistä pärjää ihan ookoo perheen ja suvun kanssa. Lisäksi tulee etsimättä mieleen, että mies parka on kahden äidin välissä, omansa ja lastensa äidin, ja molempien tunteita pitää varoa. Äidit haukkuvat mummoja, mutta haluaisinpa olla kärpäsenä katossa katsomassa, millaisia mummoja näistä muiden kanssa pärjäämättömistä despoottiäideistä kasvaa.
No tän ketjun aihe on häirikkömummot. Siksi täällä on kirjoituksia häirikkömummoista. Loogista.
Aika monella on erilaisia ongelmia sovittaa perheensä ja sukulaiset yhteen. Mutta nämä tällaiset mielenterveysongelmaisrt on sitten eri asia. Ei tässä ketjussa ole kyse toimeentulemisesta enää, kun perhettä uhkaa selkeästi mielenterveysongelmainen ihminen.
Ja täälläkin on luettavissa että ne on nimenomaan ne rajattomat joista kasvaa uusia häirikkömummoja.
Siksi että kokevat menettäneensä jotain omassa äitiydessään antaessaan edellisen sukupolven vyöryä ylitseen. Ja/tai takerrutaan omaan lapseen kun ei tajuta edes että nämä eivät ole oman itsen jatke.
Terveellä tavalla rajansa tunnistava ja niistä kiinnipitävä äiti keskittyy Oikeaan aikaan omaan äitiyteensä, ei luovuta sitä muille. Osaa siten myös kunnioittaa lapsensa rajoja ja laskea tästä irti.
Rajaton äiti antaa talloa itsensä ja talloo lastensa rajoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monissa perheissä on opittu vääränlainen malli siitä, että se äiti on ihminen, jonka tunteita pitää varoa. Siksi se anoppi saa poikansa itkuntyrskeellään tai ihan uhalla siitä pokkuroimaan. Aikuinen mies muuttuu lapseksi jälleen, lapseksi jolle on opetettu että "äidin mieltä ei saa pahoittaa".
No se puolisohan ei tietenkään ymmärrä, miksi kuusikymppisen aikuisen ihmisen "tunteita ja mielipahaa pitää varoa". Ja siitä se sitten lähtee. Anoppi ei tietenkään hellitä vuosikymmenten aikana rakentamastaan valtakonstruktiosta, eikä tervepäinen miniä lähde siihen tietenkään mukaankaan.
Näitä juttuja kun lukee niin unohtuu, että suurin osa ihmisistä pärjää ihan ookoo perheen ja suvun kanssa. Lisäksi tulee etsimättä mieleen, että mies parka on kahden äidin välissä, omansa ja lastensa äidin, ja molempien tunteita pitää varoa. Äidit haukkuvat mummoja, mutta haluaisinpa olla kärpäsenä katossa katsomassa, millaisia mummoja näistä muiden kanssa pärjäämättömistä despoottiäideistä kasvaa.
Tässä ketjussa keskustelevat ne, joilla on häiriintyneet vanhemmat/appivanhemmat. Totta kai suurin osa ihmisistä tulee toimeen sukulaistensa kanssa aivan hyvin, koska suurin osa ihmisistä ei ole mielipuolia. Minäkin tulen omieni kanssa toimeen hyvin, mutta en todellakaan tulisi, jos he käyttäytyisivät kuin tässä ketjussa on kuvattu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monissa perheissä on opittu vääränlainen malli siitä, että se äiti on ihminen, jonka tunteita pitää varoa. Siksi se anoppi saa poikansa itkuntyrskeellään tai ihan uhalla siitä pokkuroimaan. Aikuinen mies muuttuu lapseksi jälleen, lapseksi jolle on opetettu että "äidin mieltä ei saa pahoittaa".
No se puolisohan ei tietenkään ymmärrä, miksi kuusikymppisen aikuisen ihmisen "tunteita ja mielipahaa pitää varoa". Ja siitä se sitten lähtee. Anoppi ei tietenkään hellitä vuosikymmenten aikana rakentamastaan valtakonstruktiosta, eikä tervepäinen miniä lähde siihen tietenkään mukaankaan.
Näitä juttuja kun lukee niin unohtuu, että suurin osa ihmisistä pärjää ihan ookoo perheen ja suvun kanssa. Lisäksi tulee etsimättä mieleen, että mies parka on kahden äidin välissä, omansa ja lastensa äidin, ja molempien tunteita pitää varoa. Äidit haukkuvat mummoja, mutta haluaisinpa olla kärpäsenä katossa katsomassa, millaisia mummoja näistä muiden kanssa pärjäämättömistä despoottiäideistä kasvaa.
No tän ketjun aihe on häirikkömummot. Siksi täällä on kirjoituksia häirikkömummoista. Loogista.
Aika monella on erilaisia ongelmia sovittaa perheensä ja sukulaiset yhteen. Mutta nämä tällaiset mielenterveysongelmaisrt on sitten eri asia. Ei tässä ketjussa ole kyse toimeentulemisesta enää, kun perhettä uhkaa selkeästi mielenterveysongelmainen ihminen.
Ja täälläkin on luettavissa että ne on nimenomaan ne rajattomat joista kasvaa uusia häirikkömummoja.
Siksi että kokevat menettäneensä jotain omassa äitiydessään antaessaan edellisen sukupolven vyöryä ylitseen. Ja/tai takerrutaan omaan lapseen kun ei tajuta edes että nämä eivät ole oman itsen jatke.
Terveellä tavalla rajansa tunnistava ja niistä kiinnipitävä äiti keskittyy Oikeaan aikaan omaan äitiyteensä, ei luovuta sitä muille. Osaa siten myös kunnioittaa lapsensa rajoja ja laskea tästä irti.
Rajaton äiti antaa talloa itsensä ja talloo lastensa rajoja.
Mutta ollaanko normaalin rajoilla silloin, kun äidin pitää saada pitää lapsi aina näkyvillään, määrätä mitä, millaisin sanoin ja äänenpainoin toiset vauvalle puhuvat ja saako vauvaa paijata nenästä vai poskista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monissa perheissä on opittu vääränlainen malli siitä, että se äiti on ihminen, jonka tunteita pitää varoa. Siksi se anoppi saa poikansa itkuntyrskeellään tai ihan uhalla siitä pokkuroimaan. Aikuinen mies muuttuu lapseksi jälleen, lapseksi jolle on opetettu että "äidin mieltä ei saa pahoittaa".
No se puolisohan ei tietenkään ymmärrä, miksi kuusikymppisen aikuisen ihmisen "tunteita ja mielipahaa pitää varoa". Ja siitä se sitten lähtee. Anoppi ei tietenkään hellitä vuosikymmenten aikana rakentamastaan valtakonstruktiosta, eikä tervepäinen miniä lähde siihen tietenkään mukaankaan.
Näitä juttuja kun lukee niin unohtuu, että suurin osa ihmisistä pärjää ihan ookoo perheen ja suvun kanssa. Lisäksi tulee etsimättä mieleen, että mies parka on kahden äidin välissä, omansa ja lastensa äidin, ja molempien tunteita pitää varoa. Äidit haukkuvat mummoja, mutta haluaisinpa olla kärpäsenä katossa katsomassa, millaisia mummoja näistä muiden kanssa pärjäämättömistä despoottiäideistä kasvaa.
No tän ketjun aihe on häirikkömummot. Siksi täällä on kirjoituksia häirikkömummoista. Loogista.
Aika monella on erilaisia ongelmia sovittaa perheensä ja sukulaiset yhteen. Mutta nämä tällaiset mielenterveysongelmaisrt on sitten eri asia. Ei tässä ketjussa ole kyse toimeentulemisesta enää, kun perhettä uhkaa selkeästi mielenterveysongelmainen ihminen.
Ja täälläkin on luettavissa että ne on nimenomaan ne rajattomat joista kasvaa uusia häirikkömummoja.
Siksi että kokevat menettäneensä jotain omassa äitiydessään antaessaan edellisen sukupolven vyöryä ylitseen. Ja/tai takerrutaan omaan lapseen kun ei tajuta edes että nämä eivät ole oman itsen jatke.
Terveellä tavalla rajansa tunnistava ja niistä kiinnipitävä äiti keskittyy Oikeaan aikaan omaan äitiyteensä, ei luovuta sitä muille. Osaa siten myös kunnioittaa lapsensa rajoja ja laskea tästä irti.
Rajaton äiti antaa talloa itsensä ja talloo lastensa rajoja.
Mutta ollaanko normaalin rajoilla silloin, kun äidin pitää saada pitää lapsi aina näkyvillään, määrätä mitä, millaisin sanoin ja äänenpainoin toiset vauvalle puhuvat ja saako vauvaa paijata nenästä vai poskista.
Kyllä ollaan.
Ei ole mitään syytä viedä vauvaa muualle tai lukittautua vessaan, jotta saadaan olla kahden vauvan kanssa, ei ole syytä leperrellä miten ”vauva on nyt turvassa kun mummo on tässä” tai ylipäätään vieraiden ihmisten paijailla yhtään mistään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monissa perheissä on opittu vääränlainen malli siitä, että se äiti on ihminen, jonka tunteita pitää varoa. Siksi se anoppi saa poikansa itkuntyrskeellään tai ihan uhalla siitä pokkuroimaan. Aikuinen mies muuttuu lapseksi jälleen, lapseksi jolle on opetettu että "äidin mieltä ei saa pahoittaa".
No se puolisohan ei tietenkään ymmärrä, miksi kuusikymppisen aikuisen ihmisen "tunteita ja mielipahaa pitää varoa". Ja siitä se sitten lähtee. Anoppi ei tietenkään hellitä vuosikymmenten aikana rakentamastaan valtakonstruktiosta, eikä tervepäinen miniä lähde siihen tietenkään mukaankaan.
Näitä juttuja kun lukee niin unohtuu, että suurin osa ihmisistä pärjää ihan ookoo perheen ja suvun kanssa. Lisäksi tulee etsimättä mieleen, että mies parka on kahden äidin välissä, omansa ja lastensa äidin, ja molempien tunteita pitää varoa. Äidit haukkuvat mummoja, mutta haluaisinpa olla kärpäsenä katossa katsomassa, millaisia mummoja näistä muiden kanssa pärjäämättömistä despoottiäideistä kasvaa.
No tän ketjun aihe on häirikkömummot. Siksi täällä on kirjoituksia häirikkömummoista. Loogista.
Aika monella on erilaisia ongelmia sovittaa perheensä ja sukulaiset yhteen. Mutta nämä tällaiset mielenterveysongelmaisrt on sitten eri asia. Ei tässä ketjussa ole kyse toimeentulemisesta enää, kun perhettä uhkaa selkeästi mielenterveysongelmainen ihminen.
Ja täälläkin on luettavissa että ne on nimenomaan ne rajattomat joista kasvaa uusia häirikkömummoja.
Siksi että kokevat menettäneensä jotain omassa äitiydessään antaessaan edellisen sukupolven vyöryä ylitseen. Ja/tai takerrutaan omaan lapseen kun ei tajuta edes että nämä eivät ole oman itsen jatke.
Terveellä tavalla rajansa tunnistava ja niistä kiinnipitävä äiti keskittyy Oikeaan aikaan omaan äitiyteensä, ei luovuta sitä muille. Osaa siten myös kunnioittaa lapsensa rajoja ja laskea tästä irti.
Rajaton äiti antaa talloa itsensä ja talloo lastensa rajoja.
Tässä ketjussa viitataa kohteliaasti sanalla "rajaton" näihin äidin roolia varastaviin mummoihin, vaikka todellisuudessa kyse on narsismista. Mummo on narsisti. Täällä on kuvattu aivan klassisia narsismin esimerkkejä alkaen marttyyriksi alkamisesta kun jokin ei mene kuten mummo haluaa.
Narsisti voi vaikuttaa hurmaavalta häntä tuntemattomille mutta lapsensa yrittää pitää ikuisesti riippuvaisena itsestään. Lapsenlapset varastaa äidiltä oman huomionsa lähteeksi.
Mikä teidän sukunne tärkein tapahtuma on ollut viime vuosina? Luulempa että mummon tuleminen mummoksi. Ei siis poikansa tuleminen isäksi jne. Kaikki pyörii mummon ympärillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monissa perheissä on opittu vääränlainen malli siitä, että se äiti on ihminen, jonka tunteita pitää varoa. Siksi se anoppi saa poikansa itkuntyrskeellään tai ihan uhalla siitä pokkuroimaan. Aikuinen mies muuttuu lapseksi jälleen, lapseksi jolle on opetettu että "äidin mieltä ei saa pahoittaa".
No se puolisohan ei tietenkään ymmärrä, miksi kuusikymppisen aikuisen ihmisen "tunteita ja mielipahaa pitää varoa". Ja siitä se sitten lähtee. Anoppi ei tietenkään hellitä vuosikymmenten aikana rakentamastaan valtakonstruktiosta, eikä tervepäinen miniä lähde siihen tietenkään mukaankaan.
Näitä juttuja kun lukee niin unohtuu, että suurin osa ihmisistä pärjää ihan ookoo perheen ja suvun kanssa. Lisäksi tulee etsimättä mieleen, että mies parka on kahden äidin välissä, omansa ja lastensa äidin, ja molempien tunteita pitää varoa. Äidit haukkuvat mummoja, mutta haluaisinpa olla kärpäsenä katossa katsomassa, millaisia mummoja näistä muiden kanssa pärjäämättömistä despoottiäideistä kasvaa.
No tän ketjun aihe on häirikkömummot. Siksi täällä on kirjoituksia häirikkömummoista. Loogista.
Aika monella on erilaisia ongelmia sovittaa perheensä ja sukulaiset yhteen. Mutta nämä tällaiset mielenterveysongelmaisrt on sitten eri asia. Ei tässä ketjussa ole kyse toimeentulemisesta enää, kun perhettä uhkaa selkeästi mielenterveysongelmainen ihminen.
Ja täälläkin on luettavissa että ne on nimenomaan ne rajattomat joista kasvaa uusia häirikkömummoja.
Siksi että kokevat menettäneensä jotain omassa äitiydessään antaessaan edellisen sukupolven vyöryä ylitseen. Ja/tai takerrutaan omaan lapseen kun ei tajuta edes että nämä eivät ole oman itsen jatke.
Terveellä tavalla rajansa tunnistava ja niistä kiinnipitävä äiti keskittyy Oikeaan aikaan omaan äitiyteensä, ei luovuta sitä muille. Osaa siten myös kunnioittaa lapsensa rajoja ja laskea tästä irti.
Rajaton äiti antaa talloa itsensä ja talloo lastensa rajoja.
Tässä ketjussa viitataa kohteliaasti sanalla "rajaton" näihin äidin roolia varastaviin mummoihin, vaikka todellisuudessa kyse on narsismista. Mummo on narsisti. Täällä on kuvattu aivan klassisia narsismin esimerkkejä alkaen marttyyriksi alkamisesta kun jokin ei mene kuten mummo haluaa.
Narsisti voi vaikuttaa hurmaavalta häntä tuntemattomille mutta lapsensa yrittää pitää ikuisesti riippuvaisena itsestään. Lapsenlapset varastaa äidiltä oman huomionsa lähteeksi.
Mikä teidän sukunne tärkein tapahtuma on ollut viime vuosina? Luulempa että mummon tuleminen mummoksi. Ei siis poikansa tuleminen isäksi jne. Kaikki pyörii mummon ympärillä.
Niinpä.
Minä havahduin tähän taas viime vuonna kun mummo meni sekaisin kun teinini alkoivat ottaa pesäeroa ja itsenäistyä.
Ja kysehän ei ollut siitä että minulla äidillä on menossa luopumisen ajanjakso vaan mummohan sitä mielestään kipuili ja minun olisi pitänyt lohduttaa häntä ja kyytiä ja pakottaa teinejä sinne
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monissa perheissä on opittu vääränlainen malli siitä, että se äiti on ihminen, jonka tunteita pitää varoa. Siksi se anoppi saa poikansa itkuntyrskeellään tai ihan uhalla siitä pokkuroimaan. Aikuinen mies muuttuu lapseksi jälleen, lapseksi jolle on opetettu että "äidin mieltä ei saa pahoittaa".
No se puolisohan ei tietenkään ymmärrä, miksi kuusikymppisen aikuisen ihmisen "tunteita ja mielipahaa pitää varoa". Ja siitä se sitten lähtee. Anoppi ei tietenkään hellitä vuosikymmenten aikana rakentamastaan valtakonstruktiosta, eikä tervepäinen miniä lähde siihen tietenkään mukaankaan.
Näitä juttuja kun lukee niin unohtuu, että suurin osa ihmisistä pärjää ihan ookoo perheen ja suvun kanssa. Lisäksi tulee etsimättä mieleen, että mies parka on kahden äidin välissä, omansa ja lastensa äidin, ja molempien tunteita pitää varoa. Äidit haukkuvat mummoja, mutta haluaisinpa olla kärpäsenä katossa katsomassa, millaisia mummoja näistä muiden kanssa pärjäämättömistä despoottiäideistä kasvaa.
Suurin osa kyllä toimeen sukunsa kanssa, mutta tuo ei auta meitä, joilla on tuollainen rajaton, pahimmassa tapauksessa vaarallinen isoäiti tai -isä kuviossa.
Sen voin kertoa, että kun lapsillani on aikanaan oma koti, niin en mene sinne kutsumatta, en vie sinne random sisustusesineitä enkä varsinkaan puutu asioihin, jotka eivät minulle kuulu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monissa perheissä on opittu vääränlainen malli siitä, että se äiti on ihminen, jonka tunteita pitää varoa. Siksi se anoppi saa poikansa itkuntyrskeellään tai ihan uhalla siitä pokkuroimaan. Aikuinen mies muuttuu lapseksi jälleen, lapseksi jolle on opetettu että "äidin mieltä ei saa pahoittaa".
No se puolisohan ei tietenkään ymmärrä, miksi kuusikymppisen aikuisen ihmisen "tunteita ja mielipahaa pitää varoa". Ja siitä se sitten lähtee. Anoppi ei tietenkään hellitä vuosikymmenten aikana rakentamastaan valtakonstruktiosta, eikä tervepäinen miniä lähde siihen tietenkään mukaankaan.
Näitä juttuja kun lukee niin unohtuu, että suurin osa ihmisistä pärjää ihan ookoo perheen ja suvun kanssa. Lisäksi tulee etsimättä mieleen, että mies parka on kahden äidin välissä, omansa ja lastensa äidin, ja molempien tunteita pitää varoa. Äidit haukkuvat mummoja, mutta haluaisinpa olla kärpäsenä katossa katsomassa, millaisia mummoja näistä muiden kanssa pärjäämättömistä despoottiäideistä kasvaa.
Suurin osa kyllä toimeen sukunsa kanssa, mutta tuo ei auta meitä, joilla on tuollainen rajaton, pahimmassa tapauksessa vaarallinen isoäiti tai -isä kuviossa.
Sen voin kertoa, että kun lapsillani on aikanaan oma koti, niin en mene sinne kutsumatta, en vie sinne random sisustusesineitä enkä varsinkaan puutu asioihin, jotka eivät minulle kuulu.
Tämäpä juuri. Äidit jotka havahtuvat mummon käytökseen tekevät varmasti tietoisen päätöksen toimia itse toisin. Eli ovat parempia mummoja aikanaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai, muillakin mummo yrittää hakea lapset hoidosta ilman lupaa :O mä luulin, että ainoastaan meillä on tämmöistä...
Ei kai yksikään täysjärkinen isovanhempi tee noin. Anoppini ilmeisesti sen verran koki tilanteen nöyryyttäväksi, ettei ole epäonnistumisen jälkeen yrittänyt uudestaan.
Meillä mentiin stalkkaamaan lapsia kun olivat puistotädillä. Tämä sitten soitti että mitä tekee kun täällä on tää mummo, hän ja kaikki lapset. Että soittaako poliisit?
Onkohan tällaisilla mummoilla ja ylipäätään koko ketjun mummoilla, joku harhainen käsitys että heillä on lapsenlapseen "salainen yhteys" vanhemmalta piilossa? Yök, niin kuin salasuhde oman lapsenlapsen kanssa tavallaan. Jos näin, niin kyllä täytyy olla todella syviä mielenterveydellisiä ongelmia. Jos kolahti yhtään, niin kannattaa googlettaa "emotional incest". Kyseessä ei ole siis p*edofilia, vaan tilanne jossa aikuinen hakee sellaista yhteyttä, vuorovaikutusta ja läheisyyttä lapselta, jota yleensä haetaan toiselta aikuiselta.
Et tiedäkään miten helpottaa kuulla että ilmiö on todellinen ja sillä on nimikin. Olen jopa soimannut itseäni siitä, kun salaa kiristelen hampaitani ja ahdistun anoppini tavasta toimia lapseni kanssa. Minulle tekee hyvin selväksi että olen "kolmas pyörä", kuiskailee 10kk vauvalle ja pitää sylissään niin ettei lapsi vain näe minua ja puhuu sellaista "mummi on tässä, mummi on nyt tässä, sinä olet mummin rakas, minullakin on ollut sinua hirveä ikävä" (siis 10kk ei luonnollisesti ole sanonut ikävöineensä häntä...) Ja kun poika konttaa luokseni kun mummikin on paikalla, mummi huokaa "minne sinä nyt, mummi on täällä, täällä, mummiko ei kelpaa" jne jne!! Ei näe mitään muuta kuin lapsen vaikka ketä muitakin olisi paikalla ja on levoton jos lapsi on jonkun muun sylissä. Hokee, jankkaa, mutta vaimealla äänellä : anna minä, anna mummille, nyt minä otan", ei ole aggressiivisesti "jyrännyt" vaan se on tuollaista ns. pehmeää jyräämistä, ja varsinkin jos emme ole vähään aikaan nähneet, käyttäytyy hän niiiiin oudosti vauvan kanssa, huokailee ja koskettelee tätä kun lapsi tutkii leluja ym. ja pitää koko ajan vähintään vauvan kädestä kiinni tai istuu niin liki häntä lattialla kuin vain mahdollista. Minulle laittaa viestejä, jos ei ole nähnyt poikaa viikkoon, että "kerro, että rakastan ja ikävöin.. :'(<3"
Olen jo pitkään miettinyt että mitä pitäisi tehdä, kun puuttuminen on HYVIN vaikeaa, hän on niin "rakastunut" vain, ja huokuu sellaista ahdistavaa haurautta lapsen lähellä, siis pelkään että jos vaikka sanoisin että "poika tulee nyt äidin syliin hetkeksi" niin hän saattaisi OIKEASTI alkaa hiljaa nyyhkimään.... Appiukko toistelee lempeästi että "voi tuota meidän mummukkaa" ja aina, kun soittelee miehelleni, painostaa häntä lupaamaan että tulemme silloin ja silloin käymään ja toteaa että "ihan jo mumminkin (tähän siis oikeasti anopin nimi) takia.."
Jotenkin tämä on luisunut tällaiseksi, mies on minusta vähän välinpitämätön äitinsä käytöksen suhteen ja suhtautuu noihin painostuksiinkin vähän että "noh pitää kattoa", mutta aivan vähintään kerran kahdessa viikossa kuitenkin anoppilassa käymme. Jos väli venyy noinkin pitkäksi niin minulla sydän hakkaa jo autossa, tiedän että joudun loppupäiväksi ikään kuin luovuttamaan roolini pois, mummille. Sairasta, nyt kun kirjoitan sen itse tähän! Mutta kaikki on jotenkin itsestäänselvää, ei kukaan tunnu välittävän mummin käytöksestä ja minä tulen saamaan aivan hirveän nipottajan ja ilkiön maineen jos puutun tähän. Miten edes puuttua?? Kun anoppi kantaa lasta toiseen huoneeseen ja kuiskii siellä hänelle, menen vain jatkossa itsekin paikalle? Tosin anoppi varmaan hämmästyy ja kysyy että mitä nyt, me tässä rauhassa leikitään, oletko jotain vailla tms. ja jos sanon että haluan olla läsnä niin en tosiaan tiedä reaktiota. Yöhoitoon on aneltu 4kk iästä asti mutta ei olla jätetty koska olemme kummatkin miehen kanssa sitä mieltä että vauvan on paras nukkua kotona, ja minulla siihen vaikuttaa mm. tieto siitä että anoppi haluaisi nukkua pojan vieressä ja poikahan konttaa alas sängystä.. Kun sanoin tuosta asiasta, anoppi vain mumisi pojalle että "et sinä mummin kainalosta konttaisi pois, et kyllä, näkisit niin ihania unia, kukkaketojen kuvia..." Siis koko ajan tuollaista ylihempeää liirumlaarumia joka ärsyttää mutten koe sopivaksi valittaakaan siitä. Ei ärsyttäisi varmaan muuten näin paljoa mutta anoppi tuntuu ajattelevan että hän on joku ihmeen enkeli ja turvasatama lapselle. Kaikessa on kyse sellaisesta "vain me kaksi, katsohan mummia, mummi mummi mummi mummi".
Ärsyttää enemmän kuin ikinä, kiitos tämän ketjun jota kahlaan vasta alkupuolella.Vaivaannuttavaa, sen uskon mutta tuli kyllä sääli mummin puolesta. Hänellä on kova kaipuu ja ahdinko itsellään, on kauheaa havahtua siihen ettei omaa vauvaa enää milloinkaan tule. Rajoja nyt, mutta älä ole liian kova häntä kohtaan. On vaikeuksissa nyt itsensä kanssa.
Selittäisikö joku miksi tähänkin on tullut alapeukkuja? Tuossahan kehoitetaan vetämään niitä rajoja mutta kumminkin inhimillisesti. Onko tavoite oikeasti se että isoäidin mieli saadaan pahoitettua mahdollisimman pahasti, eipähän ainakaan tule enää kylään..? Vähän lynkkausmielialalta tuntuu. Miksei sitä nähdä arvokkaana että nuori äiti on rajoissaan suora mutta sillä tavoin lempeä ettei isoäiti itke yksin miniän sanojen jälkeen? Tai saahan joku miniä siitäkin varmaan hyvää oloa, jos viha mummoa kohtaan on riittävän suuri.
MIKSI se on juuri se äiti (joka valvoo ja läpikäy suurta muutosta) jonka pitää muistaa olla empaattinen ja ystävällinen ja venyvä ja vanuva aina? Eikö se mummo voi olla järkevä, aikuinen ja fiksu ja käyttäytyä kunnolla?
Jos isoäidillä on niin tunteet pinnassa ja pää sekaisin, ettei osaa käyttäytyä asiallisesti ja itkeä tihrustaa milloin mistäkin, miksei hän hae apua mt-ongelmiinsa? Sen sijaan että kiusaa ja kuormittaa muita.
Mulla on läpeensä rasittava äiti, joka saa just aina käyttäytyä tismalleen niin pähkähullusti ja törkeästi kuin ikinä vain päähänsä pälkähtää, koska onhan hän PUOLIORPO (isänsä kuolemasta 50 vuotta). Nyyh, nyyh.
Tämä onkin hyvä kysymys. Mielestäni ei saa olla niin että vain tuore äiti antaa periksi, ymmärtää ja joustaa, vaan myös mummun on osattava hillitä itseään. Mutta vauva käy, oma lapsenlapsi aivan erityisesti, jo iäkkäämmän äidin niihin ydintunteisiin ja pitkään jo uinuneisiin äidinvaistoihin, että vain tunne saattaa ohjata toimintaa järjen sijasta. Muistot hyökyvät päälle, imetykset ja vauvan ihon tuntu, tuoksu, mummulla on mylläkkä sekä sydämessään että kehossaan. Niinpä kaksi hormonien täyttämää naista ottavat yhteen ja nämä selkkaukset heijastuvat vauvan kokemukseen ihmisistä ja ympäristöstä.
Lyö tilanne leikiksi, pukkaa mummua vähän kylkeen ja tokaise veijarimaisesti, että eihän vaan mummu nyt taas innostu, pidä tietenkin vauvaa mutta minulla on äitihormonit huipussaan eli ollaanhan kuitenkin yhdessä?
Mummu tokenee, naurahtaa ja siitä edes ristiriitatilanteet voivat hoitua kummallekin siedettävän kaavan mukaan. Nuorelle äidille "sydämensivistystä" ja mummulle heti paikalla muistutusta, ainakin silloin jos mummu omalla toiminnallaan kertoo että pienokaisen varsinaisen äidin läsnäolo harmittaa tai kiukuttaa häntä.
Usein tullaan jo 50 vuotiaana mummuksi joten edessä on pitkä matka ja kauheaksi se muuttuu kaikille jos sopia ei ole. Mummun hömppäjutut kuiskailuineen kuittaat sillä että mummu haluaa vaalia rakasta pientä, oman lapsensa lasta, löpinät ja höpinät eivät ole vaarallisia vaikka rakkauden ilmaisut voivat kyllä kiusaannuttaa! Mutta se on meille suomalaisille yhteinen piirre :)Ei.
Jos ei joku ulkopuolinen osaa käyttäytyä, ei hänellä ole mitään asiaa sinne perheeseen.
Opettele käyttäytymään. Se on just niin simppeliä tämä sivistynyt elämä.
Se on jo toinen kysymys ketkä ovat ulkopuolella ja ketkä eivät, tämähän on kokonaan perhekohtainen asia eivätkä muut sitä voi sanella. Meillä on, minun lapsuudessani, lasteni lapsuudessa ja nyt lastenlastenikin lapsuudessa isovanhemmat ja vanhemmat ja lapset olleet isoa samaa väkeä ja se on niin suunnaton rikkaus, joka ikiselle. Pienelle nyytille avataan suuri syli, toivotetaan lämpimään perheeseen jossa kunnioitetaan, rakastetaan mutta joskus myös tiuskaistaan. Tähän ajatukseen on moni isovanhempi kasvanut ja suuren perheyhteisön kaipuu voi näkyä hämmennyksenä, toiveena pidellä pienokaista alinomaa, lujastikin painostaen nuoria vanhempia. Tuntuu surulliselta, ikään kuin ontolta lukea näitä kokemuksia ja ajatuksia täällä ja kiitän vain edelleen siitä että meillä ei näin ikäviä tarvitse kenenkään miettiä.
Itsensä tutkistelu on tarpeen, aivan välttämätöntäkin ja yhtä lailla mummuille. Sitä olen itsekin taas harjoittanut kun odotan kolmatta lapsenlastani syntyväksi tulevana alkuvuonna, sydäntalven valoksi niin kuin minun mieheni, pienokaisen ukki, kauniisti sanoi.
Niin kyllähän tuollainen yhteisöllisyys on ihan hyvä jos kaikki osapuolet sitä haluavat.
Mutta jos vaikka teidän suvun uuden tulevan vauvan toinen vanhempi haluaakin hoitaa vauvansa itse ja haluaa itse päättää oman perheensä asioista niin ei todellakaan ole ok alkaa painostaa ja pakottaa toista antamaan omaa elämäänsä isovanhempien päätäntävaltaan, eikä todellakaan ole ok pitää toisen ihmisen vauvaa väkisin.
Luultavasti saamasi negatiiviset kommentit eivät johdu teidän suvun perheenomaisista suhteista niinkuin tunnut ajattelevan vaan siitä, että sanot että on ymmärrettävää ja normaalia pyrkiä pakottamaan ja painostamaan nuorta perhettä elämään kuten joku, todellisuudessa perheen ulkopuolinen, sukulainen haluaa.
Ps. On erikoista, että viestisi alussa sanot, ettei ulkopuolinen voi määrittää keitä perheeseen kuuluu mutta kuitenkin oletat, että itse voit päättää kuuluvasi lastenlastesi perheisiin.
En ole koskaan ymmärtänyt näitä jotka pitävät toisten vauvoja väkisin sylissä, nuuhkivat, pussailevat ja lääpivät. Sehän on heille vielä vieras ihminen! Eikö yleensä tutustua ennen kuin mennään toisten iholle? Vai olenko minä se outo? En yleensä pyydä saada pitää toisten vauvoja sylissä enkä mene koskemaan niihin. Riittää että katselee, hymyilee ja juttelee..niin.. tutustuu. Vasta sitten kun lapsi itse haluaa olen esim halannut. En kuitenkaan pussaa toisten lapsia.
Äitini on ihan samanlainen mun vauvan kanssa, pitää kyllä sylissä jotta saan esim juoda kahvin tai vastaavaa. Ei kuitenkaan pussaa vaikka on oma lapsenlapsi, juttelee ja hymyilee, ja antaa minulle HETI kun vauva ei enää viihdy sylissä. Anoppi sen sijaan pitää sylissä koko päivän ja lähtee toiseen huoneeseen vauvan kanssa jotta saisi olla "rauhassa", pussaa ihan jatkuvasti, eikä anna takaisin kun pyydän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monissa perheissä on opittu vääränlainen malli siitä, että se äiti on ihminen, jonka tunteita pitää varoa. Siksi se anoppi saa poikansa itkuntyrskeellään tai ihan uhalla siitä pokkuroimaan. Aikuinen mies muuttuu lapseksi jälleen, lapseksi jolle on opetettu että "äidin mieltä ei saa pahoittaa".
No se puolisohan ei tietenkään ymmärrä, miksi kuusikymppisen aikuisen ihmisen "tunteita ja mielipahaa pitää varoa". Ja siitä se sitten lähtee. Anoppi ei tietenkään hellitä vuosikymmenten aikana rakentamastaan valtakonstruktiosta, eikä tervepäinen miniä lähde siihen tietenkään mukaankaan.
Näitä juttuja kun lukee niin unohtuu, että suurin osa ihmisistä pärjää ihan ookoo perheen ja suvun kanssa. Lisäksi tulee etsimättä mieleen, että mies parka on kahden äidin välissä, omansa ja lastensa äidin, ja molempien tunteita pitää varoa. Äidit haukkuvat mummoja, mutta haluaisinpa olla kärpäsenä katossa katsomassa, millaisia mummoja näistä muiden kanssa pärjäämättömistä despoottiäideistä kasvaa.
No tän ketjun aihe on häirikkömummot. Siksi täällä on kirjoituksia häirikkömummoista. Loogista.
Aika monella on erilaisia ongelmia sovittaa perheensä ja sukulaiset yhteen. Mutta nämä tällaiset mielenterveysongelmaisrt on sitten eri asia. Ei tässä ketjussa ole kyse toimeentulemisesta enää, kun perhettä uhkaa selkeästi mielenterveysongelmainen ihminen.
Ja täälläkin on luettavissa että ne on nimenomaan ne rajattomat joista kasvaa uusia häirikkömummoja.
Siksi että kokevat menettäneensä jotain omassa äitiydessään antaessaan edellisen sukupolven vyöryä ylitseen. Ja/tai takerrutaan omaan lapseen kun ei tajuta edes että nämä eivät ole oman itsen jatke.
Terveellä tavalla rajansa tunnistava ja niistä kiinnipitävä äiti keskittyy Oikeaan aikaan omaan äitiyteensä, ei luovuta sitä muille. Osaa siten myös kunnioittaa lapsensa rajoja ja laskea tästä irti.
Rajaton äiti antaa talloa itsensä ja talloo lastensa rajoja.
Tässä ketjussa viitataa kohteliaasti sanalla "rajaton" näihin äidin roolia varastaviin mummoihin, vaikka todellisuudessa kyse on narsismista. Mummo on narsisti. Täällä on kuvattu aivan klassisia narsismin esimerkkejä alkaen marttyyriksi alkamisesta kun jokin ei mene kuten mummo haluaa.
Narsisti voi vaikuttaa hurmaavalta häntä tuntemattomille mutta lapsensa yrittää pitää ikuisesti riippuvaisena itsestään. Lapsenlapset varastaa äidiltä oman huomionsa lähteeksi.
Mikä teidän sukunne tärkein tapahtuma on ollut viime vuosina? Luulempa että mummon tuleminen mummoksi. Ei siis poikansa tuleminen isäksi jne. Kaikki pyörii mummon ympärillä.
Tästä oli muuten tutkimuskin tehty. Vahvoja narsistisia piirteitä omaavat kontrolloivat keskimääräistä enemmän aikuisten lasten elämää ja vaativat sellaiseen yhteydenpitotahtiin ja -tapaan, johon nämä aikuiset lapset eivät itse haluaisi. Tarkalleen en muista, mutta juurikin narsisteille syyllistäminen ja marttyyriksi ryhtyminen suhteessa lapsiin oli erittäin yleistä.
Vauvan tehtävä on heti imetysajan loppumisen jälkeen alkaa vaihtaa isoäitinsä vaippoja. Kylmä totuus
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monissa perheissä on opittu vääränlainen malli siitä, että se äiti on ihminen, jonka tunteita pitää varoa. Siksi se anoppi saa poikansa itkuntyrskeellään tai ihan uhalla siitä pokkuroimaan. Aikuinen mies muuttuu lapseksi jälleen, lapseksi jolle on opetettu että "äidin mieltä ei saa pahoittaa".
No se puolisohan ei tietenkään ymmärrä, miksi kuusikymppisen aikuisen ihmisen "tunteita ja mielipahaa pitää varoa". Ja siitä se sitten lähtee. Anoppi ei tietenkään hellitä vuosikymmenten aikana rakentamastaan valtakonstruktiosta, eikä tervepäinen miniä lähde siihen tietenkään mukaankaan.
Näitä juttuja kun lukee niin unohtuu, että suurin osa ihmisistä pärjää ihan ookoo perheen ja suvun kanssa. Lisäksi tulee etsimättä mieleen, että mies parka on kahden äidin välissä, omansa ja lastensa äidin, ja molempien tunteita pitää varoa. Äidit haukkuvat mummoja, mutta haluaisinpa olla kärpäsenä katossa katsomassa, millaisia mummoja näistä muiden kanssa pärjäämättömistä despoottiäideistä kasvaa.
No tän ketjun aihe on häirikkömummot. Siksi täällä on kirjoituksia häirikkömummoista. Loogista.
Aika monella on erilaisia ongelmia sovittaa perheensä ja sukulaiset yhteen. Mutta nämä tällaiset mielenterveysongelmaisrt on sitten eri asia. Ei tässä ketjussa ole kyse toimeentulemisesta enää, kun perhettä uhkaa selkeästi mielenterveysongelmainen ihminen.
Ja täälläkin on luettavissa että ne on nimenomaan ne rajattomat joista kasvaa uusia häirikkömummoja.
Siksi että kokevat menettäneensä jotain omassa äitiydessään antaessaan edellisen sukupolven vyöryä ylitseen. Ja/tai takerrutaan omaan lapseen kun ei tajuta edes että nämä eivät ole oman itsen jatke.
Terveellä tavalla rajansa tunnistava ja niistä kiinnipitävä äiti keskittyy Oikeaan aikaan omaan äitiyteensä, ei luovuta sitä muille. Osaa siten myös kunnioittaa lapsensa rajoja ja laskea tästä irti.
Rajaton äiti antaa talloa itsensä ja talloo lastensa rajoja.
Tässä ketjussa viitataa kohteliaasti sanalla "rajaton" näihin äidin roolia varastaviin mummoihin, vaikka todellisuudessa kyse on narsismista. Mummo on narsisti. Täällä on kuvattu aivan klassisia narsismin esimerkkejä alkaen marttyyriksi alkamisesta kun jokin ei mene kuten mummo haluaa.
Narsisti voi vaikuttaa hurmaavalta häntä tuntemattomille mutta lapsensa yrittää pitää ikuisesti riippuvaisena itsestään. Lapsenlapset varastaa äidiltä oman huomionsa lähteeksi.
Mikä teidän sukunne tärkein tapahtuma on ollut viime vuosina? Luulempa että mummon tuleminen mummoksi. Ei siis poikansa tuleminen isäksi jne. Kaikki pyörii mummon ympärillä.
Tästä oli muuten tutkimuskin tehty. Vahvoja narsistisia piirteitä omaavat kontrolloivat keskimääräistä enemmän aikuisten lasten elämää ja vaativat sellaiseen yhteydenpitotahtiin ja -tapaan, johon nämä aikuiset lapset eivät itse haluaisi. Tarkalleen en muista, mutta juurikin narsisteille syyllistäminen ja marttyyriksi ryhtyminen suhteessa lapsiin oli erittäin yleistä.
Kyllä. Ja he käyttävät näitä keinoja jo hyviin pieniin lapsiin ja nimenomaan tunkevat siihen vanhemman ja lapsen väliin ja kilpailevat sen tärkeimmän aikuisen roolista.
Tyypillistä on puhua ohi äidin/isän, sopia lapsen kanssa suoraan ja takertua kaikin mahdollisin keinoin.
Ja mustamaalata vanhempaa lapselle - mikä on äärimmäistä henkistä väkivaltaa lasta kohtaan.
Klassinen esimerkki marttyyristä!