Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kukaan enää lukee niin mites tämän kanssa tekisitte? Mummo näkee lasta noin kerran /2 vkoa (pakko oli vähentää kyläilyä kun keuli sitä enemmän mitä useammin nähtiin) ja jo ovella sanoo lapselle "mummo on nyt täällä, nyt ei äitiä". Kieltää kun lapsi konttaa minua kohti taikka havittelee päästä syliin. Ihan käsillä ohjaa itseensä päin ja sanoo ei kun tänne, tänne. Lapsi on hämmentynyt ja katsoo minua koko ajan kun on mummon sylissä ja mummo siirtyy heti toisin päin kun huomaa tämän. Pussaa lasta naamaan edelleen vaikka on jankutettu asiasta. Lapsella ollut kahdesti ientulehdus. Sanoin rauhallisesti edellisellä kerralla että äitin syliin saa kyllä tulla niin mummo ihan tiuskaisi "aina muulloin ehtii kyllä olla, mummo on nyt täällä!" On pinnan alla vieläkin yhtä sekaisin kuin pikkuvauva aikana jonka pilasi niiltä osin kun ehti meillä huseerata. Mitä sanoisin ensi kerralla noihin nyt ei äitiä-käskemisiin. On parempi omasta mielestään lapselle kuin minä ja huomasin asian kun vauva oli pari kuukautta. Outo olo hänen lähellään on koko ajan?
Kumman puolen mummo on?
Se vanhemmista jonka äiti on pitää tiukan puhuttelun. Jos ei usko, sitten tapaamisvälit harvenee.
Mieheni äiti. Mies on yrittänyt pariin otteeseen mutta äitinsä tuhahteli ja mökötti ja laittoi miehensä eli minun apen asialle joka sanoi pojalleen että pitäs vähän ymmärtää ja kuulemma mummo oli ihan itkenytkin, voi kauheaa. On tässä muutama kyynel vuodatettu itsekin tuoreena äitinä varsinkin silloin ihan alussa kun mummolla löi pahiten yli. On harvennettu paljonkin mutta se kostautuu näköjään. On jopa aggressiivinen sävy noissa nyt ei äitiä-määräilyissä.
No ei muuta kuin miehesi uudelleen asialle. Ihan jämäkästi vain toteaa, että käytös on asiatonta. Ja että jos ei sävy muutu, seuraava tapaaminen on korkeintaan pääsiäisenä.
Ylipäätään nuo ”meillä on oikeus nähdä x kertaa siinä ja siinä ajassa” lopetetaan. Heillä ei ole mitään oikeuksia lapseen. Tapaatte kun on aikaa ja haluja ja seuraava tapaaminen on riippuvainen siitä, miten käyttäydytään.
Sen jälkeen kun mies oli puhunut äidilleen asiasta viimeksi alkoi mummo ajoittaa tapaamiset niin että poikansa ei ole paikalla. Eli tulee aina silloin kun mies on töissä. Tämä on päässyt lipsumaan jonkinlaiseksi tavaksi. Miehen nähden yrittää sentään vähän olla normaalin oloinen. On kova jännite ja räjähdysherkkä tunnelma ilmassa nyt koko ajan kun nähdään niin harvoin. Olen itte niin täynnä kyseistä rouvaa että valvon vierailua edeltävänä yönä jonkin aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerran kahdessa viikossa ei ole ”harvoin”.
Pidät ulko-oven lukossa, jos tulee kutsumatta.
Ja mies sanoo ihan suoraan, että asiallisesti kutsuttuna tulevat kylään. Eivät väijy kutsumatta pihalöa.
Vierailija kirjoitti:
Kerran kahdessa viikossa ei ole ”harvoin”.
Pidät ulko-oven lukossa, jos tulee kutsumatta.
Ja mies sanoo ihan suoraan, että asiallisesti kutsuttuna tulevat kylään. Eivät väijy kutsumatta pihalöa.
Juu.. Sitten kopisis nyrkit makkarin ikkunaan ja iloinen vilkutus näkyis ikkunasta. Huitois että avaa ovi!! Jos sanoisin ovenraosta että nyt ei käy niin puhkeis sellainen paniikki ja suru ja uhriutuminen että harva vois uskoakaan. Puhelin soisi "mitä on tapahtunut, missä mennään, nyt on jotain käynyt, tulette nyt kaikki sieltä, nyt selvitellään" Ihan täyttä p****** tää on ollut koko ajan ja kyllä, olen miettinyt jopa sitä että onko elämä tämän miehen kanssa sen arvoista jos vanhempansa piinaavaat meitä vielä ainakin 30 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kukaan enää lukee niin mites tämän kanssa tekisitte? Mummo näkee lasta noin kerran /2 vkoa (pakko oli vähentää kyläilyä kun keuli sitä enemmän mitä useammin nähtiin) ja jo ovella sanoo lapselle "mummo on nyt täällä, nyt ei äitiä". Kieltää kun lapsi konttaa minua kohti taikka havittelee päästä syliin. Ihan käsillä ohjaa itseensä päin ja sanoo ei kun tänne, tänne. Lapsi on hämmentynyt ja katsoo minua koko ajan kun on mummon sylissä ja mummo siirtyy heti toisin päin kun huomaa tämän. Pussaa lasta naamaan edelleen vaikka on jankutettu asiasta. Lapsella ollut kahdesti ientulehdus. Sanoin rauhallisesti edellisellä kerralla että äitin syliin saa kyllä tulla niin mummo ihan tiuskaisi "aina muulloin ehtii kyllä olla, mummo on nyt täällä!" On pinnan alla vieläkin yhtä sekaisin kuin pikkuvauva aikana jonka pilasi niiltä osin kun ehti meillä huseerata. Mitä sanoisin ensi kerralla noihin nyt ei äitiä-käskemisiin. On parempi omasta mielestään lapselle kuin minä ja huomasin asian kun vauva oli pari kuukautta. Outo olo hänen lähellään on koko ajan?
Kumman puolen mummo on?
Se vanhemmista jonka äiti on pitää tiukan puhuttelun. Jos ei usko, sitten tapaamisvälit harvenee.
Mietin sitäkin että onko mahdollista ettei mummo tajua omaa käytöstään. On vasta reilu 50v ja työelämässä, ei päihteitä tms. Asiasta on sanottu aiemminkin mutta jos hän ei osaa tarkkailla omaa käytöstään. Vai yritänkö nyt vain valkopestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran kahdessa viikossa ei ole ”harvoin”.
Pidät ulko-oven lukossa, jos tulee kutsumatta.
Ja mies sanoo ihan suoraan, että asiallisesti kutsuttuna tulevat kylään. Eivät väijy kutsumatta pihalöa.
Juu.. Sitten kopisis nyrkit makkarin ikkunaan ja iloinen vilkutus näkyis ikkunasta. Huitois että avaa ovi!! Jos sanoisin ovenraosta että nyt ei käy niin puhkeis sellainen paniikki ja suru ja uhriutuminen että harva vois uskoakaan. Puhelin soisi "mitä on tapahtunut, missä mennään, nyt on jotain käynyt, tulette nyt kaikki sieltä, nyt selvitellään" Ihan täyttä p****** tää on ollut koko ajan ja kyllä, olen miettinyt jopa sitä että onko elämä tämän miehen kanssa sen arvoista jos vanhempansa piinaavaat meitä vielä ainakin 30 vuotta.
Makkariin verhot eteen. Laitat vaikka kovan musan soimaan ja selität ensi vuonna, että et kuullut.
Mies sanoo nyt vaan ihan suorana, että häiriköinnin on loputtava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kukaan enää lukee niin mites tämän kanssa tekisitte? Mummo näkee lasta noin kerran /2 vkoa (pakko oli vähentää kyläilyä kun keuli sitä enemmän mitä useammin nähtiin) ja jo ovella sanoo lapselle "mummo on nyt täällä, nyt ei äitiä". Kieltää kun lapsi konttaa minua kohti taikka havittelee päästä syliin. Ihan käsillä ohjaa itseensä päin ja sanoo ei kun tänne, tänne. Lapsi on hämmentynyt ja katsoo minua koko ajan kun on mummon sylissä ja mummo siirtyy heti toisin päin kun huomaa tämän. Pussaa lasta naamaan edelleen vaikka on jankutettu asiasta. Lapsella ollut kahdesti ientulehdus. Sanoin rauhallisesti edellisellä kerralla että äitin syliin saa kyllä tulla niin mummo ihan tiuskaisi "aina muulloin ehtii kyllä olla, mummo on nyt täällä!" On pinnan alla vieläkin yhtä sekaisin kuin pikkuvauva aikana jonka pilasi niiltä osin kun ehti meillä huseerata. Mitä sanoisin ensi kerralla noihin nyt ei äitiä-käskemisiin. On parempi omasta mielestään lapselle kuin minä ja huomasin asian kun vauva oli pari kuukautta. Outo olo hänen lähellään on koko ajan?
Kumman puolen mummo on?
Se vanhemmista jonka äiti on pitää tiukan puhuttelun. Jos ei usko, sitten tapaamisvälit harvenee.
Mietin sitäkin että onko mahdollista ettei mummo tajua omaa käytöstään. On vasta reilu 50v ja työelämässä, ei päihteitä tms. Asiasta on sanottu aiemminkin mutta jos hän ei osaa tarkkailla omaa käytöstään. Vai yritänkö nyt vain valkopestä.
Hyvin mahdollista että ei hoksaa itse. Oletteko kokeilleet sanoa kauniisti ja mainita hyviä puolia. Useimmiten juuri nuo on kommunikoinnin vikoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kukaan enää lukee niin mites tämän kanssa tekisitte? Mummo näkee lasta noin kerran /2 vkoa (pakko oli vähentää kyläilyä kun keuli sitä enemmän mitä useammin nähtiin) ja jo ovella sanoo lapselle "mummo on nyt täällä, nyt ei äitiä". Kieltää kun lapsi konttaa minua kohti taikka havittelee päästä syliin. Ihan käsillä ohjaa itseensä päin ja sanoo ei kun tänne, tänne. Lapsi on hämmentynyt ja katsoo minua koko ajan kun on mummon sylissä ja mummo siirtyy heti toisin päin kun huomaa tämän. Pussaa lasta naamaan edelleen vaikka on jankutettu asiasta. Lapsella ollut kahdesti ientulehdus. Sanoin rauhallisesti edellisellä kerralla että äitin syliin saa kyllä tulla niin mummo ihan tiuskaisi "aina muulloin ehtii kyllä olla, mummo on nyt täällä!" On pinnan alla vieläkin yhtä sekaisin kuin pikkuvauva aikana jonka pilasi niiltä osin kun ehti meillä huseerata. Mitä sanoisin ensi kerralla noihin nyt ei äitiä-käskemisiin. On parempi omasta mielestään lapselle kuin minä ja huomasin asian kun vauva oli pari kuukautta. Outo olo hänen lähellään on koko ajan?
Kumman puolen mummo on?
Se vanhemmista jonka äiti on pitää tiukan puhuttelun. Jos ei usko, sitten tapaamisvälit harvenee.
Mietin sitäkin että onko mahdollista ettei mummo tajua omaa käytöstään. On vasta reilu 50v ja työelämässä, ei päihteitä tms. Asiasta on sanottu aiemminkin mutta jos hän ei osaa tarkkailla omaa käytöstään. Vai yritänkö nyt vain valkopestä.
Hyvin mahdollista että ei hoksaa itse. Oletteko kokeilleet sanoa kauniisti ja mainita hyviä puolia. Useimmiten juuri nuo on kommunikoinnin vikoja.
Huoh kyllä nuo tapaukset tietää ja tajuaa. Luottaa miniän kiltteyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kukaan enää lukee niin mites tämän kanssa tekisitte? Mummo näkee lasta noin kerran /2 vkoa (pakko oli vähentää kyläilyä kun keuli sitä enemmän mitä useammin nähtiin) ja jo ovella sanoo lapselle "mummo on nyt täällä, nyt ei äitiä". Kieltää kun lapsi konttaa minua kohti taikka havittelee päästä syliin. Ihan käsillä ohjaa itseensä päin ja sanoo ei kun tänne, tänne. Lapsi on hämmentynyt ja katsoo minua koko ajan kun on mummon sylissä ja mummo siirtyy heti toisin päin kun huomaa tämän. Pussaa lasta naamaan edelleen vaikka on jankutettu asiasta. Lapsella ollut kahdesti ientulehdus. Sanoin rauhallisesti edellisellä kerralla että äitin syliin saa kyllä tulla niin mummo ihan tiuskaisi "aina muulloin ehtii kyllä olla, mummo on nyt täällä!" On pinnan alla vieläkin yhtä sekaisin kuin pikkuvauva aikana jonka pilasi niiltä osin kun ehti meillä huseerata. Mitä sanoisin ensi kerralla noihin nyt ei äitiä-käskemisiin. On parempi omasta mielestään lapselle kuin minä ja huomasin asian kun vauva oli pari kuukautta. Outo olo hänen lähellään on koko ajan?
Kumman puolen mummo on?
Se vanhemmista jonka äiti on pitää tiukan puhuttelun. Jos ei usko, sitten tapaamisvälit harvenee.
Mietin sitäkin että onko mahdollista ettei mummo tajua omaa käytöstään. On vasta reilu 50v ja työelämässä, ei päihteitä tms. Asiasta on sanottu aiemminkin mutta jos hän ei osaa tarkkailla omaa käytöstään. Vai yritänkö nyt vain valkopestä.
Hyvin mahdollista että ei hoksaa itse. Oletteko kokeilleet sanoa kauniisti ja mainita hyviä puolia. Useimmiten juuri nuo on kommunikoinnin vikoja.
Huoh kyllä nuo tapaukset tietää ja tajuaa. Luottaa miniän kiltteyteen.
Peesi. Perusterve (?) keski-ikäinen joka itsekin äiti, tasan tietää. Ihan samaa minullekin sanottu että vaihdevuodet ja se vain rakastaa niin paljon jne. Neuvola auttoi ymmärtämään että siitä ei nyt ole kyse. (Maailman ihanin) neuvolatätimme sanoi että nuoren naisen edessä nöyrtyminen voi olla joillekin mummoille ylivoimaisen vaikeaa vaikka kyse olisi vain perusasioista eli siitä että miniä päättää omista lapsistaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos kukaan enää lukee niin mites tämän kanssa tekisitte? Mummo näkee lasta noin kerran /2 vkoa (pakko oli vähentää kyläilyä kun keuli sitä enemmän mitä useammin nähtiin) ja jo ovella sanoo lapselle "mummo on nyt täällä, nyt ei äitiä". Kieltää kun lapsi konttaa minua kohti taikka havittelee päästä syliin. Ihan käsillä ohjaa itseensä päin ja sanoo ei kun tänne, tänne. Lapsi on hämmentynyt ja katsoo minua koko ajan kun on mummon sylissä ja mummo siirtyy heti toisin päin kun huomaa tämän. Pussaa lasta naamaan edelleen vaikka on jankutettu asiasta. Lapsella ollut kahdesti ientulehdus. Sanoin rauhallisesti edellisellä kerralla että äitin syliin saa kyllä tulla niin mummo ihan tiuskaisi "aina muulloin ehtii kyllä olla, mummo on nyt täällä!" On pinnan alla vieläkin yhtä sekaisin kuin pikkuvauva aikana jonka pilasi niiltä osin kun ehti meillä huseerata. Mitä sanoisin ensi kerralla noihin nyt ei äitiä-käskemisiin. On parempi omasta mielestään lapselle kuin minä ja huomasin asian kun vauva oli pari kuukautta. Outo olo hänen lähellään on koko ajan?
Sanot suoraan, että ei se lapsi mummon päälle valitettavasti ymmärrä, silloin kun haluaa äidin syliin. Voit ihan ystävällisellä äänensävyllä kysyä myös näin: "mutta eikö se ole aika julmaa lasta kohtaan estää pääsy äidin luo, silloin kun hän sinne kaipaa? Eihän näin pieni vielä ymmärrä, miksi äiti ei ota syliin kun hän sinne haluaa." Ja sitten vain otat syliin.
Sinun ja monen muunkin on ymmärrettävä, että ei sinun täytyy miellyttää muita oman lapsen kustannuksella. Ne sanavalinnat ovat sivuseikkoja, jos osaat asiat suht kohteliaasti sanoa. Sanot vain miten homma menee ja sitten toimit kuten sanoillasi kerrot.
Mummo saattaa loukkaantua, mutta kyllä sinun se aikuisena pitää sietää. Annatko mieluummin oman lapsesi loukata mielensä kuin mummon? Mummolle voi myös sanoa leikkisästi, että ymmärrän hyvin että haluat viettää aikaa x:n kanssa, mutta emmeköhän me aikuiset osaa laittaa vauvan tarpeet aikuisten tarpeiden edelle. Mummo varmaan heittää "leikkisästi" takaisin, että kyllähän se x nyt haluaa olla mummon kanssa. Siihen hymyilet vähän niin kuin hymyilisit mieleltään vajaammalle tapaukselle, ja sanot: "joo, varmasti muutaman vuoden päästä kunnolla haluaakin, mutta nyt tässä iässä taitaa se äidin syli olla kuitenkin tärkein syli."
Ja jos ei vieläkään muutu siedettäväksi, niin harvennatte tapaamisia 1x/kk ja se jompi kumpi teistä kehtaa paremmin, sanoo sen syyn ihan suoraan sokeroimatta.
Kyllä näihin tilanteisiin ihan oikeasti löytyy ratkaisut, mutta pokkaa ne vaativat. On vaikeaa pahoittaa oman vanhemman/appivanhemman mieli. Ei ole helppoa vetää rajoja, mutta kyllä ne rajat silti voi vetää. Hinta on vain sen mummon mielen pahoittaminen. Ja kun kyllä ne pettymykset kuuluvat kaikkien elämään - myös mummojen, niin ei ole mitään järkeä pomppia yhden ihmisen mielen mukaan pahoittaen samalla sekä omansa että lapsensa mielen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kukaan enää lukee niin mites tämän kanssa tekisitte? Mummo näkee lasta noin kerran /2 vkoa (pakko oli vähentää kyläilyä kun keuli sitä enemmän mitä useammin nähtiin) ja jo ovella sanoo lapselle "mummo on nyt täällä, nyt ei äitiä". Kieltää kun lapsi konttaa minua kohti taikka havittelee päästä syliin. Ihan käsillä ohjaa itseensä päin ja sanoo ei kun tänne, tänne. Lapsi on hämmentynyt ja katsoo minua koko ajan kun on mummon sylissä ja mummo siirtyy heti toisin päin kun huomaa tämän. Pussaa lasta naamaan edelleen vaikka on jankutettu asiasta. Lapsella ollut kahdesti ientulehdus. Sanoin rauhallisesti edellisellä kerralla että äitin syliin saa kyllä tulla niin mummo ihan tiuskaisi "aina muulloin ehtii kyllä olla, mummo on nyt täällä!" On pinnan alla vieläkin yhtä sekaisin kuin pikkuvauva aikana jonka pilasi niiltä osin kun ehti meillä huseerata. Mitä sanoisin ensi kerralla noihin nyt ei äitiä-käskemisiin. On parempi omasta mielestään lapselle kuin minä ja huomasin asian kun vauva oli pari kuukautta. Outo olo hänen lähellään on koko ajan?
Sanot suoraan, että ei se lapsi mummon päälle valitettavasti ymmärrä, silloin kun haluaa äidin syliin. Voit ihan ystävällisellä äänensävyllä kysyä myös näin: "mutta eikö se ole aika julmaa lasta kohtaan estää pääsy äidin luo, silloin kun hän sinne kaipaa? Eihän näin pieni vielä ymmärrä, miksi äiti ei ota syliin kun hän sinne haluaa." Ja sitten vain otat syliin.
Sinun ja monen muunkin on ymmärrettävä, että ei sinun täytyy miellyttää muita oman lapsen kustannuksella. Ne sanavalinnat ovat sivuseikkoja, jos osaat asiat suht kohteliaasti sanoa. Sanot vain miten homma menee ja sitten toimit kuten sanoillasi kerrot.
Mummo saattaa loukkaantua, mutta kyllä sinun se aikuisena pitää sietää. Annatko mieluummin oman lapsesi loukata mielensä kuin mummon? Mummolle voi myös sanoa leikkisästi, että ymmärrän hyvin että haluat viettää aikaa x:n kanssa, mutta emmeköhän me aikuiset osaa laittaa vauvan tarpeet aikuisten tarpeiden edelle. Mummo varmaan heittää "leikkisästi" takaisin, että kyllähän se x nyt haluaa olla mummon kanssa. Siihen hymyilet vähän niin kuin hymyilisit mieleltään vajaammalle tapaukselle, ja sanot: "joo, varmasti muutaman vuoden päästä kunnolla haluaakin, mutta nyt tässä iässä taitaa se äidin syli olla kuitenkin tärkein syli."
Ja jos ei vieläkään muutu siedettäväksi, niin harvennatte tapaamisia 1x/kk ja se jompi kumpi teistä kehtaa paremmin, sanoo sen syyn ihan suoraan sokeroimatta.
Kyllä näihin tilanteisiin ihan oikeasti löytyy ratkaisut, mutta pokkaa ne vaativat. On vaikeaa pahoittaa oman vanhemman/appivanhemman mieli. Ei ole helppoa vetää rajoja, mutta kyllä ne rajat silti voi vetää. Hinta on vain sen mummon mielen pahoittaminen. Ja kun kyllä ne pettymykset kuuluvat kaikkien elämään - myös mummojen, niin ei ole mitään järkeä pomppia yhden ihmisen mielen mukaan pahoittaen samalla sekä omansa että lapsensa mielen.
Voi kiitos tästä. Nämä ajatukset ja sanat painan mieleeni ensi kertaa varten!
-se jolla tämä ongelma
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummot päästetään eläkkeelle liian nuorina. Kun pidetään mummot sorvilla 85-vuotiaiksi niin ei riitä aikaa kiusaamiseen.
Voi ku oliski niin ettei aika riittäis työn ohella. Meillä mummo on vahvasti vielä työelämässä ja silti riittää aikaa puuttua meidän asioihin.
Juu, sopivaa olisi joku lopullinen ratkaisu ihan kaikille naisille jossain sovitussa iässä. Olisiko 60? Etteivät jäisi tänne kaikkien, siis ihan kaikkien kiusaksi. Tulisi säästöä todella paljon ja suurin osa kaikista ongelmista ratkeaisi.
Vastustan ehdotusta, tulisi ikävä omaa äitiäni ja anoppia myös. Kummityttöni äiti tosin saattaisi kannattaa tuota. Hänellä on yksi tämän ketjun anopeista, jälkeenpäin harmittaa että pyörittelin silmiäni hänen jutuilleen ekat pari kuukautta kun vauva oli syntynyt. Ajattelin että nyt on pikkuisen ylitulkintaa ja värikynää niissä jutuissa. Kummitytön ristiäisissä tajusin että ystäväni kertomat jutut olivat itseasiassa aika kauniisti muotoiltuja. Mummo oli aivan raivostuttava, nälvi tuoretta äitiä julmasti koko ajan ja pyrki nolaamaan tämän kaikkien nähden. Huusi kahvipöydästä "nytkö menet nykimään, älä koske, minä tulen" kun ystäväni meni hakemaan vauvaa päiväunilta. Piti puheen jossa muisteli omia vauva-aikojaan ja "vitsaili" että tällä pienellä rakkaalla on elämän alku turvattu kun mummi auttaa. Kahvipöydässä oli hiljaista ja loppuajan tunnelma oli väkinäinen. Posket helotti mummilla kun oli niin innoissaan ja ravasi ympäri taloa vauva sylissään, antoi omille sukulaisilleen syliin minuutiksi, ihaili suureen ääneen ja antoi seuraavalle jne. En osaa kuvitella miten olisin toiminut jos mun anoppi olisi seonnut noin. Yhdeltäkään aikuiselta ihmiseltä ei pidä hyväksyä tuollaista. Silkka k***päisyys verhotaan höpsöön innostumiseen.
Tämänkö takia ihan kaikki mummot täytyisi pitää töissä 85- vuotiaaksi asti?
Totta kai on olemassa k***päisiä mummoja ihan niin kuin pappojakin, siis ihan kaikista ryhmistä ( miniät, anopit Apetit, vävyt jne) löytyy ikäviä ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surullinen ketju. Mun ex-anoppi ja appi sai tahtonsa läpi kun erottiin eksän kanssa. Sinnittelyä kesti 6 vuotta, ongelmat alkoi esikoisen synnyttyä. Toinen lapsi pahensi kaikkea ja riideltiin eksän kanssa miehen porukoiden touhuista niin että kämppä raikasi. Oli ihanaa aikaa ensin monta vuotta mutta tää ei pystynyt laittaa kampoihin vanhemmilleen. Nyt lapset on joka toinen viikonloppu mummolassaan ja yhtä %/+€& arki niiden reissujen jälkeen. Noh mummi ja vaari sai viimein sitä ikiomaa aikaa lasten kanssa jota ei irronnut minua nöyryyttämällä ja lapsille puhumalla kuinka äiti on pöljä, älä kuuntele sitä... Mun puolesta hullut isovanhemmat sais hypätä paino jaloissa järveen ja nössöt aikuiset pojat samalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummot päästetään eläkkeelle liian nuorina. Kun pidetään mummot sorvilla 85-vuotiaiksi niin ei riitä aikaa kiusaamiseen.
Voi ku oliski niin ettei aika riittäis työn ohella. Meillä mummo on vahvasti vielä työelämässä ja silti riittää aikaa puuttua meidän asioihin.
Juu, sopivaa olisi joku lopullinen ratkaisu ihan kaikille naisille jossain sovitussa iässä. Olisiko 60? Etteivät jäisi tänne kaikkien, siis ihan kaikkien kiusaksi. Tulisi säästöä todella paljon ja suurin osa kaikista ongelmista ratkeaisi.
Vastustan ehdotusta, tulisi ikävä omaa äitiäni ja anoppia myös. Kummityttöni äiti tosin saattaisi kannattaa tuota. Hänellä on yksi tämän ketjun anopeista, jälkeenpäin harmittaa että pyörittelin silmiäni hänen jutuilleen ekat pari kuukautta kun vauva oli syntynyt. Ajattelin että nyt on pikkuisen ylitulkintaa ja värikynää niissä jutuissa. Kummitytön ristiäisissä tajusin että ystäväni kertomat jutut olivat itseasiassa aika kauniisti muotoiltuja. Mummo oli aivan raivostuttava, nälvi tuoretta äitiä julmasti koko ajan ja pyrki nolaamaan tämän kaikkien nähden. Huusi kahvipöydästä "nytkö menet nykimään, älä koske, minä tulen" kun ystäväni meni hakemaan vauvaa päiväunilta. Piti puheen jossa muisteli omia vauva-aikojaan ja "vitsaili" että tällä pienellä rakkaalla on elämän alku turvattu kun mummi auttaa. Kahvipöydässä oli hiljaista ja loppuajan tunnelma oli väkinäinen. Posket helotti mummilla kun oli niin innoissaan ja ravasi ympäri taloa vauva sylissään, antoi omille sukulaisilleen syliin minuutiksi, ihaili suureen ääneen ja antoi seuraavalle jne. En osaa kuvitella miten olisin toiminut jos mun anoppi olisi seonnut noin. Yhdeltäkään aikuiselta ihmiseltä ei pidä hyväksyä tuollaista. Silkka k***päisyys verhotaan höpsöön innostumiseen.
Tämänkö takia ihan kaikki mummot täytyisi pitää töissä 85- vuotiaaksi asti?
Totta kai on olemassa k***päisiä mummoja ihan niin kuin pappojakin, siis ihan kaikista ryhmistä ( miniät, anopit Apetit, vävyt jne) löytyy ikäviä ihmisiä.
Alapeukku tuli eli sen antaja todella ajattelee niin että kaikkien mummojen pitäisi olla töissä noin vanhaksi.
Tai ainakin pysyä yksin jossain kolossa pois silmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran kahdessa viikossa ei ole ”harvoin”.
Pidät ulko-oven lukossa, jos tulee kutsumatta.
Ja mies sanoo ihan suoraan, että asiallisesti kutsuttuna tulevat kylään. Eivät väijy kutsumatta pihalöa.
Juu.. Sitten kopisis nyrkit makkarin ikkunaan ja iloinen vilkutus näkyis ikkunasta. Huitois että avaa ovi!! Jos sanoisin ovenraosta että nyt ei käy niin puhkeis sellainen paniikki ja suru ja uhriutuminen että harva vois uskoakaan. Puhelin soisi "mitä on tapahtunut, missä mennään, nyt on jotain käynyt, tulette nyt kaikki sieltä, nyt selvitellään" Ihan täyttä p****** tää on ollut koko ajan ja kyllä, olen miettinyt jopa sitä että onko elämä tämän miehen kanssa sen arvoista jos vanhempansa piinaavaat meitä vielä ainakin 30 vuotta.
No sitten vain sanotte suoraan, että joo kyllä meillä on ongelma nyt teidän kanssa: te tunkeilette liikaa elämäämme. Nyt pidämme parin/neljän/kuuden viikon tauon kaikesta yhteydenpidosta, nähdään päivänä xx.xx. Jos te silti jatkuvasti soittelette ja tunkeilette niin tapaamispäivä siirtyy.
Helpommin sanottu kuin tehty ja tuntuu vaikealta olla aikuinen ja vetää rajat, mutta sellaistahan se uhmaikäisten kasvatus on..
Vierailija kirjoitti:
Surullinen ketju. Mun ex-anoppi ja appi sai tahtonsa läpi kun erottiin eksän kanssa. Sinnittelyä kesti 6 vuotta, ongelmat alkoi esikoisen synnyttyä. Toinen lapsi pahensi kaikkea ja riideltiin eksän kanssa miehen porukoiden touhuista niin että kämppä raikasi. Oli ihanaa aikaa ensin monta vuotta mutta tää ei pystynyt laittaa kampoihin vanhemmilleen. Nyt lapset on joka toinen viikonloppu mummolassaan ja yhtä %/+€& arki niiden reissujen jälkeen. Noh mummi ja vaari sai viimein sitä ikiomaa aikaa lasten kanssa jota ei irronnut minua nöyryyttämällä ja lapsille puhumalla kuinka äiti on pöljä, älä kuuntele sitä... Mun puolesta hullut isovanhemmat sais hypätä paino jaloissa järveen ja nössöt aikuiset pojat samalla.
Isäviikoillaan minunkin lapset on anoppilassa. Isänsä omassa kodissaan ja hommailee omiaan,käy anoppilassa kuitenkin joka päivä.. Eikö isäviikkojen idea olisi viettää arkea isän kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Meillä on päinvastoin eli vaikka miten selitän, että olen väsynyt ja olisi tarpeen, että mummi ottaisin 7kk ikäisen yökylään, niin ei onnistu millään. Kun on se työ, jota varten pitää kerätä voimia viikonloppuna. Minä kuulemma saan nukkua vauvan päiväuniaikaan tai mies voi valvoa vauvan kanssa, jos minä en jaksa. Mitään apua ei mummilta saa!
Teillä on onnekas tilanne, että teitä on kaksi vauvan kanssa:).
Ajattelen ehkä mustavalkoisesti, mutta tottahan se on ettei ole mummon tehtävä hoitaa lapsia, vaan vanhempiem. Ottakaa lastenhoitaja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kukaan enää lukee niin mites tämän kanssa tekisitte? Mummo näkee lasta noin kerran /2 vkoa (pakko oli vähentää kyläilyä kun keuli sitä enemmän mitä useammin nähtiin) ja jo ovella sanoo lapselle "mummo on nyt täällä, nyt ei äitiä". Kieltää kun lapsi konttaa minua kohti taikka havittelee päästä syliin. Ihan käsillä ohjaa itseensä päin ja sanoo ei kun tänne, tänne. Lapsi on hämmentynyt ja katsoo minua koko ajan kun on mummon sylissä ja mummo siirtyy heti toisin päin kun huomaa tämän. Pussaa lasta naamaan edelleen vaikka on jankutettu asiasta. Lapsella ollut kahdesti ientulehdus. Sanoin rauhallisesti edellisellä kerralla että äitin syliin saa kyllä tulla niin mummo ihan tiuskaisi "aina muulloin ehtii kyllä olla, mummo on nyt täällä!" On pinnan alla vieläkin yhtä sekaisin kuin pikkuvauva aikana jonka pilasi niiltä osin kun ehti meillä huseerata. Mitä sanoisin ensi kerralla noihin nyt ei äitiä-käskemisiin. On parempi omasta mielestään lapselle kuin minä ja huomasin asian kun vauva oli pari kuukautta. Outo olo hänen lähellään on koko ajan?
Sanot suoraan, että ei se lapsi mummon päälle valitettavasti ymmärrä, silloin kun haluaa äidin syliin. Voit ihan ystävällisellä äänensävyllä kysyä myös näin: "mutta eikö se ole aika julmaa lasta kohtaan estää pääsy äidin luo, silloin kun hän sinne kaipaa? Eihän näin pieni vielä ymmärrä, miksi äiti ei ota syliin kun hän sinne haluaa." Ja sitten vain otat syliin.
Sinun ja monen muunkin on ymmärrettävä, että ei sinun täytyy miellyttää muita oman lapsen kustannuksella. Ne sanavalinnat ovat sivuseikkoja, jos osaat asiat suht kohteliaasti sanoa. Sanot vain miten homma menee ja sitten toimit kuten sanoillasi kerrot.
Mummo saattaa loukkaantua, mutta kyllä sinun se aikuisena pitää sietää. Annatko mieluummin oman lapsesi loukata mielensä kuin mummon? Mummolle voi myös sanoa leikkisästi, että ymmärrän hyvin että haluat viettää aikaa x:n kanssa, mutta emmeköhän me aikuiset osaa laittaa vauvan tarpeet aikuisten tarpeiden edelle. Mummo varmaan heittää "leikkisästi" takaisin, että kyllähän se x nyt haluaa olla mummon kanssa. Siihen hymyilet vähän niin kuin hymyilisit mieleltään vajaammalle tapaukselle, ja sanot: "joo, varmasti muutaman vuoden päästä kunnolla haluaakin, mutta nyt tässä iässä taitaa se äidin syli olla kuitenkin tärkein syli."
Ja jos ei vieläkään muutu siedettäväksi, niin harvennatte tapaamisia 1x/kk ja se jompi kumpi teistä kehtaa paremmin, sanoo sen syyn ihan suoraan sokeroimatta.
Kyllä näihin tilanteisiin ihan oikeasti löytyy ratkaisut, mutta pokkaa ne vaativat. On vaikeaa pahoittaa oman vanhemman/appivanhemman mieli. Ei ole helppoa vetää rajoja, mutta kyllä ne rajat silti voi vetää. Hinta on vain sen mummon mielen pahoittaminen. Ja kun kyllä ne pettymykset kuuluvat kaikkien elämään - myös mummojen, niin ei ole mitään järkeä pomppia yhden ihmisen mielen mukaan pahoittaen samalla sekä omansa että lapsensa mielen.
Tämä mutta mielestäni jos mummo kieltää lasta menemästä äidin luo tai muuten käyttäytyy huonosti niin vierailun pitäisi loppua siihen ja seuraava vierailu vaikka puistossa/ravintolassa josta voitte helposti lähteä jos sama toistuu. Kuten sanottu, hän tietää kyllä ettäctuo ei ole ok, joten ainoa tapa on kouluttaa häntä seurauksien kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kukaan enää lukee niin mites tämän kanssa tekisitte? Mummo näkee lasta noin kerran /2 vkoa (pakko oli vähentää kyläilyä kun keuli sitä enemmän mitä useammin nähtiin) ja jo ovella sanoo lapselle "mummo on nyt täällä, nyt ei äitiä". Kieltää kun lapsi konttaa minua kohti taikka havittelee päästä syliin. Ihan käsillä ohjaa itseensä päin ja sanoo ei kun tänne, tänne. Lapsi on hämmentynyt ja katsoo minua koko ajan kun on mummon sylissä ja mummo siirtyy heti toisin päin kun huomaa tämän. Pussaa lasta naamaan edelleen vaikka on jankutettu asiasta. Lapsella ollut kahdesti ientulehdus. Sanoin rauhallisesti edellisellä kerralla että äitin syliin saa kyllä tulla niin mummo ihan tiuskaisi "aina muulloin ehtii kyllä olla, mummo on nyt täällä!" On pinnan alla vieläkin yhtä sekaisin kuin pikkuvauva aikana jonka pilasi niiltä osin kun ehti meillä huseerata. Mitä sanoisin ensi kerralla noihin nyt ei äitiä-käskemisiin. On parempi omasta mielestään lapselle kuin minä ja huomasin asian kun vauva oli pari kuukautta. Outo olo hänen lähellään on koko ajan?
Sanot suoraan, että ei se lapsi mummon päälle valitettavasti ymmärrä, silloin kun haluaa äidin syliin. Voit ihan ystävällisellä äänensävyllä kysyä myös näin: "mutta eikö se ole aika julmaa lasta kohtaan estää pääsy äidin luo, silloin kun hän sinne kaipaa? Eihän näin pieni vielä ymmärrä, miksi äiti ei ota syliin kun hän sinne haluaa." Ja sitten vain otat syliin.
Sinun ja monen muunkin on ymmärrettävä, että ei sinun täytyy miellyttää muita oman lapsen kustannuksella. Ne sanavalinnat ovat sivuseikkoja, jos osaat asiat suht kohteliaasti sanoa. Sanot vain miten homma menee ja sitten toimit kuten sanoillasi kerrot.
Mummo saattaa loukkaantua, mutta kyllä sinun se aikuisena pitää sietää. Annatko mieluummin oman lapsesi loukata mielensä kuin mummon? Mummolle voi myös sanoa leikkisästi, että ymmärrän hyvin että haluat viettää aikaa x:n kanssa, mutta emmeköhän me aikuiset osaa laittaa vauvan tarpeet aikuisten tarpeiden edelle. Mummo varmaan heittää "leikkisästi" takaisin, että kyllähän se x nyt haluaa olla mummon kanssa. Siihen hymyilet vähän niin kuin hymyilisit mieleltään vajaammalle tapaukselle, ja sanot: "joo, varmasti muutaman vuoden päästä kunnolla haluaakin, mutta nyt tässä iässä taitaa se äidin syli olla kuitenkin tärkein syli."
Ja jos ei vieläkään muutu siedettäväksi, niin harvennatte tapaamisia 1x/kk ja se jompi kumpi teistä kehtaa paremmin, sanoo sen syyn ihan suoraan sokeroimatta.
Kyllä näihin tilanteisiin ihan oikeasti löytyy ratkaisut, mutta pokkaa ne vaativat. On vaikeaa pahoittaa oman vanhemman/appivanhemman mieli. Ei ole helppoa vetää rajoja, mutta kyllä ne rajat silti voi vetää. Hinta on vain sen mummon mielen pahoittaminen. Ja kun kyllä ne pettymykset kuuluvat kaikkien elämään - myös mummojen, niin ei ole mitään järkeä pomppia yhden ihmisen mielen mukaan pahoittaen samalla sekä omansa että lapsensa mielen.
Tämä mutta mielestäni jos mummo kieltää lasta menemästä äidin luo tai muuten käyttäytyy huonosti niin vierailun pitäisi loppua siihen ja seuraava vierailu vaikka puistossa/ravintolassa josta voitte helposti lähteä jos sama toistuu. Kuten sanottu, hän tietää kyllä ettäctuo ei ole ok, joten ainoa tapa on kouluttaa häntä seurauksien kautta.
Kaikkea ihmiset näyttää sietävän. Meillä lentäis kauniissa kaaressa pihalle jos estäisi lasta tulemasta minun luokseni. Tuo on konkreettista lapsen ja vanhemman välisen suhteen sabotoimista. Rakastava mummo, kissan viikset.
Ottakaa huomioon seuraava. Muutama vuosi sitten hermostuin vauvamme omimaan anoppiin ja pistin välit poikki. Hirveä riita mutta uhkasi jättää mieheni jos anoppia näkyy. Muutimme 200km päähän ja lihava sokeritautinen köntysanoppi ei päässyt enään meille kotoontansa. Oli rauhan vuosia eikä poika edes kunnolla tiennyt mummostaan. Joululahjat heitin roskiin ja joulupataan. Minulla on akateeminen tutkinto AMKsta ja anoppi on vain myyjä.
Anoppi potkas tyhjää kesällä. Sillä muodolla ei ihmekään. Tupakoikin. Mikä olikin yksi syy eroon ettei poikamme saa tupakan höyryjä. Mutta anoppi olikin ollut hyvää pataa toisen lapsensa ja tämän tyttärien kanssa. Emme ole heihin yhteydessä. Luulin että saamme puolet anopin omaisuudesta. Mutta saimme vain lakiosan eli neljänneksen anopin omaisuudesta. Mieheni sisar lapsineen sai lakiosan ja testamentilla loput. Sisar olikin miellistellyt äitiään ja pikkutytöt asui pitkiä aikoja lomalla mummolla. Mummo vei heitä jopa Thaimaaseen. Näin sisar otti meidän rahat. Hirvipaisti. Suunniteltu juttu.
Eli ei kannata panna kokonaan yhteyksiä poikki jos haluu perii.
No ei muuta kuin miehesi uudelleen asialle. Ihan jämäkästi vain toteaa, että käytös on asiatonta. Ja että jos ei sävy muutu, seuraava tapaaminen on korkeintaan pääsiäisenä.
Ylipäätään nuo ”meillä on oikeus nähdä x kertaa siinä ja siinä ajassa” lopetetaan. Heillä ei ole mitään oikeuksia lapseen. Tapaatte kun on aikaa ja haluja ja seuraava tapaaminen on riippuvainen siitä, miten käyttäydytään.