Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?

Vierailija kirjoitti:

Kehtaako sanoa äidille kun näkee äidin tai isän pussailevan lapsiaan suulle tai suun lähistölle, syövän ruokaa samalla lusikalla tai käyttävän lattialle pudonnutta tuttia omassa suussaan ja sitten antavan vauvalle, että oletko sinä koskaan kuullut karieksesta ja se tarttuu sinun suustasi vauvalle?

Vai onko tämä taas turhaa neuvomista mistä loukkaannutaan?

Mikä tarve sulla on puuttua siihen miten toisten perheissä toimitaan? Jos se äiti haluaa tartuttaa lapselleen karieksen niin siinähän tartuttaa. Ei se sun elämään mitenkään vaikuta eikä näin ollen tarvii käydä kommentoimassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kehtaako sanoa äidille kun näkee äidin tai isän pussailevan lapsiaan suulle tai suun lähistölle, syövän ruokaa samalla lusikalla tai käyttävän lattialle pudonnutta tuttia omassa suussaan ja sitten antavan vauvalle, että oletko sinä koskaan kuullut karieksesta ja se tarttuu sinun suustasi vauvalle?

Vai onko tämä taas turhaa neuvomista mistä loukkaannutaan?

Mikä tarve sulla on puuttua siihen miten toisten perheissä toimitaan? Jos se äiti haluaa tartuttaa lapselleen karieksen niin siinähän tartuttaa. Ei se sun elämään mitenkään vaikuta eikä näin ollen tarvii käydä kommentoimassa.

Niin no minä olen kyseisen perheen isä ja vaimo on aika ehdoton ja jääräpäinen, mietin, että uskallanko sanoa karieksesta vai tuleekohan tästä taas joku riita. Miten sen sanoisi neutraalisti ettei vaimo kilahda? Äidilleni en uskalla enää soittaa ja kysyä neuvoa, vaimo tarkistaa nykyään minun soitetut puhelut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kehtaako sanoa äidille kun näkee äidin tai isän pussailevan lapsiaan suulle tai suun lähistölle, syövän ruokaa samalla lusikalla tai käyttävän lattialle pudonnutta tuttia omassa suussaan ja sitten antavan vauvalle, että oletko sinä koskaan kuullut karieksesta ja se tarttuu sinun suustasi vauvalle?

Vai onko tämä taas turhaa neuvomista mistä loukkaannutaan?

Mikä tarve sulla on puuttua siihen miten toisten perheissä toimitaan? Jos se äiti haluaa tartuttaa lapselleen karieksen niin siinähän tartuttaa. Ei se sun elämään mitenkään vaikuta eikä näin ollen tarvii käydä kommentoimassa.

Niin no minä olen kyseisen perheen isä ja vaimo on aika ehdoton ja jääräpäinen, mietin, että uskallanko sanoa karieksesta vai tuleekohan tästä taas joku riita. Miten sen sanoisi neutraalisti ettei vaimo kilahda? Äidilleni en uskalla enää soittaa ja kysyä neuvoa, vaimo tarkistaa nykyään minun soitetut puhelut.

Meillä on sama tilanne mutta soitettujen puhelujen listat saa tyhjennettyä. Vähän epäilyttäväähän sekin on mutta ainakaan ei jää todisteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kehtaako sanoa äidille kun näkee äidin tai isän pussailevan lapsiaan suulle tai suun lähistölle, syövän ruokaa samalla lusikalla tai käyttävän lattialle pudonnutta tuttia omassa suussaan ja sitten antavan vauvalle, että oletko sinä koskaan kuullut karieksesta ja se tarttuu sinun suustasi vauvalle?

Vai onko tämä taas turhaa neuvomista mistä loukkaannutaan?

Mikä tarve sulla on puuttua siihen miten toisten perheissä toimitaan? Jos se äiti haluaa tartuttaa lapselleen karieksen niin siinähän tartuttaa. Ei se sun elämään mitenkään vaikuta eikä näin ollen tarvii käydä kommentoimassa.

Niin no minä olen kyseisen perheen isä ja vaimo on aika ehdoton ja jääräpäinen, mietin, että uskallanko sanoa karieksesta vai tuleekohan tästä taas joku riita. Miten sen sanoisi neutraalisti ettei vaimo kilahda? Äidilleni en uskalla enää soittaa ja kysyä neuvoa, vaimo tarkistaa nykyään minun soitetut puhelut.

Älä nyt ainakaan äitiäs sotke teidän perheen asioihin. Kyllä vanhempien pitää pystyä sopimaan kasvatukselliset asiat ihan keskenään. Kehotan sanomaan vaimolle suoraan ja jos suuttuu niin sit suuttuu. Yleensä lapsiin liittyvät asiat kannattaa sopia ennen kun niitä lapsia rupee hankkimaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kehtaako sanoa äidille kun näkee äidin tai isän pussailevan lapsiaan suulle tai suun lähistölle, syövän ruokaa samalla lusikalla tai käyttävän lattialle pudonnutta tuttia omassa suussaan ja sitten antavan vauvalle, että oletko sinä koskaan kuullut karieksesta ja se tarttuu sinun suustasi vauvalle?

Vai onko tämä taas turhaa neuvomista mistä loukkaannutaan?

Mikä tarve sulla on puuttua siihen miten toisten perheissä toimitaan? Jos se äiti haluaa tartuttaa lapselleen karieksen niin siinähän tartuttaa. Ei se sun elämään mitenkään vaikuta eikä näin ollen tarvii käydä kommentoimassa.

Niin no minä olen kyseisen perheen isä ja vaimo on aika ehdoton ja jääräpäinen, mietin, että uskallanko sanoa karieksesta vai tuleekohan tästä taas joku riita. Miten sen sanoisi neutraalisti ettei vaimo kilahda? Äidilleni en uskalla enää soittaa ja kysyä neuvoa, vaimo tarkistaa nykyään minun soitetut puhelut.

Älä nyt ainakaan äitiäs sotke teidän perheen asioihin. Kyllä vanhempien pitää pystyä sopimaan kasvatukselliset asiat ihan keskenään. Kehotan sanomaan vaimolle suoraan ja jos suuttuu niin sit suuttuu. Yleensä lapsiin liittyvät asiat kannattaa sopia ennen kun niitä lapsia rupee hankkimaan.

Mitä kaikkea kannattaa sopia ennen lasten hankintaa?

Karies on yksi yleisimpiä elin ikää lyhentäviä sairauksia Suomessa! Huonot hampaat mahdollistavat muiden bakteerien levieämisen elimistöön, joka taas aiheuttaa enennaikaisia kuolemia vanhoilla ihmisillä.

Karies on 100% tartuntatauti, jonka tarttuminen voidaan estää, jos vaan halutaan.

Vierailija kirjoitti:

Karies on yksi yleisimpiä elin ikää lyhentäviä sairauksia Suomessa! Huonot hampaat mahdollistavat muiden bakteerien levieämisen elimistöön, joka taas aiheuttaa enennaikaisia kuolemia vanhoilla ihmisillä.

Karies on 100% tartuntatauti, jonka tarttuminen voidaan estää, jos vaan halutaan.

Meillä pidettiin tärkeänä sitä että vauvaa ei naamaan pussailla, syödä samalla lusikalla, puhdisteta tuttia aikuisen suussa jne. Onneksi lähipiirikin suhtautui tähän hyvin. Mutta yllättäen lapsi alkoi alle 2-vuotiaana pussailemaan meitä vanhempia suulle. Vaikka kuinka sitä yritti väistellä (mikä tietysti tuntui pahalta, kieltäytyä pienen hellyydenosoituksista) niin hän oli usein niin vikkelä ettei vaan ehtinyt alta pois. Eikä ole ihan muutamaan kertaan jännyt sekään kun lapsi on onnistunut nappaamaan aikuisen lusikan/haarukan ja laittamaan suuhunsa. Parhaamme yritettiin mutta ihan täysin ei onnistunut kun ei sitä tuon takia nyt voi vältellä lapsensa lähellä olemista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näköjään tämä on varsin yleinen anoppien "sairaus". Ohjelmistofirmassa puhumme leikkisästi ohjelmiston epäkohdista lentävällä lauseella "ei se ole virhe, se on ominaisuus". Onkohan kyseessä vastaava anoppien vaihtelevan asteinen ominaisuus? ,:D

Myös minun raskauteeni suhtautui anoppi omaan makuuni liian tuttavallisesti. Kyseli kaikki neuvolakuulumiset ja neuvoi kaikennäköistä. Olisi halunnut puhua skypessä masulleni! Ennen raskausuutista oli minua kohtaan hyvinkin viileä, suorastaan epäkohtelias.

No vauva syntyi ja ilmoitin, ettei meille tulla neljään viikkoon käymään. Tunkivat meille silti. Ei sitä silloin vaan jaksanut taistella. Olin itse hyvin varovainen vauvan kanssa, enkä pitänyt anopin tavasta käsitellä vauvaa. Alkoi vielä pussailemaankin vauvaa. Kun seuraavaksi tulivat, niin ilmoitin, että muut eivät pussaile vauvaani ja siitähän se riemu repesi!

Tiedostan kyllä, että hän luultavasti käsitteli vauvaa ihan oikein ja pussailusta ei vastasyntynyt varmaan pahastu. Juttu olikin siinä, että rajojani ei ylitetä ja piste. Minkäs sitä tunteilleen voi. Suojeluhalu on niin voimakas. Muut, anoppi mukaan lukien, ajatelkoot mitä lystää. Mun vauva ja mun säännöt.

"Tiedostan kyllä, että hän luultavasti käsitteli vauvaa ihan oikein ja pussailusta ei vastasyntynyt varmaan pahastu."

Eli mitään väärä ei tapahtunut, mutta anoppi teki mielestäsi silti väärin?

"Juttu olikin siinä, että rajojani ei ylitetä ja piste."

Älytöntä ja loukkaavaa laittaa kuukauden vierailukielto. Hyvä että suostuneet tuollaiseen vaan pitivät päänsä.

Kontrolloitko muuten miehesi vauvanhoitoa samalla tyylillä vai luotatko että hän osaa ja on hoitajana tasa-arvoinen kanssasi?

Älytöntä ja loukkaavaa olla kunnioittamatta tuoretta äitiä. Jos äiti sanoo että minun vauvaa ei pussailla niin silloin vauvaa ei pussailla, end of story. Mummolla oli aikanaan omat vauvansa. Äiti vetää rajat, ja niiden mukaan mennään. Meillä mies on saanut toimia miten haluaa, esim pussailla, koska ne ovat hänen lapsiaan myös. Mutta perheen ulkopuoliset kuuntelevat lapsen äitiä.

Älytöntä olla välittämättä lapsen terveydestä. Hampaiden reikiintyminen eli karies on bakteerisairaus, jota aiheuttaa mm. mutans-streptokokki. Suurimmalla osalla suomalaisista aikuisista on suussaan mutans-bakteereita. Mitä enemmän haitallisia bakteereita on vanhempien suussa, sitä helpommin lapsi saa tartunnan sylkikontaktista.

Mummo ei saa pussata koska ei kuulu perheeseen mutta isä saa pussailla koska lapset ovat myös hänen. Itsekäs lähtökohta ja vielä typerä. Karies tarttuu vauvaan toisesta ihmisestä sylkikontaktilla niin isästä, äidistä kuin mummostakin. Siihen ei auta vaikka äiti vetää rajat, että perheen ulkopuoliset eivät vauvaa pussaile, te vanhemmat olette riski.

Tämä on tiedossa. Minä suukottelen omia lapsiani ainoastaan mahaan ja päälaelle juuri tuosta syystä. Mummo pussailisi posket ja kädet märiksi. Oli hirveä tilanne kun jouduin lopulta suuttumaan kun ei uskonut, ei millään. Jopa IMI esikoisen sormia. Karieksen lisäksi herpesvirus, erilaiset streptokokit ja muut infektiot tarttuvat sylkikontaktin myötä. Olen sanonut asiasta miehelleni erittäin selvästi mutta hän pussailee poskille edelleen. Mitä voin hänelle sanoa, kieltää koskemasta omiin lapsiinsa? Mummo on siltikin eri asia koska lapset eivät ole hänen ja hänen bakteerikantansa on vieraampi kuin lasten isän. Ei se niinkään mene että pussatkaa sitten kaikki kun lasten isäkin pussaa.

-se sama

Tiedossa mutta äiti ja isä ei välitä vauvan terveydestä, ei voi olla typerämpää. Käy nyt edes hakemassa ksylitolia koko perheelle niin sen nyt ainakin voit tehdä heti. Mitä vanhemmuutta se on kun ei ajatella vauvan ja lasten terveyttä vaan omat ja tästä näkökulmasta itsekkäät tarpeet menevät lapsen turvallisuuden edelle. Ja millainen on parisuhde, jossa ei oteta huomioon puolustuskyvyttömän vauvan tai muiden lasten terveyttä vaan pussaillaan eikä välitetä riskistä tai siitä mitä puoliso sanoo. Laskekaa vaikka eurot mitä menee kun hampaita paikataan ja uusitaan vauvaiästä vanhuuteen jos suunterveydestä ei huolehdita. Yksi nuorimies tässä oli järkyttynyt kun alle kolmekymppisenä joutuu hankkimaan tekarit ja en usko suukon poskelle lohduttavan yhtään.

Turhaan minulle lässytät. Mies pussailee vaikka olen tehnyt selväksi ettei se ole terveellistä. On muutoin niin hyvä isä että pussailkoot, en tee asiasta perheriitaa. Mummo sen sijaan ei pussaa koska miehen pusut on jo ihan tarpeeksi ja muiden ihmisten vauvoja ei tarvitse pussailla. Nyt pitää kyllä varmuuden vuoksi tehdä lasu meistä kun mies tuhoaa lastensa elämän ja terveyden.

Karies ei ole lässytystä ja vanhemmat ovat vastuussa lastensa hyvinvoinnista ja terveydestä. Ja sinusta siis on parempi sopu vanhempien välillä kun hampaat lasten suussa? Ja loukkaannut kun asiasta sanotaan. Ei kiinnosta teidän mummot, eivät mummot ole vastuussa tai päätä teidän lasten hoidosta, se on täysin teidän vanhempien asia. Tehkää itse se lasu itsestänne jos on todella niin vaikeaa huolehtia lasten terveydestä tai edes ostaa ksylitolia koko perheelle.

Meillä kyllä syödään ksylitolia. Pointti oli mummon suukottelussa ellet vielä tajunnut. Mummo ei pussaile vaikka mies pussaileekin.

Pointti on se, että kukaan ei pussaile vauvaa niin, että syljen mukana siirtyy bakteereita vauvan suuhun tai silmiin. Tai käsiin mistä lapsi siirtää sen itse suuhunsa tai hieroo silmiään. Ellet tajunnut.

Vähän kuin että me kielletään mummoa tukistamista lasta mutta mies saa tukistaa. Mummo ei tukista vaikka mies tukistaakin. Koska vanhemmat tai oikeastaan äiti päättää. Äidin näkemys on nyt tämä. Muu on lässytystä.

(Ei maksa vaivaa jankuttaa, lähden nyt ulos koska ihmisten typeryys on niin käsittämätöntä, tarvitsen raikasta happea.)

Muuten hyvä mutta vauvan vanhemmat päättävät miten vauvan kanssa toimitaan, et sinä :) Säälittävä yritys tuo tukistukseen rinnastaminen, olet tosiaan ulkoilman tarpeessa. Mukavaa happihyppelyä!

Jokainen vanhempi päättää toki mitä lapselleen haluaa, mutta kun lapsen suussa on ensimmäiset hampaanalut niin sen jälkeen karieksen tarttuminen on hyvin todennäköistä. Poskihampaiden tultua tartunriski kasvaa vielä enemmän. Jos lapsi ei kahteen ikävuoteen mennessä ole saanut kariesta vanhemmiltaa tai esim. isovanhemiltaan niin silloin on hyvin todennäköistä, että normaalilla hammashygienialla hänelle ei tule reikiä hampaisiin.

Jos sinä äiti näet, että sinun ei tästä tosi seikasta tarvitse välittää niin se on tietenkin sinun oma asiasi, mutta kannattaa pistää se lapsi etusijalle tässäkin. Lapsi ei varmasti kärsi siitä, että sitä ei pussata suulle tai kasvoille. Pidätkö itse hampaiden poraamisesta? Jos et niin älä aiheuta suotta tätä ongelmaa lapsellesi

Uusimpien tutkimusten mukaan lapseen on mahdollisuus tartuttaa myös ientulehdukset jne noin 7 ikävuoteen asti. Hyvät suuhygieniatavat olisi aina pidettävä alusta alkaen sillä vanhoista tavoista poisoppiminen on aina vaikeaa.

Olen se sama jolla pussaava mies.

Huolesi asiasta on aivan perusteltua enkä tarkoita vähätellä sitä että tiedät asiasta ja pidät lasten terveyden vaalimista ykkösprioriteettina. Pahoittelut siis kärkkäistä reaktioistani. Mutta ongelma on tosiaan se ettei mies ota vakavasti em. asiaa. Hän on jäyhä metsämies jos nyt noin voi sanoa, ja rutistaminen+pussailu on oikeastaan ainoa tapa jolla osoittaa lapsille fyysistä rakkautta. On arka silittelemään tai vastaavaa. Olen ajatellut että nuo rakkaudenosoitukset isältä ovat niin tärkeitä lapsille että kariesriskinkin uhalla pussailkoot. Otan mielelläni vastaan vinkkejä miten voisin ilmaista asian miehelle niin ettei "käperry" ja ala varomaan eikä enää vapaasti tohdi helliä lapsia. Tiedän, typerä ongelma mutta ongelma silti.

Annat miehen olla isä siten kuin hän on. Vihoviimeinen asia tuossa nyt olisi äiti kertomassa, miten lapsille tulee antaa hellyyttä. Kontrollifriikkejä äitejä on Suomessa ihan tarpeeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on osalla porukasta ajatus, että vanhempi ei saisi mitenkään olla kiinnostunut aikuisen lapsensa perheestä. Kannattaa miettiä mikä ihmeen vaara vanhempien kiinnostuksessa olisi. Isovanhempien ja lastenlasten suhde on merkittävä ja sitä olisi hyvä tukea. Asia erikseen ovat mummot ja vaarit, jotka eivät kykene isovanhemmuuteen sairautensa tai välinpitämättömyytensä vuoksi. Silloin lapsille on syytä kertoa, 
miksi isovanhemmat eivät pidä yhteyttä. Isovanhempien mollaaminen lasten kuullen on huono tapa kertoa omasta ärtymyksestään.

Suhde appivanhempiin ei ole se pahin ongelmavyyhti parisuhteeseen, useammin ongelmia on omien vanhempien kanssa, ja nämä heijastuvat myös parisuhteeseen. Se, että ei ole kasvanut aikuiseksi, saa usein ristiriitoja aikaan parisuhteessa. Kannattaa miettiä vaikka pariterapiassa miksi vanhemmistaan ei ole voinut irrottautua, ja miten se voisi tapahtua nyt.

Etäisyyden saa kasvun ja kehityksen kautta, ei edes tarvitse laittaa välejä poikki vanhempiin. Eriytyminen tapahtuu ihmisen omassa mielessä ja näkyy vahvistuneena tahtona. Kun minuus vahvistuu, ihminen viestii toiminnallaan tietävänsä, mitä haluaa. Silloin vanhempien sanomiset voi jättää huomiotta. Silloin on myös rohkeutta laittaa rajat tungetteleville vanhemmille. Jos eriytymisessä eli kasvussa omaksi minäksi on ollut ongelmia nuorena, vanhempien mielipiteet voivat painaa liikaa vielä aikuisenkin elämässä.

Ihan hyvä kirjoitus monilta osin, mutta vanhempia syyllistäessä/kritisoidessa tulee muistaa sekin, etteivät lapset "tarvitse" isovanhempia. Lapselle voi muodostua oikein merkittävä ja antoisa suhde isovanhempaan, mutta se suhde on korvattavissa. Lapselle riittää, että hänen elämässään on muitakin tärkeitä aikuisia ihmisiä kuin omat vanhemmat. Sellaisen ei täydy perustua sukulaissuhteeseen. Äärimmäisen harva huvin ja urheilun vuoksi pitää isovanhemman etäällä, eikä sellaisesta päätöksestä pidä syyllistää. Ihan jo sekin, että isovanhempi vie energiaa tavalla tai toisella vanhemmalta riittää syyksi rajata kanssakäymistä ankarasti. Vanhemmuus ei ole korvattavissa ja huolestuttavampaa onkin avioerojen myötä tapahtuva etäännyttäminen toisesta vanhemmasta.

Minä kyllä väitän, että isovanhempi joka ei kykene hyväksymään oman lapsen aikuistumista ja sitä että isovanhempi ei ole vanhempi lapsenlapselle (hänen ei esim. täydy huolehtia sellaisista asioista mistä vanhempi huolehtii), ei myöskään kykene antamaan lapselle hyvää isovanhemmuutta.

Herkästi isovanhempia puolustaessa unohtuu, että isovanhemman hyöty lapselle menee samantien pois jos hänen tapa olla lapsen kanssa vaikuttaa negatiivisesti vanhemmuuteen. Myös vanhempien parisuhteen torpedointi on sellainen asia, mihin vanhempien pitää puuttua rajusti ja tarvittaessa laittaa välit poikki kokonaan.

Minun appiukkoni on suoraan haukkunut minua miehelleni, ja anoppini on yrittänyt useamman kerran selän takana juonitellen aiheuttaa minulle ja miehelleni vakavan riidan. Anoppi jopa kerran vihjaili miehelleni, että nykyään moni isäkin päätyy lastensa huoltajaksi. On mieheni ensisijainen tehtävä näyttää vanhemmilleen paikkansa, mutta ihan hyvällä syyllä voin sanoa, ettei tällaisten ihmisten täydy olla läheisessä tekemisissä lastenlastensa kanssa lainkaan. Lasten koti on vanhempien parisuhde. Täytyy olla erittäin sairas ihminen mieleltään, jos toivoo edes salaa pienten lasten vanhempien eroavan vain siitä syystä että saisi ehkä olla enemmän lastenlasten kanssa yhdessä.

Isovanhemmille pitäisi uskaltaa puhua avoimesti ja asiasta. Kannattaa kertoa ensin hyvistä asioista, joita arvostaa ja vasta sitten niistä, joihin toivoo muutosta. On hyvä tiedostaa, että omien vanhempien kohtaaminen aikuisten tasolla voi olla sinulle tai puolisollesi hankalaa, sillä vanhempien seurassa on helppo pudota itse takaisin lapseksi. Keskustelussa ei sitten saa mennä henkilökohtaisuuksiin eikä ryhtyä kaivelemaan esim. vaikka omaa lapsuuttaan, vaan asiat on pidettävä asioina.

Jos isovanhemmat loukkaantuvat niin aloitteen sopuun voi jättää isovanhemmille. Voi esimerkiksi sanoa, että ottakaa yhteyttä, kun olette valmiita noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä. Jos isovanhemmat haluavat aidosti olla lastenlastensa kanssa, he kyllä pääsevät yli loukkaantumisen tunteesta ja ottavat yhteyttä.

Minusta kukin tekee omalta osaltaan voitavansa, muistaen, että kukaan ei voi kuitenkaan muuttaa muita. Tee omat ratkaisusi, jos yhteispeli ei onnistu. Jos isovanhempien kanssa ei saada luotua yhteisiä pelisääntöjä, heidän kanssaan ei tarvitse olla tekemisissä.

Ai että ruuhkavuosia elävän ihmisen putää käyttää aikaansa siihen wttä kertoo aikuiselle ihmiselle että selän takana ei saa haukkua, lapsellwen wi saa toivoa avioeroa tai että he ei ole lapsenlapsen huoltajia jne.

Eikö voi lähteä siitä että nää ymmärtää ihan ilman mitään tiedotustilaisuuksia.

Ne ruuhkavuodet saattavat kestää yllättävän kauan. Naisten kokema stressi ei vähene pikkulapsivaiheen jälkeen. Hankaluuksia työn ja muun elämän yhteensovittamisessa kokee 38-47-vuotiaista naisista 39 prosenttia (miehet 28%) ja 48-57-vuotiaista naisista 37% (miehet 26%).

Jos sinulla ei ole aikaa keskustella tärkeistä asioista vanhempiesi tai puolisosi vanhempien kanssa, siis yrittää ratkaista ongelmaa ruuhkavuosien aikana keskustelemalla edes tuntia tai puolta tuntia tai aikaa kirjoittaa asiasta puolisosi kanssa yhteinen kirje isovanhemmille jos keskusteluyhteyttä ei ole niin minusta sinä et ole edes yrittänyt ratkaista asiaa vaan ainoastaan vältellä asiaa. Aikuinen ihminen ei toimi niin ja on tärkeää millaisen toimintamallin siirrät lapsillesi.

Minä en täysin hahmota järjenjuoksuasi. Täällä on kuvattu ongelmia siitä, miten isovanhemmat ei kunnioita rajoja ja kuinka he takertuu liikaa.

Miten sinä saat käännettyä tämän ongelmakäyttäytymisen sen perheen asiaksi tai vanhempien kehitysprosessin viiveeksi? Ongelmahan on se ettei se isovanhempi ole irtaantunut tai jos onkin, tunkee takaisin. Ei se etteikö se perheen vanhempi olisi ihan normaali.

Ylimalkaan tuo että tällä sitten lähdettäisiin yhteiseen keskustelusavottaan tai asiaa vatkaamaan jopa terapiaan, vain viestittäisiin sille isovanhemmalle, että hän jotenkin kuuluu perheeseen. Kun nimenomaan ei kuulu ja suurin ongelma on se, ettei hän suostu tajuamaan tätä!

Sinä saat kaiken kuulostamaan niin mustavalkoiselta .

Suurin osa ihmisistä haluaa olla tekemisissä läheisten sukulaisten kanssa ja kokee isovanhemmat osaksi laajempaa perhettä. Joissain maissa he kuuluvat aivan itsestään selvästi perheeseen.

Jos näissä suhteissa tulee joitain ongelmia , niin taas suurin osa ihmisistä ei ratkaise asiaa niin yksioikoisesti laittamalla välejä poikki koska useimmiten noista suhteista myös saa paljon ongelmista huolimatta.

Kyllä silloin " keskustelusavotta" on kaikkien etu .

Vastuu lapsista ja päätäntävalta on ilman muuta vanhemmilla , mutta sellainen lähtökohta, että vanhemmat ovat aina ja kaikessa oikeassa ja isovanhemmat lähtökohtaisesti väärässä kuulostaa aika uhoilevalta .

Vanhempi ei omista lastaan eikä lapsi ole vanhemman jatke.

Lapsi saattaa kokea sielun kumppanuutta esim yhden isovanhemman kanssa tai samaistuu tätiinsä/ setäänsä.

Ihmiset haluavat tietää mistä ovat ja tuntea sukunsa.

Adootoidutkin usein haluavat selvittää omat juurensa.

Eli jotain vaivaa kannattaa nähdä hyvien välien vuoksi

Huoltajien velvollisuuksiin kuuluu pitää huolta lapsesta. Jos jollakulla on mt-ongelma, tällainen ihminn ei ole hyväksi lapselle. Mt-ongelma vaatii hoitoa. Vasta sen jälkeen on keskusteleminen millään tavoun ajankohtainen asia.

Minun äitini oli pahasti mt- ongelmainen. En koskaan laittanut välejä poikki ja ilman muuta lasten kanssa häntä tapailtiin.

En jättänyt heitä koskaan kylläkään äitini hoiviin kun hän ei jaksanut enkä oikein luottanutkaan että kaikki menisi hyvin.

Mutta mitään vahinkoa siitä , että pidettiin yhteyttä kuitenkin ei kyllä tullut.

Lapseni ovat normaaleja pärjääviä ihmisiä ja vähintään keskiverrosti ymmärtävät erilaisuutta ja sitä ettei kaikki aina mene ihanteellisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näköjään tämä on varsin yleinen anoppien "sairaus". Ohjelmistofirmassa puhumme leikkisästi ohjelmiston epäkohdista lentävällä lauseella "ei se ole virhe, se on ominaisuus". Onkohan kyseessä vastaava anoppien vaihtelevan asteinen ominaisuus? ,:D

Myös minun raskauteeni suhtautui anoppi omaan makuuni liian tuttavallisesti. Kyseli kaikki neuvolakuulumiset ja neuvoi kaikennäköistä. Olisi halunnut puhua skypessä masulleni! Ennen raskausuutista oli minua kohtaan hyvinkin viileä, suorastaan epäkohtelias.

No vauva syntyi ja ilmoitin, ettei meille tulla neljään viikkoon käymään. Tunkivat meille silti. Ei sitä silloin vaan jaksanut taistella. Olin itse hyvin varovainen vauvan kanssa, enkä pitänyt anopin tavasta käsitellä vauvaa. Alkoi vielä pussailemaankin vauvaa. Kun seuraavaksi tulivat, niin ilmoitin, että muut eivät pussaile vauvaani ja siitähän se riemu repesi!

Tiedostan kyllä, että hän luultavasti käsitteli vauvaa ihan oikein ja pussailusta ei vastasyntynyt varmaan pahastu. Juttu olikin siinä, että rajojani ei ylitetä ja piste. Minkäs sitä tunteilleen voi. Suojeluhalu on niin voimakas. Muut, anoppi mukaan lukien, ajatelkoot mitä lystää. Mun vauva ja mun säännöt.

"Tiedostan kyllä, että hän luultavasti käsitteli vauvaa ihan oikein ja pussailusta ei vastasyntynyt varmaan pahastu."

Eli mitään väärä ei tapahtunut, mutta anoppi teki mielestäsi silti väärin?

"Juttu olikin siinä, että rajojani ei ylitetä ja piste."

Älytöntä ja loukkaavaa laittaa kuukauden vierailukielto. Hyvä että suostuneet tuollaiseen vaan pitivät päänsä.

Kontrolloitko muuten miehesi vauvanhoitoa samalla tyylillä vai luotatko että hän osaa ja on hoitajana tasa-arvoinen kanssasi?

Älytöntä ja loukkaavaa olla kunnioittamatta tuoretta äitiä. Jos äiti sanoo että minun vauvaa ei pussailla niin silloin vauvaa ei pussailla, end of story. Mummolla oli aikanaan omat vauvansa. Äiti vetää rajat, ja niiden mukaan mennään. Meillä mies on saanut toimia miten haluaa, esim pussailla, koska ne ovat hänen lapsiaan myös. Mutta perheen ulkopuoliset kuuntelevat lapsen äitiä.

Älytöntä olla välittämättä lapsen terveydestä. Hampaiden reikiintyminen eli karies on bakteerisairaus, jota aiheuttaa mm. mutans-streptokokki. Suurimmalla osalla suomalaisista aikuisista on suussaan mutans-bakteereita. Mitä enemmän haitallisia bakteereita on vanhempien suussa, sitä helpommin lapsi saa tartunnan sylkikontaktista.

Mummo ei saa pussata koska ei kuulu perheeseen mutta isä saa pussailla koska lapset ovat myös hänen. Itsekäs lähtökohta ja vielä typerä. Karies tarttuu vauvaan toisesta ihmisestä sylkikontaktilla niin isästä, äidistä kuin mummostakin. Siihen ei auta vaikka äiti vetää rajat, että perheen ulkopuoliset eivät vauvaa pussaile, te vanhemmat olette riski.

Tämä on tiedossa. Minä suukottelen omia lapsiani ainoastaan mahaan ja päälaelle juuri tuosta syystä. Mummo pussailisi posket ja kädet märiksi. Oli hirveä tilanne kun jouduin lopulta suuttumaan kun ei uskonut, ei millään. Jopa IMI esikoisen sormia. Karieksen lisäksi herpesvirus, erilaiset streptokokit ja muut infektiot tarttuvat sylkikontaktin myötä. Olen sanonut asiasta miehelleni erittäin selvästi mutta hän pussailee poskille edelleen. Mitä voin hänelle sanoa, kieltää koskemasta omiin lapsiinsa? Mummo on siltikin eri asia koska lapset eivät ole hänen ja hänen bakteerikantansa on vieraampi kuin lasten isän. Ei se niinkään mene että pussatkaa sitten kaikki kun lasten isäkin pussaa.

-se sama

Tiedossa mutta äiti ja isä ei välitä vauvan terveydestä, ei voi olla typerämpää. Käy nyt edes hakemassa ksylitolia koko perheelle niin sen nyt ainakin voit tehdä heti. Mitä vanhemmuutta se on kun ei ajatella vauvan ja lasten terveyttä vaan omat ja tästä näkökulmasta itsekkäät tarpeet menevät lapsen turvallisuuden edelle. Ja millainen on parisuhde, jossa ei oteta huomioon puolustuskyvyttömän vauvan tai muiden lasten terveyttä vaan pussaillaan eikä välitetä riskistä tai siitä mitä puoliso sanoo. Laskekaa vaikka eurot mitä menee kun hampaita paikataan ja uusitaan vauvaiästä vanhuuteen jos suunterveydestä ei huolehdita. Yksi nuorimies tässä oli järkyttynyt kun alle kolmekymppisenä joutuu hankkimaan tekarit ja en usko suukon poskelle lohduttavan yhtään.

Turhaan minulle lässytät. Mies pussailee vaikka olen tehnyt selväksi ettei se ole terveellistä. On muutoin niin hyvä isä että pussailkoot, en tee asiasta perheriitaa. Mummo sen sijaan ei pussaa koska miehen pusut on jo ihan tarpeeksi ja muiden ihmisten vauvoja ei tarvitse pussailla. Nyt pitää kyllä varmuuden vuoksi tehdä lasu meistä kun mies tuhoaa lastensa elämän ja terveyden.

Karies ei ole lässytystä ja vanhemmat ovat vastuussa lastensa hyvinvoinnista ja terveydestä. Ja sinusta siis on parempi sopu vanhempien välillä kun hampaat lasten suussa? Ja loukkaannut kun asiasta sanotaan. Ei kiinnosta teidän mummot, eivät mummot ole vastuussa tai päätä teidän lasten hoidosta, se on täysin teidän vanhempien asia. Tehkää itse se lasu itsestänne jos on todella niin vaikeaa huolehtia lasten terveydestä tai edes ostaa ksylitolia koko perheelle.

Meillä kyllä syödään ksylitolia. Pointti oli mummon suukottelussa ellet vielä tajunnut. Mummo ei pussaile vaikka mies pussaileekin.

Pointti on se, että kukaan ei pussaile vauvaa niin, että syljen mukana siirtyy bakteereita vauvan suuhun tai silmiin. Tai käsiin mistä lapsi siirtää sen itse suuhunsa tai hieroo silmiään. Ellet tajunnut.

Vähän kuin että me kielletään mummoa tukistamista lasta mutta mies saa tukistaa. Mummo ei tukista vaikka mies tukistaakin. Koska vanhemmat tai oikeastaan äiti päättää. Äidin näkemys on nyt tämä. Muu on lässytystä.

(Ei maksa vaivaa jankuttaa, lähden nyt ulos koska ihmisten typeryys on niin käsittämätöntä, tarvitsen raikasta happea.)

Muuten hyvä mutta vauvan vanhemmat päättävät miten vauvan kanssa toimitaan, et sinä :) Säälittävä yritys tuo tukistukseen rinnastaminen, olet tosiaan ulkoilman tarpeessa. Mukavaa happihyppelyä!

Jokainen vanhempi päättää toki mitä lapselleen haluaa, mutta kun lapsen suussa on ensimmäiset hampaanalut niin sen jälkeen karieksen tarttuminen on hyvin todennäköistä. Poskihampaiden tultua tartunriski kasvaa vielä enemmän. Jos lapsi ei kahteen ikävuoteen mennessä ole saanut kariesta vanhemmiltaa tai esim. isovanhemiltaan niin silloin on hyvin todennäköistä, että normaalilla hammashygienialla hänelle ei tule reikiä hampaisiin.

Jos sinä äiti näet, että sinun ei tästä tosi seikasta tarvitse välittää niin se on tietenkin sinun oma asiasi, mutta kannattaa pistää se lapsi etusijalle tässäkin. Lapsi ei varmasti kärsi siitä, että sitä ei pussata suulle tai kasvoille. Pidätkö itse hampaiden poraamisesta? Jos et niin älä aiheuta suotta tätä ongelmaa lapsellesi

Uusimpien tutkimusten mukaan lapseen on mahdollisuus tartuttaa myös ientulehdukset jne noin 7 ikävuoteen asti. Hyvät suuhygieniatavat olisi aina pidettävä alusta alkaen sillä vanhoista tavoista poisoppiminen on aina vaikeaa.

Olen se sama jolla pussaava mies.

Huolesi asiasta on aivan perusteltua enkä tarkoita vähätellä sitä että tiedät asiasta ja pidät lasten terveyden vaalimista ykkösprioriteettina. Pahoittelut siis kärkkäistä reaktioistani. Mutta ongelma on tosiaan se ettei mies ota vakavasti em. asiaa. Hän on jäyhä metsämies jos nyt noin voi sanoa, ja rutistaminen+pussailu on oikeastaan ainoa tapa jolla osoittaa lapsille fyysistä rakkautta. On arka silittelemään tai vastaavaa. Olen ajatellut että nuo rakkaudenosoitukset isältä ovat niin tärkeitä lapsille että kariesriskinkin uhalla pussailkoot. Otan mielelläni vastaan vinkkejä miten voisin ilmaista asian miehelle niin ettei "käperry" ja ala varomaan eikä enää vapaasti tohdi helliä lapsia. Tiedän, typerä ongelma mutta ongelma silti.

Annat miehen olla isä siten kuin hän on. Vihoviimeinen asia tuossa nyt olisi äiti kertomassa, miten lapsille tulee antaa hellyyttä. Kontrollifriikkejä äitejä on Suomessa ihan tarpeeksi.

Olen samaa mieltä, kiitos viestistäsi. On ollut ylipäätään ihanaa ja hassua nähdä miten tuo entinen kivikasvo on ottanut isän roolinsa haltuun.

-se sama

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on osalla porukasta ajatus, että vanhempi ei saisi mitenkään olla kiinnostunut aikuisen lapsensa perheestä. Kannattaa miettiä mikä ihmeen vaara vanhempien kiinnostuksessa olisi. Isovanhempien ja lastenlasten suhde on merkittävä ja sitä olisi hyvä tukea. Asia erikseen ovat mummot ja vaarit, jotka eivät kykene isovanhemmuuteen sairautensa tai välinpitämättömyytensä vuoksi. Silloin lapsille on syytä kertoa, 
miksi isovanhemmat eivät pidä yhteyttä. Isovanhempien mollaaminen lasten kuullen on huono tapa kertoa omasta ärtymyksestään.

Suhde appivanhempiin ei ole se pahin ongelmavyyhti parisuhteeseen, useammin ongelmia on omien vanhempien kanssa, ja nämä heijastuvat myös parisuhteeseen. Se, että ei ole kasvanut aikuiseksi, saa usein ristiriitoja aikaan parisuhteessa. Kannattaa miettiä vaikka pariterapiassa miksi vanhemmistaan ei ole voinut irrottautua, ja miten se voisi tapahtua nyt.

Etäisyyden saa kasvun ja kehityksen kautta, ei edes tarvitse laittaa välejä poikki vanhempiin. Eriytyminen tapahtuu ihmisen omassa mielessä ja näkyy vahvistuneena tahtona. Kun minuus vahvistuu, ihminen viestii toiminnallaan tietävänsä, mitä haluaa. Silloin vanhempien sanomiset voi jättää huomiotta. Silloin on myös rohkeutta laittaa rajat tungetteleville vanhemmille. Jos eriytymisessä eli kasvussa omaksi minäksi on ollut ongelmia nuorena, vanhempien mielipiteet voivat painaa liikaa vielä aikuisenkin elämässä.

Ihan hyvä kirjoitus monilta osin, mutta vanhempia syyllistäessä/kritisoidessa tulee muistaa sekin, etteivät lapset "tarvitse" isovanhempia. Lapselle voi muodostua oikein merkittävä ja antoisa suhde isovanhempaan, mutta se suhde on korvattavissa. Lapselle riittää, että hänen elämässään on muitakin tärkeitä aikuisia ihmisiä kuin omat vanhemmat. Sellaisen ei täydy perustua sukulaissuhteeseen. Äärimmäisen harva huvin ja urheilun vuoksi pitää isovanhemman etäällä, eikä sellaisesta päätöksestä pidä syyllistää. Ihan jo sekin, että isovanhempi vie energiaa tavalla tai toisella vanhemmalta riittää syyksi rajata kanssakäymistä ankarasti. Vanhemmuus ei ole korvattavissa ja huolestuttavampaa onkin avioerojen myötä tapahtuva etäännyttäminen toisesta vanhemmasta.

Minä kyllä väitän, että isovanhempi joka ei kykene hyväksymään oman lapsen aikuistumista ja sitä että isovanhempi ei ole vanhempi lapsenlapselle (hänen ei esim. täydy huolehtia sellaisista asioista mistä vanhempi huolehtii), ei myöskään kykene antamaan lapselle hyvää isovanhemmuutta.

Herkästi isovanhempia puolustaessa unohtuu, että isovanhemman hyöty lapselle menee samantien pois jos hänen tapa olla lapsen kanssa vaikuttaa negatiivisesti vanhemmuuteen. Myös vanhempien parisuhteen torpedointi on sellainen asia, mihin vanhempien pitää puuttua rajusti ja tarvittaessa laittaa välit poikki kokonaan.

Minun appiukkoni on suoraan haukkunut minua miehelleni, ja anoppini on yrittänyt useamman kerran selän takana juonitellen aiheuttaa minulle ja miehelleni vakavan riidan. Anoppi jopa kerran vihjaili miehelleni, että nykyään moni isäkin päätyy lastensa huoltajaksi. On mieheni ensisijainen tehtävä näyttää vanhemmilleen paikkansa, mutta ihan hyvällä syyllä voin sanoa, ettei tällaisten ihmisten täydy olla läheisessä tekemisissä lastenlastensa kanssa lainkaan. Lasten koti on vanhempien parisuhde. Täytyy olla erittäin sairas ihminen mieleltään, jos toivoo edes salaa pienten lasten vanhempien eroavan vain siitä syystä että saisi ehkä olla enemmän lastenlasten kanssa yhdessä.

Isovanhemmille pitäisi uskaltaa puhua avoimesti ja asiasta. Kannattaa kertoa ensin hyvistä asioista, joita arvostaa ja vasta sitten niistä, joihin toivoo muutosta. On hyvä tiedostaa, että omien vanhempien kohtaaminen aikuisten tasolla voi olla sinulle tai puolisollesi hankalaa, sillä vanhempien seurassa on helppo pudota itse takaisin lapseksi. Keskustelussa ei sitten saa mennä henkilökohtaisuuksiin eikä ryhtyä kaivelemaan esim. vaikka omaa lapsuuttaan, vaan asiat on pidettävä asioina.

Jos isovanhemmat loukkaantuvat niin aloitteen sopuun voi jättää isovanhemmille. Voi esimerkiksi sanoa, että ottakaa yhteyttä, kun olette valmiita noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä. Jos isovanhemmat haluavat aidosti olla lastenlastensa kanssa, he kyllä pääsevät yli loukkaantumisen tunteesta ja ottavat yhteyttä.

Minusta kukin tekee omalta osaltaan voitavansa, muistaen, että kukaan ei voi kuitenkaan muuttaa muita. Tee omat ratkaisusi, jos yhteispeli ei onnistu. Jos isovanhempien kanssa ei saada luotua yhteisiä pelisääntöjä, heidän kanssaan ei tarvitse olla tekemisissä.

Ai että ruuhkavuosia elävän ihmisen putää käyttää aikaansa siihen wttä kertoo aikuiselle ihmiselle että selän takana ei saa haukkua, lapsellwen wi saa toivoa avioeroa tai että he ei ole lapsenlapsen huoltajia jne.

Eikö voi lähteä siitä että nää ymmärtää ihan ilman mitään tiedotustilaisuuksia.

Ne ruuhkavuodet saattavat kestää yllättävän kauan. Naisten kokema stressi ei vähene pikkulapsivaiheen jälkeen. Hankaluuksia työn ja muun elämän yhteensovittamisessa kokee 38-47-vuotiaista naisista 39 prosenttia (miehet 28%) ja 48-57-vuotiaista naisista 37% (miehet 26%).

Jos sinulla ei ole aikaa keskustella tärkeistä asioista vanhempiesi tai puolisosi vanhempien kanssa, siis yrittää ratkaista ongelmaa ruuhkavuosien aikana keskustelemalla edes tuntia tai puolta tuntia tai aikaa kirjoittaa asiasta puolisosi kanssa yhteinen kirje isovanhemmille jos keskusteluyhteyttä ei ole niin minusta sinä et ole edes yrittänyt ratkaista asiaa vaan ainoastaan vältellä asiaa. Aikuinen ihminen ei toimi niin ja on tärkeää millaisen toimintamallin siirrät lapsillesi.

Minä en täysin hahmota järjenjuoksuasi. Täällä on kuvattu ongelmia siitä, miten isovanhemmat ei kunnioita rajoja ja kuinka he takertuu liikaa.

Miten sinä saat käännettyä tämän ongelmakäyttäytymisen sen perheen asiaksi tai vanhempien kehitysprosessin viiveeksi? Ongelmahan on se ettei se isovanhempi ole irtaantunut tai jos onkin, tunkee takaisin. Ei se etteikö se perheen vanhempi olisi ihan normaali.

Ylimalkaan tuo että tällä sitten lähdettäisiin yhteiseen keskustelusavottaan tai asiaa vatkaamaan jopa terapiaan, vain viestittäisiin sille isovanhemmalle, että hän jotenkin kuuluu perheeseen. Kun nimenomaan ei kuulu ja suurin ongelma on se, ettei hän suostu tajuamaan tätä!

Sinä saat kaiken kuulostamaan niin mustavalkoiselta .

Suurin osa ihmisistä haluaa olla tekemisissä läheisten sukulaisten kanssa ja kokee isovanhemmat osaksi laajempaa perhettä. Joissain maissa he kuuluvat aivan itsestään selvästi perheeseen.

Jos näissä suhteissa tulee joitain ongelmia , niin taas suurin osa ihmisistä ei ratkaise asiaa niin yksioikoisesti laittamalla välejä poikki koska useimmiten noista suhteista myös saa paljon ongelmista huolimatta.

Kyllä silloin " keskustelusavotta" on kaikkien etu .

Vastuu lapsista ja päätäntävalta on ilman muuta vanhemmilla , mutta sellainen lähtökohta, että vanhemmat ovat aina ja kaikessa oikeassa ja isovanhemmat lähtökohtaisesti väärässä kuulostaa aika uhoilevalta .

Vanhempi ei omista lastaan eikä lapsi ole vanhemman jatke.

Lapsi saattaa kokea sielun kumppanuutta esim yhden isovanhemman kanssa tai samaistuu tätiinsä/ setäänsä.

Ihmiset haluavat tietää mistä ovat ja tuntea sukunsa.

Adootoidutkin usein haluavat selvittää omat juurensa.

Eli jotain vaivaa kannattaa nähdä hyvien välien vuoksi

Huoltajien velvollisuuksiin kuuluu pitää huolta lapsesta. Jos jollakulla on mt-ongelma, tällainen ihminn ei ole hyväksi lapselle. Mt-ongelma vaatii hoitoa. Vasta sen jälkeen on keskusteleminen millään tavoun ajankohtainen asia.

Minun äitini oli pahasti mt- ongelmainen. En koskaan laittanut välejä poikki ja ilman muuta lasten kanssa häntä tapailtiin.

En jättänyt heitä koskaan kylläkään äitini hoiviin kun hän ei jaksanut enkä oikein luottanutkaan että kaikki menisi hyvin.

Mutta mitään vahinkoa siitä , että pidettiin yhteyttä kuitenkin ei kyllä tullut.

Lapseni ovat normaaleja pärjääviä ihmisiä ja vähintään keskiverrosti ymmärtävät erilaisuutta ja sitä ettei kaikki aina mene ihanteellisesti.

Sukulaiset on usein sokeita niille mt-ongelmille. Normaaliksi hyväksytään kaikkea epänormaalia.

Ap:n tapauksessa se mt-ongelmainen käytös kohdistui suoraan henkisenä väkivaltana lasta kohtaan.

Hyvä huoltaja ei salli sellaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä vaatii useamman kerran kunnes karies tarttuu. Ja mikä kiitollisinta karieksessa, niin omilla elämäntavoilla ja hygieniatottumuksilla voi vaikuttaa siihen tuleeko koskaan reikiä. Eli huolellinen hammaspesu 2x päivä (noin pienellä vain sipaisu fluori hammastahnaa 1x/pv), xylitolia aterioiden jälkeen (esim. herrahakkaraista voi murustella ihan pieniksi palasiksi/muruiksi ja antaa lapselle). Säännöllinen ateriarytmi ja tarpeeksi pitkö väli aterioiden välillä että sylki ehtii vaikuttaa ja remineralisoida hampaan kiilteen. Hampaat kestää noin 4-6 happohyökkäystä (ateriaa, kertaa kun laitetaan suuhun jotain muuta kuin vettä) per päivä ja siksi varsinkin kun pikkulapsivaiheesta päästään, niin aterioiden määrä olisi hyvä pysyä noin viidessä. Ei napostelua ja herkut ruokailujen yhteydessä. Vältetään pusuja suoraan suulle eikä käytetä samaa lusikkaa. Jos vielä kaiken tämän jälkeenkin reikiä tulee, on kyllä jokin ongelma/sairaus (kiilteessä häiriö, syljestä puuttuu mineraaleja tms.)

Minä olen tuo jolla lapsia pussaileva mies. Käsien pussailua ei onneksi harrasta ja kasvoissakin pussaa vain poskipäiden ja korvien välimaastoon, tosin todella antaumuksella... Osaa sentään antaa "kuivia" pusuja toisin kuin äitinsä. Olen sanonut miehelle että ne poskipusujen iholle jättämät pöpöt kulkeutuvat vauvan suuhun jos tämä vaikkapa hieroo kasvojaan ja laittaa sitten kädet suuhunsa. Olen muutoin tarkka lasten hampaiden hoidosta ja esim. ateriaväli on aina sama just tuon kiillevaurion ehkäisemisen takia. Mummo ehti pussailla suulle, imeä sormia, ja pussata poskia ja nenää ja leukaa esikoisella niin paljon että lapsen kasvot piti pyyhkiä kuiviksi mummon sylittelyn jälkeen. Tämä onneksi loppui kun esikoinen oli 6kk, kun "julkisesti" huudahdin että etkö hyvänen aika jo usko, et pussaa! Tästä alkoi kauhea mielenosoitus mutta se nyt on sivuseikka - mietin vain että aika varmasti esikoiselle ehti karies tulla.

"Imeä sormia?!" Hyi hitto, kuka tekee tuollaista?! Miksei samantien nuole koko penskaa päästä varpaisiin niinkuin eläimet pentujaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä vaatii useamman kerran kunnes karies tarttuu. Ja mikä kiitollisinta karieksessa, niin omilla elämäntavoilla ja hygieniatottumuksilla voi vaikuttaa siihen tuleeko koskaan reikiä. Eli huolellinen hammaspesu 2x päivä (noin pienellä vain sipaisu fluori hammastahnaa 1x/pv), xylitolia aterioiden jälkeen (esim. herrahakkaraista voi murustella ihan pieniksi palasiksi/muruiksi ja antaa lapselle). Säännöllinen ateriarytmi ja tarpeeksi pitkö väli aterioiden välillä että sylki ehtii vaikuttaa ja remineralisoida hampaan kiilteen. Hampaat kestää noin 4-6 happohyökkäystä (ateriaa, kertaa kun laitetaan suuhun jotain muuta kuin vettä) per päivä ja siksi varsinkin kun pikkulapsivaiheesta päästään, niin aterioiden määrä olisi hyvä pysyä noin viidessä. Ei napostelua ja herkut ruokailujen yhteydessä. Vältetään pusuja suoraan suulle eikä käytetä samaa lusikkaa. Jos vielä kaiken tämän jälkeenkin reikiä tulee, on kyllä jokin ongelma/sairaus (kiilteessä häiriö, syljestä puuttuu mineraaleja tms.)

Minä olen tuo jolla lapsia pussaileva mies. Käsien pussailua ei onneksi harrasta ja kasvoissakin pussaa vain poskipäiden ja korvien välimaastoon, tosin todella antaumuksella... Osaa sentään antaa "kuivia" pusuja toisin kuin äitinsä. Olen sanonut miehelle että ne poskipusujen iholle jättämät pöpöt kulkeutuvat vauvan suuhun jos tämä vaikkapa hieroo kasvojaan ja laittaa sitten kädet suuhunsa. Olen muutoin tarkka lasten hampaiden hoidosta ja esim. ateriaväli on aina sama just tuon kiillevaurion ehkäisemisen takia. Mummo ehti pussailla suulle, imeä sormia, ja pussata poskia ja nenää ja leukaa esikoisella niin paljon että lapsen kasvot piti pyyhkiä kuiviksi mummon sylittelyn jälkeen. Tämä onneksi loppui kun esikoinen oli 6kk, kun "julkisesti" huudahdin että etkö hyvänen aika jo usko, et pussaa! Tästä alkoi kauhea mielenosoitus mutta se nyt on sivuseikka - mietin vain että aika varmasti esikoiselle ehti karies tulla.

"Imeä sormia?!" Hyi hitto, kuka tekee tuollaista?! Miksei samantien nuole koko penskaa päästä varpaisiin niinkuin eläimet pentujaan?

Olen nähnyt aikuisten (äidit, mummot, tädit) suukottelevan vauvan pieniä sormia ja varpaita kun ne ovat niin suloiset ja sormet tai varpaat on olleet aikuisen suussa tai huulilla suukkojen ajan. Itse olin vähän hämmentynyt kun seuraavassa hetkessä vauvan sormet tai varpaat ovat vauvan itsensä suussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on osalla porukasta ajatus, että vanhempi ei saisi mitenkään olla kiinnostunut aikuisen lapsensa perheestä. Kannattaa miettiä mikä ihmeen vaara vanhempien kiinnostuksessa olisi. Isovanhempien ja lastenlasten suhde on merkittävä ja sitä olisi hyvä tukea. Asia erikseen ovat mummot ja vaarit, jotka eivät kykene isovanhemmuuteen sairautensa tai välinpitämättömyytensä vuoksi. Silloin lapsille on syytä kertoa, 
miksi isovanhemmat eivät pidä yhteyttä. Isovanhempien mollaaminen lasten kuullen on huono tapa kertoa omasta ärtymyksestään.

Suhde appivanhempiin ei ole se pahin ongelmavyyhti parisuhteeseen, useammin ongelmia on omien vanhempien kanssa, ja nämä heijastuvat myös parisuhteeseen. Se, että ei ole kasvanut aikuiseksi, saa usein ristiriitoja aikaan parisuhteessa. Kannattaa miettiä vaikka pariterapiassa miksi vanhemmistaan ei ole voinut irrottautua, ja miten se voisi tapahtua nyt.

Etäisyyden saa kasvun ja kehityksen kautta, ei edes tarvitse laittaa välejä poikki vanhempiin. Eriytyminen tapahtuu ihmisen omassa mielessä ja näkyy vahvistuneena tahtona. Kun minuus vahvistuu, ihminen viestii toiminnallaan tietävänsä, mitä haluaa. Silloin vanhempien sanomiset voi jättää huomiotta. Silloin on myös rohkeutta laittaa rajat tungetteleville vanhemmille. Jos eriytymisessä eli kasvussa omaksi minäksi on ollut ongelmia nuorena, vanhempien mielipiteet voivat painaa liikaa vielä aikuisenkin elämässä.

Ihan hyvä kirjoitus monilta osin, mutta vanhempia syyllistäessä/kritisoidessa tulee muistaa sekin, etteivät lapset "tarvitse" isovanhempia. Lapselle voi muodostua oikein merkittävä ja antoisa suhde isovanhempaan, mutta se suhde on korvattavissa. Lapselle riittää, että hänen elämässään on muitakin tärkeitä aikuisia ihmisiä kuin omat vanhemmat. Sellaisen ei täydy perustua sukulaissuhteeseen. Äärimmäisen harva huvin ja urheilun vuoksi pitää isovanhemman etäällä, eikä sellaisesta päätöksestä pidä syyllistää. Ihan jo sekin, että isovanhempi vie energiaa tavalla tai toisella vanhemmalta riittää syyksi rajata kanssakäymistä ankarasti. Vanhemmuus ei ole korvattavissa ja huolestuttavampaa onkin avioerojen myötä tapahtuva etäännyttäminen toisesta vanhemmasta.

Minä kyllä väitän, että isovanhempi joka ei kykene hyväksymään oman lapsen aikuistumista ja sitä että isovanhempi ei ole vanhempi lapsenlapselle (hänen ei esim. täydy huolehtia sellaisista asioista mistä vanhempi huolehtii), ei myöskään kykene antamaan lapselle hyvää isovanhemmuutta.

Herkästi isovanhempia puolustaessa unohtuu, että isovanhemman hyöty lapselle menee samantien pois jos hänen tapa olla lapsen kanssa vaikuttaa negatiivisesti vanhemmuuteen. Myös vanhempien parisuhteen torpedointi on sellainen asia, mihin vanhempien pitää puuttua rajusti ja tarvittaessa laittaa välit poikki kokonaan.

Minun appiukkoni on suoraan haukkunut minua miehelleni, ja anoppini on yrittänyt useamman kerran selän takana juonitellen aiheuttaa minulle ja miehelleni vakavan riidan. Anoppi jopa kerran vihjaili miehelleni, että nykyään moni isäkin päätyy lastensa huoltajaksi. On mieheni ensisijainen tehtävä näyttää vanhemmilleen paikkansa, mutta ihan hyvällä syyllä voin sanoa, ettei tällaisten ihmisten täydy olla läheisessä tekemisissä lastenlastensa kanssa lainkaan. Lasten koti on vanhempien parisuhde. Täytyy olla erittäin sairas ihminen mieleltään, jos toivoo edes salaa pienten lasten vanhempien eroavan vain siitä syystä että saisi ehkä olla enemmän lastenlasten kanssa yhdessä.

Isovanhemmille pitäisi uskaltaa puhua avoimesti ja asiasta. Kannattaa kertoa ensin hyvistä asioista, joita arvostaa ja vasta sitten niistä, joihin toivoo muutosta. On hyvä tiedostaa, että omien vanhempien kohtaaminen aikuisten tasolla voi olla sinulle tai puolisollesi hankalaa, sillä vanhempien seurassa on helppo pudota itse takaisin lapseksi. Keskustelussa ei sitten saa mennä henkilökohtaisuuksiin eikä ryhtyä kaivelemaan esim. vaikka omaa lapsuuttaan, vaan asiat on pidettävä asioina.

Jos isovanhemmat loukkaantuvat niin aloitteen sopuun voi jättää isovanhemmille. Voi esimerkiksi sanoa, että ottakaa yhteyttä, kun olette valmiita noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä. Jos isovanhemmat haluavat aidosti olla lastenlastensa kanssa, he kyllä pääsevät yli loukkaantumisen tunteesta ja ottavat yhteyttä.

Minusta kukin tekee omalta osaltaan voitavansa, muistaen, että kukaan ei voi kuitenkaan muuttaa muita. Tee omat ratkaisusi, jos yhteispeli ei onnistu. Jos isovanhempien kanssa ei saada luotua yhteisiä pelisääntöjä, heidän kanssaan ei tarvitse olla tekemisissä.

Ai että ruuhkavuosia elävän ihmisen putää käyttää aikaansa siihen wttä kertoo aikuiselle ihmiselle että selän takana ei saa haukkua, lapsellwen wi saa toivoa avioeroa tai että he ei ole lapsenlapsen huoltajia jne.

Eikö voi lähteä siitä että nää ymmärtää ihan ilman mitään tiedotustilaisuuksia.

Ne ruuhkavuodet saattavat kestää yllättävän kauan. Naisten kokema stressi ei vähene pikkulapsivaiheen jälkeen. Hankaluuksia työn ja muun elämän yhteensovittamisessa kokee 38-47-vuotiaista naisista 39 prosenttia (miehet 28%) ja 48-57-vuotiaista naisista 37% (miehet 26%).

Jos sinulla ei ole aikaa keskustella tärkeistä asioista vanhempiesi tai puolisosi vanhempien kanssa, siis yrittää ratkaista ongelmaa ruuhkavuosien aikana keskustelemalla edes tuntia tai puolta tuntia tai aikaa kirjoittaa asiasta puolisosi kanssa yhteinen kirje isovanhemmille jos keskusteluyhteyttä ei ole niin minusta sinä et ole edes yrittänyt ratkaista asiaa vaan ainoastaan vältellä asiaa. Aikuinen ihminen ei toimi niin ja on tärkeää millaisen toimintamallin siirrät lapsillesi.

Minä en täysin hahmota järjenjuoksuasi. Täällä on kuvattu ongelmia siitä, miten isovanhemmat ei kunnioita rajoja ja kuinka he takertuu liikaa.

Miten sinä saat käännettyä tämän ongelmakäyttäytymisen sen perheen asiaksi tai vanhempien kehitysprosessin viiveeksi? Ongelmahan on se ettei se isovanhempi ole irtaantunut tai jos onkin, tunkee takaisin. Ei se etteikö se perheen vanhempi olisi ihan normaali.

Ylimalkaan tuo että tällä sitten lähdettäisiin yhteiseen keskustelusavottaan tai asiaa vatkaamaan jopa terapiaan, vain viestittäisiin sille isovanhemmalle, että hän jotenkin kuuluu perheeseen. Kun nimenomaan ei kuulu ja suurin ongelma on se, ettei hän suostu tajuamaan tätä!

Sinä saat kaiken kuulostamaan niin mustavalkoiselta .

Suurin osa ihmisistä haluaa olla tekemisissä läheisten sukulaisten kanssa ja kokee isovanhemmat osaksi laajempaa perhettä. Joissain maissa he kuuluvat aivan itsestään selvästi perheeseen.

Jos näissä suhteissa tulee joitain ongelmia , niin taas suurin osa ihmisistä ei ratkaise asiaa niin yksioikoisesti laittamalla välejä poikki koska useimmiten noista suhteista myös saa paljon ongelmista huolimatta.

Kyllä silloin " keskustelusavotta" on kaikkien etu .

Vastuu lapsista ja päätäntävalta on ilman muuta vanhemmilla , mutta sellainen lähtökohta, että vanhemmat ovat aina ja kaikessa oikeassa ja isovanhemmat lähtökohtaisesti väärässä kuulostaa aika uhoilevalta .

Vanhempi ei omista lastaan eikä lapsi ole vanhemman jatke.

Lapsi saattaa kokea sielun kumppanuutta esim yhden isovanhemman kanssa tai samaistuu tätiinsä/ setäänsä.

Ihmiset haluavat tietää mistä ovat ja tuntea sukunsa.

Adootoidutkin usein haluavat selvittää omat juurensa.

Eli jotain vaivaa kannattaa nähdä hyvien välien vuoksi

Huoltajien velvollisuuksiin kuuluu pitää huolta lapsesta. Jos jollakulla on mt-ongelma, tällainen ihminn ei ole hyväksi lapselle. Mt-ongelma vaatii hoitoa. Vasta sen jälkeen on keskusteleminen millään tavoun ajankohtainen asia.

Minun äitini oli pahasti mt- ongelmainen. En koskaan laittanut välejä poikki ja ilman muuta lasten kanssa häntä tapailtiin.

En jättänyt heitä koskaan kylläkään äitini hoiviin kun hän ei jaksanut enkä oikein luottanutkaan että kaikki menisi hyvin.

Mutta mitään vahinkoa siitä , että pidettiin yhteyttä kuitenkin ei kyllä tullut.

Lapseni ovat normaaleja pärjääviä ihmisiä ja vähintään keskiverrosti ymmärtävät erilaisuutta ja sitä ettei kaikki aina mene ihanteellisesti.

Sukulaiset on usein sokeita niille mt-ongelmille. Normaaliksi hyväksytään kaikkea epänormaalia.

Ap:n tapauksessa se mt-ongelmainen käytös kohdistui suoraan henkisenä väkivaltana lasta kohtaan.

Hyvä huoltaja ei salli sellaista.

Mitä tarkoitat tällä? Äitini oli ihan diagnoosin saanut eikä kyllä kukaan pitänyt häntä normaalina, ei sukulaisetkaan.

Jos taas tarkoitat lapsiani, niin hyvin pärjäävät koulutusta vaatineissa töissään, heillä on pitkät parisuhteet joissa myös näyttävät olevan tyytyväisiä ja ystäviäkin on. Kai minulla nyt jotain vihiä olisi asiasta jos heillä kovin hankalia mt- ongelmia olisi .

Et sinä nyt voi väittää että heillä niitä on pakko olla kun ei pantu välejä poikki äitini kanssa. Sitä en kadu. Koen tehneeni oikein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on osalla porukasta ajatus, että vanhempi ei saisi mitenkään olla kiinnostunut aikuisen lapsensa perheestä. Kannattaa miettiä mikä ihmeen vaara vanhempien kiinnostuksessa olisi. Isovanhempien ja lastenlasten suhde on merkittävä ja sitä olisi hyvä tukea. Asia erikseen ovat mummot ja vaarit, jotka eivät kykene isovanhemmuuteen sairautensa tai välinpitämättömyytensä vuoksi. Silloin lapsille on syytä kertoa, 
miksi isovanhemmat eivät pidä yhteyttä. Isovanhempien mollaaminen lasten kuullen on huono tapa kertoa omasta ärtymyksestään.

Suhde appivanhempiin ei ole se pahin ongelmavyyhti parisuhteeseen, useammin ongelmia on omien vanhempien kanssa, ja nämä heijastuvat myös parisuhteeseen. Se, että ei ole kasvanut aikuiseksi, saa usein ristiriitoja aikaan parisuhteessa. Kannattaa miettiä vaikka pariterapiassa miksi vanhemmistaan ei ole voinut irrottautua, ja miten se voisi tapahtua nyt.

Etäisyyden saa kasvun ja kehityksen kautta, ei edes tarvitse laittaa välejä poikki vanhempiin. Eriytyminen tapahtuu ihmisen omassa mielessä ja näkyy vahvistuneena tahtona. Kun minuus vahvistuu, ihminen viestii toiminnallaan tietävänsä, mitä haluaa. Silloin vanhempien sanomiset voi jättää huomiotta. Silloin on myös rohkeutta laittaa rajat tungetteleville vanhemmille. Jos eriytymisessä eli kasvussa omaksi minäksi on ollut ongelmia nuorena, vanhempien mielipiteet voivat painaa liikaa vielä aikuisenkin elämässä.

Ihan hyvä kirjoitus monilta osin, mutta vanhempia syyllistäessä/kritisoidessa tulee muistaa sekin, etteivät lapset "tarvitse" isovanhempia. Lapselle voi muodostua oikein merkittävä ja antoisa suhde isovanhempaan, mutta se suhde on korvattavissa. Lapselle riittää, että hänen elämässään on muitakin tärkeitä aikuisia ihmisiä kuin omat vanhemmat. Sellaisen ei täydy perustua sukulaissuhteeseen. Äärimmäisen harva huvin ja urheilun vuoksi pitää isovanhemman etäällä, eikä sellaisesta päätöksestä pidä syyllistää. Ihan jo sekin, että isovanhempi vie energiaa tavalla tai toisella vanhemmalta riittää syyksi rajata kanssakäymistä ankarasti. Vanhemmuus ei ole korvattavissa ja huolestuttavampaa onkin avioerojen myötä tapahtuva etäännyttäminen toisesta vanhemmasta.

Minä kyllä väitän, että isovanhempi joka ei kykene hyväksymään oman lapsen aikuistumista ja sitä että isovanhempi ei ole vanhempi lapsenlapselle (hänen ei esim. täydy huolehtia sellaisista asioista mistä vanhempi huolehtii), ei myöskään kykene antamaan lapselle hyvää isovanhemmuutta.

Herkästi isovanhempia puolustaessa unohtuu, että isovanhemman hyöty lapselle menee samantien pois jos hänen tapa olla lapsen kanssa vaikuttaa negatiivisesti vanhemmuuteen. Myös vanhempien parisuhteen torpedointi on sellainen asia, mihin vanhempien pitää puuttua rajusti ja tarvittaessa laittaa välit poikki kokonaan.

Minun appiukkoni on suoraan haukkunut minua miehelleni, ja anoppini on yrittänyt useamman kerran selän takana juonitellen aiheuttaa minulle ja miehelleni vakavan riidan. Anoppi jopa kerran vihjaili miehelleni, että nykyään moni isäkin päätyy lastensa huoltajaksi. On mieheni ensisijainen tehtävä näyttää vanhemmilleen paikkansa, mutta ihan hyvällä syyllä voin sanoa, ettei tällaisten ihmisten täydy olla läheisessä tekemisissä lastenlastensa kanssa lainkaan. Lasten koti on vanhempien parisuhde. Täytyy olla erittäin sairas ihminen mieleltään, jos toivoo edes salaa pienten lasten vanhempien eroavan vain siitä syystä että saisi ehkä olla enemmän lastenlasten kanssa yhdessä.

Isovanhemmille pitäisi uskaltaa puhua avoimesti ja asiasta. Kannattaa kertoa ensin hyvistä asioista, joita arvostaa ja vasta sitten niistä, joihin toivoo muutosta. On hyvä tiedostaa, että omien vanhempien kohtaaminen aikuisten tasolla voi olla sinulle tai puolisollesi hankalaa, sillä vanhempien seurassa on helppo pudota itse takaisin lapseksi. Keskustelussa ei sitten saa mennä henkilökohtaisuuksiin eikä ryhtyä kaivelemaan esim. vaikka omaa lapsuuttaan, vaan asiat on pidettävä asioina.

Jos isovanhemmat loukkaantuvat niin aloitteen sopuun voi jättää isovanhemmille. Voi esimerkiksi sanoa, että ottakaa yhteyttä, kun olette valmiita noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä. Jos isovanhemmat haluavat aidosti olla lastenlastensa kanssa, he kyllä pääsevät yli loukkaantumisen tunteesta ja ottavat yhteyttä.

Minusta kukin tekee omalta osaltaan voitavansa, muistaen, että kukaan ei voi kuitenkaan muuttaa muita. Tee omat ratkaisusi, jos yhteispeli ei onnistu. Jos isovanhempien kanssa ei saada luotua yhteisiä pelisääntöjä, heidän kanssaan ei tarvitse olla tekemisissä.

Ai että ruuhkavuosia elävän ihmisen putää käyttää aikaansa siihen wttä kertoo aikuiselle ihmiselle että selän takana ei saa haukkua, lapsellwen wi saa toivoa avioeroa tai että he ei ole lapsenlapsen huoltajia jne.

Eikö voi lähteä siitä että nää ymmärtää ihan ilman mitään tiedotustilaisuuksia.

Ne ruuhkavuodet saattavat kestää yllättävän kauan. Naisten kokema stressi ei vähene pikkulapsivaiheen jälkeen. Hankaluuksia työn ja muun elämän yhteensovittamisessa kokee 38-47-vuotiaista naisista 39 prosenttia (miehet 28%) ja 48-57-vuotiaista naisista 37% (miehet 26%).

Jos sinulla ei ole aikaa keskustella tärkeistä asioista vanhempiesi tai puolisosi vanhempien kanssa, siis yrittää ratkaista ongelmaa ruuhkavuosien aikana keskustelemalla edes tuntia tai puolta tuntia tai aikaa kirjoittaa asiasta puolisosi kanssa yhteinen kirje isovanhemmille jos keskusteluyhteyttä ei ole niin minusta sinä et ole edes yrittänyt ratkaista asiaa vaan ainoastaan vältellä asiaa. Aikuinen ihminen ei toimi niin ja on tärkeää millaisen toimintamallin siirrät lapsillesi.

Minä en täysin hahmota järjenjuoksuasi. Täällä on kuvattu ongelmia siitä, miten isovanhemmat ei kunnioita rajoja ja kuinka he takertuu liikaa.

Miten sinä saat käännettyä tämän ongelmakäyttäytymisen sen perheen asiaksi tai vanhempien kehitysprosessin viiveeksi? Ongelmahan on se ettei se isovanhempi ole irtaantunut tai jos onkin, tunkee takaisin. Ei se etteikö se perheen vanhempi olisi ihan normaali.

Ylimalkaan tuo että tällä sitten lähdettäisiin yhteiseen keskustelusavottaan tai asiaa vatkaamaan jopa terapiaan, vain viestittäisiin sille isovanhemmalle, että hän jotenkin kuuluu perheeseen. Kun nimenomaan ei kuulu ja suurin ongelma on se, ettei hän suostu tajuamaan tätä!

Sinä saat kaiken kuulostamaan niin mustavalkoiselta .

Suurin osa ihmisistä haluaa olla tekemisissä läheisten sukulaisten kanssa ja kokee isovanhemmat osaksi laajempaa perhettä. Joissain maissa he kuuluvat aivan itsestään selvästi perheeseen.

Jos näissä suhteissa tulee joitain ongelmia , niin taas suurin osa ihmisistä ei ratkaise asiaa niin yksioikoisesti laittamalla välejä poikki koska useimmiten noista suhteista myös saa paljon ongelmista huolimatta.

Kyllä silloin " keskustelusavotta" on kaikkien etu .

Vastuu lapsista ja päätäntävalta on ilman muuta vanhemmilla , mutta sellainen lähtökohta, että vanhemmat ovat aina ja kaikessa oikeassa ja isovanhemmat lähtökohtaisesti väärässä kuulostaa aika uhoilevalta .

Vanhempi ei omista lastaan eikä lapsi ole vanhemman jatke.

Lapsi saattaa kokea sielun kumppanuutta esim yhden isovanhemman kanssa tai samaistuu tätiinsä/ setäänsä.

Ihmiset haluavat tietää mistä ovat ja tuntea sukunsa.

Adootoidutkin usein haluavat selvittää omat juurensa.

Eli jotain vaivaa kannattaa nähdä hyvien välien vuoksi

Huoltajien velvollisuuksiin kuuluu pitää huolta lapsesta. Jos jollakulla on mt-ongelma, tällainen ihminn ei ole hyväksi lapselle. Mt-ongelma vaatii hoitoa. Vasta sen jälkeen on keskusteleminen millään tavoun ajankohtainen asia.

Minun äitini oli pahasti mt- ongelmainen. En koskaan laittanut välejä poikki ja ilman muuta lasten kanssa häntä tapailtiin.

En jättänyt heitä koskaan kylläkään äitini hoiviin kun hän ei jaksanut enkä oikein luottanutkaan että kaikki menisi hyvin.

Mutta mitään vahinkoa siitä , että pidettiin yhteyttä kuitenkin ei kyllä tullut.

Lapseni ovat normaaleja pärjääviä ihmisiä ja vähintään keskiverrosti ymmärtävät erilaisuutta ja sitä ettei kaikki aina mene ihanteellisesti.

Sukulaiset on usein sokeita niille mt-ongelmille. Normaaliksi hyväksytään kaikkea epänormaalia.

Ap:n tapauksessa se mt-ongelmainen käytös kohdistui suoraan henkisenä väkivaltana lasta kohtaan.

Hyvä huoltaja ei salli sellaista.

Mitä tarkoitat tällä? Äitini oli ihan diagnoosin saanut eikä kyllä kukaan pitänyt häntä normaalina, ei sukulaisetkaan.

Jos taas tarkoitat lapsiani, niin hyvin pärjäävät koulutusta vaatineissa töissään, heillä on pitkät parisuhteet joissa myös näyttävät olevan tyytyväisiä ja ystäviäkin on. Kai minulla nyt jotain vihiä olisi asiasta jos heillä kovin hankalia mt- ongelmia olisi .

Et sinä nyt voi väittää että heillä niitä on pakko olla kun ei pantu välejä poikki äitini kanssa. Sitä en kadu. Koen tehneeni oikein.

Sinun äitisihän sai hoitoa. Sitähän tuolla edelläsi peräänkuulutettiin. Hoitamista.

Sitä hänen mt-ongelmaansa ei hoidettu sukulaiskeskusteluilla, kuten täällä on ehdotettu.

Ja mt-ongelmainen voi olla monella tapaa. Esim ap:n tapauksessa se oli suoraan lapselle vahingollista käytösyä monella tapaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on osalla porukasta ajatus, että vanhempi ei saisi mitenkään olla kiinnostunut aikuisen lapsensa perheestä. Kannattaa miettiä mikä ihmeen vaara vanhempien kiinnostuksessa olisi. Isovanhempien ja lastenlasten suhde on merkittävä ja sitä olisi hyvä tukea. Asia erikseen ovat mummot ja vaarit, jotka eivät kykene isovanhemmuuteen sairautensa tai välinpitämättömyytensä vuoksi. Silloin lapsille on syytä kertoa, 
miksi isovanhemmat eivät pidä yhteyttä. Isovanhempien mollaaminen lasten kuullen on huono tapa kertoa omasta ärtymyksestään.

Suhde appivanhempiin ei ole se pahin ongelmavyyhti parisuhteeseen, useammin ongelmia on omien vanhempien kanssa, ja nämä heijastuvat myös parisuhteeseen. Se, että ei ole kasvanut aikuiseksi, saa usein ristiriitoja aikaan parisuhteessa. Kannattaa miettiä vaikka pariterapiassa miksi vanhemmistaan ei ole voinut irrottautua, ja miten se voisi tapahtua nyt.

Etäisyyden saa kasvun ja kehityksen kautta, ei edes tarvitse laittaa välejä poikki vanhempiin. Eriytyminen tapahtuu ihmisen omassa mielessä ja näkyy vahvistuneena tahtona. Kun minuus vahvistuu, ihminen viestii toiminnallaan tietävänsä, mitä haluaa. Silloin vanhempien sanomiset voi jättää huomiotta. Silloin on myös rohkeutta laittaa rajat tungetteleville vanhemmille. Jos eriytymisessä eli kasvussa omaksi minäksi on ollut ongelmia nuorena, vanhempien mielipiteet voivat painaa liikaa vielä aikuisenkin elämässä.

Ihan hyvä kirjoitus monilta osin, mutta vanhempia syyllistäessä/kritisoidessa tulee muistaa sekin, etteivät lapset "tarvitse" isovanhempia. Lapselle voi muodostua oikein merkittävä ja antoisa suhde isovanhempaan, mutta se suhde on korvattavissa. Lapselle riittää, että hänen elämässään on muitakin tärkeitä aikuisia ihmisiä kuin omat vanhemmat. Sellaisen ei täydy perustua sukulaissuhteeseen. Äärimmäisen harva huvin ja urheilun vuoksi pitää isovanhemman etäällä, eikä sellaisesta päätöksestä pidä syyllistää. Ihan jo sekin, että isovanhempi vie energiaa tavalla tai toisella vanhemmalta riittää syyksi rajata kanssakäymistä ankarasti. Vanhemmuus ei ole korvattavissa ja huolestuttavampaa onkin avioerojen myötä tapahtuva etäännyttäminen toisesta vanhemmasta.

Minä kyllä väitän, että isovanhempi joka ei kykene hyväksymään oman lapsen aikuistumista ja sitä että isovanhempi ei ole vanhempi lapsenlapselle (hänen ei esim. täydy huolehtia sellaisista asioista mistä vanhempi huolehtii), ei myöskään kykene antamaan lapselle hyvää isovanhemmuutta.

Herkästi isovanhempia puolustaessa unohtuu, että isovanhemman hyöty lapselle menee samantien pois jos hänen tapa olla lapsen kanssa vaikuttaa negatiivisesti vanhemmuuteen. Myös vanhempien parisuhteen torpedointi on sellainen asia, mihin vanhempien pitää puuttua rajusti ja tarvittaessa laittaa välit poikki kokonaan.

Minun appiukkoni on suoraan haukkunut minua miehelleni, ja anoppini on yrittänyt useamman kerran selän takana juonitellen aiheuttaa minulle ja miehelleni vakavan riidan. Anoppi jopa kerran vihjaili miehelleni, että nykyään moni isäkin päätyy lastensa huoltajaksi. On mieheni ensisijainen tehtävä näyttää vanhemmilleen paikkansa, mutta ihan hyvällä syyllä voin sanoa, ettei tällaisten ihmisten täydy olla läheisessä tekemisissä lastenlastensa kanssa lainkaan. Lasten koti on vanhempien parisuhde. Täytyy olla erittäin sairas ihminen mieleltään, jos toivoo edes salaa pienten lasten vanhempien eroavan vain siitä syystä että saisi ehkä olla enemmän lastenlasten kanssa yhdessä.

Isovanhemmille pitäisi uskaltaa puhua avoimesti ja asiasta. Kannattaa kertoa ensin hyvistä asioista, joita arvostaa ja vasta sitten niistä, joihin toivoo muutosta. On hyvä tiedostaa, että omien vanhempien kohtaaminen aikuisten tasolla voi olla sinulle tai puolisollesi hankalaa, sillä vanhempien seurassa on helppo pudota itse takaisin lapseksi. Keskustelussa ei sitten saa mennä henkilökohtaisuuksiin eikä ryhtyä kaivelemaan esim. vaikka omaa lapsuuttaan, vaan asiat on pidettävä asioina.

Jos isovanhemmat loukkaantuvat niin aloitteen sopuun voi jättää isovanhemmille. Voi esimerkiksi sanoa, että ottakaa yhteyttä, kun olette valmiita noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä. Jos isovanhemmat haluavat aidosti olla lastenlastensa kanssa, he kyllä pääsevät yli loukkaantumisen tunteesta ja ottavat yhteyttä.

Minusta kukin tekee omalta osaltaan voitavansa, muistaen, että kukaan ei voi kuitenkaan muuttaa muita. Tee omat ratkaisusi, jos yhteispeli ei onnistu. Jos isovanhempien kanssa ei saada luotua yhteisiä pelisääntöjä, heidän kanssaan ei tarvitse olla tekemisissä.

Ai että ruuhkavuosia elävän ihmisen putää käyttää aikaansa siihen wttä kertoo aikuiselle ihmiselle että selän takana ei saa haukkua, lapsellwen wi saa toivoa avioeroa tai että he ei ole lapsenlapsen huoltajia jne.

Eikö voi lähteä siitä että nää ymmärtää ihan ilman mitään tiedotustilaisuuksia.

Ne ruuhkavuodet saattavat kestää yllättävän kauan. Naisten kokema stressi ei vähene pikkulapsivaiheen jälkeen. Hankaluuksia työn ja muun elämän yhteensovittamisessa kokee 38-47-vuotiaista naisista 39 prosenttia (miehet 28%) ja 48-57-vuotiaista naisista 37% (miehet 26%).

Jos sinulla ei ole aikaa keskustella tärkeistä asioista vanhempiesi tai puolisosi vanhempien kanssa, siis yrittää ratkaista ongelmaa ruuhkavuosien aikana keskustelemalla edes tuntia tai puolta tuntia tai aikaa kirjoittaa asiasta puolisosi kanssa yhteinen kirje isovanhemmille jos keskusteluyhteyttä ei ole niin minusta sinä et ole edes yrittänyt ratkaista asiaa vaan ainoastaan vältellä asiaa. Aikuinen ihminen ei toimi niin ja on tärkeää millaisen toimintamallin siirrät lapsillesi.

Minä en täysin hahmota järjenjuoksuasi. Täällä on kuvattu ongelmia siitä, miten isovanhemmat ei kunnioita rajoja ja kuinka he takertuu liikaa.

Miten sinä saat käännettyä tämän ongelmakäyttäytymisen sen perheen asiaksi tai vanhempien kehitysprosessin viiveeksi? Ongelmahan on se ettei se isovanhempi ole irtaantunut tai jos onkin, tunkee takaisin. Ei se etteikö se perheen vanhempi olisi ihan normaali.

Ylimalkaan tuo että tällä sitten lähdettäisiin yhteiseen keskustelusavottaan tai asiaa vatkaamaan jopa terapiaan, vain viestittäisiin sille isovanhemmalle, että hän jotenkin kuuluu perheeseen. Kun nimenomaan ei kuulu ja suurin ongelma on se, ettei hän suostu tajuamaan tätä!

Sinä saat kaiken kuulostamaan niin mustavalkoiselta .

Suurin osa ihmisistä haluaa olla tekemisissä läheisten sukulaisten kanssa ja kokee isovanhemmat osaksi laajempaa perhettä. Joissain maissa he kuuluvat aivan itsestään selvästi perheeseen.

Jos näissä suhteissa tulee joitain ongelmia , niin taas suurin osa ihmisistä ei ratkaise asiaa niin yksioikoisesti laittamalla välejä poikki koska useimmiten noista suhteista myös saa paljon ongelmista huolimatta.

Kyllä silloin " keskustelusavotta" on kaikkien etu .

Vastuu lapsista ja päätäntävalta on ilman muuta vanhemmilla , mutta sellainen lähtökohta, että vanhemmat ovat aina ja kaikessa oikeassa ja isovanhemmat lähtökohtaisesti väärässä kuulostaa aika uhoilevalta .

Vanhempi ei omista lastaan eikä lapsi ole vanhemman jatke.

Lapsi saattaa kokea sielun kumppanuutta esim yhden isovanhemman kanssa tai samaistuu tätiinsä/ setäänsä.

Ihmiset haluavat tietää mistä ovat ja tuntea sukunsa.

Adootoidutkin usein haluavat selvittää omat juurensa.

Eli jotain vaivaa kannattaa nähdä hyvien välien vuoksi

Huoltajien velvollisuuksiin kuuluu pitää huolta lapsesta. Jos jollakulla on mt-ongelma, tällainen ihminn ei ole hyväksi lapselle. Mt-ongelma vaatii hoitoa. Vasta sen jälkeen on keskusteleminen millään tavoun ajankohtainen asia.

Minun äitini oli pahasti mt- ongelmainen. En koskaan laittanut välejä poikki ja ilman muuta lasten kanssa häntä tapailtiin.

En jättänyt heitä koskaan kylläkään äitini hoiviin kun hän ei jaksanut enkä oikein luottanutkaan että kaikki menisi hyvin.

Mutta mitään vahinkoa siitä , että pidettiin yhteyttä kuitenkin ei kyllä tullut.

Lapseni ovat normaaleja pärjääviä ihmisiä ja vähintään keskiverrosti ymmärtävät erilaisuutta ja sitä ettei kaikki aina mene ihanteellisesti.

Sukulaiset on usein sokeita niille mt-ongelmille. Normaaliksi hyväksytään kaikkea epänormaalia.

Ap:n tapauksessa se mt-ongelmainen käytös kohdistui suoraan henkisenä väkivaltana lasta kohtaan.

Hyvä huoltaja ei salli sellaista.

Mitä tarkoitat tällä? Äitini oli ihan diagnoosin saanut eikä kyllä kukaan pitänyt häntä normaalina, ei sukulaisetkaan.

Jos taas tarkoitat lapsiani, niin hyvin pärjäävät koulutusta vaatineissa töissään, heillä on pitkät parisuhteet joissa myös näyttävät olevan tyytyväisiä ja ystäviäkin on. Kai minulla nyt jotain vihiä olisi asiasta jos heillä kovin hankalia mt- ongelmia olisi .

Et sinä nyt voi väittää että heillä niitä on pakko olla kun ei pantu välejä poikki äitini kanssa. Sitä en kadu. Koen tehneeni oikein.

Sinun äitisihän sai hoitoa. Sitähän tuolla edelläsi peräänkuulutettiin. Hoitamista.

Sitä hänen mt-ongelmaansa ei hoidettu sukulaiskeskusteluilla, kuten täällä on ehdotettu.

Ja mt-ongelmainen voi olla monella tapaa. Esim ap:n tapauksessa se oli suoraan lapselle vahingollista käytösyä monella tapaa.

Jos oikoo mutkat suoriksi niin noin voi toki päätellä. Mt-ongelmia ei hoideta sukulaiskeskusteluilla enkä ole kenenkään nähnyt ehdottavan niin. Jos voit kertoa kommentin missä näin on sanottu niin mainitsetko kommentin numeron.

Jos on ap:n kaltainen tilanne niin oletan tilanteen etenevän perheen ja sukulaisten välillä ensin keskusteluiden ja rajoitusten kautta ennen kuin vedetään johtopäätökset, että mummolla on mielenterveysongelma ja pyydetään mummoa hakeutumaan hoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on osalla porukasta ajatus, että vanhempi ei saisi mitenkään olla kiinnostunut aikuisen lapsensa perheestä. Kannattaa miettiä mikä ihmeen vaara vanhempien kiinnostuksessa olisi. Isovanhempien ja lastenlasten suhde on merkittävä ja sitä olisi hyvä tukea. Asia erikseen ovat mummot ja vaarit, jotka eivät kykene isovanhemmuuteen sairautensa tai välinpitämättömyytensä vuoksi. Silloin lapsille on syytä kertoa, 
miksi isovanhemmat eivät pidä yhteyttä. Isovanhempien mollaaminen lasten kuullen on huono tapa kertoa omasta ärtymyksestään.

Suhde appivanhempiin ei ole se pahin ongelmavyyhti parisuhteeseen, useammin ongelmia on omien vanhempien kanssa, ja nämä heijastuvat myös parisuhteeseen. Se, että ei ole kasvanut aikuiseksi, saa usein ristiriitoja aikaan parisuhteessa. Kannattaa miettiä vaikka pariterapiassa miksi vanhemmistaan ei ole voinut irrottautua, ja miten se voisi tapahtua nyt.

Etäisyyden saa kasvun ja kehityksen kautta, ei edes tarvitse laittaa välejä poikki vanhempiin. Eriytyminen tapahtuu ihmisen omassa mielessä ja näkyy vahvistuneena tahtona. Kun minuus vahvistuu, ihminen viestii toiminnallaan tietävänsä, mitä haluaa. Silloin vanhempien sanomiset voi jättää huomiotta. Silloin on myös rohkeutta laittaa rajat tungetteleville vanhemmille. Jos eriytymisessä eli kasvussa omaksi minäksi on ollut ongelmia nuorena, vanhempien mielipiteet voivat painaa liikaa vielä aikuisenkin elämässä.

Ihan hyvä kirjoitus monilta osin, mutta vanhempia syyllistäessä/kritisoidessa tulee muistaa sekin, etteivät lapset "tarvitse" isovanhempia. Lapselle voi muodostua oikein merkittävä ja antoisa suhde isovanhempaan, mutta se suhde on korvattavissa. Lapselle riittää, että hänen elämässään on muitakin tärkeitä aikuisia ihmisiä kuin omat vanhemmat. Sellaisen ei täydy perustua sukulaissuhteeseen. Äärimmäisen harva huvin ja urheilun vuoksi pitää isovanhemman etäällä, eikä sellaisesta päätöksestä pidä syyllistää. Ihan jo sekin, että isovanhempi vie energiaa tavalla tai toisella vanhemmalta riittää syyksi rajata kanssakäymistä ankarasti. Vanhemmuus ei ole korvattavissa ja huolestuttavampaa onkin avioerojen myötä tapahtuva etäännyttäminen toisesta vanhemmasta.

Minä kyllä väitän, että isovanhempi joka ei kykene hyväksymään oman lapsen aikuistumista ja sitä että isovanhempi ei ole vanhempi lapsenlapselle (hänen ei esim. täydy huolehtia sellaisista asioista mistä vanhempi huolehtii), ei myöskään kykene antamaan lapselle hyvää isovanhemmuutta.

Herkästi isovanhempia puolustaessa unohtuu, että isovanhemman hyöty lapselle menee samantien pois jos hänen tapa olla lapsen kanssa vaikuttaa negatiivisesti vanhemmuuteen. Myös vanhempien parisuhteen torpedointi on sellainen asia, mihin vanhempien pitää puuttua rajusti ja tarvittaessa laittaa välit poikki kokonaan.

Minun appiukkoni on suoraan haukkunut minua miehelleni, ja anoppini on yrittänyt useamman kerran selän takana juonitellen aiheuttaa minulle ja miehelleni vakavan riidan. Anoppi jopa kerran vihjaili miehelleni, että nykyään moni isäkin päätyy lastensa huoltajaksi. On mieheni ensisijainen tehtävä näyttää vanhemmilleen paikkansa, mutta ihan hyvällä syyllä voin sanoa, ettei tällaisten ihmisten täydy olla läheisessä tekemisissä lastenlastensa kanssa lainkaan. Lasten koti on vanhempien parisuhde. Täytyy olla erittäin sairas ihminen mieleltään, jos toivoo edes salaa pienten lasten vanhempien eroavan vain siitä syystä että saisi ehkä olla enemmän lastenlasten kanssa yhdessä.

Isovanhemmille pitäisi uskaltaa puhua avoimesti ja asiasta. Kannattaa kertoa ensin hyvistä asioista, joita arvostaa ja vasta sitten niistä, joihin toivoo muutosta. On hyvä tiedostaa, että omien vanhempien kohtaaminen aikuisten tasolla voi olla sinulle tai puolisollesi hankalaa, sillä vanhempien seurassa on helppo pudota itse takaisin lapseksi. Keskustelussa ei sitten saa mennä henkilökohtaisuuksiin eikä ryhtyä kaivelemaan esim. vaikka omaa lapsuuttaan, vaan asiat on pidettävä asioina.

Jos isovanhemmat loukkaantuvat niin aloitteen sopuun voi jättää isovanhemmille. Voi esimerkiksi sanoa, että ottakaa yhteyttä, kun olette valmiita noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä. Jos isovanhemmat haluavat aidosti olla lastenlastensa kanssa, he kyllä pääsevät yli loukkaantumisen tunteesta ja ottavat yhteyttä.

Minusta kukin tekee omalta osaltaan voitavansa, muistaen, että kukaan ei voi kuitenkaan muuttaa muita. Tee omat ratkaisusi, jos yhteispeli ei onnistu. Jos isovanhempien kanssa ei saada luotua yhteisiä pelisääntöjä, heidän kanssaan ei tarvitse olla tekemisissä.

Ai että ruuhkavuosia elävän ihmisen putää käyttää aikaansa siihen wttä kertoo aikuiselle ihmiselle että selän takana ei saa haukkua, lapsellwen wi saa toivoa avioeroa tai että he ei ole lapsenlapsen huoltajia jne.

Eikö voi lähteä siitä että nää ymmärtää ihan ilman mitään tiedotustilaisuuksia.

Ne ruuhkavuodet saattavat kestää yllättävän kauan. Naisten kokema stressi ei vähene pikkulapsivaiheen jälkeen. Hankaluuksia työn ja muun elämän yhteensovittamisessa kokee 38-47-vuotiaista naisista 39 prosenttia (miehet 28%) ja 48-57-vuotiaista naisista 37% (miehet 26%).

Jos sinulla ei ole aikaa keskustella tärkeistä asioista vanhempiesi tai puolisosi vanhempien kanssa, siis yrittää ratkaista ongelmaa ruuhkavuosien aikana keskustelemalla edes tuntia tai puolta tuntia tai aikaa kirjoittaa asiasta puolisosi kanssa yhteinen kirje isovanhemmille jos keskusteluyhteyttä ei ole niin minusta sinä et ole edes yrittänyt ratkaista asiaa vaan ainoastaan vältellä asiaa. Aikuinen ihminen ei toimi niin ja on tärkeää millaisen toimintamallin siirrät lapsillesi.

Minä en täysin hahmota järjenjuoksuasi. Täällä on kuvattu ongelmia siitä, miten isovanhemmat ei kunnioita rajoja ja kuinka he takertuu liikaa.

Miten sinä saat käännettyä tämän ongelmakäyttäytymisen sen perheen asiaksi tai vanhempien kehitysprosessin viiveeksi? Ongelmahan on se ettei se isovanhempi ole irtaantunut tai jos onkin, tunkee takaisin. Ei se etteikö se perheen vanhempi olisi ihan normaali.

Ylimalkaan tuo että tällä sitten lähdettäisiin yhteiseen keskustelusavottaan tai asiaa vatkaamaan jopa terapiaan, vain viestittäisiin sille isovanhemmalle, että hän jotenkin kuuluu perheeseen. Kun nimenomaan ei kuulu ja suurin ongelma on se, ettei hän suostu tajuamaan tätä!

Sinä saat kaiken kuulostamaan niin mustavalkoiselta .

Suurin osa ihmisistä haluaa olla tekemisissä läheisten sukulaisten kanssa ja kokee isovanhemmat osaksi laajempaa perhettä. Joissain maissa he kuuluvat aivan itsestään selvästi perheeseen.

Jos näissä suhteissa tulee joitain ongelmia , niin taas suurin osa ihmisistä ei ratkaise asiaa niin yksioikoisesti laittamalla välejä poikki koska useimmiten noista suhteista myös saa paljon ongelmista huolimatta.

Kyllä silloin " keskustelusavotta" on kaikkien etu .

Vastuu lapsista ja päätäntävalta on ilman muuta vanhemmilla , mutta sellainen lähtökohta, että vanhemmat ovat aina ja kaikessa oikeassa ja isovanhemmat lähtökohtaisesti väärässä kuulostaa aika uhoilevalta .

Vanhempi ei omista lastaan eikä lapsi ole vanhemman jatke.

Lapsi saattaa kokea sielun kumppanuutta esim yhden isovanhemman kanssa tai samaistuu tätiinsä/ setäänsä.

Ihmiset haluavat tietää mistä ovat ja tuntea sukunsa.

Adootoidutkin usein haluavat selvittää omat juurensa.

Eli jotain vaivaa kannattaa nähdä hyvien välien vuoksi

Huoltajien velvollisuuksiin kuuluu pitää huolta lapsesta. Jos jollakulla on mt-ongelma, tällainen ihminn ei ole hyväksi lapselle. Mt-ongelma vaatii hoitoa. Vasta sen jälkeen on keskusteleminen millään tavoun ajankohtainen asia.

Minun äitini oli pahasti mt- ongelmainen. En koskaan laittanut välejä poikki ja ilman muuta lasten kanssa häntä tapailtiin.

En jättänyt heitä koskaan kylläkään äitini hoiviin kun hän ei jaksanut enkä oikein luottanutkaan että kaikki menisi hyvin.

Mutta mitään vahinkoa siitä , että pidettiin yhteyttä kuitenkin ei kyllä tullut.

Lapseni ovat normaaleja pärjääviä ihmisiä ja vähintään keskiverrosti ymmärtävät erilaisuutta ja sitä ettei kaikki aina mene ihanteellisesti.

Sukulaiset on usein sokeita niille mt-ongelmille. Normaaliksi hyväksytään kaikkea epänormaalia.

Ap:n tapauksessa se mt-ongelmainen käytös kohdistui suoraan henkisenä väkivaltana lasta kohtaan.

Hyvä huoltaja ei salli sellaista.

Mitä tarkoitat tällä? Äitini oli ihan diagnoosin saanut eikä kyllä kukaan pitänyt häntä normaalina, ei sukulaisetkaan.

Jos taas tarkoitat lapsiani, niin hyvin pärjäävät koulutusta vaatineissa töissään, heillä on pitkät parisuhteet joissa myös näyttävät olevan tyytyväisiä ja ystäviäkin on. Kai minulla nyt jotain vihiä olisi asiasta jos heillä kovin hankalia mt- ongelmia olisi .

Et sinä nyt voi väittää että heillä niitä on pakko olla kun ei pantu välejä poikki äitini kanssa. Sitä en kadu. Koen tehneeni oikein.

Sinun äitisihän sai hoitoa. Sitähän tuolla edelläsi peräänkuulutettiin. Hoitamista.

Sitä hänen mt-ongelmaansa ei hoidettu sukulaiskeskusteluilla, kuten täällä on ehdotettu.

Ja mt-ongelmainen voi olla monella tapaa. Esim ap:n tapauksessa se oli suoraan lapselle vahingollista käytösyä monella tapaa.

Jos oikoo mutkat suoriksi niin noin voi toki päätellä. Mt-ongelmia ei hoideta sukulaiskeskusteluilla enkä ole kenenkään nähnyt ehdottavan niin. Jos voit kertoa kommentin missä näin on sanottu niin mainitsetko kommentin numeron.

Jos on ap:n kaltainen tilanne niin oletan tilanteen etenevän perheen ja sukulaisten välillä ensin keskusteluiden ja rajoitusten kautta ennen kuin vedetään johtopäätökset, että mummolla on mielenterveysongelma ja pyydetään mummoa hakeutumaan hoitoon.

Ap:n anoppi on sekaisin kuin seinäkello. Siinä mitään keskustella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on osalla porukasta ajatus, että vanhempi ei saisi mitenkään olla kiinnostunut aikuisen lapsensa perheestä. Kannattaa miettiä mikä ihmeen vaara vanhempien kiinnostuksessa olisi. Isovanhempien ja lastenlasten suhde on merkittävä ja sitä olisi hyvä tukea. Asia erikseen ovat mummot ja vaarit, jotka eivät kykene isovanhemmuuteen sairautensa tai välinpitämättömyytensä vuoksi. Silloin lapsille on syytä kertoa, 
miksi isovanhemmat eivät pidä yhteyttä. Isovanhempien mollaaminen lasten kuullen on huono tapa kertoa omasta ärtymyksestään.

Suhde appivanhempiin ei ole se pahin ongelmavyyhti parisuhteeseen, useammin ongelmia on omien vanhempien kanssa, ja nämä heijastuvat myös parisuhteeseen. Se, että ei ole kasvanut aikuiseksi, saa usein ristiriitoja aikaan parisuhteessa. Kannattaa miettiä vaikka pariterapiassa miksi vanhemmistaan ei ole voinut irrottautua, ja miten se voisi tapahtua nyt.

Etäisyyden saa kasvun ja kehityksen kautta, ei edes tarvitse laittaa välejä poikki vanhempiin. Eriytyminen tapahtuu ihmisen omassa mielessä ja näkyy vahvistuneena tahtona. Kun minuus vahvistuu, ihminen viestii toiminnallaan tietävänsä, mitä haluaa. Silloin vanhempien sanomiset voi jättää huomiotta. Silloin on myös rohkeutta laittaa rajat tungetteleville vanhemmille. Jos eriytymisessä eli kasvussa omaksi minäksi on ollut ongelmia nuorena, vanhempien mielipiteet voivat painaa liikaa vielä aikuisenkin elämässä.

Ihan hyvä kirjoitus monilta osin, mutta vanhempia syyllistäessä/kritisoidessa tulee muistaa sekin, etteivät lapset "tarvitse" isovanhempia. Lapselle voi muodostua oikein merkittävä ja antoisa suhde isovanhempaan, mutta se suhde on korvattavissa. Lapselle riittää, että hänen elämässään on muitakin tärkeitä aikuisia ihmisiä kuin omat vanhemmat. Sellaisen ei täydy perustua sukulaissuhteeseen. Äärimmäisen harva huvin ja urheilun vuoksi pitää isovanhemman etäällä, eikä sellaisesta päätöksestä pidä syyllistää. Ihan jo sekin, että isovanhempi vie energiaa tavalla tai toisella vanhemmalta riittää syyksi rajata kanssakäymistä ankarasti. Vanhemmuus ei ole korvattavissa ja huolestuttavampaa onkin avioerojen myötä tapahtuva etäännyttäminen toisesta vanhemmasta.

Minä kyllä väitän, että isovanhempi joka ei kykene hyväksymään oman lapsen aikuistumista ja sitä että isovanhempi ei ole vanhempi lapsenlapselle (hänen ei esim. täydy huolehtia sellaisista asioista mistä vanhempi huolehtii), ei myöskään kykene antamaan lapselle hyvää isovanhemmuutta.

Herkästi isovanhempia puolustaessa unohtuu, että isovanhemman hyöty lapselle menee samantien pois jos hänen tapa olla lapsen kanssa vaikuttaa negatiivisesti vanhemmuuteen. Myös vanhempien parisuhteen torpedointi on sellainen asia, mihin vanhempien pitää puuttua rajusti ja tarvittaessa laittaa välit poikki kokonaan.

Minun appiukkoni on suoraan haukkunut minua miehelleni, ja anoppini on yrittänyt useamman kerran selän takana juonitellen aiheuttaa minulle ja miehelleni vakavan riidan. Anoppi jopa kerran vihjaili miehelleni, että nykyään moni isäkin päätyy lastensa huoltajaksi. On mieheni ensisijainen tehtävä näyttää vanhemmilleen paikkansa, mutta ihan hyvällä syyllä voin sanoa, ettei tällaisten ihmisten täydy olla läheisessä tekemisissä lastenlastensa kanssa lainkaan. Lasten koti on vanhempien parisuhde. Täytyy olla erittäin sairas ihminen mieleltään, jos toivoo edes salaa pienten lasten vanhempien eroavan vain siitä syystä että saisi ehkä olla enemmän lastenlasten kanssa yhdessä.

Isovanhemmille pitäisi uskaltaa puhua avoimesti ja asiasta. Kannattaa kertoa ensin hyvistä asioista, joita arvostaa ja vasta sitten niistä, joihin toivoo muutosta. On hyvä tiedostaa, että omien vanhempien kohtaaminen aikuisten tasolla voi olla sinulle tai puolisollesi hankalaa, sillä vanhempien seurassa on helppo pudota itse takaisin lapseksi. Keskustelussa ei sitten saa mennä henkilökohtaisuuksiin eikä ryhtyä kaivelemaan esim. vaikka omaa lapsuuttaan, vaan asiat on pidettävä asioina.

Jos isovanhemmat loukkaantuvat niin aloitteen sopuun voi jättää isovanhemmille. Voi esimerkiksi sanoa, että ottakaa yhteyttä, kun olette valmiita noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä. Jos isovanhemmat haluavat aidosti olla lastenlastensa kanssa, he kyllä pääsevät yli loukkaantumisen tunteesta ja ottavat yhteyttä.

Minusta kukin tekee omalta osaltaan voitavansa, muistaen, että kukaan ei voi kuitenkaan muuttaa muita. Tee omat ratkaisusi, jos yhteispeli ei onnistu. Jos isovanhempien kanssa ei saada luotua yhteisiä pelisääntöjä, heidän kanssaan ei tarvitse olla tekemisissä.

Ai että ruuhkavuosia elävän ihmisen putää käyttää aikaansa siihen wttä kertoo aikuiselle ihmiselle että selän takana ei saa haukkua, lapsellwen wi saa toivoa avioeroa tai että he ei ole lapsenlapsen huoltajia jne.

Eikö voi lähteä siitä että nää ymmärtää ihan ilman mitään tiedotustilaisuuksia.

Ne ruuhkavuodet saattavat kestää yllättävän kauan. Naisten kokema stressi ei vähene pikkulapsivaiheen jälkeen. Hankaluuksia työn ja muun elämän yhteensovittamisessa kokee 38-47-vuotiaista naisista 39 prosenttia (miehet 28%) ja 48-57-vuotiaista naisista 37% (miehet 26%).

Jos sinulla ei ole aikaa keskustella tärkeistä asioista vanhempiesi tai puolisosi vanhempien kanssa, siis yrittää ratkaista ongelmaa ruuhkavuosien aikana keskustelemalla edes tuntia tai puolta tuntia tai aikaa kirjoittaa asiasta puolisosi kanssa yhteinen kirje isovanhemmille jos keskusteluyhteyttä ei ole niin minusta sinä et ole edes yrittänyt ratkaista asiaa vaan ainoastaan vältellä asiaa. Aikuinen ihminen ei toimi niin ja on tärkeää millaisen toimintamallin siirrät lapsillesi.

Minä en täysin hahmota järjenjuoksuasi. Täällä on kuvattu ongelmia siitä, miten isovanhemmat ei kunnioita rajoja ja kuinka he takertuu liikaa.

Miten sinä saat käännettyä tämän ongelmakäyttäytymisen sen perheen asiaksi tai vanhempien kehitysprosessin viiveeksi? Ongelmahan on se ettei se isovanhempi ole irtaantunut tai jos onkin, tunkee takaisin. Ei se etteikö se perheen vanhempi olisi ihan normaali.

Ylimalkaan tuo että tällä sitten lähdettäisiin yhteiseen keskustelusavottaan tai asiaa vatkaamaan jopa terapiaan, vain viestittäisiin sille isovanhemmalle, että hän jotenkin kuuluu perheeseen. Kun nimenomaan ei kuulu ja suurin ongelma on se, ettei hän suostu tajuamaan tätä!

Sinä saat kaiken kuulostamaan niin mustavalkoiselta .

Suurin osa ihmisistä haluaa olla tekemisissä läheisten sukulaisten kanssa ja kokee isovanhemmat osaksi laajempaa perhettä. Joissain maissa he kuuluvat aivan itsestään selvästi perheeseen.

Jos näissä suhteissa tulee joitain ongelmia , niin taas suurin osa ihmisistä ei ratkaise asiaa niin yksioikoisesti laittamalla välejä poikki koska useimmiten noista suhteista myös saa paljon ongelmista huolimatta.

Kyllä silloin " keskustelusavotta" on kaikkien etu .

Vastuu lapsista ja päätäntävalta on ilman muuta vanhemmilla , mutta sellainen lähtökohta, että vanhemmat ovat aina ja kaikessa oikeassa ja isovanhemmat lähtökohtaisesti väärässä kuulostaa aika uhoilevalta .

Vanhempi ei omista lastaan eikä lapsi ole vanhemman jatke.

Lapsi saattaa kokea sielun kumppanuutta esim yhden isovanhemman kanssa tai samaistuu tätiinsä/ setäänsä.

Ihmiset haluavat tietää mistä ovat ja tuntea sukunsa.

Adootoidutkin usein haluavat selvittää omat juurensa.

Eli jotain vaivaa kannattaa nähdä hyvien välien vuoksi

Huoltajien velvollisuuksiin kuuluu pitää huolta lapsesta. Jos jollakulla on mt-ongelma, tällainen ihminn ei ole hyväksi lapselle. Mt-ongelma vaatii hoitoa. Vasta sen jälkeen on keskusteleminen millään tavoun ajankohtainen asia.

Minun äitini oli pahasti mt- ongelmainen. En koskaan laittanut välejä poikki ja ilman muuta lasten kanssa häntä tapailtiin.

En jättänyt heitä koskaan kylläkään äitini hoiviin kun hän ei jaksanut enkä oikein luottanutkaan että kaikki menisi hyvin.

Mutta mitään vahinkoa siitä , että pidettiin yhteyttä kuitenkin ei kyllä tullut.

Lapseni ovat normaaleja pärjääviä ihmisiä ja vähintään keskiverrosti ymmärtävät erilaisuutta ja sitä ettei kaikki aina mene ihanteellisesti.

Sukulaiset on usein sokeita niille mt-ongelmille. Normaaliksi hyväksytään kaikkea epänormaalia.

Ap:n tapauksessa se mt-ongelmainen käytös kohdistui suoraan henkisenä väkivaltana lasta kohtaan.

Hyvä huoltaja ei salli sellaista.

Mitä tarkoitat tällä? Äitini oli ihan diagnoosin saanut eikä kyllä kukaan pitänyt häntä normaalina, ei sukulaisetkaan.

Jos taas tarkoitat lapsiani, niin hyvin pärjäävät koulutusta vaatineissa töissään, heillä on pitkät parisuhteet joissa myös näyttävät olevan tyytyväisiä ja ystäviäkin on. Kai minulla nyt jotain vihiä olisi asiasta jos heillä kovin hankalia mt- ongelmia olisi .

Et sinä nyt voi väittää että heillä niitä on pakko olla kun ei pantu välejä poikki äitini kanssa. Sitä en kadu. Koen tehneeni oikein.

Sinun äitisihän sai hoitoa. Sitähän tuolla edelläsi peräänkuulutettiin. Hoitamista.

Sitä hänen mt-ongelmaansa ei hoidettu sukulaiskeskusteluilla, kuten täällä on ehdotettu.

Ja mt-ongelmainen voi olla monella tapaa. Esim ap:n tapauksessa se oli suoraan lapselle vahingollista käytösyä monella tapaa.

Jos oikoo mutkat suoriksi niin noin voi toki päätellä. Mt-ongelmia ei hoideta sukulaiskeskusteluilla enkä ole kenenkään nähnyt ehdottavan niin. Jos voit kertoa kommentin missä näin on sanottu niin mainitsetko kommentin numeron.

Jos on ap:n kaltainen tilanne niin oletan tilanteen etenevän perheen ja sukulaisten välillä ensin keskusteluiden ja rajoitusten kautta ennen kuin vedetään johtopäätökset, että mummolla on mielenterveysongelma ja pyydetään mummoa hakeutumaan hoitoon.

Ap:n anoppi on sekaisin kuin seinäkello. Siinä mitään keskustella.

Keskustelethan täällä sinäkin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kehtaako sanoa äidille kun näkee äidin tai isän pussailevan lapsiaan suulle tai suun lähistölle, syövän ruokaa samalla lusikalla tai käyttävän lattialle pudonnutta tuttia omassa suussaan ja sitten antavan vauvalle, että oletko sinä koskaan kuullut karieksesta ja se tarttuu sinun suustasi vauvalle?

Vai onko tämä taas turhaa neuvomista mistä loukkaannutaan?

Mikä tarve sulla on puuttua siihen miten toisten perheissä toimitaan? Jos se äiti haluaa tartuttaa lapselleen karieksen niin siinähän tartuttaa. Ei se sun elämään mitenkään vaikuta eikä näin ollen tarvii käydä kommentoimassa.

Niin no minä olen kyseisen perheen isä ja vaimo on aika ehdoton ja jääräpäinen, mietin, että uskallanko sanoa karieksesta vai tuleekohan tästä taas joku riita. Miten sen sanoisi neutraalisti ettei vaimo kilahda? Äidilleni en uskalla enää soittaa ja kysyä neuvoa, vaimo tarkistaa nykyään minun soitetut puhelut.

Älä nyt ainakaan äitiäs sotke teidän perheen asioihin. Kyllä vanhempien pitää pystyä sopimaan kasvatukselliset asiat ihan keskenään. Kehotan sanomaan vaimolle suoraan ja jos suuttuu niin sit suuttuu. Yleensä lapsiin liittyvät asiat kannattaa sopia ennen kun niitä lapsia rupee hankkimaan.

Mitä kaikkea kannattaa sopia ennen lasten hankintaa?

No me ollaan ainaki miehen kanssa sovittu kaikesta mikä saattaa liittyä lasten kasvatukseen. Alkaen ihan siitä et miten meidän lasta hoidetaan tai ruokitaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kehtaako sanoa äidille kun näkee äidin tai isän pussailevan lapsiaan suulle tai suun lähistölle, syövän ruokaa samalla lusikalla tai käyttävän lattialle pudonnutta tuttia omassa suussaan ja sitten antavan vauvalle, että oletko sinä koskaan kuullut karieksesta ja se tarttuu sinun suustasi vauvalle?

Vai onko tämä taas turhaa neuvomista mistä loukkaannutaan?

Mikä tarve sulla on puuttua siihen miten toisten perheissä toimitaan? Jos se äiti haluaa tartuttaa lapselleen karieksen niin siinähän tartuttaa. Ei se sun elämään mitenkään vaikuta eikä näin ollen tarvii käydä kommentoimassa.

Niin no minä olen kyseisen perheen isä ja vaimo on aika ehdoton ja jääräpäinen, mietin, että uskallanko sanoa karieksesta vai tuleekohan tästä taas joku riita. Miten sen sanoisi neutraalisti ettei vaimo kilahda? Äidilleni en uskalla enää soittaa ja kysyä neuvoa, vaimo tarkistaa nykyään minun soitetut puhelut.

Älä nyt ainakaan äitiäs sotke teidän perheen asioihin. Kyllä vanhempien pitää pystyä sopimaan kasvatukselliset asiat ihan keskenään. Kehotan sanomaan vaimolle suoraan ja jos suuttuu niin sit suuttuu. Yleensä lapsiin liittyvät asiat kannattaa sopia ennen kun niitä lapsia rupee hankkimaan.

Mitä kaikkea kannattaa sopia ennen lasten hankintaa?

No me ollaan ainaki miehen kanssa sovittu kaikesta mikä saattaa liittyä lasten kasvatukseen. Alkaen ihan siitä et miten meidän lasta hoidetaan tai ruokitaan.

Mitä te sovitte karieksesta ennen kuin hankitte lapsia? Joku ystävällisesti muistutti, että karieksesta sovitaan ennen kuin hankitaan lapsia. Mietin vaan, että onko tosiaan tapana ja muistaako sen siinä tohinassa.