Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa näistä ongelmista johtuu siitä, että miniä ei saa sanottua anopille mitään. Jos anopin apu ei miellytä niin sanotaan, että kiitos ei, me tiedämme miten tämä tehdään. Asia sanotaan kohteliaasti mutta napakasti. Ei syyllistetä, ei syytetä, todetaan ja toimitaan. Sen lapsen kanssa kun joutuu vielä monta kertaa vastaaviin tilanteisiin eli anoppi uskoo olevansa hyödyksi, mutta sinun mielestä hän ei ole.

Niin. Tää vaan vaatisi myös sinne vastapuolelle asiallisen ihmisen, jolla on mielenterveys tallella. Tää ei nimittäin toimi, jos toinen on rajaton ja mt-ongelmainen. Rajaton ihminen ei kuuntele ja mt-ongelmainen ei ymmärrä.

Mulla hormonit ja unettomuus otti vallan ja kesti ensimmäisen vauvavuoden. Olin kaikille vihainen ja puolustusasenissa, suojelin lastani sellaisilta vaaroilta mitä ei ollut edes olemassa. Anoppi hengitti väärin, oma äitini kehtasi aivastaa vauvan nukkuessa ja miehelläkin oli taatusti suhde työkaverinsa kanssa. Mä en voi kuin kiittää lähipiiriä siitä, että ne kesti mua sen vuoden.

Ongelma ratkaistaan kun opetellaan sanomaan anopille, että yhteydenpitoa ei nyt tarvita, ja hoitoavut ja muut hankitaan MLL:ltä, niin ei tarvitse miettiä pahoittuuko anopin mieli eikä varsinkaan pahoittaa omaa mieltään.

Ensimmäinen lapsenlapseni syntyi 4 kk sitten. En ole nähnyt häntä, koska ei ole kutsuttu enkä halua tuppautua. Poikani anopilta olen kuullut, että vauva on ihana ja nimiäiset oli kiva kaverijuhla, joissa hän oli mukana ainoana sukulaisena. Asia selvä, en tunkeudu perheeseen antamaan neuvoja ja pilaamaan kenenkään elämää. Siksi on kurjaa kuulla, että miniän mielestä olen huono anoppi, kun en varakkuudesta huolimatta osta heille mitään tarpeellista tavaraa turvaistuimesta rattaisiin. Kelpaan siis lompakoksi, mutta en näkemään lasta.

Meillä mökötetään nyt. Kesällä koko perhe hermostui mummon takertuvuuteen. Mummo tietysti siitä sitten veti herneen nenään että kun hyväähän hän vain. Niin, lähinnä itselleen. Nyt ei sitten olla missään yhteydessä.

Eli mikään sellainen normaali yhteydenpito, joka tuntuisi myös meistä mukavalta, ei onnistu.

Se on joko se tukahduttava päällevyöryminen tai ei yhtään mitään. Ja hänelle ei voi sanoa. Hän saa kyllä arvostella ihan milloin vaan ketä vaan mistä vaan, mutta edes lapsi ei saa sanoa hänelle, että nyt taas menee överiksi.

Pari asiaa voi ketjusta päätellä, anoppi on aina väärässä ja nuoret äidit ovat uskomattoman tosikkoja.

Vierailija kirjoitti:

Meillä mökötetään nyt. Kesällä koko perhe hermostui mummon takertuvuuteen. Mummo tietysti siitä sitten veti herneen nenään että kun hyväähän hän vain. Niin, lähinnä itselleen. Nyt ei sitten olla missään yhteydessä.

Eli mikään sellainen normaali yhteydenpito, joka tuntuisi myös meistä mukavalta, ei onnistu.

Se on joko se tukahduttava päällevyöryminen tai ei yhtään mitään. Ja hänelle ei voi sanoa. Hän saa kyllä arvostella ihan milloin vaan ketä vaan mistä vaan, mutta edes lapsi ei saa sanoa hänelle, että nyt taas menee överiksi.

Tuttu kuvio. Esikoinen kiljasi 3 vuotiaana mummullensa että "hyi, et pussaa", ihan tosissaan ja kiukkuisena, kun mummu piti väkisin kiinni ja hönki naamalle ja pussaili taukoamatta toisen naamaa. Mummu pahoitti mielensä tästä! Totesi kylmästi pojalle pitkään tämän jälkeen "ai niin, eihän tätä pikku herraa saa koskea". Mitä hel*****ä?

Vierailija kirjoitti:

Ainahan on ihmisiä, joiden ympärillä on vain hankalia ihmisiä, näillä tuppaa myös ne anopit olemaan aina niitä kauhuversioita.

Niinpä. Hankalan ja vaikeanluontoisella miniällä on jostain kumman syystä tosi hankala ja vaikea anoppi.

Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan.

Vierailija kirjoitti:

Ongelma ratkaistaan kun opetellaan sanomaan anopille, että yhteydenpitoa ei nyt tarvita, ja hoitoavut ja muut hankitaan MLL:ltä, niin ei tarvitse miettiä pahoittuuko anopin mieli eikä varsinkaan pahoittaa omaa mieltään.

Ja anoppi voi myös ilmoittaa miniälle, että häneen loppuu kaikki yhteydenpito. Ehkä sitä jossain elämänvaiheessa saattais tarvita...apua ja yhteydenpitoa ?

Vierailija kirjoitti:

Pari asiaa voi ketjusta päätellä, anoppi on aina väärässä ja nuoret äidit ovat uskomattoman tosikkoja.

Ja lapsellisia, ainakin av-mammaäidit.

Onneksi itselläni ei ole yhtään tällaista känkkäränkkäminiää, vaan tasapainoisia aikuisia ihmisiä, ihania.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuleva mummo kirjoitti:

Itse olen odottanut lapsenlapsia siitä lähtien, kun sain oman käärön synnärillä syliini. Täysi vastuu pikkuisesta on raskas ja vauva valvottaa ja tuoreena äitinä pieneensä suhtautuu suojelevasti, kuin leijonaemo. Sitten joskus kun pääsen mummoksi aion vain nauttia pikkuisen tuoksusta ja kuiskutella mummin kultaa...

Jos mummo on muuten vastuuntuntoinen, jättäkää pikkuinen suukoteltavaksi ja lähtekää itse elokuviin, kävelylenkille tai ”päiväunille” tekemään toista syliteltävää...

Olet sairas.

Tämä keskustelu on mennyt iha mahdottomaksi! Mitä tuonkin mummon kirjoituksessa mukamas oli, että sinä menet haukkumaan sairaaksi ,en ymmärrä!!

Rajattomuus, iholle meneminen, ihmeellinen haistelu?, lapsen päälle räkiminen...

Hullujaha te ootte!! Kerta kaikkiaan

Nämä miniät keksivät ja repivät hatustaan näitä kauhujuttuja. Tosia ne eivät todellakaan ole, tai voi olla joku pari prosenttia.

Sama kirjoittaja takoo nyt hiki päässä noita "voi näitä miniöitä" - ruikutuksia.

Ensimmäiseen vauvaan tuore äiti suhtautuu todella ripustautuvasti. Toisaalta ymmärrettävää, toisaalta ei tervettä pidemmän päälle. Siinä opetetaan vauva tuolla tyylillä roikkumaan äidissä ja myöhemmin kun sitä jatkaa, ja haluttaisiinkin äidille omaa tilaa, mutta muksu ei anna. Kun tarvitaan sitten lastenhoitajaa, on hirveen vaikee yhtäkkiä anopin tulla auttamaan, kun hän kokee, ettei mitään osaa tehdä oikein, kun on vaan moitittu. Sitten äitiä on varmaan jo ärsyttänyt joku anopissa jo paljon ennen vauvaa, mistä johtuen nyt käytetään vauvaa välineenä näyttämään anopille anopin paikan.

Vaikka miehes peesaa puolisoaan, niin onko varma, että hän on oikeasti samaa mieltä asioista eikä vaan sano mieliks, että pääsee helpommalla. yksi syy, miksi miniä ärsyyntyy anoppiin (tai ylipäätään ihmiset ärsyyntyy toisiinsa) on se, että hän näkee anopissa sellaisia piirteitä, mistä ei pidä, mutta jollaisia myös hänellä itsellään on, mutta ei halua tätä myöntää.

Kannattaa opetella hyväksymään itsessään huonoja piirteitä, toki parantaa niitä, mutta ratkaisu on loppupelissä jokaisella itsellään. Vain skitsofreenikko voi tapella peilin kanssa, muuten riitelyyn tarvitaan kaksi ihmistä. Mieti kaikkia asioita, mistä olet anopille kiitollinen ja ne ärsyttävät piirteet ei enää olekaan niin ärsyttäviä.

Kannattaa ihan kasvotusten sanoa anopille, jos et jostain hänen tekemisestään pidä ja yleensä ihminen muuttaa käytöstään, sillä ei hän ole ajatustenlukija, joten ilman pyyntöä, ei varmasti olisi muutostakaan.

Tuoreen äidin täytyy kasvaa ihmisenä ja vauva onneks vähän kasvattaa jokaista vanhempaa. Mutta mitä täydellisempi olet omasta mielestäs, sitä vaikeempi sun on ihmisenä kasvaa.

Vierailija kirjoitti:

Yksi mummo täällä ja yksi tarina myös.

Kasvatin omat lapset aika kovalla kurilla ja säännöillä. Tiesivät, mikä on oikein ja mikä väärin. Kurin toinen puoli oli rakkaus ja se helppous, kun lapset tiesivät, miten toimitaan. 

Nyt on tullut puolisoita ja lapsenlapsia. Tytöt kun ovat käyneet kurikasvatukseni läpi, kasvattavat omia lapsiaankin rajoilla ja rakkaudella. Heidän lapsiensa kanssa on helppo olla, kun on samat säännöt, mitä on minunkin kotonani.

Poikia on kaksi ja kaksi miniää ja siten myös kaksi erilaista kasvatustyyliä, koska tietenkin miniät kasvattavat lapsia siten, kuin heidän kotonaan on heidät kasvatettu. Ja tässä tulee se ongelma, mikä monissa perheissä on. Juuri se paha anoppi ja inhottava miehen äiti.

En mielelläni hoida poikien lapsia kotonani, koska kasvattusperiaatteet ovat niin erilaisia. En raivaa kotiani lapsikuntoon, jotta lapset saa vapaasti tutkia jokaista paikkaa heitä kieltämättä. En muokkaa koko perheen ruokailua lapsille sopivaksi, ettei tule houkutuksia syödä jotain ei-sallittua. Ja kun kieltää, tulee iso poru ja paha mieli ja itku.

Onhan tämä melkoista tasapainoilua välillä. Mutta silti kotini on minun kotini ja kotini säännöt ovat minun kotini sääntöjä. Mutta olemme tosiaan löytäneet ratkaisun. Tyttöjen lapset tulevat meille hoitoon ja poikien lapsia käyn hoitamassa heidän kotonaan. Näin on kaikille helpompaa, enkä astu näin äitien varpaille.

Olen kohteiaissa väleissä miniöideni kanssa. Emme ylimpiä ystäviä, mutta kohtelemme toisiamme arvotaen ja antaen tilaa ja pidämme etäisyyttä toisiimme niin, että emme sekaannu toistemme elämään.

Erikoista, että kaikki tyttösi ovat yksinhuoltajia ja poikasi eivät osallistu lastensa kasvatukseen, miksiköhän niin? Onko teillä ollut kovin rajattu ns. miesten työt ja naisten työt?

Kiva kuulla, että olette aktiivisesti etsineet toimivan ratkaisun nousseisiin ongelmiin voi kun omakin anoppi olisi noin ratkaisukeskeinen ja halukas kunnioittamaan muiden vanhemmuutta.

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäiseen vauvaan tuore äiti suhtautuu todella ripustautuvasti. Toisaalta ymmärrettävää, toisaalta ei tervettä pidemmän päälle. Siinä opetetaan vauva tuolla tyylillä roikkumaan äidissä ja myöhemmin kun sitä jatkaa, ja haluttaisiinkin äidille omaa tilaa, mutta muksu ei anna. Kun tarvitaan sitten lastenhoitajaa, on hirveen vaikee yhtäkkiä anopin tulla auttamaan, kun hän kokee, ettei mitään osaa tehdä oikein, kun on vaan moitittu. Sitten äitiä on varmaan jo ärsyttänyt joku anopissa jo paljon ennen vauvaa, mistä johtuen nyt käytetään vauvaa välineenä näyttämään anopille anopin paikan.

Vaikka miehes peesaa puolisoaan, niin onko varma, että hän on oikeasti samaa mieltä asioista eikä vaan sano mieliks, että pääsee helpommalla. yksi syy, miksi miniä ärsyyntyy anoppiin (tai ylipäätään ihmiset ärsyyntyy toisiinsa) on se, että hän näkee anopissa sellaisia piirteitä, mistä ei pidä, mutta jollaisia myös hänellä itsellään on, mutta ei halua tätä myöntää.

Kannattaa opetella hyväksymään itsessään huonoja piirteitä, toki parantaa niitä, mutta ratkaisu on loppupelissä jokaisella itsellään. Vain skitsofreenikko voi tapella peilin kanssa, muuten riitelyyn tarvitaan kaksi ihmistä. Mieti kaikkia asioita, mistä olet anopille kiitollinen ja ne ärsyttävät piirteet ei enää olekaan niin ärsyttäviä.

Kannattaa ihan kasvotusten sanoa anopille, jos et jostain hänen tekemisestään pidä ja yleensä ihminen muuttaa käytöstään, sillä ei hän ole ajatustenlukija, joten ilman pyyntöä, ei varmasti olisi muutostakaan.

Tuoreen äidin täytyy kasvaa ihmisenä ja vauva onneks vähän kasvattaa jokaista vanhempaa. Mutta mitä täydellisempi olet omasta mielestäs, sitä vaikeempi sun on ihmisenä kasvaa.

Mistä päättelet etä vauvaa ei ap:n tapauksessakin hoitaisi myös joku muu?

Miksi vauvan ripustautuminen on sinusta epänormaalia, mutta aikuisella naisella se onkin yks kaks ok?

Ja miksi se on vain se äiti jonka pitäisi kasvaa, mutta mummeli saa jäädä kitisijäksi ihan rauhassa?

Ei se rajattoman rajaton käytös ole riitelyä. Siihen ei tarvita kahta osapuolta. Kyllä se rajaton pystyy tulemaan rajojen yli ihan itseksiänsä.

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäiseen vauvaan tuore äiti suhtautuu todella ripustautuvasti. Toisaalta ymmärrettävää, toisaalta ei tervettä pidemmän päälle. Siinä opetetaan vauva tuolla tyylillä roikkumaan äidissä ja myöhemmin kun sitä jatkaa, ja haluttaisiinkin äidille omaa tilaa, mutta muksu ei anna. Kun tarvitaan sitten lastenhoitajaa, on hirveen vaikee yhtäkkiä anopin tulla auttamaan, kun hän kokee, ettei mitään osaa tehdä oikein, kun on vaan moitittu. Sitten äitiä on varmaan jo ärsyttänyt joku anopissa jo paljon ennen vauvaa, mistä johtuen nyt käytetään vauvaa välineenä näyttämään anopille anopin paikan.

Vaikka miehes peesaa puolisoaan, niin onko varma, että hän on oikeasti samaa mieltä asioista eikä vaan sano mieliks, että pääsee helpommalla. yksi syy, miksi miniä ärsyyntyy anoppiin (tai ylipäätään ihmiset ärsyyntyy toisiinsa) on se, että hän näkee anopissa sellaisia piirteitä, mistä ei pidä, mutta jollaisia myös hänellä itsellään on, mutta ei halua tätä myöntää.

Kannattaa opetella hyväksymään itsessään huonoja piirteitä, toki parantaa niitä, mutta ratkaisu on loppupelissä jokaisella itsellään. Vain skitsofreenikko voi tapella peilin kanssa, muuten riitelyyn tarvitaan kaksi ihmistä. Mieti kaikkia asioita, mistä olet anopille kiitollinen ja ne ärsyttävät piirteet ei enää olekaan niin ärsyttäviä.

Kannattaa ihan kasvotusten sanoa anopille, jos et jostain hänen tekemisestään pidä ja yleensä ihminen muuttaa käytöstään, sillä ei hän ole ajatustenlukija, joten ilman pyyntöä, ei varmasti olisi muutostakaan.

Tuoreen äidin täytyy kasvaa ihmisenä ja vauva onneks vähän kasvattaa jokaista vanhempaa. Mutta mitä täydellisempi olet omasta mielestäs, sitä vaikeempi sun on ihmisenä kasvaa.

Järkyttävää tuubaa suollat, anoppi kulta. Äiti ja vauva kuuluu vauvan ensimmäisenä elinvuotena saumattomasti yhteen ja se siitä. Anoppi voi luoda suhdetta lapseen vaikka sen ensimmäisen vauvavuoden jälkeen, jolloin tarve perheen ulkopuoliselle hoitajalle alkaa olla ajankohtaisempi. Pysyttele nyt vaan kiltisti siellä omalla tontillasi vaikka sormet jo syyhyää.

Pitääkö teidän mielestä isänkin kysyä ÄIDILTÄ lupa kun koskee vauvaansa? Eikö anoppi voi kysyä pojaltaan lupaa, vaikkapa saako nostaa vauvan sängystä? Sillä onhan tuo vauva käsittääkseni puoliksi myös pojan vauva?

Ihan sairaaksi mennyt nykyaikana tämä äitien vouhotus. Mukavaa saada tulevaisuudessa miniöitä, rukoilen niin kovin, että saan fiksumpia kuin täällä palstalla suurin osa. Toisaalta, tiedän, että poikani valitsee paremmin.

Kaikista näistä anoppi-miniä ongelmista päästäisiin, jos ihmiset opettelisivat ihan yksinkertaisia käytöstapoja ja toisen huomioimista. Siis puolin ja toisin. Itsellä ei ole ollut anopin kanssa koskaan mitään ongelmia, ihan ihana ihminen, vaikka ei nyt aina ihan samoista asioista tykätä (oikeastaan juuri lainkaan), mutta aina ollaan tultu toimeen ja ihan hyvässä hengessä.

Nämä ongelmatapaukset ovat usein muissakin ihmissuhteissaan ja elämänpiireissään päällepäsmäreitä, röyhkeitä ja toisten yli käveleviä. Eipä sellaiselle auta muuta kuin laittaa ystävällisesti ja jämäkästi rajat. Mutta ei niitä voi muuttaa, he ovat sellaisia kuin ovat. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Niin kannattaa suhtautua tunkeilevaan anoppiin tai tylyyn miniään.

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö teidän mielestä isänkin kysyä ÄIDILTÄ lupa kun koskee vauvaansa? Eikö anoppi voi kysyä pojaltaan lupaa, vaikkapa saako nostaa vauvan sängystä? Sillä onhan tuo vauva käsittääkseni puoliksi myös pojan vauva?

Ihan sairaaksi mennyt nykyaikana tämä äitien vouhotus. Mukavaa saada tulevaisuudessa miniöitä, rukoilen niin kovin, että saan fiksumpia kuin täällä palstalla suurin osa. Toisaalta, tiedän, että poikani valitsee paremmin.

Ei tietenkään tarvitse. Viestistäsi näkee jo, että sinusta tulee normaali mummo :) Sen näkee tuosta sinun tokasta lauseesta.