Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne lapsenlapset kuuluvat isovanhemmille siinä kuin vanhemmilleenkin.
Kukaan ihminen, oli sitten lapsi tai aikuinen ei kuulu kenellekään muulle kun itselleen. Lapsella on toki oikeus isovanhempiinsa mutta isovanhemmilla ei ole mitään oikeutta lapsenlapsiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luuta on taas näemmä pyyhkinyt sivun verran juttuja. Harmi kun en eilen ehtinyt lukemaan muutamaa viimeistä sivua, mutta lopetellassani sivuja oli 167.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne lapsenlapset kuuluvat isovanhemmille siinä kuin vanhemmilleenkin.
On kyllä mystistä, että joku voisi oikeastikin ajatella noin.
Jos toi olisi totta niin isovanhemmillahan pitäisi olla joku oikeus edes tietää onko niitä lapsenlapsia, oikeastihan sitä ei tarvitse mitenkään edes ilmoittaa.
Jos toi olisi totta niin isovanhemmilla pitäisi olla jotain sanavaltaa perheen asioihin, esimerkiksi siihen minne perhe muuttaa, todellisuudessa isovanhemmille ei tarvitse edes ilmoittaa missä lapsenlapsi asuu.
Isovanhempi ei voi päättää mistään lasta koskevista asioista, isovanhemmalla ei ole mitään oikeuksia lapseen ja silti joku voi kuvitella ihan tosissaan, että on samalla viivalla vanhempien kanssa suhteessa lapseen. Se on todella mystistä miten niin voi kuvitella.
Tässä puhutaan moraalisesta oikeudesta eikä lakipykälille r*nkkaamisesta.
Tosiaan. Minäpä käytän moraalista oikeuttani vanhempana ja päätän että isovanhempia tavataan vain minun ja mieheni sallimissa rajoissa eli valvottuna ja max. kerran kuussa. Siihen ei ole nokan koputtamista kellään vaikka kuinka kismittäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne lapsenlapset kuuluvat isovanhemmille siinä kuin vanhemmilleenkin.
On kyllä mystistä, että joku voisi oikeastikin ajatella noin.
Jos toi olisi totta niin isovanhemmillahan pitäisi olla joku oikeus edes tietää onko niitä lapsenlapsia, oikeastihan sitä ei tarvitse mitenkään edes ilmoittaa.
Jos toi olisi totta niin isovanhemmilla pitäisi olla jotain sanavaltaa perheen asioihin, esimerkiksi siihen minne perhe muuttaa, todellisuudessa isovanhemmille ei tarvitse edes ilmoittaa missä lapsenlapsi asuu.
Isovanhempi ei voi päättää mistään lasta koskevista asioista, isovanhemmalla ei ole mitään oikeuksia lapseen ja silti joku voi kuvitella ihan tosissaan, että on samalla viivalla vanhempien kanssa suhteessa lapseen. Se on todella mystistä miten niin voi kuvitella.
Olet sairas kontrollifriikki.
Tässä puhutaan moraalisesta oikeudesta eikä lakipykälille r*nkkaamisesta.
Tosiaan. Minäpä käytän moraalista oikeuttani vanhempana ja päätän että isovanhempia tavataan vain minun ja mieheni sallimissa rajoissa eli valvottuna ja max. kerran kuussa. Siihen ei ole nokan koputtamista kellään vaikka kuinka kismittäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hyvä, että isovanhemmilla ei ole sitä hoitovastuuta, lapsenlapsia on kiva tavata mutta ei hoitaa eli vanhemmat on mukana kun lapsenlapset tulevat kylään ja vanhemmat itse hoitavat ja katsovat lastensa perään. Tämä mummo ottaa mielellään rusinat pullasta eikä sitten lapsetkaan liho.
Näin on, isovanhemmilla ei ole hoitovastuuta. Ikävä kyllä viestistäsi tulee ilmi asenne "jos minä en saa tehdä niin kuin haluan (=kuten syöttää lapsenlapsille oman pään mukaan herkkuja) niin minä en tee mitään". Tuskinpa se ketään toisaalta haittaa, hoitajia on muitakin kuin itsepäiset isovanhemmat.
Käsitit väärin. Minusta on mukava nähdä lapsenlapsia ja heidän vanhempiaan mutta en enää jaksa sitä hoitovastuuta, ikä tuo minulla liikkumiseen ja jaksamiseen tietyt rajoitukset. Ja kun siitä on niin pitkä aika kun omat lapset ovat olleet pieniä niin en tunne oloani itsevarmaksi pienten lapsenlapsien kanssa. Herkut voivat olla hedelmiä tai napostelujuureksia, mikä nyt on lasten herkku, vanhemmathan sen sanovat. Se "lihominen" oli vitsi vaikka ei meillä nyt tarvitse pelkästään vedellä ja leivällä olla.
Tuohon kyllä puutun sinun kommentissasi, olet hyvin itsepäinen kun tokaiset "hoitajia on muitakin kuin itsepäiset isovanhemmat" kyllä sinun täytyy hyväksyä, että mummot ja papat merkitsevät lapsille paljon. Ja sitten sanon myös, että hoidapa omat lapsesi itse ja anna myös lapsen toisen vanhemman hoitaa, luota myös päiväkotiin ja tarhaan, kenenkään muun ei tarvitse sinun lapsiasi hoitaa.
Ei se ole mikään absoluuttinen totuus, että "isovanhemmat merkitsevät paljon". Automaattisesti.
Se on täysin asia, jonka vanhemmat päättää.
Kun lapsesi ajattelee itse niin hän tulee kyseenalaistamaan vanhempiensa päätökset. Päätä siis parhaan mahdollisen kykysi mukaan koska lapsesi päättää sinun päätöstesi perusteella paljonko sinä merkitset lapsellesi.
Huuuui. Uhkailua. Rajaton narsistimummo vauhdissa.
Sen sijaan että miettisi miten itse on parhaiten yhteistyökykyinen ja miten itse ansaitsee sen vanhempien luottamuksen, aletaan uhkailla. Niiiiiiiin tyypillistä rajattoman narsistin käytöstä.
Tämä " rajaton " on nyt uusi muotisana jota viljellään ihan joka kommentissa.
Mutta ellet tajua mitä tuo edellinen sanoi, taidat itse olla rajaton.
Kyllähän hän tarkoitti sitä että jos rajoitat lastesi yhteyttä vaikka isovanhempiin tai muihin sukulaisiin vailla oikeaa syytä tai lyöt kiilaa ex-puolison ja lasten väliin pohjimmiltaan kosto motiivina, tulevat lapsesi sen tajuamaan kyllä. Sen edestään löytää minkä taakseen jättää.
Lapsilla on oikeus tulla tuntemaan sukulaisiaan ja juuriaan.
Lapsi voi tuntea olevansa samaa puuta jonkun sukulaisen kanssa ja saada siitä itselleen tunteen että kuuluu johonkin muuhunkin kuin vain ydinperheeseen.Vanhemmat päättävät lastensa asioista. Jos joku sukulainen haluaa olla mukana siinä lasten arjessa ja elämässä, tämä pitää tajuta ensimmäisenä.
SE ON LAPSEN ETU. Turvallisuuden tae.
Tämähän on itsestään selvää.
Mutta paljon on toimintaa minkä pohjana on esim kateus .Kenen mielestä? Ja eikö mummo tai lapseton käly pikemminkin olisi kade? Niin ainakin meillä.
Vanhemmat ovat yllättävän usein kateellisia lapsilleenkin. Eivät varmaan sitä usein itse tunnista mutta sivulliset ( muutkin kuin isovanhemmat) sen näkevät. Muka hyvää tarkoittavat rajoitukset ja neuvot eivät ole läheskään aina vilpittömästi lapsen eduksi vaan pikemminkin oman aseman pönkittämiseksi.
Annatko esimerkin tällaisista "muka hyvää tarkoittavista rajoituksista ja neuvoista" jotka on todellisuudessa oman aseman pönkittämistä?
En usko että keksii yhtäkään :D
En minäkään usko.
Olen nyt yrittänyt itse keksiä olisinko joskus kateudesta komentanut lastani ja yrittänyt pohtia missä tilanteessa tulevaisuudessa komentaisin pönkittääkseni asemaani vanhempana ja en vaan pysty keksimään mitään.No tuo alkup. väitehän on rajattoman ihmisen keino mitätöidä sellaiset ohjeet jotka eivät ole hänen mieleensä. Koko ajattelumalli että "rajoitan lapsen toimintaa kostaakseni henkilölle X" on sairas.
Äitini rajoitti minun ja sisarensa eli tätini tapaamisia. Samoin hän teki isäni sukulaisten suhteen.
Kun olin aikuinen , hän jossain syyllisyyden puuskassa kertoi että oli ollut kateellinen siitä että minulla ja hänen sisarellaan oli niin hauskaa yhdessä.
Äidistäni tuntui että sisarensa " varastaa" hänen lapsensa.
Olin tajunnut sen aikuisena itsekin mutta olin silti tuosta tunnustuksesta yllättynyt
Minulla on silti välit tuohon tätiini mutta isän sukulaiset ovat jääneet etäisemmiksi ja iso syy on äidissäni.
En minä sitä lapsena niin ajatellut mutta on minua läpi elämän se harmittanut.
Ja ihan normaaleja ihmisiä ovat nuo sukulaiset, toki heissä vikansa on niin kuin kenessä tahansa, niin että syy välttelyyn aina löytyi kun sitä halusi.Mielestäni minä en ole tässä se rajaton vaan äitini.
Olkaa varovaisia kun keksitte syitä olla tapaamasta vaikkapa lastenne isovanhempia.No miten äitisi käyttäytyy nyt sinua kohtaan tai mahdollista puolisoasi kohtaan? Mielestäni ihminen ei ole rajaton lastaan kohtaan, jos ei tue tämän suhdetta johonkin sukulaiseen, koska lähtökohtaisesti ei ole olemassa mitään pakkoa ylläpitää lapsen suhteita sukulaisiin. Ne perustuvat vanhemman omaan arvioon siitä keitä haluaa lapsensa elämään.
Sen sijaan lapselle ei saa jättää kertomatta hänen biologisesta perimästä eikä eristää muista ihmisistä. Olet mitä ilmeisimmin ollut tietoinen, keitä ovat vanhempasi, isovanhempasi ja suurin piirtein muut sukulaiset? Olet myös saanut luoda suhteita ikätovereihin ja elämässäsi on ollut säännöllisesti muita aikuisia ihmisiä?
Mietin vähän oletko trolli, kun aika heppoisin perustein syytät äitiä rajattomaksi. Olet kuitenkin tavannut tätä tätiäsi ja et mainitse mitään muuta kuin tämän siskosten välisen ihmissuhdeongelman syytöksesi perusteeksi. Kun kyllä äidilläsi aivan oikeasti on ollut "oikeus" rajata siskonsa etäämmälle perheemme elämästä, vaikka syynä olisi ollut lapsellisia ajatuksia. Jos hän olisi tehnyt noin isällesi, niin se olisi ollut väärin yksiselitteisesti. Sillä isäsi on ollut tärkeä ihminen kehityksellesi, yksittäinen sukulainen ei.
Kyllä minä kirjoitin että kaikenlaista muutakin tapahtui joita en nyt tässä lähde avaamaan. Totta kai äidillä on oikeus rajata ne ihmiset joiden kanssa lapsi on tekemisissä mutta lapsi tajuaa aikuistuttuaan motiivit ja tajuaa myös sen että oli lapsena oikeassa jos ne motiivit ovat itsekkäitä.
Ja tarinani on tosi vaikka sitä näytään epäilevän täällä. Ja asiasta on kärsinyt lisäkseni sisareni ja veljeni. Ollaan puhuttu siitä nyt aikuisena.
Ilman sukuakin pärjää , ei sillä, mutta kyllä vanhemmat ovat vastuussa siitä että lapsi pääsee sukuunsa suhteet luomaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hyvä, että isovanhemmilla ei ole sitä hoitovastuuta, lapsenlapsia on kiva tavata mutta ei hoitaa eli vanhemmat on mukana kun lapsenlapset tulevat kylään ja vanhemmat itse hoitavat ja katsovat lastensa perään. Tämä mummo ottaa mielellään rusinat pullasta eikä sitten lapsetkaan liho.
Näin on, isovanhemmilla ei ole hoitovastuuta. Ikävä kyllä viestistäsi tulee ilmi asenne "jos minä en saa tehdä niin kuin haluan (=kuten syöttää lapsenlapsille oman pään mukaan herkkuja) niin minä en tee mitään". Tuskinpa se ketään toisaalta haittaa, hoitajia on muitakin kuin itsepäiset isovanhemmat.
Käsitit väärin. Minusta on mukava nähdä lapsenlapsia ja heidän vanhempiaan mutta en enää jaksa sitä hoitovastuuta, ikä tuo minulla liikkumiseen ja jaksamiseen tietyt rajoitukset. Ja kun siitä on niin pitkä aika kun omat lapset ovat olleet pieniä niin en tunne oloani itsevarmaksi pienten lapsenlapsien kanssa. Herkut voivat olla hedelmiä tai napostelujuureksia, mikä nyt on lasten herkku, vanhemmathan sen sanovat. Se "lihominen" oli vitsi vaikka ei meillä nyt tarvitse pelkästään vedellä ja leivällä olla.
Tuohon kyllä puutun sinun kommentissasi, olet hyvin itsepäinen kun tokaiset "hoitajia on muitakin kuin itsepäiset isovanhemmat" kyllä sinun täytyy hyväksyä, että mummot ja papat merkitsevät lapsille paljon. Ja sitten sanon myös, että hoidapa omat lapsesi itse ja anna myös lapsen toisen vanhemman hoitaa, luota myös päiväkotiin ja tarhaan, kenenkään muun ei tarvitse sinun lapsiasi hoitaa.
Ei se ole mikään absoluuttinen totuus, että "isovanhemmat merkitsevät paljon". Automaattisesti.
Se on täysin asia, jonka vanhemmat päättää.
Kun lapsesi ajattelee itse niin hän tulee kyseenalaistamaan vanhempiensa päätökset. Päätä siis parhaan mahdollisen kykysi mukaan koska lapsesi päättää sinun päätöstesi perusteella paljonko sinä merkitset lapsellesi.
Huuuui. Uhkailua. Rajaton narsistimummo vauhdissa.
Sen sijaan että miettisi miten itse on parhaiten yhteistyökykyinen ja miten itse ansaitsee sen vanhempien luottamuksen, aletaan uhkailla. Niiiiiiiin tyypillistä rajattoman narsistin käytöstä.
Tämä " rajaton " on nyt uusi muotisana jota viljellään ihan joka kommentissa.
Mutta ellet tajua mitä tuo edellinen sanoi, taidat itse olla rajaton.
Kyllähän hän tarkoitti sitä että jos rajoitat lastesi yhteyttä vaikka isovanhempiin tai muihin sukulaisiin vailla oikeaa syytä tai lyöt kiilaa ex-puolison ja lasten väliin pohjimmiltaan kosto motiivina, tulevat lapsesi sen tajuamaan kyllä. Sen edestään löytää minkä taakseen jättää.
Lapsilla on oikeus tulla tuntemaan sukulaisiaan ja juuriaan.
Lapsi voi tuntea olevansa samaa puuta jonkun sukulaisen kanssa ja saada siitä itselleen tunteen että kuuluu johonkin muuhunkin kuin vain ydinperheeseen.Vanhemmat päättävät lastensa asioista. Jos joku sukulainen haluaa olla mukana siinä lasten arjessa ja elämässä, tämä pitää tajuta ensimmäisenä.
SE ON LAPSEN ETU. Turvallisuuden tae.
Tämähän on itsestään selvää.
Mutta paljon on toimintaa minkä pohjana on esim kateus .Kenen mielestä? Ja eikö mummo tai lapseton käly pikemminkin olisi kade? Niin ainakin meillä.
Vanhemmat ovat yllättävän usein kateellisia lapsilleenkin. Eivät varmaan sitä usein itse tunnista mutta sivulliset ( muutkin kuin isovanhemmat) sen näkevät. Muka hyvää tarkoittavat rajoitukset ja neuvot eivät ole läheskään aina vilpittömästi lapsen eduksi vaan pikemminkin oman aseman pönkittämiseksi.
Annatko esimerkin tällaisista "muka hyvää tarkoittavista rajoituksista ja neuvoista" jotka on todellisuudessa oman aseman pönkittämistä?
En usko että keksii yhtäkään :D
En minäkään usko.
Olen nyt yrittänyt itse keksiä olisinko joskus kateudesta komentanut lastani ja yrittänyt pohtia missä tilanteessa tulevaisuudessa komentaisin pönkittääkseni asemaani vanhempana ja en vaan pysty keksimään mitään.No tuo alkup. väitehän on rajattoman ihmisen keino mitätöidä sellaiset ohjeet jotka eivät ole hänen mieleensä. Koko ajattelumalli että "rajoitan lapsen toimintaa kostaakseni henkilölle X" on sairas.
Äitini rajoitti minun ja sisarensa eli tätini tapaamisia. Samoin hän teki isäni sukulaisten suhteen.
Kun olin aikuinen , hän jossain syyllisyyden puuskassa kertoi että oli ollut kateellinen siitä että minulla ja hänen sisarellaan oli niin hauskaa yhdessä.
Äidistäni tuntui että sisarensa " varastaa" hänen lapsensa.
Olin tajunnut sen aikuisena itsekin mutta olin silti tuosta tunnustuksesta yllättynyt
Minulla on silti välit tuohon tätiini mutta isän sukulaiset ovat jääneet etäisemmiksi ja iso syy on äidissäni.
En minä sitä lapsena niin ajatellut mutta on minua läpi elämän se harmittanut.
Ja ihan normaaleja ihmisiä ovat nuo sukulaiset, toki heissä vikansa on niin kuin kenessä tahansa, niin että syy välttelyyn aina löytyi kun sitä halusi.Mielestäni minä en ole tässä se rajaton vaan äitini.
Olkaa varovaisia kun keksitte syitä olla tapaamasta vaikkapa lastenne isovanhempia.No miten äitisi käyttäytyy nyt sinua kohtaan tai mahdollista puolisoasi kohtaan? Mielestäni ihminen ei ole rajaton lastaan kohtaan, jos ei tue tämän suhdetta johonkin sukulaiseen, koska lähtökohtaisesti ei ole olemassa mitään pakkoa ylläpitää lapsen suhteita sukulaisiin. Ne perustuvat vanhemman omaan arvioon siitä keitä haluaa lapsensa elämään.
Sen sijaan lapselle ei saa jättää kertomatta hänen biologisesta perimästä eikä eristää muista ihmisistä. Olet mitä ilmeisimmin ollut tietoinen, keitä ovat vanhempasi, isovanhempasi ja suurin piirtein muut sukulaiset? Olet myös saanut luoda suhteita ikätovereihin ja elämässäsi on ollut säännöllisesti muita aikuisia ihmisiä?
Mietin vähän oletko trolli, kun aika heppoisin perustein syytät äitiä rajattomaksi. Olet kuitenkin tavannut tätä tätiäsi ja et mainitse mitään muuta kuin tämän siskosten välisen ihmissuhdeongelman syytöksesi perusteeksi. Kun kyllä äidilläsi aivan oikeasti on ollut "oikeus" rajata siskonsa etäämmälle perheemme elämästä, vaikka syynä olisi ollut lapsellisia ajatuksia. Jos hän olisi tehnyt noin isällesi, niin se olisi ollut väärin yksiselitteisesti. Sillä isäsi on ollut tärkeä ihminen kehityksellesi, yksittäinen sukulainen ei.
Kyllä minä kirjoitin että kaikenlaista muutakin tapahtui joita en nyt tässä lähde avaamaan. Totta kai äidillä on oikeus rajata ne ihmiset joiden kanssa lapsi on tekemisissä mutta lapsi tajuaa aikuistuttuaan motiivit ja tajuaa myös sen että oli lapsena oikeassa jos ne motiivit ovat itsekkäitä.
Ja tarinani on tosi vaikka sitä näytään epäilevän täällä. Ja asiasta on kärsinyt lisäkseni sisareni ja veljeni. Ollaan puhuttu siitä nyt aikuisena.
Ilman sukuakin pärjää , ei sillä, mutta kyllä vanhemmat ovat vastuussa siitä että lapsi pääsee sukuunsa suhteet luomaan.
... Ja isovanhemmat ovat yksin vastuussa omasta käytöksestään. Lapsi ei sellaisessa seurassa ole jossa esimerkiksi mitätöidään lapsen vanhempia. Jos käykin niin ettei lapsi itse aikuisena tätä asiaa tunnista tai ymmärrä niin sille ei voi sitten mitään.
Vierailija kirjoitti:
Aikuisten tehtävä on tukea lapsen kehitystä. Lapsen ei ole tarkoitus vastata aikuisen tunne-elämästä.
Eipä kukaan ole sellaista väittänytkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Provo. Ei kukaan halua imetettävää monta kertaa yössä syövää vauvaa riesakseen. 😁
On. Moneen kertaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikon kysymykseen vastaus: Vauvan tehtävä ei ole "hoitaa" isoäitiä, mutta hänen kanssaan puuhastelu antaa isoäidille pirteyttä ja vaihtelua kuten mikä tahansa muukin ajanviete, ja sen voimalla jaksaa arkea ja työntekoa paremmin.
Täällä on näköjään käyty ilmeisen rönsyilevää keskustelua jo aika pitkään aiheesta.
Edelleenkään sen vauvan tehtävä ei ole antaa isoäidille pirteyttä tai vaihtelua. Isoäiti hakekoot ajanvietteensä muualta kun siitä vauvasta.
Mikä ihmeen tehtävä-fiksaatio sulla on? Vauvalla ei ole "tehtäviä", miten niin pienellä voisi sellaisia olla - mutta vauvan olemassaolo voi saada paljon hyvää aikaiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne lapsenlapset kuuluvat isovanhemmille siinä kuin vanhemmilleenkin.
Millä perusteella?
Ja onko tämä oikeus voimassa, vaikka isovanhempi pyrkii murtamaan jatkuvasti vanhempien auktoriteettia? Entä jos lapsi ei halua tavata isovanhempiaan, koska lasta ahdistaa heidän käytös? Onko oikeus silloinkin olemassa?
Entäs kenen oikeudet on tärkeimmät, kun isosisko simputtaa pikkusiskoa ja mummo aina asettuu puolustamaan sitä isosiskoa, kun äiti yrittää komentaa? Ja pikkusisko itkee kotona, että mummo ei pidä hänestä, vain isosiskosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikon kysymykseen vastaus: Vauvan tehtävä ei ole "hoitaa" isoäitiä, mutta hänen kanssaan puuhastelu antaa isoäidille pirteyttä ja vaihtelua kuten mikä tahansa muukin ajanviete, ja sen voimalla jaksaa arkea ja työntekoa paremmin.
Täällä on näköjään käyty ilmeisen rönsyilevää keskustelua jo aika pitkään aiheesta.
Edelleenkään sen vauvan tehtävä ei ole antaa isoäidille pirteyttä tai vaihtelua. Isoäiti hakekoot ajanvietteensä muualta kun siitä vauvasta.
Mikä ihmeen tehtävä-fiksaatio sulla on? Vauvalla ei ole "tehtäviä", miten niin pienellä voisi sellaisia olla - mutta vauvan olemassaolo voi saada paljon hyvää aikaiseksi.
Joo se vauvan olemassaolo voi saada paljon hyvää aikaseks mutta sen isoäidin mielenterveys ja hyvinvointi ei voi millään tapaa olla riippuvainen siitä vauvasta. Hankkikoot aktiviteettinsa muualta kun siitä vauvasta.
Trolli.
Mikä on muuten Portugalin toiseksi suurin kaupunki?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tutut ja sukulaiset ovat nähneet lähinnä sitä yli-innokasta mutta "vain niin rakastavaa" käytöstä ja olin esikoisen jälkeen niuhottajan maineessa, minulle pyöriteltiin silmiä jos sanoin ettei ole ollut mummolassa yötä vielä. Nyt kun lapsia on lisää niin muutkin ovat huomanneet ettei minulla ole vaikeuksia jättää heitä hoitoon sukulaisille - mummullaan eivät kyllä ole yötä. Jokaisen vauva-aikana on yrittänyt samaa kuin esikoisen kohdalla ja se sama kriisi on tullut aina uudestaan. Ihastelut innokkaasta mummusta ovat myös loppuneet, epäilen että on mennyt sanomaan minusta niin rumasti että muut ovat havahtuneet ajattelemaan asiaa minunkin kantilta. Olen kaiken jälkeen allerginen iänikuisille "äh, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, siitä on vielä paljon hyötyä teille". Vauva-ajat olisivat olleet ihan toisenlaiset jos mummulla olisi pysynyt tolkku. Kävelemään ja puhumaan oppinut lapsi ei niinkään kiinnosta anoppia paitsi naljailun välineenä. "Kultapieni kun olet kuhmuilla, hui kauhea, kattokaa nyt... Ei taida kukaan sinua vahdata kotonas" ja sitä ainaista "Nii-in, ethän sinä sylissä viihdy kun ei saanu mummu ikinä hoitaa... Joo mene vaan, mene mene mene". Turha sanoa siihen mitään pehmittävää että no eihän tuo minunkaan sylissä enää viihdy, koko ajan pitäis mennä tjsp. anoppi kun on päättänyt että minä pilasin kaiken.
Onko teillä ollut siis yhtä "innokasta" jokaisen lapsen vauva-aikana vai onko yhtään rauhoittunut esikoisen jälkeen?
Minua ihmetyttää kun esikoista olisi pitänyt antaa hoitoon jo vauvana ja vielä kun toinen oli syntymässä niin mummo puhui esikoiselle, että hän sitten hoitaa kun äitille tulee uusi vauva eikä ole aikaa enää esikoiselle (joo ei hoida), niin tätä nuorempaa ei ole havitellut ollenkaan.
On ihan sanonut, että vauvaa ei uskalla sitten ottaa hoitoon ollenkaan (vaikka esikoisen olisi kyllä uskaltanut ottaa jos olisi annettu). Jotenkin tosi vaikea pysyä kärryillä mummon ajatusmaailmasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutut ja sukulaiset ovat nähneet lähinnä sitä yli-innokasta mutta "vain niin rakastavaa" käytöstä ja olin esikoisen jälkeen niuhottajan maineessa, minulle pyöriteltiin silmiä jos sanoin ettei ole ollut mummolassa yötä vielä. Nyt kun lapsia on lisää niin muutkin ovat huomanneet ettei minulla ole vaikeuksia jättää heitä hoitoon sukulaisille - mummullaan eivät kyllä ole yötä. Jokaisen vauva-aikana on yrittänyt samaa kuin esikoisen kohdalla ja se sama kriisi on tullut aina uudestaan. Ihastelut innokkaasta mummusta ovat myös loppuneet, epäilen että on mennyt sanomaan minusta niin rumasti että muut ovat havahtuneet ajattelemaan asiaa minunkin kantilta. Olen kaiken jälkeen allerginen iänikuisille "äh, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, siitä on vielä paljon hyötyä teille". Vauva-ajat olisivat olleet ihan toisenlaiset jos mummulla olisi pysynyt tolkku. Kävelemään ja puhumaan oppinut lapsi ei niinkään kiinnosta anoppia paitsi naljailun välineenä. "Kultapieni kun olet kuhmuilla, hui kauhea, kattokaa nyt... Ei taida kukaan sinua vahdata kotonas" ja sitä ainaista "Nii-in, ethän sinä sylissä viihdy kun ei saanu mummu ikinä hoitaa... Joo mene vaan, mene mene mene". Turha sanoa siihen mitään pehmittävää että no eihän tuo minunkaan sylissä enää viihdy, koko ajan pitäis mennä tjsp. anoppi kun on päättänyt että minä pilasin kaiken.
Onko teillä ollut siis yhtä "innokasta" jokaisen lapsen vauva-aikana vai onko yhtään rauhoittunut esikoisen jälkeen?
Minua ihmetyttää kun esikoista olisi pitänyt antaa hoitoon jo vauvana ja vielä kun toinen oli syntymässä niin mummo puhui esikoiselle, että hän sitten hoitaa kun äitille tulee uusi vauva eikä ole aikaa enää esikoiselle (joo ei hoida), niin tätä nuorempaa ei ole havitellut ollenkaan.
On ihan sanonut, että vauvaa ei uskalla sitten ottaa hoitoon ollenkaan (vaikka esikoisen olisi kyllä uskaltanut ottaa jos olisi annettu). Jotenkin tosi vaikea pysyä kärryillä mummon ajatusmaailmasta.
Meillä mummo sekosi esikoisesta täysin, olen yksi tänne aikaisemmin kirjoittaneista. Täydellistä rajattomuutts jne. Toisesta lapsesta ei edes onnitellut, oli vain hirvittävän järkyttynyt ja huolissaan siitä että miten tämän esikoisen nyt käy. Vauva oli hänelle vastenmielinen rasite, joka häiritsi esikoisen elämää. Ei siis todella ollut kyse mistään terveestä ”lapsenlapset ovat rakkaita” -käytöksestä, vaan häiriintyneen ihmisen epäterve kiinnittyminen yhteen tiettyyn lapseen, tämä esikoinen valikoitui uhriksi. Onneksi peli vihellettiin poikki ennen kuin mitään tunne-elämän vaurioita ehti syntyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutut ja sukulaiset ovat nähneet lähinnä sitä yli-innokasta mutta "vain niin rakastavaa" käytöstä ja olin esikoisen jälkeen niuhottajan maineessa, minulle pyöriteltiin silmiä jos sanoin ettei ole ollut mummolassa yötä vielä. Nyt kun lapsia on lisää niin muutkin ovat huomanneet ettei minulla ole vaikeuksia jättää heitä hoitoon sukulaisille - mummullaan eivät kyllä ole yötä. Jokaisen vauva-aikana on yrittänyt samaa kuin esikoisen kohdalla ja se sama kriisi on tullut aina uudestaan. Ihastelut innokkaasta mummusta ovat myös loppuneet, epäilen että on mennyt sanomaan minusta niin rumasti että muut ovat havahtuneet ajattelemaan asiaa minunkin kantilta. Olen kaiken jälkeen allerginen iänikuisille "äh, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, siitä on vielä paljon hyötyä teille". Vauva-ajat olisivat olleet ihan toisenlaiset jos mummulla olisi pysynyt tolkku. Kävelemään ja puhumaan oppinut lapsi ei niinkään kiinnosta anoppia paitsi naljailun välineenä. "Kultapieni kun olet kuhmuilla, hui kauhea, kattokaa nyt... Ei taida kukaan sinua vahdata kotonas" ja sitä ainaista "Nii-in, ethän sinä sylissä viihdy kun ei saanu mummu ikinä hoitaa... Joo mene vaan, mene mene mene". Turha sanoa siihen mitään pehmittävää että no eihän tuo minunkaan sylissä enää viihdy, koko ajan pitäis mennä tjsp. anoppi kun on päättänyt että minä pilasin kaiken.
Onko teillä ollut siis yhtä "innokasta" jokaisen lapsen vauva-aikana vai onko yhtään rauhoittunut esikoisen jälkeen?
Minua ihmetyttää kun esikoista olisi pitänyt antaa hoitoon jo vauvana ja vielä kun toinen oli syntymässä niin mummo puhui esikoiselle, että hän sitten hoitaa kun äitille tulee uusi vauva eikä ole aikaa enää esikoiselle (joo ei hoida), niin tätä nuorempaa ei ole havitellut ollenkaan.
On ihan sanonut, että vauvaa ei uskalla sitten ottaa hoitoon ollenkaan (vaikka esikoisen olisi kyllä uskaltanut ottaa jos olisi annettu). Jotenkin tosi vaikea pysyä kärryillä mummon ajatusmaailmasta.
Meillä mummo sekosi esikoisesta täysin, olen yksi tänne aikaisemmin kirjoittaneista. Täydellistä rajattomuutts jne. Toisesta lapsesta ei edes onnitellut, oli vain hirvittävän järkyttynyt ja huolissaan siitä että miten tämän esikoisen nyt käy. Vauva oli hänelle vastenmielinen rasite, joka häiritsi esikoisen elämää. Ei siis todella ollut kyse mistään terveestä ”lapsenlapset ovat rakkaita” -käytöksestä, vaan häiriintyneen ihmisen epäterve kiinnittyminen yhteen tiettyyn lapseen, tämä esikoinen valikoitui uhriksi. Onneksi peli vihellettiin poikki ennen kuin mitään tunne-elämän vaurioita ehti syntyä.
Mua pelottaa just tää nyt ku yritetään toista lasta. Anoppi meni ihan sekasin esikoisesta ja nyt on tosiaan alottanut jonkun oman kampanjansa että pääsis musta eroon, kuvittelee ilmeisesti että jos me ei olla miehen kanssa yhdessä niin hän saa meidän lapsen itselleen. Pelottaa jo valmiiks että jos tässä nyt tulee raskaaks ni uskaltaako anopille edes kertoa asiasta.
Meillä esikoinen on se pyhimyslapsi.
Sekin on äärettömän loukkaavaa, että toinen ei ole mitään. Ja hän kelpaa vain jos esikoinen ei pääse.
Esikosen nimikin ”Liiiiiisa-ressu”. Ei Liisa-ressulta saa vaatia. Voi Liisa-ressu jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutut ja sukulaiset ovat nähneet lähinnä sitä yli-innokasta mutta "vain niin rakastavaa" käytöstä ja olin esikoisen jälkeen niuhottajan maineessa, minulle pyöriteltiin silmiä jos sanoin ettei ole ollut mummolassa yötä vielä. Nyt kun lapsia on lisää niin muutkin ovat huomanneet ettei minulla ole vaikeuksia jättää heitä hoitoon sukulaisille - mummullaan eivät kyllä ole yötä. Jokaisen vauva-aikana on yrittänyt samaa kuin esikoisen kohdalla ja se sama kriisi on tullut aina uudestaan. Ihastelut innokkaasta mummusta ovat myös loppuneet, epäilen että on mennyt sanomaan minusta niin rumasti että muut ovat havahtuneet ajattelemaan asiaa minunkin kantilta. Olen kaiken jälkeen allerginen iänikuisille "äh, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, siitä on vielä paljon hyötyä teille". Vauva-ajat olisivat olleet ihan toisenlaiset jos mummulla olisi pysynyt tolkku. Kävelemään ja puhumaan oppinut lapsi ei niinkään kiinnosta anoppia paitsi naljailun välineenä. "Kultapieni kun olet kuhmuilla, hui kauhea, kattokaa nyt... Ei taida kukaan sinua vahdata kotonas" ja sitä ainaista "Nii-in, ethän sinä sylissä viihdy kun ei saanu mummu ikinä hoitaa... Joo mene vaan, mene mene mene". Turha sanoa siihen mitään pehmittävää että no eihän tuo minunkaan sylissä enää viihdy, koko ajan pitäis mennä tjsp. anoppi kun on päättänyt että minä pilasin kaiken.
Onko teillä ollut siis yhtä "innokasta" jokaisen lapsen vauva-aikana vai onko yhtään rauhoittunut esikoisen jälkeen?
Minua ihmetyttää kun esikoista olisi pitänyt antaa hoitoon jo vauvana ja vielä kun toinen oli syntymässä niin mummo puhui esikoiselle, että hän sitten hoitaa kun äitille tulee uusi vauva eikä ole aikaa enää esikoiselle (joo ei hoida), niin tätä nuorempaa ei ole havitellut ollenkaan.
On ihan sanonut, että vauvaa ei uskalla sitten ottaa hoitoon ollenkaan (vaikka esikoisen olisi kyllä uskaltanut ottaa jos olisi annettu). Jotenkin tosi vaikea pysyä kärryillä mummon ajatusmaailmasta.
Meillä mummo sekosi esikoisesta täysin, olen yksi tänne aikaisemmin kirjoittaneista. Täydellistä rajattomuutts jne. Toisesta lapsesta ei edes onnitellut, oli vain hirvittävän järkyttynyt ja huolissaan siitä että miten tämän esikoisen nyt käy. Vauva oli hänelle vastenmielinen rasite, joka häiritsi esikoisen elämää. Ei siis todella ollut kyse mistään terveestä ”lapsenlapset ovat rakkaita” -käytöksestä, vaan häiriintyneen ihmisen epäterve kiinnittyminen yhteen tiettyyn lapseen, tämä esikoinen valikoitui uhriksi. Onneksi peli vihellettiin poikki ennen kuin mitään tunne-elämän vaurioita ehti syntyä.
Mua pelottaa just tää nyt ku yritetään toista lasta. Anoppi meni ihan sekasin esikoisesta ja nyt on tosiaan alottanut jonkun oman kampanjansa että pääsis musta eroon, kuvittelee ilmeisesti että jos me ei olla miehen kanssa yhdessä niin hän saa meidän lapsen itselleen. Pelottaa jo valmiiks että jos tässä nyt tulee raskaaks ni uskaltaako anopille edes kertoa asiasta.
Anoppini onnittelut kun kerroimme kuopuksen olevan tulossa: "Ette tule pärjäämään, "Ville" tulee kyllä meille. Liian pieni on isoveikaksi".Ville on siis esikoinen ja ikää kuopuksen syntyessä 2v2kk. Vakavalla naamalla sanoi tuon ja meillä ei siis ole ollut jaksamisongelmia lasten kanssa koskaan. Ihan todella koki voivansa ilmoittaa meille noin. Ei pyydetty hoitamaan edes synnytyksen ajaksi koska en voinut luottaa, olisin miettinyt koko ajan esikoista synnytyksen aikana. Tästä veti infernaaliset herneet nenäänsä ja saimme kuulla vähän ajan kuluttua miehen veljeltä kuinka hän on kuulemma todella syvästi huolissaan meidän pärjäämisestä nyt kun on vastasyntynyt vauvakin. Jotenkin todella alhaista heittää ilmoille "huoli" pärjäämisestä ja jaksamisesta kun ongelmana on ollut se ettei saanut tahtoaan läpi. Kaikki kyllä onneksi tietää että eletään normaalia, tasapainoista lapsiperhearkea niin kuin ennenkin.
Viitsisikö joku kertoa, päivittikö ap koskaan enää tilannettaan sen jälkeen kun mummon vierailuja oli rajoitettu?
Alue: Aihe vapaa
On kyllä mystistä, että joku voisi oikeastikin ajatella noin.
Jos toi olisi totta niin isovanhemmillahan pitäisi olla joku oikeus edes tietää onko niitä lapsenlapsia, oikeastihan sitä ei tarvitse mitenkään edes ilmoittaa.
Jos toi olisi totta niin isovanhemmilla pitäisi olla jotain sanavaltaa perheen asioihin, esimerkiksi siihen minne perhe muuttaa, todellisuudessa isovanhemmille ei tarvitse edes ilmoittaa missä lapsenlapsi asuu.
Isovanhempi ei voi päättää mistään lasta koskevista asioista, isovanhemmalla ei ole mitään oikeuksia lapseen ja silti joku voi kuvitella ihan tosissaan, että on samalla viivalla vanhempien kanssa suhteessa lapseen. Se on todella mystistä miten niin voi kuvitella.