Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

En enään pärjää Suomessa

haisee
18.10.2018 |

Olen muuttamassa toiseen pohjoismaahan, tuntuu että olen heräämässä pahalta painajaiselta. Tähän listaan syyt miksi en jää tänne.

-Työelämä on olematon
- rankka, sadistinen, negatiivinen, outo ilmapiiri
- hengailuyhteiskunta
- väliinpitämättömyys
- ihmisoikeuksia rikotaan
- laiska ja hidas kansa

Viimeksi olin ulkomailla tuttujen luona ja menin tutustumaan tähän maaan ja minulle tuli onnen kyyneleet. Se tapa miten minua kohdeltiin ihmisenä oli aivan jäätävää!!! Heräsin siihen että näinhän sen pitäisi Suomessa olla!

Tajusin että uupumukset johtui siitä että täällä Suomessa inhimillisyys on täysin tunteematon käsite, ilmeet, hymyt, kiltteys, hyvän tahtominen ovat täysin vieraita. Jos sitä tehdään niin sitä verhoillaan sarkastisuuden ja muun sairaan tunteen taakse ettei vain jää kiinni hyvyydestä. Täällä ei tunnisteta tekijät mitkä tekevät hyvää.

Sai vihdoin hengittää kun ymmärsi että bussissa saa hymyillä eikä kukana kato kieroon, naurua, ääntä ja yhteisöllisyyttä!

Minulla on vain mennyt hermot tähän maahan, itsetuhoisampi kansa saa etsiä. Täällä on ollut jopa traumatisoivaa olla.

Kommentit (149)

Vierailija
121/149 |
18.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulet pettymään rankasti, jos kuvittelet, että elo ulkomailla on yhtään auvoisempaa. Sama arki tulee vastaan joka paikassa. Pahoinvoivia ihmisiä on ulkomaillakin, jotka haluavat tehdä pahaa muille. Kaikesta ei uutisoida täällä.

Kirjoitin tänne jo yhden postauksen, mutta pakko kommentoida tähän.

Totta kai arki tulee vastaan menee sitten vaikka minne! Mitään maanpäällistä ShangriLa:ta et tule löytämään.  Katson kuitenkin että kun minulla on vakituinen työ josta kunnon palkka, yleisesti ottaen hyvä ja avoin ilmapiiri jossa uskaltaa nauraa ja hymyillä. Jossa ei tulla nyrkit pystyssä kimppuun jos tänöiset toista kassajonossa, jossa kateus ja pahantahtoisuus ei ole hyve, olen jo hyvällä puolella!

Sairastua voi, kuolla voi. Talo voi palaa. Totta kai. Mutta henkinen ilmapiiri, toisita välittäminen ja avoimet ihmiset auttavat valtavan paljon siinä tilanteessa kun on hätä. Kuka auttaa Suomessa? Tiedän takuulla että turvaverkko on olemassa jos putoan pois työelämästä tai sairastun. Saan taatusti asumistuen ja päivärahat. Täällä tuetaan kannustetaan ja autetaan joka ikistä hankkimaan itse oma elatuksensa. On olemassa erilaisia tukimuotoja elämän eri tilanteissa. Koskaan en ole pelännyt jääväni asunnottomaksi tms. Onneksi sellaista tilannetta ei  vielä eteeni ole tullut.

Itse en pidä maailman parhaana maana sitä, missä puolet kansasta seisoo leipäjonoissa, käsin kosketeltava vihamielisyys väreilee ilmassa. Räjähdysalttius joka hetki.  Sairas kateus toisen onnesta ja menestyksestä. Pahanpuhuminen ja haukkuminen on hyve. Ja itse haukutte esim. oman sairaanhoitosysteeminne  maan rakoon! Miksi? Onhan se kai maailman paras? Eikö?

Totta kai vieraaseen maahan muutto on aina vieraaseen maahan muutto. Ei voi ajatella muuttavansa Suomen klooniin. (Luojan kiitos!!) Sillä mielellä ja asenteella on lähdettävä. Mutta jos ihminen ei ole täysin kivestä veistetty ja joustamaton, viimeistään parissa vuodessa on kyllä pässyt hyvin sisään uuden maan systeemeihin ja elämään.  Jos taas on täysin jäykkä puupökkelö, on toki paras jäädä toisten puupökkelöiden joukkoon. Nuoria kuitenkin kannustan; uskaltakaa! Ette tule katumaan! Suomella ei ole mitään tarjottavaa enää, se on karu totuus.

Mikä maa se sitten on?

Tämä maa on Norja. Ensi toukokuussa 23 vuotta täällä.

Norja??? Olen asunut yhteiskämpässä norjalaisen naisen kanssa - hän oli aivan umpimielinen ja puhumaton, en edes oppinut mitenkään häntä tuntemaan, vaikka yritin tehdä tuttavauutta ja olla ystävällinen.

Sitten tapasin erään norjalaisen perheen erään tuttavani luona, eivät edes tervehtineet, vaan koko perhe oli nettilaitteiden kimpussa kun perheen isä tuli tuimana ja puhumattomana avaamaan oven.

Itse olen yleensä tullut hyvin toimeen ulkomaalaisten kanssa -  erityisesti venäläiset, thaimaalaiset ja  portugalilaiset ovat olleet tosi sydämellisiä ja olen saanut heistä itselleni hyviä ystäviä työpaikalla.

Vierailija
122/149 |
18.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No itsestähän se on kiinni, ihan joka paikassa. Minä asun täällä pohjolassa ja pimeää on. Mulla on kuitenkin kiva mies ja perhe, mukava koti, kavereita ja harrastuksia, upea luonto ympärillä. Itse olen elämäni tällaiseksi muovannut, ei aina mene niinkuin pitäisi mutta sitten luovitaan jotain muuta. Ei pidä laittaa toisten ihmisten varaan sitä omaa hyvää fiilistään, vaan hakea se ihan itsestään ja omista jutuistaan.

Totta kai minullakin on tympeitä työkavereita, lapset kiukuttelee ja läheisiä vakavasti sairaana ja olen sairastanut itsekin. Kaikilla ihmisillä on omat ristinsä eikä kannata haikailla toisten elämää. Jos jää odottamaan että muut ihmiset nostavat sinun mielialasi niin voi olla että saat odottaa kauan. Etsi itse ne asiat jotka tuovat hyvää mieltä. Jos ihailet toisten koteja ulkomailla (?) niin mikä estää sinua sisustamasta omaasi? Ja aivan varmasti löytyy iloisempia ja sosiaalisempia piirejä Suomestakin, minä ainakin olen löytänyt ja ennen kaikkea olen ITSE luomassa niitä. Harrastukset, opiskelupiirit, ammattipiirit, you name it. Liikuntaharrastusten parista ainakin löytyy reippaita ja kivoja ihmisiä. Pitää itsekin vähän yrittää!

Ainakin Itä-Suomesta löytyy sitä kepeämpää suomalaissakkia, ei oteta kaikkea niin tosissaan. Näin olen ainakin itse kokenut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
123/149 |
18.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä suomessa on hyviä ihmisiä, kyllä täällä autetaan toisia. Varsinkin maalla törmää vielä semmoiseen että jokainen auttaa toista vuorotellen, pyytämättä. Kauhean negatiivinen kuva monilla suomalaisilla omasta kansasta.

Totta, nämä umpimieliset itsekkäät tyypit asuvatkin yleensä suurten kaupunkien betonibunkkereissa kännykkä käteen kasvaneena.

Vierailija
124/149 |
18.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomessa on yhteiskunnallinen ilmapiiri todella huono. Hallitus rakentaaa koko ajan vastakkainasettelua työntekijoiden ja työnantajien välille. Töissä ei saisi pitää taukoja ja ylitöitä pitäisi tehdä firman edun takia, koska nämä on niitä joustoja. Viidessä Euroopan maassa ollut töissä viimeisen viidentoista vuoden aikana josta nämä havainnot tehty. Suomessa on myös todella pienet palkat, tänne kun tulin takaisin piti tyytyä alle 2500 euroon kuussa vaikka samoista hommista esim Saksassa maksettiin yli 5000 euroa + kaikenmaailman luontaisedut päälle. Meillä vaan hallitus syyllistää työntekijöiden syyksi kaikki asiat, eivät olisi tyytyväisiä vaikka tehtäisiin yksi vuosi ilmaiseksi töitä.

Vierailija
125/149 |
18.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sorry , muta elämä muissa Pohjoismaissa ei ole yhtään sen parempaa  Ruotsi on maa jossa sossit istuneet hallituksessa 80 v eli  s-diktatuuri. Noissa maissa on muuten paljon ihmisiä joita vit.... ulkomaalaiset mutta sitä ei saa sanoa julkisesti . Kahden kesken se kohtelu sitten on.......

Vierailija
126/149 |
18.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En enääN haluaisi ja jaksaisi lukea mitään ketjuja joissa lukee enääN.

Enkä minä jaksaisi katsella enää verkkokalvollani näitä sanoja, joita teistä useimmat kirjoittavat päin seiniä: Kumpa, niimpä, sydämmellisesti, agresiivinen.

Kun-pa, niin-pä, sydämellinen  - eikä kukaan osaa kirjoittaa "aggressiivinen", ei edes toimittajat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
127/149 |
18.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

En tiedä muista maista, italiaa lukuunottamatta mutta kyllä itse koen Suomessa elämisen nykyään hyvin raskaaksi. Olenkin ratkaissut asian vetäytymällä omiin oloihin. Mulla on monia esimerkkejä viime ajoilta miten käsittämättömän ilkeitä ja itsekkäitä ihmiset on. Tietysti on poikkeuksia, mutta tämä havainto on. Yleinen ilmapiiri on myös jotenkin ankea, ei siitä mihinkään pääse.

Suomalainen mentaliteetti ei muutenkaan oikein istu minuun, sielu vain jotenkin sammuu täällä.

Vierailija
128/149 |
18.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kun nämä ulkomaat ja kehitysmaat on suomalaisten naisten mielestä niin ihania - ja Suomi paska - niin tässä teille tunnelmapalat Afrikasta:

”The excesses of the militias included burning people alive, making people eat the flesh of their murdered relatives, gang-raping women and girls, forcing boys to rape their mothers, placing bets on the sex of a foetus and then disembowelling pregnant women to find out who'd won.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
129/149 |
18.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Joopa joo. Totta on ,että vittuilu suoritetaan ainakin keski- euroopassa sulavammin ja kätketymmin

Paitsi täällä saksassa, jossa jokainen kokee oikeudekseen laukpa kaikki mielipiteensä kenelle tahansa päin naamaa jos siltä tuntuu. Suorasukaisempaa meininkiä kuin kotisuomessa.

Vierailija
130/149 |
19.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jokainen tämänkin ketjun suomalainen voisi itse yrittää olla "epäsuomalaisempi" eli toisia kannustava, sosiaalisempi, lämminhenkisempi, eikä vain haukkua muita suomalaisia huonoiksi! Sillä itsestähän tuo lähtee.

Ei voi syyttää ilmastoa, politiikkaa, tai perimää eli sitä mitä vanhemmat, isovanhemmat tai isoisovanhemmat kokivat.

Jos mummosi oli esim. sitä naurettavaa mieltä että "rumat ne vaatteilla koreilee", niin onko edelleen pakko ajatella samalla tavalla muista, 1900-luvun alun tyylisesti? Nyt sentään eletään 2010-lukua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
131/149 |
19.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olin töissä ulkomailla, eri EU-maissa, 6 vuotta putkeen joten siksi pystyn katsoa asiaa vähän eri kantilta.

Suomalaisissa minua ärsyttää nykyään sellainen yhteisöllisyyden puute ja se että hävetään jopa omaa lippua.

Täällä ei esimerkiksi marssita nuorten syrjäytymisen takia tai lasten huonontuneen kouluruuan takia, täällä ei marssita eläkeläisten puolesta jotka ovat tänne ikänsä verot maksaneet. Täällä marssitaan vain   tu rv a p ai k k a tu li jo id e n   tai homoseksuaalien puolesta!

Yhteisöllisyys taisi kadota laman myötä 90-luvun taitteessa, sen jälkeen jokainen alkoi vaan ajatella itseään ja omaa etuaan ja alkoi kiivetä ylöspäin vaikka toisten selkänahkoja pitkin.

Vierailija
132/149 |
19.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En tiedä muista maista, italiaa lukuunottamatta mutta kyllä itse koen Suomessa elämisen nykyään hyvin raskaaksi. Olenkin ratkaissut asian vetäytymällä omiin oloihin. Mulla on monia esimerkkejä viime ajoilta miten käsittämättömän ilkeitä ja itsekkäitä ihmiset on. Tietysti on poikkeuksia, mutta tämä havainto on. Yleinen ilmapiiri on myös jotenkin ankea, ei siitä mihinkään pääse.

Suomalainen mentaliteetti ei muutenkaan oikein istu minuun, sielu vain jotenkin sammuu täällä.

Mulla taas on monia esimerkkejä, miten ystävällisiä suomalaiset ovat. Viimeksi eilen, kun jouduin kulkemaan kyynärsauvojen kanssa bussissa ja penkit olivat korokkeen päällä. Ihan tuntematon keski-ikäinen mies tuli tarjoamaan kätensä ja auttoi mut penkille istumaan. Enkä ole edes nuori enkä nätti. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
133/149 |
19.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä maa? Kerro muillekin.Suomi on ihan P-skamaa nykyään.Voi kun saisi 80-luvun ja Kekkosen takaisin.

Vierailija
134/149 |
19.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olin töissä ulkomailla, eri EU-maissa, 6 vuotta putkeen joten siksi pystyn katsoa asiaa vähän eri kantilta.

Suomalaisissa minua ärsyttää nykyään sellainen yhteisöllisyyden puute ja se että hävetään jopa omaa lippua.

Täällä ei esimerkiksi marssita nuorten syrjäytymisen takia tai lasten huonontuneen kouluruuan takia, täällä ei marssita eläkeläisten puolesta jotka ovat tänne ikänsä verot maksaneet. Täällä marssitaan vain   tu rv a p ai k k a tu li jo id e n   tai homoseksuaalien puolesta!

Yhteisöllisyys taisi kadota laman myötä 90-luvun taitteessa, sen jälkeen jokainen alkoi vaan ajatella itseään ja omaa etuaan ja alkoi kiivetä ylöspäin vaikka toisten selkänahkoja pitkin.

Enpä muista mitään marsseja ennen 1990-luvun lamaakaan. Paitsi vappumarssit. Ja olin sentään jo perheellinenkin 1980-luvulla eli ei ole mitään valikoituja lapsuusmuistoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
135/149 |
19.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuka kirjoittaa vielä kerrankin enään, sitä äidinkielen ope vetäsköön nenään.

Vierailija
136/149 |
19.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin töissä ulkomailla, eri EU-maissa, 6 vuotta putkeen joten siksi pystyn katsoa asiaa vähän eri kantilta.

Suomalaisissa minua ärsyttää nykyään sellainen yhteisöllisyyden puute ja se että hävetään jopa omaa lippua.

Täällä ei esimerkiksi marssita nuorten syrjäytymisen takia tai lasten huonontuneen kouluruuan takia, täällä ei marssita eläkeläisten puolesta jotka ovat tänne ikänsä verot maksaneet. Täällä marssitaan vain   tu rv a p ai k k a tu li jo id e n   tai homoseksuaalien puolesta!

Yhteisöllisyys taisi kadota laman myötä 90-luvun taitteessa, sen jälkeen jokainen alkoi vaan ajatella itseään ja omaa etuaan ja alkoi kiivetä ylöspäin vaikka toisten selkänahkoja pitkin.

Enpä muista mitään marsseja ennen 1990-luvun lamaakaan. Paitsi vappumarssit. Ja olin sentään jo perheellinenkin 1980-luvulla eli ei ole mitään valikoituja lapsuusmuistoja.

Siinä tapauksessa et taida asua pääkaupunkiseudulla etkä ole koskaan asunut?

Vierailija
137/149 |
19.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minua ärsyttää Suomessa vain se että tämä on kamala hyysäys- ja kyttäys-yhteiskunta ja kaikista epäillään aina pahaa, kun ensin ollaan oltu hyväuskoisia ja ehkä mokattu.

Esimerkkitapaus: Olin aiemmin työpaikassa jossa eräs oli kavaltanut rahaa. Vielä sellainen ihminen joka oli johtajien kaveri ja heidän sinne rekrytoima tyyppi. Sen seurauksena meitä kaikkia muita toistasataa työntekijää nuhdeltiin siihen tyyliin kuin että olisimme tekemässä samaa ja jouduimme jollekin korruptiovastaisuuskurssille jottemme tekisi mitään pahaa ja sellaisella asenteella että "uskaltakaapas vaan"! Pidettiin syyllisinä tavallaan jo etukäteen.

Eli ts. jos joku tyyppi Suomessa mokaa niin kaikki saa kärsiä siitä.

Sitten ei voida vapauttaa edes jotain ruokaviinejä kauppoihin, koska epäillään että kaikista suomalaisista tulee enemmän alkoholisteja. Eiköhän ne osta viinit kaupoista jotka ostavat sieltä ruokatarvikkeensakin eli vähemmän alkoholisteja niistä ruokakaupan kautta viininsä ostaneista tod.näk tulee? Tanskassa on saanut viinit ja muut marketeista iät ja ajat, eikä siellä ole ongelmaa. Ruotsissa, Suomessa ja Norjassa on eniten alkoholisteja väkilukuihin nähden ja alkoholilait tiukimmat. Näiden lisäksi jossain arabimaissa vähän tiukemmat alkoholilait kuin Suomessa. Se kertonee kaiken.

Vierailija
138/149 |
19.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

haisee kirjoitti:

Olen muuttamassa toiseen pohjoismaahan, tuntuu että olen heräämässä pahalta painajaiselta. Tähän listaan syyt miksi en jää tänne.

-Työelämä on olematon

- rankka, sadistinen, negatiivinen, outo ilmapiiri

- hengailuyhteiskunta

- väliinpitämättömyys

- ihmisoikeuksia rikotaan

- laiska ja hidas kansa

Viimeksi olin ulkomailla tuttujen luona ja menin tutustumaan tähän maaan ja minulle tuli onnen kyyneleet. Se tapa miten minua kohdeltiin ihmisenä oli aivan jäätävää!!! Heräsin siihen että näinhän sen pitäisi Suomessa olla!

Tajusin että uupumukset johtui siitä että täällä Suomessa inhimillisyys on täysin tunteematon käsite, ilmeet, hymyt, kiltteys, hyvän tahtominen ovat täysin vieraita. Jos sitä tehdään niin sitä verhoillaan sarkastisuuden ja muun sairaan tunteen taakse ettei vain jää kiinni hyvyydestä. Täällä ei tunnisteta tekijät mitkä tekevät hyvää.

Sai vihdoin hengittää kun ymmärsi että bussissa saa hymyillä eikä kukana kato kieroon, naurua, ääntä ja yhteisöllisyyttä!

Minulla on vain mennyt hermot tähän maahan, itsetuhoisampi kansa saa etsiä. Täällä on ollut jopa traumatisoivaa olla.

Hei, älä lähe, täälä tarvitaan tollasia kun sä tunnut olevan, iloinen, auttavainen etc.. oo sä täälä jakamassa sitä eteenpäin meille muille näyttämässä esimerkkiä koska sitä suomalaiset totisesti tarvii..(meitä vielä tituleerataan maailman onnellisemmaksi kansaksi ja kuitenki on niin paljon pahoinvointia, alkoholi, huostaanotot, puukotukset..)täälä tarvitaan tommosia ku sä tunnut olevan! Me voitais muistaa kohdella muita niinkuin haluttais itseä kohdeltavan.

Vierailija
139/149 |
19.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Okei.

Vierailija
140/149 |

Olen ap miksi MINÄ joudun uhrautua ja saada mutaan niskaan vain että sivistäisin ihmiset?

Täällä ei edes ole töitä eikä tekemistä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä yhdeksän yhdeksän