Onko rakkaus tärkein asia elämässä?

Minulle se on sivistys ja tieto. Saan paljon suuremmat kiksit uuden oivaltamisesta ja hienoista teorioista kuin mistään kiintymyksen osoituksista.

Voisin itse asiassa varmaan elää koko elämäni ilman ihmisiä, kunhan olisi kirjoja ja internet. Enkä siis todellakaan inhoa ihmisiä, päinvastoin, mutta ne vain eivät pääse lähellekään sitä, mitä saan kirjoitetusta tiedosta.

Vierailija kirjoitti:

Minulle se on sivistys ja tieto. Saan paljon suuremmat kiksit uuden oivaltamisesta ja hienoista teorioista kuin mistään kiintymyksen osoituksista.

Voisin itse asiassa varmaan elää koko elämäni ilman ihmisiä, kunhan olisi kirjoja ja internet. Enkä siis todellakaan inhoa ihmisiä, päinvastoin, mutta ne vain eivät pääse lähellekään sitä, mitä saan kirjoitetusta tiedosta.

En minäkään ihmisiltä mitää _saa_, mutta meditoidessa saan itse rakkauden voimaa (lähteestä) antamiseen ja jakamiseen.

Ei. Turvallisuus on maailman tärkein asia

Vierailija kirjoitti:

Ei. Turvallisuus on maailman tärkein asia

Kukaan ei ole elämässä tai maailmassa turvassa. Me kuollaan kaikki - ihan jokainen.

Vierailija kirjoitti:

Ilman rakkautta koko ihmisen elinkaari on ns turha. Se on kuin vahinko, ohi lipuva mitätön ajanjakso.

Mutta sitähän se on!!

Kaikki uskonnot, rakkaudet yms. on vain oljenkorsi johon tartutaan koska kaiken tyhjyyden ja tarkoituksettomuuden myöntäminen ja tajuaminen on liian pelottavaa!

Elämä ja luonotohan sokea. Ei sillä ja siinä ole mitään tunteita. Ei se ole myöskään raaka koska se on tyhjä.

Jokainen ihminen yrittää epätoivon vimmalla tarttua edes jonkinlaiseen tarkoitukseen. Muu on niin pelottavaa ettei sitä kestä. Minäkin, vaikka en mihinkään rakkauteen usko enkä sellaista tunnista. Minä haen tarkoitusta ja mieltä luonnosta. Sen ihmeellisyydestä ja kauneudesta. Se kaikki on vain sitä illuusiota ja oljenkortta jota tarvitsemme. Ihmisen kirous on tietoisuus omasta mitättömyydestään ja turhuudestaan.

Kun kuolemme, molekyylimme ja atomimme luultavasti järjestyvät johonkin toiseen muotoon. Se mitä me kutsumme minuudeksi tai sieluksi tai miksi kukakin, se häviää ja katoaa kun tietoisuus katoaa.

Joku väittää niin tietävänsä että ilman rakkautta kuolee tai että ihminen on onneton tms. Miksi minä en ole? Miksi minä pystyn jollakin tasolla hyväksymään että olen täällä sattuman oikusta, joidenkin kemiallisten reaktioitten tuloksena. Sen ihmeempää tarkoitusta minulla ei ole, sen enempää kuin kenelläkään toisellakaan. Ihmettelen tietysti ja kunnioitan tätä koska en sitä ymmärrä! Miksi haluan elää ehdottomasti yksin, ilman minkääänlaisia sitoumuksia ja rakkauksia tms? Miksi minä olisin pohjattoman onneton jos minut pakotettaisiin suhteeseen toisen ihmisen kanssa? Muuhun kuin itse valitsemaani ystävyyteen? 

Tämä maailma ei siihen loppuisi eikä kaatusi vaikka me erinomaiset luomakunnan kruunut häviäisimme tästä paikasta savuna ilmaan. Luonnon järjestys järkkyisi hetkeksi kunnes tasapaino taas löytyisi ja luonto jatkaisi eteenpäin ilman niitä erinomaisia rakkaukauksi ja muuta siirappia. Ihminen on kummallinen. Mikään muu elävä organismi ei tarvitse rakkautta eikä romantiikkaa, valheellista satua kestääkseen elämää ja sen tarkoituksemattomuutta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. Turvallisuus on maailman tärkein asia

Kukaan ei ole elämässä tai maailmassa turvassa. Me kuollaan kaikki - ihan jokainen.

Kuolla voi turvassa ja turvallisesti tai huolissaan pelokkaasti

Suuri osa ihmisistä ei varmaan pysty edes tuntemaan sitä suurta romanttista rakkautta. Jos ei ole tunteellinen ihminen, niin tuskin kukaan vie varsinaisesti jalkoja alta.

On se. Nuorena olin rauhaton sielu vailla päämäärää, yksinäinen susi ja omantienkulkija. Kun parikymppisenä tapasin nykyisen vaimo ja sielunkumppanini, sain sielulleni rauhan. Viimeisen 4 kymmenenn vuoden ajan en ole koskaan ollut yksinäinen, vaimo on aina ollut henkisesti läsnä, vaikka olisin ollut yksin reissussa.  Omantienkulkija yhä edelleen, mutta sekin johtuu siitä, ettei laajaa kaveripiiriä ole tarvinnut, kun ollut henkisesti vahva ja tyydytetty. Elämä on heitellyt perhetragedioilla, firman konkurssilla, työttömyydellä ja velkahelvetillä, mutta rakkaus ollut vahva kuin peruskallio ja kaiken silottanut. Rakkauteen ei ole mikään vaikuttanut, ei mikään, eikä kukaan, ei edes omat lapset.

On. Jos ei ole tunteeton ihminen. Kun elää tunteissa, niin rakastuneena ja rakkaudessa vastoinkäymiset ei tunnu niin suurilta. Väitän, että rakastunut ihminen, joka saa vastarakkautta, ei myöskään kärsi masennuksesta. Rakastuneena työ ja arkikin tuntuu ihanan keveältä. Rakastuneena jaksaa suunnitella elämää ja haaveilla. Ilman rakkautta elämä on ponnistelua huomiseen.

Jos muunlaiseen rakkauteen ei ole mahdollisuutta, niin äidinrakkaus ja lasten vastarakkaus ovat myös kantavia voimia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei minusta rakkaus, vaan onnellisuus. Toki monille onnellisuus tulee rakkauden myötä, mutta jos olet elämässäsi onnellinen ilman rakastumista, ei siinä ole mitään pahaa ja siksi onnellisuus on minusta tärkeintä.

Tarkentaisin tätä että ei ehkä niinkään onnellisuus, sillä onni ei ole mikään pysyvä olotila.

Tyytyväisyys ja oman elämän täydeksi ja hyväksi kokeminen ehkä ennemminkin.

Itse en ole parisuhteessa enkä sellaiseen halua. En ole koskaan rakastanut, en ketään. En ole oppinut sellaista asiaa ja tunnetta, se on minulle täysin vieras. En osaa myöskään olla mustasukkainen, ja moni muu tunne on kohdallani toisenlainen kuin useimmilla toisilla. Kiintyä voin ja syvästi, eläimiin, luontoon. En ihmisiin. Siitä kohtaa olen täysin tyhjä ja kylmä.

Elän ennemminkin järjen ohjailemana. Minulla on varsin korkea moraali, korkeampi kuin useimmilla muilla uskoisin. Olen siitä tarkka ja tiukka myös itseäni kohtaan. En siedä vääryyttä enkä pahan tekoa kenellekään vaikka rakastaa en osaa.

Kaiken kaikkiaan olen hyvin tyytyväinen ja ajoittain kai sitten hyvin onnellinenkin elämässäni. Olen onnellinen ja tyytyväinen että uskallan elää omannäköistäni elämää ja näyttää sen. Ei ole tarvetta laukata lauman mukana saman värisenä ja muotoisena. En kaipaa missään nimessä toista ihmistä tähän. Se toisi pelkkää suurta onnettomuutta niin hänelle kuin minullekin.

En siis allekirjoita että rakkaus olisi elämässä tärkeintä - kaikille.

Olen nainen, aikuisen ikään ehtinyt.

Tapailin äskettäin pitkähkösti naista, joka ajattelee ehkä aika lailla samoin kuin sinä. Pitkään hän näytti haluavan suhdetta kanssani, mutta sabotoi sen lopussa aivan kunnolla - minulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa suhde. Outoa on, että kaipaan häntä - tajusin että minulla on samoja rakkaudenvälttämispiirteitä, enkä ollut mitenkään syytön suhteen hajoamiseen. Hän vaikutti rakkausvammaisemmalta, koska oli meistä se pakenevampi, mutta kyllä siinä katastrofissa oli kaksi roistoa.

Vaikka rakkaus on vähän uhkaavaa ja haastavaa, niin se on silti tärkeintä.

Vierailija kirjoitti:

Moni hukkaa elämänsä työhön, tavaran ja tulevaisuuden havitteluun. Silti kaikilla on perustavanlaatuinen tarve rakkauteen - ei pelkästään parisuhdetakkauteen, vaan täydelliseen, kokonaisvaltaiseen, juuri oman minuuden hyväksyntään ja rakastamiseen jonkun toisen taholta.

Onko elämä aina vaillinainen jos jää paitsi todellisesta rakkaudesta?

Ei ole. Tärkein asia on elossa säilyminen ja itseä tyydyttävän elämän eläminen.

ja kuka määrittelee mitä se todellinen rakkaus on? Sen määritelmä kun vaihtelee puhujasta riippuen.

Vierailija kirjoitti:

Moni hukkaa elämänsä työhön, tavaran ja tulevaisuuden havitteluun. Silti kaikilla on perustavanlaatuinen tarve rakkauteen - ei pelkästään parisuhdetakkauteen, vaan täydelliseen, kokonaisvaltaiseen, juuri oman minuuden hyväksyntään ja rakastamiseen jonkun toisen taholta.

Onko elämä aina vaillinainen jos jää paitsi todellisesta rakkaudesta?

Ei todellakaan. Kyllä se todellinen rakkaus voi olla ihan muutakin kuin toinen ihminen.

Itse seurustelin kerran parikymppisenä muutaman vuoden ja luulin naisen olevan elämäni rakkaus. Sitten tuli ero, ja aloin haalia itselleni lisää ja lisää töitä unohtaakseni tuskan. Löysin työnteosta itselleni pian uuden rakkauden, ja päätin unohtaa kaiken muun. Olen elänyt pelkästään työlle viimeiset 30-vuotta, ja olen paljon onnellisempi kuin koskaan aiemmin. Ystäviä ei juurikaan ole, muttatämä ei ole minulle yksin viihtyvälle mikään ongelma.

Se sinun "todellinen rakkautesi" ei edes ole kaikkia varten eikä kaikkea voi saada. Jos ei saa, on opeteltava toimeentulemaan ilman. Niin se vaan on.

Agape

Vierailija kirjoitti:

Agape

Aika pitkälti ❤️

Kyllä. Jumala on rakkaus. Ja elämän tarkoitus on etsiä Jumalaa. Jokaisen ihmisen sisimmässä on tuo jumalkaipuu ja tyhjyys joka janoaa rakkautta. Myös toiset ihmiset vastaavat tietysti tuohon rakkauden ikävään mutta eivät koskaan tarpeeksi. Kun ihminen on kohdannut Jeesuksen, saanut kokea ja täyttyä Hänen valtavalla rakkaudella, hän tietää on löytänyt sen mitä etsikin. Jeesuksen suuresta rakkaudesta ihmisiä kohtaan kertoo Hänen ristintyönsä. Avatkaa silmät ja nähkää Hän on todellinen.

 EHDOTTAMASTI: ON !

Ilman rakkautta ei ole mitään !

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Jumala on rakkaus. Ja elämän tarkoitus on etsiä Jumalaa. Jokaisen ihmisen sisimmässä on tuo jumalkaipuu ja tyhjyys joka janoaa rakkautta. Myös toiset ihmiset vastaavat tietysti tuohon rakkauden ikävään mutta eivät koskaan tarpeeksi. Kun ihminen on kohdannut Jeesuksen, saanut kokea ja täyttyä Hänen valtavalla rakkaudella, hän tietää on löytänyt sen mitä etsikin. Jeesuksen suuresta rakkaudesta ihmisiä kohtaan kertoo Hänen ristintyönsä. Avatkaa silmät ja nähkää Hän on todellinen.

Ei ole. Kokeilin sitäkin, mutta todellisen rakkauden löysin vaimostani. Hänen löytämisen jälkeen sieluni on ollut rauhassa ja rauhallisin mielin. Ilman vaimoani oli puolikas. Nyt 1+1= 3, tai oikeastaan 6 jos vaimonkin puolta ajatellaan.

On se sellainen perusta elämälle ja olemiselle, kaiken pohja joka säteilee myös ympärille.

Rakkaus on mielenrauhaa, tiedostamatonta turvaa, luottamusta antaa virran viedä, armollisuutta ja ymmärrystä muita ihmisiä ja kaikkea elollista kohtaan.

Rakkaudessa elävä ihminen arvostaa itseään ja muita, kunnioittaa luontoa, auttaa lähimmäistään ja antaa omastaan niin henkisesti, fyysisesti kuin aineellisestikin.

Ei nöyristele, mutta on elämälle nöyrä.

Vierailija kirjoitti:

On se sellainen perusta elämälle ja olemiselle, kaiken pohja joka säteilee myös ympärille.

Rakkaus on mielenrauhaa, tiedostamatonta turvaa, luottamusta antaa virran viedä, armollisuutta ja ymmärrystä muita ihmisiä ja kaikkea elollista kohtaan.

Rakkaudessa elävä ihminen arvostaa itseään ja muita, kunnioittaa luontoa, auttaa lähimmäistään ja antaa omastaan niin henkisesti, fyysisesti kuin aineellisestikin.

Ei nöyristele, mutta on elämälle nöyrä.

Lisään vielä, että sellainen ihminen, jolle rakkaus on vain romanttista rakkautta tai omaan lapseen rajoittuvaa äidinrakkautta, ei ole ymmärtänyt koko rakkautta.

Rakkaus on tärkeä asia, mutta ei tärkein.

Tärkein asia on puutarhan hoitaminen.