Kaikki vinkit ahdistuneisuushäiriöstä toipumiseksi tänne!

Mulla oli monia vuosia ahdistusta,joka ilmeni jatkuvana murehtimisena, kauhuskenaarioiden miettimisenä ja kovana sairauksien ja kuoleman pelkona. Koin kuitenkin eläväni normaalia elämää ja opiskelin, siirryin työelämään ja näin ystäviä ja liikuin. Elin normaalia elämää, mutta koko ajan ahdisti. Iltasin mietin ja mässäilin kaikilla hirveillä sairauksilla mitä mulla varmasti on, vaikka monennäköstä oli tutkittu ja todettu ettei mulla oo mitään. Autolla ajo pelotti, koska ajattelin että kuolen itse kolarissa tai ajan jonkun päälle. Mulla tuli fyysisiä oireita ahdistuksesta, palan tunnetta kurkussa ja elohiiriä ympäri kroppaa.

Nyt oon syöny escitalopramia 20mg puoli vuotta ja oon ihan hämmästyny, että tällästäkö onkin normaali elämä. En murehdi ja koe jatkuvaa ahdistusta ja mieti että pian mä tai joku läheinen kuolee. Nyt tuntuu, että elän normaalia elämää ja nautin siitä. Mitään sivuvaikutuksia ei tullut lääkkeestä, paitsi ekalla viikolla maha oli vähän sekasin ja oli vaikea saada unta, mutta ne kesti vaan viikon. Tunnen tunteita normaalisti ja sekaisihalujakin on, ainoa ja toivottu vaikutus on ollut se että kokonaisvaltainen ahdistus on poissa. Meillä suvussa samankaltaisia oireita monilla, niin uskon että kyseessä on perinnöllinen juttu johon lääkkeet auttaa. Mitään traumaattista ei oo tapahtunu ja koen eläneeni etuoikeutettua elämää, hyvä perhe, paljon ystäviä, ihana poikaystävä, harrastuksia ja oon päässyt haluamaani opiskelupaikkaan ja unelmaduuniin. Silti on ahdistanut, mutta enää ei ahdista. Mulle nää lääkkeet on ollu huippu juttu.

Lääkkeet pois. Tunteita ei voi käsitellä kun mieli on kemiallisesti sidottu.

Kehomielihoitoa.

Kävin itse kehomieliharjoituksissa.

Pahinta myrkkyä ahdistuneessa tilassa on käpertyä paikoilleen ja kuunnella ahdistusmyllyä päässä. Se pitää saada katkaistua. Jos on päiväsaika, yritä saada itsesi tekemään jotain tavallista, esimerkkinä tiskaaminen käsin. Yritä keskittyä siihen, miltä vesi tuntuu, miltä kuplat näyttävät jne. Sama toimii minkä tahansa askareen kanssa. Useat työtehtävät työelämässä olevilla toimivat samoin. Vievät ajatukset pois ahdistusraiteilta, nykyhetkeen ja konkreettisiin asioihin.

Luonnossa liikkuminen ja sen tarkkailu auttaa myös, ja liikunnasta on muutoinkin hyötyä.

Jos ahdistusmylly estää nukahtamista iltaisin, kuuntele vaikka ennen nukkumaanmenoa YouTubesta jokin laadukas mielikuvaharjoitus. Esim. Arto Pietikäisellä on näitä suomeksi. Koska älylaitteet eivät sinällään paranna unen saamista, voit myös opetella tekemään noita harjoituksia mielessäsi. Tulin keksineeksi itse sellaisen harjoituksen, jossa alan miettiä jotain satunnaisesti mieleeni tulevaa, sinänsä merkityksetöntä asiaa, ja koota listaa kaikista faktoista siihen liittyen. Luetteloon huväksytään siis vain ja ainoastaan varmasti tiedetyt asiat. Esim. työkaverin matka Espanjaan ja mitä faktoja (huom. vain faktoja, ei arvotuksiani tai tuntemuksiani, vaan esim. "Hän meni sinne lentokoneella." "Hän kertoi syöneensä paellaa ja pitäneensä siitä.") tiedän siitä. Kuulostaa hullulta, mutta toimii! Taika on sama, ajatusten vieminen toisaalle ja tosiasioihin.

Ahdistuksen katkaisussa ei ole tarkoitus "paeta" ongelmia, vaan jokainen tästä kärsinyt tietää, että mylly ei tuota ratkaisuja, eivätkä siinä pyörivät pelot ja huolet ole enää missään suhteessa alkuperäiseen asiaan. Sovittu "ahdistusaika" on myös ammattilaisten ehdottama keino ja saattaa toimia.

SSRI-lääkkeet auttaa, mutta siihen voi mennä aikaa. Todellakaan se pari viikkoa ei riitä varmuudella näkemään onko apua vai ei.

Sitten tietysti myös se, että mistä ahdistus johtuu. Kaikki ahdistus ei ole samaa vaikka oireet olisi samanlaisia.

Mulla auttaa

-yleinen stressin hallinta: hyvät yöunet, liikunta, ei liikaa kahvia, ei liikaa töitä, ei liikaa velvollisuuksia, säännöllinen ruokailu.

-kannattaa tsekata yleinen, somaattinen terveydentila lääkärillä perusverikokein

-puhuminen ystävälle, miehelle

-sain apua kognitiivisesta lyhytterapiasta. Sain keinoja katastrofiajatusten kanssa pärjäämiseen. suunnitteilla pitkä psykoterapia

-toiminta. Kun ahdistaa, puran sen puhumiseen, siivoomiseen, liikuntaan, kävelyyn jne...

-rentoutuminen, teen kivoja juttuja joista nautin

-ssri-lääke pienenä annoksena.

Käyn ratkaisukeskeisessä terapiassa. Tämä on ihan parasta. Aiemmin en ole saanut terapiasta näin hyvin erilaisia käsittelykeinoja ahdistukseeni.

Vierailija kirjoitti:

Ahdistus on ollut osa elämääni lapsesta saakka ja sitä on muutamaan otteeseen hoidettu virheellisesti masennuksena. Nyt sain vihdoin oikean diagnoosin, ja sen jälkeen melkeinpä kaikki vaikeudet elämässäni ovat vihdoinkin alkaneet käydä järkeen.

Olen jo aloittanut SSRI-lääkityksen ja lisäksi etsin sopivaa psykoterapeuttia koko ajan.

Diagnoosi on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, joka oireilee jatkuvana stressinä ja murehtimisena, fyysisinä oireina ja puuskittaisena, tukahduttavana ahdistuksena. Pahimpina päivinä en voi keskittyä, syödä enkä nukkua, parhaimpina elän normaalia työssäkäyvän vanhemman arkea.

Miten te muut olette selättäneet ahdistuksen?

Tätä minä olen yrittänyt painottaa ettei masennus ja ahdistus ole sama vaiva, ei alkuunkaan. Vittu lääkärit ja ammatiihmisetkään ei sitä tajua. Minusta ssri lääke on riskis se meinasi tehdä minusta raivopään. Jos koet että pidäkkeet lähtee niin harkitse tarkkaan syötkö.

Vierailija kirjoitti:

Itse kärsin vaikeasta ahdistuksesta uudet lääkkeet taas kokeilusaa. En tajua miten tämän saa loppumaan. Terapia käynnissä pahempaan vaan menee. Oon epätoivoinen. Tänne palstalle kun jotain kirjoittaa niin vaan haukutaan tyhmäksi. En tiedä miten tästä voi parantua.

Ptsd pahene3 uaein käsiteltäessä. Ainakin mulla.

Vierailija kirjoitti:

Joko magnesium on mainittu? Sen lisäksi mulla hyviä kokemuksia mindfulnessista, ja tietty hengitysharjoituksista. Näitä pitäis pitää yllä myös kun akuutti vaihe ohi...

Mindfullness on syvältä. Traumat avautu rajusti ilman hallintaa.

Mulla ei ole kokemusta mistään lääkityksistä kun olen yrittänyt tässä pärjäillä itsekseni pitkittyneen stressin laukaisemasta ahdistuneisuudesta. Muutama ”luomu” vinkki siis tulee mieleen millä olen itse onnistunut pitämään oireilun kurissa: säännöllinen syöminen, kiireettömyys (eli hoida kaikki asiat tarpeeksi ajoissa, jotta asioista ei kertyisi sellaisia hallitsemattomia kasoja), siivoa ihmissuhteesi kuntoon ja vältä etenkin iltaisin kaikkea kiihdyttävää, kuten kovalla soivaa musiikkia ja jännittäviä elokuvia.

Kiitos tästä keskustelusta, minulla myös ahdistuneisuutta ja päivittäistä katastrofiajattelua - tosi rankkaa.

Minua kiinnostaisi tietää minkälainen lapsuus teillä muilla ahdistushäiriöstä kärsivillä on ollut? Itse synnyin alkoholistiperheeseen ja meno oli usein aika villiä. Paljon sai pienenä pelätä ja kokea turvattomuutta, mietin liittyykö se tähän...

Kunnollinen pankkitili ja ahdistus helpottaa. Muutoin jtkvt rotat kimpussa

Ahdistuneisuus ja masennus pahentuvat, mikäli kehossa on jokin hivenainepuute. Kannattaa ottaa perusteelliset verikokeet ihan alkuun. Poissulkea vitamiinien puutokset, raudanpuute sekä katsoa kilpirauhaset. Jos fyysistä ei löydy, sitten käydään terapiassa purkamassa oloa.

Up

En tiedä voiko sanoa että olisin selättänyt kokonaan mutta ainakin oppinut elämään tämän kanssa. Olen kirjoittanut jonkin verran kokemuksiani tänne https://alatulepahamieli.blogspot.com/

Mirtatsapiini pienellä annoksella, esim 7.5mg,  ei todellakaan lihota ketään ja auttaa ahdistukseen ja antaa paremmat unet.

(joo jokaisella on se tuttu joka lihonut heti,mutta ne ois lihonu vaikka kalkki-tabletilla)

En ole selättänyt mutta oppinut elämään jotenkin tämän "ominaisuuden" kanssa. Lääkitys on auttanut ja myös erilaiset muutokset omissa elintavoissa. Pitänyt myös työstää ja kyseenalaistaa omaa ajattelua, mikä on aika hidas prosessi. Täällä olen monipuolisemmin avannut noita asioita https://alatulepahamieli.blogspot.com/

Olen alkanut epäillä itselläni tätä. Masennusta on hoidettu muutaman kerran opiskeluaikana ja sitten raskauksien aikana/jälkeen, mutta en tiedä onko ollut oikea diagnoosi. Ahdistus on ollut läsnä jo teini-iästä saakka. Opiskeluaikana oli tosi pahana, enkä edennyt opiskeluissa aikataulun mukaan vaikka olin aina ollut hyvä koulussa. Silloinkin sain masennusdiagnoosin, mutta kun tarkemmin mietin, niin en saanut edes minkäännäköistä hoitoa siihen. Ilmeisesti oli niin lievää lääkärin mielestä. Ei tarjottu lääkitystä, terapiaa tai mitään.

Mun elämän motto on aina ollut ”kyllä mä pärjään”. Ja elämä on tosiaan aina ollut sellaista pärjäämistä. En ole koskaan pystynyt tekemään koulutustani vastaavaa työtä, tuntuu että arki syö kaiken energian ja vähän enemmmänkin. Sellainen pieni ahdistus on jatkuvasti läsnä. Pelko tulevasta, en pelkää sairauksia niinkään, enemmän sitä miten pärjätään taloudellisesti, miten lapset selviää elämässä, olenko pilannut heidän mahdollisuudet kun en ole tajunnut itse mennä terapiaan… Entä jos heille tulee yhtä onneton elämä?

Minä olen ollut enemmän tai vähemmän ahdistunut lapsesta asti. Masennusdiagnoosin sain lopulta vähän päälle parikymppisenä, ja sen myötä ssri-lääkityksen (citalopram, essitalopram) joka oli käytössä lähemmäs 10 vuotta. Ahdistuneisuushäiriöstä minulla ei ole diagnoosia, mutta väittäisin, että ahdistuneisuus on vaikuttanut elämääni vähintään yhtä paljon kuin masennusoireet. Itselläni ssri-lääkitys katkaisi "ajatusmyllyn", en enää juuttunut niin paljoa ahdistaviin asioihin. Purin lääkityksen ensimmäistä lasta odottaessani, enkä ole sen jälkeen sitä enää jatkanut. On sitä minulle välillä koitettu tarjota erinäisissä yhteyksissä, mutta sivuvaikutusten takia olen nyt ainakin toistaiseksi päättänyt selvitä ilman. Itselläni tuntuvin sivuvaikutus näkyi seksielämässä, en pystynyt laukeamaan, ja lääkityksen purkamisen jälkeenkin meni jokunen vuosi, ennen kuin tilanne normalisoitui lääkitystä edeltäneen elämän tasolle. Varsinaista hoitosuhdettakaan minulla ei enää ollut lääkityksen loppuvaiheessa, vaan reseptin uusi aina joku kasvoton tk-lääkäri. 

Luulen, että omalla kohdallani ahdistuneisuuteen vaikuttavat perintötekijät (suvussa paljon mt-ongelmia) ja toisaalta lapsuuden turvattoman tuntuinen ympäristö. Olen ikäänkuin virittynyt odottamaan katastrofia, ja kroppa ja mieli reagoivat todella pieniin vihjeisiin. Terapian pariin pääseminen on ollut vaikeaa, joskus masennusdiagnoosin saamisen jälkeen sain pätkän Kelan tukemaa ryhmäterapiaa, sen jälkeen jäin aika lailla oman onneni nojaan. Neuvolan kautta kävin psykologin juttusilla jonkin aikaa, mutta elämässä tapahtuneen yllättävän käänteen takia ns. juurisyihin asti ei päästy, vaan aika meni lähinnä sen hetkistä tilannetta setviessä. Helppoa ja hauskaa tällainen elämä ei yleensä ole, mutta kaikkeen kai tottuu kun ei aina muutakaan voi. Ehkä jossain vaiheessa koitan taas hankkiutua avun piiriin, varsinkin kun en haluaisi siirtää omaa pahaa oloani seuraavan sukupolven kannettavaksi. 

Syö lehmää tai fermentoituneita kasviksia. Ja kananmunia tai maksaa. Sen jälkeen sinulla on oikeita rakennusaineita kehossa, jotka taas muuttuvat kemikaaleiksi ja hormoneiksi ja täten sinulle tulee hyvä mieli ja ahdistus katoaa.