Minusta taisi tulla sittenkin hetero!
Jee, olen niin onnellinen. Olin tässä tuskaillut pari vuotta lesboajatusteni kanssa, mutta nyt tuntuu siltä kuin olisin "parantumassa" siitä. Enää eivät naiset kuitenkaan enää kiinnosta mitenkään "kautta linjan", tosin pari poikkeusta on edelleen. Uskon, että syynä ovat hormonit, mutta oon iloissani tästä. Onko muilla vastaavasta kokemuksia?
Kommentit (12)
Olen ihan varma, että mulle rakas ihminen on rukoillut puolestani tietämättäni ja että se auttoi. <3
Tsemppiä kirjoitti:
Olet vaan ihan rauhassa oma itsesi. Plus skaalahan on LGBTQ...IAPK... ihan syystä.
Mikä on IAPK?
Itselleni kävi samoin.
Huomasin että seksissä kaipaan yhdyntää enkä mitään lääppimistä ja nuoleskelua.
Nyt ajatuskin naisen kanssa olemisesta tuntuu kaukaiselta ja vastenmieliseltä.
Upeata! Voisikohan tästä homoudestakin parantua?
-ap
Ehkäpä olet bi - tai siis todennäköisesti oletkin - mutta nyt olet sitten kiinnostunut enemmän vastakkaisesta sukupuolesta. Eikähän siinä mitään pahaa ole.
Se on aina hieno asia, kun ihminen oppii tuntemaan itseään paremmin. Ihan sama löydätkö itsestäsi homon, heteron, bi-seksuaalin tai jotain muuta. Mitä paremmin itsensä tuntee, sitä paremmin voi. Samalla ympärilläkin olevien ihmisten hyvinvointi paranee.
Vierailija kirjoitti:
Itselleni kävi samoin.
Huomasin että seksissä kaipaan yhdyntää enkä mitään lääppimistä ja nuoleskelua.
Nyt ajatuskin naisen kanssa olemisesta tuntuu kaukaiselta ja vastenmieliseltä.
Mua siis kiinnostaa vielä yksi nainen, mutta muut eivät kiinnosta. Joku mukavannäköinen ja kiva mies voisi periaatteessa kiinnostaa ja sellaisia välillä bongaankin. Pariin vuoteen en kiinnittänyt juurikaan mitään huomiota miehiin.
Ihannetilanteessa rakastelu ja läheisyys on myös "lääppimistä ja nuoleskelua", mutta tavalla, joka tuntuu hyvältä molemmista osapuolista. Mutta ajatus läheisyydestä miehen kanssa ei enää tunnu totaalisen epäkiinnostavalta, enkä oikein tunne mitään vetoa enää naisellisia muotoja kohtaan (yksi poikkeus tosin on siihen).
Jännää tämä on kyllä ja oon varma, että hormonitasoissani on tapahtunut joku muutos. Raskaus- ja imetysaikana nimittäin muutuin todella vahvasti heteroksi, kun aiemmin kipuilin tuntemusteni kanssa. Lisäksi varmastikin jatkan yksinäisenä ja selibaatissa, mutta heterona elämä on kyllä mukavampaa silti.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Upeata! Voisikohan tästä homoudestakin parantua?
-ap
Tämä ei ollut ap:n kommentti oikeasti. Mutta tosiaan, ongelmat alkoivat jo silloin, kun olin teini-ikäinen. Mulla oli naispuolisia kavereita, mutten jotenkin kyennyt olemaan kaveri todella naisellisille ja näyttävännäköisille, helposti kosketteleville naisille.
Tuli sellainen olo, että aloin tuntea vääränlaista kiinnostusta heitå kohtaan, jolloin vaivihkaa aloin vältellä heidän seuraansa. Olin itse ihan hoikka ja tavallaan nättikin, mutta viihdyin kaverina lähinnä reilusti ylipainoisten naisten ja miesten kanssa. Osa niistä miehistä ihastui minuun, mutta en itse kokenut kaveruutta kummempaa ja pysyin neitsyenä.
Jossain vaiheessa tosin se mielenkiinto naisia kohtaan alkoi aiheuttaa sosiaalisten tilanteiden pelkoa, sillä seksuaalisesti olin kokematon ja tunsin ihastumisen tunnetta helposti naisia kohtaan, jolloin heitä oli vaikeaa edes kohdata arjessa. Tukahdutin sitå tunnetta vuosikaudet; manasin kohtaloani ja rukoilin sitä, ettå pääsen sellaisista tunteista sekå päädyin suhteeseen miehen kanssa.
Hormonien myötä tajusin paranevani hieman ja lopulta yhdessä vaiheessa naiset eivät enää kiinnostaneetkaan. Sitten tila palasi jne. ...ja nyt tuntuu taas siltä kuin olisin paranemassa viimeinkin. ❤
T. Ap
Onneksi olkoon että olet parantumassa hirvittävästä sairaudestasi. Kiitos Jeesus..
Vierailija kirjoitti:
Onneksi olkoon että olet parantumassa hirvittävästä sairaudestasi. Kiitos Jeesus..
Ei se ole hirvittävä sairaus ja muilla ihmisillä se on täysin ok. Paras kaverini on lesbo, tosin häneen en ole koskaan ollut ihastunut kuin aivan ohimennen. Mutta itselleni tuli sellaisesta ahdistunut olo, eivätkä äärimmäisen liberaalit sukulaisetkaan olisi sellaista ehkä hyväksyneet. Enkä olisi hyväksynyt sellaista itseltäni oikein mitenkään. Sen huomasin, että kun ensimmäisen kerran puhuin siitä avoimesti, se ahdistus alkoi helpottaa. Ja kun kerroin ihastumisestani sen yhden ainoan kerran, niin en enää tuntenutkaan oloani niin jännittyneeksi kautta linjan naisten seurassa. On tekopyhää väittää, että tilani olisi ollut jitenkin mukavaa. Monille se on ok, kaikille ei.
Olet vaan ihan rauhassa oma itsesi. Plus skaalahan on LGBTQ...IAPK... ihan syystä.