Lue keskustelun säännöt.
Muita, jotka ette voi sietää lasten "tunnekasvattamista"?
15.10.2018 |
Tee mieli vetää naamapalmut joka kerta, kun esim. avoimessa pk:ssa joku lapsista on käyttäytynyt huonosti ja sitten sen äiti tai isä aloittaa sen saman tunnekasvatuspälätyksen. Sehän siis kuuluu pienin vaihteluin näin: "kulta pieni, minä näen, että sinä olet vihainen ja on aivan ok olla vihainen, mutta ei silti saa ottaa toisen lelua/lyödä toista/etuilla jonossa". Sitten kun tämä fraasi on toistettu, niin se mukula päästetään jatkamaan hölmöilyjään toisten lasten sekaan.
Mikähän siinä on, että juuri kukaan vanhempi ei näköjään osaa ajatella kasvatusasioista itse vaan pitää mennä sen neuvolan suositteleman tunnekasvatuksen mukaan vaikka hyvin näkisi ettei se toimi ja että se kuulostaa lapsestakin aivan naurettavalta.
Kommentit (306)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on vaan sellainen kiiltokuvapinta mitä tuolla yritetään ylläpitää julkisessa tilassa. Eli näytetään toisille, että "minä olen hyvä vanhempi, katsokaa kaikki". Kotioloissa meininki on yleensä hyvin toisenlainen.
Näin se vain on! Ollaan olevinaan niin hyviä vanhempia ja teko sivistyneitä! Yöks! Miksei kaikki voi olla aitoja ja elämänläheisiä ja vaikka vähän läpsiä jos tarvis?
Ei sitä lasta läpsitä, vaikka mieli tekisikin, koska se on ollut rikos vuodesta 1984.
Rikosta en tee, mutta järjestyksen tässä huushollista määrää se, joka on vanhempi.
En esitä ulkopuolella, en esitä kotona; MINÄ määrään.
-
Olen saanut busseissa useasti moitteita komennettuani lasta olemaan hiljaa: ihan sama, sen kun moittivat, koska itse en jaksa työmatkoilla mitään kurittomia ja kirkuvia, ilmeisesti ei-tunnekasvatettuja mukuloita häiritsemässä mun pyhää omaa aikaa, jota on juhlava 30 min./työpäivä.
Voihan lasta käydä ulkomailla läpsimässä. Siellä se harvemmin on rikos, toisin kuin punavihreässä Suomessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olisin taas tarvinnut tuollaista, kun olin lapsi.Meillä ei koskaan puhuttu tunteista muutenkaan mitään joten monesti sain sitten itse kärsiä pahasta mielestä tai epävarmuudesta ilman, että kukaan olisi minulle "selittänyt" asiaa. Olisin tarvinnut neuvoja ja rohkaisua kuten " tiedän, että sinua jännittää se uusi juttu, mutta kyllä kaikki menee ihan hyvin" tai "näin, että olet surullinen, mitä koulussa tapahtui, voit kertoa minulle" jne. Olin hyvin herkkä lapsi, joka olisi kaivannut todella paljon keskustelua ja tunteista puhumista sekä pelkkää rohkaisua sen sättimisen sijaan. Monesti olinkin sitten ihan "hukassa", enkä oikein "millään tuulella", kun tunteiden näyttäminen ei ollut oikein sallittua. Näiden asioiden takia en ymmärrä mikä tässä jutussa on niin huonoa, kun minusta vaan hyvä juttu.
Rakas ihminen, kertomasi on hyvin surullista, mutta eri asia kuin se, mistä ap kirjoitti pienten lasten turhasta, muka tunnekastavauksesta.
Olen tavallaan kokenut saman kuin sinä, joten ymmärrän, mistä kirjoitat.
Tunteita pitää saada näyttää, mutta sellaista kummallista yliohjeistavaa, ihmistä väheksyvää lässytystä en ymmärrä lainkaan.
Sinun ei ole pakko puhua lapsille lässyttävällä äänellä. Eivät muutkaan puhu.
Eikä muuten, rakas ihminen, ole tarpeen puhua väheksyvästi ja alentuvasti aikuisillekaan.
En jaksa lukea koko ketjua, mutta ap puhuu asiaa. Päiväkodin pihalla näkee näitä sanoittajia, jotka lässyttää esim. siirtymävaiheissa. Siinä kohtaa tunteeton mutsi on jo nostanut kersat autoon ja kahlinnut turvavöihin. Oikeesti, ei kaikesta tarvii neuvotella. Ja se termi sanoittaa, brrrr...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on vaan sellainen kiiltokuvapinta mitä tuolla yritetään ylläpitää julkisessa tilassa. Eli näytetään toisille, että "minä olen hyvä vanhempi, katsokaa kaikki". Kotioloissa meininki on yleensä hyvin toisenlainen.
Näin se vain on! Ollaan olevinaan niin hyviä vanhempia ja teko sivistyneitä! Yöks! Miksei kaikki voi olla aitoja ja elämänläheisiä ja vaikka vähän läpsiä jos tarvis?
Ei sitä lasta läpsitä, vaikka mieli tekisikin, koska se on ollut rikos vuodesta 1984.
Rikosta en tee, mutta järjestyksen tässä huushollista määrää se, joka on vanhempi.
En esitä ulkopuolella, en esitä kotona; MINÄ määrään.
-
Olen saanut busseissa useasti moitteita komennettuani lasta olemaan hiljaa: ihan sama, sen kun moittivat, koska itse en jaksa työmatkoilla mitään kurittomia ja kirkuvia, ilmeisesti ei-tunnekasvatettuja mukuloita häiritsemässä mun pyhää omaa aikaa, jota on juhlava 30 min./työpäivä.
Voihan lasta käydä ulkomailla läpsimässä. Siellä se harvemmin on rikos, toisin kuin punavihreässä Suomessa.
Juurikin näin. Itse käyn Pattayalla tai Budapestissa.
En ole jaksanut lukea kaikkia kommentteja, mutta mielestäni käy hyvin järkeen sanoittaa lapselle turhauttavaa/surullista/vaikeaa tilannetta.
Ainahan osa vanhemmista on epävarmoja ja epäröi ja sitten tuo kasvatus jää vain löperöinnin tasolle, eli "äiti ymmärtää, että sinua kiukuttaa, mutta ei saisi heittää hiekkaa toisen silmiin" sitten lapsi päästetään takaisin pahoinpitelemään muita lapsia.
"Oikein" tuo tilanne hoituisi sanomalla "nyt sinua väsytää/harmittaa/kiukuttaa, mutta et voi heittää hiekkaa muiden päälle koska siitä tulee toisillekin paha mieli". Ja jos sama touhu jatkuu niin sitten lopetetaan hiekkalaatikkoleikit. Seuraavalla kerralla lapsi mahdollisesti itsekin ymmärtää, että hänen tekee mieli heittää hiekkaa koska kiukuttaa, mutta niin ei saa tehdä.
Mikähän ap:n "perinteinen" malli olisi tilanteen ratkaisemiseksi? "Nyt loppui hiekan häittäminen, mennään kotiin eikä ikinä tulla takaisin!" Vai mitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ketjua lukiessa huomaa, että osalla äideistä on kova tarve lytätä asiat, joita eivät ymmärrä. Tai no, on tuo tarve osalla muistakin ihmisistä, mutta oikeasti on vähän huolestuttavaa, jos edes kasvatuskeinosta - kasvatuksen jokaisen vanhemman luulisi ymmärtävän tärkeäksi - ei haluta ottaa avoimin mielin selvää.
Mistä tuo ap:n ja muutaman muun ennakkoluuloisuus oikein johtuu? Onko tuo joku nykyajalle tyypillinen asenne, että "jos en ymmärrä heti jotain, se on varmasi paskaa"?
Tai onko tuo jotain yleisempää epäluuloa ja pelkoa tuntemattomia ja uusia asioita kohtaan?
Minä selitän nyt rautalangasta. Tässä vaiheessa tietysti ap ainakin lopettaa lukemisen, mutta ehkä joku avoimemmin ajatteleva jatkaa loppuun saakka.
Tunteiden tunnistaminen EI ole sama asia kuin että lapselle niiden takia annettaisiin oikeus käyttäytyä miten vaan.
Tunteiden tunnistaminen ja niistä puhuminen EI tarkoita, etteikö lasta aivan entiseen tapaan kiellettäisi.
Tunteiden sanottaminen YHDISTETÄÄN sääntöjen kertaamiseen ja lasta AUTETAAN YMMÄRTÄMÄÄN, miksi tilanne häntä harmittaa. Selitetään syy kiellolle ja se, miten lapsen toiminta kielletyllä tavalla vaikuttaisi muihin.
Kyse on siis siitä, että lasta autetaan ymmärtämään kiellot, tunnistamaan pettymyksen syyt ja pääsemään niistä yli - se ei siis tarkoita, että lapselle sallittaisiin se kielletty asia.
Ihan vaan simppeli esimerkki.
Lapsi kiukuttelee kaupassa. Sen sijaan, että äiti huutasi lapselle, ostaisi kielletyt karkit kumminkin tai mitään sanomatta raahaisi kiukusta punoittaen lapsen pois kaupasta - näiden tavanomaisempien tapojen sijasta äiti laskeutuu lapsen tasolle, ottaa katsekontaktin ja puhuu lapselle. "Haluaisit herkun, minä ymmärrän että se maistuisi sinusta hyvältä. Ja nyt sinua harmittaa, kun et saa haluamaasi.
Mutta jatkuva makeiden syöminen rikkoo hampaat ja me olemme sopineet, että karkkia syödään vain lauantaina. Karkkia emme siis osta. Haluatko tulla sen sijaan punnitsemaan omenoita? Saat painaa puntarin painiketta." Tai mitä nyt lapsi tykkää MUUTA (sallittua sellaista) tehdä, johon hänen mielenkiintonsa siirretään niistä saamatta jääneistä karkeista.
Lapsi oppii, että säännöstä pidetään kiinni. Että harmi on huomioitu ja äiti ymmärtää häntä. Että kiellolla on peruste. Ja sitten kiinnitetään huomio johonkin muuhun ja jatketaan ostoksia.
Ei tuossa periksi anneta. Mutta hiukan se vaatii enemmän vaivannäköä ja miettimistä kuin pelkkä "KUN MINÄ KIELLÄN, NIIN VASTAAN EI PULLIKOIDA, KOSKA MINÄ OLEN MINÄ!"
Mutta kas kummaa, perustelemalla ja tunteita sanoittamalla päästään hyviin lopputuloksiin. Eikä lapsista tulee tottelemattomia, vaan järkiperustein keskustelevia ja muidenkin tunteita paremmin ymmärtäviä.
Ei tuo mikään autuaaksi tekevä juttu ole. Samaan lopputulemaan pääsee varmasti muillakin keinoin. Mutta se TOIMII, eikä sitä kannata tyrmätä tyhmin perustein kuten ap nyt tuossa tekee.
Vierailija kirjoitti:
Olin tässä taannoin kaverin kyydissä autossa, kun lapsi rupesi kiukuttelemaan mitä musiikkia kuunnellaan. Ei kelvannut radiosta mikään eikä äidin kännykästäkään (ajaessa vielä räpläsi ihan paniikissa, ettei lapsi hermostuisi) löytynyt pojalle kelpaavaa musiikkia. Sinä sitten äiti pyyteli kovasti kultapieneltä anteeksi, kun ei ollut nyt ottanut sopivaa musiikkia mukaan. Ja lapsi sen kuin vinkui ja äiti pyyteli anteeksi.
Pikku läpsäisy olisi lopettanut tuon kitinän kerrasta mutta ei saa koska vihervasemmisto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä menee lepsuiluhommaksi, jos vanhempi ei ole auktoriteetti, joka tosiaan olen MINÄ, JOTA TOTELLAAN!
Kun minä kiellän, se on juuri niin, koska minä olen vanhempi ja vastuussa mahdollisesta pullikoijasta!
--
Se ei varmaan monillekaan ole tuttua hommaa: OLLA VASTUUSSA.
Vastuu ei ole lässyttämistä ja lapsen tahtiin elämistä kuin korkeintaan rintaruokintavaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin tässä taannoin kaverin kyydissä autossa, kun lapsi rupesi kiukuttelemaan mitä musiikkia kuunnellaan. Ei kelvannut radiosta mikään eikä äidin kännykästäkään (ajaessa vielä räpläsi ihan paniikissa, ettei lapsi hermostuisi) löytynyt pojalle kelpaavaa musiikkia. Sinä sitten äiti pyyteli kovasti kultapieneltä anteeksi, kun ei ollut nyt ottanut sopivaa musiikkia mukaan. Ja lapsi sen kuin vinkui ja äiti pyyteli anteeksi.
Pikku läpsäisy olisi lopettanut tuon kitinän kerrasta mutta ei saa koska vihervasemmisto.
Mitäs jos lapsi olisikin läpsäissyt takaisin? Iso läpsäisy?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunteiden sanoittaminen lässyttämällä on hirveintä, mitä lapselleen voi tehdä.
Kannattaisi sanoittaa jossain ihan muualla ja kohdella lastaan ihmisenä.
Vierailija kirjoitti:
"Haluaisit herkun, minä ymmärrän että se maistuisi sinusta hyvältä. Ja nyt sinua harmittaa, kun et saa haluamaasi.
Miksi kertoa asia joka on itsestäänselvyys sille lapselle? Tietenkin lapsi tietää, että herkku maistuisi hänestä hyvältä. Niin ikään hän pyrkii kiukuttelemaan jotta saisi painostettua itselleen sen herkun. Tässä ei ole mitään epäselvää kummallekaan osapuolelle.
Vanhempi joka ajattelee omilla aivoillaan ei tee mitään pakonomaista tunteiden sanoitusta vaan keskittyy siihen mikä on oleellista. Eli sanoo lapselle miksi herkkua ei voida ostaa, siis sikäli kun siitä on epäselvyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin tässä taannoin kaverin kyydissä autossa, kun lapsi rupesi kiukuttelemaan mitä musiikkia kuunnellaan. Ei kelvannut radiosta mikään eikä äidin kännykästäkään (ajaessa vielä räpläsi ihan paniikissa, ettei lapsi hermostuisi) löytynyt pojalle kelpaavaa musiikkia. Sinä sitten äiti pyyteli kovasti kultapieneltä anteeksi, kun ei ollut nyt ottanut sopivaa musiikkia mukaan. Ja lapsi sen kuin vinkui ja äiti pyyteli anteeksi.
Pikku läpsäisy olisi lopettanut tuon kitinän kerrasta mutta ei saa koska vihervasemmisto.
Mitäs jos lapsi olisikin läpsäissyt takaisin? Iso läpsäisy?
Niin tai jos olisi käyttänyt jäähyä mutta lapsi olisikin laittanut vanhemman itsensä jäähylle kostoksi siitä.
Tämä koston kierteen ehkäisy on iso syy sille, miksi nykyään on luovuttu rangaistusten käytöstä ja sen sijaan siirrytty tunnekasvattamaan.
Vierailija kirjoitti:
Tunteiden sanoittaminen lässyttämällä on hirveintä, mitä lapselleen voi tehdä.
Kannattaisi sanoittaa jossain ihan muualla ja kohdella lastaan ihmisenä.
No tee se sitten lässyttämättä! Huoh...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin tässä taannoin kaverin kyydissä autossa, kun lapsi rupesi kiukuttelemaan mitä musiikkia kuunnellaan. Ei kelvannut radiosta mikään eikä äidin kännykästäkään (ajaessa vielä räpläsi ihan paniikissa, ettei lapsi hermostuisi) löytynyt pojalle kelpaavaa musiikkia. Sinä sitten äiti pyyteli kovasti kultapieneltä anteeksi, kun ei ollut nyt ottanut sopivaa musiikkia mukaan. Ja lapsi sen kuin vinkui ja äiti pyyteli anteeksi.
Pikku läpsäisy olisi lopettanut tuon kitinän kerrasta mutta ei saa koska vihervasemmisto.
Saako suakin läpsäistä kun pms-huuruissa vähän kiukuttelet?
Lässytysvanhemmat tekevät lapsistaan pullamössöjä, jotka aikuistuttuaan jäävät notkumaan yhteiskunnan tuilla. Normaalissa elämässä ei lässyttämisellä pärjää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunteiden sanoittaminen lässyttämällä on hirveintä, mitä lapselleen voi tehdä.
Kannattaisi sanoittaa jossain ihan muualla ja kohdella lastaan ihmisenä.
No tee se sitten lässyttämättä! Huoh...
Mitäköhän minä lässytin?
Ai, tunteiden sanoittaminen on kyllä aikamoista äklöä lässynläätä ihan pelkästi ohimennen sanottuna terminä.
Myönnetään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n lapset opettelevat sitten aikanaan tunteiden tunnistamista terapiassa. Hivenen ehkä ärtyneinä siitä, että muut ovat vastaavaa päässeet harjoittelemaan jo lapsina ja siitä ihmissuhteissaan hyötyneet.
En muista, että kukaan olisi tunnekasvattanut lapsiaan vielä 5–10 vuotta sitten. On näillä vanhemmilla ikäluokilla varmaan pahat traumat. Terapiajonossa ollaan kaikki.
Ehkä joiltain on kasvatus valunut kuin vesi hanhen selästä, mutta kyllä itsestä vieläkin pahalta tuntuu kun lapsena kasvatus oli sitä että sanottiin maailman huonoimmaksi lapseksi, käskettiin häpeämään ja teininä komennettiin tekemään itsemurha. Yhtään positiivista kommenttia tai kehua ei tullut, sylistä tai halista puhumattakaan.
Parempi minusta tunnekasvatus ja kehuminen ja lähellä pitäminen.
No musta tuntuu että nää tunteiden sanoittajat on tällaisista oloista. On omassa lapsuudessa se toinen ääripää ja koetaan että nyt mun pitää koko lapsen valveillaoloaika pitää höpöttää ja lässytää siitä miltä lapsesta ehkä milloinkin tuntuu.
Mulla on ollut aivan normaali lapsuus, jossa on kielletty mutta myös tunteet sallittu. Ei mulla ole koskaan ollut tarvetta kulkea 4-vuotiaan perässä hölöttämässä että "on Vesalla nyt kiva lelu ja voi että kun sinua nyt harmittaa kun Vesalla on noin ihana lelu ja voisitko Vesa nyt antaa sen lelusi Mikolle kun mikkoa harmittaa kun sinulla on tuo lelu. Voi että Mikko kuule harmi on ihan normaali tunne ja päläpäläpälä.
Ihan normaalit teinit on talossa, osaavat taatusti osoittaa tunteitaan ja pyytää anteeksi kun aihetta on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotioloissa meininki on yleensä hyvin toisenlainen.
Toivottavasti.
Meillä se ainakin toimi erittäin hyvin, varsinkin kotioloissa kun sai olla rauhassa ilman ulkopuolisten arvostelevia katseita niskassa.
Nyt lapset ovat jo teinejä eikä heillä ole ongelmia tunteiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin tässä taannoin kaverin kyydissä autossa, kun lapsi rupesi kiukuttelemaan mitä musiikkia kuunnellaan. Ei kelvannut radiosta mikään eikä äidin kännykästäkään (ajaessa vielä räpläsi ihan paniikissa, ettei lapsi hermostuisi) löytynyt pojalle kelpaavaa musiikkia. Sinä sitten äiti pyyteli kovasti kultapieneltä anteeksi, kun ei ollut nyt ottanut sopivaa musiikkia mukaan. Ja lapsi sen kuin vinkui ja äiti pyyteli anteeksi.
Pikku läpsäisy olisi lopettanut tuon kitinän kerrasta mutta ei saa koska vihervasemmisto.
Saako suakin läpsäistä kun pms-huuruissa vähän kiukuttelet?
Saako sinut laittaa kotiarestiin tai puhelimesi takavarikoida?
Ei sitä lasta läpsitä, vaikka mieli tekisikin, koska se on ollut rikos vuodesta 1984.
Rikosta en tee, mutta järjestyksen tässä huushollista määrää se, joka on vanhempi.
En esitä ulkopuolella, en esitä kotona; MINÄ määrään.
-
Olen saanut busseissa useasti moitteita komennettuani lasta olemaan hiljaa: ihan sama, sen kun moittivat, koska itse en jaksa työmatkoilla mitään kurittomia ja kirkuvia, ilmeisesti ei-tunnekasvatettuja mukuloita häiritsemässä mun pyhää omaa aikaa, jota on juhlava 30 min./työpäivä.