Lue keskustelun säännöt.
Muita, jotka ette voi sietää lasten "tunnekasvattamista"?
15.10.2018 |
Tee mieli vetää naamapalmut joka kerta, kun esim. avoimessa pk:ssa joku lapsista on käyttäytynyt huonosti ja sitten sen äiti tai isä aloittaa sen saman tunnekasvatuspälätyksen. Sehän siis kuuluu pienin vaihteluin näin: "kulta pieni, minä näen, että sinä olet vihainen ja on aivan ok olla vihainen, mutta ei silti saa ottaa toisen lelua/lyödä toista/etuilla jonossa". Sitten kun tämä fraasi on toistettu, niin se mukula päästetään jatkamaan hölmöilyjään toisten lasten sekaan.
Mikähän siinä on, että juuri kukaan vanhempi ei näköjään osaa ajatella kasvatusasioista itse vaan pitää mennä sen neuvolan suositteleman tunnekasvatuksen mukaan vaikka hyvin näkisi ettei se toimi ja että se kuulostaa lapsestakin aivan naurettavalta.
Kommentit (306)
talikko kirjoitti:
Lässytysvanhemmat tekevät lapsistaan pullamössöjä, jotka aikuistuttuaan jäävät notkumaan yhteiskunnan tuilla. Normaalissa elämässä ei lässyttämisellä pärjää.
Kiitos tästä kommentista, koska se on totta, provo tai ei.
On sitä joskus lässyttämälläkin pärjätty, mutta epäilen, ettei enää.
Läsyttämällä pärjääminen lienee loppunut jokus 1989-92 vaiheilla...
... Kunnes tuli sitten tämä 2000-luvun lässyttyslapsentahtiin-eko-puistokalja-enotavastuuta-olenkylläaikuinenmutta-kietaisunuttuetteilapsiahdistu - osasto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Haluaisit herkun, minä ymmärrän että se maistuisi sinusta hyvältä. Ja nyt sinua harmittaa, kun et saa haluamaasi.
Miksi kertoa asia joka on itsestäänselvyys sille lapselle? Tietenkin lapsi tietää, että herkku maistuisi hänestä hyvältä. Niin ikään hän pyrkii kiukuttelemaan jotta saisi painostettua itselleen sen herkun. Tässä ei ole mitään epäselvää kummallekaan osapuolelle.
Vanhempi joka ajattelee omilla aivoillaan ei tee mitään pakonomaista tunteiden sanoitusta vaan keskittyy siihen mikä on oleellista. Eli sanoo lapselle miksi herkkua ei voida ostaa, siis sikäli kun siitä on epäselvyyttä.
Eihän se ole itsestäänselvyys vielä sinä vaiheessa kun lapsi opettelee mitä kaikkea tarkoittaa haluaminen, harmittaminen ja hyvältä maistuminen. Miten lapsi voi oppia käsitteen "harmittaa" jos sitä ei käytetä? Vai onko oleellista, että turhien itsestäänselvyyksien välttämiseksi, sitä ei käytetä lapsen harmista vaan vain muissa tilanteissa?
Ja kun lapsi tuntee käsitteet, tilanteen pukeminen sanoiksi on lapselle viesti että aikuinen on kuullut ja ymmärtänyt häntä. Hämmentävän usein se toimii! Usein oleellisempaa kuin saada tahtonsa läpi on tulla kohdatuksi. Kyllä, jätskikiskalla tai karkkihyllyllä "mä haluuuuunn!" -pyyntöihin saattaa toimia vastaukseksi "ymmärrän että tekee mieli, noi näyttää kyllä tosi herkullisilta" paremmin kuin "et saa" vaikka ostosten suhteen lopputulos olisi sama.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Haluaisit herkun, minä ymmärrän että se maistuisi sinusta hyvältä. Ja nyt sinua harmittaa, kun et saa haluamaasi.
Miksi kertoa asia joka on itsestäänselvyys sille lapselle? Tietenkin lapsi tietää, että herkku maistuisi hänestä hyvältä. Niin ikään hän pyrkii kiukuttelemaan jotta saisi painostettua itselleen sen herkun. Tässä ei ole mitään epäselvää kummallekaan osapuolelle.
Vanhempi joka ajattelee omilla aivoillaan ei tee mitään pakonomaista tunteiden sanoitusta vaan keskittyy siihen mikä on oleellista. Eli sanoo lapselle miksi herkkua ei voida ostaa, siis sikäli kun siitä on epäselvyyttä.
Eihän se ole itsestäänselvyys vielä sinä vaiheessa kun lapsi opettelee mitä kaikkea tarkoittaa haluaminen, harmittaminen ja hyvältä maistuminen. Miten lapsi voi oppia käsitteen "harmittaa" jos sitä ei käytetä? Vai onko oleellista, että turhien itsestäänselvyyksien välttämiseksi, sitä ei käytetä lapsen harmista vaan vain muissa tilanteissa?
Ja kun lapsi tuntee käsitteet, tilanteen pukeminen sanoiksi on lapselle viesti että aikuinen on kuullut ja ymmärtänyt häntä. Hämmentävän usein se toimii! Usein oleellisempaa kuin saada tahtonsa läpi on tulla kohdatuksi. Kyllä, jätskikiskalla tai karkkihyllyllä "mä haluuuuunn!" -pyyntöihin saattaa toimia vastaukseksi "ymmärrän että tekee mieli, noi näyttää kyllä tosi herkullisilta" paremmin kuin "et saa" vaikka ostosten suhteen lopputulos olisi sama.
Opettelee mitä tarkoittaa haluaminen, harmittaminen ja hyvältä maistuminen? Voi hyvää päivää...
Jos ei nyt aivan pikkutaaperoista puhuta, niin tuo on rankkaa lapsen aliarviointia.
Kokeile ap sanoittaa lapsesi tunteita pari viikkoa. Luulen, että yllätyt vaikutuksista positiivisesti eikä maksa mitään. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Haluaisit herkun, minä ymmärrän että se maistuisi sinusta hyvältä. Ja nyt sinua harmittaa, kun et saa haluamaasi.
Miksi kertoa asia joka on itsestäänselvyys sille lapselle? Tietenkin lapsi tietää, että herkku maistuisi hänestä hyvältä. Niin ikään hän pyrkii kiukuttelemaan jotta saisi painostettua itselleen sen herkun. Tässä ei ole mitään epäselvää kummallekaan osapuolelle.
Vanhempi joka ajattelee omilla aivoillaan ei tee mitään pakonomaista tunteiden sanoitusta vaan keskittyy siihen mikä on oleellista. Eli sanoo lapselle miksi herkkua ei voida ostaa, siis sikäli kun siitä on epäselvyyttä.
Eihän se ole itsestäänselvyys vielä sinä vaiheessa kun lapsi opettelee mitä kaikkea tarkoittaa haluaminen, harmittaminen ja hyvältä maistuminen. Miten lapsi voi oppia käsitteen "harmittaa" jos sitä ei käytetä? Vai onko oleellista, että turhien itsestäänselvyyksien välttämiseksi, sitä ei käytetä lapsen harmista vaan vain muissa tilanteissa?
Ja kun lapsi tuntee käsitteet, tilanteen pukeminen sanoiksi on lapselle viesti että aikuinen on kuullut ja ymmärtänyt häntä. Hämmentävän usein se toimii! Usein oleellisempaa kuin saada tahtonsa läpi on tulla kohdatuksi. Kyllä, jätskikiskalla tai karkkihyllyllä "mä haluuuuunn!" -pyyntöihin saattaa toimia vastaukseksi "ymmärrän että tekee mieli, noi näyttää kyllä tosi herkullisilta" paremmin kuin "et saa" vaikka ostosten suhteen lopputulos olisi sama.
Opettelee mitä tarkoittaa haluaminen, harmittaminen ja hyvältä maistuminen? Voi hyvää päivää...
Jos ei nyt aivan pikkutaaperoista puhuta, niin tuo on rankkaa lapsen aliarviointia.
Miksi ei puhuttaisi pikkutaaperosta? Sieltähän se homma alkaa, tai jo vauvaiästä. Ei tässä keskustelussa käsittääkseni ole rajattu että puhutaan juuri 4-vuotiaiden tunteiden sanoittamisesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haahaa, onneksi meillä ei koskaan ole ollut karkkipäivää, koska ei syödä karkkeja säännöllisesti, vaan silloin, jos siltä tuntuu.
Ei ole tarvinnut tunnekasvattaa lasta kärryssä, vaan ollaan ihan normaalien ihmisten tavoin kirkumatta kuljettu karkkipussihyllyjen välistä, jos se on ollut reitti kassalle.
Otan todella osaa, jos ette kykene lastanne opettamaan olemaan kirkumatta karkkia, olemaan ottamatta toisten leluja, olemaan odottamatta keinuntavuoroa, olemaan ylipäätään ihminen, jolla ei aina ole niin hysteerisen kaikkimullehetinytjustKIVAA!!!
Vierailija kirjoitti:
Haluatko tulla sen sijaan punnitsemaan omenoita? Saat painaa puntarin painiketta." Tai mitä nyt lapsi tykkää MUUTA (sallittua sellaista) tehdä, johon hänen mielenkiintonsa siirretään niistä saamatta jääneistä karkeista.
Lapsi oppii, että säännöstä pidetään kiinni. Että harmi on huomioitu ja äiti ymmärtää häntä. Että kiellolla on peruste. Ja sitten kiinnitetään huomio johonkin muuhun ja jatketaan ostoksia.
Ei tuossa periksi anneta. Mutta hiukan se vaatii enemmän vaivannäköä ja miettimistä kuin pelkkä "KUN MINÄ KIELLÄN, NIIN VASTAAN EI PULLIKOIDA, KOSKA MINÄ OLEN MINÄ!"
Mutta kas kummaa, perustelemalla ja tunteita sanoittamalla päästään hyviin lopputuloksiin. Eikä lapsista tulee tottelemattomia, vaan järkiperustein keskustelevia ja muidenkin tunteita paremmin ymmärtäviä.
Ei tuo mikään autuaaksi tekevä juttu ole. Samaan lopputulemaan pääsee varmasti muillakin keinoin. Mutta se TOIMII, eikä sitä kannata tyrmätä tyhmin perustein kuten ap nyt tuossa tekee.
Jos lapsi suostuu siirtämään mielenkiintonsa muualle, tai sitten ei suostu.
Ja niinhän sitä tosiaan vaan karjutaan pää punaisena eikä perustella asioita mitenkään jos ei uskota tunteiden sanoitukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnea vaan näille teinien tunteiden sanoittamiseen.
Pointti lienee siinä, että koska tunteiden oikea tunnistaminen ja ilmaisu on aloitettu jo varhain, niin lapsi kehittyessään osaa pikkuhiljaa tehdä tämän itse. Näin teini-ikäisen tunteita ei tarvitse enää vanhemman mennä selostamaan.
Mutta mitäs minä näistä tietäisin...
Ai, että on ärsyttävää sanailua...
Ensin puhuu järkeä ja sitten lätsäyttää sen sanomisensa täysin ...vähättelemällä oman kommenttinsa nollatasolle...nollaksi.
Karsastan.
Ole ylpeä hyvästä ajattelustasi. Ja kommentoinnista. Puhut asiaa aluksi. Lopuksi puhutpelkkää sanahelinää, jolla mitätöit juttusi täysin ja aliarvioit myös kuulijan/ lukijan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluatko tulla sen sijaan punnitsemaan omenoita? Saat painaa puntarin painiketta." Tai mitä nyt lapsi tykkää MUUTA (sallittua sellaista) tehdä, johon hänen mielenkiintonsa siirretään niistä saamatta jääneistä karkeista.
Lapsi oppii, että säännöstä pidetään kiinni. Että harmi on huomioitu ja äiti ymmärtää häntä. Että kiellolla on peruste. Ja sitten kiinnitetään huomio johonkin muuhun ja jatketaan ostoksia.
Ei tuossa periksi anneta. Mutta hiukan se vaatii enemmän vaivannäköä ja miettimistä kuin pelkkä "KUN MINÄ KIELLÄN, NIIN VASTAAN EI PULLIKOIDA, KOSKA MINÄ OLEN MINÄ!"
Mutta kas kummaa, perustelemalla ja tunteita sanoittamalla päästään hyviin lopputuloksiin. Eikä lapsista tulee tottelemattomia, vaan järkiperustein keskustelevia ja muidenkin tunteita paremmin ymmärtäviä.
Ei tuo mikään autuaaksi tekevä juttu ole. Samaan lopputulemaan pääsee varmasti muillakin keinoin. Mutta se TOIMII, eikä sitä kannata tyrmätä tyhmin perustein kuten ap nyt tuossa tekee.
Jos lapsi suostuu siirtämään mielenkiintonsa muualle, tai sitten ei suostu.
Ja niinhän sitä tosiaan vaan karjutaan pää punaisena eikä perustella asioita mitenkään jos ei uskota tunteiden sanoitukseen.
Kyllä, olet oikeassa. Lapsen tunteiden sanottaminen on ongelmallista juuri niille vanhemmille, joilla on ongelmia oman tunnesäätelyn kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Haluaisit herkun, minä ymmärrän että se maistuisi sinusta hyvältä. Ja nyt sinua harmittaa, kun et saa haluamaasi.
Miksi kertoa asia joka on itsestäänselvyys sille lapselle? Tietenkin lapsi tietää, että herkku maistuisi hänestä hyvältä. Niin ikään hän pyrkii kiukuttelemaan jotta saisi painostettua itselleen sen herkun. Tässä ei ole mitään epäselvää kummallekaan osapuolelle.
Vanhempi joka ajattelee omilla aivoillaan ei tee mitään pakonomaista tunteiden sanoitusta vaan keskittyy siihen mikä on oleellista. Eli sanoo lapselle miksi herkkua ei voida ostaa, siis sikäli kun siitä on epäselvyyttä.
Eihän se ole itsestäänselvyys vielä sinä vaiheessa kun lapsi opettelee mitä kaikkea tarkoittaa haluaminen, harmittaminen ja hyvältä maistuminen. Miten lapsi voi oppia käsitteen "harmittaa" jos sitä ei käytetä? Vai onko oleellista, että turhien itsestäänselvyyksien välttämiseksi, sitä ei käytetä lapsen harmista vaan vain muissa tilanteissa?
Ja kun lapsi tuntee käsitteet, tilanteen pukeminen sanoiksi on lapselle viesti että aikuinen on kuullut ja ymmärtänyt häntä. Hämmentävän usein se toimii! Usein oleellisempaa kuin saada tahtonsa läpi on tulla kohdatuksi. Kyllä, jätskikiskalla tai karkkihyllyllä "mä haluuuuunn!" -pyyntöihin saattaa toimia vastaukseksi "ymmärrän että tekee mieli, noi näyttää kyllä tosi herkullisilta" paremmin kuin "et saa" vaikka ostosten suhteen lopputulos olisi sama.
Opettelee mitä tarkoittaa haluaminen, harmittaminen ja hyvältä maistuminen? Voi hyvää päivää...
Jos ei nyt aivan pikkutaaperoista puhuta, niin tuo on rankkaa lapsen aliarviointia.
Miksi ei puhuttaisi pikkutaaperosta? Sieltähän se homma alkaa, tai jo vauvaiästä. Ei tässä keskustelussa käsittääkseni ole rajattu että puhutaan juuri 4-vuotiaiden tunteiden sanoittamisesta?
Ihan yleisistä syistä onnistuneen keskustelun harjoittaminen pikkutaaperon kanssa voi olla aika haastavaa.
Nilkkakuulat viskelee vanhempiaan kuin kuoriämpäriä ja tämä on mammojen ja isien mielestä siistiä. Teitä vedätetään ja ette edes tajua sitä. :D:D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nilkkakuulat viskelee vanhempiaan kuin kuoriämpäriä ja tämä on mammojen ja isien mielestä siistiä. Teitä vedätetään ja ette edes tajua sitä. :D:D
Olet sen verran lapsivihamielisen oloinen, että toivottavasti et ole kenenkään vanhempi.
Jos nyt mietitään, että näin aikuisina ollaan harmissamme jostain asiasta niin toivotaanko esimerkiksi puolisolta vastausta a) "lopeta jo se pillittäminen pikkuasiasta, nyt riittää" vai b) "kulta, mä nään et oot tosi harmissasi..." jne.
Jos lapsi on tunteessa ja tekee sen seurauksena jotain negatiivista (kiukuttelee/lyö...) niin mitä lapsi oppii siitä, että aikuinen käskee vain lopettamaan ja tukahduttamaan sen tunteen - ilman, että sitä tunnetta ja tilannetta yhdessä tunnistetaan ja käsitellään.
Koska siitähän tässä perimmäisenä on kyse - tunteiden tunnistamisesta, käsittelystä ja itsesäätelystä.
Kuinka moni aikuinen osaa ilmaista aina rakentavasti esim. vihaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunteiden sanoitus on muuten sitten IHAN ERI ASIA kuin LÄSSYTYS!
Jatätä lässynlässyä riittää!
Miksei tämä nyt mene jokaisen kaaliin?
Ilmeisesti ei, koska on opittu lässyttämään kouluikäisellekin: "Katso, äiti antaa sinulle nyt tämän avaimen! Katso! Laita se nyt sinne taskuun! Avaa se vetoketju. Hienoa. Vedä se vetoketju kiinni."
Vierailija kirjoitti:
Nilkkakuulat viskelee vanhempiaan kuin kuoriämpäriä ja tämä on mammojen ja isien mielestä siistiä. Teitä vedätetään ja ette edes tajua sitä. :D:D
Tyypillinen tunteiden sanoittaja aliarvioi rankasti lapsensa ymmärryskyvyn, minkä johdosta lapsi pystyy manipuloimaan häntä ja suoraan sanottuna viemään kuin litran mittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Haluaisit herkun, minä ymmärrän että se maistuisi sinusta hyvältä. Ja nyt sinua harmittaa, kun et saa haluamaasi.
Miksi kertoa asia joka on itsestäänselvyys sille lapselle? Tietenkin lapsi tietää, että herkku maistuisi hänestä hyvältä. Niin ikään hän pyrkii kiukuttelemaan jotta saisi painostettua itselleen sen herkun. Tässä ei ole mitään epäselvää kummallekaan osapuolelle.
Vanhempi joka ajattelee omilla aivoillaan ei tee mitään pakonomaista tunteiden sanoitusta vaan keskittyy siihen mikä on oleellista. Eli sanoo lapselle miksi herkkua ei voida ostaa, siis sikäli kun siitä on epäselvyyttä.
Eihän se ole itsestäänselvyys vielä sinä vaiheessa kun lapsi opettelee mitä kaikkea tarkoittaa haluaminen, harmittaminen ja hyvältä maistuminen. Miten lapsi voi oppia käsitteen "harmittaa" jos sitä ei käytetä? Vai onko oleellista, että turhien itsestäänselvyyksien välttämiseksi, sitä ei käytetä lapsen harmista vaan vain muissa tilanteissa?
Ja kun lapsi tuntee käsitteet, tilanteen pukeminen sanoiksi on lapselle viesti että aikuinen on kuullut ja ymmärtänyt häntä. Hämmentävän usein se toimii! Usein oleellisempaa kuin saada tahtonsa läpi on tulla kohdatuksi. Kyllä, jätskikiskalla tai karkkihyllyllä "mä haluuuuunn!" -pyyntöihin saattaa toimia vastaukseksi "ymmärrän että tekee mieli, noi näyttää kyllä tosi herkullisilta" paremmin kuin "et saa" vaikka ostosten suhteen lopputulos olisi sama.
Opettelee mitä tarkoittaa haluaminen, harmittaminen ja hyvältä maistuminen? Voi hyvää päivää...
Jos ei nyt aivan pikkutaaperoista puhuta, niin tuo on rankkaa lapsen aliarviointia.
Miksi ei puhuttaisi pikkutaaperosta? Sieltähän se homma alkaa, tai jo vauvaiästä. Ei tässä keskustelussa käsittääkseni ole rajattu että puhutaan juuri 4-vuotiaiden tunteiden sanoittamisesta?
Ihan yleisistä syistä onnistuneen keskustelun harjoittaminen pikkutaaperon kanssa voi olla aika haastavaa.
Eli pikkutaaperon kanssa aika haastavaa ja heti sen jälkeen rankkaa aliarvioimista? Viisainta vain olla puhumatta niille lapsille ollenkaan, jos ei onnistu taianomaisesti asettamaan sanoja sille oikealle päivälle kun lapsen ymmärrys on jotenkin mystisesti ilman aikuisen tarjoamia virikkeitä saavuttanut riittävän tason?
talikko kirjoitti:
Lässytysvanhemmat tekevät lapsistaan pullamössöjä, jotka aikuistuttuaan jäävät notkumaan yhteiskunnan tuilla. Normaalissa elämässä ei lässyttämisellä pärjää.
Juuri näin.
Siksi ruotsalaisilla menee paljon huonommin kuin suomalaisilla.
Saisivat ottaa Sen mallia niin saisivat taloutensa kuntoon.
En ole koskaan tajunnut sitä, etteivät vanhemmat ymmärrä lastensa olevan ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt mietitään, että näin aikuisina ollaan harmissamme jostain asiasta niin toivotaanko esimerkiksi puolisolta vastausta a) "lopeta jo se pillittäminen pikkuasiasta, nyt riittää" vai b) "kulta, mä nään et oot tosi harmissasi..." jne.
Jos lapsi on tunteessa ja tekee sen seurauksena jotain negatiivista (kiukuttelee/lyö...) niin mitä lapsi oppii siitä, että aikuinen käskee vain lopettamaan ja tukahduttamaan sen tunteen - ilman, että sitä tunnetta ja tilannetta yhdessä tunnistetaan ja käsitellään.
Koska siitähän tässä perimmäisenä on kyse - tunteiden tunnistamisesta, käsittelystä ja itsesäätelystä.
Kuinka moni aikuinen osaa ilmaista aina rakentavasti esim. vihaa?
Tuo "tunteiden tukahduttaminen" on tämän tunnekasvatusideologian omaa jargonia jolla ei ole mitään vastinetta tosielämässä. Jos minä perustelen lapselle miksi tämän ei kannata kiukutella asiasta X niin ei se ole mitään tunteiden tukahduttamista. Sekään ei ole tunteiden tukahduttamista, että kun perustelu on toistettu niin monta kertaa, että lapsi osaa sen perustelun jo varmasti niin ei enää perustella vaan käsketään pelkästään.
Se ei myöskään ole mikään normaali skenaario, että lasta jotenkin käskettäisiin "lopettamaan tunne". Kiukuttelu, tappelu tai muu voidaan kyllä käskeä lopettamaan. Joskus voidaan kyllä kehottaa vaikka lopettamaan turha murehtiminen tai kateellisuus, mutta se on poikkeus eikä varsinaisesti käskemistä.
Miten se on neuvottelua jos sanoo itkeä lle lapselle joka ei halua autoon ”kuule, ymmärrän että sinulla on ollut pitkä päivä ja väsyttää, mutta nyt on noustava autoon että päästään kotiin tekemään ruokaa.” Ja sitten nostaa se lapsi autoon?