Päätin että mies saa pitää lapset jos jättää minut toisen naisen takia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos meillä olisi tullut ero, lapset olisi varmaan jääneet isälleen. Ensinnäkin siksi, että minulla ei olisi taloudellisest ollut mahdollisuutta hommata heille tarpeeksi isoa asuntoa ja toiseksi, että kuljen vuorotöissä. Ei ole lapsen etu olla hoidossa iltaa ja yötä ja koulun jälkeen viettää iltoja ja öitä yksin.

No onneksi ei ole tullut eroa, koska minuthan olisi leimattu huonoksi äidiksi, joka käyttää lapsia aseina ja vaikka millaiseksi vain sen takia, että olisi lasten etu ollut jäädä asumaan isänsä luo.

Ei lasten edun ajatteleminen ole mitään aseena käyttämistä, tietenkään. Mutta on niitäkin äitejä, jotka niin tekevät. Kiristävät lapsilla. Valitettavasti olen itsekin tällaista kuviota aika läheltä katsonut. Ja jos lapset haluaa työntää isälle kostoksi, että uusi suhde rikkoontuisi tms., kyllähän se on lasten käyttämistä pelinappuloina. Ei siinä ainakaan lasten etu ole mielessä. Sitten kun isä ja uusi kumppani ovatkin valmiita ottamaan lapset, eikä suunnitelma toiminut, lapsia ei annetakaan.

Miksi nainen ei saisi olla itsekäs? Miehethän sallivat tyttölasten hävittämisen systemaattisesti jotta miehet saavat suvulleen jatketta. Miehillä on Aasiassa erityisiä pilkkarituaaleja jos tyttölapsi syntyy. Kaikki avioparit Kiinassa tekevät rituaaleja jotta poika syntyy. Ei ajattele mies LAPSEN etua ei, vaan OMAANSA. Sehän ei teitä kanoja haittaa, te ihan mielellänne abortoitte tytön jotta saatte naisvihaajaa miellytettyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos meillä olisi tullut ero, lapset olisi varmaan jääneet isälleen. Ensinnäkin siksi, että minulla ei olisi taloudellisest ollut mahdollisuutta hommata heille tarpeeksi isoa asuntoa ja toiseksi, että kuljen vuorotöissä. Ei ole lapsen etu olla hoidossa iltaa ja yötä ja koulun jälkeen viettää iltoja ja öitä yksin.

No onneksi ei ole tullut eroa, koska minuthan olisi leimattu huonoksi äidiksi, joka käyttää lapsia aseina ja vaikka millaiseksi vain sen takia, että olisi lasten etu ollut jäädä asumaan isänsä luo.

Ei lasten edun ajatteleminen ole mitään aseena käyttämistä, tietenkään. Mutta on niitäkin äitejä, jotka niin tekevät. Kiristävät lapsilla. Valitettavasti olen itsekin tällaista kuviota aika läheltä katsonut. Ja jos lapset haluaa työntää isälle kostoksi, että uusi suhde rikkoontuisi tms., kyllähän se on lasten käyttämistä pelinappuloina. Ei siinä ainakaan lasten etu ole mielessä. Sitten kun isä ja uusi kumppani ovatkin valmiita ottamaan lapset, eikä suunnitelma toiminut, lapsia ei annetakaan.

Miksi nainen ei saisi olla itsekäs? Miehethän sallivat tyttölasten hävittämisen systemaattisesti jotta miehet saavat suvulleen jatketta. Miehillä on Aasiassa erityisiä pilkkarituaaleja jos tyttölapsi syntyy. Kaikki avioparit Kiinassa tekevät rituaaleja jotta poika syntyy. Ei ajattele mies LAPSEN etua ei, vaan OMAANSA. Sehän ei teitä kanoja haittaa, te ihan mielellänne abortoitte tytön jotta saatte naisvihaajaa miellytettyä.

Saahan nainen olla itsekäs siinä missä mieskin. Mutta ei kai lapsen edun ajatteleminen ole itsekkyyttä. Päinvastoin. Edellinen vastaajahan sanoi, että ajattelisi lasten etua. Lasten käyttäminen pelinappuloina omiin tarkoituksiinsa ei sen sijaan ole hyväksyttävää (työnnän muka lapset isälle, jotta uusi suhde menee rikki, vaikka en oikeasti aio päästää heitä sinne asumaan).

Tein ihan samoin kun miehen pettäminen paljastui. Sanoin suoraan, että sä otat kaikki kolme alle kouluikäistä lastamme eron myötä mukaasi. Ja ihan sen vuoksi, että siinä heitä olisi neljä kättä (mies + uusi hekumaalinen nainen) hoitamassa kolmea lasta, kuljettamassa heitä harrastuksiin, lääkäriin, päiväkotiin, kavereille, pulkkamäkeen jne sekä hoitamaan arkea lapsilauman kanssa (jatkuvan ruuan laiton ja hellan edessä seisomisen, pissapyykin pesemisen, tappeluiden selvittämisen, itku-potkuraivareiden kestämisen jne). Sanoin, että maksan suosiolla elarit ja otan joka toinen  viikonloppu lapset luokseni perjantaina töiden jälkeen ja palautan sunnuntai-iltana.

Ei kuulemma ollut hyvä idea. Miksi v*tussa miehet kuvittelevat että erossa hylätty ja petetty ja henkisesti romutettu nainen ottaisi täyden vastuun lapsista ja antaisi miehen nauttia uudesta suhteesta? Kyllä sen uuden naikkosen täytyy tajuta, että kauppaan kuuluu miehen lisäksi lapset edellisestä suhteesta.

Tämä on perusteltua jos miehellä on parempi liksa myös, eli voisi hoitaa sitten lapsista syntyvät kulut.

Vierailija kirjoitti:

Minä en tehnyt lapsia hänen kanssaan, jotta hän voisi jossain vaiheessa vaan ryhtyä viikonloppuisäksi ja muuten elää vapaata elämää uuden naisen kanssa. Ehei. Jos hän lähtee toisen naisen perään niin saa ottaa lapset mukaansa, siellähän on sitten kaksi rakastunutta ja onnellista aikuista heistä huolehtimassa. Minä en yksinhuoltajana pärjäisi henkisesti, viikonloppuäitinä oleminen sen sijaan sopii. Siinä mulla olisi aikaa hoitaa itseni kuntoon, nuolla jättämisestä seuranneita haavoja, aloittaa uusia harrastuksia ja etsiä itselleni mies joka todella rakastaa minua. Se, että uusi nainen ei halua äitipuoleksi vaan haluaisi pelkästään mieheni kokonaan itselleen ei ole minun ongelmani. Sanoin kaiken tämän miehelleni kun hän kertoi haaveilevansa toisesta naisesta ja miettii eroavansa minusta voidakseen elää rakastuneena ja onnellisena. Hänestä ehdotukseni oli ihan epäreilu.

Näin minäkin tekisin, mikäli tulisi sellainen tilanne. 

Sain ainokaiseni 20v sitten, ja jäin yksinhuoltajaksi kun lapsi oli pari vuotias. Isänsä teki useita lapsia eri naisten kanssa vielä lisää, ja sama lopputulos kaikissa tapauksissa. Nykyisen mieheni kanssa emme kumpikaan halua lapsia, ja mieheni kävikin vasektomiassa joku aika sitten.

Jos kuitenkin olisimme lapsen saaneet, en olisi alkanut missään nimessä enää uudestaan yksinhuoltajaksi 18 vuodeksi!!! Viikonloppuäitiys sopisi paremmin.

En myöskään koskaan saanut lisää lapsia, vaikka olisin halunnut, juuri siitä syystä, että olisin voinut jäädä jälleen yksinhuoltajaksi, ja sitä en halunnut.

Vierailija kirjoitti:

Ihan oikea miehelle. Miksi aina nainen pitää ottaa kaiken vastuun, eli ryhtyy YH:ksi ja sitten pistää elämä hyllylle, koska miehen tunteet ja mies ei pysty. Kyllä pystyy, parasta olisi jos molemmat vastaavat yhtä paljon lapsista, mutta jos ei. Miehesi ei tarvitse muuttaa uuden naisen kanssa yhteen, hän voi niin kuin muut Yh:t järjestellä asiat, että tapaavat joka toinen viikonloppu. Jos etä suostuu ottamaan lapset. 

Eli vaikka kuulostaa tosi väärältä, niin on ihan oikea. Ei se eroa estä, mutta mies joutuu oikeasti miettimään kuinka eroaa. Eli loppujen lopuksi mies tulee valitsemaan viikko / viikko systeemin ja muuttavan lähelle. Tai sitten hän on oikeasti YH, ja tapaa seurustelukumppania vaan joka toinen viikko.

Jos molemmat vastaavat yhtä paljon lapsista, niin MIKSI se äiti saa kuitenkin elatusmaksut ja lapsilisät, jotka jo kahdelta lapselta ovat 500e/kk?

Miten se on yhtäpaljon? Vastaaminen yhdessä, ja yhtäpaljon toteutuu vasta silloin kun kumpikaan ei maksa elareita, ja lisät menee puoliksi.

Kyllä sitä kaikenlaisissa perheissä lapsia kasvaa, huh. Isä on vieraissa juokseva sika ja äitikin pitää omia lapsiaan rangaistuksena. 

Miks kukaan haluaa olla erossa omista lapsistaan? Kukaan isä tai äiti? En kerta kaikkiaan käsitä. Lapsiraukat!!!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en tehnyt lapsia hänen kanssaan, jotta hän voisi jossain vaiheessa vaan ryhtyä viikonloppuisäksi ja muuten elää vapaata elämää uuden naisen kanssa. Ehei. Jos hän lähtee toisen naisen perään niin saa ottaa lapset mukaansa, siellähän on sitten kaksi rakastunutta ja onnellista aikuista heistä huolehtimassa. Minä en yksinhuoltajana pärjäisi henkisesti, viikonloppuäitinä oleminen sen sijaan sopii. Siinä mulla olisi aikaa hoitaa itseni kuntoon, nuolla jättämisestä seuranneita haavoja, aloittaa uusia harrastuksia ja etsiä itselleni mies joka todella rakastaa minua. Se, että uusi nainen ei halua äitipuoleksi vaan haluaisi pelkästään mieheni kokonaan itselleen ei ole minun ongelmani. Sanoin kaiken tämän miehelleni kun hän kertoi haaveilevansa toisesta naisesta ja miettii eroavansa minusta voidakseen elää rakastuneena ja onnellisena. Hänestä ehdotukseni oli ihan epäreilu.

Ihan hyvä voimafantasia, mutta mikään laki ei pakota miestä ottamaan lapsia jos hän ei niin halua.

Ei tarvitse nähdä edes vknoppuisinkaan jos ei huvita. Elarit joutuu maksamaan, mut thats it.

Mitäs meinasit tehdä tälläisessä skenaariossa? Antaa lapsesi adoptoitavaksi?

Eipä se olekaan äidin yksin tehtävä laittaa lapsia adoptioon, vaan mies, toisena vanhempana laittaa ne sinne adoptioon yhtälailla. Hähhää, etpäs päässytkään syyllistämään vain äitiä ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä tämä on ainoa oikea tapa toimia. Joka päättää lähteä yhteisestä perheestä, ottaa lapset. Yllättävän moni täälläkin pitää jotenkin hyväksyttävänä, että mies ottaa ja lähtee ja nainen huolehtii lapset ym. Eihän se näin mene. Nyt naiset lopettakaa tuo kynnysmattona oleminen! Ja jos tämä ei ole provo, niin ap:lle he*vetisti tsemppiä!

Musta kaikille vanhemmuutta suunnitteleville pitäis tehdä tämä testi, että aikooko käyttää lasta lyömäaseena: Jos tulos olisi hälyyttävä, niin lasta ei sais hankkia

Ilmeisesti sinusta nainen käyttää lasta aina lyömäaseena, jos ei halua eron jälkeen lähivanhempana?

Minusta taas uuden matkaan lähtevä puoliso, joka jättää lapset exän vastuulle, tekee niin yleensä siksi, ettei exä voisi hankkia uutta kumppania. Siis sellaista sairasta mustasukkaisuutta, vaikka itsellä on jo uusi. Jättäjälle on ihan sama, vaikka ex jätettynä shokissa uupuisi lasten kanssa ja lapset kärsisivät, kunhan se ex vain pysyy lasten kahlitsemana kiltisti kotona.

Ei tietenkään, mutta jos nainen ei halua olla eron jälkeen lähivanhempi, eikö sen tiedä jo ennen lasten hankintaa? Asia kannattaa silloin jo tehdä selväksi miehelle. Ja vaikka sen olisikin miehelle ilmoittanut, mikään ei takaa, että mies vastaa tilanteeseen nöyrästi, kuten nainen on halunnut. Silloin pitää vain purra hammasta yhteen ja hoitaa ne lapset itse, ja jos ei kykene, he menevät sijoitukseen. Jos mies vaikkapa tuollalailla hullaantuu, ja haluaa uuteen, lapsettomaan suhteeseen. Mitä se ketään auttaa, että saa hekumoida ajatuksella, miten sairas se ex on, kun ei välitä lapsistaan? Välitä itse! Ja jos ei ole voimavaroja, niin miksi sitten sillä exällä pitäisi olla? Hullaantuminen toiseen voi olla nimenomaan merkki siitä, että ne ovat toisellakin lopussa. Tylsää kyllä.

t.kristallikissa

Eikö sen miehen pitäisi tietää jo ennen lasten hankintaa ettei halua olla eron sattuessa lähivanhempi?

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa enemmän siltä että mies haluaa eron perheestä ja lapsista, unelmoi elämästä jossa hänellä on lapsia muttei tarvi kantaa vastuuta. Ex-vaimo olisi lastenhoitaja ja uudesta naisesta tulee elämänrakkaus johon ei oikeasti tarvitse sitoutua. Sitten kun mies perustaa uuden perheen uuden naisen kanssa tajuaa ettei haluakaan perhettä ja hankkii taas uuden naisen ja perheen, jos vaikka kolmannella kerralla onnistuisi. Koska se vikahan on niissä lapsissa ja naisissa eikä tietenkään hänessä ja hän on aloittanut alusta aikaisemminkin, kokeillaan vielä uudestaan jos tulis jättipotti.

Ehkä on ihan hyvä jos hänet opettaa ottamaan vastuuta elämästään, vielä kun ei ole liian myöhäistä.

Tämä. Sitten sen kolmannen kerran aikana mies on jo niin vanha, ettei kukaan ulkopuolinen hevillä huoli enää, eikä enää oikein jaksa, eikä heppikään toimi kuten ennen, kolmannesta vaimosta tulee omaishoitaja, ja tämä kolmas vaimo-reppana kuvittelee, et hän se on ollut tällaisen vastuuttoman löysähousun Ainoa ja Todellinen Rakkaus. Bullshit. 

Itselleen valehtelemisen taito pitää monen naisen mielenterveyttä ja avioliittoa kasassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en tehnyt lapsia hänen kanssaan, jotta hän voisi jossain vaiheessa vaan ryhtyä viikonloppuisäksi ja muuten elää vapaata elämää uuden naisen kanssa. Ehei. Jos hän lähtee toisen naisen perään niin saa ottaa lapset mukaansa, siellähän on sitten kaksi rakastunutta ja onnellista aikuista heistä huolehtimassa. Minä en yksinhuoltajana pärjäisi henkisesti, viikonloppuäitinä oleminen sen sijaan sopii. Siinä mulla olisi aikaa hoitaa itseni kuntoon, nuolla jättämisestä seuranneita haavoja, aloittaa uusia harrastuksia ja etsiä itselleni mies joka todella rakastaa minua. Se, että uusi nainen ei halua äitipuoleksi vaan haluaisi pelkästään mieheni kokonaan itselleen ei ole minun ongelmani. Sanoin kaiken tämän miehelleni kun hän kertoi haaveilevansa toisesta naisesta ja miettii eroavansa minusta voidakseen elää rakastuneena ja onnellisena. Hänestä ehdotukseni oli ihan epäreilu.

Ihan hyvä voimafantasia, mutta mikään laki ei pakota miestä ottamaan lapsia jos hän ei niin halua.

Ei tarvitse nähdä edes vknoppuisinkaan jos ei huvita. Elarit joutuu maksamaan, mut thats it.

Mitäs meinasit tehdä tälläisessä skenaariossa? Antaa lapsesi adoptoitavaksi?

Eipä se olekaan äidin yksin tehtävä laittaa lapsia adoptioon, vaan mies, toisena vanhempana laittaa ne sinne adoptioon yhtälailla. Hähhää, etpäs päässytkään syyllistämään vain äitiä ;)

Ei mutta pakottaako mikään laki kumpaakaan vanhempaa ottamaan lapsia eron sattuessa? Jos kumpikaan ei halua? Lapset vaan lastenkotiin? Miten menetellään, kun halutaan antaa lapset adoptioon? Perusteluna avioero?

No itse en kyllä ikinä jättäisi lastani ja meidän pian syntyvää lasta miehelle jos hän minut jättäisi/ero tulisi. :D

Olen hoitanut 8 v esikoisemme lähes yksin kun mies tehnyt töitä ja olemme tyttären kanssa todella läheisiä. Ei lapsia miehelle kerro murheista ja huolista, mies hyvä jos tietää edes tytön opettajan nimeä. En todellakaan pystyisi elämään pelkkänä viikonloppu-äitinä. Lapsi toki rakastaa isäänsä ja tekevät jotain kivoja asioita keskenään, mutta olisi kauhea huoli lapsen pärjäämisestä. Mieskin tietää tämän eikä vaatisi lähihuoltajuutta.

Se kolmas osapuoli omalla tavallaan auttaa huomaamaan miehen tai naisen, kuinka paskassa suhteessa sillä hetkellä on.

Vierailija kirjoitti:

Tein ihan samoin kun miehen pettäminen paljastui. Sanoin suoraan, että sä otat kaikki kolme alle kouluikäistä lastamme eron myötä mukaasi. Ja ihan sen vuoksi, että siinä heitä olisi neljä kättä (mies + uusi hekumaalinen nainen) hoitamassa kolmea lasta, kuljettamassa heitä harrastuksiin, lääkäriin, päiväkotiin, kavereille, pulkkamäkeen jne sekä hoitamaan arkea lapsilauman kanssa (jatkuvan ruuan laiton ja hellan edessä seisomisen, pissapyykin pesemisen, tappeluiden selvittämisen, itku-potkuraivareiden kestämisen jne). Sanoin, että maksan suosiolla elarit ja otan joka toinen  viikonloppu lapset luokseni perjantaina töiden jälkeen ja palautan sunnuntai-iltana.

Ei kuulemma ollut hyvä idea. Miksi v*tussa miehet kuvittelevat että erossa hylätty ja petetty ja henkisesti romutettu nainen ottaisi täyden vastuun lapsista ja antaisi miehen nauttia uudesta suhteesta? Kyllä sen uuden naikkosen täytyy tajuta, että kauppaan kuuluu miehen lisäksi lapset edellisestä suhteesta.

Mikä tekee teistä naisista noin katkeria, miksei viikko viikko systeemi eron jälkeen kelpaa. Kirjoituksesta hehkuu niin kateus ja katkeruus toisten rakkaudesta....

Vierailija kirjoitti:

No itse en kyllä ikinä jättäisi lastani ja meidän pian syntyvää lasta miehelle jos hän minut jättäisi/ero tulisi. :D

Olen hoitanut 8 v esikoisemme lähes yksin kun mies tehnyt töitä ja olemme tyttären kanssa todella läheisiä. Ei lapsia miehelle kerro murheista ja huolista, mies hyvä jos tietää edes tytön opettajan nimeä. En todellakaan pystyisi elämään pelkkänä viikonloppu-äitinä. Lapsi toki rakastaa isäänsä ja tekevät jotain kivoja asioita keskenään, mutta olisi kauhea huoli lapsen pärjäämisestä. Mieskin tietää tämän eikä vaatisi lähihuoltajuutta.

Tässä näkee, kuinka jotkut äidit omii lapsen itselleen, eivätkä anna isälle tilaa. Mahtaisi sinua kiukuttaa jos eron tullessa isä pärjäisikin lapsen kanssa hyvin

Vierailija kirjoitti:

Minä en tehnyt lapsia hänen kanssaan, jotta hän voisi jossain vaiheessa vaan ryhtyä viikonloppuisäksi ja muuten elää vapaata elämää uuden naisen kanssa. Ehei. Jos hän lähtee toisen naisen perään niin saa ottaa lapset mukaansa, siellähän on sitten kaksi rakastunutta ja onnellista aikuista heistä huolehtimassa. Minä en yksinhuoltajana pärjäisi henkisesti, viikonloppuäitinä oleminen sen sijaan sopii. Siinä mulla olisi aikaa hoitaa itseni kuntoon, nuolla jättämisestä seuranneita haavoja, aloittaa uusia harrastuksia ja etsiä itselleni mies joka todella rakastaa minua. Se, että uusi nainen ei halua äitipuoleksi vaan haluaisi pelkästään mieheni kokonaan itselleen ei ole minun ongelmani. Sanoin kaiken tämän miehelleni kun hän kertoi haaveilevansa toisesta naisesta ja miettii eroavansa minusta voidakseen elää rakastuneena ja onnellisena. Hänestä ehdotukseni oli ihan epäreilu.

Eli käyttäisit lapsiasi koston välineenä? Hirmuisen ovelaa. Not. Kuule kun minusta tuntuu, että lastesi olisi kaikissa tapauksissa parempi olla isänsä kanssa.

Vuoden äiti. 

Nyt kannattaisi Hesarin ja muidenkin akkalehtien tehdä juttu tästä arjen sankarista. 

Kun esikoiseni syntyi ja katsoin häntä sanoin miehelleni, että jos joskus haluaa erota minusta, on oltava todella varma, että pystyy elämään ilman lastaan, koska minä en siihen kykene. Ja tarkoitin joka sanaa täydestä sydämestä. Kun ero 19-vuoden avioliiton jälkeen koitti, nuorimmainen oli 12-vuotias ja vanhin 15-vuotias. Näin jälkeen päin ajatellen, en koskaan edes ajatellut, että lapset lähtisi isänsä mukaan, eikä hän sitä koskaan ehdottanut. Joskus juttelin jo aikuisen tyttäreni kanssa ja ihmettelin tätä ja hänen kommenttinsä oli, että "etkö oikeasti tiedä syytä? Isä ei olisi ikinä edes uskaltanut kysyä, et sinä olisi siihen suostunut." Ja minä ällistyin. En ollut koskaan ajatellut sitä noin. Minä olen ikuisesti kiitollinen ex-mihelleni, että hän kykeni antamaan minun olla niin itsekäs kuin olin. Hän teki jotain mihin minä en pystynyt. Ja teki kaikkensa, että minä pystyin jäämään lasten kanssa vanhaan kotiin heidän kanssaan. Hän on lasten elämässä vaikka vain soittamalla joka päivä, vie harkkoihin ja auttaa kaikin tavoin. Hän teki suurimman uhrauksen, jonka kukaan voi tehdä. Hän jätti lapset minulle asumaan, koska hän oli se, joka ei kyennyt jäämään. Ja koska lapset halusivat jäädä asumaan kanssani vanhaan kotiin. Hoidamme lapset yhä yhdessä yhteishuoltajuudessa, tai tällä hetkellä nuorimmainen vain asuu minun kanssani. Se, kenen  luona lapset asuu, kuuluu jokaisen perheen itse päättää. Tehdä niinkuin KAIKILLE on parasta, aikuisille ja lapsille. Oli se päävanhempi äiti tai isä. Ja minä olin niin onnekas, että me molemmat kykenimme tekemään oikean ratkaisun. Ja minä sain olla se itsekäs. Ja se oli onneksi parasta kaikille.

Eronnut, mutta kaikki hyvin nykyään. kirjoitti:

Kun esikoiseni syntyi ja katsoin häntä sanoin miehelleni, että jos joskus haluaa erota minusta, on oltava todella varma, että pystyy elämään ilman lastaan, koska minä en siihen kykene. Ja tarkoitin joka sanaa täydestä sydämestä. Kun ero 19-vuoden avioliiton jälkeen koitti, nuorimmainen oli 12-vuotias ja vanhin 15-vuotias. Näin jälkeen päin ajatellen, en koskaan edes ajatellut, että lapset lähtisi isänsä mukaan, eikä hän sitä koskaan ehdottanut. Joskus juttelin jo aikuisen tyttäreni kanssa ja ihmettelin tätä ja hänen kommenttinsä oli, että "etkö oikeasti tiedä syytä? Isä ei olisi ikinä edes uskaltanut kysyä, et sinä olisi siihen suostunut." Ja minä ällistyin. En ollut koskaan ajatellut sitä noin. Minä olen ikuisesti kiitollinen ex-mihelleni, että hän kykeni antamaan minun olla niin itsekäs kuin olin. Hän teki jotain mihin minä en pystynyt. Ja teki kaikkensa, että minä pystyin jäämään lasten kanssa vanhaan kotiin heidän kanssaan. Hän on lasten elämässä vaikka vain soittamalla joka päivä, vie harkkoihin ja auttaa kaikin tavoin. Hän teki suurimman uhrauksen, jonka kukaan voi tehdä. Hän jätti lapset minulle asumaan, koska hän oli se, joka ei kyennyt jäämään. Ja koska lapset halusivat jäädä asumaan kanssani vanhaan kotiin. Hoidamme lapset yhä yhdessä yhteishuoltajuudessa, tai tällä hetkellä nuorimmainen vain asuu minun kanssani. Se, kenen  luona lapset asuu, kuuluu jokaisen perheen itse päättää. Tehdä niinkuin KAIKILLE on parasta, aikuisille ja lapsille. Oli se päävanhempi äiti tai isä. Ja minä olin niin onnekas, että me molemmat kykenimme tekemään oikean ratkaisun. Ja minä sain olla se itsekäs. Ja se oli onneksi parasta kaikille.

Juu, vähän niin kuin meilläkin! Tai siis miehelläni. Vaimonsa itse halusi erota, ja tottakai lapset hänelle, ja isälle vain joka toinen vkl. Mieheni suostui, koska ei halunnut että lapset joutuisivat kärsimään yhtään enempää. Hän itse sitten kärsi yksin pikku yksiössään sillä välin kun ex-vaimo jäi haluamallaan tavalla isoon ok-taoon, uuden kumppanin kanssa tietysti, taloon, jonka mieheni hänelle mahdollisti.

Eli mieheni teki ihan kaikkensa lasten ja exän eteen, vaikka hänet jätettiin toisen miehen takia.

Noh, 5 vuotta myöhemmin mieheni tapasi minut, ja kasvatti pikkuhiljaa itselleen pallit.

Nyt on exä vinkumassa ja itkemässä kun isällä ja lapsilla on niin hyvät välit ettei lapset taivukkaan äitin tahdon mukaan hhaukkumaan isäänsä, vaan haluavat viettää aikaansa täällä. Lisää elareita pitäisi saada, ja lässynlää. Päivittäin laittaa viestejä joissa haukkuu miestäni miehenä ja isänä.