Lue keskustelun säännöt.
Opettaja kysyy: Miksi ette näe lapsessanne pahaa?
12.10.2018 |
Koska minulla on koulutusta vastaavia työvuosia vasta muutama, olen edelleen idealistinen. Siksi yritän kitkeä vimmaisesti koulusta kiusaamista ja syrjintää.
Jo tässä ajassa on kuitenkin paljastunut, että joidenkin lasten käytökseen on hyvin vaikea vaikuttaa, koska heidän vanhempansa eivät usko, että lapset tekevät pahaa. He saavat kotona tukea huonolle käytökselleen.
Puolustus on hyvin usein se, että joku toinen aloitti. Ja totta tietenkin on, että kysymys on usein monimutkaisesta vyyhdistä, mutta silti vanhempien puolustamien joukossa on aloitteellisia kiusaajia. Niin ikään heidän joukossaan on oppilaita, joille kotona opetetaan, että kosto on toimiva tapa asioiden ratkaisemiseen.
Miksi vanhempien on niin vaikea hyväksyä sitä, että heidän lapsensa voi tehdä pahaa? Opettajalle on täysin mahdotonta ratkaista ongelmia, kun lapsi saa huonolle käytökselleen tukea kotona.
Kommentit (49)
No se on sitä vanhempien typerää ajattelua että 'eihän meidän Ville ja eihän meidän Sandra'. Eli yli-idealisoidaan se oma lapsi maailman parhaimmaksi ja kauneimmaksi ja älykkäimmäksi lapseksi. Tässä takana usein vanhempien yliodotukset omasta jälkikasvustaan kun itse eivät ole yltäneet elämässään sinne minne ovat halunneet tai resurssit esim. älyllisellä puolella ei ole riittäneet.
Olen sivusta seurannut kun eräässäkin suvussa suvun jäsenten henkinen puoli elämässä on näivettynyt eivätkä lahjat ole loppuviimeksi riittäneet kovin pitkälle niin sitten otetaan lapsi kohteeksi joka täyttää kaikki pettymykset ja unelmat joita itse ei ole toteutettu. Palvotaan maata lapsen jalkojen alla eikä nähdä totuutta että ehkä se oma Ville-Petteri ei olekaan maailman paras jalkapalloilija tai saa 'miljoonien' tiliä jostain Valioliigasta tulevaisuudessa. Sitten kun ne unelmat ei toteudu niin vaietaan ja aletaan selitellä asioita omalta pettymykseltä. Järkyttävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen miettinyt samaa.
Kai ne on ne vanhempien vaaleanpunaiset lasit siinä silmien edessä mikä estää näkemisen.
Lapsipuoleni on todella vaikea aamuisin (nukkuu siis hyvät yöunet, mutta vihaa tarhaan lähtemistä) ja siitä syystä ei suostu pukemaan, on purrut minua käteen kun ei saanut lempi paitaansa (piti siis laittaa pitkähihainen päälle, vaikka tarhassa olisi saanut ottaa pitkähihaisen päältä pois ja voinut sitten olla lempipaita päällään) ja mies ei usko, vaikka kädessäni oli hampaan jälet ja mustelma.
Mies myös omin silmin todistanut kuinka lapsensa kiusaa meidän yhteistä koiraa, polkee sormilleni, lyö minua, yms.
Ei siltikään usko, että oma pikku enkeli saattaisi tarhassa kiusata jotain.
Syynä on rakkaus lasta kohtaan, rakasta ihmistä puolustaa.
Ja ei ole omat kiusanneet muita ja ovat jo teinejä.
Vierailija kirjoitti:
Sitähän joutuisi myöntämään, että omissa kasvatusmenetelmissä olisi vikaa ja sitten vielä pitäisi ryhtyä tekemään asialle jotain. Ei jaksaisi, töissäkin kiire ja muutenkin voimien äärirajoilla pelkän arjen pyörittämisen kanssa. Vastahankaisen lapsen käytöksen muuttaminen tuntuu liian pitkälliseltä ja määrätietoisuutta vaativalta projektilta. Helpompi vähätellä.
Ihanaa, että kuitenkin sinä ap jaksat vielä yrittää! Täydet pisteet! Sinunlaisiasi todella tarvitaan. Ja joskus voi olla ihan elintärkeää sille kiusatulle jo pelkästään se tieto, että joku ottaa hänet tosissaan ja on hänen puolellaan. Vaikket sitten ilman vanhempien tukea saisikaan tilanteeseen varsinaista muutosta.
Lapsi voi kiusata vaikka olisi kuinka hyvin kasvattanut mutta ehkä sinä kerroit juuri sen syyn kun kaikista lapsen tekemisistä vääryyksistä syytetään vanhempia.
Vierailija kirjoitti:
Syynä on rakkaus lasta kohtaan, rakasta ihmistä puolustaa.
Ja ei ole omat kiusanneet muita ja ovat jo teinejä.
Minä ainakin rakastan kummipoikaani virheineen päivineen.
Näen sen "pahan" kummilapsessani, mutta sitä kautta voidaan oppia yhdessä.
Myös kummilapseni äiti tiedostaa nämä "pahat" asiat lapsessa.
Joka vuosi saan seurata kuinka kummipoikani kasvaa "paremmaksi" ihmiseksi.
Mutta olen myös saanut todistaa kuinka kiltit jäävät muiden jalkoihin.
Olimme vasta lapsen kanssa leikkimaassa ja maskotti tuli paikalle.
Kummipoikani meni kiltisti jonottamaan ja kaikki juoksivat tönien edelle.
Onneksi henkilökunta näki tämän ja pääsimme silti halaamaan maskottia, vaikka "maskotti aika oli täynnä" ja tämä oli poistumassa paikalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen miettinyt samaa.
Kai ne on ne vanhempien vaaleanpunaiset lasit siinä silmien edessä mikä estää näkemisen.
Lapsipuoleni on todella vaikea aamuisin (nukkuu siis hyvät yöunet, mutta vihaa tarhaan lähtemistä) ja siitä syystä ei suostu pukemaan, on purrut minua käteen kun ei saanut lempi paitaansa (piti siis laittaa pitkähihainen päälle, vaikka tarhassa olisi saanut ottaa pitkähihaisen päältä pois ja voinut sitten olla lempipaita päällään) ja mies ei usko, vaikka kädessäni oli hampaan jälet ja mustelma.
Mies myös omin silmin todistanut kuinka lapsensa kiusaa meidän yhteistä koiraa, polkee sormilleni, lyö minua, yms.
Ei siltikään usko, että oma pikku enkeli saattaisi tarhassa kiusata jotain.
Auts, lapsellehan annetaan kokoajan hiljaista hyväksyntää ja tämä oppii, että toisia voi kohdella näin ja, että lyöminen on ok asia.
Ei ihme, jos tarhassa kohtelee muitakin samalla tavalla.
Valitettavasti menee niin että autoiluun on ajotutkinto mutta kasvatukseen ei.
Sinä olet se viimeinen järjen ääni erämaassa näille lapsille. Vaikka heille tarjotaankin sairasta arvomaailmaa kotoa on osa sinun duuniasi kertoa näille lapsille että vaihtoehtojakin on.
Niinhän ne sanovat että yksikin hyvä aikuiskontakti riittää.
Sitä en kylläkään ymmärrä että jos kerran itse olet niin järkevä että et ole aikuisikään ehtiessäsi jo ymmärtänyt että kaikenlaisia muitakin se leipä elättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla myös samoja kokemuksia ylemmiltä kouluasteilta. Periaatteessa kouluihin toivotaan kovempaa kurinpitoa, mutta nämä kurinpitotoimet eivät saisi kohdistua omaan lapseen. Luvattomiin poissaoloihin, palauttamatta jääneisiin töihin ja plagiointiin on oman nuoren kohdalla syy aina jossain ulkopuolisessa tekijässä. Yli puolessa tapauksista, kun otan opettajana vanhempiin yhteyttä jossakin opintojen laiminlyöntiin liittyvässä asiassa, aletaan nuorta puolustella sen sijaan, että mietittäisiin yhdessä keinoja saada homma takaisin raiteilleen. Totta kai on elämäntilanteeseen ja vaikka oppimisvaikeuksiin liittyviä syitä, jotka vaikuttavat opintoihin, ja jos koulu on näistä tietoinen, voidaan miettiä tukitoimia, mutta kai sentään jonkun nuoren opintojen laiminlyömisen luulisi menevän nuoruuden ajattelemattomuuden piikkiin. Selittelemällä poissaoloja parhain päin vanhemmat tekevät vain karhunpalveluksen nuorelleen.
Vierailija kirjoitti:
Syynä on rakkaus lasta kohtaan, rakasta ihmistä puolustaa.
Ja ei ole omat kiusanneet muita ja ovat jo teinejä.
Minä ainaki rakastan omia lapsia niin paljon, että haluan heistä kasvavan yhteiskunta kelpoisia ihmisiä.
En haluaisi, että omat lapset menevät tuolla pahoittamassa toisten mieliä ja sitten miettivät, miksi ei ole paljon kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitähän joutuisi myöntämään, että omissa kasvatusmenetelmissä olisi vikaa ja sitten vielä pitäisi ryhtyä tekemään asialle jotain. Ei jaksaisi, töissäkin kiire ja muutenkin voimien äärirajoilla pelkän arjen pyörittämisen kanssa. Vastahankaisen lapsen käytöksen muuttaminen tuntuu liian pitkälliseltä ja määrätietoisuutta vaativalta projektilta. Helpompi vähätellä.
Ihanaa, että kuitenkin sinä ap jaksat vielä yrittää! Täydet pisteet! Sinunlaisiasi todella tarvitaan. Ja joskus voi olla ihan elintärkeää sille kiusatulle jo pelkästään se tieto, että joku ottaa hänet tosissaan ja on hänen puolellaan. Vaikket sitten ilman vanhempien tukea saisikaan tilanteeseen varsinaista muutosta.
Lapsi voi kiusata vaikka olisi kuinka hyvin kasvattanut mutta ehkä sinä kerroit juuri sen syyn kun kaikista lapsen tekemisistä vääryyksistä syytetään vanhempia.
Pahoittelut, jos näin tein. Tosiaan, kyllä kai kuka tahansa lapsi voi kiusata. Mutta harvan vanhemman kasvatusmenetelmätkään ovat aina täydelliset, eli kyllä pitäisi voida katsoa myös peiliin ja arvioida uudelleen, mitä pitäisi tehdä toisin.
Ehkä vanhempien karvat tosiaan nousevat pystyyn tuosta syystä, että koetaan asian esiin tuominen syyttelynä. Mennään puolustuskannalle sen sijaan, että alettaisiin yhdessä etsiä ratkaisuja ja muutosta asiaan.
Mä oon niin onnellinen, että mun vanhemmat ei olleet nämä "vaalenapunaiset lasit silmillä".
Miettikää kuinka stressaavaa se oikeasti on.
Jäät tupakista kiinni koulussa - soitto kotiin - vanhemmat ei usko.
Myöhemmin jäät tupakista kiinni vanhemmille - vanhemmat on enemmän pettyneitä kun yleensä, koska on jo pakko niellä se totuus, että kyllä meidänkin lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun vanhemmissani ei tätä ongelmaa todellakaan ollut.
Minä olin kyllä syyllinen. Aina ja kaikkeen.
Lukemattomia kertoja sain syyt niskoilleni asioista, joita en edes tehnyt.
Toki joskus hölmöilin ja haukut sain syystäkin.
Oli todella raskasta lapselle se että olen lähtökohtaisesti syyllinen lähes kaikkeen pahaan ja vääryyteen.
Tämä vaikuttaa elämääni vielä vuosikymmenkenkin jälkeen.
Aluksi olin idealisti ja uskoin, että minun kuuluu myöntää oman lapseni puutteet, pyrkiä parantamaan niitä ja muut myöntävät muiden lasten puutteet ja parantavat niitä ja ennen pitkää löytyy totuus ja maailma tulee paremmaksi.
Sitten tajusin, että tämä johti vain siihen, että minun lapseni sai aina kaikki syyt kaikesta, silloinkin kun häntä kiusattiin ja hän reagoi siihen. Jopa opettajat kiusasivat. Hän oli vapaata riistaa. Hän sai huonon maineen, samalla kun moni todella agressiivinen ja passiivisagressiivinen kiusaaja pysyi opettajan kultapoikana.
Tajusin, että minun tehtäväni vanhempana on ensisjassa ja ainoastaan puolustaa omaa lastani ja uskoa hänestä kaikkea hyvää. Sitä lapseni tarvitsee, sekä ihan omana itsenään ja itsensä takia, että selvitäkseen maailmassa. Kukaan muu ei häntä puolusta ja jos minä en tee sitä, hän jää jalkoihin. Viimeinen asia, joka minun pitää tehdä, on mennä mukaan syyttelemään omaa lastani.
(Ja joo, monet ajattelevat aapeen tavoin, että olen huono vanhempi, joka ei osaa kasvattaa. He ajattelivat niin sekä silloin kun olin valmis myöntämään lapseni virheet - koska nehän johtuivat huonosta vanhemmiudestani - että nyt kun korostan hänen hyviä puoliaan - koska olen sisisilmäinen hemmottelija, jolla vanhemmuus on hukassa. Arvatkaa, kiinnostaako? Ei. Minä huolehdin vain omasta lapsestani, vain sillä on väliä. Ehkä minun ei tarvitsisi tehdä sitä tällä tavalla, jos te muut toimisitte toisin, mutta asioiden ollessa tällä tolalla, en muu olisi omaa lastani vastaan kääntymistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt jo 35v mies kirjoitti:
Minun vanhemmissani ei tätä ongelmaa todellakaan ollut.
Minä olin kyllä syyllinen. Aina ja kaikkeen.
Lukemattomia kertoja sain syyt niskoilleni asioista, joita en edes tehnyt.Toki joskus hölmöilin ja haukut sain syystäkin.
Oli todella raskasta lapselle se että olen lähtökohtaisesti syyllinen lähes kaikkeen pahaan ja vääryyteen.
Tämä vaikuttaa elämääni vielä vuosikymmenkenkin jälkeen.
Mä olin syyllinen aina oikeesti. Ikinä ei syytetty mistää turhasta.
Paitsi kerran, veljeni oli ottanut rahaa ja olin jo valmiiksi kotiarestissa tupakoinnista.
Iskä tuli syyttämään minua (olinhan jo jäänyt kiinni jostain ja mistä sain rahat tupakkaan (ihan loogista), no kiistin ja isäni meni veljeni luokse, veljeni alkoi itkemään ja minä juoksin isän perään ja otin syyt niskoilleni.
Sain lisää kotiarestia.
Isä ei vielä tänäkään päivänä tiedä totuutta, mutta on miehelleni vääntänyt tästä jo vitsiä.
Kun open sanominen ei riitä. Voisiko koulun terapeuttia/terv hoitajaa alkaa käyttämään siihen, että avaisi vanhempien silmät. Puhuisi psykaa heille tunnin ja sanoisi asian olevan erittäin tärkeä. Reksi voisi istua mukana.
Jätettäisiin haukkuminen pois, vain vedoten psykologiaan.
Ikävä kyllä simppelitkin ihmiset saavat lapsia.
Tämä tässä nyky kasvatuksessa mättää.
Laita pitkiä jälki-istuntoja, ole noteeraamatta yms. väkivallatonta kuritusta kiusaajiin, jos vanhemmat ei osallistu. Pääasia ettei ketään kiusata.
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä simppelitkin ihmiset saavat lapsia.
Ja päihdeongelmaiset.
Korkki ei mene kiinni edes raskauden ajaksi.
Sitähän joutuisi myöntämään, että omissa kasvatusmenetelmissä olisi vikaa ja sitten vielä pitäisi ryhtyä tekemään asialle jotain. Ei jaksaisi, töissäkin kiire ja muutenkin voimien äärirajoilla pelkän arjen pyörittämisen kanssa. Vastahankaisen lapsen käytöksen muuttaminen tuntuu liian pitkälliseltä ja määrätietoisuutta vaativalta projektilta. Helpompi vähätellä.
Ihanaa, että kuitenkin sinä ap jaksat vielä yrittää! Täydet pisteet! Sinunlaisiasi todella tarvitaan. Ja joskus voi olla ihan elintärkeää sille kiusatulle jo pelkästään se tieto, että joku ottaa hänet tosissaan ja on hänen puolellaan. Vaikket sitten ilman vanhempien tukea saisikaan tilanteeseen varsinaista muutosta.