Syitä miksi lopetit miehen/naisen tapailun?
Muistelin deittailuaikojani ja tuli mieleen yksi mies joka puhui taukoamatta itsestään tai saavutuksistaan. Tuntui että hän halusi vain jonkun jolla on korvat. Myös kaikki sanomani piti jotenkin vääntää niin että hän pääsi pätemään jostain.
Mies: Hei ootkos seurannut tuota (joku ajankohtainen asia)
Minä: Joo olenhan mä aika paljonkin, kyllä minusta....
Mies alkaa selittää juurta jaksaen mistä koko ajankohtaisessa jutussa on kyse vaikka juuri sanoin että olen seurannut sitä :DDD
Kommentit (9709)
Itsekeskeisyys, megatiivinen asenne, pihiys ja pieni muna.
En saanut seksistä mitään irti, kun ei tuntunut miltään.
Pihi mies, joka ei edes kahvia tarjonnut, vaikka itse tarjosin kotonani hänelle ja tein mustikkapiirakkaa.
Sikaruma perse akalla ku pyllyreikään tuuppi
Kyllästyminen. Joka kerta sama. En jaksa kauaa, kiinnostuu lopahtaa.
Tällä hetkellä en seurustele kenenkään kanssa ja luulen että tästä tulee nyt pitkä rupeama näin. Nyt kun oikein huomaa miten kiva on olla ihan itsekseen niin tästä aion nyt nauttia.
Hän ei halunnut mennä naimisiin eikä saada lapsia, mielellään ei muuttaa yhteenkään. Minun toiveeni olivat juuri päinvastoin.
Mies, silloin 25.
Mies oli kertonut olevansa lyhyt mutta unohti mainita kaljamahastaan ja kaulattomuudestaan, oli kuin tyyris tyllerö. Lisäksi alkoi keskellä kahvilaa puhua miten tykkää panna kakkoseen ja että hänellä on liukkarituubi mukana, jos haluan mennä vessaan kokeilemaan.. loukkaantui syvästi kun kieltäydyin kunniasta ja syytti pituuttaan asiasta. Että me akat kuulemma ollaan niin pinnallisia! Jos ottaa treffeille liukkarin mukaan ja mankuu pyllyseksiä kauppakeskuksen vessassa, on turha ihmetellä ettei toisia treffekä tule ja ekatkin loppuu lyhyeen! Mutta käteväähän se on piiloututa sen taa, että on lyhyt ja naiset pinnallisia.
Jätin verrattain lyhyen seurustelun jälkeen naisen, joka halusi miltei joka kerta rakastellessa anustella, eli ns. nuolla kielen päällä minun persereikää, eikä se itseäni juuri kiinnosta, vaikka hän sitä rakastikin.
Ei tässä nyt päästy edes alkua pidemmälle, mutta viestitellessä minä jouduin pitämään yllä keskustelua. Hän kyllä vastaili mutta lyhyesti ja ytimekkäästi, yleensä yhdellä lauseella. Yksi kysymys tais olla, koskien onko mulla lapsia. En vaan jaksanut, 4 päivänä sanoin että ei kiitos.
En siis vaan jaksanut, kun ihan korrektiin kysymykseenkin tuli 1 sana. Lisäksi rupes kinuaan sex kuvia, vaikka olin pari lähettänyt.
Katsotaan jos taas muutaman vuoden päästä innostuisin uudestaan.
Kaikki lyhyet tapailut on loppuneet ns. kipinän puutteeseen. Ei riitä, että on paperilla sopiva, jos ei tunne palavaa himoa toista kohtaan. Seksi on itselleni tärkeää.
Toisaalta, muutaman kerran olen jatkanut tapailua liian pitkälle toista kohtaan tuntemani himon vuoksi - eikä tosiaan olisi kannattanut. Sekään ei pelkästään riitä.
Mies tuli yökylään eikä pessyt hampaita illalla. Eikä aamullakaan. Yöks
Nainen käytti hyväkseen kaikilla muilla tavoin, paitsi ei seksuaalisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kalu kestänyt sen 20v nymfon vauhdissa. 5-6 kertaa päivässä olis pitänyt tampata joka asennosta ja meisseli oli suussa heti, kun pienikin tauko tuli. Kyllä sitä 1,5v jaksoi, mutta ei kauempaa...
T: M40
No huhhuh, oliko muuten ihan tasapainoinen tapaus? Tuollaisesta tulee väkisinkin mieleen, että ei ole ehkä pääkopassakaan enää kaikki ihan kunnossa, jos on noin pakonomaista... Saatan olla nyt ennakkoluuloinen, mutta tulee mieleen että tuon tason nymfolla ehkä on vähän epävakaa mieli.
Eli nainen joka haluaa seksiä on automaattisesti epävakaa? Normaali nainen on ilmeisesti frigidi? Päivittäiset seksitarpeet ovat normaaleja sekä miehellä että naisella.
Vierailija kirjoitti:
kiva, fiksun oloinen nainen, sitten kerran ilmoitti, että jos ruvetaan vakavasti seurustelemaan, olettaa että minä maksan sitten aivan kaiken.
ja taas huomaa peukutuksista, että miehen tosissaan pitää maksaa aina kaikki.
Escort & prostituutio tausta.
Mies kilisytti lusikkaa äänekkäästi kahvikuppiin ja aloitti joka lauseen "jees mutta",ärsytti jo ekalla tapaamisella ja kahden viikon jälkeen tajusin etten kestä koko äijää enää silmissäni,kilikili ja "jees mutta"
Suuteli niin että tuli suu apposen auki ja kieltä lipoen kohti,aloin nauraa kun luulin että pelleili. No ei pelleillyt .Ei myöskään osannut nukkua ellei hevimusiikki soinut taustalla,
Asui epämääräisessä ikkunattomassa kämpässä kerrostalon kellarissa,valitti että keitän liian laihaa kahvia ja itse valmisti sellaista tervaa ettei mennyt edes sokerin kanssa alas,lempileffa oli Fast and Furios ja kuvitteli varmaan olevansa kaljuinee päineen joku paikkakunnan Vin Diesel Volvolla sillä lähti pihasta siihen tyyliin että asfaltti savusi.
Vierailija kirjoitti:
Mies kilisytti lusikkaa äänekkäästi kahvikuppiin ja aloitti joka lauseen "jees mutta",ärsytti jo ekalla tapaamisella ja kahden viikon jälkeen tajusin etten kestä koko äijää enää silmissäni,kilikili ja "jees mutta"
Suuteli niin että tuli suu apposen auki ja kieltä lipoen kohti,aloin nauraa kun luulin että pelleili. No ei pelleillyt .Ei myöskään osannut nukkua ellei hevimusiikki soinut taustalla,
Asui epämääräisessä ikkunattomassa kämpässä kerrostalon kellarissa,valitti että keitän liian laihaa kahvia ja itse valmisti sellaista tervaa ettei mennyt edes sokerin kanssa alas,lempileffa oli Fast and Furios ja kuvitteli varmaan olevansa kaljuinee päineen joku paikkakunnan Vin Diesel Volvolla sillä lähti pihasta siihen tyyliin että asfaltti savusi.
Tämän on pakko olla vitsi, ei voi olla oikeasti olemassa tuo mies. :D
Vierailija kirjoitti:
Escort & prostituutio tausta.
Tämä on kyllä hyvä syy lopettaa suhde. Kertoo paljon ihmisestä ja sen olemattomasta moraalista sekä mielenterveyden tilasta.
Narsismi, alkoholismi, omassa kuplassa eläjä, exässä kiinnioleva. Onhan noita nähty. Nyt terveelliset elämäntavat omaava leski, avoin ja rehellinen mies, ollut elämässä mukana muutaman vuoden.