Miksi jotkut ei välitä ystävistä?

Ymmärrän, ettei yksinäisyydestä nauttiva pariudu, mutta usein perustavat perheen.

Sitten siellä kyhnätään neljän seinän sisällä kaikki illat kun ei ketään eikä mitään jaksa.

Ajoittain kauhea valitus kun ei ole ketään.

En ole ihan Kaffepullan ajatusten tasolla, mutta pakko myöntää, että ei mullakaan ystävyydet ole yhtä tärkeitä, kuin parisuhde ja perhe. Nuorena sinkkuna ystävät oli ihan henki ja elämä, mutta ei enää ollenkaan samalla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

En ole ihan Kaffepullan ajatusten tasolla, mutta pakko myöntää, että ei mullakaan ystävyydet ole yhtä tärkeitä, kuin parisuhde ja perhe. Nuorena sinkkuna ystävät oli ihan henki ja elämä, mutta ei enää ollenkaan samalla tavalla.

Mulle ystävät antaa valtavasti elämäniloa ja energiaa! Ehkä teillä on niin hyvä parisuhde, että se tuo kauheasti onnea, mutta kaikilla ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole ihan Kaffepullan ajatusten tasolla, mutta pakko myöntää, että ei mullakaan ystävyydet ole yhtä tärkeitä, kuin parisuhde ja perhe. Nuorena sinkkuna ystävät oli ihan henki ja elämä, mutta ei enää ollenkaan samalla tavalla.

Mulle ystävät antaa valtavasti elämäniloa ja energiaa! Ehkä teillä on niin hyvä parisuhde, että se tuo kauheasti onnea, mutta kaikilla ei ole.

Minä koen ettei hyvä parisuhde pelkästään riitä täyttämään omia sosiaalisia tarpeita. Tämä on mielipiteeni sosiaalisena introverttina.

Vierailija kirjoitti:

En ole ihan Kaffepullan ajatusten tasolla, mutta pakko myöntää, että ei mullakaan ystävyydet ole yhtä tärkeitä, kuin parisuhde ja perhe. Nuorena sinkkuna ystävät oli ihan henki ja elämä, mutta ei enää ollenkaan samalla tavalla.

Minulle taas perhe on perhe - olen tehnyt tällaisen sitoumuksen ja huolehdin lapsistani. Mieheni kanssa kumppanuus toimii.

Tärkeintä on kuitenkin henkinen polku ja sen myötä korvaamattomat ystävyydet. Ja ei, en ”hörhöile”.

Kaffepulla kirjoitti:

Itsellä ei ole kyse siitä, että ihmissuhteet eivät merkitsisi. Vaan päinvastoin, ihmissuhteet nimenomaan merkitsevät, ne oikeat ja tärkeät. Eli parisuhde ja perhe.

Miten jotkut kaverit voivat edes kuvitella olevansa tärkeitä perheeseen verrattuna?

Kaverit ovat ajanvietettä, jos ei ole mitään muuta tekemistä. Ei muuta.

Täytyy tunnustaa, että olen pitkälti samaa mieltä. Mielestäni on todella rasittavaa kun jotkut vaan eivät tajua, ettei kiinnosta osallistua heidän jokaisiin kissanristiäisiin ja ongelmien vatvomisiin. Itselle ko toiminta on täysin vierasta ja jo perhe-elämä vie liikaa aikaa mukavalta yksinololta.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, ettei yksinäisyydestä nauttiva pariudu, mutta usein perustavat perheen.

Sitten siellä kyhnätään neljän seinän sisällä kaikki illat kun ei ketään eikä mitään jaksa.

Ajoittain kauhea valitus kun ei ole ketään.

Mä luulen, että yksinäisyydestä nauttiva ihminen ei ehkä toimi kuitenkaan noin.

Pikemminkin joku läheisriippuvainen, joka ei osaa olla yksin. Hankitaan lapsia, vaikka niiden kanssa ei oikeastaan jaksettaisi edes olla. Ja halutaan että olisi kavereita ja kaikkea kivaa, mutta itse ei tehdä asian eteen mitään. Ja sitten tosiaan se hirveä valitus, kun ei ole ketään ja kukaan ei välitä jne.

Kaikki varmaan tunnistavat kyseisen ihmistyypin.

Itse viihdyn parhaiten yksin. Mies ja perhe ovat rakkaita, mutta jos heitä ei olisi, en todellakaan viettäisi aikaa ystävien kanssa yhtään sen enempää. Viihdyin sinkkuna pitkään, enkä välittänyt kavereista yhtään sen enempää silloinkaan.

Aidosti yksin olosta nauttiva ihminen ei takerru muihin, vaan osaa viihdyttää itseään. Kannattaa hankkia elämään mielekästä tekemistä, kuten työ, niin ei tarvitse sitten etsiä sitä sisältöä muista, kun itse ei sitä osaa elämäänsä luoda.

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, ettei yksinäisyydestä nauttiva pariudu, mutta usein perustavat perheen.

Sitten siellä kyhnätään neljän seinän sisällä kaikki illat kun ei ketään eikä mitään jaksa.

Ajoittain kauhea valitus kun ei ole ketään.

Mä luulen, että yksinäisyydestä nauttiva ihminen ei ehkä toimi kuitenkaan noin.

Pikemminkin joku läheisriippuvainen, joka ei osaa olla yksin. Hankitaan lapsia, vaikka niiden kanssa ei oikeastaan jaksettaisi edes olla. Ja halutaan että olisi kavereita ja kaikkea kivaa, mutta itse ei tehdä asian eteen mitään. Ja sitten tosiaan se hirveä valitus, kun ei ole ketään ja kukaan ei välitä jne.

Kaikki varmaan tunnistavat kyseisen ihmistyypin.

Itse viihdyn parhaiten yksin. Mies ja perhe ovat rakkaita, mutta jos heitä ei olisi, en todellakaan viettäisi aikaa ystävien kanssa yhtään sen enempää. Viihdyin sinkkuna pitkään, enkä välittänyt kavereista yhtään sen enempää silloinkaan.

Aidosti yksin olosta nauttiva ihminen ei takerru muihin, vaan osaa viihdyttää itseään. Kannattaa hankkia elämään mielekästä tekemistä, kuten työ, niin ei tarvitse sitten etsiä sitä sisältöä muista, kun itse ei sitä osaa elämäänsä luoda.

Kannattaa hankkia työ. Joo, tämä on selvää monelle. Ja moni sitä työtä etsiikin, jotta tulisi taloudellisesti toimeen. Hankalaa sen löytäminen vain on. Työttömyys harvoin on oma valinta.

Vierailija kirjoitti:

Kaffepulla kirjoitti:

Itsellä ei ole kyse siitä, että ihmissuhteet eivät merkitsisi. Vaan päinvastoin, ihmissuhteet nimenomaan merkitsevät, ne oikeat ja tärkeät. Eli parisuhde ja perhe.

Miten jotkut kaverit voivat edes kuvitella olevansa tärkeitä perheeseen verrattuna?

Kaverit ovat ajanvietettä, jos ei ole mitään muuta tekemistä. Ei muuta.

Mitä kun vanhemmistasi aika jättää?

Mitä kun toinen osapuoli haluaa erota? (erot ovat todella yleisiä!)

Sinulla ei ole KETÄÄN. Miten lapsuudestakin mukana kulkeneet rakkaat ystävät ei merkitse? Ei he ole ajanvietettä, he ovat elämässä parasta <3. Pystyn hyvin tekemään itse asioita, mutta kivan ystävän kanssa voi jakaa myös ilot ja surut. Kyllä mielestäni puolisoilla pitää olla muutakin elämää kuin toisensa.

Oikeastaan odotan ettei minulla olisi ketään. Saisi elää elämäänsä niinkuin haluaa ilman muiden odotuksia, vaatimuksia ja paineita. Nyt on jatkuvasti vanhenevat ja terveydeltään heikkenevät vanhemmat huolena, aikuistuvat teini-ikäiset lapset vaivoina jne. Vaikka miehestäni pidänkin, niin kyllä elämä olisi vapaampaa ilman häntä. En todellakaan ymmärrä pointtiasi. Vähän niinkuin TNBTssä Sheldon Cooper vastasi kun hänelle sanottiin ettei hänellä ole ystäviä, että hänellä on yli 250 ystäävää myspacessa. Toinen sanoi ettethän ole yhtäkään niistä tavannut ja Sheldon toteaa, että sehän onkin hienointa tässä asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaffepulla kirjoitti:

Itsellä ei ole kyse siitä, että ihmissuhteet eivät merkitsisi. Vaan päinvastoin, ihmissuhteet nimenomaan merkitsevät, ne oikeat ja tärkeät. Eli parisuhde ja perhe.

Miten jotkut kaverit voivat edes kuvitella olevansa tärkeitä perheeseen verrattuna?

Kaverit ovat ajanvietettä, jos ei ole mitään muuta tekemistä. Ei muuta.

Mitä kun vanhemmistasi aika jättää?

Mitä kun toinen osapuoli haluaa erota? (erot ovat todella yleisiä!)

Sinulla ei ole KETÄÄN. Miten lapsuudestakin mukana kulkeneet rakkaat ystävät ei merkitse? Ei he ole ajanvietettä, he ovat elämässä parasta <3. Pystyn hyvin tekemään itse asioita, mutta kivan ystävän kanssa voi jakaa myös ilot ja surut. Kyllä mielestäni puolisoilla pitää olla muutakin elämää kuin toisensa.

Oikeastaan odotan ettei minulla olisi ketään. Saisi elää elämäänsä niinkuin haluaa ilman muiden odotuksia, vaatimuksia ja paineita. Nyt on jatkuvasti vanhenevat ja terveydeltään heikkenevät vanhemmat huolena, aikuistuvat teini-ikäiset lapset vaivoina jne. Vaikka miehestäni pidänkin, niin kyllä elämä olisi vapaampaa ilman häntä. En todellakaan ymmärrä pointtiasi. Vähän niinkuin TNBTssä Sheldon Cooper vastasi kun hänelle sanottiin ettei hänellä ole ystäviä, että hänellä on yli 250 ystäävää myspacessa. Toinen sanoi ettethän ole yhtäkään niistä tavannut ja Sheldon toteaa, että sehän onkin hienointa tässä asiassa.

Sinusta ja Sheldon Cooperista nyt tuskin voi mainita samana päivänä. Ja maa kutsuu!

Kaffepulla kirjoitti:

Itselläni on ystäviä paljon, mutta pakko myöntää, että tärkeitä he eivät ole. Siis sillä tavalla, että odottaisin heiltä mitään, tai olisin valmis antamaan itsestäni. Tottakai olen mukana muuttotalkoissa jne. mutta jos jotain isompia apuja pyydettäisiin, olisi pakko kieltäytyä.

Kyllä jokaisen pitää hoitaa se oma tonttinsa, näin se vaan menee. Jos paukkuja jää muuhun, käytän ne itseeni tai perheen hyväksi. Kavereihin tuhlatut resurssit on vähän sama kuin heittäisi rahaa mereen, noin niinkuin kärjistetysti.

Jos suuntaat resursseita hyviin ystäviisi, ne tarvittaessa suuntaavat omiasi sinuun. Ainakin minun kaveripiirissäni se on normaalia. Joskus on annettu jopa rahallista avustusta, ilman että edes sitä odotetaan takaisin.

Mä välitän ystävistäni. Mulla ei ole isoa kaveriporukkaa, vaan yksittäisiä ystäviä, jotka jääneet elämän varrelta. Mutta en ehdi heitä jatkuvasti tapaamaan. Eniten ihmetyttää eräs ystävä, joka on vähän aikaa sitten eronnut. Hänellä ei juuri ollut aikaa minulle moneen vuoteen, mutta nyt minun pitäisi tavata häntä koko ajan. Jos tapaan häntä aina, kun on ystävälle aikaa, en näe muita ystäviäni ollenkaan. Tätä hän ei tajua.

Vierailija kirjoitti:

Kaffepulla kirjoitti:

Itsellä ei ole kyse siitä, että ihmissuhteet eivät merkitsisi. Vaan päinvastoin, ihmissuhteet nimenomaan merkitsevät, ne oikeat ja tärkeät. Eli parisuhde ja perhe.

Miten jotkut kaverit voivat edes kuvitella olevansa tärkeitä perheeseen verrattuna?

Kaverit ovat ajanvietettä, jos ei ole mitään muuta tekemistä. Ei muuta.

Mitä kun vanhemmistasi aika jättää?

Mitä kun toinen osapuoli haluaa erota? (erot ovat todella yleisiä!)

Sinulla ei ole KETÄÄN. Miten lapsuudestakin mukana kulkeneet rakkaat ystävät ei merkitse? Ei he ole ajanvietettä, he ovat elämässä parasta <3. Pystyn hyvin tekemään itse asioita, mutta kivan ystävän kanssa voi jakaa myös ilot ja surut. Kyllä mielestäni puolisoilla pitää olla muutakin elämää kuin toisensa.

En oo kelle vastasit, mutta sanottava että oon osittain miettinyt samaa. Mitä sitten jos ero tulee? Tai vanhemmat kuolee? Toinen kuoli jo viime vuonna. Nyt on jäljellä äiti ja mies. Mutta sitten päästään tuohon jälkimmäiseen osioon jossa hehkutat lapsuuden ystäviä. Kaikki aiheuttivat järjestään minulle pettymyksen ja sain kokea miten jään aina viimeiseksi vaihtoehdoksi. Joko he alkoivat viettämään aikaa muiden kanssa, tai sitten aikaa ei ollut poikaystävän ilmestyttyä kuvioihin. En ole täysi ikäistymisen jälkeen miettinyt hetkeäkään että ryhtyisin tuohon uudestaan. Elämässäni eniten pettymyksiä ovat aiheuttaneet nämä niinsanotut "ystävät". Yksi sisarus on, joka myös jostain syystä on minulle aina ilkeä, joten kyllä ihmiset ovat sitten elämän suola.

Kaffepulla kirjoitti:

Itsellä ei ole kyse siitä, että ihmissuhteet eivät merkitsisi. Vaan päinvastoin, ihmissuhteet nimenomaan merkitsevät, ne oikeat ja tärkeät. Eli parisuhde ja perhe.

Miten jotkut kaverit voivat edes kuvitella olevansa tärkeitä perheeseen verrattuna?

Kaverit ovat ajanvietettä, jos ei ole mitään muuta tekemistä. Ei muuta.

Sä olet aina niin mustavalkoinen. Meinasin laittaa yläpeukkua, sillä olen samaa mieltä osittain eli totta kai tärkeintä on oma perhe tai lähisukulaiset (jos hyvät välit) ja en ymmärrä sitäkään jos jotkut eivät ymmärrä miten se muka riittää joillekin. Pidetään jopa huonompana ihmisenä jos on ihan ok olla vaan oman perheen kanssa ja perheen ulkopuoliset menot ja kontaktit rajoittuu vain työkavereihin ja naapureiden silloin tällöin jutusteluun. Mutta vaikka tuo on ok, en ole ihan sitä mieltä että kaverit on vain ajanviihdettä tai yhdentekeviä. Jos löytää hyvän kaverin, joka on luotettava ja jonka kanssa ns. synkkaa, voi kaveristakin muodostua hyvä, läheinen ihmissuhde, joka tuo positiivisia kokemuksia elämään. Monilla tosin ihan oikeasti ei ole aikaa tai energiaa niille hyvillekään kavereille. Jos oma aika on muutenkin kortilla, on mielestäni ihan ymmärrettävää että haluaa ehkä mielummin olla yksin kun seurassa. Joskus on luksusta, kun ei tarvitse kuunnella ketään, eikä tarvitse vastata kenellekään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Kaffepulla kirjoitti:

Itsellä ei ole kyse siitä, että ihmissuhteet eivät merkitsisi. Vaan päinvastoin, ihmissuhteet nimenomaan merkitsevät, ne oikeat ja tärkeät. Eli parisuhde ja perhe.

Miten jotkut kaverit voivat edes kuvitella olevansa tärkeitä perheeseen verrattuna?

Kaverit ovat ajanvietettä, jos ei ole mitään muuta tekemistä. Ei muuta.

Mitä kun vanhemmistasi aika jättää?

Mitä kun toinen osapuoli haluaa erota? (erot ovat todella yleisiä!)

Sinulla ei ole KETÄÄN. Miten lapsuudestakin mukana kulkeneet rakkaat ystävät ei merkitse? Ei he ole ajanvietettä, he ovat elämässä parasta <3. Pystyn hyvin tekemään itse asioita, mutta kivan ystävän kanssa voi jakaa myös ilot ja surut. Kyllä mielestäni puolisoilla pitää olla muutakin elämää kuin toisensa.

En ole ollut kertaakaan tekemisissä esim lapsuuden, lukioajan tai yliopistoajan ystävien kanssa jälkeenpäin. Kyllä he ovat jääneet taakse aina seuraavaan elämänvaiheeseen siirryttyä.

Vierailija kirjoitti:

En ole ihan Kaffepullan ajatusten tasolla, mutta pakko myöntää, että ei mullakaan ystävyydet ole yhtä tärkeitä, kuin parisuhde ja perhe. Nuorena sinkkuna ystävät oli ihan henki ja elämä, mutta ei enää ollenkaan samalla tavalla.

Sama täällä. Jos mies lähtee/kuolee kauan ennen minua, hankin ystäviä jos niitä kaipaan, olen aina saanut ennenkin. Minä tykkään tehdä asioita yksin siinä missä porukassa, en tarvitse ketään mukaan metsälenkille tai teatteriin. En tarvitse kuuntelijaa, en tukihenkilöä, tykkään nimenomaan pärjätä yksin.

Enkä oikein usko, että siinä vaiheessa kun vanhuuttani tarvitsen oikeasti apua, ystävät kovin mielellään ryhtyisivät avustajiksi tai tukihenkilöiksi. Nuorempia ihmisiä ei kiinnosta, itseni ikäiset ovat tuolloin yhtä raihnaisia kun minäkin silloin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaffepulla kirjoitti:

Itsellä ei ole kyse siitä, että ihmissuhteet eivät merkitsisi. Vaan päinvastoin, ihmissuhteet nimenomaan merkitsevät, ne oikeat ja tärkeät. Eli parisuhde ja perhe.

Miten jotkut kaverit voivat edes kuvitella olevansa tärkeitä perheeseen verrattuna?

Kaverit ovat ajanvietettä, jos ei ole mitään muuta tekemistä. Ei muuta.

Mitä kun vanhemmistasi aika jättää?

Mitä kun toinen osapuoli haluaa erota? (erot ovat todella yleisiä!)

Sinulla ei ole KETÄÄN. Miten lapsuudestakin mukana kulkeneet rakkaat ystävät ei merkitse? Ei he ole ajanvietettä, he ovat elämässä parasta <3. Pystyn hyvin tekemään itse asioita, mutta kivan ystävän kanssa voi jakaa myös ilot ja surut. Kyllä mielestäni puolisoilla pitää olla muutakin elämää kuin toisensa.

Oikeastaan odotan ettei minulla olisi ketään. Saisi elää elämäänsä niinkuin haluaa ilman muiden odotuksia, vaatimuksia ja paineita. Nyt on jatkuvasti vanhenevat ja terveydeltään heikkenevät vanhemmat huolena, aikuistuvat teini-ikäiset lapset vaivoina jne. Vaikka miehestäni pidänkin, niin kyllä elämä olisi vapaampaa ilman häntä. En todellakaan ymmärrä pointtiasi. Vähän niinkuin TNBTssä Sheldon Cooper vastasi kun hänelle sanottiin ettei hänellä ole ystäviä, että hänellä on yli 250 ystäävää myspacessa. Toinen sanoi ettethän ole yhtäkään niistä tavannut ja Sheldon toteaa, että sehän onkin hienointa tässä asiassa.

Sinusta ja Sheldon Cooperista nyt tuskin voi mainita samana päivänä. Ja maa kutsuu!

Tässä ystävyysasiassa tämänkaltaisia iisiä nyt vaan on ihan oikeasti. Mihinkään muuhun yhtäläisyyten en ole edes vitannut? Tuo vaan kiteyttää asian hyvin. Ystävät eivät haittaa, mikäli niistä ei ole ir vaivaa.

Välitän harvoista ystävistäni mutta ei ole energiaa juuri tavata. Täyden työpäivän jälkeen kotihommat ja miehen firman paperityöt, ei vaan jää aikaa. Ja se vähä mitä jää menee lasten kanssa.

Suurin ongelma itsellä on se, että suurin osa ihmisistä haluaa että ystävä on tavoitettavissa aina ja mä taas haluan, että vastaillaan viestiin kun sopii, vaikka viikon tai kuukauden päästä jos ei muuten ehdi. Lasten kanssa ollessa en käytä aikaa aikuisten kanssa viestittelyyn. (kolme pientä lasta). Lapsilla taas saa olla vaikka satoja kavereita, kunhan mun ei tarvitse tutustua jokaisen äitiin. Tällä hetkellä minulla on lähinnä keski-ikäisiä ystäviä joiden kanssa ollaan tekemisissä muutaman kerran vuodessa. Se riittää minulle perheen lisäksi.

Vierailija kirjoitti:

Suurin ongelma itsellä on se, että suurin osa ihmisistä haluaa että ystävä on tavoitettavissa aina ja mä taas haluan, että vastaillaan viestiin kun sopii, vaikka viikon tai kuukauden päästä jos ei muuten ehdi. Lasten kanssa ollessa en käytä aikaa aikuisten kanssa viestittelyyn. (kolme pientä lasta). Lapsilla taas saa olla vaikka satoja kavereita, kunhan mun ei tarvitse tutustua jokaisen äitiin. Tällä hetkellä minulla on lähinnä keski-ikäisiä ystäviä joiden kanssa ollaan tekemisissä muutaman kerran vuodessa. Se riittää minulle perheen lisäksi.

Kun sinulle sopii? Yllätys :) Harva tuskin haluaisikaan ”ystäväksesi”. Minua kaltaisesi kuvottaa.