Miksi jotkut ei välitä ystävistä?

Vierailija kirjoitti:

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, ettei yksinäisyydestä nauttiva pariudu, mutta usein perustavat perheen.

Sitten siellä kyhnätään neljän seinän sisällä kaikki illat kun ei ketään eikä mitään jaksa.

Ajoittain kauhea valitus kun ei ole ketään.

Mä luulen, että yksinäisyydestä nauttiva ihminen ei ehkä toimi kuitenkaan noin.

Pikemminkin joku läheisriippuvainen, joka ei osaa olla yksin. Hankitaan lapsia, vaikka niiden kanssa ei oikeastaan jaksettaisi edes olla. Ja halutaan että olisi kavereita ja kaikkea kivaa, mutta itse ei tehdä asian eteen mitään. Ja sitten tosiaan se hirveä valitus, kun ei ole ketään ja kukaan ei välitä jne.

Kaikki varmaan tunnistavat kyseisen ihmistyypin.

Itse viihdyn parhaiten yksin. Mies ja perhe ovat rakkaita, mutta jos heitä ei olisi, en todellakaan viettäisi aikaa ystävien kanssa yhtään sen enempää. Viihdyin sinkkuna pitkään, enkä välittänyt kavereista yhtään sen enempää silloinkaan.

Aidosti yksin olosta nauttiva ihminen ei takerru muihin, vaan osaa viihdyttää itseään. Kannattaa hankkia elämään mielekästä tekemistä, kuten työ, niin ei tarvitse sitten etsiä sitä sisältöä muista, kun itse ei sitä osaa elämäänsä luoda.

Jotenkin tässä nyt paistaa sellainen omituinen ylemmyydentunto siitä, että elää ilman tärkeitä ystävyyssuhteita. Ikään kuin olisi jotenkin korkeammalla tasolla kun elämän sisältö on työssä käymistä ja issekseen nuhjaamista.

Hyvä ystävyyssuhde voi olla elämän suola. Ystävät tukevat toisiaan ja jakavat ilot ja surut. Itse olen saanut valtavasti sisältöä elämääni niistä harvoista hienoista ystävyyssuhteista jotka ovat kohdalleni osuneet. Enemmänkin olisi saanut olla. 

Samaa mieltä!! Ja jos et kerran kaipaa ystäviä niin kannattaa sanoa se!! Mä en kanssa oikein ymmärrä tuota, että ollaan ns "parempia" eikä kukaan kiinnosta. Se on ihan fine, mutta sano se jos joku yrittää ystävystyä!

Itse tuntisin oloni hyväksikäyttäjäksi jos perheen/parisuhteen myötä olisin yhtäkkiä unohtanut ystäväsuhteeni. Itselle ystävät ovat kuin siskoja voi olla että oma perustama perhe on rakkaampi, mutta ei se näy elämässä. Aina on aikaa vähintäänkin viestitellä. Itsessä ainakin rakkautta riittää jaettavaksi, ilmeisesti joissakin ei?

Vierailija kirjoitti:

Kaffepulla kirjoitti:

Itsellä ei ole kyse siitä, että ihmissuhteet eivät merkitsisi. Vaan päinvastoin, ihmissuhteet nimenomaan merkitsevät, ne oikeat ja tärkeät. Eli parisuhde ja perhe.

Miten jotkut kaverit voivat edes kuvitella olevansa tärkeitä perheeseen verrattuna?

Kaverit ovat ajanvietettä, jos ei ole mitään muuta tekemistä. Ei muuta.

Mitä kun vanhemmistasi aika jättää?

Mitä kun toinen osapuoli haluaa erota? (erot ovat todella yleisiä!)

Sinulla ei ole KETÄÄN. Miten lapsuudestakin mukana kulkeneet rakkaat ystävät ei merkitse? Ei he ole ajanvietettä, he ovat elämässä parasta <3. Pystyn hyvin tekemään itse asioita, mutta kivan ystävän kanssa voi jakaa myös ilot ja surut. Kyllä mielestäni puolisoilla pitää olla muutakin elämää kuin toisensa.

Ohis...eivät ystävätkään ole kuolemattomia. Ensimmäisen ystäväni hautajaisissa olin, kun ystäväni oli vasta 17v. Seuraavan kerran toinen ystäväni oli 32v ja kahta kuukautta myöhemmin kuoli kolmas ystäväni 34-vuotiaana. Lisäksi mulla on ollut ystävä, joka erosi miehestään ja lakkasi pitämästä yhteyttä, koska mieheni oli hänen exänsä ystävä emmekä suostuneet katkaisemaan välejä tähän exään. 

Mielummin olen yksin.

Vierailija kirjoitti:

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, ettei yksinäisyydestä nauttiva pariudu, mutta usein perustavat perheen.

Sitten siellä kyhnätään neljän seinän sisällä kaikki illat kun ei ketään eikä mitään jaksa.

Ajoittain kauhea valitus kun ei ole ketään.

Mä luulen, että yksinäisyydestä nauttiva ihminen ei ehkä toimi kuitenkaan noin.

Pikemminkin joku läheisriippuvainen, joka ei osaa olla yksin. Hankitaan lapsia, vaikka niiden kanssa ei oikeastaan jaksettaisi edes olla. Ja halutaan että olisi kavereita ja kaikkea kivaa, mutta itse ei tehdä asian eteen mitään. Ja sitten tosiaan se hirveä valitus, kun ei ole ketään ja kukaan ei välitä jne.

Kaikki varmaan tunnistavat kyseisen ihmistyypin.

Itse viihdyn parhaiten yksin. Mies ja perhe ovat rakkaita, mutta jos heitä ei olisi, en todellakaan viettäisi aikaa ystävien kanssa yhtään sen enempää. Viihdyin sinkkuna pitkään, enkä välittänyt kavereista yhtään sen enempää silloinkaan.

Aidosti yksin olosta nauttiva ihminen ei takerru muihin, vaan osaa viihdyttää itseään. Kannattaa hankkia elämään mielekästä tekemistä, kuten työ, niin ei tarvitse sitten etsiä sitä sisältöä muista, kun itse ei sitä osaa elämäänsä luoda.

Jotenkin tässä nyt paistaa sellainen omituinen ylemmyydentunto siitä, että elää ilman tärkeitä ystävyyssuhteita. Ikään kuin olisi jotenkin korkeammalla tasolla kun elämän sisältö on työssä käymistä ja issekseen nuhjaamista.

Hyvä ystävyyssuhde voi olla elämän suola. Ystävät tukevat toisiaan ja jakavat ilot ja surut. Itse olen saanut valtavasti sisältöä elämääni niistä harvoista hienoista ystävyyssuhteista jotka ovat kohdalleni osuneet. Enemmänkin olisi saanut olla. 

Mielestäni tässä ei ole mitään ylemmyydentuntoa vaan kirjoittaja vastaa asenteellisesti asetettuun otsikkoon miksi hän ei välitä ystävistä omalta kannaltaan. Onko hän sanonut ettet sinä saisi pitää ystäviäsi tärkeimpänä asiana elämässäsi? -ohis

Ei kiinnosta kuunnella teidän ulinaanne. Jauhatte samoja asioita vuodesta toiseen, ettekä osaa sitoutua tai uskalla tehdä lapsia. Vali vali kälä kälä.

Olen huomannut, että minulla riittää energiaa ja aikaa 1-2 ystävyyssuhteeseen kerrallaan. Tämän lisäksi minulla on yksi pitkäaikainen kaveri jo lapsuudesta, hänen tiedän pysyvän ystävänäni, vaikka nähdään nykyään pari kertaa vuodessa eikä kauheasti pidetä siinä välillä yhteyttä. Hänen lisäkseen minulla on nykyään kaksi uudempaa ystävää. Toista näen töissä ja toista olen nähnyt viimeksi 2016.

Tämä on mulle ihan fine. En oikein jaksa ylläpitää sitä panostusta, mitä ystävyys vaatii: yhteydenpito, kuulumisten jakaminen, huolissa tukeminen... Se vaatii paljon ja siksi en kykene ylläpitämään esim. mitään kaveriporukkaa. Olen mielelläni yhteydessä päivittäin whatsapin välityksellä, jotta pysyn kärryillä ystävän kuulumisista. Ei sitä pysty monen kanssa tekemään, ja onneksi esim. sen lapsuudenkaverini kanssa ei tällaista tapaa ole ikinä muodostunut.

Vierailija kirjoitti:

Itse tuntisin oloni hyväksikäyttäjäksi jos perheen/parisuhteen myötä olisin yhtäkkiä unohtanut ystäväsuhteeni. Itselle ystävät ovat kuin siskoja voi olla että oma perustama perhe on rakkaampi, mutta ei se näy elämässä. Aina on aikaa vähintäänkin viestitellä. Itsessä ainakin rakkautta riittää jaettavaksi, ilmeisesti joissakin ei?

Kyllä mussa ainaki rakkautta jaettavaksi riittää, mutta aikaa ei sitten ihan niin paljon. Ystävät on ajatuksissa ja toki ollaan yhteyksissä ja tavataankin, mutta mies ja perhe on sillä tavalla tärkeämpiä, että mielummin käytän vähäistä vapaa-aikaani heidän kanssaan, kuin ystävien, jos valintatilanne tulee eteen. 

Missä välissä niitä ystäviä näkee? Arkisin en ehdi, kun töiden jälkeen odottaa lapsi ja koti. Viikonloppuisin ystävät ovat joko omien perheidensä kanssa tai lapsettomat omissa menoissaan, monilla on lasten harrastuksia, kaverisynttäreitä ym ym... On vaikeaa saada tapaamisia sovittua. Harvoin onnistuu spontaani tapaaminen, että mentäiskö kävelylle. Toisaalta harvoin onnistuu sekään, että sovitaan treffit 2 viikon päähän. Aina tulee jotain.

Ei kiinnosta. Kaikki ystävyyssuhteet naisten kanssa ovat kääntyneet jossain välissä epämielyttäviksi riippakivisuhteiksi jossa niin tunteikkaasti niin tunteikkaasti keskustellaan ja itkuja tirautellaan milloin mistäkin typerästä aiheesta, ja aina joudut kuuntelemaan. Kaikkea niin typerää draamaa ja tehdään iso numero tyhjästä.

Mielummin lähden miespuolisen kaverin kanssa kaljalle jos joskus huvittaa, kuin ylläpidän enää yhtäkään "mutta meidän nyt vaan _pitää_ nähdä useammin"-suhteita. Tai kuuntelen jonkun yli 30-vuotiaan ikisinkun tinderitkua kun yksikään mies ei kelpaa, kun väärän värinen paitakin riittää jo torjunnan syyksi, hohhoijaa.

Ei pidä eikä kiinnosta itkuvirret ja yksinkertaisesti typerät jutut. Ennemmin olen kotona ja vietän laatuaikaa parisuhteessani, elämä on liian lyhyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaffepulla kirjoitti:

Itsellä ei ole kyse siitä, että ihmissuhteet eivät merkitsisi. Vaan päinvastoin, ihmissuhteet nimenomaan merkitsevät, ne oikeat ja tärkeät. Eli parisuhde ja perhe.

Miten jotkut kaverit voivat edes kuvitella olevansa tärkeitä perheeseen verrattuna?

Kaverit ovat ajanvietettä, jos ei ole mitään muuta tekemistä. Ei muuta.

Täytyy tunnustaa, että olen pitkälti samaa mieltä. Mielestäni on todella rasittavaa kun jotkut vaan eivät tajua, ettei kiinnosta osallistua heidän jokaisiin kissanristiäisiin ja ongelmien vatvomisiin. Itselle ko toiminta on täysin vierasta ja jo perhe-elämä vie liikaa aikaa mukavalta yksinololta.

Toivottavasti teet tämän selväksi, niin ei kukaan sitten turhaan ole kiinnostunut sinusta ja elämästäsi :)

Luulisi, että pikkuhiljaa viesti menisi perille kun kieltäydyn kaikista yhteisistä jutuista enkä itse järjestä mitään, mutta jotkut ovat tosi sitkeitä. En siis todellakaan tajua miksi jotkut eivät voi antaa toisten olla rauhassa.

Ihmeellistä toimintaa kun vihjeesi ei mene perille. Taidat olla lapsi vielä?

Yli 50 v.

Etkä ole tuohon ikään mennessä oppinut sanomaan suoraan? Voisin kuvitella että myös parisuhderintamalla on vaikeuksia jos viljelet vihjeitä vihjeiden perään, sen sijaan että sanoisit mitä olet mieltä.

Miten sanot suoraan tilanteessa, jossa koskaan ei tule tilannetta jossa toinen kysyy ollaanks bestiksii? Toinen tuntuu pitävän ystävyyttä selviönä ja eräiden harrastusten yhteydessä joudumme tekemisiin ajoittain ja tekemään yhteistyötä . Pitääkö minun sen lisäksi, että kieltäydyn täysin yksiselitteisesti kaikista hänen ehdottamistaan ekstrajutuista vielä lopettaa nuo harrastuksetkin?

Ton kaffebullan kirjoitukset ovat jotenkin ärsyttäviä. Vaikuttaa itsekeskeiseltä. Ei mulla muuta. Jatkakaa.

Itse en koe tarvitsevani ystäviä, miesystävä ja lapsi riittävät. Vanhemmat ja sisarukset haluavat pitää jonkin verran yhteyttä joten heidänkin kanssaan tulee oltua tekemisissä. 

Vierailija kirjoitti:

Missä välissä niitä ystäviä näkee? Arkisin en ehdi, kun töiden jälkeen odottaa lapsi ja koti. Viikonloppuisin ystävät ovat joko omien perheidensä kanssa tai lapsettomat omissa menoissaan, monilla on lasten harrastuksia, kaverisynttäreitä ym ym... On vaikeaa saada tapaamisia sovittua. Harvoin onnistuu spontaani tapaaminen, että mentäiskö kävelylle. Toisaalta harvoin onnistuu sekään, että sovitaan treffit 2 viikon päähän. Aina tulee jotain.

No minä näen esimerkiksi lasten reenien aikana, töiden jälkeen, harrastamme yhdessä, lenkillä, kahvilla yms. Ei ystävää tarvitse joka päivä nähdä. Ettekö käy edes lenkillä tai mitään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, ettei yksinäisyydestä nauttiva pariudu, mutta usein perustavat perheen.

Sitten siellä kyhnätään neljän seinän sisällä kaikki illat kun ei ketään eikä mitään jaksa.

Ajoittain kauhea valitus kun ei ole ketään.

Mä luulen, että yksinäisyydestä nauttiva ihminen ei ehkä toimi kuitenkaan noin.

Pikemminkin joku läheisriippuvainen, joka ei osaa olla yksin. Hankitaan lapsia, vaikka niiden kanssa ei oikeastaan jaksettaisi edes olla. Ja halutaan että olisi kavereita ja kaikkea kivaa, mutta itse ei tehdä asian eteen mitään. Ja sitten tosiaan se hirveä valitus, kun ei ole ketään ja kukaan ei välitä jne.

Kaikki varmaan tunnistavat kyseisen ihmistyypin.

Itse viihdyn parhaiten yksin. Mies ja perhe ovat rakkaita, mutta jos heitä ei olisi, en todellakaan viettäisi aikaa ystävien kanssa yhtään sen enempää. Viihdyin sinkkuna pitkään, enkä välittänyt kavereista yhtään sen enempää silloinkaan.

Aidosti yksin olosta nauttiva ihminen ei takerru muihin, vaan osaa viihdyttää itseään. Kannattaa hankkia elämään mielekästä tekemistä, kuten työ, niin ei tarvitse sitten etsiä sitä sisältöä muista, kun itse ei sitä osaa elämäänsä luoda.

Jotenkin tässä nyt paistaa sellainen omituinen ylemmyydentunto siitä, että elää ilman tärkeitä ystävyyssuhteita. Ikään kuin olisi jotenkin korkeammalla tasolla kun elämän sisältö on työssä käymistä ja issekseen nuhjaamista.

Hyvä ystävyyssuhde voi olla elämän suola. Ystävät tukevat toisiaan ja jakavat ilot ja surut. Itse olen saanut valtavasti sisältöä elämääni niistä harvoista hienoista ystävyyssuhteista jotka ovat kohdalleni osuneet. Enemmänkin olisi saanut olla. 

Mielestäni tässä ei ole mitään ylemmyydentuntoa vaan kirjoittaja vastaa asenteellisesti asetettuun otsikkoon miksi hän ei välitä ystävistä omalta kannaltaan. Onko hän sanonut ettet sinä saisi pitää ystäviäsi tärkeimpänä asiana elämässäsi? -ohis

Se tapa, millä kutsuu ystävyyttä "muihin takertumiseksi" ja olettaa, ettei ihminen jolla on ystäviä, osaa olla yksin tai viihdyttää itseään. Ja suosittelee etsimään sisältöä työstä, ettei tarvitse etsiä sitä muista ihmisistä. Niin vähän niin kuin menee tosiaan neuvomisen puolelle. 

Miten työllä elämänsä täyttäminen on hienompaa, kuin arvokkaista ihmissuhteista nauttiminen? Jos nyt ihan asiantuntijoiden käsityksiä ihmisten elämänsisällöstä on uskominen, on ihmissuhteet aika tärkeä osa mielekästä elämää. 

Tuntuu, ettei tämä ihminen ymmärrä kaverisuhteiden ja todellisten ystävyyssuhteiden välistä eroa. Ei minuakaan jaksa joka hyvänpäiväntuttu kiinnostaa loputtomiin, mutta oikeat ystävät ovat eri asia. Ehkä hän ei ole vielä kokenut merkittävää ystävyyttä elämässään.

Te jotka ette ehdi ikinä nähdä ystäviänne....käyttekö kävelylenkillä, harrastuksissa, syömässä ulkona, kahvilla, lapsen harrastuksessa? miten näissä hetkissä ei voi nähdä ketään? vai oletteko kodin ainoa taloudenhoitaja joka yksin hoitaa lapset, tekee ruuat, siivoaa jne?

Vierailija kirjoitti:

Itse tuntisin oloni hyväksikäyttäjäksi jos perheen/parisuhteen myötä olisin yhtäkkiä unohtanut ystäväsuhteeni. Itselle ystävät ovat kuin siskoja voi olla että oma perustama perhe on rakkaampi, mutta ei se näy elämässä. Aina on aikaa vähintäänkin viestitellä. Itsessä ainakin rakkautta riittää jaettavaksi, ilmeisesti joissakin ei?

Samaa mieltä, miksi parisuhteen pitäisi viedä kaikki aika ja entinen elämä ja ihmiset vain unohtaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, ettei yksinäisyydestä nauttiva pariudu, mutta usein perustavat perheen.

Sitten siellä kyhnätään neljän seinän sisällä kaikki illat kun ei ketään eikä mitään jaksa.

Ajoittain kauhea valitus kun ei ole ketään.

Mä luulen, että yksinäisyydestä nauttiva ihminen ei ehkä toimi kuitenkaan noin.

Pikemminkin joku läheisriippuvainen, joka ei osaa olla yksin. Hankitaan lapsia, vaikka niiden kanssa ei oikeastaan jaksettaisi edes olla. Ja halutaan että olisi kavereita ja kaikkea kivaa, mutta itse ei tehdä asian eteen mitään. Ja sitten tosiaan se hirveä valitus, kun ei ole ketään ja kukaan ei välitä jne.

Kaikki varmaan tunnistavat kyseisen ihmistyypin.

Itse viihdyn parhaiten yksin. Mies ja perhe ovat rakkaita, mutta jos heitä ei olisi, en todellakaan viettäisi aikaa ystävien kanssa yhtään sen enempää. Viihdyin sinkkuna pitkään, enkä välittänyt kavereista yhtään sen enempää silloinkaan.

Aidosti yksin olosta nauttiva ihminen ei takerru muihin, vaan osaa viihdyttää itseään. Kannattaa hankkia elämään mielekästä tekemistä, kuten työ, niin ei tarvitse sitten etsiä sitä sisältöä muista, kun itse ei sitä osaa elämäänsä luoda.

Jotenkin tässä nyt paistaa sellainen omituinen ylemmyydentunto siitä, että elää ilman tärkeitä ystävyyssuhteita. Ikään kuin olisi jotenkin korkeammalla tasolla kun elämän sisältö on työssä käymistä ja issekseen nuhjaamista.

Hyvä ystävyyssuhde voi olla elämän suola. Ystävät tukevat toisiaan ja jakavat ilot ja surut. Itse olen saanut valtavasti sisältöä elämääni niistä harvoista hienoista ystävyyssuhteista jotka ovat kohdalleni osuneet. Enemmänkin olisi saanut olla. 

Mielestäni tässä ei ole mitään ylemmyydentuntoa vaan kirjoittaja vastaa asenteellisesti asetettuun otsikkoon miksi hän ei välitä ystävistä omalta kannaltaan. Onko hän sanonut ettet sinä saisi pitää ystäviäsi tärkeimpänä asiana elämässäsi? -ohis

Se tapa, millä kutsuu ystävyyttä "muihin takertumiseksi" ja olettaa, ettei ihminen jolla on ystäviä, osaa olla yksin tai viihdyttää itseään. Ja suosittelee etsimään sisältöä työstä, ettei tarvitse etsiä sitä muista ihmisistä. Niin vähän niin kuin menee tosiaan neuvomisen puolelle. 

Miten työllä elämänsä täyttäminen on hienompaa, kuin arvokkaista ihmissuhteista nauttiminen? Jos nyt ihan asiantuntijoiden käsityksiä ihmisten elämänsisällöstä on uskominen, on ihmissuhteet aika tärkeä osa mielekästä elämää. 

Tuntuu, ettei tämä ihminen ymmärrä kaverisuhteiden ja todellisten ystävyyssuhteiden välistä eroa. Ei minuakaan jaksa joka hyvänpäiväntuttu kiinnostaa loputtomiin, mutta oikeat ystävät ovat eri asia. Ehkä hän ei ole vielä kokenut merkittävää ystävyyttä elämässään.

Kyllä!!!! Samaa mieltä. Aidot ystävyyssuhteet ovat todella hienoja asioita elämässä. Se on täysin eri asia kuin kaveri tai hyvänpäiväntuttu. Alan kanssa uskoa, että suurella osalla tämä kokematta. Yksikin kirjoitti että jos eroaa niin uusia ystäviä löytyy aina. No ei se ihan niin mene.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse tuntisin oloni hyväksikäyttäjäksi jos perheen/parisuhteen myötä olisin yhtäkkiä unohtanut ystäväsuhteeni. Itselle ystävät ovat kuin siskoja voi olla että oma perustama perhe on rakkaampi, mutta ei se näy elämässä. Aina on aikaa vähintäänkin viestitellä. Itsessä ainakin rakkautta riittää jaettavaksi, ilmeisesti joissakin ei?

Samaa mieltä, miksi parisuhteen pitäisi viedä kaikki aika ja entinen elämä ja ihmiset vain unohtaa?

Koska aika vaan ei yksinkertaisesti riitä. Jos ja kun siihen on lisäksi vielä lapsiakin niin vuorokauden tunnit eivät riitä edes perheelle ja sille parisuhteelle. Jos teitä ystävyys narisijpita yhtään lohduttaa niin sama tilanne niillä minun ystävilläkin on eli perhe ja siihen liittyvä menee edelle. Ollaan yhteydessä ja vaihdetaan kuulumisia ehkä joka kolmas vuosi. Onneksi tämä riittää muillekkin.

Vierailija kirjoitti:

Te jotka ette ehdi ikinä nähdä ystäviänne....käyttekö kävelylenkillä, harrastuksissa, syömässä ulkona, kahvilla, lapsen harrastuksessa? miten näissä hetkissä ei voi nähdä ketään? vai oletteko kodin ainoa taloudenhoitaja joka yksin hoitaa lapset, tekee ruuat, siivoaa jne?

En tarvitse yllämainittuihin tilanteisiin mukaan yhtään ketään, nautin yksinolosta ja hiljaisuudesta. Työelämässä olen 150% täysillä mukana joka päivä, teen päätöksiä, ratkaisen ongelmia ja olen sosiaalinen koko ajan, joka päivä, 8 tuntia päivässä.

En halua tehdä sitä vapaa-ajallakin, en kaipaa ihmissuhdevelvoitteita ollessani vapaalla.

Toisten ihmisten ongelmien märehdintä ja ikävissä tunteissa vellominen antaa minulle vain väsymystä enkä palaudu työstä kuten haluaisin. Nään perhettäni, äitiäni, siskoani ja paria harvaa kaveria silloin joskus kun ehditään. Ilman mitään stressiä.