Lue keskustelun säännöt.
Nyt avaudun yksinäisestä elämästäni. Ihan sama, vaikka kuulostaisin miten säälittävältä tahansa
08.10.2018 |
Katsoin puhelimentani äsken. Huomasin, että viimeksi minulle on soittanut joku kaverin tapainen 17. elokuuta. Pyysi palvelusta, johon sanoin ei. Sen jälkeen en ole kuullut hänestä mitään. Naapuri on soittanut sen jälkeen kerran, kysyi isännöitsijän nimeä. Yksi puhelu oli joltain liittymäkauppiaalta. Itse olen soittanut miehelleni useamman kerran, hän minulle vain muutaman kerran kolmen viimeisen kuukauden aikana.
En jaksa selittää miksi, mutta en ole työ- tai kouluelämässä tällä hetkellä. En harrasta mitään ihmisten parissa. Voisin kyllä, mutta en enää jaksa enkä uskalla. Minulla on mies, joka tekee pitkiä työpäiviä ja remontoi illat, ja jos ei remontoi niin on lasten kanssa. Iltaisin hänellä saattaa olla hetki minulle. On kyllä ihan tavallinen mies, ajattelee että minulle riittää kun illalla pussaa kerran ja että nukutaan samassa sängyssä. Lapsia on kolme. Nuorin on sen verran pieni vielä, että vaatii huomiota paljon. Isommista on jo vähän seuraakin. Säälittävää kyllä, ajattelin että ihanaa kun nuo kasvaa. On joku, kenen kanssa mennä elokuviin tai teatteriin. Miehen kanssa mennään kerran vuodessa, ehkä.
Minulla ei ole vanhempia elämässäni, eikä sisaruksia. Äiti on alkoholisti, isällä uusi vaimo, eikä isä ole kymmeneen vuoteen pitänyt yhteyttä. Sukulaisia ei kiinnosta. Kummitätini kerran vei syömään ja ihmetteli, että miten minusta on voinut tulla niin fiksu kaikesta huolimatta. Toista kertaa ei ole ottanut yhteyttä. Ja se onkin story of my life. Tutustun aika helposti toisiin, mutta kukaan ei kiinnostu sen enempää. Näen ihmisiä lähinnä lasten kautta, ja vanhempainilloissa on kyllä juttukavereita, mutta se jää aina siihen. Eilen olin nuorimmaisen kanssa eräässä lastentapahtumassa. Vilkutin kolmelle tutulle siellä, mutta kukaan ei tullut viereemme istumaan. Tunsin itseni jotenkin todella noloksi. Päätin, etten enää katsele ympärilleni missään - että sama se, onko jossain joku tuttu naama vai ei, kun en kuitenkaan kiinnosta sitä ihmistä yhtään.
Kuulostan masentuneelta, ja ehkä olenkin. En juttele aikuisten ihmisten kanssa muutamaa minuuttia kauempaa koskaan. Pyörin AV:lla, koska täällä on keskusteluja. Antaisin aika paljon, että olisi joku kenen kanssa keskustella maailmanmenosta, elämästä, kirjoista, elokuvista, sarjoista, politiikasta, historiasta, taiteesta ... Mutta ei. Ei ole mitään muuta, kuin tämä arki, joka on samanlaista 24/7. Ei ole lounaita kenenkään kanssa, ei kesäjuhlia, ei illanistujaisia. En ole koskaan ollut polttareissa, tupareissa tai juhlinut omia synttäreitäni kenenkään kanssa. Kolmekymppisiä en pitänyt ollenkaan, mies piti ja hänellä olikin täällä sukulaisia ja kavereita. Lenkillä käyn yksin, syömässä tai kahvilla yksin. Museossa, kesäteatterissa, elokuvissa yksin. Yksin, yksin, yksin. Aina vain niin helvetin yksin. Tuntuu, että se on jokin leima otsassani, joka saa ihmiset karttamaan minua. Joskus tuntuu, että toiset tuijottavat, mutta eivät sano mitään. Tekisi mieli huutaa, että mitä helvettiä te katsotte, mutta luultavasti vain kuvittelen (tai toivon?!) että he katsovat.
Ihan sekavaa sepustusta. Pelkään, että tähän ei kukaan vastaa. Että olen niin säälittävä, ettei minua huomata edes netissä (voi, miten pitkän sepustuksen voisin kirjoittaa siitä, miten näkymätön olen myös somessa, mutta en jaksa. Alkaisi vain itkettää, ja sitten hävettää).
Kommentit (476)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP valittaa yksinäisyyttään, ja viittaa myös somenäkymättömyyteensä. Hän on saanut nyt 5 sivua vastauksia, AV-tasoon nähden todella asiallista keskustelua, tsemppiä ja neuvoja. Ja mikä on AP:n vastaus? Viimeisimmässä viestissään hän ei suinkaan sano, että "hei kiva, että te huomaatte minut", "kiitos vastauksista", vaan sen sijaan jatkaa ja syventää valitustaan. Kaikki on tehty ja yritetty jo, ihmiset vaan on kamalia. Valitettava tosiasia on, että juoksisin karkuun ja lujaa, jos tämän tapainen ihminen yrittäisi minuun tutustua, koska en halua joutua kenenkään terapeuttiseksi suhteeksi.
Viimeisin viestini on sivulla 4, kait. Siinä toivoin kaikkea hyvää minua kommentoineelle, ja pohdin omaa tilannetta. Muuten olen seurannut vierestä, miettinyt mitä sanoa.
En kaivannut neuvoa, vaan vertaistukea. Ilkeilyihin en ole edes velvollinen vastaamaan.
Ap
Just. Tämä riitti mullekin.
Ap, jatka rauhassa saapuneiden puheluiden laskemista.
Älä vaan tee itse mitään auttaaksesi itseäsi.
- Maailma on täynnä tylsiä ja välinpitämättömiä ihmisiä, vain sinä olet huippunasta, jonka seurasta kuuluisi tapella.
Näinhän se on!👍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on perhe. Eli se yksinäisyydestä.
Puhut itsestäsi kohteena: kaveria/sukulaisia ei kiinnosta.
Mitä SINÄ teet saat saadaksesi kontakteja?
Miksi sinä odotat vaan valmista?Otetaanpa jälleen kertauksena: yksinäisyys on tunne joka voi olla hyvinkin tuskallinen ja sitä voi kokea vaikka kumppanin kanssa jutellessa jos tilanteessa ei tule kunnolla kohdatuksi. Yksinolo taas on sitä että ympärillä ei ole ihmisiä. Jotkut eivät tunne yksinäisyyttä vaikka asuvat yksin saarella, ihmislähtöiset ihmiset taas vaativat säännöllistä kohtaamisen tunnetta välttyäkseen yksinäisyyden kärsimykseltä.
Faktaa on myös se että esim. ystävyyssuhteet voivat hiipua pois vaikka itse yrittäisikin pitää yhteyttä. On myös ajan mittaan raskasta kysellä, ehdottaa ja pyytää jos vastaukset ovat aina kielteisiä.
Joissain vastauksissa lähdetään jostain jenkkimarkkinamiesten keksimästä "kaikki on kiinni itsestä" -ajattelusta. Joskus elämän kuitenkin vaan on epäreilua. Se mikä on sattunut toimimaan sinulla, sinun elämäntilanteessasi, sinun ystäviesi kanssa ei välttämättä toimi esim. ap:lla. Myötätunto ei ole heikkoutta.
Ap:lle: tunnistan kertomuksessasi paljon tuttuja tilanteita ja tunteita. Toivotan voimia ja uskoa parempaan. Joskus yksi muutos elämässä auttaa muuttamaan myös toisia, olisiko sinulla jokin unelma jonka perään lähteminen voisi helpottaa sivutuotteena myös yksinäisyyttä?
Kiitos. On unelmia, ja mielestäni jossain viestissä vastasinkin, että teen kyllä asioita. Ja fyysisestikin yritän pitää itsestäni huolen.
Toivottavasti joku on saanut lohtua avautumisestani. Yrtitin olla aika rehellinen. Että hävettää kun ei huomata, suututtaa tulla torjutuksi kerta kerran jälkeen.
Sitä olen tässä ketjua lukiessa miettinyt, että pohjimmiltani olen aika oman tien kulkija. Saatan vaikuttaa vahvemmalta kuin olen, ihmiseltä, joka ei tarvitse kehua tai lohtua muilta. Asia on kyllä ihan päinvastoin. Silti olen ihminen, johon on vaikea tehdä vaikutusta. Minua ei saa mukaan juoruiluun. Pinnallisistakin asioista osaan ja tykkään joskus jutella, mutta ehkä sellainen surumielisyys, vakavuus on jotain mistä ei pidetä.
Tai sitten annan niin ristiriitaisen kuvan itsestäni, että ulkonäköni ei vastaa sitä mitä olen, tai jos ensivaikutelma on muita naurattava "hempukka" ja oikeasti haaveilen politiikasta ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.
No, en tiedä. Enkä jaksa enää pohtia. Kiitos vertaistuesta ja omien kokemuksien jakamisesta, ja kivoista viesteistä niitä lähettäneille.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP valittaa yksinäisyyttään, ja viittaa myös somenäkymättömyyteensä. Hän on saanut nyt 5 sivua vastauksia, AV-tasoon nähden todella asiallista keskustelua, tsemppiä ja neuvoja. Ja mikä on AP:n vastaus? Viimeisimmässä viestissään hän ei suinkaan sano, että "hei kiva, että te huomaatte minut", "kiitos vastauksista", vaan sen sijaan jatkaa ja syventää valitustaan. Kaikki on tehty ja yritetty jo, ihmiset vaan on kamalia. Valitettava tosiasia on, että juoksisin karkuun ja lujaa, jos tämän tapainen ihminen yrittäisi minuun tutustua, koska en halua joutua kenenkään terapeuttiseksi suhteeksi.
Viimeisin viestini on sivulla 4, kait. Siinä toivoin kaikkea hyvää minua kommentoineelle, ja pohdin omaa tilannetta. Muuten olen seurannut vierestä, miettinyt mitä sanoa.
En kaivannut neuvoa, vaan vertaistukea. Ilkeilyihin en ole edes velvollinen vastaamaan.
ApJust. Tämä riitti mullekin.
Ap, jatka rauhassa saapuneiden puheluiden laskemista.
Älä vaan tee itse mitään auttaaksesi itseäsi.
- Maailma on täynnä tylsiä ja välinpitämättömiä ihmisiä, vain sinä olet huippunasta, jonka seurasta kuuluisi tapella.
Näinhän se on!👍
No miten muututaan tylsästä mielenkiintoiseksi? Jos se ystävien saaminen siitä on kiinni. Tai miten lakataan lähettämästä signaalia "olen huono ja tylsä", jottei "juosta karkuun ja lujaa", jos se on se palaute mitä ihmisiltä on vuosien mittaan saanut?
Vierailija kirjoitti:
Tää maailma on mennyt vaan someen. Itse en ole Facebookissa enkä muutenkaan someaktiivinen niin tuntuu ettei ole mitään. Toiset vaihtelee kuulumisia sitä kautta eikä ketään saa liikkeelle.
Olen huomannut saman. "Sosiaalisuus" hoidetaan vetelästi somessa ja puhelimessa. Jos pyydätkin jotakuta pois neljän seinän sisältä niin vastaus kuuluu: en jaksa, ei kiinnosta, pelkään ihmisiä ym. Tyypit myös rutkuttavat yksinäisyyttä ja elämän p*skuutta kuin vanhat juopot, mutta mitä he tekevät vähentääkseen sitä tunnetta? Eivät mitään, eivät suostu mihinkään tai minnekään ihmisten ilmoille. Olisivat vaan kiitollisia että joku osoittaa kiinnostusta viettää aikaa heidän kanssaa, mutta ei :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on perhe. Eli se yksinäisyydestä.
Puhut itsestäsi kohteena: kaveria/sukulaisia ei kiinnosta.
Mitä SINÄ teet saat saadaksesi kontakteja?
Miksi sinä odotat vaan valmista?Otetaanpa jälleen kertauksena: yksinäisyys on tunne joka voi olla hyvinkin tuskallinen ja sitä voi kokea vaikka kumppanin kanssa jutellessa jos tilanteessa ei tule kunnolla kohdatuksi. Yksinolo taas on sitä että ympärillä ei ole ihmisiä. Jotkut eivät tunne yksinäisyyttä vaikka asuvat yksin saarella, ihmislähtöiset ihmiset taas vaativat säännöllistä kohtaamisen tunnetta välttyäkseen yksinäisyyden kärsimykseltä.
Faktaa on myös se että esim. ystävyyssuhteet voivat hiipua pois vaikka itse yrittäisikin pitää yhteyttä. On myös ajan mittaan raskasta kysellä, ehdottaa ja pyytää jos vastaukset ovat aina kielteisiä.
Joissain vastauksissa lähdetään jostain jenkkimarkkinamiesten keksimästä "kaikki on kiinni itsestä" -ajattelusta. Joskus elämän kuitenkin vaan on epäreilua. Se mikä on sattunut toimimaan sinulla, sinun elämäntilanteessasi, sinun ystäviesi kanssa ei välttämättä toimi esim. ap:lla. Myötätunto ei ole heikkoutta.
Ap:lle: tunnistan kertomuksessasi paljon tuttuja tilanteita ja tunteita. Toivotan voimia ja uskoa parempaan. Joskus yksi muutos elämässä auttaa muuttamaan myös toisia, olisiko sinulla jokin unelma jonka perään lähteminen voisi helpottaa sivutuotteena myös yksinäisyyttä?
Kiitos. On unelmia, ja mielestäni jossain viestissä vastasinkin, että teen kyllä asioita. Ja fyysisestikin yritän pitää itsestäni huolen.
Toivottavasti joku on saanut lohtua avautumisestani. Yrtitin olla aika rehellinen. Että hävettää kun ei huomata, suututtaa tulla torjutuksi kerta kerran jälkeen.
Sitä olen tässä ketjua lukiessa miettinyt, että pohjimmiltani olen aika oman tien kulkija. Saatan vaikuttaa vahvemmalta kuin olen, ihmiseltä, joka ei tarvitse kehua tai lohtua muilta. Asia on kyllä ihan päinvastoin. Silti olen ihminen, johon on vaikea tehdä vaikutusta. Minua ei saa mukaan juoruiluun. Pinnallisistakin asioista osaan ja tykkään joskus jutella, mutta ehkä sellainen surumielisyys, vakavuus on jotain mistä ei pidetä.
Tai sitten annan niin ristiriitaisen kuvan itsestäni, että ulkonäköni ei vastaa sitä mitä olen, tai jos ensivaikutelma on muita naurattava "hempukka" ja oikeasti haaveilen politiikasta ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.
No, en tiedä. Enkä jaksa enää pohtia. Kiitos vertaistuesta ja omien kokemuksien jakamisesta, ja kivoista viesteistä niitä lähettäneille.
Ap
Minullakin on surullisuus ja vakavuus pohjavireenä, enkä koe edes kuuluvani muiden ihmisten joukkoon, koska kaikki ovat aina niin iloisia. Ei vain jaksa esittää ihan toista tunnetilaa miltä tuntuu. Ja sama kuin jollain aiemmalla, ei kiinnosta tämän vuoksi toisten ihmisten asiat sillä lailla enää, että jotkut onnettomuus tms uutiset tai ilmastonmuutokset tuntuisi miltään, ihan sama vaikka tulisi maailmansota, sillä vaikea välittää ihmisistä joille itse on sellainen jota "juostaan karkuun jos kohdataan".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
AP valittaa yksinäisyyttään, ja viittaa myös somenäkymättömyyteensä. Hän on saanut nyt 5 sivua vastauksia, AV-tasoon nähden todella asiallista keskustelua, tsemppiä ja neuvoja. Ja mikä on AP:n vastaus? Viimeisimmässä viestissään hän ei suinkaan sano, että "hei kiva, että te huomaatte minut", "kiitos vastauksista", vaan sen sijaan jatkaa ja syventää valitustaan. Kaikki on tehty ja yritetty jo, ihmiset vaan on kamalia. Valitettava tosiasia on, että juoksisin karkuun ja lujaa, jos tämän tapainen ihminen yrittäisi minuun tutustua, koska en halua joutua kenenkään terapeuttiseksi suhteeksi.
Olen eron jälkeen yksin. Ei perhettä, sukua, tällä hetkellä ei työtäkään. Muutin alueelle, jossa en tunne vielä ketään.
Netissä tutustuin naiseen, jolla on mies ja 3 lasta. Hän valitti vuolaasti yksinäisyyttään. Koko perhe tekee päivittäin juttuja yhdessä, mies on hyvä. Ärsytti. Nainen valitti, miten kaikki hänen ystävänsä ovat hänet hylänneet yksi toisensa jälkeen.
Mulle hän vakuutti ystävyyttään ensi juttelusta lähtien (outoa). Pian hän yritti sisällyttää mut kaikkeen mitä teki. Kuin mun pitäisi olla joku, joka tekee hänen elämäänsä sisällön ja osallistuu kaikkeen (jopa kaikkien lasten epäviralliseksi kummiksi; oikeat kummit eivät kelvanneet). Alkoi ahdistaa.
Hän antoi lupaa kysymättä tietoni kuntosalille, jotta rupeaisin käymään siellä hänen kanssaan. (en siedä kuntosaleja). Hän määräsi mut heille viettämään joulua (loukkaantui, kun sanoin olevani kotona ja opettelevani sinkkujoulua).
Long story short: yhteydenpito kävi niin ahdistavaksi ja tämä nainen määräileväksi, että blokkasin hänet ja katkaisin välit.
Heti tuntui helpommalta hengittää.
Olen huomannut, että kun sanoo ettei ole tietyssä paikassa kavereita tai tuttuja saa jonkun leiman otsaan. Sitten ne ilkeimmät ihmiset kerääntyvät ympärillesi ja yrittävät pilata elämääsi entistä enemmän. Jos yrittää olla ystävällinen, sanoo suoraan ettei tunne ketään ja on yksinäinen niin sitä todennäköisemmin ihmiset iskee hampaansa sinuun ja sylkee päälle. Näkevät että sinussa on jotain vikaa kun ei ole tuttuja tai kavereita. Sinun pitäisi olla aina se joka näyttää ja todistelee, ettet ole sellainen kuin muut luulee sinun olevan. Jos et mielistele muita niin on helppo leivtellä ties mitä. Itsehän masennuin kun asuin yksin eräässä paikassa. Tuntui että ihmiset vasitella yrittää saada minut paikkoihin joissa murrun vain lisää. Eivät halunneet että olen onnellinen. Liekö purkivat pahaa oloaan minuun sitten kun ei heillä elämässä mennyt hyvin. Onneksi on kaukaisia kavereita jotka auttoivat pahimman yli. Rakkaita ovat, vaikka harvoin nähdäänkin. Nyt tiedän, ettei yksinäisyyttä missään nimessä kannata mainostaa sillä se nähdään heikkoutena. ( Minulle on sanottu että kun siitä kertoo, ihmiset ymmärtää ja auttaa tutustumaan ihmisiin.... eipä mennyt niin kun kokeilin).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun masennus ja apeus johtuu yksinäisyydestä, niin mitä ihmettä se lääkäri voi tehdä? Minä ainakin olen ihan positiivinen ja iloinen aina kun luulen että nyt saan kavereita (esim uuden työn aloitus), mutta se apeus palaa kyllä kun taas huomaan että eipä onnistunut yritykset. Alkaako se lääkäri kaveriksi tai pakottaa muut mulle kavereiksi?
Ei, vaan lääkkeet turruttavat sinut ja voit unohtaa yksinäisyyden tuskan kemikaalipäissäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP valittaa yksinäisyyttään, ja viittaa myös somenäkymättömyyteensä. Hän on saanut nyt 5 sivua vastauksia, AV-tasoon nähden todella asiallista keskustelua, tsemppiä ja neuvoja. Ja mikä on AP:n vastaus? Viimeisimmässä viestissään hän ei suinkaan sano, että "hei kiva, että te huomaatte minut", "kiitos vastauksista", vaan sen sijaan jatkaa ja syventää valitustaan. Kaikki on tehty ja yritetty jo, ihmiset vaan on kamalia. Valitettava tosiasia on, että juoksisin karkuun ja lujaa, jos tämän tapainen ihminen yrittäisi minuun tutustua, koska en halua joutua kenenkään terapeuttiseksi suhteeksi.
Viimeisin viestini on sivulla 4, kait. Siinä toivoin kaikkea hyvää minua kommentoineelle, ja pohdin omaa tilannetta. Muuten olen seurannut vierestä, miettinyt mitä sanoa.
En kaivannut neuvoa, vaan vertaistukea. Ilkeilyihin en ole edes velvollinen vastaamaan.
ApJust. Tämä riitti mullekin.
Ap, jatka rauhassa saapuneiden puheluiden laskemista.
Älä vaan tee itse mitään auttaaksesi itseäsi.
- Maailma on täynnä tylsiä ja välinpitämättömiä ihmisiä, vain sinä olet huippunasta, jonka seurasta kuuluisi tapella.
Näinhän se on!👍No miten muututaan tylsästä mielenkiintoiseksi? Jos se ystävien saaminen siitä on kiinni. Tai miten lakataan lähettämästä signaalia "olen huono ja tylsä", jottei "juosta karkuun ja lujaa", jos se on se palaute mitä ihmisiltä on vuosien mittaan saanut?
Mieti itse. Sun elämä, mulla on omani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koirani on myös paraskaverini.. Suosittelen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP valittaa yksinäisyyttään, ja viittaa myös somenäkymättömyyteensä. Hän on saanut nyt 5 sivua vastauksia, AV-tasoon nähden todella asiallista keskustelua, tsemppiä ja neuvoja. Ja mikä on AP:n vastaus? Viimeisimmässä viestissään hän ei suinkaan sano, että "hei kiva, että te huomaatte minut", "kiitos vastauksista", vaan sen sijaan jatkaa ja syventää valitustaan. Kaikki on tehty ja yritetty jo, ihmiset vaan on kamalia. Valitettava tosiasia on, että juoksisin karkuun ja lujaa, jos tämän tapainen ihminen yrittäisi minuun tutustua, koska en halua joutua kenenkään terapeuttiseksi suhteeksi.
Viimeisin viestini on sivulla 4, kait. Siinä toivoin kaikkea hyvää minua kommentoineelle, ja pohdin omaa tilannetta. Muuten olen seurannut vierestä, miettinyt mitä sanoa.
En kaivannut neuvoa, vaan vertaistukea. Ilkeilyihin en ole edes velvollinen vastaamaan.
ApJust. Tämä riitti mullekin.
Ap, jatka rauhassa saapuneiden puheluiden laskemista.
Älä vaan tee itse mitään auttaaksesi itseäsi.
- Maailma on täynnä tylsiä ja välinpitämättömiä ihmisiä, vain sinä olet huippunasta, jonka seurasta kuuluisi tapella.
Näinhän se on!👍No miten muututaan tylsästä mielenkiintoiseksi? Jos se ystävien saaminen siitä on kiinni. Tai miten lakataan lähettämästä signaalia "olen huono ja tylsä", jottei "juosta karkuun ja lujaa", jos se on se palaute mitä ihmisiltä on vuosien mittaan saanut?
Mieti itse. Sun elämä, mulla on omani.
No vit tuako tulet sitten jakelemaan mielipiteitäsi ylipäätäänkään!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pakko sanoa, että nyt ärsyttää. Ette te edes lue mitä olen jo kirjoittanut! Teitä pitäisi kiittää ja kumartaa siitä, että luetaan rivien välistä mitä halutaan, neuvotaan alentuvasti ja pyytämättä.
Ei se niin ihan mene, sori siitä.
Ap
Tämän viestin jälkeen en yhtään ihmettele, että ap on yksinäinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP valittaa yksinäisyyttään, ja viittaa myös somenäkymättömyyteensä. Hän on saanut nyt 5 sivua vastauksia, AV-tasoon nähden todella asiallista keskustelua, tsemppiä ja neuvoja. Ja mikä on AP:n vastaus? Viimeisimmässä viestissään hän ei suinkaan sano, että "hei kiva, että te huomaatte minut", "kiitos vastauksista", vaan sen sijaan jatkaa ja syventää valitustaan. Kaikki on tehty ja yritetty jo, ihmiset vaan on kamalia. Valitettava tosiasia on, että juoksisin karkuun ja lujaa, jos tämän tapainen ihminen yrittäisi minuun tutustua, koska en halua joutua kenenkään terapeuttiseksi suhteeksi.
Viimeisin viestini on sivulla 4, kait. Siinä toivoin kaikkea hyvää minua kommentoineelle, ja pohdin omaa tilannetta. Muuten olen seurannut vierestä, miettinyt mitä sanoa.
En kaivannut neuvoa, vaan vertaistukea. Ilkeilyihin en ole edes velvollinen vastaamaan.
ApJust. Tämä riitti mullekin.
Ap, jatka rauhassa saapuneiden puheluiden laskemista.
Älä vaan tee itse mitään auttaaksesi itseäsi.
- Maailma on täynnä tylsiä ja välinpitämättömiä ihmisiä, vain sinä olet huippunasta, jonka seurasta kuuluisi tapella.
Näinhän se on!👍No miten muututaan tylsästä mielenkiintoiseksi? Jos se ystävien saaminen siitä on kiinni. Tai miten lakataan lähettämästä signaalia "olen huono ja tylsä", jottei "juosta karkuun ja lujaa", jos se on se palaute mitä ihmisiltä on vuosien mittaan saanut?
Mieti itse. Sun elämä, mulla on omani.
No vit tuako tulet sitten jakelemaan mielipiteitäsi ylipäätäänkään!!!
Auttaakseni. Mutta mitta tulee täyteen, kun ei mikään kelpaa.
En jankuta samaa. Jokaisen on itse luotava oma elämänsä.
On hieno alku, kun tajuaa sen. Jos.
Mutta joka vain valittaa ja syyttelee kaikkia muita paitsi itseään (tässä ketjussakin on jo monta, jotka ap on haukkunut) saa vapaasti jatkaa samaa rataa.
Elämä on epäreilua, tosi on!
Kenethän siitä voisi vaatia tilille?
Kaksi tuttavaa sairasti rintasyövän. Jatkavat elämää yksirintaisina, mutta jäivät eloon.
Asioita voi myös suhteuttaa.
Joskus käänteinen lottovoitto putoaa omaan päähän. Siihen asti kannattaisi elää eikä valittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko sanoa, että nyt ärsyttää. Ette te edes lue mitä olen jo kirjoittanut! Teitä pitäisi kiittää ja kumartaa siitä, että luetaan rivien välistä mitä halutaan, neuvotaan alentuvasti ja pyytämättä.
Ei se niin ihan mene, sori siitä.
Ap
Tämän viestin jälkeen en yhtään ihmettele, että ap on yksinäinen.
En minäkään.
Jo aiemmat viestit teki mulle selväksi, miksi kavereita ei ole.
Ei mullekaan soittele kuin puhelinmyyjät sekä iäkkäät vanhempani tarvitessaan jotain ("maito on loppu, voitko käydä kaupassa?", "laskut pitäisi maksaa, voitko tulla auttamaan?", "vatsaan sattuu, voitko tulla katsomaan pitääkö lähteä lääkäriin?" jne). Yksi kaveri soitti kaksi vuotta sitten, kun tarvitsi lainaksi rahaa ja halusi vastaukseni heti eikä vasta työpäivän jälkeen, kun olisin lukenut viestin Facebookista. Oman kokemukseni mukaan soitteleminen on vähentynyt, kun muiden viestintätapojen käyttö on lisääntynyt. En ole yksinäinen, mutta ehkä ei kannata tänä päivänä miettiä asiaa saatujen puheluiden lukumäärän perusteella. Sitten, jos kukaan ei viestittele eikä edes vastaile viesteihin näillä muilla tavoilla, voi jo ajatellakin, että kukaan ei välitä eikä kenellekään kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP valittaa yksinäisyyttään, ja viittaa myös somenäkymättömyyteensä. Hän on saanut nyt 5 sivua vastauksia, AV-tasoon nähden todella asiallista keskustelua, tsemppiä ja neuvoja. Ja mikä on AP:n vastaus? Viimeisimmässä viestissään hän ei suinkaan sano, että "hei kiva, että te huomaatte minut", "kiitos vastauksista", vaan sen sijaan jatkaa ja syventää valitustaan. Kaikki on tehty ja yritetty jo, ihmiset vaan on kamalia. Valitettava tosiasia on, että juoksisin karkuun ja lujaa, jos tämän tapainen ihminen yrittäisi minuun tutustua, koska en halua joutua kenenkään terapeuttiseksi suhteeksi.
Viimeisin viestini on sivulla 4, kait. Siinä toivoin kaikkea hyvää minua kommentoineelle, ja pohdin omaa tilannetta. Muuten olen seurannut vierestä, miettinyt mitä sanoa.
En kaivannut neuvoa, vaan vertaistukea. Ilkeilyihin en ole edes velvollinen vastaamaan.
ApJust. Tämä riitti mullekin.
Ap, jatka rauhassa saapuneiden puheluiden laskemista.
Älä vaan tee itse mitään auttaaksesi itseäsi.
- Maailma on täynnä tylsiä ja välinpitämättömiä ihmisiä, vain sinä olet huippunasta, jonka seurasta kuuluisi tapella.
Näinhän se on!👍No miten muututaan tylsästä mielenkiintoiseksi? Jos se ystävien saaminen siitä on kiinni. Tai miten lakataan lähettämästä signaalia "olen huono ja tylsä", jottei "juosta karkuun ja lujaa", jos se on se palaute mitä ihmisiltä on vuosien mittaan saanut?
Mieti itse. Sun elämä, mulla on omani.
No vit tuako tulet sitten jakelemaan mielipiteitäsi ylipäätäänkään!!!
Auttaakseni. Mutta mitta tulee täyteen, kun ei mikään kelpaa.
En jankuta samaa. Jokaisen on itse luotava oma elämänsä.
On hieno alku, kun tajuaa sen. Jos.Mutta joka vain valittaa ja syyttelee kaikkia muita paitsi itseään (tässä ketjussakin on jo monta, jotka ap on haukkunut) saa vapaasti jatkaa samaa rataa.
Elämä on epäreilua, tosi on!
Kenethän siitä voisi vaatia tilille?Kaksi tuttavaa sairasti rintasyövän. Jatkavat elämää yksirintaisina, mutta jäivät eloon.
Asioita voi myös suhteuttaa.
Joskus käänteinen lottovoitto putoaa omaan päähän. Siihen asti kannattaisi elää eikä valittaa.
Tämä on muuten tosi ylemmyydentuntoista keskusteluun osallistumista, että luetaan kommentti, poljetaan sen sanoma alas vetoamalla jonkun tutunserkunkaimaan joka on kärsinyt vieläkin pahemmin ja näin ollen leimata vertaistukea tarvitseva tyhjänvalittajaksi. Yksinäisyys kuitenkin on Suomessa iso ja kasvava ongelma, ja yksinäisyys ei välttämättä johdu ollenkaan siitä, että yksinäisen persoonassa olisi mitään vikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle piirtyi kuva ihmisestä, joka odottaa nimenomaan muiden tekevän jotain. Pitävän yhteyttä, kyselevän kuulumisia jne., sen sijaaan että itse soittaisi, kutsuisi kylään/elokuviin tms.
Tuollainen tilanne lamauttaa ja vaikuttaa itsetuntoon, joten tosiaan olisi helpompi sekä terapeuttista, jos joku kysyisi häntä. Se saattaa jopa pahentaa, jos hän itse kyselee ja tulisi usein torjutuksi.
Aloin itkeä kun luin tämän. Kiitos. Joku ymmärtää, eikä syyllistä.
Ymmärrän sinua myös, ap. Omille kavereille ei vuosiin ole käynyt mikään, mitä olen ehdottanut. Oli se sitten kutsu kylään, leffaan, teatteriin, brunssille tai matkalle. Puhelimeen kyllä vastataan jos soitan mutta yhteydenpito on ollut kokonaan minun varassani. Olen ennen ollut ihan sosiaalinen tapaus mutta viimeiset viisi vuotta on tehnyt minusta tosi epävarman uusien ihmisten kanssa. Jotenkin tuntuu että miksi kukaan muu haluaisi tutustua kun omia ystäviäkään ei kiinnosta. Olen ollut niin paljon itsekseni että seura alkaa usein nykyään väsyttää eikä oikein itse tahdo edes keksiä puheenaiheita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko sanoa, että nyt ärsyttää. Ette te edes lue mitä olen jo kirjoittanut! Teitä pitäisi kiittää ja kumartaa siitä, että luetaan rivien välistä mitä halutaan, neuvotaan alentuvasti ja pyytämättä.
Ei se niin ihan mene, sori siitä.
Ap
Tämän viestin jälkeen en yhtään ihmettele, että ap on yksinäinen.
En minäkään.
Jo aiemmat viestit teki mulle selväksi, miksi kavereita ei ole.
Mikä niissä oli niin kamalaa?
Tosiaan yksinolo ja yksinäisyys ovat kaksi eri asiaa. Minä en teoriassa ole yksinäinen (monen tähän ketjuun kirjoittaneen mittakaavassa), on ystäviä vaikka perheen puuttuminen onkin kiva paikka.
Mutta olen ihan liikaa yksin. Yksinolo näin isossa mittakaavassa aiheuttaa minulle terveysoireita - ruokahalu menee, stressitaso nousee, en palaudu, nukun huonommin, mielialat heittelevät.
Tämä. Nykyisin kuitenkin ihmiset pyörittävät jo omaakin arkeaan voimavarojensa ylärajoilla eivätkä sen vuoksi jaksa kuunnella vielä muidenkin murheita. Ystävyydeltä toivotaan iloa ja voimavaroja lisääviä asioita eikä lisää ankeita ja voimavaroja kuluttavia asioita.