Lue keskustelun säännöt.
Miksi tosilla on tasainen onnellinen elämä ja sitten on niitä, joilla murhetta murheen perään.
Tiedättekö näitä: toisilla elämä menee tasaisesti ilman suurempia murheita. Kuten esim anoppini, jolla tasainen lapsuus, koulut, naimisiin ja pari lasta. Ei sairauksia, ei avioeroja, ei taloudellisia huolia. Sitten on niitä, joille kasaantuu huolia ja murheita, surua ja kuolemia. Miksi?
Kommentit (888)
Osa ihmisistä ei meukaa joka vääryydestä mitä tapahtuu. Ottavat asiat niin ne on, ja pyrkivät ratkauisuun. Osa valittaa aina jopa säästä. Ei ihme että tuntuu elämä raskaalta, kun joka puolla vaanii epäreiluus. "Tämä on taas sit minun tuuria"-ihmiset ovat säälittäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taloudellinen tilanne vaikuttaa erittäin paljon kaikkeen.
Vierailija kirjoitti:
Olen usein miettinyt samaa, ja pohdiskellut miksi joissakin perheissä jopa sisarusten välillä voi olla huima ero. Yksi lapsista on se menestyjä, helpompi elämä ja toinen taas käy sen kivisen polun.
Itse kuulun tuohon jälkimmäiseen ryhmään. Tosin, en ole millään tavalla katkera sisaruksilleni heidän helposta elämästä. Ehkä hekin joutuvat jossain kohtaa elämää kohtaamaan vaikeuksia, mutta vielä vaan ei ole heidän aika(?).
Minusta vanhempani teki henkilökohtaisen terapeuttinsa lapsena. Kun yritin irrottautua nuorena aikuisena tästä sairaasta kuviosta, niin minut hylättiin täysin. Muita lapsia ei tähän rooliin asetettu. He voivatkin ehkä siksi aikuisiällä paremmin kuin minä.
Vierailija kirjoitti:
Varmasti joku tästäkin suuttuu, mutta tosiasia vain on että ihminen usein luo itse oman onnensa. "Huono-onniset" tekevät paljon huonoja päätöksiä jotka sitten vaikuttavat pitkällä tähtäimelläkin ja luovat noidankehän. Samoin tekevät hyväonniset.
Jep, missä ne arpajaiset on, jossa voitetaan kaikkea kivaa? Ensin arvotaan hyvä koulumenestys, sitten työpaikka, sitten puoliso? Eikä itsellä ole mitään osuutta?
Toki lähtökohtia on erilaisia, mutta samoista lähtökohdista tulevilla muodostuu elämä kovin erilaiseksi. On asioita joihin ei voi vaikuttaa, mutta niitä on kaikilla.
Mulla on omasta mielestäni ihan hyvä ja helppo elämä niin yks mun kaveri surkutteli, että on se kamala kun sull on niin vaikeeta...( hankala ero vuosia sitten ka raskas erityislapsi), mut silti koen , että tällä hetkellä kaikki on hyvin 😁
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Taloudellinen tilanne vaikuttaa erittäin paljon kaikkeen.
Sillä ei ole mitään merkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen usein miettinyt samaa, ja pohdiskellut miksi joissakin perheissä jopa sisarusten välillä voi olla huima ero. Yksi lapsista on se menestyjä, helpompi elämä ja toinen taas käy sen kivisen polun.
Itse kuulun tuohon jälkimmäiseen ryhmään. Tosin, en ole millään tavalla katkera sisaruksilleni heidän helposta elämästä. Ehkä hekin joutuvat jossain kohtaa elämää kohtaamaan vaikeuksia, mutta vielä vaan ei ole heidän aika(?).
Minusta vanhempani teki henkilökohtaisen terapeuttinsa lapsena. Kun yritin irrottautua nuorena aikuisena tästä sairaasta kuviosta, niin minut hylättiin täysin. Muita lapsia ei tähän rooliin asetettu. He voivatkin ehkä siksi aikuisiällä paremmin kuin minä.
Mulla ihan sama kokemus ja paskasti mennyt elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koska aivot on ohjelmoitu luultavasti jo lapsuudessa sellaiseen ympäristöön missä noin tapahtuu, jolloin henkilö vetää puoleensa sellaisia tilanteita ja käyttäytyy erilailla kuin ihminen jolla menee aina kaikki hyvin. Tämän takia esim. rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.
Poikkeukset vahvistavat säännön, näin olen huomannut. Mieheni sisarus on saanut ihanaiset nallekarkit, ja kaikki on mennyt elämässä niin että kun hän on vain tehnyt "oikein", ja oman osansa, niin siitä on ollut seurauksena hyvää. Kunnes 20v suhde, suhteen joka oli hänen ensimmäisensä, päättyi kumppaninsa petturuuteen, jota oli jatkunut jo 10v ajan. Nyt häneltä on mennyt luotto elämään ja maailmaan, kun voikin tapahtua näin, vaikka hän teki kaiken "oikein".
Toisessa tapauksessa uskossa oleva pariskunta, jolla monta lasta. Kaikki tehtiin oppikirjan mukaan, mutta silti yksi lapsista sairastui ivakavasti. Siinä meni molemmilta usko myös, ja nyt ollaan tuuliajolla.
Tiedän monta muutakin tapausta. Meillä muila sitten on on ollut näitä vastoinkäymisiä tasaisesti, vaikka olemme ihan samoin tavoin tehneet "kaiken oikein". Vastoinkäymisiä on vain ollut jo nuorempana, jolloin tiedämme että elämä löytää keinot, ja suttaantuu, vaikka välillä olisi hyvinkin vaikeita elämäntilanteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska aivot on ohjelmoitu luultavasti jo lapsuudessa sellaiseen ympäristöön missä noin tapahtuu, jolloin henkilö vetää puoleensa sellaisia tilanteita ja käyttäytyy erilailla kuin ihminen jolla menee aina kaikki hyvin. Tämän takia esim. rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.
Poikkeukset vahvistavat säännön, näin olen huomannut. Mieheni sisarus on saanut ihanaiset nallekarkit, ja kaikki on mennyt elämässä niin että kun hän on vain tehnyt "oikein", ja oman osansa, niin siitä on ollut seurauksena hyvää. Kunnes 20v suhde, suhteen joka oli hänen ensimmäisensä, päättyi kumppaninsa petturuuteen, jota oli jatkunut jo 10v ajan. Nyt häneltä on mennyt luotto elämään ja maailmaan, kun voikin tapahtua näin, vaikka hän teki kaiken "oikein".
Toisessa tapauksessa uskossa oleva pariskunta, jolla monta lasta. Kaikki tehtiin oppikirjan mukaan, mutta silti yksi lapsista sairastui ivakavasti. Siinä meni molemmilta usko myös, ja nyt ollaan tuuliajolla.
Tiedän monta muutakin tapausta. Meillä muila sitten on on ollut näitä vastoinkäymisiä tasaisesti, vaikka olemme ihan samoin tavoin tehneet "kaiken oikein". Vastoinkäymisiä on vain ollut jo nuorempana, jolloin tiedämme että elämä löytää keinot, ja suttaantuu, vaikka välillä olisi hyvinkin vaikeita elämäntilanteita.
Jos ympäristön tuki on täysin riittämätöntä, niin nuoruuden vastoinkäymisten jälkeen ei ole sellaista tunnetta, että elämä kantaa ja ihmiset ovat mukavia. Päinvastoin. Välillä sitä miettii, että miksi edes ylipäätään vaivautuu yrittämään, kun pääsisi täältä äkkiä poiskin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen usein miettinyt samaa, ja pohdiskellut miksi joissakin perheissä jopa sisarusten välillä voi olla huima ero. Yksi lapsista on se menestyjä, helpompi elämä ja toinen taas käy sen kivisen polun.
Itse kuulun tuohon jälkimmäiseen ryhmään. Tosin, en ole millään tavalla katkera sisaruksilleni heidän helposta elämästä. Ehkä hekin joutuvat jossain kohtaa elämää kohtaamaan vaikeuksia, mutta vielä vaan ei ole heidän aika(?).
Minusta vanhempani teki henkilökohtaisen terapeuttinsa lapsena. Kun yritin irrottautua nuorena aikuisena tästä sairaasta kuviosta, niin minut hylättiin täysin. Muita lapsia ei tähän rooliin asetettu. He voivatkin ehkä siksi aikuisiällä paremmin kuin minä.
Mulla ihan sama kokemus ja paskasti mennyt elämässä.
Minullakin oli sama kokemus, mutta elämäni on ihan ok. Minä hylkäsin tämän vanhemman, enkä antanut hänen enää vahingoittaa. Arpaonneako sekin?
Noin yleisesti ottaen mitä kauemmin elää, sitä varmemmin saa kohdata vastoinkäymisiä, sairautta, kuolemaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska aivot on ohjelmoitu luultavasti jo lapsuudessa sellaiseen ympäristöön missä noin tapahtuu, jolloin henkilö vetää puoleensa sellaisia tilanteita ja käyttäytyy erilailla kuin ihminen jolla menee aina kaikki hyvin. Tämän takia esim. rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.
Poikkeukset vahvistavat säännön, näin olen huomannut. Mieheni sisarus on saanut ihanaiset nallekarkit, ja kaikki on mennyt elämässä niin että kun hän on vain tehnyt "oikein", ja oman osansa, niin siitä on ollut seurauksena hyvää. Kunnes 20v suhde, suhteen joka oli hänen ensimmäisensä, päättyi kumppaninsa petturuuteen, jota oli jatkunut jo 10v ajan. Nyt häneltä on mennyt luotto elämään ja maailmaan, kun voikin tapahtua näin, vaikka hän teki kaiken "oikein".
Toisessa tapauksessa uskossa oleva pariskunta, jolla monta lasta. Kaikki tehtiin oppikirjan mukaan, mutta silti yksi lapsista sairastui ivakavasti. Siinä meni molemmilta usko myös, ja nyt ollaan tuuliajolla.
Tiedän monta muutakin tapausta. Meillä muila sitten on on ollut näitä vastoinkäymisiä tasaisesti, vaikka olemme ihan samoin tavoin tehneet "kaiken oikein". Vastoinkäymisiä on vain ollut jo nuorempana, jolloin tiedämme että elämä löytää keinot, ja suttaantuu, vaikka välillä olisi hyvinkin vaikeita elämäntilanteita.
Jos ympäristön tuki on täysin riittämätöntä, niin nuoruuden vastoinkäymisten jälkeen ei ole sellaista tunnetta, että elämä kantaa ja ihmiset ovat mukavia. Päinvastoin. Välillä sitä miettii, että miksi edes ylipäätään vaivautuu yrittämään, kun pääsisi täältä äkkiä poiskin.
No eihän se elämä aina kannakaan, eivätkä kaikki ihmiset ole ystävällisiä. Entä sitten?
Vierailija kirjoitti:
Noin yleisesti ottaen mitä kauemmin elää, sitä varmemmin saa kohdata vastoinkäymisiä, sairautta, kuolemaa.
Jep. Ja se on elämää, ei mitään erityisen huonoa tuuria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska aivot on ohjelmoitu luultavasti jo lapsuudessa sellaiseen ympäristöön missä noin tapahtuu, jolloin henkilö vetää puoleensa sellaisia tilanteita ja käyttäytyy erilailla kuin ihminen jolla menee aina kaikki hyvin. Tämän takia esim. rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.
Poikkeukset vahvistavat säännön, näin olen huomannut. Mieheni sisarus on saanut ihanaiset nallekarkit, ja kaikki on mennyt elämässä niin että kun hän on vain tehnyt "oikein", ja oman osansa, niin siitä on ollut seurauksena hyvää. Kunnes 20v suhde, suhteen joka oli hänen ensimmäisensä, päättyi kumppaninsa petturuuteen, jota oli jatkunut jo 10v ajan. Nyt häneltä on mennyt luotto elämään ja maailmaan, kun voikin tapahtua näin, vaikka hän teki kaiken "oikein".
Toisessa tapauksessa uskossa oleva pariskunta, jolla monta lasta. Kaikki tehtiin oppikirjan mukaan, mutta silti yksi lapsista sairastui ivakavasti. Siinä meni molemmilta usko myös, ja nyt ollaan tuuliajolla.
Tiedän monta muutakin tapausta. Meillä muila sitten on on ollut näitä vastoinkäymisiä tasaisesti, vaikka olemme ihan samoin tavoin tehneet "kaiken oikein". Vastoinkäymisiä on vain ollut jo nuorempana, jolloin tiedämme että elämä löytää keinot, ja suttaantuu, vaikka välillä olisi hyvinkin vaikeita elämäntilanteita.
Jos ympäristön tuki on täysin riittämätöntä, niin nuoruuden vastoinkäymisten jälkeen ei ole sellaista tunnetta, että elämä kantaa ja ihmiset ovat mukavia. Päinvastoin. Välillä sitä miettii, että miksi edes ylipäätään vaivautuu yrittämään, kun pääsisi täältä äkkiä poiskin.
Jos et ymmärtänyt mitenkään päin, niin tarkoitus olikin huomauttaa että ikäviä asioita voi jossain tapahtua myös kultalusikan kanssa syntyneelle, vaikka hänellä olisi kuinka kokemus siitä että saa ns. ppalkaksi sen mitä ansaitseekin, eli vaikka kuinka olisi hyvät lähtökohdat, ja rakennuspalikat, ja sen LISÄKSI kokemus siitä että kun opiskelen, pääsen ansaistemaani hommaan, ja kas, näin kävi. Kun kohtelen puolisoa hyvin, saan palkaksi hyvän parisuhteen, ja kas, näin kävi. Että aina on mukana se yllärimomentti, joka sattuu toisille useammin, ja elämässä aikaisemmin kuin jollekin jolla näyttää pyyhkimän ekat 30 v elämässä täysin moitteetta. Tällainen jolla on ollut helppo elämä, on sitten kolmevitosena täysin sormi suussa, kun sattuukin jotain ennustamatonta.
Ei pidä liikaa vertailla itseään muihin. Tutustuin aikanaan omaan 7 naisen ystäväporukkaani. Kaikki nämä naiset vaikuttavat ulkopuolisin silmin varsinaisilta menestyjiltä. Ovat kauniita, hienot ammatit, upeat aviomiehet ja rahaa tuntuu riittävän. Kuitenkin jokainen meistä on kohdannut elämässään suuria vastoinkäymisiä ja menetyksiä. Alkoholisti-isiä ja ankeaa lapsuutta, mielenterveysongelmia, rahahuolia, kuolemaa ja sairastumisia. Tokihan he ovat selvinneet hienosti näistä vastoinkäymisistään, mutta ei kannata ajatella tälläisillä ihmisillä onni olisi ollut aina läsnä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska aivot on ohjelmoitu luultavasti jo lapsuudessa sellaiseen ympäristöön missä noin tapahtuu, jolloin henkilö vetää puoleensa sellaisia tilanteita ja käyttäytyy erilailla kuin ihminen jolla menee aina kaikki hyvin. Tämän takia esim. rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.
Poikkeukset vahvistavat säännön, näin olen huomannut. Mieheni sisarus on saanut ihanaiset nallekarkit, ja kaikki on mennyt elämässä niin että kun hän on vain tehnyt "oikein", ja oman osansa, niin siitä on ollut seurauksena hyvää. Kunnes 20v suhde, suhteen joka oli hänen ensimmäisensä, päättyi kumppaninsa petturuuteen, jota oli jatkunut jo 10v ajan. Nyt häneltä on mennyt luotto elämään ja maailmaan, kun voikin tapahtua näin, vaikka hän teki kaiken "oikein".
Toisessa tapauksessa uskossa oleva pariskunta, jolla monta lasta. Kaikki tehtiin oppikirjan mukaan, mutta silti yksi lapsista sairastui ivakavasti. Siinä meni molemmilta usko myös, ja nyt ollaan tuuliajolla.
Tiedän monta muutakin tapausta. Meillä muila sitten on on ollut näitä vastoinkäymisiä tasaisesti, vaikka olemme ihan samoin tavoin tehneet "kaiken oikein". Vastoinkäymisiä on vain ollut jo nuorempana, jolloin tiedämme että elämä löytää keinot, ja suttaantuu, vaikka välillä olisi hyvinkin vaikeita elämäntilanteita.
Jos ympäristön tuki on täysin riittämätöntä, niin nuoruuden vastoinkäymisten jälkeen ei ole sellaista tunnetta, että elämä kantaa ja ihmiset ovat mukavia. Päinvastoin. Välillä sitä miettii, että miksi edes ylipäätään vaivautuu yrittämään, kun pääsisi täältä äkkiä poiskin.
Jos et ymmärtänyt mitenkään päin, niin tarkoitus olikin huomauttaa että ikäviä asioita voi jossain tapahtua myös kultalusikan kanssa syntyneelle, vaikka hänellä olisi kuinka kokemus siitä että saa ns. ppalkaksi sen mitä ansaitseekin, eli vaikka kuinka olisi hyvät lähtökohdat, ja rakennuspalikat, ja sen LISÄKSI kokemus siitä että kun opiskelen, pääsen ansaistemaani hommaan, ja kas, näin kävi. Kun kohtelen puolisoa hyvin, saan palkaksi hyvän parisuhteen, ja kas, näin kävi. Että aina on mukana se yllärimomentti, joka sattuu toisille useammin, ja elämässä aikaisemmin kuin jollekin jolla näyttää pyyhkimän ekat 30 v elämässä täysin moitteetta. Tällainen jolla on ollut helppo elämä, on sitten kolmevitosena täysin sormi suussa, kun sattuukin jotain ennustamatonta.
Olisin ollut mieluummin ainakin siihen asti onnellinen elämästäni, kuin aivan kaiken aikaa huolestunut ja hädissäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska aivot on ohjelmoitu luultavasti jo lapsuudessa sellaiseen ympäristöön missä noin tapahtuu, jolloin henkilö vetää puoleensa sellaisia tilanteita ja käyttäytyy erilailla kuin ihminen jolla menee aina kaikki hyvin. Tämän takia esim. rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.
Poikkeukset vahvistavat säännön, näin olen huomannut. Mieheni sisarus on saanut ihanaiset nallekarkit, ja kaikki on mennyt elämässä niin että kun hän on vain tehnyt "oikein", ja oman osansa, niin siitä on ollut seurauksena hyvää. Kunnes 20v suhde, suhteen joka oli hänen ensimmäisensä, päättyi kumppaninsa petturuuteen, jota oli jatkunut jo 10v ajan. Nyt häneltä on mennyt luotto elämään ja maailmaan, kun voikin tapahtua näin, vaikka hän teki kaiken "oikein".
Toisessa tapauksessa uskossa oleva pariskunta, jolla monta lasta. Kaikki tehtiin oppikirjan mukaan, mutta silti yksi lapsista sairastui ivakavasti. Siinä meni molemmilta usko myös, ja nyt ollaan tuuliajolla.
Tiedän monta muutakin tapausta. Meillä muila sitten on on ollut näitä vastoinkäymisiä tasaisesti, vaikka olemme ihan samoin tavoin tehneet "kaiken oikein". Vastoinkäymisiä on vain ollut jo nuorempana, jolloin tiedämme että elämä löytää keinot, ja suttaantuu, vaikka välillä olisi hyvinkin vaikeita elämäntilanteita.
Jos ympäristön tuki on täysin riittämätöntä, niin nuoruuden vastoinkäymisten jälkeen ei ole sellaista tunnetta, että elämä kantaa ja ihmiset ovat mukavia. Päinvastoin. Välillä sitä miettii, että miksi edes ylipäätään vaivautuu yrittämään, kun pääsisi täältä äkkiä poiskin.
No eihän se elämä aina kannakaan, eivätkä kaikki ihmiset ole ystävällisiä. Entä sitten?
Siten, että olen niin lopussa, etten jaksa enää yhtään mitään. Sellaiset ihmiset saavat paljon aikaan, jotka jaksavat uskoa siihen, että asiat järjestyvät. Minä en jaksa.
Mä kuulun vahvasti noihin joilla menee aina huonosti. Eikä se johdu itsestä, moni huoli tulee ihan muualta, pyytämättä. Meillä on ydinperhe, naimisissa oltu onnellisesti kohta 20 vuotta. Miehen kanssa ei ole ollut mitään isoa ikinä, ei olla petetty eikä mitään.
Mutta elämämme on yhtä taistelua koko ajan. Avauduin tästä jokunen kuukausi täällä palstallakin. Meidän lapsille on tapahtunut hirveitä asioita joihin me vanhemmat ei olla pystytty vaikuttamaan mitenkään. Läheisiä on saattohoidettu, on ollut vaikka mitä raskasta. Talo paloi, homehtui, jouduttiin kodista pois. Auto meni hirvikolarissa, ihan uskomattomia vastoinkäymisiä tasaiseen tahtiin. Me ollaan ihan tunnettu vitsi. Jos kylän läpi menee paloaut tai ambulanssi, ne puhuu että tulee varmaan meille. Jos joku saa sairaalasta mukaansa harvinaisen bakteerin, se on joku meistä.
Olisipa juoksu muutama kuukausi kun ei tapahtuisi yhtään mitään.
Itse olen saanut elää ja kokea elämän koko kirjon. Kipeistä ja raskaista vastoinkäymisistä suuriin ilon hetkiin. Kaikki ne kokemukset ovat tehneet minusta viisaamman, vahvemman ja paremman ihmisen. En vaihtaisi hetkeäkään pois.
Varmasti joku tästäkin suuttuu, mutta tosiasia vain on että ihminen usein luo itse oman onnensa. "Huono-onniset" tekevät paljon huonoja päätöksiä jotka sitten vaikuttavat pitkällä tähtäimelläkin ja luovat noidankehän. Samoin tekevät hyväonniset.