Kuinka usein naiset valehtelevat lähisuhteessa olevasta/olleesta vallankäytöstä?

Vierailija kirjoitti:

Moni saattaa käyttää valtaa huomaamattaankin, turvautuen sääntöihin tyyliin "ei saa lyödä", mutta kuitenkin henkisesti alistaen. Terve reaktio puolison väkivaltaan on pakeneminen, mutta jos syystä tai toisesta ei pysty tätä tekemään (esimerkiksi yhteisön paine pitää suhde kasassa), jäljelle jää kaksi reagointitapaa: alistuminen tai taisteleminen. Alistuessaan menettää oman persoonansa ja tahtonsa, taistellessa voi syntyä molemminpuolisen väkivallan kierre.

Tämä iski ja lujaa. Seurustelin pitkään teini-ikäisenä syvästi häiriintyneen teinipojan kanssa, ja hän hoki uutterasti miten naisia ei ikinä lyödä. Sen sijaan hän käytti niin raakaa henkistä ja verbaalista väkivaltaa, että hän olisi voittanut sillä jotkin kilpailut mennen tullen. Mitä enemmän mukauduin tai toisin sanoen alistuin, sitä enemmän hän kovensi otteitaan. Joskus tuli vaihe ja masennukseni vaihtui puhtaaseen uhmaan ja sehän oli pelkkää riitelyä päivästä toiseen. Totta kai siitä syytettiin minua, että olen hankala ja ongelmamme johtuvat pelkästään minusta, mutta ihan aikuisten oikeasti haluan nähdä teinitytön mikä kuuntelee sellaista tekstiä hiiltymättä kun ei siihen kykenisi moni aikuinenkaan. Vanhempani olivat ihan pojan pauloissa, ja totta kai he eivät puuttuneet siihen koska heidänkin liittonsa oli aika erh

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle kävi niin, että aloin parisuhteeseen miehen kanssa joka on tällainen henkisen väkivallan käyttäjä.

Ei tietenkään ollut sitä aluksi vaan mitä kultaisin mies.

Sitten kaikki alkoi muuttua. Hän kommentoi aivan tavallisia asioita hyvin ilkeästi, pahasti ja halusi ymmärtää kaiken väärin. Kyttäsi ilmeitäni, punastumistani, kaikkea ja niiden perusteella päätteli ketkä kaikki miehet olivat entisiä panojani ja suuttui. Jutuissa ei ollut päätä ei häntää.

Haukkui myös exäni vaikkei edes tunne, ja minut kun minulla oli ollut sellaisia exiä, tai no exiä ylipäätään (2kpl). Olisi kai pitänyt olla 33-vuotias neitsyt....

Joka asiasta samanlaista, ja mitä enemmän yritin puhua itseäni ulos tilanteesta, sitä vaijeammaksi meni.

Kerran hän sai minut ajettua niin nurkkaan, että löin jotta hän pitäisi suunsa kiinni. En vaan kestänyt enää.

Silloin sanoin, että nyt on se hetki kun pitää erota. En ole koskaan ollut väkivaltaan taipuvainen, en ennen tuota enkä sen jälkeen.

Mutta, en meinannut millään päästä eroon kyseisestä ihmisestä. Ei kertakaikkiaan suostunut lähtemään.

Silloin päätin alkaa samanlaiseksi. Olin yhtä ilkeä ja paha. Inhosin itseäni ja inhosin tilannetta, kun se ei meinannut loppua. Tätä kesti, aivan liian kauan... Viimein hän lähti.

Nyt jos alettaisi selvittämään, niin minähän näyttäisin aivan yhtä pahalta, tai pahemmaltakin koska käytin fyysistä väkivaltaa.

Henkisesti olin ja olen edelleen aivan kappaleina, tuo suhde oli niin painajaismainen etten olisi osannut kuvitellakaan. Koen olevani uhri siltikin enemmän kuin roisto, muistan hyvin kuinka kaikki silloin alkoi.

Nyt parantelen itseäni ja tällä hetkellä tuntuu, ettei luottamusta parisuhteeseen löydy enää koskaan.

Enkä aio kertoa näitä asioita kenellekään.

N35

Itselle on käynyt samalla tavalla, että on omaksunut toisen tavat selvitäkseen. Hirviöistä pääsee helpommin eroon muuttumalla heille vastenmielisiksi, kuin pyytämällä poistumaan. Onneksi pääsit eroon ja voit rauhassa löytää oman itsesi jälleen.

Samaistun. Tämä on niin asiaa. Sitä paitsi sylettää kaikki ne puheet miten väärässä uhri on kun puolustautuessaan pamauttaa kerran takaisin. 

Kyllä on uhrin vika taas kaikki.

Se oli aika vaikeaa saada uhrina mistään apua. Lähipiiri näki tilanteen aivan kierona, koska mies osasi olla todella herttainen. Vasta kun aikaa oli kulunut ja etäisyyttä oli riittävästi hahmotin missä hirveydessä olin elänyt. Oli raastavaa aikaa tuo etten tullut missään uskotuksi ja kaikki tuntui hyvin sumuiselta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni saattaa käyttää valtaa huomaamattaankin, turvautuen sääntöihin tyyliin "ei saa lyödä", mutta kuitenkin henkisesti alistaen. Terve reaktio puolison väkivaltaan on pakeneminen, mutta jos syystä tai toisesta ei pysty tätä tekemään (esimerkiksi yhteisön paine pitää suhde kasassa), jäljelle jää kaksi reagointitapaa: alistuminen tai taisteleminen. Alistuessaan menettää oman persoonansa ja tahtonsa, taistellessa voi syntyä molemminpuolisen väkivallan kierre.

Usein kyllä tiedetään, ettei käytös ole oikein. Sitä osataan säädellä niin, ettei se näyttäydy muiden läsnäollessa. Lapsikin osaa sanoa, että on turvallista, jos vaikkapa ollaan kylässä. Vieraita ei yleensä vallankäyttöperheisiin edes kutsuta.

Ei uskalleta lähteä, koska vallakäyttäjä uhkailee ja usein käykin niin, että tilanne pahenee entisestään eron jälkeen. Lisäksi mikäli yrittää katkaista välit vain aivan pakolliseen, syyttävät kaikki viranomaiset tapaamisten hankaloittamisesta. Yhteiskunta hyväksyy vallankäytön jatkumisen tapaamisoikeuden varjolla. Suojaa ei saa edes valvotuista vaihdoista eikä lapsi valvotuista tapaamisista. Niiden saamiseksi on täytynyt saada vakavia vammoja. Usein henkinen väkivalta ja sosiaalisen elämän täydellinen, mustasukkainen rajoittaminen vammauttavat yhtä paljon kuin murtunut käsi tai jalka, ainakin. Eivätkä nekään vammat parane kuudessa viikossa. Eivät koskaan.

Mutta yhteiskunta uskoo, kun mies sanoo naisen valehtelevan. Riittää yksi kohtaaminen ja yksi ainoa lause. Uhrihan on vain sekopäinen mustamaalaaja. Mies raukka.

Kyllä, ja jos joskus naista uskotaankin, niin silti väkivalta on naisen syytä kun hänellä ei ole ollut ripeyttä, voimaa tai resursseja jättää miestään joko ollenkaan tai tarpeeksi nopeasti.

Kuinka usein miehet vähättelevät tai vääristelevät asioita? Syyllistävät, valehtelevat ja manipuloivat?