Uusperheelliset- käsi sydämelle

Vierailija kirjoitti:

Jos muuttaisin yhteen miehen kanssa, jolla lapsia aiemmasta liitosta, tulee minun hyväksyä miehen elämä kokonaisuutena. Varaäidiksi tai äitipuoleksi en ryhdy, olen jo äiti omilleni. Olen puoliso miehelleni ja kasvatusvastuu kuuluu miehelle.  Parhaassa tapauksessa saisin miehen lapsista pienet ystävät itselleni loppuiäkseni, pahimmassa tapauksessa  suhde mieheen päättyisi.

Todellisuus muuttaa sen jossittelun aina joksikin ihan muuksi. Kukaan ei tiedä miten käyttäytyy kun tilanne on oikeasti päällä. En olisi kahden lapsen äitinä ikinä voinut uskoa, että joku lapsi voi olla niin raskas ja nyt olen jumissa miehen kanssa jonka lapsi on itsekäs k***pää. Elämä miehen kanssa on niin hyvää ettei suhteen päättämäminen tule edes kysymykseen. Tuskin lapsi enää montaa vuotta käy.

Jos toisen katon alle muuttaa joukko tuntemattomia, niin miten semmoinen yhtälö voisi toimia. Mutta on tuo rakkaus kova voima, se sumentaa järjen, sitä kuvitellaan että kaikki menee kunnes arki lyö kovaa vastaan, niin kuin melkein jokaisesta vastauksesta on luettavissa. Ei toimi ei.

Meilläki oli alkuun sovittu, että kun yhteen muutamme niin lapsi on miehen vastuulla ja mies hoitaa kuljetukset yms.

Kuinkas kävikään.

Olin yhtäkkiä aivan yksin lapsen kanssa, kuljetin, ruokin, viihdytin, laitoin nukkumaan, kuskasin vähän lisää, köyhdyin joka suuntaan ja mies vain kävi harrastuksissa, reissuissa, poikien illoissa, eli vietti parasta elämäänsä.

Pakkohan siihen oli kapula laittaa, etten ole mikään lapsenvahti.

Niin paljosta kerkesin luopua, vuorotyöstä (päivähoitoa ei saanut vaihdettua kun kummankin olisi pitänyt olla vuorotyössä), ystävistäni (en päässyt enää minnekkään) ja omasta itsestäni ja harrastuksista.

Kun en enää lasta suostunut hoitamaan vaan olisin halunnut, että mies ottaa enemmän vastuuta niin tämä päätti, ettei lapsi sitten enää asu meillä.

Lapsen äiti on vaikea luonne ja pelkään sen olevan perinnöllistä.  Kiukkuaa ja uhmaa heti, kun ei asiat mene omaan pirtaan.  Mies hoitaa omansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää jo pelkkä miehen lapsen hengittäminen. Saatika syöminen, kynsien pureskelu ja minä minä. Puhelin kulkee vessasta ruoka pöytään ja sitten ihmettellään mistä niitä kihomatoja tulee. Tänäänkin varmaa tulee ja ihmettelee miksi kukaan ei ole siivonnut hänen huonettaa vaan se samassa kunnossa kun hänen lähiessäkin. Isä on taas tälle viikonlopulle ottanut töitä ja olettaa, että minä kuskaan harrastukseen ja teen ruokaa. Mutta en kuskaa, enkä tee ruokaa. Sunnuntaina tulee viestiä äidiltä, kuin jäi taas harrastukset väliin, eikä lapsi oikein ole syönytkään. Kiitos ja anteeksi!

Teet ihan oikein. Älä ota vastuuta.

Tiedä sitä sitten. Nytkin olen vähän hukassa, kun mies pyysi hakee lapsen. Joudun venyttää työpäivää, että mies pääsisi nyt jo kotiin. Huoh.

Nyt ala sopimaan itsellesi muita menoja lapsiviikonlopuksi, jos et pysty muuten kieltäytymään). Poistu asunnosta, sovi tapaamisia. Jos et saa sovittua, niinnsano miehelle kuitenkin niin ja istu vaikka kirjastossa yksinäsi sen aikaa.

Minä olen tänne miljoona kertaa kirjoittanut teesini siitä, miksi uusperheet eivät toimi: mies (yleistettynä) on otus, joka ei ota vastuuta, jos joku toinen sen ottaa. Mitä enemmän sinä vastuuta kannat, sitä enemmän mies sitä sinulle antaa. Lopulta äitipuoli päätyy hoitamaan ja kasvattamaan, ja uupuu. Eri siitä tulee.

Eli nyt hoito-, viihdytys- ja kasvatusvastuu heti isälle, osoitteeseen mihin se kuuluu. Sinä autat vain hädässä. Eikä hätä ole normaalitilanne,

Tämä. Tilanne ei ole lapsen syy, vaan 100% isän.

Ei ollut koskaan vaikeaa sietää, ihanat, hauskat lapset ja hyvät käytöstavat.

Jep. Ihan perseestä koko touhu. Mies hankkinu ihan liikaa lapsia suhteessa mihinkään resursseihin, ex on k***pää jonka kanssa ei ole sujunut mikään, eikä mikään arjen asia ole toiminut kun mies on niin pihalla isyydestään. Lasten vika ei ole mikään.