Tomi Metsäketo voitti, 4 naista tuomittiin sakkoihin kunnianloukkauksesta
Toivottavasti pistää ihmiset tälläkin palstalla miettimään, että mitä toisesta voi kirjoittaa ja mitä ei.
Kommentit (445)
Vierailija kirjoitti:
"Yhteisvastuu Metsäkedon oikeudenkäyntikuluista tarkoittaa sitä, että kaikki tuomitut vastaavat koko korvaussummasta. Jos esimerkiksi kahdelta pienituloiselta naiselta ei löydy maksukykyä, niin koko korvaussumma voidaan periä kahdelta muulta, joilla tuloja on enemmän.
Koko summan maksajaksi voi joutua yksikin tuomittu, jos muilta ei löydy rahaa.
Maksajaksi joutuneet voivat toki jälkikäteen periä tai yrittää periä osuuksia niiltä, jotka eivät maksamiseen alun perin osallistuneet.
Kollektiivinen yhteisvastuu koskee tässä tapauksessa oikeudenkäyntikuluja. Jos Metsäketo olisi vaatinut kärsimyskorvauksia ja jos niitä olisi tuomittu, niin ne olisivat olleet henkilökohtaisia."
Ensimmäinen kerta kun kuulen "yhteisvastuullisuudesta" tällaisessa yhteydessä. Aika erikoista.
Tämä tieto lämmitti mieltäni. Oikeus selvästi päättänyt näpäyttää joukkopsykoosista. Yhdessä meuhkataan, yhdessä selvitetään. Näitä saisi tulla somesekoiluissa enemmänkin. Hyvää myös se, että ei kaadu syyttömien veronmaksajien niskaan. Nuorten törttöilyissä näitä käytetään paljonkin ja sopii tähänkin, koska touhu ollut kuin teinilaumalla.
Miksi ei mennyt läpi törkeänä kunnianloukkauksena? Tuliko taas vähän naisalennusta, kun lähtökohtaisesti viaton sukupuoli oli syytetyn penkillä?
Tomi Metsäketo menetti työkeikkoja näiden perättömien herjausten takia. Mikä sitten on torkeä kunnianloukkaus, jos ei tämä?
Vierailija kirjoitti:
En usko että Metsäketo on menettänyt noiden kirjoitusten vuoksi centtiäkään. Ainahan voi esittää hatusta vedettyjä arvioita totetutumattomasta myynnistä kun tähtien tai kuun asento oli väärä.
Vedettiin pois kahdesta eri tv-ohjelmasta mutta "ei menettänyt senttiäkään". Takaisin ala-asteen matikantunneille, mars!
Vierailija kirjoitti:
Kunnianloukkaus on aika poistaa laista jotta näistä mielensäpahoittajien oikeudenkäynneistä päästään. Kunnia ei ole valtion lahja kansalaiselle ainakaan länsimaisen käsityksen mukaan eikä valtio voi sitä myöskään viedä. Se on täysin valtiosta tai viranomaisista riippumaton käsite eikä näiden kuulu ottaa siihen mitään kantaa.
En usko että Metsäketo on menettänyt noiden kirjoitusten vuoksi centtiäkään. Ainahan voi esittää hatusta vedettyjä arvioita totetutumattomasta myynnistä kun tähtien tai kuun asento oli väärä.
Niin voisi poistaa minunkin puolesta, mutta arvaa kävisikö femacoille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä. Olisin toivonut suurempia korvauksia. Siinä mielessä oikeusmurha. Naiset kuvittelivat olevansa turvassa roskan suoltamisesta huolimatta.
Eivätköhän he vihanneet sitä limanuljaskaa ihan syystä.
Totta. Metsäketo yritti pilata naisen parisuhteen, valehteli harrastaneensa seksiä naisen kanssa, haukkui naista huo-raksi...
Jos joku kirjoittaisi palstalla Metsäkedon tavalla käyttäytyvästä miehestä/naisesta, se Metsäkedon tavalla käyttäytyvä haukuttaisiin lyttyyn. Mutta nyt kun kyseessä on oikea ihana täydellinen Metsäketo, kukaan ei saisi sanoa totuutta Metsäkedosta.
Totuus pitää aina kyetä todistamaan. Ei kannata julistaa totuutta mitä ei voi todistaa. Oikeudessa ei pärjää.
KUKAAN ei ole oikeudessa epäillyt naisen sanoja. Metsäkedon oma asianajajakin sanoi Metsäkedon olleen m*ulkku.
Mitä sössötät? KUKAAN ei ollut ikinä ennen edes tavannut Metsäketoa. Noloin mustamaalaaja yritti anella vielä oikeudelta sermiä, että olisi välttänyt uhrinsa katseet. Uskomatonta touhua. No nytpä pääsevät maistamaan julkisuutta ja somelynkkausta ja SYYSTÄ, toisin kuin Metsäketo.
Höpö höpö! Se sermin vaatija oli TODISTAJA. Metsäketo oli haukkunut todistajaa h.uo.rak.si ja väittänyt harrastaneensa todistajan kanssa seksiä, vaikka ei ollut koskaan edes tavannut todistajaa!
Totuus sattuu alapeukuttajiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä ollut täälläkään ketään puolustajia vuosi sitten. Nyt kyllä riittää.
No ihan taatusti oli!
Muutama yritti laittaa intoilijoille jäitä hattuun, mutta suurin osa oli kyllä valmiina lynkkaamaan Metsäkedon täysin syyllisenä kaikkeen ja paljon muuhun. Monilla oli "yllättäen" myös vähintään joku Metsäkedon uhriksi joutunut tuttu, tai "tietäjät tietää"- tasoista varmaa sisäpiiritietoa asioista. Täysin sama kaava, kuin yleensäkin näissä jutuissa.
metooÄmmät hakataan kirjoitti:
Miksi ei mennyt läpi törkeänä kunnianloukkauksena? Tuliko taas vähän naisalennusta, kun lähtökohtaisesti viaton sukupuoli oli syytetyn penkillä?
Tomi Metsäketo menetti työkeikkoja näiden perättömien herjausten takia. Mikä sitten on torkeä kunnianloukkaus, jos ei tämä?
Puhumme nyt kuitenkin Suomesta missä lastenraiskaajat saa puoli vuotta ehdollista.

Ketjussa on yksi järkevimpiäkin kommentteja alapeukuttava. Naissovinisti viimeisen päälle, joka ei totuuksista perusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että Metsäketo on menettänyt noiden kirjoitusten vuoksi centtiäkään. Ainahan voi esittää hatusta vedettyjä arvioita totetutumattomasta myynnistä kun tähtien tai kuun asento oli väärä.
Vedettiin pois kahdesta eri tv-ohjelmasta mutta "ei menettänyt senttiäkään". Takaisin ala-asteen matikantunneille, mars!
Voi olla vaikea todistaa että menetti työt juuri näiden kirjoitusten vuoksi
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä oikeudenkäyntikulut? Nyt puhuttiin uutisessa ainoastaan vahingonkorvauksista. Tuleeko naisille maksettavaksi lisäksi vastapuolen oikeudenkäyntikulut?
Eikö Suomessa jokainen maksa ne itse?
Ei maksa. Voidaan tuomita häviäjän maksettavaksi, molemmat maksaa omansa, tai kohtuullistaa kulut.
Niitä ei automaattisesti tuomita toiselle osapuolelle, vaan ne pitää ymmärtää itse vaatia vastapuolen korvattavaksi, jos näin haluaa. Muutoin kumpikin maksaa omansa, ei tuomioistuin ota siihen kantaa, mitä ei ole kumpikaan osapuoli vaatinut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että Metsäketo on menettänyt noiden kirjoitusten vuoksi centtiäkään. Ainahan voi esittää hatusta vedettyjä arvioita totetutumattomasta myynnistä kun tähtien tai kuun asento oli väärä.
Vedettiin pois kahdesta eri tv-ohjelmasta mutta "ei menettänyt senttiäkään". Takaisin ala-asteen matikantunneille, mars!
Voi olla vaikea todistaa että menetti työt juuri näiden kirjoitusten vuoksi
-eri
IL- ja IS-juttuja siteeraten: "Metsäkedon potkujen syyksi tuolloin kerrottiin somekeskustelut."
Hienoa Metsäketo! Meetoo höpötyskampanja saikin sairaalloiset mittasuhteet ja innokkaimmat miesvihaajat saavat nyt ansionsa mukaan. Tosin Metsäketo oli armelias näitä naisreppanoita kohtaan kun ei vaatinut vahingonkorvausta suurista menetyksistään.
metooÄmmät hakataan kirjoitti:
Miksi ei mennyt läpi törkeänä kunnianloukkauksena? Tuliko taas vähän naisalennusta, kun lähtökohtaisesti viaton sukupuoli oli syytetyn penkillä?
Tomi Metsäketo menetti työkeikkoja näiden perättömien herjausten takia. Mikä sitten on torkeä kunnianloukkaus, jos ei tämä?
Ai "hieman" metoo-alennusta. :D Käännä tapauksen sukupuolet päittäin, niin ei olisi 25päiväsakoilla selvitty. Hyvä tosin, että tämä(kin) tuomio osoittaa miten naiset saavat samoista rikoksista huomattavasti pienempiä tuomioita.
metooÄmmät hakataan kirjoitti:
Miksi ei mennyt läpi törkeänä kunnianloukkauksena? Tuliko taas vähän naisalennusta, kun lähtökohtaisesti viaton sukupuoli oli syytetyn penkillä?
Tomi Metsäketo menetti työkeikkoja näiden perättömien herjausten takia. Mikä sitten on torkeä kunnianloukkaus, jos ei tämä?
Menettikö perättömien syytösten takia, vai sen takia, mitä itsekin paljasti itsestään?? Totuus on, ettei ole ollut puhtoinen pulmunen. Syy-yhteys pitäisi pystyä näyttämään, että peruutukset johtuivat juuri näiden naisten syytöksistä. Minä olen sitä mieltä, että todellakin Tomi teki oikein, kun vei tämän oikeuteen, sillä tällainen panettelu täytyy kitkeä tästä yhteiskunnasta, mutta minulle oli tullut epämiellyttävä kuva Tomista täysin muista syistä kuin näiden naisten ansiosta (koska en ollut edes koskaan kyseisiä kommentteja nähnyt)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä ollut täälläkään ketään puolustajia vuosi sitten. Nyt kyllä riittää.
No ihan taatusti oli!
Muutama yritti laittaa intoilijoille jäitä hattuun, mutta suurin osa oli kyllä valmiina lynkkaamaan Metsäkedon täysin syyllisenä kaikkeen ja paljon muuhun. Monilla oli "yllättäen" myös vähintään joku Metsäkedon uhriksi joutunut tuttu, tai "tietäjät tietää"- tasoista varmaa sisäpiiritietoa asioista. Täysin sama kaava, kuin yleensäkin näissä jutuissa.
Metsäketo ON SYYLLINEN moneen asiaan. Ei ole mitään pahaa siinä, jos kertoo sen tällä palstalla. Metsäketo on ahdistellut, huo*ritel*lut ja väittänyt harrastaneensa seksiä naisen kanssa, jota ei ole edes tavannut!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että Metsäketo on menettänyt noiden kirjoitusten vuoksi centtiäkään. Ainahan voi esittää hatusta vedettyjä arvioita totetutumattomasta myynnistä kun tähtien tai kuun asento oli väärä.
Vedettiin pois kahdesta eri tv-ohjelmasta mutta "ei menettänyt senttiäkään". Takaisin ala-asteen matikantunneille, mars!
Voi olla vaikea todistaa että menetti työt juuri näiden kirjoitusten vuoksi
-eriIL- ja IS-juttuja siteeraten: "Metsäkedon potkujen syyksi tuolloin kerrottiin somekeskustelut."
Somekeskustelut ovat voineet pohjautua Tomin tunnustuksiin, eikä näihin perättömiin väittämiin. Keskustelua käytiin usealla forumilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä kysymys juridiikkaan liittyen. Oletetaan, että jos tässä keississä olisikin käräjäoikeus tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen kaikkien neljän osalta, niin olisiko TM joutunut maksamaan neljän naisen oikeudenkäyntikulut ja olisiko tullut vielä sakkoja lisäksi?
Sakkoja? kenelle? Tämä juttuhan käsittääkseni pantiin vireille ihan syyttäjän toimesta.
Plus että käräjäoikeus ei tee syyttämättäjättämispäätöksiä. Se voi jättää jutun tutkimatta tai sillensä jomman kumman osapuolen peruttua vaatimuksensa, mutta syyttäjä tekee päätöksen siitä, että nostetaanko asiassa syyte vai ei. Jos ei nosteta, asia ei päädy käräjäoikeuteen käsittelyyn.
Eikö tuota Heidi Lindeniä vastaan voisi elokuva-alan miehet nostaa joukkokannetta? Nyt ovat kaikki potentiaalisia epäiltyjä asiattomuuksiin ja kaikki vain anonyymin satukirjan vuoksi. Tuollaisten anonyymien juttujen painoarvo on samalla tasolla anonyymien keskustelupalstojen juttujen kanssa. Näitä valheellisia metoo-juttuja on nyt sen verran paljastunut meillä ja maailmalla, että jokainen juttu joka esitetään nimettömänä ja ilman todisteita on lähtökohtaisesti p***apuhetta! Nimiä ja todisteita pöytään, tai naama umpeen. Niin toimii oikeusvaltio.
No ihan taatusti oli!