Tomi Metsäketo voitti, 4 naista tuomittiin sakkoihin kunnianloukkauksesta
Toivottavasti pistää ihmiset tälläkin palstalla miettimään, että mitä toisesta voi kirjoittaa ja mitä ei.
Kommentit (445)
Puolelle jengistä oli alusta asti selvää, että kyse oli jostain suuremmasta hysterast, jossa feministit kovasti yrittivät kaataa kuvitteellista patriarkaattia. Kohteeksi sopi kuka tahansa julkkismies lopulta. Veitolakin erityisesti yllytti sellaisella tulkaa naiset esiin-tyylisilla kehotuksilla ja niin tehtiin täälläkin. Meetoo tosin meillä ainakin vähäsen lässähti kun tuli esiin, että useassa naisjoukkueurheilulajissa ihan korkeimmalla tasolla hierarkiassa alempia naisia painostettiin nuolemaan niiden vanhempien kotkien bill ua ja näin tapahtuikin ainakin kolmen joukkuelajin huipulla naisten puolella. Myös paljastui ettei niillä Asia Argentoillakaan lopulta ollut ihan puhtaat jauhot pussissa myöskään.
Koko juttu tapahtui totta kai koska womwn are wonderfuö eikä niitä saa kiusata. Sama juttu Louhimiehen kanssa ja monen muun. Hävetkää.
....
Totuus pitää aina kyetä todistamaan. Ei kannata julistaa totuutta mitä ei voi todistaa. Oikeudessa ei pärjää.[/quote]
KUKAAN ei ole oikeudessa epäillyt naisen sanoja. Metsäkedon oma asianajajakin sanoi Metsäkedon olleen m*ulkku.[/quote]
Ja tämä asianajaja laskutti vieläpä täyden hinnan, listahintojen yläkanttiin. Onneksi olkoon hänelle! Asiakkaan saa näköjään "haukkua" julkisesti. Vitsiksi se oli mauton tilanteeseen nähden. Milloin näihin palkkioihin saadaan joku järki tässä maassa? Eikä kukaan hyväveli-sisko uskalla puhua palkkioiden liiallisuudesta naamallaan medialle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä. Olisin toivonut suurempia korvauksia. Siinä mielessä oikeusmurha. Naiset kuvittelivat olevansa turvassa roskan suoltamisesta huolimatta.
Eivätköhän he vihanneet sitä limanuljaskaa ihan syystä.
Totta. Metsäketo yritti pilata naisen parisuhteen, valehteli harrastaneensa seksiä naisen kanssa, haukkui naista huo-raksi...
Jos joku kirjoittaisi palstalla Metsäkedon tavalla käyttäytyvästä miehestä/naisesta, se Metsäkedon tavalla käyttäytyvä haukuttaisiin lyttyyn. Mutta nyt kun kyseessä on oikea ihana täydellinen Metsäketo, kukaan ei saisi sanoa totuutta Metsäkedosta.
Totuus pitää aina kyetä todistamaan. Ei kannata julistaa totuutta mitä ei voi todistaa. Oikeudessa ei pärjää.
KUKAAN ei ole oikeudessa epäillyt naisen sanoja. Metsäkedon oma asianajajakin sanoi Metsäkedon olleen m*ulkku.
Niin, loppupuheenvuorossa Tomin asianajaja totesi, että ”Tomi on ollut *ulkku” (vongatessaan ja käyttäytyessää muuten ärsytystä aiheuttavalla tavalla) lisäten että se ei kuitenkaan ole rikosoikeudellisesti rangaistavaa. Se on eri asia kuin raiskaukset jne joista puheista oikeutta on nyt käyty.
Sitähän minä olen kokojan sanonut! Sinä (tai joku toinen) väitti, että Metsäkedon m*ulkkuus ei muka pitäisi paikkaansa, ja että se olisi pitänyt pystyä todistamaan. Tosiasiassa Metsäketo ON M*ulkku. Kukaan ei edes oikeudessa kiistänyt sitä.
Vierailija kirjoitti:
Selittäisikö joku lakia lukenut tai muuten asioista tietävä, mitä kaikkia menoeriä oikeusjutuissa tulee. Kun esim. tuossa uutisessa oli että yli 7000 ovat korvausvelvollisia oikeudenkäyntikuluista TM:lle niin tuleeko vielä näiden naisten omia oikeudenkäyntikuluja siihen lisäksi maksettavaksi? TM ei muistaakseni vaatinut mitään korvauksia, muistelen jotakin sellaista lukeneeni oikeudenkäyntien aikaan lehdistä.
Luuletko, että ne naisten lakimiehet tekevät hommia ihan auttamisen ilosta?
Vierailija kirjoitti:
Niin missä se ketju tästä aiheesta jossa oli paljon hieman muita mielipiteitä ? en löydä sitä jostain syystä.
Mutta veikkaan että nyt nuo mielipiteet täysin päinvastaisia.
Joo..kyllä nyt ollaan myötäkarvaan, takit kääntyy niin että viuhuu
Vierailija kirjoitti:
Puolelle jengistä oli alusta asti selvää, että kyse oli jostain suuremmasta hysterast, jossa feministit kovasti yrittivät kaataa kuvitteellista patriarkaattia. Kohteeksi sopi kuka tahansa julkkismies lopulta. Veitolakin erityisesti yllytti sellaisella tulkaa naiset esiin-tyylisilla kehotuksilla ja niin tehtiin täälläkin. Meetoo tosin meillä ainakin vähäsen lässähti kun tuli esiin, että useassa naisjoukkueurheilulajissa ihan korkeimmalla tasolla hierarkiassa alempia naisia painostettiin nuolemaan niiden vanhempien kotkien bill ua ja näin tapahtuikin ainakin kolmen joukkuelajin huipulla naisten puolella. Myös paljastui ettei niillä Asia Argentoillakaan lopulta ollut ihan puhtaat jauhot pussissa myöskään.
Koko juttu tapahtui totta kai koska womwn are wonderfuö eikä niitä saa kiusata. Sama juttu Louhimiehen kanssa ja monen muun. Hävetkää.
Mitkä muut lajit jalkapallon lisäksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä. Olisin toivonut suurempia korvauksia. Siinä mielessä oikeusmurha. Naiset kuvittelivat olevansa turvassa roskan suoltamisesta huolimatta.
Eivätköhän he vihanneet sitä limanuljaskaa ihan syystä.
Totta. Metsäketo yritti pilata naisen parisuhteen, valehteli harrastaneensa seksiä naisen kanssa, haukkui naista huo-raksi...
Jos joku kirjoittaisi palstalla Metsäkedon tavalla käyttäytyvästä miehestä/naisesta, se Metsäkedon tavalla käyttäytyvä haukuttaisiin lyttyyn. Mutta nyt kun kyseessä on oikea ihana täydellinen Metsäketo, kukaan ei saisi sanoa totuutta Metsäkedosta.
Totuus pitää aina kyetä todistamaan. Ei kannata julistaa totuutta mitä ei voi todistaa. Oikeudessa ei pärjää.
KUKAAN ei ole oikeudessa epäillyt naisen sanoja. Metsäkedon oma asianajajakin sanoi Metsäkedon olleen m*ulkku.
Mulkku on eri asia kuin raiskaajapedofiili vai mihin nämä naiset Metsäkedon rinnastivatkaan.
Puhut nyt aivan eri asiasta. Nainen, jonka parisuhteen Metsäketo yritti pilata ja jota haukkui h.u.o.r.a.k.s.i, EI ole sanonut Metsäketoa raiskaajapedofiiliksi. Hän ei ollut edes syytettynä mistään.
Ok eli ei siis liity ketjun aiheeseen juuri mitenkään. Minun mokani kun oletin että puhutaan aiheesta eikä aiheen vierestä.
Vierailija kirjoitti:
Ilman perusteita on eri asia kuin ilman todisteita. Meitä on kyllä isompi joukko, jotka tietävät mitä Tomi on vuosien saatossa puuhaillut
Meitä on isompi sakki joka tietää sun oikean nimen ja sen että olet hännystellyt pikkulapsia monta vuotta. Sairasta touhua, ehkä olisi aika levitellä tätä juttua nettiin sinun yhteystiedoilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä kysymys juridiikkaan liittyen. Oletetaan, että jos tässä keississä olisikin käräjäoikeus tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen kaikkien neljän osalta, niin olisiko TM joutunut maksamaan neljän naisen oikeudenkäyntikulut ja olisiko tullut vielä sakkoja lisäksi?
Sakkoja? kenelle? Tämä juttuhan käsittääkseni pantiin vireille ihan syyttäjän toimesta.
Rikosasioissa se on aina automaattisesti syyttäjä, joka ajaa syytettä. Tässä ei siis ole mitään tavanomaisesta poikkeavaa. Sakkoja ei tuomita sellaiselle osapuolelle, jolle syyttäjä ei ole vaatinut rangaistusta.
Paljonko asianajajien palkkiot yleensä ovat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä oikeudenkäyntikulut? Nyt puhuttiin uutisessa ainoastaan vahingonkorvauksista. Tuleeko naisille maksettavaksi lisäksi vastapuolen oikeudenkäyntikulut?
En minä ainakaan mitään oikeudenkäyntikuluja maksanut. Sakot valtiolle, korvaukset uhrille. Siinä se.
Uhrilla ei ollut asianajajaa.
Persaukisen kulut maksaa valtio
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla moni syyllistyy rikokseen. Saisi joku vetää käräjille.
Itse mietin mitä sanon ja mulla sitä pelkoa ei ole.Juuri näin. Tämä on muutenkin aivan sairas asetelma, että uhrin nimeä, eli Metsäkedon on rievottu medioissa iät ja ajat, mutta syyllisten nimistä ei halaistua sanaa. No onneksi mv tms. korjaa tilanteen.
Mihin sinä syytettyjen nimiä tarvitsisit? Metsäketo on julkkis, joten hänellä on lainkin mukaan velvollisuus sietää julkisuutta, toisinkuin syytetyillä. Metsäketo itse halusi mahdollisimman laajasti uutisoidun oikeudenkäynnin, ja media on täyttänyt sen tehtävän. Metsäketo itse tietää syytettyjen nimet. Oikeudenkäynnissä mukana olleet tietävät syytettyjen nimet. Miksi sinua kiinnostaa nimet?
No kyllähän julkisen oikeudenkäynnin osallisten nimet ovat aivan julkista tietoa.
Niin ovat. Se ei silti tarkoita sitä, että nimet pitäisi julkistaa lehdissä tai netissä. On tärkeämpiäkin uutisaiheita.
No kyllähän tämä on nyt tietyllä tapaa ennakkotapaus.
Millä perusteella tämä olisi ennakkotapaus?
Vierailija kirjoitti:
Entä oikeudenkäyntikulut? Nyt puhuttiin uutisessa ainoastaan vahingonkorvauksista. Tuleeko naisille maksettavaksi lisäksi vastapuolen oikeudenkäyntikulut?
Entä ansionmenetykset perutetuista töistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla moni syyllistyy rikokseen. Saisi joku vetää käräjille.
Itse mietin mitä sanon ja mulla sitä pelkoa ei ole.Juuri näin. Tämä on muutenkin aivan sairas asetelma, että uhrin nimeä, eli Metsäkedon on rievottu medioissa iät ja ajat, mutta syyllisten nimistä ei halaistua sanaa. No onneksi mv tms. korjaa tilanteen.
Mihin sinä syytettyjen nimiä tarvitsisit? Metsäketo on julkkis, joten hänellä on lainkin mukaan velvollisuus sietää julkisuutta, toisinkuin syytetyillä. Metsäketo itse halusi mahdollisimman laajasti uutisoidun oikeudenkäynnin, ja media on täyttänyt sen tehtävän. Metsäketo itse tietää syytettyjen nimet. Oikeudenkäynnissä mukana olleet tietävät syytettyjen nimet. Miksi sinua kiinnostaa nimet?
No kyllähän julkisen oikeudenkäynnin osallisten nimet ovat aivan julkista tietoa.
Niin ovat. Se ei silti tarkoita sitä, että nimet pitäisi julkistaa lehdissä tai netissä. On tärkeämpiäkin uutisaiheita.
Kyllä ne julkaistaan. Onpa tosi turhaa verrattuna Metsäketoa turhaan parjanneisiin ketjuihinkin. Miksi haluat suojella rikollisia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla moni syyllistyy rikokseen. Saisi joku vetää käräjille.
Itse mietin mitä sanon ja mulla sitä pelkoa ei ole.Juuri näin. Tämä on muutenkin aivan sairas asetelma, että uhrin nimeä, eli Metsäkedon on rievottu medioissa iät ja ajat, mutta syyllisten nimistä ei halaistua sanaa. No onneksi mv tms. korjaa tilanteen.
Mihin sinä syytettyjen nimiä tarvitsisit? Metsäketo on julkkis, joten hänellä on lainkin mukaan velvollisuus sietää julkisuutta, toisinkuin syytetyillä. Metsäketo itse halusi mahdollisimman laajasti uutisoidun oikeudenkäynnin, ja media on täyttänyt sen tehtävän. Metsäketo itse tietää syytettyjen nimet. Oikeudenkäynnissä mukana olleet tietävät syytettyjen nimet. Miksi sinua kiinnostaa nimet?
No kyllähän julkisen oikeudenkäynnin osallisten nimet ovat aivan julkista tietoa.
Niin ovat. Se ei silti tarkoita sitä, että nimet pitäisi julkistaa lehdissä tai netissä. On tärkeämpiäkin uutisaiheita.
No kyllähän tämä on nyt tietyllä tapaa ennakkotapaus.
Millä perusteella tämä olisi ennakkotapaus?
Suomessa ensimmäiset väärät MeToo:hon suoraan liittyvät ahdistelysyytökset joista tuli selvä rangaistuspäätös huhujen levittelijöille. Voi olla että rohkaisee tulevaisuudessa ihmisiä puolustamaan itseään samoin tavoin kun nuo nettifeministiöyhöttäjät kuvittelevat että valheita saa levitellä ilman seuraamuksia.
Vierailija kirjoitti:
Paljonko asianajajien palkkiot yleensä ovat?
Asianajajaliitto noita hintoja joskus jäseniltään kartoittaa. Muistaakseni mediaani on jotain 250-300e/tunti mutta veikkaisin että rikosoikeuden puolella on alhaisemmat taksat kuin bisnespuolella.
Iltasanomat eivät yllättäen anna kommentoida aihetta. Taas kerran yksi mies lynkattiin julkisesti vaikka oli syytön. Jännä kun rikoksen uhrin pitää muotoilla näin kauniita sanoja hänen hyökkääjiään kohtaan:
"Tämä on kauhean ikävä juttu. En tunne ketään näistä ihmisistä täällä salissa. Olen empaattinen ihminen, en halua teille mitään pahaa"
Olisi pitänyt tuomita 3 vuodeksi vankilaan varoittavana esimerkkinä. Tässäkin rikoksessa uhri menetti 80 000 euron työtarjoukset, häntä paheksuttiin kaupoissa ja hän joutui lehtiin omalla naamalla ja nimellä. Rikollisia sen sijaan suojeltiin, nimiä emme tiedä ja osa vaati oikeudessakin seinää siihen väliin jotta saisivat syyllistettyä uhria vielä enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä. Olisin toivonut suurempia korvauksia. Siinä mielessä oikeusmurha. Naiset kuvittelivat olevansa turvassa roskan suoltamisesta huolimatta.
Eivätköhän he vihanneet sitä limanuljaskaa ihan syystä.
Totta. Metsäketo yritti pilata naisen parisuhteen, valehteli harrastaneensa seksiä naisen kanssa, haukkui naista huo-raksi...
Jos joku kirjoittaisi palstalla Metsäkedon tavalla käyttäytyvästä miehestä/naisesta, se Metsäkedon tavalla käyttäytyvä haukuttaisiin lyttyyn. Mutta nyt kun kyseessä on oikea ihana täydellinen Metsäketo, kukaan ei saisi sanoa totuutta Metsäkedosta.
Totuus pitää aina kyetä todistamaan. Ei kannata julistaa totuutta mitä ei voi todistaa. Oikeudessa ei pärjää.
KUKAAN ei ole oikeudessa epäillyt naisen sanoja. Metsäkedon oma asianajajakin sanoi Metsäkedon olleen m*ulkku.
Mulkku on eri asia kuin raiskaajapedofiili vai mihin nämä naiset Metsäkedon rinnastivatkaan.
Puhut nyt aivan eri asiasta. Nainen, jonka parisuhteen Metsäketo yritti pilata ja jota haukkui h.u.o.r.a.k.s.i, EI ole sanonut Metsäketoa raiskaajapedofiiliksi. Hän ei ollut edes syytettynä mistään.
Ok eli ei siis liity ketjun aiheeseen juuri mitenkään. Minun mokani kun oletin että puhutaan aiheesta eikä aiheen vierestä.
Sinä puhuit aiheen vierestä. Yrität kokoajan vääristella asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä. Olisin toivonut suurempia korvauksia. Siinä mielessä oikeusmurha. Naiset kuvittelivat olevansa turvassa roskan suoltamisesta huolimatta.
Eivätköhän he vihanneet sitä limanuljaskaa ihan syystä.
Totta. Metsäketo yritti pilata naisen parisuhteen, valehteli harrastaneensa seksiä naisen kanssa, haukkui naista huo-raksi...
Jos joku kirjoittaisi palstalla Metsäkedon tavalla käyttäytyvästä miehestä/naisesta, se Metsäkedon tavalla käyttäytyvä haukuttaisiin lyttyyn. Mutta nyt kun kyseessä on oikea ihana täydellinen Metsäketo, kukaan ei saisi sanoa totuutta Metsäkedosta.
Totuus pitää aina kyetä todistamaan. Ei kannata julistaa totuutta mitä ei voi todistaa. Oikeudessa ei pärjää.
KUKAAN ei ole oikeudessa epäillyt naisen sanoja. Metsäkedon oma asianajajakin sanoi Metsäkedon olleen m*ulkku.
Niin, loppupuheenvuorossa Tomin asianajaja totesi, että ”Tomi on ollut *ulkku” (vongatessaan ja käyttäytyessää muuten ärsytystä aiheuttavalla tavalla) lisäten että se ei kuitenkaan ole rikosoikeudellisesti rangaistavaa. Se on eri asia kuin raiskaukset jne joista puheista oikeutta on nyt käyty.
Sitähän minä olen kokojan sanonut! Sinä (tai joku toinen) väitti, että Metsäkedon m*ulkkuus ei muka pitäisi paikkaansa, ja että se olisi pitänyt pystyä todistamaan. Tosiasiassa Metsäketo ON M*ulkku. Kukaan ei edes oikeudessa kiistänyt sitä.
Ei käräjäoikeus kylläkään ottanut kantaa siihen onko Metsäketo mulkku vai ei.
Oikeus ei tee syyttämättäjättämispäätöstä, vaan syyttäjä, ja jos niin käy, niin silloin ei mennä oikeuteen.