Lue keskustelun säännöt.
Jos haluamme lapsen, onko minun naisena otettava päävastuu?
02.10.2018 |
Suoraan sanottuna ahdistaa tuo perhe-elämän malli, jota olen nähnyt suurimmalla osalla. Eli äiti hoitaa eniten, suunnittelee ja on viime kädessä vastuussa, luopuu omista menoistaan ja mahdollisesta urastaan. Mies taas toimii annetuissa raameissa, osallistuu kyllä aktiivisestikin, mutta silti nainen on se dynamo ja uhrautuja lapsiasioissa.
Meillä tuo ei tulisi varmaan toimimaan, sillä ensinnäkin asumme kahdessa maassa, ja jos saisimme lapsen, reissaisimme paljon kahden maan väliä ja aina perhettä ei voi ottaa mukaan/eivät jaksa lähteä, joten miehen olisi jäätävä esim. viikoksi lapsen kanssa. Lisäksi minulla on työ, joka vaatii jonkin verran reissaamista.
Työtäni en luonnollisestikaan aio lopettaa lapsensaantiin ja kotimaassani haluan käydä usein. Tämä tietysti vaatii paljon joustoa perheeltä, mutta tämä nyt on minun elämääni ja tuntuisi pahalta ja vaikealta luopua näistä elämäni perusasioista. Enkä sitä aio tehdäkään.
Monet ovat kauhistelleet ajatusta, että olisin pois kotoa, mutta onhan niitä isiäkin reissuhommissa ja pitkiä aikoja pois. Mä en oikein näe muuta mahdollisuutta kuin että mies ottaa vähän enemmän vetovastuuta, jos perheen haluamme. Hänelle se on oikein mielekäs ajatus, ympäristö paheksuu.
Onko kaiken tosiaan muututtava jos lapsen haluaa? Ja tämä nyt oli vain ajatusleikkiä ja suunnitelmaa, sillä mitään päätöksiä ei ole tehty. Kannattaako minun edes harkita lasta, kun en ole valmis muuttamaan kaikkea ja "itsekkäästi" aion pitää kiinni mm.työstäni ja tiiviistä vierailuista kotimaassani. Ikääkin kohta 35, mutta mitään suurta fiilistä suuntaan tai toiseen ei ole tullut.
Kommentit (141)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Ura ja ura. Se ura ei katoa mihinkään,voit ikäänkuin laittaa sen tauolle. Haluat lapsen nyt, nähdä mummoa ja kaikkee mahdollista, laita se tuleva lapsi nyt etusijalle,sinun urasi on listan häntäpäässä nyt muutaman vuoden.
Panosta perheeseesi,mieheesi, älä itseesi pelkästään.Muutaman vuoden..? Eikö äitysloma kestä 9 kk?
Ps. Monissa asiantuntijatehtävissä ura kärsii huimasti jos sen laittaa "muutamaksi vuodeksi ikään kuin tauolle".
Kyse on valinnoista, kumpi on sulle tärkeämpi.
Nyt en ymmärtänyt. Kuinka kauan sun mielestä pitää pysyä poissa töistä jotta lapsi on äidille tärkeä? Miksi molemmat ei voisi olla tärkeitä, ura ja perhe?
/Se jolle vastasit
Tottakai molemmat voi olla tärkeitä,et vaan pysty pitämään molempia mukana täyspainoisesti niin,ettei kumpikaan kärsisi.
Tämä vaatisi nyt ehdottomasti perusteluja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokemuksen syvällä rintaäänellä ja hieman samanlaisissa kuvioissa perhe-elämää pyörittäneenä sanoisin, että kannattaa varautua siihen, että päävastuu saattaa sinulle napsahtaa, oli tämä suunniteltu asiantila tai ei. Kahden maan välillä asumisen ja reissaamisen yhdistäminen perhe-elämään ei aina ole maailman yksinkertaisin juttu eikä sen toteuttaminen aina suju kaikkien oikeudenmukaisuuden sääntöjen mukaan. Toisenlaisiakin tarinoita lienee olemassa, meillä ei loppujen lopuksi toiminut. Suosittelen myös, että puhutte avoimesti siitä, mitä tapahtuu, jos lasten jälkeen tuleekin ero. Toinen vanhemmista saattaa joutua näissä tilanteissa aika kohtuuttomaan asemaan. Näistä kannattaa olla tietoinen. Aina kaikki ei suju kuin Strömsössä.
Niin, kaikki on mahdollista ja tästä on keskusteltu.
Tiedän kyllä, että ei ole se helpoin kuvio. Itse olen perhe-elämään valmis ainoastaan tasapuolisuuden ehdolla, vastuu jaetaan ja minun työni ym. vuoksi sitten jossain kohtaa sitä siirretään enemmän isälle. Jos päävastuu sitten vastoin suunnitelmia napsahtaisikin minulle, olisin hyvin pettynyt, katkera ja vihainen. Mutta kai se olisi sitten pakko vain handlata jotenkin, mutta moisesta sopimusrikkomuksesta seuraisi todennäköisesti ero.
Lapsia ei ole suunnitelmissa kuin yksi, jos nyt sitäkään. Tämä on vielä auki.
Ap
En taida nyt ymmärtää. Olet valmis vain tasapuoliseen vanhemmuuteen mutta niin, että lähinnä mies on vastuussa lapsesta.
Kumpaa siis todella haluaisit, tasapuolisuutta vai vapautta jatkaa elämää niinkuin tähänkin asti?
Silloin kun sinä matkustaisit kotimaahasi, ilmeisesti tapaamaan lapsuuden perhettäsi ja ystäviä, niin etkö todella ottaisi lasta mukaan?Voi olla, että jos päädytte lapsen hankkimaan sinun ei huvitakkaan olla niin paljoa pois lapsen luota, toivottavasti miehesi ei pety kun ei välttämättä saakkaan päättää itse kaikesta lapseen liittyvästä.
Itsekin ajattelin, että ihana kun lapsen voi laittaa 10 kuisena jo päiväkotiin ja voi itse mennä töihin, niin vaan nyt kolmen vuoden jälkeen olen vieläkin kotona jo toistakin pikkuista hoitamassa :) ja miehen kanssa ollaan silti ihan tasaveroiset huoltajat vaikka mies joutuukin käymään töissä.
Niin, voipi olla, että vanhempiasi ei lapsen synnyttyä kiinnosta tavata sinua vaan lastasi, joten ihan turhaan reissaat yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Ura ja ura. Se ura ei katoa mihinkään,voit ikäänkuin laittaa sen tauolle. Haluat lapsen nyt, nähdä mummoa ja kaikkee mahdollista, laita se tuleva lapsi nyt etusijalle,sinun urasi on listan häntäpäässä nyt muutaman vuoden.
Panosta perheeseesi,mieheesi, älä itseesi pelkästään.Muutaman vuoden..? Eikö äitysloma kestä 9 kk?
Ps. Monissa asiantuntijatehtävissä ura kärsii huimasti jos sen laittaa "muutamaksi vuodeksi ikään kuin tauolle".
Kyse on valinnoista, kumpi on sulle tärkeämpi.
Nyt en ymmärtänyt. Kuinka kauan sun mielestä pitää pysyä poissa töistä jotta lapsi on äidille tärkeä? Miksi molemmat ei voisi olla tärkeitä, ura ja perhe?
/Se jolle vastasit
Tottakai molemmat voi olla tärkeitä,et vaan pysty pitämään molempia mukana täyspainoisesti niin,ettei kumpikaan kärsisi.
Tämä vaatisi nyt ehdottomasti perusteluja.
Ohiksena: minun äitini hankki paljon lapsia ja teki hienoa uraa. Sen hinta: äiti löi usein stressaantuneena lapsiaan. Ei lapsista sitten kovin tasapainoisia ole kasvanut.
Ihme keskustelu. Kyllä joku jo sanoikin parhaan neuvon: asiat pitää ajatella niin että lapsista selviää yksinhuoltajana. Mies voi aina jättää, pettää ja kadota, tai ilmoittaa että en enää viitsi hoitaa osaani. Naisellehan se silloin se vastuu jää.
Mutta ei se nyt niin vaikeaa ole se lasten kanssa oleminen. Olen toimitusjohtaja keskikokoisessa firmassa, kiireinn ja vastuullinen työ, mies rakennuspuolella projektinhallinnassa töissä. Meillä ei ole mitään tukiverkkoa (ei isovanhempia) jaihan hyvin saadaan neljä lasta itse hoidettua. Toinen hoitaa kaikki koulujutut, wilmat ja muut, ja toinen lääkärit, oikomishoidot ja harrastukset yms menot.
Mutta tärkein muutos ajatusmalliin pitää apn tehdä jos lapsia haluaa, ja se on ”lapsen etu aina ensin”. Silloin omista haluista tingitään, omia suunnitelmia perutaan, omasta mukavuudesta tingitään. Se ”minä itse” on tärkeyslistalla viimeisenä.
Apn ehkä noin ehdottomana kannattaa jättää ne lapset tekemättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Ei tietenkään näin käy. Se on sellainen äitimyytti, että uhrataan kaikki sen lapsen eteen. Siitä nimenomaan hyötyy se äiti. Pönkittää äidin itsetuntoa, antaa elämälle merkityksen, ja täyttää tunnetyhjiön. Lisäksi kaikilla ei ole itselleen merkityksellistä tärkeää uraa, joka antaa elämälle paljon merkitystä. Lapsi on siihen hieno lisä, ei korvaaja. Ei ole mitään syytä, miksi sinun pitäisi uhrautua myös, vaikuttaa että sinulla on muutenkin fiksu mies toisin kuin monella täällä. Oma mieheni meillä tietää neuvolat, varaa lääkärit, hoitaa enemmän kotitöitä ja on muutenkin aikuinen vastuullinen ihminen. Se on vähän eriasia jollain sairaanhoitaja naisella, kun ei ole uraa eikä sellaista merkistystä sillä osalla omaa elämää - kuin naisella, joka on investoinut kaikkensa niiden asioiden rakentamiseen. Ne ei todellakaan menetä merkitystä lapsen myötä, kyse on omallakin kohdalla 12 vuoden kovasta työstä, että olen urallani tässä vaiheessa.
Sinänsä olisi mielenkiintoista kuulla, miksi päätit lisääntyä jos lapsi on sinulle pelkkä haitta uralle?
No meillä äykkäillä naisilla se ei ole joko tai. Tuo kommentti vaikuttaa aivan jäätävän idioottimaiselta aivopierulta.
Haluan elää mahdollisimman rikasta ja täyttä elämää. Ennen minulla oli upea ura, josta olen tyytyväinen sekä mielenkiintoisia harrastuksia. Panostin siihen, että rakennan mahdollsimman rikkaan elämän, saan mahdollisimman paljon erilaisia kokemuksia. Mitä enemmän kokee uutta ja on omalla epämukavuusalueella. sen enemmän elämästä oppii ja tulee viisautta ja tietoa. Olen asunut kolmessa eri maassa Suomen lisäksi, tutustunut hyvin erilaisiin ihmisiin ja matkustanut paljon.
Lapsi on tähän upea lisä. Päätin hommata miehen, kun pääsin yli 30 vuoden ikään. Päädyin yhteen nuoruudenrakastettuni kanssa, jolla perheenperustaminen oli myös ajankohtaista. Nyt elämäni vasta rikasta onkin, on hyvä avioliitto, jossa minulla on tasa-arvoinen kumppani kenen kanssa voin jakaa kaiken ja johon voin luottaa täysin. Lisäksi minulla on aivan mielettömän upea lapsi, jonka eteen olen valmis tekemään mitä tahansa. Voin kuitenkin varmuudella väittää, ettei lapseni olisi yhtään sen onnellisempi, jos isän rooli ja merkitys hänen elämässään olisi pienempi ja olisin jaetun vastuun sijaan ottanut kaiken vastuun itselleni. Lapsi on terve, iloinen ja hänellä on lämmin suhde molempiin vanhempiin.
Väitän, että minulla on lapselle muutenkin paljon enemmän annettavaa. Ihan pienestä asti meillä on keskusteltu paljon, tutustuttu erilaisiin asioihin ja luettu hyvin paljon kirjoja. Lapsi on kiinnostunut avaruudesta, eläimistä ja monista muista asioista, joihin käytämme tuntikaupalla aikaa ja tutkimme ja luemme. Tämä toki kaiken muun läheisyyden ja yhdessäolon lisäksi.
Kun vastuu jaetaan, ei se pikkulapsiarki ole NIIN rankkaa. Kumpikaan ei ylikuormitu, kun rinnalla on puoliso, joka pyytämättä osaa tehdä ja hoitaa asioita. Näin ollen lapsella on hyvä läsnäoleva äiti, joka ei ole liian väsynyt keskittymään, tekemään ja panostamaan.
Olen eri enkä jaksanut lukea kommenttiasi loppuun. Älykkyyden ja sivistykesn sijaan sinusta tulee ylimielinen vaikutelma. Hyvä, että elämäsi on hyvää, ole onnellinen. Tuon sävyinen paasaaminen av:ssa viestii kuitenkin jostain tukahdetusta aggressiosta. Ehkä närkästyit jostain kommentista, mutta jos olet älykäs ja taspainoinen ihminen, osaat hillitä itsesi anonyymeillä keskustelupalstoilla.
No aika agressiivisen olon tekee tällainen 50-luvun asetelma, jossa koti ja lapsi on yksin äitin vastuu. Tai väite, ettei mies osaa, ole kykenevä tai hyvä. Lisäksi jotenkin turhauttavaa, että vaikka jokainen pointti on tieteellisesti todistettu lukuisia kertoja (lapsen hyvinvointi ei ole kiinni naisesta vaan myös miehet - kuten homot - kasvattavat yhtä onnellisia sekä menestyneitä lapsia), jaksaa idiootti siihen kinata vastaan, koska kyllähän AV lähäri vaan tietää paremmin kuin lukuisat tutkimukset ja tieteelliset näytöt. Kyllä siitä vähemmästäkin tulee vähän ylimielinen olo ja olo, että on hieman fiksumpi kuin sellainen ihminen. Tyhmyyttä näkee joka päivä, mutta tuo menee jo ihan omalle tasolle.
Näet asiat hyvin mustavalkoisina ja se jos jokin kertoo keskinkertaisuudesta. Kirjoitustapasi on hyökkäävää. Toivon, että elämäsi on todella yhtä ihanaa kuin kerroit, jotenkin sinusta saa kuitenkin "tempperamenttisen" vaikutelman. Käytöksesi on ristiriidassa tarinasi kanssa, joten alan epäillä totuudenmukaisuuttasi. Toivottavasti olen väärässä. - se sama eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitejä on erilaisia ja vanhempia on erilaisia, kaikki varmasti erittäin hyviä juuri omalle lapselleen. Tuo teidän suunittelemanne tapa kuulostaa upealta.
Mutta, itse ainakin mietin kun positiivinen testi tuli, että jos kaikki menee v....ksi niin pärjäisinkö yksin? Ja kyllä vastaus oli se joka sai minut pitämään lapsen. Oma ura löytyy, lapsi matkustaa vaikka mukana, hoitajia löytyy lähipiiristä, jos ei palkataan sellainen. Kysehän on nyt vain siitä että haluatko sinä oikeasti äidiksi, vai haluatko oman ”helpon” elämän? Molemmat vastaukset ovat tadan hyviä, ei kaikkien tarvitse niitä lapsia tehdä jos se ei tunnu oikealta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Ura ja ura. Se ura ei katoa mihinkään,voit ikäänkuin laittaa sen tauolle. Haluat lapsen nyt, nähdä mummoa ja kaikkee mahdollista, laita se tuleva lapsi nyt etusijalle,sinun urasi on listan häntäpäässä nyt muutaman vuoden.
Panosta perheeseesi,mieheesi, älä itseesi pelkästään.Muutaman vuoden..? Eikö äitysloma kestä 9 kk?
Ps. Monissa asiantuntijatehtävissä ura kärsii huimasti jos sen laittaa "muutamaksi vuodeksi ikään kuin tauolle".
Kyse on valinnoista, kumpi on sulle tärkeämpi.
Nyt en ymmärtänyt. Kuinka kauan sun mielestä pitää pysyä poissa töistä jotta lapsi on äidille tärkeä? Miksi molemmat ei voisi olla tärkeitä, ura ja perhe?
/Se jolle vastasit
Tottakai molemmat voi olla tärkeitä,et vaan pysty pitämään molempia mukana täyspainoisesti niin,ettei kumpikaan kärsisi.
Tämä vaatisi nyt ehdottomasti perusteluja.
Ohiksena: minun äitini hankki paljon lapsia ja teki hienoa uraa. Sen hinta: äiti löi usein stressaantuneena lapsiaan. Ei lapsista sitten kovin tasapainoisia ole kasvanut.
Sen uran vikako oli että äitisi oli väkivaltainen? Nyt on tainnut terapiat epäonnistua pahasti.
Ps. Uraa voi tehdä myös sellaisessa työssä josta nauttii. Ja vaikka ei nauttisi, normaali ihminen ei hakkaa lapsiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Ura ja ura. Se ura ei katoa mihinkään,voit ikäänkuin laittaa sen tauolle. Haluat lapsen nyt, nähdä mummoa ja kaikkee mahdollista, laita se tuleva lapsi nyt etusijalle,sinun urasi on listan häntäpäässä nyt muutaman vuoden.
Panosta perheeseesi,mieheesi, älä itseesi pelkästään.Muutaman vuoden..? Eikö äitysloma kestä 9 kk?
Ps. Monissa asiantuntijatehtävissä ura kärsii huimasti jos sen laittaa "muutamaksi vuodeksi ikään kuin tauolle".
Kyse on valinnoista, kumpi on sulle tärkeämpi.
Nyt en ymmärtänyt. Kuinka kauan sun mielestä pitää pysyä poissa töistä jotta lapsi on äidille tärkeä? Miksi molemmat ei voisi olla tärkeitä, ura ja perhe?
/Se jolle vastasit
Tottakai molemmat voi olla tärkeitä,et vaan pysty pitämään molempia mukana täyspainoisesti niin,ettei kumpikaan kärsisi.
Tämä vaatisi nyt ehdottomasti perusteluja.
Niinpä, tuo on kyllä vuosituhannen älyttömin aivopieru :D Enpä ole ikinä kuullut, että jompikumpi Vanhempi kärsii siitä, että molempia pidetään täysipainoisesti mukana. Tämä on taatusti typerintä pseudotiedettä, mitä AV on nähnyt.
Odotan myös mielenkiinnolla todisteita siitä, ettei mies pysty kasvattamaan onnellista lasta, jos on kotona ja äiti tekee normaalia työviikkoa, niinkuin täällä kivenkovaan väitetään :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Ura ja ura. Se ura ei katoa mihinkään,voit ikäänkuin laittaa sen tauolle. Haluat lapsen nyt, nähdä mummoa ja kaikkee mahdollista, laita se tuleva lapsi nyt etusijalle,sinun urasi on listan häntäpäässä nyt muutaman vuoden.
Panosta perheeseesi,mieheesi, älä itseesi pelkästään.Muutaman vuoden..? Eikö äitysloma kestä 9 kk?
Ps. Monissa asiantuntijatehtävissä ura kärsii huimasti jos sen laittaa "muutamaksi vuodeksi ikään kuin tauolle".
Kyse on valinnoista, kumpi on sulle tärkeämpi.
Nyt en ymmärtänyt. Kuinka kauan sun mielestä pitää pysyä poissa töistä jotta lapsi on äidille tärkeä? Miksi molemmat ei voisi olla tärkeitä, ura ja perhe?
/Se jolle vastasit
Tottakai molemmat voi olla tärkeitä,et vaan pysty pitämään molempia mukana täyspainoisesti niin,ettei kumpikaan kärsisi.
Tämä vaatisi nyt ehdottomasti perusteluja.
Naisena sinä olisit se synnyttäjä ja näin ollen poissa siitä hienosta urasta vähintään viikkoja. Aukeaako nyt yhtään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, jos et halua päävastuuta. unohda lisääntyminen. Kyllä nainen valitettavasti on se joka tinkii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Ura ja ura. Se ura ei katoa mihinkään,voit ikäänkuin laittaa sen tauolle. Haluat lapsen nyt, nähdä mummoa ja kaikkee mahdollista, laita se tuleva lapsi nyt etusijalle,sinun urasi on listan häntäpäässä nyt muutaman vuoden.
Panosta perheeseesi,mieheesi, älä itseesi pelkästään.Muutaman vuoden..? Eikö äitysloma kestä 9 kk?
Ps. Monissa asiantuntijatehtävissä ura kärsii huimasti jos sen laittaa "muutamaksi vuodeksi ikään kuin tauolle".
Kyse on valinnoista, kumpi on sulle tärkeämpi.
Nyt en ymmärtänyt. Kuinka kauan sun mielestä pitää pysyä poissa töistä jotta lapsi on äidille tärkeä? Miksi molemmat ei voisi olla tärkeitä, ura ja perhe?
/Se jolle vastasit
Tottakai molemmat voi olla tärkeitä,et vaan pysty pitämään molempia mukana täyspainoisesti niin,ettei kumpikaan kärsisi.
Tämä vaatisi nyt ehdottomasti perusteluja.
Ohiksena: minun äitini hankki paljon lapsia ja teki hienoa uraa. Sen hinta: äiti löi usein stressaantuneena lapsiaan. Ei lapsista sitten kovin tasapainoisia ole kasvanut.
Sen uran vikako oli että äitisi oli väkivaltainen? Nyt on tainnut terapiat epäonnistua pahasti.
Ps. Uraa voi tehdä myös sellaisessa työssä josta nauttii. Ja vaikka ei nauttisi, normaali ihminen ei hakkaa lapsiaan.
Pointti oli siinä, että on järkevää välttää liian suuren stressin ja vastuun haalimista, koska sillä ei ole pitkällä aikavälillä edullisia vaikutuksia ihmisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Ura ja ura. Se ura ei katoa mihinkään,voit ikäänkuin laittaa sen tauolle. Haluat lapsen nyt, nähdä mummoa ja kaikkee mahdollista, laita se tuleva lapsi nyt etusijalle,sinun urasi on listan häntäpäässä nyt muutaman vuoden.
Panosta perheeseesi,mieheesi, älä itseesi pelkästään.Muutaman vuoden..? Eikö äitysloma kestä 9 kk?
Ps. Monissa asiantuntijatehtävissä ura kärsii huimasti jos sen laittaa "muutamaksi vuodeksi ikään kuin tauolle".
Kyse on valinnoista, kumpi on sulle tärkeämpi.
Nyt en ymmärtänyt. Kuinka kauan sun mielestä pitää pysyä poissa töistä jotta lapsi on äidille tärkeä? Miksi molemmat ei voisi olla tärkeitä, ura ja perhe?
/Se jolle vastasit
Tottakai molemmat voi olla tärkeitä,et vaan pysty pitämään molempia mukana täyspainoisesti niin,ettei kumpikaan kärsisi.
Tämä vaatisi nyt ehdottomasti perusteluja.
Ohiksena: minun äitini hankki paljon lapsia ja teki hienoa uraa. Sen hinta: äiti löi usein stressaantuneena lapsiaan. Ei lapsista sitten kovin tasapainoisia ole kasvanut.
Minun äitini ei, jäi kotiin, koska ei raaskinut viedä lapsia hoitoon. Löi, repi hiuksista, mollasi ja huusi stressaantuneena, koska koti ja lapset oli täysin äidin vastuulla eikä mies kantanut omaa vastuuta. Siinä sitten vietettiin vuosia terapiassa. Pahinta oli se, että jouduin olla siellä kotona kouluikään asti. Hoitopaikka olisi säästänyt minut paljolta, koska olisin saanut olla normaalissa sosiaalisessa ympäristössä edes välillä ja integroitua muihin ikäisiini. Kouluiässä se oli jo myöhäistä ja jäin ulkopuoliseksi, koska kaikilla muilla oli jo ne omat jutut, osasivat toimia siinä ryhmässä, oli yhteiset kokemukset jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Ura ja ura. Se ura ei katoa mihinkään,voit ikäänkuin laittaa sen tauolle. Haluat lapsen nyt, nähdä mummoa ja kaikkee mahdollista, laita se tuleva lapsi nyt etusijalle,sinun urasi on listan häntäpäässä nyt muutaman vuoden.
Panosta perheeseesi,mieheesi, älä itseesi pelkästään.Muutaman vuoden..? Eikö äitysloma kestä 9 kk?
Ps. Monissa asiantuntijatehtävissä ura kärsii huimasti jos sen laittaa "muutamaksi vuodeksi ikään kuin tauolle".
Kyse on valinnoista, kumpi on sulle tärkeämpi.
Nyt en ymmärtänyt. Kuinka kauan sun mielestä pitää pysyä poissa töistä jotta lapsi on äidille tärkeä? Miksi molemmat ei voisi olla tärkeitä, ura ja perhe?
/Se jolle vastasit
Tottakai molemmat voi olla tärkeitä,et vaan pysty pitämään molempia mukana täyspainoisesti niin,ettei kumpikaan kärsisi.
Tämä vaatisi nyt ehdottomasti perusteluja.
Naisena sinä olisit se synnyttäjä ja näin ollen poissa siitä hienosta urasta vähintään viikkoja. Aukeaako nyt yhtään?
Ei oikeastaan. Viikkojen tauko urasta tuskin haittaa sitä mitenkään mainittavasti. Ja lapsi tuskin kärsii siitä että äidillä on mielekäs työ.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, jos et halua päävastuuta. unohda lisääntyminen. Kyllä nainen valitettavasti on se joka tinkii.
Mutta MIKSI? Edelleen tunnen perheitä, jossa MIES on tinkinyt myös. meillä edelleenkin mies on tinkinyt vähintään yhtä paljon kuin minä. ja olen täysin varma, että tämä on taannut meille kivan ja stressittömän pikkulapsiajan, koska kaikki vastuu on hoidettu yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Ura ja ura. Se ura ei katoa mihinkään,voit ikäänkuin laittaa sen tauolle. Haluat lapsen nyt, nähdä mummoa ja kaikkee mahdollista, laita se tuleva lapsi nyt etusijalle,sinun urasi on listan häntäpäässä nyt muutaman vuoden.
Panosta perheeseesi,mieheesi, älä itseesi pelkästään.Muutaman vuoden..? Eikö äitysloma kestä 9 kk?
Ps. Monissa asiantuntijatehtävissä ura kärsii huimasti jos sen laittaa "muutamaksi vuodeksi ikään kuin tauolle".
Kyse on valinnoista, kumpi on sulle tärkeämpi.
Nyt en ymmärtänyt. Kuinka kauan sun mielestä pitää pysyä poissa töistä jotta lapsi on äidille tärkeä? Miksi molemmat ei voisi olla tärkeitä, ura ja perhe?
/Se jolle vastasit
Tottakai molemmat voi olla tärkeitä,et vaan pysty pitämään molempia mukana täyspainoisesti niin,ettei kumpikaan kärsisi.
Tämä vaatisi nyt ehdottomasti perusteluja.
Ohiksena: minun äitini hankki paljon lapsia ja teki hienoa uraa. Sen hinta: äiti löi usein stressaantuneena lapsiaan. Ei lapsista sitten kovin tasapainoisia ole kasvanut.
Sen uran vikako oli että äitisi oli väkivaltainen? Nyt on tainnut terapiat epäonnistua pahasti.
Ps. Uraa voi tehdä myös sellaisessa työssä josta nauttii. Ja vaikka ei nauttisi, normaali ihminen ei hakkaa lapsiaan.
Pointti oli siinä, että on järkevää välttää liian suuren stressin ja vastuun haalimista, koska sillä ei ole pitkällä aikavälillä edullisia vaikutuksia ihmisiin.
Se on kyllä totta. Kuitenkaan uran tekeminen ei tarkoita automaattisesti suurta stressiä ja suuren vastuun haalimista. Heikkolahjaisten kohdalla ehkä, mutta he tuskin uraa päätyvät rakentamaankaan.
En sano, että äidin pitäisi olla päivät pullaa leipova kotiäiti, mutta kyllä lapsi muuttaa elämää ja sitoo paljon. Ap:n asenne on sellainen, että joko se muuttuu rytisemällä kun lapsi syntyy, tai sitten miehen pitää olla valmis ottamaan perinteisen kotiäidin rooli (ja mielellään hyvä turvaverkko).
Mitäs kun olet suunnittelut matkustavasi viikoksi jonnekin ja vauva on valvottanut yöt niin, että mies ei jaksa häntä yksin hoitaa?
Entäs jos mies kuolee, sairastuu vakavasti tai ottaakin eron ja ei halua ikinä enää lasta nähdäkään? Laitatko lapsen lastenkotiin? Aina kun lisääntyy niin pitää miettiä onko kykyä ja halua hoitaa se lapsi myös 100% yksin sillä ikinä ei tiedä mitä elämässä tapahtuu.
Lapsi ei ole mikään pakollinen juttu vaan voitte myös olla onnellisia ilman lasta jos lapselle ei ole aikaa ja halua elää lapsiperhe-elämää. Lapsi ei ole mikään hamsteri. Vaikka toki siitä hamsteristakin pitää pitää hyvää huolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Ura ja ura. Se ura ei katoa mihinkään,voit ikäänkuin laittaa sen tauolle. Haluat lapsen nyt, nähdä mummoa ja kaikkee mahdollista, laita se tuleva lapsi nyt etusijalle,sinun urasi on listan häntäpäässä nyt muutaman vuoden.
Panosta perheeseesi,mieheesi, älä itseesi pelkästään.Muutaman vuoden..? Eikö äitysloma kestä 9 kk?
Ps. Monissa asiantuntijatehtävissä ura kärsii huimasti jos sen laittaa "muutamaksi vuodeksi ikään kuin tauolle".
Kyse on valinnoista, kumpi on sulle tärkeämpi.
Nyt en ymmärtänyt. Kuinka kauan sun mielestä pitää pysyä poissa töistä jotta lapsi on äidille tärkeä? Miksi molemmat ei voisi olla tärkeitä, ura ja perhe?
/Se jolle vastasit
Tottakai molemmat voi olla tärkeitä,et vaan pysty pitämään molempia mukana täyspainoisesti niin,ettei kumpikaan kärsisi.
Tämä vaatisi nyt ehdottomasti perusteluja.
Ohiksena: minun äitini hankki paljon lapsia ja teki hienoa uraa. Sen hinta: äiti löi usein stressaantuneena lapsiaan. Ei lapsista sitten kovin tasapainoisia ole kasvanut.
Sen uran vikako oli että äitisi oli väkivaltainen? Nyt on tainnut terapiat epäonnistua pahasti.
Ps. Uraa voi tehdä myös sellaisessa työssä josta nauttii. Ja vaikka ei nauttisi, normaali ihminen ei hakkaa lapsiaan.
Pointti oli siinä, että on järkevää välttää liian suuren stressin ja vastuun haalimista, koska sillä ei ole pitkällä aikavälillä edullisia vaikutuksia ihmisiin.
Se on kyllä totta. Kuitenkaan uran tekeminen ei tarkoita automaattisesti suurta stressiä ja suuren vastuun haalimista. Heikkolahjaisten kohdalla ehkä, mutta he tuskin uraa päätyvät rakentamaankaan.
Niinpä. Moni uraa rakentava, kuten itseni mukaanlukien, kestää todella paljon painetta. En stressaannu kovin helposti, päinvastoin. En mieti työasioita kotona, en menetä yöunia, vaikka edessä olisi millainen esiintyminen ison yleisön edessä seuraavan päivänä jne. Kyllä se ura jää saamatta, jos ei kestä painetta hyvin tai kantaa ne työt kotiinkin. Ja teen 40 tuntista työviikkoa, joustavilla työajoilla eli ei tarvitse erikseen sopia päivämenoista. Voin tehdä työni mihin kellonaikaan ikinä haluan ja missä haluan.
Vierailija kirjoitti:
Entäs jos mies kuolee, sairastuu vakavasti tai ottaakin eron ja ei halua ikinä enää lasta nähdäkään? Laitatko lapsen lastenkotiin? Aina kun lisääntyy niin pitää miettiä onko kykyä ja halua hoitaa se lapsi myös 100% yksin sillä ikinä ei tiedä mitä elämässä tapahtuu.
Lapsi ei ole mikään pakollinen juttu vaan voitte myös olla onnellisia ilman lasta jos lapselle ei ole aikaa ja halua elää lapsiperhe-elämää. Lapsi ei ole mikään hamsteri. Vaikka toki siitä hamsteristakin pitää pitää hyvää huolta.
Ennen mieheni tapaamista suunnittelin hankkivani lapsen yksin. Edelleenkään en olisi ainoa töissäkäyvä YH. Ihan samat 40 tuntia kuule siellä töissä vietetään, tehdään uraa tai ei. Erona on se, että minulla on varaa maksaa siivoojista, hoitajista ja muusta avusta.
No aika agressiivisen olon tekee tällainen 50-luvun asetelma, jossa koti ja lapsi on yksin äitin vastuu. Tai väite, ettei mies osaa, ole kykenevä tai hyvä. Lisäksi jotenkin turhauttavaa, että vaikka jokainen pointti on tieteellisesti todistettu lukuisia kertoja (lapsen hyvinvointi ei ole kiinni naisesta vaan myös miehet - kuten homot - kasvattavat yhtä onnellisia sekä menestyneitä lapsia), jaksaa idiootti siihen kinata vastaan, koska kyllähän AV lähäri vaan tietää paremmin kuin lukuisat tutkimukset ja tieteelliset näytöt. Kyllä siitä vähemmästäkin tulee vähän ylimielinen olo ja olo, että on hieman fiksumpi kuin sellainen ihminen. Tyhmyyttä näkee joka päivä, mutta tuo menee jo ihan omalle tasolle.