Lue keskustelun säännöt.
Jos haluamme lapsen, onko minun naisena otettava päävastuu?
02.10.2018 |
Suoraan sanottuna ahdistaa tuo perhe-elämän malli, jota olen nähnyt suurimmalla osalla. Eli äiti hoitaa eniten, suunnittelee ja on viime kädessä vastuussa, luopuu omista menoistaan ja mahdollisesta urastaan. Mies taas toimii annetuissa raameissa, osallistuu kyllä aktiivisestikin, mutta silti nainen on se dynamo ja uhrautuja lapsiasioissa.
Meillä tuo ei tulisi varmaan toimimaan, sillä ensinnäkin asumme kahdessa maassa, ja jos saisimme lapsen, reissaisimme paljon kahden maan väliä ja aina perhettä ei voi ottaa mukaan/eivät jaksa lähteä, joten miehen olisi jäätävä esim. viikoksi lapsen kanssa. Lisäksi minulla on työ, joka vaatii jonkin verran reissaamista.
Työtäni en luonnollisestikaan aio lopettaa lapsensaantiin ja kotimaassani haluan käydä usein. Tämä tietysti vaatii paljon joustoa perheeltä, mutta tämä nyt on minun elämääni ja tuntuisi pahalta ja vaikealta luopua näistä elämäni perusasioista. Enkä sitä aio tehdäkään.
Monet ovat kauhistelleet ajatusta, että olisin pois kotoa, mutta onhan niitä isiäkin reissuhommissa ja pitkiä aikoja pois. Mä en oikein näe muuta mahdollisuutta kuin että mies ottaa vähän enemmän vetovastuuta, jos perheen haluamme. Hänelle se on oikein mielekäs ajatus, ympäristö paheksuu.
Onko kaiken tosiaan muututtava jos lapsen haluaa? Ja tämä nyt oli vain ajatusleikkiä ja suunnitelmaa, sillä mitään päätöksiä ei ole tehty. Kannattaako minun edes harkita lasta, kun en ole valmis muuttamaan kaikkea ja "itsekkäästi" aion pitää kiinni mm.työstäni ja tiiviistä vierailuista kotimaassani. Ikääkin kohta 35, mutta mitään suurta fiilistä suuntaan tai toiseen ei ole tullut.
Kommentit (141)
Vierailija kirjoitti:
Kaiken ei todellakaan tarvitse muuttua. Täällä toki ihannoidaan äitejä, jotka jättävät jokaisen periaatteen elämästään taakseen "lapsen edun nimissä", vaikka se lapsen etu voidaan kyllä varsin hyvin taata muutoinkin. Älykäs ihminen ja pari pohtii ja miettii asiat tarkasti etukäteen juuri kuten sinä AP teetkin. Uhrautuva äiti ei ole hyvä äiti, älykäs äiti joka osaa priorisoida ja jakaa vastuun, on hyvä äiti ja antaa lapselleen terveen ympäristön ja mallin perhe-elämästä.
Olen raskaana ja meillä ainakin mies ottaa päävastuun. En näe mitään syytä, miksi sen pitäisi olla nainen. Se, miten joillekin se "päävastuu napsahtaa" vaikka, mitä sovitaan, johtuu pällistä ja surkeasta miehestä. Tienaan tällä hetkellä nettona yli 70% enemmän kuin mieheni, asumme ulkomailla ja meillä äitiysloma on 4kk. Menen siis töihin heti äitiysloman loputtua ja mieheni jää kotiin noin vuodeksi alustavasti. Lisäksi minulla on muutoinkin työmatkoja ja muita vastuita. Urani on minulle tärkeä enkä aio uhrata itselleni tärkeitä asioita lapseni vuoksi.
Minua ei voisi vähempää kiinnostaa se, että olenko jonkun marttyyrin mielestä huono äiti. Tiedän, että osaan ja kykenen kasvattamaan mieheni kanssa tasapainoisen lapsen, jolla on lämmin, turvallinen ja hyvä koti. Mieheni on oikein täydellinen ottamaan tuon roolin, en epäile sitä yhtään. Hän hoitaa muutenkin taloutemme asioita, hoitaa laskujen maksut, varaa lääkärit ja pyörittää paljon arkea. Tekee tottakai kotityöt kysymättä, joskus enemmän kuin minä, joskus vähemmän.
En ymmärrä, millaisia puolisoita teillä oikein on, kun mies ei ota vastuuta, vaikka se sovitaan. Tai, joka ei osaa omaa lastaan hoitaa yhtä hyvin kuin äitikin. Pidä vain AP pääsi ja mielesi. Vaikka joillain on kykenemätön vastuuton ja pälli mies. ei se tarkoita, että meillä kaikilla olisi. Osalla meistä on erittäin kykenevä mies, joka on vähintään yhtä hyvä, vastuuntuntoinen ja kykenevä kuin kuka tahansa äiti.
En vaan ymmärrä miten toimii yhtälö, että vanhaan tapaan on menoja aamusta iltaan ja samalla pystyisi antamaan aikaa lapselle. Tunnit ei vuorokaudessa lisäänny vaikka itse lisääntyy. On suorastaan naiivia kuvitella, että mikään ei muka muuttuisi lapsen myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Ura ja ura. Se ura ei katoa mihinkään,voit ikäänkuin laittaa sen tauolle. Haluat lapsen nyt, nähdä mummoa ja kaikkee mahdollista, laita se tuleva lapsi nyt etusijalle,sinun urasi on listan häntäpäässä nyt muutaman vuoden.
Panosta perheeseesi,mieheesi, älä itseesi pelkästään.Muutaman vuoden..? Eikö äitysloma kestä 9 kk?
Ps. Monissa asiantuntijatehtävissä ura kärsii huimasti jos sen laittaa "muutamaksi vuodeksi ikään kuin tauolle".
Kyse on valinnoista, kumpi on sulle tärkeämpi.
Nyt en ymmärtänyt. Kuinka kauan sun mielestä pitää pysyä poissa töistä jotta lapsi on äidille tärkeä? Miksi molemmat ei voisi olla tärkeitä, ura ja perhe?
/Se jolle vastasit
Tottakai molemmat voi olla tärkeitä,et vaan pysty pitämään molempia mukana täyspainoisesti niin,ettei kumpikaan kärsisi.
Vierailija kirjoitti:
Kaiken ei todellakaan tarvitse muuttua. Täällä toki ihannoidaan äitejä, jotka jättävät jokaisen periaatteen elämästään taakseen "lapsen edun nimissä", vaikka se lapsen etu voidaan kyllä varsin hyvin taata muutoinkin. Älykäs ihminen ja pari pohtii ja miettii asiat tarkasti etukäteen juuri kuten sinä AP teetkin. Uhrautuva äiti ei ole hyvä äiti, älykäs äiti joka osaa priorisoida ja jakaa vastuun, on hyvä äiti ja antaa lapselleen terveen ympäristön ja mallin perhe-elämästä.
Olen raskaana ja meillä ainakin mies ottaa päävastuun. En näe mitään syytä, miksi sen pitäisi olla nainen. Se, miten joillekin se "päävastuu napsahtaa" vaikka, mitä sovitaan, johtuu pällistä ja surkeasta miehestä. Tienaan tällä hetkellä nettona yli 70% enemmän kuin mieheni, asumme ulkomailla ja meillä äitiysloma on 4kk. Menen siis töihin heti äitiysloman loputtua ja mieheni jää kotiin noin vuodeksi alustavasti. Lisäksi minulla on muutoinkin työmatkoja ja muita vastuita. Urani on minulle tärkeä enkä aio uhrata itselleni tärkeitä asioita lapseni vuoksi.
Minua ei voisi vähempää kiinnostaa se, että olenko jonkun marttyyrin mielestä huono äiti. Tiedän, että osaan ja kykenen kasvattamaan mieheni kanssa tasapainoisen lapsen, jolla on lämmin, turvallinen ja hyvä koti. Mieheni on oikein täydellinen ottamaan tuon roolin, en epäile sitä yhtään. Hän hoitaa muutenkin taloutemme asioita, hoitaa laskujen maksut, varaa lääkärit ja pyörittää paljon arkea. Tekee tottakai kotityöt kysymättä, joskus enemmän kuin minä, joskus vähemmän.
En ymmärrä, millaisia puolisoita teillä oikein on, kun mies ei ota vastuuta, vaikka se sovitaan. Tai, joka ei osaa omaa lastaan hoitaa yhtä hyvin kuin äitikin. Pidä vain AP pääsi ja mielesi. Vaikka joillain on kykenemätön vastuuton ja pälli mies. ei se tarkoita, että meillä kaikilla olisi. Osalla meistä on erittäin kykenevä mies, joka on vähintään yhtä hyvä, vastuuntuntoinen ja kykenevä kuin kuka tahansa äiti.
No sinähän tiedät raskaana hyvin, kuinka lapsen kasvatus onnistuu... Elämä nyt vain ei ole tuollaista. Lapsi voi esimerkiksi sairastua skitsofreniaan, vaikka monet asiat elämässä olisivatkin hyvin.
Noin minäkin suunnitelin. Ura jatkuu heti kun mahd. jne. Omasta tahdosta olen lapsen kanssa kotona 2 v. Jos vuoden päästä tuntuu pahalta laittaa lapsi hoitoon, jään vielä vuodeksi. Tämä on ollut parasta aikaa elämässäni. Alun perin pelkäsin äitiyttä ja kotona oloa lapsen kanssa. Kaikki muuttui, kun lapsi on niin rakas.
Ura ja perhe onnistuu jos molemmat vanhemmat ovat lapseen sitoutuneet , jos hyvät tukiverkot, vahva henkinen ja taloudellinen tasapaino.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Ei tietenkään näin käy. Se on sellainen äitimyytti, että uhrataan kaikki sen lapsen eteen. Siitä nimenomaan hyötyy se äiti. Pönkittää äidin itsetuntoa, antaa elämälle merkityksen, ja täyttää tunnetyhjiön. Lisäksi kaikilla ei ole itselleen merkityksellistä tärkeää uraa, joka antaa elämälle paljon merkitystä. Lapsi on siihen hieno lisä, ei korvaaja. Ei ole mitään syytä, miksi sinun pitäisi uhrautua myös, vaikuttaa että sinulla on muutenkin fiksu mies toisin kuin monella täällä. Oma mieheni meillä tietää neuvolat, varaa lääkärit, hoitaa enemmän kotitöitä ja on muutenkin aikuinen vastuullinen ihminen. Se on vähän eriasia jollain sairaanhoitaja naisella, kun ei ole uraa eikä sellaista merkistystä sillä osalla omaa elämää - kuin naisella, joka on investoinut kaikkensa niiden asioiden rakentamiseen. Ne ei todellakaan menetä merkitystä lapsen myötä, kyse on omallakin kohdalla 12 vuoden kovasta työstä, että olen urallani tässä vaiheessa.
Sinänsä olisi mielenkiintoista kuulla, miksi päätit lisääntyä jos lapsi on sinulle pelkkä haitta uralle?
No meillä äykkäillä naisilla se ei ole joko tai. Tuo kommentti vaikuttaa aivan jäätävän idioottimaiselta aivopierulta.
Haluan elää mahdollisimman rikasta ja täyttä elämää. Ennen minulla oli upea ura, josta olen tyytyväinen sekä mielenkiintoisia harrastuksia. Panostin siihen, että rakennan mahdollsimman rikkaan elämän, saan mahdollisimman paljon erilaisia kokemuksia. Mitä enemmän kokee uutta ja on omalla epämukavuusalueella. sen enemmän elämästä oppii ja tulee viisautta ja tietoa. Olen asunut kolmessa eri maassa Suomen lisäksi, tutustunut hyvin erilaisiin ihmisiin ja matkustanut paljon.
Lapsi on tähän upea lisä. Päätin hommata miehen, kun pääsin yli 30 vuoden ikään. Päädyin yhteen nuoruudenrakastettuni kanssa, jolla perheenperustaminen oli myös ajankohtaista. Nyt elämäni vasta rikasta onkin, on hyvä avioliitto, jossa minulla on tasa-arvoinen kumppani kenen kanssa voin jakaa kaiken ja johon voin luottaa täysin. Lisäksi minulla on aivan mielettömän upea lapsi, jonka eteen olen valmis tekemään mitä tahansa. Voin kuitenkin varmuudella väittää, ettei lapseni olisi yhtään sen onnellisempi, jos isän rooli ja merkitys hänen elämässään olisi pienempi ja olisin jaetun vastuun sijaan ottanut kaiken vastuun itselleni. Lapsi on terve, iloinen ja hänellä on lämmin suhde molempiin vanhempiin.
Väitän, että minulla on lapselle muutenkin paljon enemmän annettavaa. Ihan pienestä asti meillä on keskusteltu paljon, tutustuttu erilaisiin asioihin ja luettu hyvin paljon kirjoja. Lapsi on kiinnostunut avaruudesta, eläimistä ja monista muista asioista, joihin käytämme tuntikaupalla aikaa ja tutkimme ja luemme. Tämä toki kaiken muun läheisyyden ja yhdessäolon lisäksi.
Kun vastuu jaetaan, ei se pikkulapsiarki ole NIIN rankkaa. Kumpikaan ei ylikuormitu, kun rinnalla on puoliso, joka pyytämättä osaa tehdä ja hoitaa asioita. Näin ollen lapsella on hyvä läsnäoleva äiti, joka ei ole liian väsynyt keskittymään, tekemään ja panostamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
En kyllä koskaan ole joutunut tuosta väöntämään. Aluksi se varmasti vähän herätti kummeksuntaa että isä hoiti esim. lasten neuvolakäynnit (varsinkin kun itsekin olen hoitoslalla) mutta kyllä siihen totuttiin varsin nopeasti. Kaikkein suurn este on omat ennakkoluulot siitä "mitä muut tästäkin mahtaa ajatella".
Sanopa muuta. Meillä mies hoiti vauvan neuvolat poikkeuksetta. Olin kyllä mukana aina välillä. Myöhemmin esimerkiksi päiväkodista soitetaan minulle, jos lapselta puuttuu jokin vaate/juttu, vaikka nuo ovat isän vastuulla meillä enkä ole läheskään aina tietoinen, mitä kaikkea siellä pitää olla. Ja vaikka kuinka sanon, että soittakaa sille isälle, niin ei. En näe mitään syytä, miksi meidän Molempien pitää olla näistäkin tietoisia. Jaamme vastuut niin kumpikaan ei kuormitu liikaa. Kotona sitten nauramme näille tapauksille.
Lapsi on varsin tasapainoinen ja onnellinen. Hänellä on hyvin lämmin ja kiinteä suhde molemmiin vanhempiin ja tuntee olonsa turvalliseksi ja hyväksi isänkin hoivissa, jos olen esimerkiksi työmatkalla.
Päiväkodinkaan kanssa ei ole koskaan ollut ongelmia. Alusta saakka isä on ollut tiedoissa ensimäisenä jo siitäkin syystä että hänet saa varmimmin puhelimella kiinni. Itse en voi pitää puhelinta töissä ja kuulostaisi hiukan hullulta että päiväkodista esim. vaatteiden puuttumisesta soitettaisiin työpaikan numeroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Ura ja ura. Se ura ei katoa mihinkään,voit ikäänkuin laittaa sen tauolle. Haluat lapsen nyt, nähdä mummoa ja kaikkee mahdollista, laita se tuleva lapsi nyt etusijalle,sinun urasi on listan häntäpäässä nyt muutaman vuoden.
Panosta perheeseesi,mieheesi, älä itseesi pelkästään.Muutaman vuoden..? Eikö äitysloma kestä 9 kk?
Ps. Monissa asiantuntijatehtävissä ura kärsii huimasti jos sen laittaa "muutamaksi vuodeksi ikään kuin tauolle".
Kyse on valinnoista, kumpi on sulle tärkeämpi.
tyhmä nainen valitsee, älykäs saa molemmat.
Onneksi oma lähipiiri koostuu naisista, joilla on ura ja tasapainoiset onnelliset lapset. Enemmän siellä psyk.polilla on niitä lapsia, joiden äiti on joku lähäri tai uraa ei ole nimeksikään. Mitä tyhmempi ja yksinkertaisempi äiti, sitä enemmän lapsella on ongelmia. Ihan tilastollisestikin on todistettu, että hyvin koulutettujen ja hyvässä työssä olevien äitien lapset voivat paremmin. Ja sitten huonosti koulutettujen ja pääosin kotona olevien äitien lapset voivat huonommin. Merkittävin ero näkyy tutkimuksissa lapsissa, jotka on hoidettu kotona ennen koulua. Päiväkoti tekee lapselle hyvää monestakin syystä, harva nainen on niion älykäs ja kykenevä, että on lapselleen riittävä. Tämä on täysin kiistatta todistettu ja tutkittu fakta.
Hyvä äitiys vaati ennenkaikkea älykkyyttä ja kykyjä, sekä kykyä valita sille lapselle isä, joka ottaa sen vastuun vähintään 50%. Näin ainakin meillä menee.
Inhoan tällaisia asenteita! Tällaisten asenteiden takia akateemisen perheemme ongelmiin ei kiinnitetty mitään huomiota missään, vaikka niitä yritti joskus lapsena nostaa esiin esimerkiksi terveydenhoitajalla käydessään. Lapsuus oli täynnä henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Puretaan jo tämä myytti, että koulutus suojaisi ihmistä ongelmilta elämässään.
Suomessa vannotaan tosi vahvasti kiintymyssuhdeteorian varaan, siihen, että lapsi luo ensisijaisen kiintymyssuhteen äitiinsä ja siihen, että lapsen on paras olla kotihoidossa ensimmäiset 2-3 vuotta. Varsinkin vauvavuoden aikana paheksunta on aikamoista, jos äiti on lapsestaan x-tunteja erossa.
Uusimpien tutkimusten mukaan vauva voi luoda tasapuolisen kiintymyssuhteen useampaankin aikuiseen, vaikka isään ja mummoonkin. Ja hyvä näin. Mutta varaudu siihen, että jos lapsen kasvussa ja kehityksessä joskus tulee jotain, aletaan asiaa analysoimaan nimenomaan äidin ja lapsen välisen kiintymyssuhteen pohjalta. Meillä lapsi siis oireili koulunaloitusta ja niin vain perheneuvolassa pohdittiin ja mietittiin vauva-aikaa suhteessa minuun, eikä suhteessa vieressä istuvan isään. Olimme molemmat aika ihmeissämme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaiken ei todellakaan tarvitse muuttua. Täällä toki ihannoidaan äitejä, jotka jättävät jokaisen periaatteen elämästään taakseen "lapsen edun nimissä", vaikka se lapsen etu voidaan kyllä varsin hyvin taata muutoinkin. Älykäs ihminen ja pari pohtii ja miettii asiat tarkasti etukäteen juuri kuten sinä AP teetkin. Uhrautuva äiti ei ole hyvä äiti, älykäs äiti joka osaa priorisoida ja jakaa vastuun, on hyvä äiti ja antaa lapselleen terveen ympäristön ja mallin perhe-elämästä.
Olen raskaana ja meillä ainakin mies ottaa päävastuun. En näe mitään syytä, miksi sen pitäisi olla nainen. Se, miten joillekin se "päävastuu napsahtaa" vaikka, mitä sovitaan, johtuu pällistä ja surkeasta miehestä. Tienaan tällä hetkellä nettona yli 70% enemmän kuin mieheni, asumme ulkomailla ja meillä äitiysloma on 4kk. Menen siis töihin heti äitiysloman loputtua ja mieheni jää kotiin noin vuodeksi alustavasti. Lisäksi minulla on muutoinkin työmatkoja ja muita vastuita. Urani on minulle tärkeä enkä aio uhrata itselleni tärkeitä asioita lapseni vuoksi.
Minua ei voisi vähempää kiinnostaa se, että olenko jonkun marttyyrin mielestä huono äiti. Tiedän, että osaan ja kykenen kasvattamaan mieheni kanssa tasapainoisen lapsen, jolla on lämmin, turvallinen ja hyvä koti. Mieheni on oikein täydellinen ottamaan tuon roolin, en epäile sitä yhtään. Hän hoitaa muutenkin taloutemme asioita, hoitaa laskujen maksut, varaa lääkärit ja pyörittää paljon arkea. Tekee tottakai kotityöt kysymättä, joskus enemmän kuin minä, joskus vähemmän.
En ymmärrä, millaisia puolisoita teillä oikein on, kun mies ei ota vastuuta, vaikka se sovitaan. Tai, joka ei osaa omaa lastaan hoitaa yhtä hyvin kuin äitikin. Pidä vain AP pääsi ja mielesi. Vaikka joillain on kykenemätön vastuuton ja pälli mies. ei se tarkoita, että meillä kaikilla olisi. Osalla meistä on erittäin kykenevä mies, joka on vähintään yhtä hyvä, vastuuntuntoinen ja kykenevä kuin kuka tahansa äiti.
En vaan ymmärrä miten toimii yhtälö, että vanhaan tapaan on menoja aamusta iltaan ja samalla pystyisi antamaan aikaa lapselle. Tunnit ei vuorokaudessa lisäänny vaikka itse lisääntyy. On suorastaan naiivia kuvitella, että mikään ei muka muuttuisi lapsen myötä.
Luepa uudestaan. Missä ihmeessä tuossa lukee että minulla tai AP:lla on menoja aamusta iltaan? Teen 40 tuntista työviikkoa, samoin mieheni. Lisäksi olen työreissulla kerran kahdessa kuussa. Tienaan n. 100k vuodessa, mieheni on pienituloinen. Miten ihmeessä voit tehdä päätelmän, että koska äiti on töissä, lapsen kanssa ei vietetä aikaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Ura ja ura. Se ura ei katoa mihinkään,voit ikäänkuin laittaa sen tauolle. Haluat lapsen nyt, nähdä mummoa ja kaikkee mahdollista, laita se tuleva lapsi nyt etusijalle,sinun urasi on listan häntäpäässä nyt muutaman vuoden.
Panosta perheeseesi,mieheesi, älä itseesi pelkästään.Varmaan ymmärrät sinäkin sen verran, ettei sitä uraa voi "laittaa tauolle" tai ei ole mitään uraa mihin palata. Etenkään kun se ura ei ole siltä lapselta pois mitenkään. Hyvällä äidillä on elämässään muutakin sisältöä, kuin se lapsi. Huonolla ei.
Sinä olet hankkinut itsellesi tollasen ammatin,joka ei oikein millään mahdollista lasta siihen! Eikö omilla toilla ja valinnoilla kuulukin olla seuraukset? Tämä vaikea yhtälö on sinun uravalintasi seuraus?
Lapsen pitäis olla tervetullut,eikä tälläinen ura/lapsi valinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaiken ei todellakaan tarvitse muuttua. Täällä toki ihannoidaan äitejä, jotka jättävät jokaisen periaatteen elämästään taakseen "lapsen edun nimissä", vaikka se lapsen etu voidaan kyllä varsin hyvin taata muutoinkin. Älykäs ihminen ja pari pohtii ja miettii asiat tarkasti etukäteen juuri kuten sinä AP teetkin. Uhrautuva äiti ei ole hyvä äiti, älykäs äiti joka osaa priorisoida ja jakaa vastuun, on hyvä äiti ja antaa lapselleen terveen ympäristön ja mallin perhe-elämästä.
Olen raskaana ja meillä ainakin mies ottaa päävastuun. En näe mitään syytä, miksi sen pitäisi olla nainen. Se, miten joillekin se "päävastuu napsahtaa" vaikka, mitä sovitaan, johtuu pällistä ja surkeasta miehestä. Tienaan tällä hetkellä nettona yli 70% enemmän kuin mieheni, asumme ulkomailla ja meillä äitiysloma on 4kk. Menen siis töihin heti äitiysloman loputtua ja mieheni jää kotiin noin vuodeksi alustavasti. Lisäksi minulla on muutoinkin työmatkoja ja muita vastuita. Urani on minulle tärkeä enkä aio uhrata itselleni tärkeitä asioita lapseni vuoksi.
Minua ei voisi vähempää kiinnostaa se, että olenko jonkun marttyyrin mielestä huono äiti. Tiedän, että osaan ja kykenen kasvattamaan mieheni kanssa tasapainoisen lapsen, jolla on lämmin, turvallinen ja hyvä koti. Mieheni on oikein täydellinen ottamaan tuon roolin, en epäile sitä yhtään. Hän hoitaa muutenkin taloutemme asioita, hoitaa laskujen maksut, varaa lääkärit ja pyörittää paljon arkea. Tekee tottakai kotityöt kysymättä, joskus enemmän kuin minä, joskus vähemmän.
En ymmärrä, millaisia puolisoita teillä oikein on, kun mies ei ota vastuuta, vaikka se sovitaan. Tai, joka ei osaa omaa lastaan hoitaa yhtä hyvin kuin äitikin. Pidä vain AP pääsi ja mielesi. Vaikka joillain on kykenemätön vastuuton ja pälli mies. ei se tarkoita, että meillä kaikilla olisi. Osalla meistä on erittäin kykenevä mies, joka on vähintään yhtä hyvä, vastuuntuntoinen ja kykenevä kuin kuka tahansa äiti.
Mielenkiintoista kuulla kokemuksesi siinä vaiheessa kun se lapsi on todella syntynyt. Helppo on sopia ja luvata etukäteen kaikkea. Kyseessä ei siis ole se, että mies olisi mikään lusmu tai pälli. Etukäteen on helppo kuvitella miten kaikki sujuu, mutta käytäntö onkin sitten toinen juttu. Itsekkään et ole hormonihuuruinesi vauvan syntymän jälkeen sama ihminen kuin ennen. Sinisilmäinen usko lupauksiin on aina tosi liikuttavaa. Tosielämässä vaan asiat harvoin menee niinkuin on suunniteltu.
Niin ja mitähän siitä ei toteutuisi? Ei me eletä kuitenkaan mieheni palkalla, joten töihin on mentävä. Suomessa on hyvät tuet, täällä on 4kk äitiysloma ja se on siinä. Lisäksi minulla on sellainen ammatti, josta en VOI olla pidempään poissa tai töihin ei ole paluuta - sitten se vasta perheemma talous menisikin pieleen.
Tottakai hormonit aiheuttavat kaikenlaisia tunteita. En kuitenkaan usko, että minusta tulee niin idootti, että hommaan itselleni potkut. Samoin en usko, että mieheni lakkaa yhtäkkiä pyörittämästä meidän arkea ja kotia, kun hän tekee sen nytkin. Miksi lakkaisi?
Vaikutat katkeralta ja hyvin ikävältä etkä erityisen älykkäältä ihmiseltä.
En ole katkera vaan realisti sekä tuon itse kokenut. Palataan asiaan kunhan ne faktat ovat sinullekkin selvinneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaiken ei todellakaan tarvitse muuttua. Täällä toki ihannoidaan äitejä, jotka jättävät jokaisen periaatteen elämästään taakseen "lapsen edun nimissä", vaikka se lapsen etu voidaan kyllä varsin hyvin taata muutoinkin. Älykäs ihminen ja pari pohtii ja miettii asiat tarkasti etukäteen juuri kuten sinä AP teetkin. Uhrautuva äiti ei ole hyvä äiti, älykäs äiti joka osaa priorisoida ja jakaa vastuun, on hyvä äiti ja antaa lapselleen terveen ympäristön ja mallin perhe-elämästä.
Olen raskaana ja meillä ainakin mies ottaa päävastuun. En näe mitään syytä, miksi sen pitäisi olla nainen. Se, miten joillekin se "päävastuu napsahtaa" vaikka, mitä sovitaan, johtuu pällistä ja surkeasta miehestä. Tienaan tällä hetkellä nettona yli 70% enemmän kuin mieheni, asumme ulkomailla ja meillä äitiysloma on 4kk. Menen siis töihin heti äitiysloman loputtua ja mieheni jää kotiin noin vuodeksi alustavasti. Lisäksi minulla on muutoinkin työmatkoja ja muita vastuita. Urani on minulle tärkeä enkä aio uhrata itselleni tärkeitä asioita lapseni vuoksi.
Minua ei voisi vähempää kiinnostaa se, että olenko jonkun marttyyrin mielestä huono äiti. Tiedän, että osaan ja kykenen kasvattamaan mieheni kanssa tasapainoisen lapsen, jolla on lämmin, turvallinen ja hyvä koti. Mieheni on oikein täydellinen ottamaan tuon roolin, en epäile sitä yhtään. Hän hoitaa muutenkin taloutemme asioita, hoitaa laskujen maksut, varaa lääkärit ja pyörittää paljon arkea. Tekee tottakai kotityöt kysymättä, joskus enemmän kuin minä, joskus vähemmän.
En ymmärrä, millaisia puolisoita teillä oikein on, kun mies ei ota vastuuta, vaikka se sovitaan. Tai, joka ei osaa omaa lastaan hoitaa yhtä hyvin kuin äitikin. Pidä vain AP pääsi ja mielesi. Vaikka joillain on kykenemätön vastuuton ja pälli mies. ei se tarkoita, että meillä kaikilla olisi. Osalla meistä on erittäin kykenevä mies, joka on vähintään yhtä hyvä, vastuuntuntoinen ja kykenevä kuin kuka tahansa äiti.
No sinähän tiedät raskaana hyvin, kuinka lapsen kasvatus onnistuu... Elämä nyt vain ei ole tuollaista. Lapsi voi esimerkiksi sairastua skitsofreniaan, vaikka monet asiat elämässä olisivatkin hyvin.
Ai koska lapsi voi sairastua skitsofreniaan niin siksi minun juuri pitää olla kotona ja miehen töissä? :D Mitähän se muuttaa? Minulla edelleenkin on mies, joka pyörittä meidän arkea ja johon luotan. Jos lapsella on skitsofrenia niin sitten katsomme tilanteen mukaan, mutta ihan yhtä hyvin se isä sen hoitaa kuin minäkin.
Edelleen, sillä ei ole lapselle MITÄÄN eroa, onko sillä lähivanhemmalla pimppi vai pippeli. Koska perheemme talous on minun vastuullani, menen töihin ja mies on kotona. Teen 40 tuntista työviikkoa, kuten kaikki muutkin täällä, miehenikin. Miehen palkalla saisimme katettua pelkät asuinkulut, minun palkallani voimme matkustellakin ja palkata kotiin siivoojan. Tai jos lapsella on vakavia ongelmia niin maksaa yksityisellä hoidot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Ura ja ura. Se ura ei katoa mihinkään,voit ikäänkuin laittaa sen tauolle. Haluat lapsen nyt, nähdä mummoa ja kaikkee mahdollista, laita se tuleva lapsi nyt etusijalle,sinun urasi on listan häntäpäässä nyt muutaman vuoden.
Panosta perheeseesi,mieheesi, älä itseesi pelkästään.Varmaan ymmärrät sinäkin sen verran, ettei sitä uraa voi "laittaa tauolle" tai ei ole mitään uraa mihin palata. Etenkään kun se ura ei ole siltä lapselta pois mitenkään. Hyvällä äidillä on elämässään muutakin sisältöä, kuin se lapsi. Huonolla ei.
Sinä olet hankkinut itsellesi tollasen ammatin,joka ei oikein millään mahdollista lasta siihen! Eikö omilla toilla ja valinnoilla kuulukin olla seuraukset? Tämä vaikea yhtälö on sinun uravalintasi seuraus?
Lapsen pitäis olla tervetullut,eikä tälläinen ura/lapsi valinta.
Aikuinen ihminen ehtii tehdä uraa vielä pitkään senkin jälkeen, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Kaiken voi saada, mutta kaikkea ei yleensä voi saada samaan aikaan sillä tavoin, ettei kokonaisuus kärsi. Jos lapset on hankittu, niin kyllä heidän silloin pitäisi saada kokea olevansa vanhempien elämässä ykkössijalla pieniä olleessaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Ei tietenkään näin käy. Se on sellainen äitimyytti, että uhrataan kaikki sen lapsen eteen. Siitä nimenomaan hyötyy se äiti. Pönkittää äidin itsetuntoa, antaa elämälle merkityksen, ja täyttää tunnetyhjiön. Lisäksi kaikilla ei ole itselleen merkityksellistä tärkeää uraa, joka antaa elämälle paljon merkitystä. Lapsi on siihen hieno lisä, ei korvaaja. Ei ole mitään syytä, miksi sinun pitäisi uhrautua myös, vaikuttaa että sinulla on muutenkin fiksu mies toisin kuin monella täällä. Oma mieheni meillä tietää neuvolat, varaa lääkärit, hoitaa enemmän kotitöitä ja on muutenkin aikuinen vastuullinen ihminen. Se on vähän eriasia jollain sairaanhoitaja naisella, kun ei ole uraa eikä sellaista merkistystä sillä osalla omaa elämää - kuin naisella, joka on investoinut kaikkensa niiden asioiden rakentamiseen. Ne ei todellakaan menetä merkitystä lapsen myötä, kyse on omallakin kohdalla 12 vuoden kovasta työstä, että olen urallani tässä vaiheessa.
Sinänsä olisi mielenkiintoista kuulla, miksi päätit lisääntyä jos lapsi on sinulle pelkkä haitta uralle?
No meillä äykkäillä naisilla se ei ole joko tai. Tuo kommentti vaikuttaa aivan jäätävän idioottimaiselta aivopierulta.
Haluan elää mahdollisimman rikasta ja täyttä elämää. Ennen minulla oli upea ura, josta olen tyytyväinen sekä mielenkiintoisia harrastuksia. Panostin siihen, että rakennan mahdollsimman rikkaan elämän, saan mahdollisimman paljon erilaisia kokemuksia. Mitä enemmän kokee uutta ja on omalla epämukavuusalueella. sen enemmän elämästä oppii ja tulee viisautta ja tietoa. Olen asunut kolmessa eri maassa Suomen lisäksi, tutustunut hyvin erilaisiin ihmisiin ja matkustanut paljon.
Lapsi on tähän upea lisä. Päätin hommata miehen, kun pääsin yli 30 vuoden ikään. Päädyin yhteen nuoruudenrakastettuni kanssa, jolla perheenperustaminen oli myös ajankohtaista. Nyt elämäni vasta rikasta onkin, on hyvä avioliitto, jossa minulla on tasa-arvoinen kumppani kenen kanssa voin jakaa kaiken ja johon voin luottaa täysin. Lisäksi minulla on aivan mielettömän upea lapsi, jonka eteen olen valmis tekemään mitä tahansa. Voin kuitenkin varmuudella väittää, ettei lapseni olisi yhtään sen onnellisempi, jos isän rooli ja merkitys hänen elämässään olisi pienempi ja olisin jaetun vastuun sijaan ottanut kaiken vastuun itselleni. Lapsi on terve, iloinen ja hänellä on lämmin suhde molempiin vanhempiin.
Väitän, että minulla on lapselle muutenkin paljon enemmän annettavaa. Ihan pienestä asti meillä on keskusteltu paljon, tutustuttu erilaisiin asioihin ja luettu hyvin paljon kirjoja. Lapsi on kiinnostunut avaruudesta, eläimistä ja monista muista asioista, joihin käytämme tuntikaupalla aikaa ja tutkimme ja luemme. Tämä toki kaiken muun läheisyyden ja yhdessäolon lisäksi.
Kun vastuu jaetaan, ei se pikkulapsiarki ole NIIN rankkaa. Kumpikaan ei ylikuormitu, kun rinnalla on puoliso, joka pyytämättä osaa tehdä ja hoitaa asioita. Näin ollen lapsella on hyvä läsnäoleva äiti, joka ei ole liian väsynyt keskittymään, tekemään ja panostamaan.
Lol. Älykkäillä naisilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Ei tietenkään näin käy. Se on sellainen äitimyytti, että uhrataan kaikki sen lapsen eteen. Siitä nimenomaan hyötyy se äiti. Pönkittää äidin itsetuntoa, antaa elämälle merkityksen, ja täyttää tunnetyhjiön. Lisäksi kaikilla ei ole itselleen merkityksellistä tärkeää uraa, joka antaa elämälle paljon merkitystä. Lapsi on siihen hieno lisä, ei korvaaja. Ei ole mitään syytä, miksi sinun pitäisi uhrautua myös, vaikuttaa että sinulla on muutenkin fiksu mies toisin kuin monella täällä. Oma mieheni meillä tietää neuvolat, varaa lääkärit, hoitaa enemmän kotitöitä ja on muutenkin aikuinen vastuullinen ihminen. Se on vähän eriasia jollain sairaanhoitaja naisella, kun ei ole uraa eikä sellaista merkistystä sillä osalla omaa elämää - kuin naisella, joka on investoinut kaikkensa niiden asioiden rakentamiseen. Ne ei todellakaan menetä merkitystä lapsen myötä, kyse on omallakin kohdalla 12 vuoden kovasta työstä, että olen urallani tässä vaiheessa.
Sinänsä olisi mielenkiintoista kuulla, miksi päätit lisääntyä jos lapsi on sinulle pelkkä haitta uralle?
No meillä äykkäillä naisilla se ei ole joko tai. Tuo kommentti vaikuttaa aivan jäätävän idioottimaiselta aivopierulta.
Haluan elää mahdollisimman rikasta ja täyttä elämää. Ennen minulla oli upea ura, josta olen tyytyväinen sekä mielenkiintoisia harrastuksia. Panostin siihen, että rakennan mahdollsimman rikkaan elämän, saan mahdollisimman paljon erilaisia kokemuksia. Mitä enemmän kokee uutta ja on omalla epämukavuusalueella. sen enemmän elämästä oppii ja tulee viisautta ja tietoa. Olen asunut kolmessa eri maassa Suomen lisäksi, tutustunut hyvin erilaisiin ihmisiin ja matkustanut paljon.
Lapsi on tähän upea lisä. Päätin hommata miehen, kun pääsin yli 30 vuoden ikään. Päädyin yhteen nuoruudenrakastettuni kanssa, jolla perheenperustaminen oli myös ajankohtaista. Nyt elämäni vasta rikasta onkin, on hyvä avioliitto, jossa minulla on tasa-arvoinen kumppani kenen kanssa voin jakaa kaiken ja johon voin luottaa täysin. Lisäksi minulla on aivan mielettömän upea lapsi, jonka eteen olen valmis tekemään mitä tahansa. Voin kuitenkin varmuudella väittää, ettei lapseni olisi yhtään sen onnellisempi, jos isän rooli ja merkitys hänen elämässään olisi pienempi ja olisin jaetun vastuun sijaan ottanut kaiken vastuun itselleni. Lapsi on terve, iloinen ja hänellä on lämmin suhde molempiin vanhempiin.
Väitän, että minulla on lapselle muutenkin paljon enemmän annettavaa. Ihan pienestä asti meillä on keskusteltu paljon, tutustuttu erilaisiin asioihin ja luettu hyvin paljon kirjoja. Lapsi on kiinnostunut avaruudesta, eläimistä ja monista muista asioista, joihin käytämme tuntikaupalla aikaa ja tutkimme ja luemme. Tämä toki kaiken muun läheisyyden ja yhdessäolon lisäksi.
Kun vastuu jaetaan, ei se pikkulapsiarki ole NIIN rankkaa. Kumpikaan ei ylikuormitu, kun rinnalla on puoliso, joka pyytämättä osaa tehdä ja hoitaa asioita. Näin ollen lapsella on hyvä läsnäoleva äiti, joka ei ole liian väsynyt keskittymään, tekemään ja panostamaan.
Olen eri enkä jaksanut lukea kommenttiasi loppuun. Älykkyyden ja sivistykesn sijaan sinusta tulee ylimielinen vaikutelma. Hyvä, että elämäsi on hyvää, ole onnellinen. Tuon sävyinen paasaaminen av:ssa viestii kuitenkin jostain tukahdetusta aggressiosta. Ehkä närkästyit jostain kommentista, mutta jos olet älykäs ja taspainoinen ihminen, osaat hillitä itsesi anonyymeillä keskustelupalstoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaiken ei todellakaan tarvitse muuttua. Täällä toki ihannoidaan äitejä, jotka jättävät jokaisen periaatteen elämästään taakseen "lapsen edun nimissä", vaikka se lapsen etu voidaan kyllä varsin hyvin taata muutoinkin. Älykäs ihminen ja pari pohtii ja miettii asiat tarkasti etukäteen juuri kuten sinä AP teetkin. Uhrautuva äiti ei ole hyvä äiti, älykäs äiti joka osaa priorisoida ja jakaa vastuun, on hyvä äiti ja antaa lapselleen terveen ympäristön ja mallin perhe-elämästä.
Olen raskaana ja meillä ainakin mies ottaa päävastuun. En näe mitään syytä, miksi sen pitäisi olla nainen. Se, miten joillekin se "päävastuu napsahtaa" vaikka, mitä sovitaan, johtuu pällistä ja surkeasta miehestä. Tienaan tällä hetkellä nettona yli 70% enemmän kuin mieheni, asumme ulkomailla ja meillä äitiysloma on 4kk. Menen siis töihin heti äitiysloman loputtua ja mieheni jää kotiin noin vuodeksi alustavasti. Lisäksi minulla on muutoinkin työmatkoja ja muita vastuita. Urani on minulle tärkeä enkä aio uhrata itselleni tärkeitä asioita lapseni vuoksi.
Minua ei voisi vähempää kiinnostaa se, että olenko jonkun marttyyrin mielestä huono äiti. Tiedän, että osaan ja kykenen kasvattamaan mieheni kanssa tasapainoisen lapsen, jolla on lämmin, turvallinen ja hyvä koti. Mieheni on oikein täydellinen ottamaan tuon roolin, en epäile sitä yhtään. Hän hoitaa muutenkin taloutemme asioita, hoitaa laskujen maksut, varaa lääkärit ja pyörittää paljon arkea. Tekee tottakai kotityöt kysymättä, joskus enemmän kuin minä, joskus vähemmän.
En ymmärrä, millaisia puolisoita teillä oikein on, kun mies ei ota vastuuta, vaikka se sovitaan. Tai, joka ei osaa omaa lastaan hoitaa yhtä hyvin kuin äitikin. Pidä vain AP pääsi ja mielesi. Vaikka joillain on kykenemätön vastuuton ja pälli mies. ei se tarkoita, että meillä kaikilla olisi. Osalla meistä on erittäin kykenevä mies, joka on vähintään yhtä hyvä, vastuuntuntoinen ja kykenevä kuin kuka tahansa äiti.
Mielenkiintoista kuulla kokemuksesi siinä vaiheessa kun se lapsi on todella syntynyt. Helppo on sopia ja luvata etukäteen kaikkea. Kyseessä ei siis ole se, että mies olisi mikään lusmu tai pälli. Etukäteen on helppo kuvitella miten kaikki sujuu, mutta käytäntö onkin sitten toinen juttu. Itsekkään et ole hormonihuuruinesi vauvan syntymän jälkeen sama ihminen kuin ennen. Sinisilmäinen usko lupauksiin on aina tosi liikuttavaa. Tosielämässä vaan asiat harvoin menee niinkuin on suunniteltu.
Niin ja mitähän siitä ei toteutuisi? Ei me eletä kuitenkaan mieheni palkalla, joten töihin on mentävä. Suomessa on hyvät tuet, täällä on 4kk äitiysloma ja se on siinä. Lisäksi minulla on sellainen ammatti, josta en VOI olla pidempään poissa tai töihin ei ole paluuta - sitten se vasta perheemma talous menisikin pieleen.
Tottakai hormonit aiheuttavat kaikenlaisia tunteita. En kuitenkaan usko, että minusta tulee niin idootti, että hommaan itselleni potkut. Samoin en usko, että mieheni lakkaa yhtäkkiä pyörittämästä meidän arkea ja kotia, kun hän tekee sen nytkin. Miksi lakkaisi?
Vaikutat katkeralta ja hyvin ikävältä etkä erityisen älykkäältä ihmiseltä.
En ole katkera vaan realisti sekä tuon itse kokenut. Palataan asiaan kunhan ne faktat ovat sinullekkin selvinneet.
Sun kokemus ei ole kaikkien muiden kokemus. Minulla on muitakin ystäviä kenen miehet ovat olleet pidempään kotona kuin he. EI mitään ongelmaa. Miksi edes olisi? Minun mieheni on vähintään yhtä kykeneväinen kuin minä. Enkä todellakaan ole ainoa töissä käyvä äiti tässä maailmassa ja ihan hyvin ne lapset voi. Ei kaikilla perheillä ole varaa pitää toista vahempaa kotona vuosikaupalla, meillä on, joten olemme todella hyvässä asemassa. Lapselle ei ole mitään merkitystä edelleenkään, että onko sillä lähivanhemmalla pippeli. Sillä perusteella esimerkiksi yksikään homo ei saisi hoidettua tervettä lasta, koska miehestä ei siihen ole.
Meillä nyt ei vaan ole taloudellista mahdollisuutta minun heittäytyä työttömäksi. Töihin on mentävä, kävi mitä kävi. En ole huolissani, en ole muutenkaan erityisen herkkä tai nössö. Varmasti se on rankkaa, mutta mitä sitten? Olen selvinnyt muistakin rankoista kokemuksista.
Tässä haluaisin kysyä, että miksi haluat lapsen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokemuksen syvällä rintaäänellä ja hieman samanlaisissa kuvioissa perhe-elämää pyörittäneenä sanoisin, että kannattaa varautua siihen, että päävastuu saattaa sinulle napsahtaa, oli tämä suunniteltu asiantila tai ei. Kahden maan välillä asumisen ja reissaamisen yhdistäminen perhe-elämään ei aina ole maailman yksinkertaisin juttu eikä sen toteuttaminen aina suju kaikkien oikeudenmukaisuuden sääntöjen mukaan. Toisenlaisiakin tarinoita lienee olemassa, meillä ei loppujen lopuksi toiminut. Suosittelen myös, että puhutte avoimesti siitä, mitä tapahtuu, jos lasten jälkeen tuleekin ero. Toinen vanhemmista saattaa joutua näissä tilanteissa aika kohtuuttomaan asemaan. Näistä kannattaa olla tietoinen. Aina kaikki ei suju kuin Strömsössä.
Niin, kaikki on mahdollista ja tästä on keskusteltu.
Tiedän kyllä, että ei ole se helpoin kuvio. Itse olen perhe-elämään valmis ainoastaan tasapuolisuuden ehdolla, vastuu jaetaan ja minun työni ym. vuoksi sitten jossain kohtaa sitä siirretään enemmän isälle. Jos päävastuu sitten vastoin suunnitelmia napsahtaisikin minulle, olisin hyvin pettynyt, katkera ja vihainen. Mutta kai se olisi sitten pakko vain handlata jotenkin, mutta moisesta sopimusrikkomuksesta seuraisi todennäköisesti ero.
Lapsia ei ole suunnitelmissa kuin yksi, jos nyt sitäkään. Tämä on vielä auki.
Ap
En taida nyt ymmärtää. Olet valmis vain tasapuoliseen vanhemmuuteen mutta niin, että lähinnä mies on vastuussa lapsesta.
Kumpaa siis todella haluaisit, tasapuolisuutta vai vapautta jatkaa elämää niinkuin tähänkin asti?
Silloin kun sinä matkustaisit kotimaahasi, ilmeisesti tapaamaan lapsuuden perhettäsi ja ystäviä, niin etkö todella ottaisi lasta mukaan?
Voi olla, että jos päädytte lapsen hankkimaan sinun ei huvitakkaan olla niin paljoa pois lapsen luota, toivottavasti miehesi ei pety kun ei välttämättä saakkaan päättää itse kaikesta lapseen liittyvästä.
Itsekin ajattelin, että ihana kun lapsen voi laittaa 10 kuisena jo päiväkotiin ja voi itse mennä töihin, niin vaan nyt kolmen vuoden jälkeen olen vieläkin kotona jo toistakin pikkuista hoitamassa :) ja miehen kanssa ollaan silti ihan tasaveroiset huoltajat vaikka mies joutuukin käymään töissä.
Kuulostat kyllä sellaiselta ihmiseltä, että en suosittele lisääntymistä. Lapsen täytyy saada tuntea olevansa haluttu ja rakastettu eikä mikään taakka. Etukäteen et voi tietää miten elämä lapsen kanssa menee, vaikka kuinka suunnittelisit.
Lapsesi aistii kyllä sinusta jos koet lapsen vähänkin taakaksi ym. Itse en ollut haluttu ja sen sain kyllä tuntea jo varhaisessa vaiheessa lapsuuttani. Koko aikuisikä onkin mennyt itsetunnon rakentamisessa, hyväksymisen ja katkeruuden tunnetiloissa ym. Jos nyt teet lapsen noilla fiiliksilläsi, niin pahimmillasi pilaat kahden ihmisen elämän. Omasi ja lapsen.