Jos haluamme lapsen, onko minun naisena otettava päävastuu?

Vierailija kirjoitti:

En sano, että äidin pitäisi olla päivät pullaa leipova kotiäiti, mutta kyllä lapsi muuttaa elämää ja sitoo paljon. Ap:n asenne on sellainen, että joko se muuttuu rytisemällä kun lapsi syntyy, tai sitten miehen pitää olla valmis ottamaan perinteisen kotiäidin rooli (ja mielellään hyvä turvaverkko).

Mitäs kun olet suunnittelut matkustavasi viikoksi jonnekin ja vauva on valvottanut yöt niin, että mies ei jaksa häntä yksin hoitaa?

Voi jessus... En edes ole ap, mutta mitenköhän kuvittelet yksinhuoltajaäitien selviävän valvottavan vauvan kanssa? Joko niillä on sukulaisia/ystäviä, jotka auttavat, tai sitten ei. Sitten pitää selvitä yksin. Minäkin heräsin monta kertaa yössä vauvan ekan vuoden ajan ihan joka helvetin yö, mies kuorsasi vieressä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.

Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.

Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?

Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.

Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.

Ap

Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.

Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.

Ap

Ura ja ura. Se ura ei katoa mihinkään,voit ikäänkuin laittaa sen tauolle. Haluat lapsen nyt, nähdä mummoa ja kaikkee mahdollista, laita se tuleva lapsi nyt etusijalle,sinun urasi on listan häntäpäässä nyt muutaman vuoden.

Panosta perheeseesi,mieheesi, älä itseesi pelkästään.

Muutaman vuoden..? Eikö äitysloma kestä 9 kk?

Ps. Monissa asiantuntijatehtävissä ura kärsii huimasti jos sen laittaa "muutamaksi vuodeksi ikään kuin tauolle".

Kyse on valinnoista, kumpi on sulle tärkeämpi.

Nyt en ymmärtänyt. Kuinka kauan sun mielestä pitää pysyä poissa töistä jotta lapsi on äidille tärkeä? Miksi molemmat ei voisi olla tärkeitä, ura ja perhe?

/Se jolle vastasit

Tottakai molemmat voi olla tärkeitä,et vaan pysty pitämään molempia mukana täyspainoisesti niin,ettei kumpikaan kärsisi.

Tämä vaatisi nyt ehdottomasti perusteluja.

Ohiksena: minun äitini hankki paljon lapsia ja teki hienoa uraa. Sen hinta: äiti löi usein stressaantuneena lapsiaan. Ei lapsista sitten kovin tasapainoisia ole kasvanut.

Sen uran vikako oli että äitisi oli väkivaltainen? Nyt on tainnut terapiat epäonnistua pahasti.

Ps. Uraa voi tehdä myös sellaisessa työssä josta nauttii. Ja vaikka ei nauttisi, normaali ihminen ei hakkaa lapsiaan.

Pointti oli siinä, että on järkevää välttää liian suuren stressin ja vastuun haalimista, koska sillä ei ole pitkällä aikavälillä edullisia vaikutuksia ihmisiin. 

Se on kyllä totta. Kuitenkaan uran tekeminen ei tarkoita automaattisesti suurta stressiä ja suuren vastuun haalimista. Heikkolahjaisten kohdalla ehkä, mutta he tuskin uraa päätyvät rakentamaankaan.

Miksi puhut koko ajan heikkolahjaisista? Oletko itse sellainen? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.

Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.

Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?

Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.

Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.

Ap

Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.

Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.

Ap

Ura ja ura. Se ura ei katoa mihinkään,voit ikäänkuin laittaa sen tauolle. Haluat lapsen nyt, nähdä mummoa ja kaikkee mahdollista, laita se tuleva lapsi nyt etusijalle,sinun urasi on listan häntäpäässä nyt muutaman vuoden.

Panosta perheeseesi,mieheesi, älä itseesi pelkästään.

Muutaman vuoden..? Eikö äitysloma kestä 9 kk?

Ps. Monissa asiantuntijatehtävissä ura kärsii huimasti jos sen laittaa "muutamaksi vuodeksi ikään kuin tauolle".

Kyse on valinnoista, kumpi on sulle tärkeämpi.

Nyt en ymmärtänyt. Kuinka kauan sun mielestä pitää pysyä poissa töistä jotta lapsi on äidille tärkeä? Miksi molemmat ei voisi olla tärkeitä, ura ja perhe?

/Se jolle vastasit

Tottakai molemmat voi olla tärkeitä,et vaan pysty pitämään molempia mukana täyspainoisesti niin,ettei kumpikaan kärsisi.

Tämä vaatisi nyt ehdottomasti perusteluja.

Ohiksena: minun äitini hankki paljon lapsia ja teki hienoa uraa. Sen hinta: äiti löi usein stressaantuneena lapsiaan. Ei lapsista sitten kovin tasapainoisia ole kasvanut.

Sen uran vikako oli että äitisi oli väkivaltainen? Nyt on tainnut terapiat epäonnistua pahasti.

Ps. Uraa voi tehdä myös sellaisessa työssä josta nauttii. Ja vaikka ei nauttisi, normaali ihminen ei hakkaa lapsiaan.

Pointti oli siinä, että on järkevää välttää liian suuren stressin ja vastuun haalimista, koska sillä ei ole pitkällä aikavälillä edullisia vaikutuksia ihmisiin. 

Se on kyllä totta. Kuitenkaan uran tekeminen ei tarkoita automaattisesti suurta stressiä ja suuren vastuun haalimista. Heikkolahjaisten kohdalla ehkä, mutta he tuskin uraa päätyvät rakentamaankaan.

Miksi puhut koko ajan heikkolahjaisista? Oletko itse sellainen? 

En ole tuo joka tuon kirjoitti eikä täällä ole kukaan maininnut aikaisemmin heikkolahjaisuutta., mutta tämän keskustelun perusteella tuntuu, että todella moni täällä ON heikkolahjainen lähärinainen. Jos ei päätä ole sen parempaan ollut, niin kyllä se jostain kertoo. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.

Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.

Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?

Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.

Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.

Ap

Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.

Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.

Ap

Ura ja ura. Se ura ei katoa mihinkään,voit ikäänkuin laittaa sen tauolle. Haluat lapsen nyt, nähdä mummoa ja kaikkee mahdollista, laita se tuleva lapsi nyt etusijalle,sinun urasi on listan häntäpäässä nyt muutaman vuoden.

Panosta perheeseesi,mieheesi, älä itseesi pelkästään.

Muutaman vuoden..? Eikö äitysloma kestä 9 kk?

Ps. Monissa asiantuntijatehtävissä ura kärsii huimasti jos sen laittaa "muutamaksi vuodeksi ikään kuin tauolle".

Kyse on valinnoista, kumpi on sulle tärkeämpi.

Nyt en ymmärtänyt. Kuinka kauan sun mielestä pitää pysyä poissa töistä jotta lapsi on äidille tärkeä? Miksi molemmat ei voisi olla tärkeitä, ura ja perhe?

/Se jolle vastasit

Tottakai molemmat voi olla tärkeitä,et vaan pysty pitämään molempia mukana täyspainoisesti niin,ettei kumpikaan kärsisi.

Tämä vaatisi nyt ehdottomasti perusteluja.

Ohiksena: minun äitini hankki paljon lapsia ja teki hienoa uraa. Sen hinta: äiti löi usein stressaantuneena lapsiaan. Ei lapsista sitten kovin tasapainoisia ole kasvanut.

Sen uran vikako oli että äitisi oli väkivaltainen? Nyt on tainnut terapiat epäonnistua pahasti.

Ps. Uraa voi tehdä myös sellaisessa työssä josta nauttii. Ja vaikka ei nauttisi, normaali ihminen ei hakkaa lapsiaan.

Pointti oli siinä, että on järkevää välttää liian suuren stressin ja vastuun haalimista, koska sillä ei ole pitkällä aikavälillä edullisia vaikutuksia ihmisiin. 

Se on kyllä totta. Kuitenkaan uran tekeminen ei tarkoita automaattisesti suurta stressiä ja suuren vastuun haalimista. Heikkolahjaisten kohdalla ehkä, mutta he tuskin uraa päätyvät rakentamaankaan.

Miksi puhut koko ajan heikkolahjaisista? Oletko itse sellainen? 

En ole aiemmin sitä maininnut enkä ole muidenkaan huomannut tässä keskustelussa niin tekevän. Luetunymmärtämisessä taas vikaa, liekö heikkolahjaisuutta... :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.

Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.

Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?

Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.

Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.

Ap

Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.

Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.

Ap

Ura ja ura. Se ura ei katoa mihinkään,voit ikäänkuin laittaa sen tauolle. Haluat lapsen nyt, nähdä mummoa ja kaikkee mahdollista, laita se tuleva lapsi nyt etusijalle,sinun urasi on listan häntäpäässä nyt muutaman vuoden.

Panosta perheeseesi,mieheesi, älä itseesi pelkästään.

Muutaman vuoden..? Eikö äitysloma kestä 9 kk?

Ps. Monissa asiantuntijatehtävissä ura kärsii huimasti jos sen laittaa "muutamaksi vuodeksi ikään kuin tauolle".

Kyse on valinnoista, kumpi on sulle tärkeämpi.

Nyt en ymmärtänyt. Kuinka kauan sun mielestä pitää pysyä poissa töistä jotta lapsi on äidille tärkeä? Miksi molemmat ei voisi olla tärkeitä, ura ja perhe?

/Se jolle vastasit

Tottakai molemmat voi olla tärkeitä,et vaan pysty pitämään molempia mukana täyspainoisesti niin,ettei kumpikaan kärsisi.

Tämä vaatisi nyt ehdottomasti perusteluja.

Ohiksena: minun äitini hankki paljon lapsia ja teki hienoa uraa. Sen hinta: äiti löi usein stressaantuneena lapsiaan. Ei lapsista sitten kovin tasapainoisia ole kasvanut.

Sen uran vikako oli että äitisi oli väkivaltainen? Nyt on tainnut terapiat epäonnistua pahasti.

Ps. Uraa voi tehdä myös sellaisessa työssä josta nauttii. Ja vaikka ei nauttisi, normaali ihminen ei hakkaa lapsiaan.

Pointti oli siinä, että on järkevää välttää liian suuren stressin ja vastuun haalimista, koska sillä ei ole pitkällä aikavälillä edullisia vaikutuksia ihmisiin. 

Se on kyllä totta. Kuitenkaan uran tekeminen ei tarkoita automaattisesti suurta stressiä ja suuren vastuun haalimista. Heikkolahjaisten kohdalla ehkä, mutta he tuskin uraa päätyvät rakentamaankaan.

Miksi puhut koko ajan heikkolahjaisista? Oletko itse sellainen? 

En ole tuo joka tuon kirjoitti eikä täällä ole kukaan maininnut aikaisemmin heikkolahjaisuutta., mutta tämän keskustelun perusteella tuntuu, että todella moni täällä ON heikkolahjainen lähärinainen. Jos ei päätä ole sen parempaan ollut, niin kyllä se jostain kertoo. 

Sinäkään et selvästi ole mikään sivistynyt ihminen, kun tuolla tavoin toisia morkkaat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.

Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.

Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?

Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.

Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.

Ap

Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.

Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.

Ap

Ura ja ura. Se ura ei katoa mihinkään,voit ikäänkuin laittaa sen tauolle. Haluat lapsen nyt, nähdä mummoa ja kaikkee mahdollista, laita se tuleva lapsi nyt etusijalle,sinun urasi on listan häntäpäässä nyt muutaman vuoden.

Panosta perheeseesi,mieheesi, älä itseesi pelkästään.

Muutaman vuoden..? Eikö äitysloma kestä 9 kk?

Ps. Monissa asiantuntijatehtävissä ura kärsii huimasti jos sen laittaa "muutamaksi vuodeksi ikään kuin tauolle".

Kyse on valinnoista, kumpi on sulle tärkeämpi.

Nyt en ymmärtänyt. Kuinka kauan sun mielestä pitää pysyä poissa töistä jotta lapsi on äidille tärkeä? Miksi molemmat ei voisi olla tärkeitä, ura ja perhe?

/Se jolle vastasit

Tottakai molemmat voi olla tärkeitä,et vaan pysty pitämään molempia mukana täyspainoisesti niin,ettei kumpikaan kärsisi.

Tämä vaatisi nyt ehdottomasti perusteluja.

Ohiksena: minun äitini hankki paljon lapsia ja teki hienoa uraa. Sen hinta: äiti löi usein stressaantuneena lapsiaan. Ei lapsista sitten kovin tasapainoisia ole kasvanut.

Sen uran vikako oli että äitisi oli väkivaltainen? Nyt on tainnut terapiat epäonnistua pahasti.

Ps. Uraa voi tehdä myös sellaisessa työssä josta nauttii. Ja vaikka ei nauttisi, normaali ihminen ei hakkaa lapsiaan.

Pointti oli siinä, että on järkevää välttää liian suuren stressin ja vastuun haalimista, koska sillä ei ole pitkällä aikavälillä edullisia vaikutuksia ihmisiin. 

Se on kyllä totta. Kuitenkaan uran tekeminen ei tarkoita automaattisesti suurta stressiä ja suuren vastuun haalimista. Heikkolahjaisten kohdalla ehkä, mutta he tuskin uraa päätyvät rakentamaankaan.

Miksi puhut koko ajan heikkolahjaisista? Oletko itse sellainen? 

En ole tuo joka tuon kirjoitti eikä täällä ole kukaan maininnut aikaisemmin heikkolahjaisuutta., mutta tämän keskustelun perusteella tuntuu, että todella moni täällä ON heikkolahjainen lähärinainen. Jos ei päätä ole sen parempaan ollut, niin kyllä se jostain kertoo. 

Sinäkään et selvästi ole mikään sivistynyt ihminen, kun tuolla tavoin toisia morkkaat. 

Älykkyys ja sivistys ei nyt valitettavasti korreloi sen kanssa, ettenkö voisi "morkata" tai halveksua heikkolahjaisia naisia. Voin nimittäin lyödä vetoa, että omaan huomattavasti enemmän sivistystä, yleistietoa ja elämänkokemusta, kuin nainen, josta ei ole muuhun kuin lähäriksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kuulosta siltä,että lapsella tulisi olemaan hyvä ja rakastava koti sekä vanhemmat. Parempi jättää se lapsi tekemättä, koska liiaksi haluat kiinni pitää sinulle annetuista "eduista"

Voitko perustella? Ja mistä "eduista" minun pitäisi luopua?

Lapsellahan siis olisi isä aina kotona turvapilarina, minun nyt vain on tosi vaikea muuttaa töitäni tai olla vierailematta kotimaassa. Tämä on meidän elämä.

Ap

Et sinä ole valmis joustamaan tai luopumaan mistään. Ilmiselvästi et ole valmis äidiksi

Ohis

Eikö tämä ole vain ja ainoastaan perheen asia, miten haluaa järjetellä kuvionsa? Vai miksi kyselet mammapalstalta apuja?

Musta ei ole oikein, että itsekkäät minäminä-vanhemmat lisääntyvät. Pysykööt lapsettomina, jos kaikki pyörii oman navan ympärillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kuulosta siltä,että lapsella tulisi olemaan hyvä ja rakastava koti sekä vanhemmat. Parempi jättää se lapsi tekemättä, koska liiaksi haluat kiinni pitää sinulle annetuista "eduista"

Voitko perustella? Ja mistä "eduista" minun pitäisi luopua?

Lapsellahan siis olisi isä aina kotona turvapilarina, minun nyt vain on tosi vaikea muuttaa töitäni tai olla vierailematta kotimaassa. Tämä on meidän elämä.

Ap

Lasta kohtaan ei ole missään nimessä oikein mikään pidempi ero äidistään. Se on psyykkistä kaltoinkohtelelua! Lue psykologiaa ja kasvatustieteitä, niin opit. Esim viikkokin on aivan liian pitkä aika ja aiheuttaa eroshokin.

Olis kiva tietää mikä on niin pakottava tarve matkustaa tai tehdä töitä? Ellei kyse ole sun syöpähoidoista tms. ni en ymmärrä miten voit esittää toimintasi pakollisena ottaen huomioon, mitä olet valmis uhraamaan oman.

Olet liian itsekäs. Älä tee lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokemuksen syvällä rintaäänellä ja hieman samanlaisissa kuvioissa perhe-elämää pyörittäneenä sanoisin, että kannattaa varautua siihen, että päävastuu saattaa sinulle napsahtaa, oli tämä suunniteltu asiantila tai ei. Kahden maan välillä asumisen ja  reissaamisen yhdistäminen perhe-elämään ei aina ole maailman yksinkertaisin juttu eikä sen toteuttaminen aina suju kaikkien oikeudenmukaisuuden sääntöjen mukaan. Toisenlaisiakin tarinoita lienee olemassa, meillä ei loppujen lopuksi toiminut. Suosittelen myös, että puhutte avoimesti siitä, mitä tapahtuu, jos lasten jälkeen tuleekin ero. Toinen vanhemmista saattaa joutua  näissä tilanteissa aika kohtuuttomaan asemaan.  Näistä kannattaa olla tietoinen. Aina kaikki ei suju kuin Strömsössä.  

Niin, kaikki on mahdollista ja tästä on keskusteltu.

Tiedän kyllä, että ei ole se helpoin kuvio. Itse olen perhe-elämään valmis ainoastaan tasapuolisuuden ehdolla, vastuu jaetaan ja minun työni ym. vuoksi sitten jossain kohtaa sitä siirretään enemmän isälle. Jos päävastuu sitten vastoin suunnitelmia napsahtaisikin minulle, olisin hyvin pettynyt, katkera ja vihainen. Mutta kai se olisi sitten pakko vain handlata jotenkin, mutta moisesta sopimusrikkomuksesta seuraisi todennäköisesti ero.

Lapsia ei ole suunnitelmissa kuin yksi, jos nyt sitäkään. Tämä on vielä auki.

Ap

Onpa tosiaan tasapuplista siirtää isälle, kun mamma hupimatkailee itsekseen :'D

Kummallisia vastauksia täällä. Jos parsiskunta sopii vastuut, niin mitä se haittaa? Varsinkin jos et imetä, vauvan hoito on helposti järjestettävissä. Miehesi pärjää kyllä esim sen viikon vauvan kanssa yhtä lailla mitä sinäkin. Antaa mennä vaan, vauvoja syntyy vaikka minkälaisiin kulttuureihin ja ihan täyspäisiä aikuisia heistä kasvaa.

Mun tuntuma on se, että naiset itse arvostavat itsensä ja omat tarpeensa, menonsa, harrastuksensa ja työnsä miehen vastaavia vähemmän tärkeiksi. En osaa sanoa mistä tämä johtuu, kasvatuksesta tai muusta vai monen asian summa.

Yhtä kaikki tämä johtaa siihen että nainen ottaa tiedostamattaan tai tiedostaen enemmän vastuuta lapsen ja lodon asioista ”sillä onhan miehen menot ja työ tärkeämpiä”.

Ei miehet halua naisen vähättelevän omia menojaan, päinvastoin. Mutta jos nainen itse asettaa itsensä siihen rooliin niin mieskin luiskahtaa helposti siihen toiseen poteroon.

Naisena ajattelen, että minun on itse arvostettava itseäni ja tekemisiäni ja silloin muutkin, mies mukaanlukien, tekevät niin. Miehiltä tämä käy usein luontevammin.

Se, tuleeko lapsi hoidetuksija rakastetuksi ei ole kiinni siitä että nsinen ottaa jonkun ihme ”pääroolin”.

Tasavertaisuus perheessä ja parisuhteessa ja sen vaatiminen ei tidellakaan tarkoita etteikö lapsi ” mahtuisi siihen kuvioon”, päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Suoraan sanottuna ahdistaa tuo perhe-elämän malli, jota olen nähnyt suurimmalla osalla. Eli äiti hoitaa eniten, suunnittelee ja on viime kädessä vastuussa, luopuu omista menoistaan ja mahdollisesta urastaan. Mies taas toimii annetuissa raameissa, osallistuu kyllä aktiivisestikin, mutta silti nainen on se dynamo ja uhrautuja lapsiasioissa.

Meillä tuo ei tulisi varmaan toimimaan, sillä ensinnäkin asumme kahdessa maassa, ja jos saisimme lapsen, reissaisimme paljon kahden maan väliä ja aina perhettä ei voi ottaa mukaan/eivät jaksa lähteä, joten miehen olisi jäätävä esim. viikoksi lapsen kanssa. Lisäksi minulla on työ, joka vaatii jonkin verran reissaamista.

Työtäni en luonnollisestikaan aio lopettaa lapsensaantiin ja kotimaassani haluan käydä usein. Tämä tietysti vaatii paljon joustoa perheeltä, mutta tämä nyt on minun elämääni ja tuntuisi pahalta ja vaikealta luopua näistä elämäni perusasioista. Enkä sitä aio tehdäkään.

Monet ovat kauhistelleet ajatusta, että olisin pois kotoa, mutta onhan niitä isiäkin reissuhommissa ja pitkiä aikoja pois. Mä en oikein näe muuta mahdollisuutta kuin että mies ottaa vähän enemmän vetovastuuta, jos perheen haluamme. Hänelle se on oikein mielekäs ajatus, ympäristö paheksuu.

Onko kaiken tosiaan muututtava jos lapsen haluaa? Ja tämä nyt oli vain ajatusleikkiä ja suunnitelmaa, sillä mitään päätöksiä ei ole tehty. Kannattaako minun edes harkita lasta, kun en ole valmis muuttamaan kaikkea ja "itsekkäästi" aion pitää kiinni mm.työstäni ja tiiviistä vierailuista kotimaassani. Ikääkin kohta 35, mutta mitään suurta fiilistä suuntaan tai toiseen ei ole tullut.

Näin se valitettavasti menee. Varaudu myös, että on iso todennäköisyys jäädä yksinhuoltajaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.

Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.

Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?

Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.

Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.

Ap

Sinähän olet tekemässä päinvastoin: vastuu miehelle, kun sinä teet mitä haluat. Sekin on kyllä todella kaukana tasapuolisuudesta. Miksi hankkia lapsia, jos ei ole valmis muuttamaan mitään? Vaikutat aikuislapselta, jota ei lapsen hyvinvointi kiinnosta pätkääkään.

Tiesitkö, että on perheitä, joissa kumpikin kantaa yhtä paljon vastuuta, joissa toinen ei latele vaan omia ehtojaan etukäteen, joissa neuvotellaan ja tehdään kompromisseja, joissa MOLEMMILLE vanhemmille lapsen etu on tärkeintä. Sitä sanotaan tasapuolisuudeksi. Eikä sitä, et ku kerta monissa perheissä eletään 50-lukua, ni minä mamma dumppaan lapset isukille ja lähden reissuun yksin, kun en jaksa ottaa perhettä mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.

Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.

Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?

Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.

Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.

Ap

Tällä palstalla ja korostan _tällä palstalla_ tuollainen vinoutunut elämisen malli on standardi. Nyt olet hyökännyt palstamammojen vinoutunutta elämänhallintaa eli elämänhallitsemattomuutta vastaan aloitteellasi. - No, enivei, kyllä voitte lapsen hankkia. Me saimme ainokaisemme, kun olimme 41-vuotiaita, ja meillä arki sujui hyvin. Onneksi maitoa ei tullut kuin 1,5 vk ja sen jälkeen mies osti vastiketta kaupasta ja antoi sitä. - Nykyään lapsemme on jo aikuinen ja asuu eri maassa kuin me.

Vierailija kirjoitti:

Mun tuntuma on se, että naiset itse arvostavat itsensä ja omat tarpeensa, menonsa, harrastuksensa ja työnsä miehen vastaavia vähemmän tärkeiksi. En osaa sanoa mistä tämä johtuu, kasvatuksesta tai muusta vai monen asian summa.

Yhtä kaikki tämä johtaa siihen että nainen ottaa tiedostamattaan tai tiedostaen enemmän vastuuta lapsen ja lodon asioista ”sillä onhan miehen menot ja työ tärkeämpiä”.

Ei miehet halua naisen vähättelevän omia menojaan, päinvastoin. Mutta jos nainen itse asettaa itsensä siihen rooliin niin mieskin luiskahtaa helposti siihen toiseen poteroon.

Naisena ajattelen, että minun on itse arvostettava itseäni ja tekemisiäni ja silloin muutkin, mies mukaanlukien, tekevät niin. Miehiltä tämä käy usein luontevammin.

Se, tuleeko lapsi hoidetuksija rakastetuksi ei ole kiinni siitä että nsinen ottaa jonkun ihme ”pääroolin”.

Tasavertaisuus perheessä ja parisuhteessa ja sen vaatiminen ei tidellakaan tarkoita etteikö lapsi ” mahtuisi siihen kuvioon”, päinvastoin.

Onko oikeesti asia näin? Mä en tunne yhtään suomalaista lapsiperhettä, jossa äiti ei pääsisi täysin samalla tavalla harrastamaan kuin perheenisä. En ainuttakaan. Onko tämä muka yleistä, että naiset istuvat kotiin kahlittuna?

Erottaisin tästä kyllä ap:n matkailut ym. Jos vanhemman on pakko töidensä vuoksi matkailla, ni sitten varmaan on. Mutta tässäkin olis hyvä olla joku kohtuus. Mut tämän lisäksi, että matkailua on paljon, ap haluaa vaan säännöllisiä omia lomia. Ihan sairasta. Olkoon vanhempi kumpaa tahansa sukupuolta, niin tällaisen ei tulis lasta hankkia ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.

Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.

Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?

Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.

Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.

Ap

Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.

Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.

Ap

Ura ja ura. Se ura ei katoa mihinkään,voit ikäänkuin laittaa sen tauolle. Haluat lapsen nyt, nähdä mummoa ja kaikkee mahdollista, laita se tuleva lapsi nyt etusijalle,sinun urasi on listan häntäpäässä nyt muutaman vuoden.

Panosta perheeseesi,mieheesi, älä itseesi pelkästään.

Muutaman vuoden..? Eikö äitysloma kestä 9 kk?

Ps. Monissa asiantuntijatehtävissä ura kärsii huimasti jos sen laittaa "muutamaksi vuodeksi ikään kuin tauolle".

Kyse on valinnoista, kumpi on sulle tärkeämpi.

Nyt en ymmärtänyt. Kuinka kauan sun mielestä pitää pysyä poissa töistä jotta lapsi on äidille tärkeä? Miksi molemmat ei voisi olla tärkeitä, ura ja perhe?

/Se jolle vastasit

Tottakai molemmat voi olla tärkeitä,et vaan pysty pitämään molempia mukana täyspainoisesti niin,ettei kumpikaan kärsisi.

Tämä vaatisi nyt ehdottomasti perusteluja.

Ohiksena: minun äitini hankki paljon lapsia ja teki hienoa uraa. Sen hinta: äiti löi usein stressaantuneena lapsiaan. Ei lapsista sitten kovin tasapainoisia ole kasvanut.

Sen uran vikako oli että äitisi oli väkivaltainen? Nyt on tainnut terapiat epäonnistua pahasti.

Ps. Uraa voi tehdä myös sellaisessa työssä josta nauttii. Ja vaikka ei nauttisi, normaali ihminen ei hakkaa lapsiaan.

Pointti oli siinä, että on järkevää välttää liian suuren stressin ja vastuun haalimista, koska sillä ei ole pitkällä aikavälillä edullisia vaikutuksia ihmisiin. 

Se on kyllä totta. Kuitenkaan uran tekeminen ei tarkoita automaattisesti suurta stressiä ja suuren vastuun haalimista. Heikkolahjaisten kohdalla ehkä, mutta he tuskin uraa päätyvät rakentamaankaan.

Miksi puhut koko ajan heikkolahjaisista? Oletko itse sellainen? 

En ole tuo joka tuon kirjoitti eikä täällä ole kukaan maininnut aikaisemmin heikkolahjaisuutta., mutta tämän keskustelun perusteella tuntuu, että todella moni täällä ON heikkolahjainen lähärinainen. Jos ei päätä ole sen parempaan ollut, niin kyllä se jostain kertoo. 

Sinäkään et selvästi ole mikään sivistynyt ihminen, kun tuolla tavoin toisia morkkaat. 

Älykkyys ja sivistys ei nyt valitettavasti korreloi sen kanssa, ettenkö voisi "morkata" tai halveksua heikkolahjaisia naisia. Voin nimittäin lyödä vetoa, että omaan huomattavasti enemmän sivistystä, yleistietoa ja elämänkokemusta, kuin nainen, josta ei ole muuhun kuin lähäriksi. 

En ole lähihoitaja, mutta arvostan heidän tekemäänsä työtä. Olit miten koulutettu ihminen hienossa asemassa tahansa, niin sivistys sinulta puuttuu. Muuten et käyttäytyisi tuolla tavoin.

Vierailija kirjoitti:

Kummallisia vastauksia täällä. Jos parsiskunta sopii vastuut, niin mitä se haittaa? Varsinkin jos et imetä, vauvan hoito on helposti järjestettävissä. Miehesi pärjää kyllä esim sen viikon vauvan kanssa yhtä lailla mitä sinäkin. Antaa mennä vaan, vauvoja syntyy vaikka minkälaisiin kulttuureihin ja ihan täyspäisiä aikuisia heistä kasvaa.

Ei lapsi ole mikään pariskunnan omistuskappale, jota pompotella miten vaan. Hän on oma yksilönsä, jolla on oikeus syntyä rakastavaa kotiin, jossa molemmat vanhemmat välittävät, hoitavat, kasvattavat ja ovat läsnä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kuulosta siltä,että lapsella tulisi olemaan hyvä ja rakastava koti sekä vanhemmat. Parempi jättää se lapsi tekemättä, koska liiaksi haluat kiinni pitää sinulle annetuista "eduista"

Voitko perustella? Ja mistä "eduista" minun pitäisi luopua?

Lapsellahan siis olisi isä aina kotona turvapilarina, minun nyt vain on tosi vaikea muuttaa töitäni tai olla vierailematta kotimaassa. Tämä on meidän elämä.

Ap

Lasta kohtaan ei ole missään nimessä oikein mikään pidempi ero äidistään. Se on psyykkistä kaltoinkohtelelua! Lue psykologiaa ja kasvatustieteitä, niin opit. Esim viikkokin on aivan liian pitkä aika ja aiheuttaa eroshokin.

Olis kiva tietää mikä on niin pakottava tarve matkustaa tai tehdä töitä? Ellei kyse ole sun syöpähoidoista tms. ni en ymmärrä miten voit esittää toimintasi pakollisena ottaen huomioon, mitä olet valmis uhraamaan oman.

Olet liian itsekäs. Älä tee lapsia.

Minä luen sekä psykologiaa että kasvatustiedettä kuudetta vuotta, mutta tällaisiin tutkimuksiin en ole törmännyt ollenkaan. Olisko jotain lähteitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.

Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.

Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?

Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.

Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.

Ap

Meillä meni sektiossa homma pahasti pieleen ja olin sairaalassa kuukauden letkuissa kun lapsi syntyi. Mies hoiti vauvan. Siitä lähtien mies on ollut monesti suuremmassa roolissa lapsen suhteen kuin minä. Enkä ole todellakaan tuntenut mitään perinteiden taakkoja tai muita hölynpölyjä. Meillä on lapsi, josta molemmat huolehtivat ja, jota molemmat hoitavat ja kaikille neuvoloille, päiväkodeille ja ties mille on ollut ihan fine, että isä on vanhempi ihan siinä missä äitikin ja isä käyttää lasta neuvolassa ihan siinä missä äitikin. Älä rakentele jotain ihme asennevammoja ennen kuin edes kokeilet millaista on olla vanhempi nykyajan maailmassa. Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.

Lapsi ei ole mikään koekaniini. Siinä vaiheessa, kun se lapsi on jo tuloillaan, on se tässä ja nyt eli mistään kokeilemisesta ei voi puhua. Se, että teillä meni noin, ei tarkoita suurella osalla olevan samoin.

Ja yleensä, valitettavasti, se päävastuu kyllä kaatuu äidille. Kaikilla ei myöskään äidinvaistot herää samalla tavalla, joten turha tuudittautua siihen, että ap kokisi muut asiat vähäpätöisemmiksi. Hyvä, että ap harkitsee joka kantilta.