Lue keskustelun säännöt.
Jos haluamme lapsen, onko minun naisena otettava päävastuu?
02.10.2018 |
Suoraan sanottuna ahdistaa tuo perhe-elämän malli, jota olen nähnyt suurimmalla osalla. Eli äiti hoitaa eniten, suunnittelee ja on viime kädessä vastuussa, luopuu omista menoistaan ja mahdollisesta urastaan. Mies taas toimii annetuissa raameissa, osallistuu kyllä aktiivisestikin, mutta silti nainen on se dynamo ja uhrautuja lapsiasioissa.
Meillä tuo ei tulisi varmaan toimimaan, sillä ensinnäkin asumme kahdessa maassa, ja jos saisimme lapsen, reissaisimme paljon kahden maan väliä ja aina perhettä ei voi ottaa mukaan/eivät jaksa lähteä, joten miehen olisi jäätävä esim. viikoksi lapsen kanssa. Lisäksi minulla on työ, joka vaatii jonkin verran reissaamista.
Työtäni en luonnollisestikaan aio lopettaa lapsensaantiin ja kotimaassani haluan käydä usein. Tämä tietysti vaatii paljon joustoa perheeltä, mutta tämä nyt on minun elämääni ja tuntuisi pahalta ja vaikealta luopua näistä elämäni perusasioista. Enkä sitä aio tehdäkään.
Monet ovat kauhistelleet ajatusta, että olisin pois kotoa, mutta onhan niitä isiäkin reissuhommissa ja pitkiä aikoja pois. Mä en oikein näe muuta mahdollisuutta kuin että mies ottaa vähän enemmän vetovastuuta, jos perheen haluamme. Hänelle se on oikein mielekäs ajatus, ympäristö paheksuu.
Onko kaiken tosiaan muututtava jos lapsen haluaa? Ja tämä nyt oli vain ajatusleikkiä ja suunnitelmaa, sillä mitään päätöksiä ei ole tehty. Kannattaako minun edes harkita lasta, kun en ole valmis muuttamaan kaikkea ja "itsekkäästi" aion pitää kiinni mm.työstäni ja tiiviistä vierailuista kotimaassani. Ikääkin kohta 35, mutta mitään suurta fiilistä suuntaan tai toiseen ei ole tullut.
Kommentit (141)
Riippuu ihan siitä millaisen miehen kanssa lapsen teet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Joo älä hanki lasta, jos se joutuu kilpailemaan ykköspaikasta elämässäsi lapsuuden perheen, ystävien ja työn kanssa. Ei sen elämän tarvitse pyöriä kokonaan lapsen ympärillä, mutta lapsi muuttaa elämääsi halusit sitä tai et.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, jos et halua päävastuuta. unohda lisääntyminen. Kyllä nainen valitettavasti on se joka tinkii.
Mutta MIKSI? Edelleen tunnen perheitä, jossa MIES on tinkinyt myös. meillä edelleenkin mies on tinkinyt vähintään yhtä paljon kuin minä. ja olen täysin varma, että tämä on taannut meille kivan ja stressittömän pikkulapsiajan, koska kaikki vastuu on hoidettu yhdessä.
On ihan onnenkauppaa löytää mies, joka on vastuullinen isä ja suostuu myös tinkimään. Moni nainen on luullut löytäneensä sen kultakimpaleen, joka onkin sitten osoittautunut tomuhiukkaseksi. Kiva, että teillä onnistunut, mutta kuka takaa sataprosenttisesti, että ap:llä tulee näin käymään. Ja jos ap itse ei halua tinkiä, niin lapsen kannalta paska juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
En kyllä koskaan ole joutunut tuosta väöntämään. Aluksi se varmasti vähän herätti kummeksuntaa että isä hoiti esim. lasten neuvolakäynnit (varsinkin kun itsekin olen hoitoslalla) mutta kyllä siihen totuttiin varsin nopeasti. Kaikkein suurn este on omat ennakkoluulot siitä "mitä muut tästäkin mahtaa ajatella".
Olen vilpittömästi iloinen, jos se asennemaailma on jäänyt historiaan. Meillä vuosituhannen vaihteessa vääntöä riitti, etelän isossa kaupungissakaan ei oltu kovin edistyksellisiä. 7&25
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Kyllä se vitutti ja ärsytti rajusti (mun lapseni on jo täysi-ikäinen). Kroonisesti vauvakuumeisesta isästään kuoriutui lapsen synnyttyä, lupauksista huolimatta hyvinkin perinteisten sukupuoliroolien kannattaja, joten tiet veivät lopulta eri suuntiin. Molemmat avioiduttiin myöhemmin uudelleen sopivampien kumppanien kanssa.
Jotenkin sitten kasvoin vastaamaan tärkeimpiä odotuksia, eli taivuin. Ihan riittävän hyvä äiti minustakin tuli. Tarpeettomille sosiaalisille paineille (niitäkin riittää) olen antanut piutpaut; ihan onnellinen lapsi ja nuori ja kelpo kansalainen kasvoi ilman mokkapalojen leipomista koulumyyjäisiin, noin esimerkiksi.
Itsekkin olen miettinyt kauan lastenhankintaa ja tuossa on syy, miksi en niitä halua ottaa. Minulle varmasti kävisi noin, koska olen törmännyt liian moneen ehdokkaaseen jotka näyttävät vihjailevan tietämättään että tykkäävät vanhanajan tyylistä. Siksi en tahtoisi enään uskoa, että löytäisin tasa-arvoisen kumppanin itselleni oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se ajatus, että mies kantaisi enemmän vastuuta sinällään ole huono. Se tuossa on enemmän se ongelma, että olet jo tuon ikäinen ja teillä on asian suhteen paljon epävarmuuksia. Jos lapsen hankinta olisi teidän juttunne, niin olisitte saaneet ison osan epävarmuuksista työstettyä jollain tavalla.
Nykyään aika monella on epävarmuuksia asian suhteen vanhemmallakin iällä ja lapsi tehdään lähempänä 40v jos saadaan. Mä näen asian niin, että se halu ja varmuuden aste riippuu niin monesta muustakin asiasta kuin iästä.
Me olemme olleet yhdessä neljä vuotta ja eläneet viimeiset viisi vuotta monessa eri paikassa ja jatkuvassa muutoksessa. Ei siinä paljon osaa lastenhankkimista edes ajatella, kun aamusta iltaan on menossa ja aina uusien tilanteiden edessä.
Jos taas esim. on ollut 10v yhdessä ja asuu suomalaisessa pikkukaupungissa ok-talossa ja elämä pyörii tuttuuden, varmuuden ja helppojen rutiinien ympärillä, niin todennäköisesti lapsiasiaakin lähestyy vähän eri tavalla ja eri vaiheessa.
Ap
Jos elämä on hirveän hektistä molemmilla, niin se ei ole silloin oikea tilanne lasten hankinnalle. Jos niitä lapsia tosissaan haluaa, niin järjestää elämänsä sellaiseksi, että siinä on lapsille tilaa.
Ei tietenkään se hektinen elämänvaihe ole hetki lapselle. Mutta näistä syistä minulle ei tämä lapsiasia ole aiemmin ollut ajankohtaista, kun joku ihmetteli miten 35v voi olla vielä epävarmuuksia asian suhteen. No, helposti. Miksi ei voisi muka olla?
Kuten sanoin, eivät kaikki 35v elä seesteisessä elämänvaiheessa, saman puolison kanssa useita vuosia takana ja talous vakaa ym. Tottakai kaikki muuttujat vaikuttavat siihen, miten asiaa tulee edes miettineeksi. Minä haluan ennemminkin perheen kuin vain lapsen, mikä on mielestäni jossain määrin eri asia kuin haluta ensisijaisesti lapsi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Ura ja ura. Se ura ei katoa mihinkään,voit ikäänkuin laittaa sen tauolle. Haluat lapsen nyt, nähdä mummoa ja kaikkee mahdollista, laita se tuleva lapsi nyt etusijalle,sinun urasi on listan häntäpäässä nyt muutaman vuoden.
Panosta perheeseesi,mieheesi, älä itseesi pelkästään.Muutaman vuoden..? Eikö äitysloma kestä 9 kk?
Ps. Monissa asiantuntijatehtävissä ura kärsii huimasti jos sen laittaa "muutamaksi vuodeksi ikään kuin tauolle".
Kyse on valinnoista, kumpi on sulle tärkeämpi.
Nyt en ymmärtänyt. Kuinka kauan sun mielestä pitää pysyä poissa töistä jotta lapsi on äidille tärkeä? Miksi molemmat ei voisi olla tärkeitä, ura ja perhe?
/Se jolle vastasit
Tottakai molemmat voi olla tärkeitä,et vaan pysty pitämään molempia mukana täyspainoisesti niin,ettei kumpikaan kärsisi.
Tämä vaatisi nyt ehdottomasti perusteluja.
Ohiksena: minun äitini hankki paljon lapsia ja teki hienoa uraa. Sen hinta: äiti löi usein stressaantuneena lapsiaan. Ei lapsista sitten kovin tasapainoisia ole kasvanut.
Sen uran vikako oli että äitisi oli väkivaltainen? Nyt on tainnut terapiat epäonnistua pahasti.
Ps. Uraa voi tehdä myös sellaisessa työssä josta nauttii. Ja vaikka ei nauttisi, normaali ihminen ei hakkaa lapsiaan.
Pointti oli siinä, että on järkevää välttää liian suuren stressin ja vastuun haalimista, koska sillä ei ole pitkällä aikavälillä edullisia vaikutuksia ihmisiin.
Se on kyllä totta. Kuitenkaan uran tekeminen ei tarkoita automaattisesti suurta stressiä ja suuren vastuun haalimista. Heikkolahjaisten kohdalla ehkä, mutta he tuskin uraa päätyvät rakentamaankaan.
Miksi puhut koko ajan heikkolahjaisista? Oletko itse sellainen?
En ole tuo joka tuon kirjoitti eikä täällä ole kukaan maininnut aikaisemmin heikkolahjaisuutta., mutta tämän keskustelun perusteella tuntuu, että todella moni täällä ON heikkolahjainen lähärinainen. Jos ei päätä ole sen parempaan ollut, niin kyllä se jostain kertoo.
Sinäkään et selvästi ole mikään sivistynyt ihminen, kun tuolla tavoin toisia morkkaat.
Älykkyys ja sivistys ei nyt valitettavasti korreloi sen kanssa, ettenkö voisi "morkata" tai halveksua heikkolahjaisia naisia. Voin nimittäin lyödä vetoa, että omaan huomattavasti enemmän sivistystä, yleistietoa ja elämänkokemusta, kuin nainen, josta ei ole muuhun kuin lähäriksi.
No sivistystä ja käytöstapoja sinulla nyt ei ainakaan ole. Itse olen tässä vanhemmalla iällä saanut väikkärini kasaan, etten itseäni nyt kovin tyhmänä pidä. Oma tarinani meni niin, että opiskeluaikanani rakastuin opiskelutoveriini ja menimme naimisiin. Ennen valmistumista tulin raskaaksi ja valmistuminen siirtyi. Sitten seurasi se tavallinen tarina. Muutimme miehen työpaikkojen perässä ja mies satsasi täysillä uraansa ja minä hoidin lapsen , enhän edes itse ollut valmistunut tuolloin. Pikkuhiljaa sain opinnot kasaan ja saimme kaksi muksua lisää. Nyt lasten jo ollessa isompia olen voinut toteuttaa omiakin juttujani. Myönnän kyllä että sinä olit älykkäämpi siinä suhteessa , että otit puolisoksesi jonkun luuserin, joka ei pysty uraa luomaan ja tyytyy muijansa elätettäväksi. Itse olen valinnut toisin ja seuraukset siitä kantanut niin hyvässä kuin pahassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis molemmat vanhemmat kävisitte töissä mutta mies hoitaisi iltaisin, vapaapäivinä ja lomilla lapsen ja hoitaisi hoitoon viennit ja hakemiset? Mikä osuus lapsenhoidosta olisi sinulla, joka tekisi lapsenkasvatuksesta tasa-arvoisen?
Eikö tasa-arvoista olisi hoitaa lasta yhdessä ja matkustella perheenä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
En kyllä koskaan ole joutunut tuosta väöntämään. Aluksi se varmasti vähän herätti kummeksuntaa että isä hoiti esim. lasten neuvolakäynnit (varsinkin kun itsekin olen hoitoslalla) mutta kyllä siihen totuttiin varsin nopeasti. Kaikkein suurn este on omat ennakkoluulot siitä "mitä muut tästäkin mahtaa ajatella".
Olen vilpittömästi iloinen, jos se asennemaailma on jäänyt historiaan. Meillä vuosituhannen vaihteessa vääntöä riitti, etelän isossa kaupungissakaan ei oltu kovin edistyksellisiä. 7&25
Asenteta varmasti on ollut myös kohdallani enkä jaksa uskoa että asenteet mihinkään poistuu jatkossakaan. Enemmän kyse on siitä miten niihin asenteisiin itse suhtautuu. Antaako ulkopuolisten vaikuttaa siihen mitä me teemme ja kuinka me toimimme. Jos miettisin jatkuvasti muiden asenteita en luultavasti pystyisi elämään. Varmasti on niitä jotka pitävät minua "huonona äitinä" kun isä "joutuu" ottamaan (todellisuudessa hän sen vastuun myös haluaa ottaa) lapsista vastuuta yhtä paljon kun minä, mutta se mitä muut ajattelevat tavastani toimia merkitsee hyvin vähän. Silti vääntää tuosta asiasta ei koskaan ole tarvinnut kenenkään kanssa, ovat ihan "kiltisti" asioineet myös lapsen iskän kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän hyvin aloittajaa. Vanhemmuuden epätasapuolisuus miesten ja naisten välillä on saanut mut luopumaan ajatuksesta että perustaisin koskaan perhettä miehen kanssa. Tiedän että musta ei ole ykkösvanhemmaksi ja olisin väsynyt ja kiukkuinen jos arjen kaaos kaatuisi mun niskaan. Jos joskus lapsen haluan niin teen sen naisen kanssa. Olen biseksuaali joten mahdollisuus tähän on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sivistystä ja käytöstapoja sinulla nyt ei ainakaan ole. Itse olen tässä vanhemmalla iällä saanut väikkärini kasaan, etten itseäni nyt kovin tyhmänä pidä. Oma tarinani meni niin, että opiskeluaikanani rakastuin opiskelutoveriini ja menimme naimisiin. Ennen valmistumista tulin raskaaksi ja valmistuminen siirtyi. Sitten seurasi se tavallinen tarina. Muutimme miehen työpaikkojen perässä ja mies satsasi täysillä uraansa ja minä hoidin lapsen , enhän edes itse ollut valmistunut tuolloin. Pikkuhiljaa sain opinnot kasaan ja saimme kaksi muksua lisää. Nyt lasten jo ollessa isompia olen voinut toteuttaa omiakin juttujani. Myönnän kyllä että sinä olit älykkäämpi siinä suhteessa , että otit puolisoksesi jonkun luuserin, joka ei pysty uraa luomaan ja tyytyy muijansa elätettäväksi. Itse olen valinnut toisin ja seuraukset siitä kantanut niin hyvässä kuin pahassa.
Olen ulkopuolinen mutta olipa outo kommentti miehestä. Kai tajuat että tuolla samalla logiikalla sinä olet se oman elämäsi luuseri, joka on tyytynyt olemaan ukkonsa elätettävänä sen sijaan että olisi valmistunut ajoissa ja luonut omaa uraa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samat fiilikset kuin aloittajalla. Sen lisäksi, että potentiaalisesti vartaloni voi tuhoutua prosessissa, naisena yleensä todennäköisemmin se oma elämä muuttuu pysyvästi enemmän mitä miehen kohdalla. Yleensä äiti on se ensisijainen kiintymyksenkohde lapselle, mikä tarkoittaa mm. yövalvomisia ja vaikutuksia ihan suoraan myös suoriutumiseen työtehtävissä vaikka työhön palaisi ihan minimiajan jälkeen.
Onneksi ei ole mikään pakko lisääntyä enää.
Naisen kannattaa tehdä lapsi vain sillä ajatuksella että on siitä vastuussa yksin, miehiin ei kannata ladata odotuksia eikä niihin kannata koskaan luottaa.
Jos naisella on oma äiti, niin siihenkin voi luottaa paljon enemmän vastuun kantamisessa lapsesta.
Ei kannata tehdä lapsia yli sen määrän, minkä ITSE pystyy hoitamaan, max kaksi, yksikin on jo tarpeeksi, koska se vastuu todellakin jää vain naiselle, vaikka mies olisi miten olevinaan joku superisä. Eivät ne ole, nainen on aina se joka ajaa lapsensa asiaa hautaan asti. Mies pyörii aina ensisijaisesti vain oman napansa (peniksensä) ympärillä. Ovat jopa mustasukkaisia lapsista, koska ne vievät isolta miesvauvalta huomiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pettynyt kun ei tullut mitään selitystä sille miksi lapsi ei voisi matkustaa äidin kotimaahan äidin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En sano, että äidin pitäisi olla päivät pullaa leipova kotiäiti, mutta kyllä lapsi muuttaa elämää ja sitoo paljon. Ap:n asenne on sellainen, että joko se muuttuu rytisemällä kun lapsi syntyy, tai sitten miehen pitää olla valmis ottamaan perinteisen kotiäidin rooli (ja mielellään hyvä turvaverkko).
Mitäs kun olet suunnittelut matkustavasi viikoksi jonnekin ja vauva on valvottanut yöt niin, että mies ei jaksa häntä yksin hoitaa?
Voi jessus... En edes ole ap, mutta mitenköhän kuvittelet yksinhuoltajaäitien selviävän valvottavan vauvan kanssa? Joko niillä on sukulaisia/ystäviä, jotka auttavat, tai sitten ei. Sitten pitää selvitä yksin. Minäkin heräsin monta kertaa yössä vauvan ekan vuoden ajan ihan joka helvetin yö, mies kuorsasi vieressä.
Ymmäräthän, että siinä vauvan heräilyssäkin on aste-eroja. Ja on kaikenlaisia tilanteita. Tätä on vaikea ymmärtää niiden äitien, joiden vauvat ovat olleet niitä paremmin nukkuvia. Minun toinen lapseni oli hyvin nukkuva vauva esikoiseen verrattuna, eli nukkui noin 3 tunnin pätkiä. Toki oli niitä huonompiakin öitä.
Se että joku äiti jostain syystä on ollut tilanteessa että on jostain syystä ilman apua pitänyt hoitaa vauva yksin ilman yhtäkään yli 2 h tunnin pätkää _pitkiä aikoja_ ei ole syy sille että jonkun muun pitäisi. On pikemminkin ahdistavaa ajatella, että joillakin näin on, ja totuushan, on että aina lopputulos ei ole hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulosta siltä,että lapsella tulisi olemaan hyvä ja rakastava koti sekä vanhemmat. Parempi jättää se lapsi tekemättä, koska liiaksi haluat kiinni pitää sinulle annetuista "eduista"
Ai ap haluaa pitää kiinni, muttei mies?
Kyllä isä voi olla päävastuussa tai samassa vastuussa. Valitettavan usein se vaan menee niin, että ympäristö ja mies olettavat naisen kantavan päävastuun. Se on väärin, eikä siihen pidä alistua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sivistystä ja käytöstapoja sinulla nyt ei ainakaan ole. Itse olen tässä vanhemmalla iällä saanut väikkärini kasaan, etten itseäni nyt kovin tyhmänä pidä. Oma tarinani meni niin, että opiskeluaikanani rakastuin opiskelutoveriini ja menimme naimisiin. Ennen valmistumista tulin raskaaksi ja valmistuminen siirtyi. Sitten seurasi se tavallinen tarina. Muutimme miehen työpaikkojen perässä ja mies satsasi täysillä uraansa ja minä hoidin lapsen , enhän edes itse ollut valmistunut tuolloin. Pikkuhiljaa sain opinnot kasaan ja saimme kaksi muksua lisää. Nyt lasten jo ollessa isompia olen voinut toteuttaa omiakin juttujani. Myönnän kyllä että sinä olit älykkäämpi siinä suhteessa , että otit puolisoksesi jonkun luuserin, joka ei pysty uraa luomaan ja tyytyy muijansa elätettäväksi. Itse olen valinnut toisin ja seuraukset siitä kantanut niin hyvässä kuin pahassa.
Olen ulkopuolinen mutta olipa outo kommentti miehestä. Kai tajuat että tuolla samalla logiikalla sinä olet se oman elämäsi luuseri, joka on tyytynyt olemaan ukkonsa elätettävänä sen sijaan että olisi valmistunut ajoissa ja luonut omaa uraa?
Missä kohtaa sanoin, että olen ollut miehen elätettävänä? Mielestäni sanoin selkeästi, että olen valmistunut, jatko-opiskelut ja kun lapset ovat tulleet isommiksi myös voinut omaa uraa tehdä. Muutaman vuoden olen toki ollut kotona hoitamassa lapsia ja samalla opiskellut perustutkintoni valmiiksi.
Vierailija kirjoitti:
Olen pettynyt kun ei tullut mitään selitystä sille miksi lapsi ei voisi matkustaa äidin kotimaahan äidin kanssa.
No voi matkustaa, ja varmaan tulisi matkustamaankin jonkin verran. Mutta monesti käyn Suomessa myös työkuvioiden merkeissä, joten ei sinne voi silloin lasta ottaa mukaan.
Ja jos kerran kuussa tai kahdessa reissaan, niin liekö järkeä joka kerta raahata pientä lasta mukana. Luulisi sen olevan väsyttävää lapsellekin, kun se on minullekin toisinaan. Ja jos isä voi olla kotona lapsen kanssa, niin miksi roudata lasta aina mukana?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sivistystä ja käytöstapoja sinulla nyt ei ainakaan ole. Itse olen tässä vanhemmalla iällä saanut väikkärini kasaan, etten itseäni nyt kovin tyhmänä pidä. Oma tarinani meni niin, että opiskeluaikanani rakastuin opiskelutoveriini ja menimme naimisiin. Ennen valmistumista tulin raskaaksi ja valmistuminen siirtyi. Sitten seurasi se tavallinen tarina. Muutimme miehen työpaikkojen perässä ja mies satsasi täysillä uraansa ja minä hoidin lapsen , enhän edes itse ollut valmistunut tuolloin. Pikkuhiljaa sain opinnot kasaan ja saimme kaksi muksua lisää. Nyt lasten jo ollessa isompia olen voinut toteuttaa omiakin juttujani. Myönnän kyllä että sinä olit älykkäämpi siinä suhteessa , että otit puolisoksesi jonkun luuserin, joka ei pysty uraa luomaan ja tyytyy muijansa elätettäväksi. Itse olen valinnut toisin ja seuraukset siitä kantanut niin hyvässä kuin pahassa.
Olen ulkopuolinen mutta olipa outo kommentti miehestä. Kai tajuat että tuolla samalla logiikalla sinä olet se oman elämäsi luuseri, joka on tyytynyt olemaan ukkonsa elätettävänä sen sijaan että olisi valmistunut ajoissa ja luonut omaa uraa?
Missä kohtaa sanoin, että olen ollut miehen elätettävänä? Mielestäni sanoin selkeästi, että olen valmistunut, jatko-opiskelut ja kun lapset ovat tulleet isommiksi myös voinut omaa uraa tehdä. Muutaman vuoden olen toki ollut kotona hoitamassa lapsia ja samalla opiskellut perustutkintoni valmiiksi.
Eli ukon siivellä opiskelu ja kodinhoito on sitä ylevää uran luomista mutta jos mies on kotona hoitamassa lapsia niin hän on naisen siivellä elävä luuseri?
No mies ei voi imettää eli se on vähän äidin harteilla. Toki voi antaa korviketta, mutta jos imettäminen onnistuu, niin helpompaa se on, kuin pestä pulloja ja lämmittää korviketta.
Muuten sitten olisi suotavaa, jos molemmat vanhemmat kykenisivät joustamaan lapsen puolesta. Mun mielestä on jotenkin irvokasta, kun vanhemmat tappelevat, kumman vuoro on viettää aikaa lapsen kanssa. Toki jokainen tarvitsee omaa aikaakin välillä, mutta ei lapsen kanssa ajanviettäminen pitäisi olla pakkopullaa jatkuvasti. Silloin vanhempi voisi katsoa peiliin ja miettiä, miksi ei halua viettää aikaa lapsensa kanssa.