Lue keskustelun säännöt.
Jos haluamme lapsen, onko minun naisena otettava päävastuu?
02.10.2018 |
Suoraan sanottuna ahdistaa tuo perhe-elämän malli, jota olen nähnyt suurimmalla osalla. Eli äiti hoitaa eniten, suunnittelee ja on viime kädessä vastuussa, luopuu omista menoistaan ja mahdollisesta urastaan. Mies taas toimii annetuissa raameissa, osallistuu kyllä aktiivisestikin, mutta silti nainen on se dynamo ja uhrautuja lapsiasioissa.
Meillä tuo ei tulisi varmaan toimimaan, sillä ensinnäkin asumme kahdessa maassa, ja jos saisimme lapsen, reissaisimme paljon kahden maan väliä ja aina perhettä ei voi ottaa mukaan/eivät jaksa lähteä, joten miehen olisi jäätävä esim. viikoksi lapsen kanssa. Lisäksi minulla on työ, joka vaatii jonkin verran reissaamista.
Työtäni en luonnollisestikaan aio lopettaa lapsensaantiin ja kotimaassani haluan käydä usein. Tämä tietysti vaatii paljon joustoa perheeltä, mutta tämä nyt on minun elämääni ja tuntuisi pahalta ja vaikealta luopua näistä elämäni perusasioista. Enkä sitä aio tehdäkään.
Monet ovat kauhistelleet ajatusta, että olisin pois kotoa, mutta onhan niitä isiäkin reissuhommissa ja pitkiä aikoja pois. Mä en oikein näe muuta mahdollisuutta kuin että mies ottaa vähän enemmän vetovastuuta, jos perheen haluamme. Hänelle se on oikein mielekäs ajatus, ympäristö paheksuu.
Onko kaiken tosiaan muututtava jos lapsen haluaa? Ja tämä nyt oli vain ajatusleikkiä ja suunnitelmaa, sillä mitään päätöksiä ei ole tehty. Kannattaako minun edes harkita lasta, kun en ole valmis muuttamaan kaikkea ja "itsekkäästi" aion pitää kiinni mm.työstäni ja tiiviistä vierailuista kotimaassani. Ikääkin kohta 35, mutta mitään suurta fiilistä suuntaan tai toiseen ei ole tullut.
Kommentit (141)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Sä et pysty etukäteen kuvittelemaan, miltä susta tuntuu sitten, kun se lapsi on siinä. Musta olisi ainakin ihan absurdia vierailla mun lapsuudenperheessä ilman, että lapsi on mukana. Lapsi on niin rakas isovanhemmilleen, että ne olis kyllä tosi pettyneitä jos ei lapsi tulisi mukaan, ja lapsi pettynyt, kun ei pääsisi mukaan. Lisäksi ikävöisin lasta ihan liikaa ja hän äitiään. Ystäviä tietenkin näen ilman lasta, mutta ne on lyhyitä tapaamisia (pisimmillään joskus harvoin esim. viikonloppureissu, mutta yleensä muutaman tunnin pituisia tapaamisia). Munkin mies kyllä periaatteessa handlaa kaiken mun ollessa poissa, kyse ei ole siitä, eikä edes tasa-arvosta. Vaan siitä, etten halua olla niin paljon pois lapseni luota. Työn takia joudun olemaan jo päivät erossa, joten vapaa-ajasta haluan omistaa hänelle mahdollisimman suuren osan. Lapsesta huomaa myös heti, jos olen ollut liikaa poissa, rupeaa kyselemään, että ethän äiti taas lähde pois ja millon tehdään palapelia ja leivotaan yhdessä... samoin hän ikävöi isäänsä, mutta mun mies kyllä käy tosi harvoin missään. Haluan lapseeni läheisen suhteen, sellaisen, että hän voi tulla puhumaan mulle koska tahansa mieltä painavista asioista. Se edellyttää läsnäoloa. Mutta onhan äitejä/isiä erilaisia, toisille riittää paljon etäisempi suhde lapseensa, kai sekin on OK, kunhan lapsella on ainakin yksi läheinen ja läsnä oleva vanhempi. Perinteisestihän isillä on ollut etäisempi rooli, mutta itse en osaa kuvitella miltä se lapsesta tuntuu, koska mulla on läheiset välit molempiin vanhempiini (molemmat olivat paljon läsnä lapsena ja hoitivat minua).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Mummo voi vierailla teidän luona, kavereita näet somessa ja töistä olet poissa joka tapauksessa pari vuotta. Deal with it.
Onko laissa säädetty joku pakko, että pitää olla pari vuotta poissa töistä? En tiennytkään.
Menin itse takaisin töihin, kun vauva oli 9-kuinen. Mies jäi kotiin vähäksi aikaa ja sitten lapsi meni perhepäivähoitajalle, ja 3-vuotiaana päiväkotiin. Lasta imetettiin yli 6 kk ja hän ei ole vieläkään viettänyt yhtään yötä erossa vanhemmistaan. Silti minulla on oma ura ja harrastuksia pari kertaa viikossa.
Tottakai lapsen saaminen muuttaa elämää, mutta ei sen tarvitse mennä niin, että kaikki tehdään lapsen ehdoilla monta vuotta ja vanhemmat ovat kuin jossain vankilassa. Lapsi kulkee kyllä mukana. Meille sanottiin neuvolassa, että lapset on elämää varten eikä elämä lasta varten. Lapsi on mukana kaikissa hänelle soveltuvissa perheen menoissa ja vietämme paljon aikaa yhdessä, mutta ei me ole kotiin jääty.
Hyvä ap, se on aivan sama miten nuo roolit näyttäytyvät. Perhe järjestää asiansa juuri niinkuin vanhemmat parhaaksi näkevät. Äitiysvapaata sinun pitää pitää joitakin kuukausia, mutta muuten asia on täysin sinun ja miehesi päätettävissä. Joten tästä asiasta on ihan turha keskustella täällä, riippuu täysin miehestäsi (ja sinusta) miten lastenhoidon vastuu jakautuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Ura ja ura. Se ura ei katoa mihinkään,voit ikäänkuin laittaa sen tauolle. Haluat lapsen nyt, nähdä mummoa ja kaikkee mahdollista, laita se tuleva lapsi nyt etusijalle,sinun urasi on listan häntäpäässä nyt muutaman vuoden.
Panosta perheeseesi,mieheesi, älä itseesi pelkästään.
Varmaan ymmärrät sinäkin sen verran, ettei sitä uraa voi "laittaa tauolle" tai ei ole mitään uraa mihin palata. Etenkään kun se ura ei ole siltä lapselta pois mitenkään. Hyvällä äidillä on elämässään muutakin sisältöä, kuin se lapsi. Huonolla ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Ura ja ura. Se ura ei katoa mihinkään,voit ikäänkuin laittaa sen tauolle. Haluat lapsen nyt, nähdä mummoa ja kaikkee mahdollista, laita se tuleva lapsi nyt etusijalle,sinun urasi on listan häntäpäässä nyt muutaman vuoden.
Panosta perheeseesi,mieheesi, älä itseesi pelkästään.Muutaman vuoden..? Eikö äitysloma kestä 9 kk?
Ps. Monissa asiantuntijatehtävissä ura kärsii huimasti jos sen laittaa "muutamaksi vuodeksi ikään kuin tauolle".
Kyse on valinnoista, kumpi on sulle tärkeämpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Ei tietenkään näin käy. Se on sellainen äitimyytti, että uhrataan kaikki sen lapsen eteen. Siitä nimenomaan hyötyy se äiti. Pönkittää äidin itsetuntoa, antaa elämälle merkityksen, ja täyttää tunnetyhjiön. Lisäksi kaikilla ei ole itselleen merkityksellistä tärkeää uraa, joka antaa elämälle paljon merkitystä. Lapsi on siihen hieno lisä, ei korvaaja. Ei ole mitään syytä, miksi sinun pitäisi uhrautua myös, vaikuttaa että sinulla on muutenkin fiksu mies toisin kuin monella täällä. Oma mieheni meillä tietää neuvolat, varaa lääkärit, hoitaa enemmän kotitöitä ja on muutenkin aikuinen vastuullinen ihminen. Se on vähän eriasia jollain sairaanhoitaja naisella, kun ei ole uraa eikä sellaista merkistystä sillä osalla omaa elämää - kuin naisella, joka on investoinut kaikkensa niiden asioiden rakentamiseen. Ne ei todellakaan menetä merkitystä lapsen myötä, kyse on omallakin kohdalla 12 vuoden kovasta työstä, että olen urallani tässä vaiheessa.
Sinänsä olisi mielenkiintoista kuulla, miksi päätit lisääntyä jos lapsi on sinulle pelkkä haitta uralle?
Ohis, mutta missä kommentissa nro 34 sanoi näin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Ura ja ura. Se ura ei katoa mihinkään,voit ikäänkuin laittaa sen tauolle. Haluat lapsen nyt, nähdä mummoa ja kaikkee mahdollista, laita se tuleva lapsi nyt etusijalle,sinun urasi on listan häntäpäässä nyt muutaman vuoden.
Panosta perheeseesi,mieheesi, älä itseesi pelkästään.Muutaman vuoden..? Eikö äitysloma kestä 9 kk?
Ps. Monissa asiantuntijatehtävissä ura kärsii huimasti jos sen laittaa "muutamaksi vuodeksi ikään kuin tauolle".
Kyse on valinnoista, kumpi on sulle tärkeämpi.
Nyt en ymmärtänyt. Kuinka kauan sun mielestä pitää pysyä poissa töistä jotta lapsi on äidille tärkeä? Miksi molemmat ei voisi olla tärkeitä, ura ja perhe?
/Se jolle vastasit
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi kaikkiin lapsesta haaleileviin pätevä neuvo mun täytyy antaa: ÄLKÄÄ menkö lukemaan "en uskalla tehdä lasta koska pelkään niin h e lvetisti synnytystä"-ketjua. Aivan järkyttävän asiaton ja täynnä provoilua ja mutu-tietoa, hyvin vähän hyvää. Pysykää asiallisten lähteiden parissa, älkää käykö edes vilkaisemassa sitä ketjua. Aivan mielenvikaista pääasiassa.
Lapsella on oikeus tuntea olevansa maailman keskipiste, ja todellakin äitiys sitoo erilailla vaikkapa lapsen ensimmäiset elinvuodet vaikka erityisen läsnäoleva isä olisikin mukana, ilman edes ero- tai muita ajatuksia. Jos on itsellään joustamaton olo jo etukäteen, niin itse arki voi tuntua taakalta sitä eläessä ja lapsen kasvaessa eri herkkyysvaiheisiin jolloin esim. äidin viikoksi poislähtö isästä ja muista sukulaisista huolimatta voi olla maailmanloppu hänelle, vaikka toisena kautena asia sujuisikin hyvin. Voi olla että lapsensaatuasi herääkin voimakkaat äidifibat ja unohdat siksi aikaa "kaiken muun" kunnes lapsi on tarpeeksi iäkäs ja se ei tunnu sinusta uhraukselle, mutta nimenomaan - jos et pysty takaamaan lapselle joka on viaton syntymään sitä maailmannapa-oloa, läsnäoloa ja uhrautumattomuutta itseltäsi vaan elät Äitinä, miettikää onko se lapsi sitten pakko saada. Tähän vois vetää virren miten maailmassa on jo niin paljon huonostivoivia lapsia ja eripuratilanteita, mutta ainut kysymys mikä TEILLE merkkaa on että haluanko riskeerata oman elämän OMAN lapsen kustannuksella.
Ja ei, en ole raivostunut roolituksista, biologia hoitaa paljon ja toivottavasti loput muut saavat heilleen sopivaa apua tai jättävät juuri lapset hankkimatta. Katkera vanhempi = huonostivoiva lapsi > aikuinen. Ne kokemukset vaikuttaa koko lapsen iän ja persoonankehitykseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Melkoisia idiootteja teillä on lapsen isänä. Olen järkyttynyt. Mitä ihmettä? Olitteko niin epätoivoisesti lisääntymässä, että se lapsi tehtiin jollakin lapselliselle amikselle?
Ei olisi tullut mieleenkään, ettei mieheni jaa vastuuta. Asiat sovittiin etukäteen ja asiat piti - tottakai. Olin pois töistä 9kk ekan kanssa, toisen kanssa 10kk. Mies oli kotona vuoden siihen perään. Tienaan miestäni paremmin (AV:lla ei tunnu olevan monia naisia, jotka tienaavat miehiään paremmin. Tässä keskustelussa oli onnerksi tästäkin esimerkkejä, hienoa nähdä moderneja naisia ja hienoja esikuvia uusille moderneille äideille!), en nyt merkittävästi, mutta noin 30% nettona. Lisäksi olen enemmän urautunut kuin mieheni. Mieheni on myös luonteeltaan tarkempi, joten myös meillä laskujen maksut, neuvolat ja muut sellaiset ovat miehen vastuulla, mun minä taas olen paljon suurpiirteisempi niin hoidan "isompia linjoja". Rakastan kokkaamista, joten ruokatalous on aina ollut vastuullani. Imuurin kieltäydyn koskemasta, joten mieheni imuroi pari kertaa viikossa sekä hoitaa kaikki pyykit. Muutoin uskon kotitöiden menevän melko tasan, en ole laskenut enkä koe, että ne mitenkään erityisesti edes kuormittavat. Tottakai ne kuormittaa, jos kaikki kaatuu yhden ihmisen niskaan.
Hirveitä kamalia miehiä teillä. Oletteko yhdessä niiden kanssa vain siksi, että tienaavat teitä paremmin? Eikö kannattais erota, jos se vanhemmuus ei muutenkaan mene tasan ja ei voi luottaa siihen, mitä on sovittu? Miten kukaan voi olla sellaisen miehen kanssa, jonka kanssa sovitut asiat ei pidä? Olen oikeasti järkyttynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Mummo voi vierailla teidän luona, kavereita näet somessa ja töistä olet poissa joka tapauksessa pari vuotta. Deal with it.
Onko laissa säädetty joku pakko, että pitää olla pari vuotta poissa töistä? En tiennytkään.
Menin itse takaisin töihin, kun vauva oli 9-kuinen. Mies jäi kotiin vähäksi aikaa ja sitten lapsi meni perhepäivähoitajalle, ja 3-vuotiaana päiväkotiin. Lasta imetettiin yli 6 kk ja hän ei ole vieläkään viettänyt yhtään yötä erossa vanhemmistaan. Silti minulla on oma ura ja harrastuksia pari kertaa viikossa.
Tottakai lapsen saaminen muuttaa elämää, mutta ei sen tarvitse mennä niin, että kaikki tehdään lapsen ehdoilla monta vuotta ja vanhemmat ovat kuin jossain vankilassa. Lapsi kulkee kyllä mukana. Meille sanottiin neuvolassa, että lapset on elämää varten eikä elämä lasta varten. Lapsi on mukana kaikissa hänelle soveltuvissa perheen menoissa ja vietämme paljon aikaa yhdessä, mutta ei me ole kotiin jääty.
Eihän sitä äitiyslomaakaan ole pakko pitää lainkaan. Kerroit vaan olevasi jo 35 -vuotias. Luulisi siinä iässä uran jo olevan siinä vaiheessa, että yksi lapsi ei sitä heilauta ja toisaalta työelämää olevan jo takana sen verran, että ymmärtää, että elämässä on muutakin. Sain omani 42 -vuotiaana ja pidin ihan riemulla kolme vuotta taukoa töistä. Se kotona oleminen ei muuten tarkoita sitä, että olisi 24/7 lapsen kanssa. Onhan lapsella isäkin, joka voi olla lapsen kanssa kun äiti harrastaa tai vaikkapa opiskelee jatkotutkintoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
En kyllä koskaan ole joutunut tuosta väöntämään. Aluksi se varmasti vähän herätti kummeksuntaa että isä hoiti esim. lasten neuvolakäynnit (varsinkin kun itsekin olen hoitoslalla) mutta kyllä siihen totuttiin varsin nopeasti. Kaikkein suurn este on omat ennakkoluulot siitä "mitä muut tästäkin mahtaa ajatella".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Ura ja ura. Se ura ei katoa mihinkään,voit ikäänkuin laittaa sen tauolle. Haluat lapsen nyt, nähdä mummoa ja kaikkee mahdollista, laita se tuleva lapsi nyt etusijalle,sinun urasi on listan häntäpäässä nyt muutaman vuoden.
Panosta perheeseesi,mieheesi, älä itseesi pelkästään.Muutaman vuoden..? Eikö äitysloma kestä 9 kk?
Ps. Monissa asiantuntijatehtävissä ura kärsii huimasti jos sen laittaa "muutamaksi vuodeksi ikään kuin tauolle".
Kyse on valinnoista, kumpi on sulle tärkeämpi.
tyhmä nainen valitsee, älykäs saa molemmat.
Onneksi oma lähipiiri koostuu naisista, joilla on ura ja tasapainoiset onnelliset lapset. Enemmän siellä psyk.polilla on niitä lapsia, joiden äiti on joku lähäri tai uraa ei ole nimeksikään. Mitä tyhmempi ja yksinkertaisempi äiti, sitä enemmän lapsella on ongelmia. Ihan tilastollisestikin on todistettu, että hyvin koulutettujen ja hyvässä työssä olevien äitien lapset voivat paremmin. Ja sitten huonosti koulutettujen ja pääosin kotona olevien äitien lapset voivat huonommin. Merkittävin ero näkyy tutkimuksissa lapsissa, jotka on hoidettu kotona ennen koulua. Päiväkoti tekee lapselle hyvää monestakin syystä, harva nainen on niion älykäs ja kykenevä, että on lapselleen riittävä. Tämä on täysin kiistatta todistettu ja tutkittu fakta.
Hyvä äitiys vaati ennenkaikkea älykkyyttä ja kykyjä, sekä kykyä valita sille lapselle isä, joka ottaa sen vastuun vähintään 50%. Näin ainakin meillä menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Tällainen asennoituminen on viisas, ja se koskee kumpaakin puolisoa. Sekä vaimon että miehen on hyvä muistaa, että sopimukset saattavat rikkoutua tai äärimmillään toinen saattaa vaikka kuolla. Kukaan meistä ei hallitse elämää 100%, eivät miehet eivätkä naiset.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
En kyllä koskaan ole joutunut tuosta väöntämään. Aluksi se varmasti vähän herätti kummeksuntaa että isä hoiti esim. lasten neuvolakäynnit (varsinkin kun itsekin olen hoitoslalla) mutta kyllä siihen totuttiin varsin nopeasti. Kaikkein suurn este on omat ennakkoluulot siitä "mitä muut tästäkin mahtaa ajatella".
Sanopa muuta. Meillä mies hoiti vauvan neuvolat poikkeuksetta. Olin kyllä mukana aina välillä. Myöhemmin esimerkiksi päiväkodista soitetaan minulle, jos lapselta puuttuu jokin vaate/juttu, vaikka nuo ovat isän vastuulla meillä enkä ole läheskään aina tietoinen, mitä kaikkea siellä pitää olla. Ja vaikka kuinka sanon, että soittakaa sille isälle, niin ei. En näe mitään syytä, miksi meidän Molempien pitää olla näistäkin tietoisia. Jaamme vastuut niin kumpikaan ei kuormitu liikaa. Kotona sitten nauramme näille tapauksille.
Lapsi on varsin tasapainoinen ja onnellinen. Hänellä on hyvin lämmin ja kiinteä suhde molemmiin vanhempiin ja tuntee olonsa turvalliseksi ja hyväksi isänkin hoivissa, jos olen esimerkiksi työmatkalla.
Kyllä se uhrautuminen ja vastuu lähestulkoon aina äidille lankeaa, ihan empiirisesti todettunakin. Jos sulla ei ole kauheata hinkua lapsen hankintaan, voisiko olla että jäisitte mielellänne lapsettoiksi? Lapsia ei ole pakko hankkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Ura ja ura. Se ura ei katoa mihinkään,voit ikäänkuin laittaa sen tauolle. Haluat lapsen nyt, nähdä mummoa ja kaikkee mahdollista, laita se tuleva lapsi nyt etusijalle,sinun urasi on listan häntäpäässä nyt muutaman vuoden.
Panosta perheeseesi,mieheesi, älä itseesi pelkästään.Muutaman vuoden..? Eikö äitysloma kestä 9 kk?
Ps. Monissa asiantuntijatehtävissä ura kärsii huimasti jos sen laittaa "muutamaksi vuodeksi ikään kuin tauolle".
Kyse on valinnoista, kumpi on sulle tärkeämpi.
tyhmä nainen valitsee, älykäs saa molemmat.
Onneksi oma lähipiiri koostuu naisista, joilla on ura ja tasapainoiset onnelliset lapset. Enemmän siellä psyk.polilla on niitä lapsia, joiden äiti on joku lähäri tai uraa ei ole nimeksikään. Mitä tyhmempi ja yksinkertaisempi äiti, sitä enemmän lapsella on ongelmia. Ihan tilastollisestikin on todistettu, että hyvin koulutettujen ja hyvässä työssä olevien äitien lapset voivat paremmin. Ja sitten huonosti koulutettujen ja pääosin kotona olevien äitien lapset voivat huonommin. Merkittävin ero näkyy tutkimuksissa lapsissa, jotka on hoidettu kotona ennen koulua. Päiväkoti tekee lapselle hyvää monestakin syystä, harva nainen on niion älykäs ja kykenevä, että on lapselleen riittävä. Tämä on täysin kiistatta todistettu ja tutkittu fakta.
Hyvä äitiys vaati ennenkaikkea älykkyyttä ja kykyjä, sekä kykyä valita sille lapselle isä, joka ottaa sen vastuun vähintään 50%. Näin ainakin meillä menee.
Tämän määritelmän mukaan hyviä äitejä ei ole nimeksikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Mummo voi vierailla teidän luona, kavereita näet somessa ja töistä olet poissa joka tapauksessa pari vuotta. Deal with it.
Onko laissa säädetty joku pakko, että pitää olla pari vuotta poissa töistä? En tiennytkään.
Menin itse takaisin töihin, kun vauva oli 9-kuinen. Mies jäi kotiin vähäksi aikaa ja sitten lapsi meni perhepäivähoitajalle, ja 3-vuotiaana päiväkotiin. Lasta imetettiin yli 6 kk ja hän ei ole vieläkään viettänyt yhtään yötä erossa vanhemmistaan. Silti minulla on oma ura ja harrastuksia pari kertaa viikossa.
Tottakai lapsen saaminen muuttaa elämää, mutta ei sen tarvitse mennä niin, että kaikki tehdään lapsen ehdoilla monta vuotta ja vanhemmat ovat kuin jossain vankilassa. Lapsi kulkee kyllä mukana. Meille sanottiin neuvolassa, että lapset on elämää varten eikä elämä lasta varten. Lapsi on mukana kaikissa hänelle soveltuvissa perheen menoissa ja vietämme paljon aikaa yhdessä, mutta ei me ole kotiin jääty.
Eihän sitä äitiyslomaakaan ole pakko pitää lainkaan. Kerroit vaan olevasi jo 35 -vuotias. Luulisi siinä iässä uran jo olevan siinä vaiheessa, että yksi lapsi ei sitä heilauta ja toisaalta työelämää olevan jo takana sen verran, että ymmärtää, että elämässä on muutakin. Sain omani 42 -vuotiaana ja pidin ihan riemulla kolme vuotta taukoa töistä. Se kotona oleminen ei muuten tarkoita sitä, että olisi 24/7 lapsen kanssa. Onhan lapsella isäkin, joka voi olla lapsen kanssa kun äiti harrastaa tai vaikkapa opiskelee jatkotutkintoa.
Tämä nyt oli eri kirjoittaja kuin ap, ensinnäkin.
Kuka sanoi, että 35-vuotiaalla välttämättä on useampi vuosi uraa takana ja on jo ihan valmis kaikkeen muuhun? Entä jos on valmistunut vaikka vuosi sitten?
Mä olen vähän sitä mieltä, että täällä ei kannata käydä tilanteitaan kertomassa, tämä palsta on likakaivo eikä edusta normaaliälyisen, sivistyneen ihmisen näkökantaa millään tavalla. Ap, teette kuten parhaaksi näette missäkin tilanteessa, mihin ikinä päädyttekään. On monia tapoja olla vanhempi, ja joskus pn myös hyväksyttävä se, että kaikkea ei voi tehdä lapsen ehdoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se ajatus, että mies kantaisi enemmän vastuuta sinällään ole huono. Se tuossa on enemmän se ongelma, että olet jo tuon ikäinen ja teillä on asian suhteen paljon epävarmuuksia. Jos lapsen hankinta olisi teidän juttunne, niin olisitte saaneet ison osan epävarmuuksista työstettyä jollain tavalla.
Nykyään aika monella on epävarmuuksia asian suhteen vanhemmallakin iällä ja lapsi tehdään lähempänä 40v jos saadaan. Mä näen asian niin, että se halu ja varmuuden aste riippuu niin monesta muustakin asiasta kuin iästä.
Me olemme olleet yhdessä neljä vuotta ja eläneet viimeiset viisi vuotta monessa eri paikassa ja jatkuvassa muutoksessa. Ei siinä paljon osaa lastenhankkimista edes ajatella, kun aamusta iltaan on menossa ja aina uusien tilanteiden edessä.
Jos taas esim. on ollut 10v yhdessä ja asuu suomalaisessa pikkukaupungissa ok-talossa ja elämä pyörii tuttuuden, varmuuden ja helppojen rutiinien ympärillä, niin todennäköisesti lapsiasiaakin lähestyy vähän eri tavalla ja eri vaiheessa.
Ap
Jos elämä on hirveän hektistä molemmilla, niin se ei ole silloin oikea tilanne lasten hankinnalle. Jos niitä lapsia tosissaan haluaa, niin järjestää elämänsä sellaiseksi, että siinä on lapsille tilaa.
Niin ja mitähän siitä ei toteutuisi? Ei me eletä kuitenkaan mieheni palkalla, joten töihin on mentävä. Suomessa on hyvät tuet, täällä on 4kk äitiysloma ja se on siinä. Lisäksi minulla on sellainen ammatti, josta en VOI olla pidempään poissa tai töihin ei ole paluuta - sitten se vasta perheemma talous menisikin pieleen.
Tottakai hormonit aiheuttavat kaikenlaisia tunteita. En kuitenkaan usko, että minusta tulee niin idootti, että hommaan itselleni potkut. Samoin en usko, että mieheni lakkaa yhtäkkiä pyörittämästä meidän arkea ja kotia, kun hän tekee sen nytkin. Miksi lakkaisi?
Vaikutat katkeralta ja hyvin ikävältä etkä erityisen älykkäältä ihmiseltä.