Lue keskustelun säännöt.
Jos haluamme lapsen, onko minun naisena otettava päävastuu?
02.10.2018 |
Suoraan sanottuna ahdistaa tuo perhe-elämän malli, jota olen nähnyt suurimmalla osalla. Eli äiti hoitaa eniten, suunnittelee ja on viime kädessä vastuussa, luopuu omista menoistaan ja mahdollisesta urastaan. Mies taas toimii annetuissa raameissa, osallistuu kyllä aktiivisestikin, mutta silti nainen on se dynamo ja uhrautuja lapsiasioissa.
Meillä tuo ei tulisi varmaan toimimaan, sillä ensinnäkin asumme kahdessa maassa, ja jos saisimme lapsen, reissaisimme paljon kahden maan väliä ja aina perhettä ei voi ottaa mukaan/eivät jaksa lähteä, joten miehen olisi jäätävä esim. viikoksi lapsen kanssa. Lisäksi minulla on työ, joka vaatii jonkin verran reissaamista.
Työtäni en luonnollisestikaan aio lopettaa lapsensaantiin ja kotimaassani haluan käydä usein. Tämä tietysti vaatii paljon joustoa perheeltä, mutta tämä nyt on minun elämääni ja tuntuisi pahalta ja vaikealta luopua näistä elämäni perusasioista. Enkä sitä aio tehdäkään.
Monet ovat kauhistelleet ajatusta, että olisin pois kotoa, mutta onhan niitä isiäkin reissuhommissa ja pitkiä aikoja pois. Mä en oikein näe muuta mahdollisuutta kuin että mies ottaa vähän enemmän vetovastuuta, jos perheen haluamme. Hänelle se on oikein mielekäs ajatus, ympäristö paheksuu.
Onko kaiken tosiaan muututtava jos lapsen haluaa? Ja tämä nyt oli vain ajatusleikkiä ja suunnitelmaa, sillä mitään päätöksiä ei ole tehty. Kannattaako minun edes harkita lasta, kun en ole valmis muuttamaan kaikkea ja "itsekkäästi" aion pitää kiinni mm.työstäni ja tiiviistä vierailuista kotimaassani. Ikääkin kohta 35, mutta mitään suurta fiilistä suuntaan tai toiseen ei ole tullut.
Kommentit (141)
Vierailija kirjoitti:
Eihän se ajatus, että mies kantaisi enemmän vastuuta sinällään ole huono. Se tuossa on enemmän se ongelma, että olet jo tuon ikäinen ja teillä on asian suhteen paljon epävarmuuksia. Jos lapsen hankinta olisi teidän juttunne, niin olisitte saaneet ison osan epävarmuuksista työstettyä jollain tavalla.
Nykyään aika monella on epävarmuuksia asian suhteen vanhemmallakin iällä ja lapsi tehdään lähempänä 40v jos saadaan. Mä näen asian niin, että se halu ja varmuuden aste riippuu niin monesta muustakin asiasta kuin iästä.
Me olemme olleet yhdessä neljä vuotta ja eläneet viimeiset viisi vuotta monessa eri paikassa ja jatkuvassa muutoksessa. Ei siinä paljon osaa lastenhankkimista edes ajatella, kun aamusta iltaan on menossa ja aina uusien tilanteiden edessä.
Jos taas esim. on ollut 10v yhdessä ja asuu suomalaisessa pikkukaupungissa ok-talossa ja elämä pyörii tuttuuden, varmuuden ja helppojen rutiinien ympärillä, niin todennäköisesti lapsiasiaakin lähestyy vähän eri tavalla ja eri vaiheessa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin juuri sanoit, että miehellesi tämä on mielekäs ajatus, joten missä ongelma? Ympäristö paheksuu, siinäpähän paheksuvat, eivät he pysty tulemaan kotiinne elämään teidän elämäänne. Lapselle ei ole mitään haittaa siitä että toinen vanhempi on vaikka viikonkin poissa, kunhan sinne kotiin jäävään vanhempaan on läheiset välit. Meillä esim. miehen kanssa alusta asti tehtiin kaikkemme, että kumpikin pääsee menemään eikä vauva vierastaisi kumpaakaan. Vaikka olinkin kotona ja mies töissä, niin aina mietittiin että entä jos minä joudunkin vaikka sairaalaan, miehenkin täytyy osata hoitaa KAIKKI. Ja mies itse sanoi että ei halua tuudittua siihen mielikuvaan, että riittää kun hän tekee enemmän kuin keskivertomies, vaan hän nimenomaan haluaa olla paras mahdollinen isä, vertaamatta kehenkään muuhun.
Mutta kannattaisi kuitenkin miettiä asiaa ihan vakavasti. Lapsi muuttaa elämää todella paljon ja ikinä ei tiedä mitä tapahtuu. Tottakai kaikki voi mennä hyvin, mutta entä jos ei menekään? Jos lapsella on jokin vakava sairaus tai vaikka kehitysvamma? Lapsi muuttaa elämää halusit tai et. Itselleni lapsen saaminen on ollut suurin muutos koko elämäni aikana (enkä todellakaan ole luopunut elämästäni ja urastani). Haluatteko tarjota lapselle parhaan mahdollisen elämän, vai tuleeko se olemaan vain taakka? Tottakai voi olla että lapsesta tulee todella helppo ja se sopeutuu reissaamiseenkin täysin ilman ongelmia. On myös mahdollista että lapsella on koliikki, sairastut synnytyksen jälkeiseen masennukseen jne. Kaikkea ei tietenkään voi suunnitella etukäteen, mutta lapsen kannalta on hyvä olla tietoinen mitä ongelmia voi mahdollisesti tulla eteen.
Kirjoitit myös tekstissäsi tyyliin perhe vs sinä, eli tämä on sinun elämääsi ja perheen pitää sopeutua siihen. Kuulutko sinä tuohon perheeseen vai oletko erillinen yksikkö, joka päättää kaiken? Onko elämässäsi tilaa lapselle, joka on kokonaan oma henkilönsä haluineen ja tarpeineen?
Voihan tuon saada toimimaan, en tiedä tarkemmin suhteestanne. Vauva-ajan olisi parasta, ettei lapsi joudu olemaan äidistä erossa. Mieluiten ensimmäiset ikävuodet, mutta tosiaan joudut itse punnitsemaan millaista lapsiperhe-elämästä miehesi kanssa tulee, voi olla hyvinkin reilua ja tasapuolista, mutta pienelle lapselle äiti on erityisen tärkeä enkä itse haluaisi olla pois hänen elämästään. Jos ura on elämä ja kuolema eikä sitä voi rajoittaa muutamaksi vuodeksi ja joutuu olemaan lapsesta paljon erossa niin se on lapselta pois, oli päävastuu miehellä tai naisella. Varmastikaan et olisi äiti pahimmasta päästä, mutta asenteessa siis on vähän korjattavaa. Hyvä, että toivot osallistuvaa isää, mutta sinun pitäisi miettiä asiaa lapsen kannalta, miten voit olla mahdollisimman hyvä äiti. Ei asioita mistä et haluaisi luopua lapsen vuoksi, helpommin saat pitää niistä kiinni lapsettomana
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Kyllä se vitutti ja ärsytti rajusti (mun lapseni on jo täysi-ikäinen). Kroonisesti vauvakuumeisesta isästään kuoriutui lapsen synnyttyä, lupauksista huolimatta hyvinkin perinteisten sukupuoliroolien kannattaja, joten tiet veivät lopulta eri suuntiin. Molemmat avioiduttiin myöhemmin uudelleen sopivampien kumppanien kanssa.
Jotenkin sitten kasvoin vastaamaan tärkeimpiä odotuksia, eli taivuin. Ihan riittävän hyvä äiti minustakin tuli. Tarpeettomille sosiaalisille paineille (niitäkin riittää) olen antanut piutpaut; ihan onnellinen lapsi ja nuori ja kelpo kansalainen kasvoi ilman mokkapalojen leipomista koulumyyjäisiin, noin esimerkiksi.
Kyllä se vastuu aika automaattisesti sille äidille tulee olipa miehen kanssa sovittu mitä hyvänsä. Tähän vaikuttaa jo ihan silkka biologia. Äiti on se joka kantaa sen muksun sisällään, kärsii helvetilliset tuskat synnytyksessä ja toimii alkuvaiheen ravinnonlähteenä. Jos et näin toimi ja huolehdi, kaikki tulee juuri sinua syyllistämään kaikesta. Mies pääsee halutessaan kuin koira veräjästä ja kaikki mitä se viitsii tehdä muksun eteen on pelkästään hienoa ja kehuttavaa. Kyllä sinä parhaimmankin miehen kanssa pian tajuaa, että vastuu on pääasiassa naisella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Kaiken ei todellakaan tarvitse muuttua. Täällä toki ihannoidaan äitejä, jotka jättävät jokaisen periaatteen elämästään taakseen "lapsen edun nimissä", vaikka se lapsen etu voidaan kyllä varsin hyvin taata muutoinkin. Älykäs ihminen ja pari pohtii ja miettii asiat tarkasti etukäteen juuri kuten sinä AP teetkin. Uhrautuva äiti ei ole hyvä äiti, älykäs äiti joka osaa priorisoida ja jakaa vastuun, on hyvä äiti ja antaa lapselleen terveen ympäristön ja mallin perhe-elämästä.
Olen raskaana ja meillä ainakin mies ottaa päävastuun. En näe mitään syytä, miksi sen pitäisi olla nainen. Se, miten joillekin se "päävastuu napsahtaa" vaikka, mitä sovitaan, johtuu pällistä ja surkeasta miehestä. Tienaan tällä hetkellä nettona yli 70% enemmän kuin mieheni, asumme ulkomailla ja meillä äitiysloma on 4kk. Menen siis töihin heti äitiysloman loputtua ja mieheni jää kotiin noin vuodeksi alustavasti. Lisäksi minulla on muutoinkin työmatkoja ja muita vastuita. Urani on minulle tärkeä enkä aio uhrata itselleni tärkeitä asioita lapseni vuoksi.
Minua ei voisi vähempää kiinnostaa se, että olenko jonkun marttyyrin mielestä huono äiti. Tiedän, että osaan ja kykenen kasvattamaan mieheni kanssa tasapainoisen lapsen, jolla on lämmin, turvallinen ja hyvä koti. Mieheni on oikein täydellinen ottamaan tuon roolin, en epäile sitä yhtään. Hän hoitaa muutenkin taloutemme asioita, hoitaa laskujen maksut, varaa lääkärit ja pyörittää paljon arkea. Tekee tottakai kotityöt kysymättä, joskus enemmän kuin minä, joskus vähemmän.
En ymmärrä, millaisia puolisoita teillä oikein on, kun mies ei ota vastuuta, vaikka se sovitaan. Tai, joka ei osaa omaa lastaan hoitaa yhtä hyvin kuin äitikin. Pidä vain AP pääsi ja mielesi. Vaikka joillain on kykenemätön vastuuton ja pälli mies. ei se tarkoita, että meillä kaikilla olisi. Osalla meistä on erittäin kykenevä mies, joka on vähintään yhtä hyvä, vastuuntuntoinen ja kykenevä kuin kuka tahansa äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Mummo voi vierailla teidän luona, kavereita näet somessa ja töistä olet poissa joka tapauksessa pari vuotta. Deal with it.
Jos lapsen hankkii, niin siinä on paljon tekijöitä, joita ei voi suunnitella etukäteen. Käytännössä pitää olla valmis kaikkeen. Toki on hyvä suunnitella etukäteen, mutta on hyvä pitää mielessä "entä jos" tilanteet, koska elämä voi yllättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokemuksen syvällä rintaäänellä ja hieman samanlaisissa kuvioissa perhe-elämää pyörittäneenä sanoisin, että kannattaa varautua siihen, että päävastuu saattaa sinulle napsahtaa, oli tämä suunniteltu asiantila tai ei. Kahden maan välillä asumisen ja reissaamisen yhdistäminen perhe-elämään ei aina ole maailman yksinkertaisin juttu eikä sen toteuttaminen aina suju kaikkien oikeudenmukaisuuden sääntöjen mukaan. Toisenlaisiakin tarinoita lienee olemassa, meillä ei loppujen lopuksi toiminut. Suosittelen myös, että puhutte avoimesti siitä, mitä tapahtuu, jos lasten jälkeen tuleekin ero. Toinen vanhemmista saattaa joutua näissä tilanteissa aika kohtuuttomaan asemaan. Näistä kannattaa olla tietoinen. Aina kaikki ei suju kuin Strömsössä.
Niin, kaikki on mahdollista ja tästä on keskusteltu.
Tiedän kyllä, että ei ole se helpoin kuvio. Itse olen perhe-elämään valmis ainoastaan tasapuolisuuden ehdolla, vastuu jaetaan ja minun työni ym. vuoksi sitten jossain kohtaa sitä siirretään enemmän isälle. Jos päävastuu sitten vastoin suunnitelmia napsahtaisikin minulle, olisin hyvin pettynyt, katkera ja vihainen. Mutta kai se olisi sitten pakko vain handlata jotenkin, mutta moisesta sopimusrikkomuksesta seuraisi todennäköisesti ero.
Lapsia ei ole suunnitelmissa kuin yksi, jos nyt sitäkään. Tämä on vielä auki.
Kuulostat hirveän itsekkäältä ihmiseltä. Älä lisäänny. Tulisi vain yksi kaltoinkohdeltu lapsi lisää tähän maailmaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kaiken ei todellakaan tarvitse muuttua. Täällä toki ihannoidaan äitejä, jotka jättävät jokaisen periaatteen elämästään taakseen "lapsen edun nimissä", vaikka se lapsen etu voidaan kyllä varsin hyvin taata muutoinkin. Älykäs ihminen ja pari pohtii ja miettii asiat tarkasti etukäteen juuri kuten sinä AP teetkin. Uhrautuva äiti ei ole hyvä äiti, älykäs äiti joka osaa priorisoida ja jakaa vastuun, on hyvä äiti ja antaa lapselleen terveen ympäristön ja mallin perhe-elämästä.
Olen raskaana ja meillä ainakin mies ottaa päävastuun. En näe mitään syytä, miksi sen pitäisi olla nainen. Se, miten joillekin se "päävastuu napsahtaa" vaikka, mitä sovitaan, johtuu pällistä ja surkeasta miehestä. Tienaan tällä hetkellä nettona yli 70% enemmän kuin mieheni, asumme ulkomailla ja meillä äitiysloma on 4kk. Menen siis töihin heti äitiysloman loputtua ja mieheni jää kotiin noin vuodeksi alustavasti. Lisäksi minulla on muutoinkin työmatkoja ja muita vastuita. Urani on minulle tärkeä enkä aio uhrata itselleni tärkeitä asioita lapseni vuoksi.
Minua ei voisi vähempää kiinnostaa se, että olenko jonkun marttyyrin mielestä huono äiti. Tiedän, että osaan ja kykenen kasvattamaan mieheni kanssa tasapainoisen lapsen, jolla on lämmin, turvallinen ja hyvä koti. Mieheni on oikein täydellinen ottamaan tuon roolin, en epäile sitä yhtään. Hän hoitaa muutenkin taloutemme asioita, hoitaa laskujen maksut, varaa lääkärit ja pyörittää paljon arkea. Tekee tottakai kotityöt kysymättä, joskus enemmän kuin minä, joskus vähemmän.
En ymmärrä, millaisia puolisoita teillä oikein on, kun mies ei ota vastuuta, vaikka se sovitaan. Tai, joka ei osaa omaa lastaan hoitaa yhtä hyvin kuin äitikin. Pidä vain AP pääsi ja mielesi. Vaikka joillain on kykenemätön vastuuton ja pälli mies. ei se tarkoita, että meillä kaikilla olisi. Osalla meistä on erittäin kykenevä mies, joka on vähintään yhtä hyvä, vastuuntuntoinen ja kykenevä kuin kuka tahansa äiti.
Mielenkiintoista kuulla kokemuksesi siinä vaiheessa kun se lapsi on todella syntynyt. Helppo on sopia ja luvata etukäteen kaikkea. Kyseessä ei siis ole se, että mies olisi mikään lusmu tai pälli. Etukäteen on helppo kuvitella miten kaikki sujuu, mutta käytäntö onkin sitten toinen juttu. Itsekkään et ole hormonihuuruinesi vauvan syntymän jälkeen sama ihminen kuin ennen. Sinisilmäinen usko lupauksiin on aina tosi liikuttavaa. Tosielämässä vaan asiat harvoin menee niinkuin on suunniteltu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Normaalit lasta haluavat äidit haluavat hoitaa lapsiaan. Näistä lapsista tulee onnellisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Ei tietenkään näin käy. Se on sellainen äitimyytti, että uhrataan kaikki sen lapsen eteen. Siitä nimenomaan hyötyy se äiti. Pönkittää äidin itsetuntoa, antaa elämälle merkityksen, ja täyttää tunnetyhjiön. Lisäksi kaikilla ei ole itselleen merkityksellistä tärkeää uraa, joka antaa elämälle paljon merkitystä. Lapsi on siihen hieno lisä, ei korvaaja. Ei ole mitään syytä, miksi sinun pitäisi uhrautua myös, vaikuttaa että sinulla on muutenkin fiksu mies toisin kuin monella täällä. Oma mieheni meillä tietää neuvolat, varaa lääkärit, hoitaa enemmän kotitöitä ja on muutenkin aikuinen vastuullinen ihminen. Se on vähän eriasia jollain sairaanhoitaja naisella, kun ei ole uraa eikä sellaista merkistystä sillä osalla omaa elämää - kuin naisella, joka on investoinut kaikkensa niiden asioiden rakentamiseen. Ne ei todellakaan menetä merkitystä lapsen myötä, kyse on omallakin kohdalla 12 vuoden kovasta työstä, että olen urallani tässä vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Ura ja ura. Se ura ei katoa mihinkään,voit ikäänkuin laittaa sen tauolle. Haluat lapsen nyt, nähdä mummoa ja kaikkee mahdollista, laita se tuleva lapsi nyt etusijalle,sinun urasi on listan häntäpäässä nyt muutaman vuoden.
Panosta perheeseesi,mieheesi, älä itseesi pelkästään.
Ei täällä kaikki ole marttyyreja oman elämän uhraajia ja pällimiehen piikoja. Ap:lla on paljon mietittävää ja kuvio voi teillä toimiakin jos sen suunnittelee huolella. Ei kukaan ole käskenyt luopua urasta kokonaan. Itse kuitenkin haluaisin olla lapseni elämässä mahdollisimman paljon vaikka mies tasan lasta hoitaakin. On yhtä typerää arvostella naisia alistujiksi jos he haluavat vapaasta tahdostaan muuttaa elämäänsä, jotta voivat olla lapsensa lähellä. Monille se tulee jopa yllätyksenä koska lapseen on mahdotonta valmistautua täydellisesti ilman aiempaa kokemusta, alkuun kaikki naiset eivät osaa kuvitella kuinka paljon lapsi heitä ja heidän arvojaan tulee muuttamaan. Tottakai osa valitsee sen täysin kykenemättömän miehen joko sokeuttaan tai ihan arvaamatta. Toivon ap:lle kaikkea hyvää päädytte saamaan lapsen tai ette. Hyvä, että elät omaa elämääsi, elämä lapsen kanssa tulee joka tapauksessa yllätyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Kyllä se on ihan hyvä tunnustaa, että lapsen syntymä muuttaa ne prioriteetit kokonaan. Naivia kuvitella, että se vauva on kuin paketti jonka voi välillä heittää jonkun toisen huoleksi ja itse mennä ja toimia entiseen malliin. -ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Ura ja ura. Se ura ei katoa mihinkään,voit ikäänkuin laittaa sen tauolle. Haluat lapsen nyt, nähdä mummoa ja kaikkee mahdollista, laita se tuleva lapsi nyt etusijalle,sinun urasi on listan häntäpäässä nyt muutaman vuoden.
Panosta perheeseesi,mieheesi, älä itseesi pelkästään.
Muutaman vuoden..? Eikö äitysloma kestä 9 kk?
Ps. Monissa asiantuntijatehtävissä ura kärsii huimasti jos sen laittaa "muutamaksi vuodeksi ikään kuin tauolle".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Ei tietenkään näin käy. Se on sellainen äitimyytti, että uhrataan kaikki sen lapsen eteen. Siitä nimenomaan hyötyy se äiti. Pönkittää äidin itsetuntoa, antaa elämälle merkityksen, ja täyttää tunnetyhjiön. Lisäksi kaikilla ei ole itselleen merkityksellistä tärkeää uraa, joka antaa elämälle paljon merkitystä. Lapsi on siihen hieno lisä, ei korvaaja. Ei ole mitään syytä, miksi sinun pitäisi uhrautua myös, vaikuttaa että sinulla on muutenkin fiksu mies toisin kuin monella täällä. Oma mieheni meillä tietää neuvolat, varaa lääkärit, hoitaa enemmän kotitöitä ja on muutenkin aikuinen vastuullinen ihminen. Se on vähän eriasia jollain sairaanhoitaja naisella, kun ei ole uraa eikä sellaista merkistystä sillä osalla omaa elämää - kuin naisella, joka on investoinut kaikkensa niiden asioiden rakentamiseen. Ne ei todellakaan menetä merkitystä lapsen myötä, kyse on omallakin kohdalla 12 vuoden kovasta työstä, että olen urallani tässä vaiheessa.
Sinänsä olisi mielenkiintoista kuulla, miksi päätit lisääntyä jos lapsi on sinulle pelkkä haitta uralle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ai kuten lapsuudenperhe, ystävät sekä työ, johon kouluttauduin viisi vuotta, muuttuvat suurella todennäköisyydellä vähäpätöisiksi? Ok. Siinäpä ne minun menot.
Ap
Ura ja ura. Se ura ei katoa mihinkään,voit ikäänkuin laittaa sen tauolle. Haluat lapsen nyt, nähdä mummoa ja kaikkee mahdollista, laita se tuleva lapsi nyt etusijalle,sinun urasi on listan häntäpäässä nyt muutaman vuoden.
Panosta perheeseesi,mieheesi, älä itseesi pelkästään.Muutaman vuoden..? Eikö äitysloma kestä 9 kk?
Ps. Monissa asiantuntijatehtävissä ura kärsii huimasti jos sen laittaa "muutamaksi vuodeksi ikään kuin tauolle".
Toki. Monet laskevat automaattisesti vanhempainrahakauden äidin etuudeksi, vaikka yhtäläisesti isä voi jäädä lapsensa hoitamaan.
Ole enemmän valmis joustamaan. Ei sinun tarvii työtäsi lopettaa kokonaan eikä reissaamista keskeyttää, mutta näitä molempia joudut pakosti muokkaamaan ja lapsen olessa pieni hyvinkin paljon.
Se,että arki rullaisi samoin,pääsisit menemään ja tulemaan lapsen synnyttyä yhtä paljon, mitä nyt, on melkein mahdotonta.