Naistenilllassa parin viinilasin jälkeen: Sain kuulla olevani kiittämätön

Vierailija kirjoitti:

Minä varmaan seuraavassa tapaamisessa olisin huolella valinnut asun ja laittautunut. Nipistelisin posket hehkuviksi ja naisellista tyyliä päälle. Sitten sanoisin ohimennen, että vastoinkäymiset ovat lähentäneet meitä naisena ja miehenä, meillä on kuulkaa aivan villi seksielämä nykyään, "Ville" ei saa pidettyä näppejään irti minusta.

Puukolla selkään vaan ja tralalaa.

Ai että mikä ihana kommentti, sain tästä puhtia elämään. Kiitos! :)

Vierailija kirjoitti:

Naiset kittaa viiniä ja luulee ettei se ole alkoholia.

"pari lasia" viiniä on jo melkoinen määrä.

Niin, tämähän se oli olennaista tässä keskustelussa, onneksi löysit heti punaisen langan...

Kun ihmisellä on vaikeuksia, niin silloin nähdään ketkä ovat todellisia ystäviä.

Ystävistäkin voi kasvaa erilleen. On jonkinlainen harha että mitä kauemmin on ollut ystävä jonkun kanssa, sitä parempi ja syvempi ystävyys. Todellisuudessa joskus sitä vaan huomaa ettei olekaan yhtään samalla aaltopituudella niiden vanhojen ystävien kanssa. Tai ystävät muuttuu ilkeiksi, katkeriksi, kateelliseksi. Silloin voi antaa niiden vaan mennä. Ei ihmiset yleensä kovin kauaa yritä pitää yhteyttä kun toteaa ettei ehdi nähdä nyt eikä seuraavallakaan kerralla.

Kannattaa myös vähän arvioida sitä omaa toimintaa, että mitä jos muut onkin edes vähän oikeassa. Rehellisesti: valitatko useinkin? Siis puhutko usein siitä miten raskasta ja väsyttävää sun elämä on? 

Etenkin tollaisissa illanvietoissa on yleensä tarkoitus pitää hauskaa ja vaihtaa lähinnä pinnallisia kuulumisia, ymmärän hyvin jos jotain toista silloin ärsyttää valitus tai voivottelu aiheesta, jolle ei edes voi tehdä siinä tilanteessa mitään. Jos on kurjaa ja haluaa sitä purkaa ystäville niin kutsu mieluummin lähimmät ystäväsi vaikka kahville ja kerro silloinkin niille etukäteen mistä haluat puhua. Tai mene terapeutille. Missään rennoissa illanvietoissa valittaminen ja huomion vetäminen omiin ongelmiin on vaan epäkohteliasta ja ärsyttävää. Voi luvata, että niillä kaikilla muillakin on ongelmia ja välillä raskasta, vaikka ne ei toisikaan niitä samalla tavalla esille. 

Ja jos siellä illanvietossa välttämättä haluaa oloaan jollekin purkaa, niin silloinkin voi pyytää vaikka yhden tai kaksi ihmistä toiseen huoneeseen juttelemaan. 

Vierailija kirjoitti:

Sieltähän se sitten tuli. Olinkin havainnut nyrpistelyä ja silmien pyörittelyä jo jonkin aikaa isommalla porukalla tavatessamme ja olin oikeasti tuntenut nahoissani tosi voimakkaana sen miten minusta puhutaan reilusti paskaa selän takana. Olen 35.v kahden lapsen äiti ja viime aikoina pitänyt vähän etäisyyttä ennen niin läheisiin ystäviin, kun olen huomannut että he eivät halua ymmärtää elämänmuutoksen kourissa ryvettynyttä elämäänI.

Viime vuosi oli vaikea vastoinkäymisten takia. Lähdimme tekemään isoja muutoksia elämässämme, kohtasimme menetystä ja surua. Samaan aikaan oli pakko yrittää jaksaa rakentaa vimmatusti uutta arkea. Ystävät katsoivat vierestä vinosti hymyillen, hyvinhän teillä näyttää menevän, onhan teillä vielä oma auto ja onhan teillä toisenne. Rahaahan se vain on mitä menetätte, turha valittaa. Raivo oli itsellä pinnan alla, mihinkään menoihin en voinut osallistua tai tehdä viikonloppureissussa tyttöjen kanssa. Kaikki rahani menivät lainoihin ja lapsiin, siihen että pidin perhettämme pinnalla. Miehen yllättävä työkyvyttömyys veti paletin vielä syvemmälle, kesken talonrakennuksen hän sairastui ja kaikki viivästyi. Ei näkynyt taaskaan ystäviä muuta kun naureskelemassa vieressä, että pakkoko se on rakentaa, jäätte vaan vuokralle asumaan. Mutta kun se vuokralla asuminen olisi kalliimpaa kuin tämä oman valmiiksi saaminen!

Nyt on talo valmis, perhe asuu siinä sisällä, mies kuntoutunut ja minä ihan poikki kaikesta. Olen sanonut että tunne tuskaa siitä, miten vaikean tien läpi me tultiin ja etten osaa nyt nauttia tästä lopputuloksesta kun tuntuu että muutokset ovat olleet liian suuria, en sopeudu enkä löydä paikkaani. Itkettää ja masentaa, olen fyysisesti ja henkisesti ihan poikki ja yksin tunteideni kanssa.

Nyt sitten naistenillassa kuulin rehellisen mielipiteen siitä, että olen vain todella kiittämätön kaikesta. Olen saanut uuden talon ja silti valitan. Monella ei ole yhtään mitään. Tai ainakin paljon vähemmän.

Siis mitä vittua oikeasti. Jos sulla on jotakin, niin se että varvas murtuu ei saa sattua? Tai jos voitat lotossa, et saa enää koskaan pettyä elämässä muihin asioihin? Siis tämä ystävyys taitaa olla ihan vitsi, itse olen todennut että kaikkein paras olla ihan itsekseen riippumaton muista ihmisistä, kerta toisensa jälkeen se kylmyys ja ymmärtämättömyys vain pahoittaa oman mielen.

Ystävät elämän suola. Miten ihmeessä.

Olet loppuunpalamisen rajoilla. Onneksi sinulla on mies ja lapset. Ammenna heistä voimaa. Nuo "ystävät" moittimiseen jättäisin yhä enemmän loitolle. Kateutta on taustalla vahvasti.

Voimia.

Selän takana jauhaminen on törkeää. Mutta mulla ainakin on ollut ystäviä, jotka valittaa lähes aina. Vuosia, suunnilleen kaikesta. Aina joku syy, että he voivat ystävyydessä vain ottaa, ei antaa. Ja käyttäytyä miten sattuu eli niin, että toisilla on ikävä olla, esim. ohareita tekemällä ilman erikoisempia syitä.

Kaikkea ei tarvitse jakaa, saa olla salaisuuksia. Olen valmis tukemaan ystäviäni ja oletan, että se olisi tarvittaessa vastavuoroistakin. Mutta joskus tulee raja vastaan! Esim., kun saa "omalla vuorollaan" joutua pettymään, tajuaa että onkin ollut vain toiselle roskakori ja ilmainen terapeutti. Itse sain kerran, kun odotin että minuain olisi kerran kuunneltu, kuulla vaativani ystäviltäni liikaa! Minulle oli saanut soitella vaikka yöllä ja valitella sydänsurujaan tuntikausia, vaikka olin väsynyt pienen lapsen yksinhuoltaja.

Onneksi seuransa voi valita. Aina ei vain heti huomaa, kuka on hyvä ystävä ja kuka vain sanoo olevansa. Huonojakin ystäviä näkyy riittävän tarjolle.

Vierailija kirjoitti:

Mä veikkaan et tässä on muutakin... Yleensä paljastuu ap:n kommenteista vähän ajan päästä. Aluksi on pelkkä uhri ja suuri ystäväpiiri vain sattuu kohtelemaan ikävästi.

Eipä tässä ole ollut kun ihmettelemistä itsellä kun ihmiset ympärillä tuntuu muuttuneen. Ehkä kuvittelin vain toisin, luulin saavani tukea ja ymmärrystä, mutta olin todella väärässä. Olen kyllä ymmärtänyt sen, että silloin kun itsellä on kaikki hyvin on vaikea ymmärtää toisen hätää. Omakohtainen kokemus sen vasta opettaa, miltä se saappaat oikein tuntuikaan jalassa.

Ei tässä mitään marttyyrin viittaa asetella, kunhan ihmettelen ja nyt viimein viikonloppuna sainkin jopa ihan kuulla sen mitä olen mielessäni jo arvellutkin, ja siksi etäisyyttä vähän jo ennakkoon ottanutkin. Tällä hetkellä olen jotenkin tosi pettynyt ihmisiin ylipäätään, ei oikein tiedä mitä enää uskaltaa puhua, mutta toisaalta en halua antaa sen liikaa rajoittaa omia ajatuksia ja olemista. - Ap

Olet ap aivan oikeassa, missä tahansa elämäntilanteessa voi masentua. Kiitollisuus ei sitä estä.

Se on itse asiassa jopa aika yleistäkin, että ihminen sinnittelee hankaluudet jotenkuten, ja vasta, kun tilanne helpottaa, iskee masennus. Siihen antaa tavallana itselleen luvan, kun ei ole enää pakko tsempata selviytyäkseen!

Miten vastasit? Sanoitko suoraan, että olet iloinen siitä, että hankaluudet ovat helpottaneet, mutta että se ei poista sitä, että olet uupunut ja kenties masentunutkin.

Ehkä olet vaikena vuoden aikana vieraantunut entisistä ystävistä. Kerroit itse, että et päässyt mukaan heidän tapaamisiinsa siihen aikaan. Nyt he kokevat sinut vieraaksi, koska olet oman kertomasi mukaan apea ja ahdistunut.

Kukaan ei osaa lukea ajatuksia. KERRO niistä ja pyydä tukea! Voisit yllättyä positiivisesti.

Se, että olet poissa ja vähäsanainen viestii ystävillesi mahdollisesti ihan jotakin muuta kuin mitä haluaisit. Siksi kannattaa vähän selittää, vaikka tietysti omasta näkövinkkelistäsi käsin ystävät ovat mitään ymmärtämättömiä ja tylyjä.

Ihmisten sosiaalisessa kanssakäymisessä on kyse viestinnästä. Viestinnässä on käytännössä kolmenlaisia virheenmahdollisuuksia, jotka liittyvät viestin lähettäjään ja hänen tapaansa viestiä, viestiin itseensä ja vastaanottajaan ja hänen tapaansa ottaa viesti vastaan. Sinä pystyt vaikuttamaan kahteen ensimmäiseen. Mieti, mitä haluat: korjata välinne vai vaihtaa kokonaan uuteen kaveriporukkaan tuossa iässä.

Minä sinuna yrittäisin vielä.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa myös vähän arvioida sitä omaa toimintaa, että mitä jos muut onkin edes vähän oikeassa. Rehellisesti: valitatko useinkin? Siis puhutko usein siitä miten raskasta ja väsyttävää sun elämä on? 

Etenkin tollaisissa illanvietoissa on yleensä tarkoitus pitää hauskaa ja vaihtaa lähinnä pinnallisia kuulumisia, ymmärän hyvin jos jotain toista silloin ärsyttää valitus tai voivottelu aiheesta, jolle ei edes voi tehdä siinä tilanteessa mitään. Jos on kurjaa ja haluaa sitä purkaa ystäville niin kutsu mieluummin lähimmät ystäväsi vaikka kahville ja kerro silloinkin niille etukäteen mistä haluat puhua. Tai mene terapeutille. Missään rennoissa illanvietoissa valittaminen ja huomion vetäminen omiin ongelmiin on vaan epäkohteliasta ja ärsyttävää. Voi luvata, että niillä kaikilla muillakin on ongelmia ja välillä raskasta, vaikka ne ei toisikaan niitä samalla tavalla esille. 

Ja jos siellä illanvietossa välttämättä haluaa oloaan jollekin purkaa, niin silloinkin voi pyytää vaikka yhden tai kaksi ihmistä toiseen huoneeseen juttelemaan. 

Juuri näin! Jos ystävilläsi on tullut mitta täyteen. Olet sanojesi mukaan paljonkin alkuun puhunut tuntemuksistasi ja kun niitä paskoja elämäntilanteita on tullut monta peräkkäin niin ystäväsikin ovat puhki kuuntelemisesta ja tukemisesta.

Tiedän tuon tunteen kun pitkään tapahtuu vain pelkkää sontaa niin ei osaa tai oieammin ei uskalla nauttia edes siitä pienestä onnesta. Pelkää että kohtahan tämäkin otetaan pois. Ja huokailun ja "aina meille käy näin"-tuskailun kierre ei lopu. Jokaikisen pienenkin vastoinkäymisen ottaa suurena miksi Jumala on mua vastaan iskuna. Eikä osaa nähdäkkään sumusta niitä hyviä asioita. Ei tuollaista kukaan läheinekään jaksa kun ei itsekkään jaksa.

Mä puhuin ystäville mutta muistin kysyä heidänkin murheitaan ja ymmärtää. Illat, vkonloput, matkat oli vain hauskanpitoon. Silloin ei märehditty murheita ja niillä muistoilla jaksaa arjen paremmin. Ystäväsi ovat olleet munankuorilla kävelijöitä pitkään ja haluavat eroon edes yhdeksi illaksi ongelmista. Se on kauhea tilanne kaikille kun tietää että taas kohta huokaillaan ja itketään viinilasiin. En minäkään jaksaisi :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset kittaa viiniä ja luulee ettei se ole alkoholia.

"pari lasia" viiniä on jo melkoinen määrä.

Niin, tämähän se oli olennaista tässä keskustelussa, onneksi löysit heti punaisen langan...

Niin,vittu ja viini molemmat alkaa veellä.

On se fiksu!

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa myös vähän arvioida sitä omaa toimintaa, että mitä jos muut onkin edes vähän oikeassa. Rehellisesti: valitatko useinkin? Siis puhutko usein siitä miten raskasta ja väsyttävää sun elämä on? 

Etenkin tollaisissa illanvietoissa on yleensä tarkoitus pitää hauskaa ja vaihtaa lähinnä pinnallisia kuulumisia, ymmärän hyvin jos jotain toista silloin ärsyttää valitus tai voivottelu aiheesta, jolle ei edes voi tehdä siinä tilanteessa mitään. Jos on kurjaa ja haluaa sitä purkaa ystäville niin kutsu mieluummin lähimmät ystäväsi vaikka kahville ja kerro silloinkin niille etukäteen mistä haluat puhua. Tai mene terapeutille. Missään rennoissa illanvietoissa valittaminen ja huomion vetäminen omiin ongelmiin on vaan epäkohteliasta ja ärsyttävää. Voi luvata, että niillä kaikilla muillakin on ongelmia ja välillä raskasta, vaikka ne ei toisikaan niitä samalla tavalla esille. 

Ja jos siellä illanvietossa välttämättä haluaa oloaan jollekin purkaa, niin silloinkin voi pyytää vaikka yhden tai kaksi ihmistä toiseen huoneeseen juttelemaan. 

Tällä kertaa tämä meni niinpäin, että itse pääsin kerrankin vapaalle ja olin todella hyvissä fiiliksissä. Omat puheenaiheeni olivat erittäin kepeällä höpönlöpö-akselilla kunnes yhdessä vaiheessa iltaa eräs ystäväni aloitti itse, että hän on muuten viime aikoina miettinyt paljon minua ja sitä mitä olemme kokeneet... ja siitä se sitten lähti. En osannut muuta kuin kuunnella, sanoa että ehkä asiat ei ole niin nopeasti pääteltävissä lopputuloksen perusteella, kyllä siinä on paljon muutakin. Mutta ehkä ei ole aiheellista käydä sitä läpi nyt, kun ollaan nyt tässä.

Mutta oma iltani ei perustunut "avautumiselle" koska olen jo oppinut kuluneen vuoden aikana pitämään suutani kiinni tietyistä asioista, vaikka toki oikeassa seurassa niitä olisikin ihana purkaa. Olen ihan samanlainen kuin tuolla aiemmin kirjoitteli joku mustan huumorin ystävä, tykkään käydä asioita läpi, kauhistella, ihmetellä ja sitten jatkaa sisulla eteenpäin. Itselleni kaikkein pahinta on välinpitämättömyys. Tai sellainen tyly hiljeneminen ja silmien pyörittely. Siinä oppii aika äkkiä olemaan hiljaa. Puhuu vaikka seinille kotona mielummin, ne ei ainakaan kaadu vihaisina niskaan. -Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä veikkaan et tässä on muutakin... Yleensä paljastuu ap:n kommenteista vähän ajan päästä. Aluksi on pelkkä uhri ja suuri ystäväpiiri vain sattuu kohtelemaan ikävästi.

Eipä tässä ole ollut kun ihmettelemistä itsellä kun ihmiset ympärillä tuntuu muuttuneen. Ehkä kuvittelin vain toisin, luulin saavani tukea ja ymmärrystä, mutta olin todella väärässä. Olen kyllä ymmärtänyt sen, että silloin kun itsellä on kaikki hyvin on vaikea ymmärtää toisen hätää. Omakohtainen kokemus sen vasta opettaa, miltä se saappaat oikein tuntuikaan jalassa.

Ei tässä mitään marttyyrin viittaa asetella, kunhan ihmettelen ja nyt viimein viikonloppuna sainkin jopa ihan kuulla sen mitä olen mielessäni jo arvellutkin, ja siksi etäisyyttä vähän jo ennakkoon ottanutkin. Tällä hetkellä olen jotenkin tosi pettynyt ihmisiin ylipäätään, ei oikein tiedä mitä enää uskaltaa puhua, mutta toisaalta en halua antaa sen liikaa rajoittaa omia ajatuksia ja olemista. - Ap

Tietenkin ihmiset muuttuu! Ja musta se, että sä et itsekään ole pysynyt perässä ystäviesi muuttumisesta, kertoo että et edes ole kovin läheinen niiden ystävien kanssa. Miksi jollaikin samaan "naisporukkaan" kuuluvilla ihmisillä olisi velvollisuutta toimia sun terapeuttina, jos sä et edes tunne niitä?

En sano tätä mitenkään kyynisesti, mutta oma elämä ja ihmissuhteet helpottuu huomattavasti, kun oppii että ystävillä, etenkään niillä vanhoilla ja etääntyneillä, ei ole mitään velvollisuuksia sua kohtaan.

Pitää oppia tuntemaan ketkä on niitä ystäviä, joiden kanssa vain vietetään yhdessä hauskaa aikaa ja kenen kanssa puretaan niitä syvempiä tuntoja. Kaikkien ystävien ei tarvitse olla näitä molempia, ei vaikka olitte joskus ennen superläheisiä. Ja niiden läheisten ystävienkin kanssa se ongelmien puiminen pitää olla molemminpuolista ja vastavuoroista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaisin mielelläni kirjoitukseesi, jos olisit jättänyt genitaalin kirjoittamatta.

Olen pahoillani, ettei aiemman kirjoituksesi perusteella saamastasi palautteesta ollut sinulle apua.

Juu hirveitä nuo genitaalit, lailla pitäisi kieltää. Hienoa kuitenkin että jaksoit tuoda närkästymisesi asiasta ilmi, vaikket kirjoitukseen vastannutkaan.

Ymmärrän, että ne sopivat tietynlaisten ihmisten elämään.

Eikö aiemmista vastauksista ollut sinulle apua?

Tutkimusten mukaan älykkäät ihmiset tuppaavat kiroilemaan, joten siinä mielessä on totta että kirosanat sopivat tietynlaisten ihmisten elämään.

Sen sijaan tuollaisilla sievistelijöillä, jotka eivät tuo mitään lisäarvoa varsinaiseen keskusteluun, ei tee kukaan mitään.

Ystävyyssuhteet ei ole hoitosuhteita. Elämän sattumukset ehkä johtaakin siihen, että ollaan enemmän samaa kokeneiden kanssa tekemisissä. Vertaistukiryhmä on parasta.

Jos noilla "ystäville" ei ole ollut samanlaisia vastoinkäymisiä, miten he voisivat sinua ymmärtää?

Ehkä ystäväsi eivät vain ole oikeita ystäviä sinulle. Jos heiltä ei saa minkäänlaista tukea ja ymmärrystä vaan pelkästään lisää mielipahaa, koska kommentoivat ja suhtautuvat noin pahaan oloosi, kannattaa varmaan ottaa etäisyyttä ja koittaa löytää uusia ihmisiä elämäänsä. Ja tietenkin tukeutua esim. ammattiauttajiin nyt pikaisesti, jotta et joudu olemaan enempää yksin tunteidesi kanssa. Se ei koskaan tee hyvää vaan asioista puhuminen ja tunteiden purkaminen on oikeasti tärkeää.

Itselläni oli aikanaan ystäväporukka, jossa oli kyllä todella hauskaa aina ja ystävyys tuntui hyvältä niin kauan, kun kaikki meni ok. Sitten sairastuin ja hupsista vaan, eipä syvällisemmät keskustelut, tukeminen, empatia yms luonnistuneetkaan heiltä alkuunkaan - päinvastoin. En halua sanoa, että entiset ystäväni olisivat jotenkin pahoja tai huonoja ihmisiä, koska en koe niin. Koen ja koin vaan, etteivät he olleet sellaisia ihmisiä keitä itse kaipasin, tarvitsin ja halusin elämääni sillä hetkellä eikä nyt senkään jälkeen (olemme sellaisia moikkaustuttuja nykyään). Onneksi löysin pari uutta ystävää, jotka kuuntelivat ja kannustivat ja muutenkin me olemme nyt viimeiset 3 vuotta tukeneet toisiamme niin hyvinä kuin huonoina hetkinä. Kaikki eivät vaan pysty siihen, ehkä luonne on erilainen tai ehkä ei vaan ole itse kokenut mitään vastaavaa, jonka kautta olisi kehittynyt kykyä ymmärtää erilaisia asioita, ongelmia jne. Voin ainakin henk.koht. myöntää, että ilman omaa sairastumistani en varmasti olisi niin ennakkoluuloton, empaattinen, tilannetajuinen, hyvä kuuntelija sun muuta kuin mitä nyt olen. Elämä opettaa, niinhän sitä aina sanotaan :)

Voimia sinulle ap! Kliseistä sanoa, mutta tottahan se silti on, että varmasti olosi vielä helpottaa ja elämä alkaa taas tuntua paljon paremmalta ja helpommalta :)

N30

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa myös vähän arvioida sitä omaa toimintaa, että mitä jos muut onkin edes vähän oikeassa. Rehellisesti: valitatko useinkin? Siis puhutko usein siitä miten raskasta ja väsyttävää sun elämä on? 

Etenkin tollaisissa illanvietoissa on yleensä tarkoitus pitää hauskaa ja vaihtaa lähinnä pinnallisia kuulumisia, ymmärän hyvin jos jotain toista silloin ärsyttää valitus tai voivottelu aiheesta, jolle ei edes voi tehdä siinä tilanteessa mitään. Jos on kurjaa ja haluaa sitä purkaa ystäville niin kutsu mieluummin lähimmät ystäväsi vaikka kahville ja kerro silloinkin niille etukäteen mistä haluat puhua. Tai mene terapeutille. Missään rennoissa illanvietoissa valittaminen ja huomion vetäminen omiin ongelmiin on vaan epäkohteliasta ja ärsyttävää. Voi luvata, että niillä kaikilla muillakin on ongelmia ja välillä raskasta, vaikka ne ei toisikaan niitä samalla tavalla esille. 

Ja jos siellä illanvietossa välttämättä haluaa oloaan jollekin purkaa, niin silloinkin voi pyytää vaikka yhden tai kaksi ihmistä toiseen huoneeseen juttelemaan. 

Tällä kertaa tämä meni niinpäin, että itse pääsin kerrankin vapaalle ja olin todella hyvissä fiiliksissä. Omat puheenaiheeni olivat erittäin kepeällä höpönlöpö-akselilla kunnes yhdessä vaiheessa iltaa eräs ystäväni aloitti itse, että hän on muuten viime aikoina miettinyt paljon minua ja sitä mitä olemme kokeneet... ja siitä se sitten lähti. En osannut muuta kuin kuunnella, sanoa että ehkä asiat ei ole niin nopeasti pääteltävissä lopputuloksen perusteella, kyllä siinä on paljon muutakin. Mutta ehkä ei ole aiheellista käydä sitä läpi nyt, kun ollaan nyt tässä.

Mutta oma iltani ei perustunut "avautumiselle" koska olen jo oppinut kuluneen vuoden aikana pitämään suutani kiinni tietyistä asioista, vaikka toki oikeassa seurassa niitä olisikin ihana purkaa. Olen ihan samanlainen kuin tuolla aiemmin kirjoitteli joku mustan huumorin ystävä, tykkään käydä asioita läpi, kauhistella, ihmetellä ja sitten jatkaa sisulla eteenpäin. Itselleni kaikkein pahinta on välinpitämättömyys. Tai sellainen tyly hiljeneminen ja silmien pyörittely. Siinä oppii aika äkkiä olemaan hiljaa. Puhuu vaikka seinille kotona mielummin, ne ei ainakaan kaadu vihaisina niskaan. -Ap

Tällä kertaa? entä niinä aikaisempina kertoina? 

567477 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaisin mielelläni kirjoitukseesi, jos olisit jättänyt genitaalin kirjoittamatta.

Olen pahoillani, ettei aiemman kirjoituksesi perusteella saamastasi palautteesta ollut sinulle apua.

Juu hirveitä nuo genitaalit, lailla pitäisi kieltää. Hienoa kuitenkin että jaksoit tuoda närkästymisesi asiasta ilmi, vaikket kirjoitukseen vastannutkaan.

Ymmärrän, että ne sopivat tietynlaisten ihmisten elämään.

Eikö aiemmista vastauksista ollut sinulle apua?

Tutkimusten mukaan älykkäät ihmiset tuppaavat kiroilemaan, joten siinä mielessä on totta että kirosanat sopivat tietynlaisten ihmisten elämään.

Sen sijaan tuollaisilla sievistelijöillä, jotka eivät tuo mitään lisäarvoa varsinaiseen keskusteluun, ei tee kukaan mitään.

Helvetin hyvin kiteytetty, 567477!

Vierailija kirjoitti:

Tuossa kohtaa olisi hyvä vaikkapa todeta: "Olen kiitollinen että vihdoin avasitte suunne kaiken passiivis-aggressivisen mulkoilun ja selän takana jauhetun paskan jälkeen.". Siinä niille kiitollisuutta.

Tämä ja sen jälkeen kiitos ja näkemiin. En jäisi tuollaisia "ystäviä" kaipaamaan. Välit poikki vaan.

Ap mitä oikein uliset, jos et jaksa ystävien ilkeilyä niin ole ilman ystäviä. Mulla ei ole yhtään ystävää eikä välejä edes vanhempiini. Ystävättömyys johtuu osin kurjasta lapsuudesta jossa lapsenrääkkääjävanhemmat pieksivät ja kiusasivat kaikin tavoin.

Mulla ei ole siissukua, mulla ei ole ystäviä, mutta olrn oikrin onnellinen ja elän ihanaa elämää, onhan mulla perhe!

En jaksaisi mitään ystäväporukkaa jossa pitää vääntää, nokitella, miellyttää ja teeskennellä. Ilman ystäviäkin pärjää loistavasti!