Naistenilllassa parin viinilasin jälkeen: Sain kuulla olevani kiittämätön

Sieltähän se sitten tuli. Olinkin havainnut nyrpistelyä ja silmien pyörittelyä jo jonkin aikaa isommalla porukalla tavatessamme ja olin oikeasti tuntenut nahoissani tosi voimakkaana sen miten minusta puhutaan reilusti paskaa selän takana. Olen 35.v kahden lapsen äiti ja viime aikoina pitänyt vähän etäisyyttä ennen niin läheisiin ystäviin, kun olen huomannut että he eivät halua ymmärtää elämänmuutoksen kourissa ryvettynyttä elämäänI.

Viime vuosi oli vaikea vastoinkäymisten takia. Lähdimme tekemään isoja muutoksia elämässämme, kohtasimme menetystä ja surua. Samaan aikaan oli pakko yrittää jaksaa rakentaa vimmatusti uutta arkea. Ystävät katsoivat vierestä vinosti hymyillen, hyvinhän teillä näyttää menevän, onhan teillä vielä oma auto ja onhan teillä toisenne. Rahaahan se vain on mitä menetätte, turha valittaa. Raivo oli itsellä pinnan alla, mihinkään menoihin en voinut osallistua tai tehdä viikonloppureissussa tyttöjen kanssa. Kaikki rahani menivät lainoihin ja lapsiin, siihen että pidin perhettämme pinnalla. Miehen yllättävä työkyvyttömyys veti paletin vielä syvemmälle, kesken talonrakennuksen hän sairastui ja kaikki viivästyi. Ei näkynyt taaskaan ystäviä muuta kun naureskelemassa vieressä, että pakkoko se on rakentaa, jäätte vaan vuokralle asumaan. Mutta kun se vuokralla asuminen olisi kalliimpaa kuin tämä oman valmiiksi saaminen!

Nyt on talo valmis, perhe asuu siinä sisällä, mies kuntoutunut ja minä ihan poikki kaikesta. Olen sanonut että tunne tuskaa siitä, miten vaikean tien läpi me tultiin ja etten osaa nyt nauttia tästä lopputuloksesta kun tuntuu että muutokset ovat olleet liian suuria, en sopeudu enkä löydä paikkaani. Itkettää ja masentaa, olen fyysisesti ja henkisesti ihan poikki ja yksin tunteideni kanssa.

Nyt sitten naistenillassa kuulin rehellisen mielipiteen siitä, että olen vain todella kiittämätön kaikesta. Olen saanut uuden talon ja silti valitan. Monella ei ole yhtään mitään. Tai ainakin paljon vähemmän.

Siis mitä vittua oikeasti. Jos sulla on jotakin, niin se että varvas murtuu ei saa sattua? Tai jos voitat lotossa, et saa enää koskaan pettyä elämässä muihin asioihin? Siis tämä ystävyys taitaa olla ihan vitsi, itse olen todennut että kaikkein paras olla ihan itsekseen riippumaton muista ihmisistä, kerta toisensa jälkeen se kylmyys ja ymmärtämättömyys vain pahoittaa oman mielen.

Ystävät elämän suola. Miten ihmeessä.