Mies epävarma, yhdessä 5½ vuotta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutustuimme 5½ vuotta sitten ja yhdessä olemme asuneet jo 4 vuotta, josta 2 vuotta vieraalla paikkakunnalla toisiimme vahvasti tukeutuen uudessa paikassa omaa ystäväpiiriä vasta etsien. Jaamme hyvin samanlaisen elämänrytmin ja arki on mukavaa. Seksiä on ja paljon romantiikkaa eli kaikki tuntuu olevan kohdillaan.

Olemme muutaman vuoden puhuneet hiukan naimisiinmenosta. Täytin juuri 30 ja olisi aika ostaa yhteinen asunto (hän 2 vuotta vanhempi). Se tuntuisi luontevalta tavalta edetä, koska olemme olleet pitkään yhdessä ja rakastamme toisiamme. Mies on kuitenkin nyt jotenkin muuttunut oudoksi sitoutumisen suhteen.

Hän on aina ollut hyvin sitoutumishaluinen (meistä se, joka puskee suhdetta eteenpäin, kun minä jahkailen), mutta nyt puhunut jo vuoden siitä, kuinka meillä on paljon riitoja ja ongelmia. Itse koen, että meillä on hyvin normaalia arkista nahistelua, esim. hänen pelaamisestaan, joka saattaa olla koko illan ajan eikä edes syödä yhdessä, jolloin hermostun. Tai hän suuttuu, koska olen sotkuinen ja jätän vaatteeni isoon läjään sängyn viereen enkä vie niitä pyykkikoriin. Molemmat lupaavat parantaa tapansa ja hetken menee paremmin, mutta sitten palataan vanhoihin tapoihin. Ei nämä kuitenkaan minusta ole mitään maailmaa mullistavia asioita vaan ihan normaaleja parisuhdejuttuja. Hänen mielestään asia pitäisi kuitenkin jotenkin selvittää.

Olen ehdottanut, että menisimme puhumaan pariterapiaan, jos taustalla olisikin jotain isompia asioita. Ei suostu. Itse olen aika kyllästynyt siihen, että toinen on näin pitkän ajan jälkeen epävarma siitä haluaako jakaa loppuelämän kanssani. Itsellä vähän se asenne, etten jaksa odottaa enää kauemmin sitä, että "kelpaan". Kyllähän se itsetuntoa varmaan eniten korpeaa. Emme kumpikaan halua lapsia eli varsinaista aikarajaa ei ole tulossa vastaan, mutta kai hankalinta on se, että olen itse niin valmis sitoutumaan nyt vihdoin ja hän pohtii sitä olemmeko toisillemme sopivat. Olen kyllä ehdottanut sekä eroamista että erilleen muuttoa, mutta mies ei edes kestä ajatusta vaan on hyvin kumpaakin vastaan. Haluaa selvittää nämä asiat, mutta minä en edes tiedä, mitä asioita nyt oikein selvitetään.

Kyllästyttää olla tilanteessa, jossa en ole varma siitä onko toinen nyt tässä jäädäkseen. Ja tästä ollaan puhuttu, mutta todella vähän tunnun saavan irti. Olen asettanut maaliskuussa aikarajan tämän vuoden loppuun, että joko asiat selvitetään lopullisesti tai sitten tapahtuu muutos. Vuodenvaihde kuitenkin lähestyy nopeasti ja oikeastaan mitään ei tässä tapahdu. Ajattelin joulun ja uuden vuoden välissä kosia, mutta se tuntuu aika dramaattiselta tavalta toimia. Ideoita?

EIIIIIIIIIIIIIIIII.

Ap, miksi sä kuvittelet että avioituminen ois joku ratkaisu teidän ongelmiin??

Miksi ihmeessä kuvittelet että avioliitto vähentäisi miehen pelaamista joka on hänelle pakoa arjesta eli parisuhteesta sun kanssa?  Avioliittohan tarkoittais miehen mielestä sitä että sinä hyväksyt asioiden nykytilan joten sulla ei ois jatkossa mitään urputusoikeutta miehen pelaamisesta ym. jutuista jotka jo nyt nyppii sua ihan urakalla.

Ei  tuossa tilanteessa edes mietitä avioliittoa vaan sitä  jatkuuko suhde ylipäätään. Nyt ne valot päähän - et takuulla kosi tuota miestä!!!! Haluat naimisiin ihan väärästä syystä ja jos menet, tulet katumaan sitä  katkerasti koska ei mies muutu millään takaisin alkuaikojen ihanuudeksi vaan jatkaa nykyisellä, sua risovalla linjalla maailman tappiin asti.

Olet varmaankin käsittänyt väärin. Me myös pelaamme yhdessä. Pelaaminen ei häiritse minua, ainoastaan jos hän sanoo vaikka vievänsä roskat, mutta on sen sijaan pelannut koko päivän ja roskat ovat edelleen keittiössä haisemassa. 

Mies on mielestäni oikein ihana, joten siksi häntä haluan kosia. Ongelma ei ole siinä, etten minä ole tyytyväinen vaan siinä, että hän haluaa suhteelta enemmän, muttei kuitenkaan osaa ilmaista sitä, että miten voisimme korjata hänen kokemiaan epäkohtia. Tarvitsisin siis ennemmin neuvoa siihen, kuinka löytää väylä tälle ihmiselle käsitellä niitä omia tunteitaan.

Mies haluaa suhteelta enemmän, ei kuitenkaan tiedä mitä. Miltä tuntuu olla riittämättömässä suhteessa, odottamassa parempaa? Oletko kosimisen sijaan ehdottanut eroa?

En ole ehdottanut, mutta kysyin kyllä sopivan tilaisuuden tullen, että onko hän miettinyt ja olisiko se ehkä meille sopiva vaihtoehto, vaikka ei tietysti mukava sellainen. Mies tuli jo pelkästä ajatuksesta niin surulliseksi, että se keskustelu oli hyvin hankalaa. Hän käsitti sen niin, että minä haluan erota ja meni ihan paniikkiin. Hän teki hyvin selväksi sen, että ei haluaisi erota ja se ajatus tai siitä puhuminen satuttaa häntä hyvin paljon. Hän on meistä se tunteellisempi osapuoli.

höpö höpö!

älä jaksa enää säveltää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikeaa sanoa. On ihan mahdollista, että jos mies on pitkään yrittänyt saada suhdetta pidemmälle ja koko ajan vain tulee sellainen olo kanssasi kuin käsijarru olisi päällä, jossain vaiheessa varmasti alkaa epäilys iskeä siitä, onko suhde hänelle oikea. Minusta se on ihan luonnollista. Jos ei muuten niin vastapuolen jatkuva epäröinti on aika iso turn-off. Alkaahan siitä miettiä, enkö saa sukkia pyörimään tuon toisen jalassa ollenkaan.

Tuota myös olen miettinyt. Nyt joku tuttu jo varmaan tunnistaisi, mutta meillä on siis sopimus siitä, että minä nimenomaan kosin, koska mies on aina ollut todella nopeasti etenevä ja se on ollut minulle hankalaa. Hän on alusta asti ollut todella sitoutunut. Olen miettinyt sitä, että ehkä kosinta on tullut hänelle yllätyksenä. Ei se, että se tapahtuu nyt vaan se, ettei se tapahtunut 2 vuotta sitten.

Ok. Tämä on nyt aika riskiä minun sanoa näin vähien tietojen perusteella, mutta minusta miehesi kuulostaa aidosti hyvältä mieheltä, ja aidosti hyvä mies ansaitsee kunnon sitoutumisen vastapuolelta, koska hän todella satsaa asiaan. Neuvoisin sinua miettimään itseksesi ihan rehellisesti, mikä sinua on jarruttanut. Rehellisesti. Eihän siitä tarvitse kenellekään kertoa. Vastaus ei välttämättä ole sitä, mitä haluaisit sen olevan, mutta totuus on tärkeää, jos haluat ratkaista tilanteen.

Kiitos tästä näkökulmasta. Se ainakin oli erilainen kuin mitä useimmat muut tarjosivat ja antoi ajateltavaa.

Ja kiitos kaikille vastanneille, jopa trolleille. Nyt pitää lähteä muihin hommiin, mutta katselen varmaan illalla, jos on tullut lisää vastauksia. Luulen kuitenkin, että sain tästä ketjusta nyt irti sen, mitä siitä voi saada. Tackar.

Ei kestä. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies käy töissä tai opiskelee ja pelaa illat ja vapaat? Ette syö yhdessä? Mies kuulostaa lähinnä teiniltä, sellaiselat yläasteikäiseltä.

Mikä se teidän yhteinen arki on? 

Käy töissä. Meillä on pari treffi-iltaa viikossa, jolloin käymme ulkona syömässä ja sen lisäksi yleensä lauantaisin tai sunnuntaisin teemme esim. päiväretken jonnekin vaikkapa vaeltamaan. Sitten sitä ihan normaalia arkea, että käydään kerran viikossa isoilla ruokaostoksilla kaupassa ja katsotaan Netflixiä.

Pelaaminen nyt ainakin omassa ystäväpiirissä ja ikäluokassa on ihan normaalia niin en sillä tavalla siitä välitä, että pelaa paljon vaikkapa vapaapäivänään. Lähinnä silloin, jos valittaa sitä, ettei ole yhteistä aikaa, muttei sitten itse lopeta sitä koneen hakkaamista, että syötäisiin päivällinen yhdessä.

Käytte treffeillä, vaikka asutte yhdessä ja eikä lapsia? Taidan olla liian vanha ymmärtämään :D

Se on vain sellaista yhteistä aikaa, että jätetään kännykät kotiin, laittaudutaan hyvännäköisiksi ja vietetään yhdessä aikaa niin, ettei ole häiriötekijöitä. Varmistetaan se, että päästään puhumaan kunnolla. Eivät kaikki varmaan tee niin, mutta meillä se toimii hyvin. Tietysti usein kuukaudesta olen viikon pois työmatkalla, mutta mielestäni tämä kompensoi sitä hyvin, kun otamme kunnolla aikaa yhdessä.

Kotona oleminen muuttuu helposti sellaiseksi, ettei toista huomioi samalla tavalla ja itseensäkään ei panosta yhtä paljon. Meillä nyt on se mahdollisuus, että voidaan käydä ulkona, joten mielellään se käytetään :) Tämä tietysti on omassa kaveripiirissä yleistä, joten ei sitä ehkä sen takia kyseenalaistakaan.

Suhteen toimivuuden paljastaa juurikin se tylsä arki ja sen sieto, eikä ne juhlahetket.

Ap ja mies:

- on asunut 4 vuotta yhdessä, josta 2 vuotta vieraalla paikkakunnalla

- ovat harkinneet muuttoa ulkomaille

- asuvat parhaillaan "ei Suomessa" = ulkomailla

= ap on provo, kuten yllä on jo huomautettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikeaa sanoa. On ihan mahdollista, että jos mies on pitkään yrittänyt saada suhdetta pidemmälle ja koko ajan vain tulee sellainen olo kanssasi kuin käsijarru olisi päällä, jossain vaiheessa varmasti alkaa epäilys iskeä siitä, onko suhde hänelle oikea. Minusta se on ihan luonnollista. Jos ei muuten niin vastapuolen jatkuva epäröinti on aika iso turn-off. Alkaahan siitä miettiä, enkö saa sukkia pyörimään tuon toisen jalassa ollenkaan.

Tuota myös olen miettinyt. Nyt joku tuttu jo varmaan tunnistaisi, mutta meillä on siis sopimus siitä, että minä nimenomaan kosin, koska mies on aina ollut todella nopeasti etenevä ja se on ollut minulle hankalaa. Hän on alusta asti ollut todella sitoutunut. Olen miettinyt sitä, että ehkä kosinta on tullut hänelle yllätyksenä. Ei se, että se tapahtuu nyt vaan se, ettei se tapahtunut 2 vuotta sitten.

Ok. Tämä on nyt aika riskiä minun sanoa näin vähien tietojen perusteella, mutta minusta miehesi kuulostaa aidosti hyvältä mieheltä, ja aidosti hyvä mies ansaitsee kunnon sitoutumisen vastapuolelta, koska hän todella satsaa asiaan. Neuvoisin sinua miettimään itseksesi ihan rehellisesti, mikä sinua on jarruttanut. Rehellisesti. Eihän siitä tarvitse kenellekään kertoa. Vastaus ei välttämättä ole sitä, mitä haluaisit sen olevan, mutta totuus on tärkeää, jos haluat ratkaista tilanteen.

Kiitos tästä näkökulmasta. Se ainakin oli erilainen kuin mitä useimmat muut tarjosivat ja antoi ajateltavaa.

Ja kiitos kaikille vastanneille, jopa trolleille. Nyt pitää lähteä muihin hommiin, mutta katselen varmaan illalla, jos on tullut lisää vastauksia. Luulen kuitenkin, että sain tästä ketjusta nyt irti sen, mitä siitä voi saada. Tackar.

Täällä ei ole muita trolleja kuin sinä, ap.

Sepustuksessasi on ilmeisiä ristiriitoja ja sulle tuli kiire häipyä "muihin hommiin".

👌😂

Vierailija kirjoitti:

Ap ja mies:

- on asunut 4 vuotta yhdessä, josta 2 vuotta vieraalla paikkakunnalla

- ovat harkinneet muuttoa ulkomaille

- asuvat parhaillaan "ei Suomessa" = ulkomailla

= ap on provo, kuten yllä on jo huomautettu.

Tai vaihtoehtoisesti ei halunnut heti kättelyssä sanoa, että asuvat ulkomailla vaan käytti sanoi "vieraalla paikkakunnalla", ettei tunnistettaisi. Ainakin itse ymmärsin muotoilusta niin, koska sanoi sen tyylisiä asioita. Ei ulkosuomalaisia näillä spekseillä ole niin montaa, että itse ottaisin turhaa riskiä siitä, että joku tuttu tunnistaisi sen, mitä kirjoittaa.

En usko provoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutustuimme 5½ vuotta sitten ja yhdessä olemme asuneet jo 4 vuotta, josta 2 vuotta vieraalla paikkakunnalla toisiimme vahvasti tukeutuen uudessa paikassa omaa ystäväpiiriä vasta etsien. Jaamme hyvin samanlaisen elämänrytmin ja arki on mukavaa. Seksiä on ja paljon romantiikkaa eli kaikki tuntuu olevan kohdillaan.

Olemme muutaman vuoden puhuneet hiukan naimisiinmenosta. Täytin juuri 30 ja olisi aika ostaa yhteinen asunto (hän 2 vuotta vanhempi). Se tuntuisi luontevalta tavalta edetä, koska olemme olleet pitkään yhdessä ja rakastamme toisiamme. Mies on kuitenkin nyt jotenkin muuttunut oudoksi sitoutumisen suhteen.

Hän on aina ollut hyvin sitoutumishaluinen (meistä se, joka puskee suhdetta eteenpäin, kun minä jahkailen), mutta nyt puhunut jo vuoden siitä, kuinka meillä on paljon riitoja ja ongelmia. Itse koen, että meillä on hyvin normaalia arkista nahistelua, esim. hänen pelaamisestaan, joka saattaa olla koko illan ajan eikä edes syödä yhdessä, jolloin hermostun. Tai hän suuttuu, koska olen sotkuinen ja jätän vaatteeni isoon läjään sängyn viereen enkä vie niitä pyykkikoriin. Molemmat lupaavat parantaa tapansa ja hetken menee paremmin, mutta sitten palataan vanhoihin tapoihin. Ei nämä kuitenkaan minusta ole mitään maailmaa mullistavia asioita vaan ihan normaaleja parisuhdejuttuja. Hänen mielestään asia pitäisi kuitenkin jotenkin selvittää.

Olen ehdottanut, että menisimme puhumaan pariterapiaan, jos taustalla olisikin jotain isompia asioita. Ei suostu. Itse olen aika kyllästynyt siihen, että toinen on näin pitkän ajan jälkeen epävarma siitä haluaako jakaa loppuelämän kanssani. Itsellä vähän se asenne, etten jaksa odottaa enää kauemmin sitä, että "kelpaan". Kyllähän se itsetuntoa varmaan eniten korpeaa. Emme kumpikaan halua lapsia eli varsinaista aikarajaa ei ole tulossa vastaan, mutta kai hankalinta on se, että olen itse niin valmis sitoutumaan nyt vihdoin ja hän pohtii sitä olemmeko toisillemme sopivat. Olen kyllä ehdottanut sekä eroamista että erilleen muuttoa, mutta mies ei edes kestä ajatusta vaan on hyvin kumpaakin vastaan. Haluaa selvittää nämä asiat, mutta minä en edes tiedä, mitä asioita nyt oikein selvitetään.

Kyllästyttää olla tilanteessa, jossa en ole varma siitä onko toinen nyt tässä jäädäkseen. Ja tästä ollaan puhuttu, mutta todella vähän tunnun saavan irti. Olen asettanut maaliskuussa aikarajan tämän vuoden loppuun, että joko asiat selvitetään lopullisesti tai sitten tapahtuu muutos. Vuodenvaihde kuitenkin lähestyy nopeasti ja oikeastaan mitään ei tässä tapahdu. Ajattelin joulun ja uuden vuoden välissä kosia, mutta se tuntuu aika dramaattiselta tavalta toimia. Ideoita?

EIIIIIIIIIIIIIIIII.

Ap, miksi sä kuvittelet että avioituminen ois joku ratkaisu teidän ongelmiin??

Miksi ihmeessä kuvittelet että avioliitto vähentäisi miehen pelaamista joka on hänelle pakoa arjesta eli parisuhteesta sun kanssa?  Avioliittohan tarkoittais miehen mielestä sitä että sinä hyväksyt asioiden nykytilan joten sulla ei ois jatkossa mitään urputusoikeutta miehen pelaamisesta ym. jutuista jotka jo nyt nyppii sua ihan urakalla.

Ei  tuossa tilanteessa edes mietitä avioliittoa vaan sitä  jatkuuko suhde ylipäätään. Nyt ne valot päähän - et takuulla kosi tuota miestä!!!! Haluat naimisiin ihan väärästä syystä ja jos menet, tulet katumaan sitä  katkerasti koska ei mies muutu millään takaisin alkuaikojen ihanuudeksi vaan jatkaa nykyisellä, sua risovalla linjalla maailman tappiin asti.

Olet varmaankin käsittänyt väärin. Me myös pelaamme yhdessä. Pelaaminen ei häiritse minua, ainoastaan jos hän sanoo vaikka vievänsä roskat, mutta on sen sijaan pelannut koko päivän ja roskat ovat edelleen keittiössä haisemassa. 

Mies on mielestäni oikein ihana, joten siksi häntä haluan kosia. Ongelma ei ole siinä, etten minä ole tyytyväinen vaan siinä, että hän haluaa suhteelta enemmän, muttei kuitenkaan osaa ilmaista sitä, että miten voisimme korjata hänen kokemiaan epäkohtia. Tarvitsisin siis ennemmin neuvoa siihen, kuinka löytää väylä tälle ihmiselle käsitellä niitä omia tunteitaan.

Tiedätkö Ap, että ulkopuoliset (tässä tapauksessa av-ammat) näkevät kertomasi paljon objektiivisemmin. Itse taas katselet tilannetta oman suodattimesi läpi, joka tässä tapauksessa on sitä, että mies on vain tyytymätön joihinkin pikkuasioihin parisuhteessa ja haluaa selvittää ne ennen avioliittoa. Minusta taas (ja monesta muustakin) näyttää siltä, että miestä ei vaan kiinnosta tarpeeksi. Mieti nyt itsekin. Jos mies todella rakastaisi sinua ja haluaisi naimisiin, niin hän olisi valmis kyllä taistelemaan suhteenne eteen ja korjaamaan ne häntä rasittavat asiat suhteessa. Nyt mies ei tee niin, koska hänellä ei ole tarpeeksi motivaatiota, eli tunteita. Hän ei myöskään halua erota, koska onhan nyt pitkästä suhteesta sinkuksi hyppääminen aika pelottava ajatus. Mitä jos uutta kumppania ei löydykään? Nyt hän siis elelee hieman tyytymättömänä suhteessa ja luultavasti jossain määrin haaveilee uusista naisista. Näitä tapauksia olen nähnyt niin monia. Sinuna eroaisin, vaikka mies sanoisikin vastaan. Hyvällä tuurilla hän tajuaa siinä vaiheessa mitä on menettämässä ja onkin valmis taistelemaan suhteenne eteen. 

Sitä oikeastaan toivon, että ulkopuoliset myös antavat omaa näkökulmaa, koska se antaa myös minulle uusia vaihtoehtoja. Mutta en koe sitä ihan oikeaksi näkökulmaksi, että minulla olisi tarve sille, että hän vaikka pelaisi vähemmän. Pelaaminen nyt on meidän yhteinen harrastus, jota hän vain tekee enemmän. Se häiritsee minua vain, jos se vaikka syö yhteistä aikaa ja sitten mies valittaa sitä, ettei ole yhteistä aikaa.

Eroamisesta olen puhunut jo useiden ystävien kanssa, mutta kaikilta heiltä on tullut myös hyvin vastahakoinen näkökulma, mikä on hankaloittanut omaa suhtautumista. Itse olen aika suoraviivainen ihminen, joten yleensä haluan saada asioille jonkinlaisen päätöksen. Sen sijaan käytännössä kaikki ovat ohjeistaneet, ettei meidän tulisi erota vaan koittaa selvittää asiat, koska parisuhde toimii ja hänet koetaan minulle hyväksi kumppaniksi. Kyseenalaistan ehkä enemmän sitä, että olenko vastavuoroisesti hyvä kumppani avomiehelleni. Koska minähän olen onnellinen, hän ei.

No ei ole sullakaan kaikki himassa, jos jatkat tai eroat kaveripiiriäänestyksen perusteella!

Mies on nysväri. Joku tossa yllä kuvasi tilanteenne paremmin kuin hyvin, mutta ethän sä sitä usko.

Et sä kyllä itsekään kuulosta rakastuneelta.

Itse asiassa toi "romanttinen kosinta" höpötys kallisti tän koko horinan

vahvasti

provoksi.

Eikö ihmisillä todella ole parempaa tekemistä?

Rakastuneelta? Pitäiskö noin pitkän suhteen jälkeen kuulostaa rakastuneelta? Eikö paremminkin siltä että rakastaa.

Enkä ymmärrä puhetta että mies pakenee pelaamiseen kun ap pelaa yhtä lailla ja pelaavat yhdessäkin.

Kyllä mies on jo menossa huuman ohi. Ei vain ole vielä itselleen jäsentynyt asiaa. Tai suree jo kumpaakin vaihtoehtoa, eroa tai "nalkkiin joutumista". Päästä hänet menemään eli tee sinä ratkaisu. Saat paremman elämän itsellesikin. Tekee kipeää toki aikansa, mutta enteet epäonnistumiselle ovat liian suuret.

Vierailija kirjoitti:

Mies käy töissä tai opiskelee ja pelaa illat ja vapaat? Ette syö yhdessä? Mies kuulostaa lähinnä teiniltä, sellaiselat yläasteikäiseltä.

Mikä se teidän yhteinen arki on? 

Hei oikeineläjä voisitko kertoa millaista se yhteinen arki on? Pitäisi kultamussukan kanssa röhnöttää sohvalla ja katsella telkusta jotain sontaa? Kun on muutaman vuoden ollut yhdessä, niin ei se saman katon alla asuminen ole muuta kuin nimenomaan sitä saman katon alla asumista. Välillä saatetaan laittaa samaan aikaan ruokaa tai tehdä jotain muuta. Muuten ollaan kyllä lyhyitä keskusteluja, ruokaluja jne lukuunottamatta omissa oloissaan. Lueskellaan, pelaillaan tai tehdään jotain koulutehtäviä. 

Mutta ilmeisesti tämä on sitten väärin. 

t: ei-ap

Mitä teille kävi ap?

Noh. Olette siinä iässä, että ehkä miehellä on ehkä alkakanut olemaan muutakin vientiä. Silloin ei enää jahkaileva nainen kiinnosta...

Klassinen nainen varalla tapaus. Ei osata olla yksin joten "seurustellaan" kunnes se oikea tulee kohdalle. Naimisiin meneminen ja lapset eivät haittaa mutta eräänä päivänä mies lähtee yhtäkkiä ja perhe jää ihmettelemään. Totuus on se ettei mies rakasta naista.

montako kymmentä kiloa tuo ap. lihonut ?