Mies epävarma, yhdessä 5½ vuotta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos miehestä ei sitoutuminen ole hyvä juttu ja itse haluaisit asiassa edetä niin ehkäpä tuossa tilanteessa on parempi erota. Luulisi ,että noin pitkään yhdessä asuessa jo asia olisi tullut selväksi puoleen jos toiseenkin. Sinänsähän se avioliitto ei muuta mitään puoleen jos toiseenkaan, mutta kyllähän tuossa miehen käytös on omituista.

Näin sitä itsekin mietin. Olisi tottakai surullista erota, mutta itse näen sen niin, että ehkä sitten parin vuoden päästä kummallakin olisi parempi tilanne.

Hän toisaalta suhtautuu ajatukseen erosta hyvin isolla ei:llä ja ehdottomasti haluaisi jatkaa yhdessä, mutta ensin selvittää nämä "asiat". Itse vain olen vähän kädetön, kun en yhtään tiedä, mitä tässä selvitettäisiin. Onko joku esim. saanut halutonta osapuolta pariterapiaan jotenkin? Itse en oikein osaa perustella. Mies on siis psykologivastainen eikä halua puhua tuntemattomille meidän asioista eli tämä ihan perus.

Eli teillä on jo nyt niin tylsää, että mies istuu 7 tuntia putkeen pelaamassa?😮

Ei tosta tule mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutustuimme 5½ vuotta sitten ja yhdessä olemme asuneet jo 4 vuotta, josta 2 vuotta vieraalla paikkakunnalla toisiimme vahvasti tukeutuen uudessa paikassa omaa ystäväpiiriä vasta etsien. Jaamme hyvin samanlaisen elämänrytmin ja arki on mukavaa. Seksiä on ja paljon romantiikkaa eli kaikki tuntuu olevan kohdillaan.

Emme kumpikaan halua lapsia eli varsinaista aikarajaa ei ole tulossa vastaan

No MIKSI siis naimisiin? Mitä ajattelet avioliiton muuttavan suhteessanne?

Ihan vaikka ensimmäiseksi sen, että kun olen työmatkalla tietyissä valtioissa niin häneen otetaan yhteyttä, jos minulle käy jotain. Tällä hetkellä hän ei ole merkattu lähiomaisekseni, koska ei sitä monien maiden lainsäädännön mukaan ole.

Toiseksi sitten muut asiat, mitkä tulevat avioliiton myötä. Se on laillinen sopimus, joka hyödyttää elämää tietyllä tavalla, kun ollaan parisuhteessa. Jos on pitkään yhdessä, niin pääsääntöisesti kannattaa mennä naimisiin.

Mainittakoon nyt, että emme asu Suomessa. Saisimme esimerkiksi verohelpotusta, jos olisimme naimisissa. Käytännössähän se ei muuttaisi meidän parisuhdettamme millään tavalla vaan juurikin sitä, miten voisimme hoitaa vaikkapa virastoasioita.

Jos te kerran riitelette eikä molemmilla osapuolilla ole kiinnostusta yrittää edes korjata suhdetta, eikö silloin kannattaisi erota? Kuulostaa ihan Vauva-palstan klassikolta; mies yrittää säästää ja syödä samaa kakkua eikä halua erota ennen kuin on löytänyt jonkun toisen - siihen asti sinä kelpaat. 

Mieti, mitä sinä itse haluat ja haluatko elää sellaisessa suhteessa.

Muutatte erilleen, kunnes mies tietää haluaako olla kanssasi vai ei. Tuo on vallankäyttöä ja haluaa sinun tuntevan itsesi uhatuksi. Erossa ollessa voit miettiä, haluatko sinä olla vielä miehesi kanssa ja onko teillä samanlaiset tulevaisuuden suunnitelmat?

Vierailija kirjoitti:

Jos te kerran riitelette eikä molemmilla osapuolilla ole kiinnostusta yrittää edes korjata suhdetta, eikö silloin kannattaisi erota? Kuulostaa ihan Vauva-palstan klassikolta; mies yrittää säästää ja syödä samaa kakkua eikä halua erota ennen kuin on löytänyt jonkun toisen - siihen asti sinä kelpaat. 

Mieti, mitä sinä itse haluat ja haluatko elää sellaisessa suhteessa.

Juuri näin. Ap ei ymmärrä tilannetta.

Jos kerran naimisiin pääseminen on sinulle tärkeintä tässä maailmassa ja juuri tämän miehen kanssa, vaikka mies ei avioon haluakaan.  Niin av-mammalogiikka on seuraava : jätä  se. Joku järkevämpi voisi pohtia miksi jättää mies jota rakastaa ja jonka kanssa haluaa naimisiin vain sen takia, ettei mies halua naimisiin.

Vierailija kirjoitti:

Tutustuimme 5½ vuotta sitten ja yhdessä olemme asuneet jo 4 vuotta, josta 2 vuotta vieraalla paikkakunnalla toisiimme vahvasti tukeutuen uudessa paikassa omaa ystäväpiiriä vasta etsien. Jaamme hyvin samanlaisen elämänrytmin ja arki on mukavaa. Seksiä on ja paljon romantiikkaa eli kaikki tuntuu olevan kohdillaan.

Olemme muutaman vuoden puhuneet hiukan naimisiinmenosta. Täytin juuri 30 ja olisi aika ostaa yhteinen asunto (hän 2 vuotta vanhempi). Se tuntuisi luontevalta tavalta edetä, koska olemme olleet pitkään yhdessä ja rakastamme toisiamme. Mies on kuitenkin nyt jotenkin muuttunut oudoksi sitoutumisen suhteen.

Hän on aina ollut hyvin sitoutumishaluinen (meistä se, joka puskee suhdetta eteenpäin, kun minä jahkailen), mutta nyt puhunut jo vuoden siitä, kuinka meillä on paljon riitoja ja ongelmia. Itse koen, että meillä on hyvin normaalia arkista nahistelua, esim. hänen pelaamisestaan, joka saattaa olla koko illan ajan eikä edes syödä yhdessä, jolloin hermostun. Tai hän suuttuu, koska olen sotkuinen ja jätän vaatteeni isoon läjään sängyn viereen enkä vie niitä pyykkikoriin. Molemmat lupaavat parantaa tapansa ja hetken menee paremmin, mutta sitten palataan vanhoihin tapoihin. Ei nämä kuitenkaan minusta ole mitään maailmaa mullistavia asioita vaan ihan normaaleja parisuhdejuttuja. Hänen mielestään asia pitäisi kuitenkin jotenkin selvittää.

Olen ehdottanut, että menisimme puhumaan pariterapiaan, jos taustalla olisikin jotain isompia asioita. Ei suostu. Itse olen aika kyllästynyt siihen, että toinen on näin pitkän ajan jälkeen epävarma siitä haluaako jakaa loppuelämän kanssani. Itsellä vähän se asenne, etten jaksa odottaa enää kauemmin sitä, että "kelpaan". Kyllähän se itsetuntoa varmaan eniten korpeaa. Emme kumpikaan halua lapsia eli varsinaista aikarajaa ei ole tulossa vastaan, mutta kai hankalinta on se, että olen itse niin valmis sitoutumaan nyt vihdoin ja hän pohtii sitä olemmeko toisillemme sopivat. Olen kyllä ehdottanut sekä eroamista että erilleen muuttoa, mutta mies ei edes kestä ajatusta vaan on hyvin kumpaakin vastaan. Haluaa selvittää nämä asiat, mutta minä en edes tiedä, mitä asioita nyt oikein selvitetään.

Kyllästyttää olla tilanteessa, jossa en ole varma siitä onko toinen nyt tässä jäädäkseen. Ja tästä ollaan puhuttu, mutta todella vähän tunnun saavan irti. Olen asettanut maaliskuussa aikarajan tämän vuoden loppuun, että joko asiat selvitetään lopullisesti tai sitten tapahtuu muutos. Vuodenvaihde kuitenkin lähestyy nopeasti ja oikeastaan mitään ei tässä tapahdu. Ajattelin joulun ja uuden vuoden välissä kosia, mutta se tuntuu aika dramaattiselta tavalta toimia. Ideoita?

Anteeksi nyt, jos en ymmärtänyt, mutta ensin sanot ettei hän suostu mihinkään parisuhdeterapiaan jossa ämä asiat voisitte selvittää, mutta jälkeenpäin kerrot että mies haluaa nyt nämä asiat selvittää. Eli miten siis?

Miksi yrität vaikka teillä ei ole mitään yhteistä?

Vierailija kirjoitti:

Tutustuimme 5½ vuotta sitten ja yhdessä olemme asuneet jo 4 vuotta, josta 2 vuotta vieraalla paikkakunnalla toisiimme vahvasti tukeutuen uudessa paikassa omaa ystäväpiiriä vasta etsien. Jaamme hyvin samanlaisen elämänrytmin ja arki on mukavaa. Seksiä on ja paljon romantiikkaa eli kaikki tuntuu olevan kohdillaan.

Olemme muutaman vuoden puhuneet hiukan naimisiinmenosta. Täytin juuri 30 ja olisi aika ostaa yhteinen asunto (hän 2 vuotta vanhempi). Se tuntuisi luontevalta tavalta edetä, koska olemme olleet pitkään yhdessä ja rakastamme toisiamme. Mies on kuitenkin nyt jotenkin muuttunut oudoksi sitoutumisen suhteen.

Hän on aina ollut hyvin sitoutumishaluinen (meistä se, joka puskee suhdetta eteenpäin, kun minä jahkailen), mutta nyt puhunut jo vuoden siitä, kuinka meillä on paljon riitoja ja ongelmia. Itse koen, että meillä on hyvin normaalia arkista nahistelua, esim. hänen pelaamisestaan, joka saattaa olla koko illan ajan eikä edes syödä yhdessä, jolloin hermostun. Tai hän suuttuu, koska olen sotkuinen ja jätän vaatteeni isoon läjään sängyn viereen enkä vie niitä pyykkikoriin. Molemmat lupaavat parantaa tapansa ja hetken menee paremmin, mutta sitten palataan vanhoihin tapoihin. Ei nämä kuitenkaan minusta ole mitään maailmaa mullistavia asioita vaan ihan normaaleja parisuhdejuttuja. Hänen mielestään asia pitäisi kuitenkin jotenkin selvittää.

Olen ehdottanut, että menisimme puhumaan pariterapiaan, jos taustalla olisikin jotain isompia asioita. Ei suostu. Itse olen aika kyllästynyt siihen, että toinen on näin pitkän ajan jälkeen epävarma siitä haluaako jakaa loppuelämän kanssani. Itsellä vähän se asenne, etten jaksa odottaa enää kauemmin sitä, että "kelpaan". Kyllähän se itsetuntoa varmaan eniten korpeaa. Emme kumpikaan halua lapsia eli varsinaista aikarajaa ei ole tulossa vastaan, mutta kai hankalinta on se, että olen itse niin valmis sitoutumaan nyt vihdoin ja hän pohtii sitä olemmeko toisillemme sopivat. Olen kyllä ehdottanut sekä eroamista että erilleen muuttoa, mutta mies ei edes kestä ajatusta vaan on hyvin kumpaakin vastaan. Haluaa selvittää nämä asiat, mutta minä en edes tiedä, mitä asioita nyt oikein selvitetään.

Kyllästyttää olla tilanteessa, jossa en ole varma siitä onko toinen nyt tässä jäädäkseen. Ja tästä ollaan puhuttu, mutta todella vähän tunnun saavan irti. Olen asettanut maaliskuussa aikarajan tämän vuoden loppuun, että joko asiat selvitetään lopullisesti tai sitten tapahtuu muutos. Vuodenvaihde kuitenkin lähestyy nopeasti ja oikeastaan mitään ei tässä tapahdu. Ajattelin joulun ja uuden vuoden välissä kosia, mutta se tuntuu aika dramaattiselta tavalta toimia. Ideoita?

EIIIIIIIIIIIIIIIII.

Ap, miksi sä kuvittelet että avioituminen ois joku ratkaisu teidän ongelmiin??

Miksi ihmeessä kuvittelet että avioliitto vähentäisi miehen pelaamista joka on hänelle pakoa arjesta eli parisuhteesta sun kanssa?  Avioliittohan tarkoittais miehen mielestä sitä että sinä hyväksyt asioiden nykytilan joten sulla ei ois jatkossa mitään urputusoikeutta miehen pelaamisesta ym. jutuista jotka jo nyt nyppii sua ihan urakalla.

Ei  tuossa tilanteessa edes mietitä avioliittoa vaan sitä  jatkuuko suhde ylipäätään. Nyt ne valot päähän - et takuulla kosi tuota miestä!!!! Haluat naimisiin ihan väärästä syystä ja jos menet, tulet katumaan sitä  katkerasti koska ei mies muutu millään takaisin alkuaikojen ihanuudeksi vaan jatkaa nykyisellä, sua risovalla linjalla maailman tappiin asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos miehestä ei sitoutuminen ole hyvä juttu ja itse haluaisit asiassa edetä niin ehkäpä tuossa tilanteessa on parempi erota. Luulisi ,että noin pitkään yhdessä asuessa jo asia olisi tullut selväksi puoleen jos toiseenkin. Sinänsähän se avioliitto ei muuta mitään puoleen jos toiseenkaan, mutta kyllähän tuossa miehen käytös on omituista.

Näin sitä itsekin mietin. Olisi tottakai surullista erota, mutta itse näen sen niin, että ehkä sitten parin vuoden päästä kummallakin olisi parempi tilanne.

Hän toisaalta suhtautuu ajatukseen erosta hyvin isolla ei:llä ja ehdottomasti haluaisi jatkaa yhdessä, mutta ensin selvittää nämä "asiat". Itse vain olen vähän kädetön, kun en yhtään tiedä, mitä tässä selvitettäisiin. Onko joku esim. saanut halutonta osapuolta pariterapiaan jotenkin? Itse en oikein osaa perustella. Mies on siis psykologivastainen eikä halua puhua tuntemattomille meidän asioista eli tämä ihan perus.

Eli teillä on jo nyt niin tylsää, että mies istuu 7 tuntia putkeen pelaamassa?😮

Ei tosta tule mitään.

Mun mielestä 7h omiin hommiin vapaapäivänä on oikein hyvä. Siihen jää kuitenkin sitten 9h yhdessä tekemiseen. Ei sitä koko ajan halua yhdessä nyhjätä. - ei AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutustuimme 5½ vuotta sitten ja yhdessä olemme asuneet jo 4 vuotta, josta 2 vuotta vieraalla paikkakunnalla toisiimme vahvasti tukeutuen uudessa paikassa omaa ystäväpiiriä vasta etsien. Jaamme hyvin samanlaisen elämänrytmin ja arki on mukavaa. Seksiä on ja paljon romantiikkaa eli kaikki tuntuu olevan kohdillaan.

Olemme muutaman vuoden puhuneet hiukan naimisiinmenosta. Täytin juuri 30 ja olisi aika ostaa yhteinen asunto (hän 2 vuotta vanhempi). Se tuntuisi luontevalta tavalta edetä, koska olemme olleet pitkään yhdessä ja rakastamme toisiamme. Mies on kuitenkin nyt jotenkin muuttunut oudoksi sitoutumisen suhteen.

Hän on aina ollut hyvin sitoutumishaluinen (meistä se, joka puskee suhdetta eteenpäin, kun minä jahkailen), mutta nyt puhunut jo vuoden siitä, kuinka meillä on paljon riitoja ja ongelmia. Itse koen, että meillä on hyvin normaalia arkista nahistelua, esim. hänen pelaamisestaan, joka saattaa olla koko illan ajan eikä edes syödä yhdessä, jolloin hermostun. Tai hän suuttuu, koska olen sotkuinen ja jätän vaatteeni isoon läjään sängyn viereen enkä vie niitä pyykkikoriin. Molemmat lupaavat parantaa tapansa ja hetken menee paremmin, mutta sitten palataan vanhoihin tapoihin. Ei nämä kuitenkaan minusta ole mitään maailmaa mullistavia asioita vaan ihan normaaleja parisuhdejuttuja. Hänen mielestään asia pitäisi kuitenkin jotenkin selvittää.

Olen ehdottanut, että menisimme puhumaan pariterapiaan, jos taustalla olisikin jotain isompia asioita. Ei suostu. Itse olen aika kyllästynyt siihen, että toinen on näin pitkän ajan jälkeen epävarma siitä haluaako jakaa loppuelämän kanssani. Itsellä vähän se asenne, etten jaksa odottaa enää kauemmin sitä, että "kelpaan". Kyllähän se itsetuntoa varmaan eniten korpeaa. Emme kumpikaan halua lapsia eli varsinaista aikarajaa ei ole tulossa vastaan, mutta kai hankalinta on se, että olen itse niin valmis sitoutumaan nyt vihdoin ja hän pohtii sitä olemmeko toisillemme sopivat. Olen kyllä ehdottanut sekä eroamista että erilleen muuttoa, mutta mies ei edes kestä ajatusta vaan on hyvin kumpaakin vastaan. Haluaa selvittää nämä asiat, mutta minä en edes tiedä, mitä asioita nyt oikein selvitetään.

Kyllästyttää olla tilanteessa, jossa en ole varma siitä onko toinen nyt tässä jäädäkseen. Ja tästä ollaan puhuttu, mutta todella vähän tunnun saavan irti. Olen asettanut maaliskuussa aikarajan tämän vuoden loppuun, että joko asiat selvitetään lopullisesti tai sitten tapahtuu muutos. Vuodenvaihde kuitenkin lähestyy nopeasti ja oikeastaan mitään ei tässä tapahdu. Ajattelin joulun ja uuden vuoden välissä kosia, mutta se tuntuu aika dramaattiselta tavalta toimia. Ideoita?

EIIIIIIIIIIIIIIIII.

Ap, miksi sä kuvittelet että avioituminen ois joku ratkaisu teidän ongelmiin??

Miksi ihmeessä kuvittelet että avioliitto vähentäisi miehen pelaamista joka on hänelle pakoa arjesta eli parisuhteesta sun kanssa?  Avioliittohan tarkoittais miehen mielestä sitä että sinä hyväksyt asioiden nykytilan joten sulla ei ois jatkossa mitään urputusoikeutta miehen pelaamisesta ym. jutuista jotka jo nyt nyppii sua ihan urakalla.

Ei  tuossa tilanteessa edes mietitä avioliittoa vaan sitä  jatkuuko suhde ylipäätään. Nyt ne valot päähän - et takuulla kosi tuota miestä!!!! Haluat naimisiin ihan väärästä syystä ja jos menet, tulet katumaan sitä  katkerasti koska ei mies muutu millään takaisin alkuaikojen ihanuudeksi vaan jatkaa nykyisellä, sua risovalla linjalla maailman tappiin asti.

Olet varmaankin käsittänyt väärin. Me myös pelaamme yhdessä. Pelaaminen ei häiritse minua, ainoastaan jos hän sanoo vaikka vievänsä roskat, mutta on sen sijaan pelannut koko päivän ja roskat ovat edelleen keittiössä haisemassa. 

Mies on mielestäni oikein ihana, joten siksi häntä haluan kosia. Ongelma ei ole siinä, etten minä ole tyytyväinen vaan siinä, että hän haluaa suhteelta enemmän, muttei kuitenkaan osaa ilmaista sitä, että miten voisimme korjata hänen kokemiaan epäkohtia. Tarvitsisin siis ennemmin neuvoa siihen, kuinka löytää väylä tälle ihmiselle käsitellä niitä omia tunteitaan.

Mitä sitten jos kosit ja mies sanoo ei?

Vierailija kirjoitti:

Muutatte erilleen, kunnes mies tietää haluaako olla kanssasi vai ei. Tuo on vallankäyttöä ja haluaa sinun tuntevan itsesi uhatuksi. Erossa ollessa voit miettiä, haluatko sinä olla vielä miehesi kanssa ja onko teillä samanlaiset tulevaisuuden suunnitelmat?

Erilleen muuttamista olen itseasiassa ehdottanut. Se ei saanut erityisen hyvää vastaanottoa, mutta tuntuu hyvin potentiaaliselta vaihtoehdolta. Mahdollistaisi hänelle sen, että miettisi, mitä elämältä haluaa. Itselläni ei ole tapana jäädä junnaamaan tilanteisiin niin ehkä se olisi sitten sellainen hyvä herätys, jotta voitaisiin siirtyä joko eteenpäin elämässä tai tässä suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Mitä sitten jos kosit ja mies sanoo ei?

Hyvä kysymys! Itse ajattelisin, että se on sitten siinä. Eipähän tarvitse miettiä. Olemme esimerkiksi suunnitelleet ostavamme talon keväällä, mutta miten voisimme ostaa talon yhdessä, jos toinen osapuoli ei halua olla sitoutunut suhteeseen? Eli sitten vain eri teitä, vaikka toki se kipeää tekisi.

Kosintaa itsessään en ajatellut toteuttaa mitenkään uhkauksen omaisesti. Olen hankkinut keräilyesineen, jota hän on todella halunnut ja kaivannut (sen löytämisessä meni puoli vuotta ja rahojen hankkimisessa toinen puoli, sillä niitä on niin vähän markkinoilla). Sellainen kunnollinen romanttinen kosinta. Sitten jos ei, niin ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutustuimme 5½ vuotta sitten ja yhdessä olemme asuneet jo 4 vuotta, josta 2 vuotta vieraalla paikkakunnalla toisiimme vahvasti tukeutuen uudessa paikassa omaa ystäväpiiriä vasta etsien. Jaamme hyvin samanlaisen elämänrytmin ja arki on mukavaa. Seksiä on ja paljon romantiikkaa eli kaikki tuntuu olevan kohdillaan.

Olemme muutaman vuoden puhuneet hiukan naimisiinmenosta. Täytin juuri 30 ja olisi aika ostaa yhteinen asunto (hän 2 vuotta vanhempi). Se tuntuisi luontevalta tavalta edetä, koska olemme olleet pitkään yhdessä ja rakastamme toisiamme. Mies on kuitenkin nyt jotenkin muuttunut oudoksi sitoutumisen suhteen.

Hän on aina ollut hyvin sitoutumishaluinen (meistä se, joka puskee suhdetta eteenpäin, kun minä jahkailen), mutta nyt puhunut jo vuoden siitä, kuinka meillä on paljon riitoja ja ongelmia. Itse koen, että meillä on hyvin normaalia arkista nahistelua, esim. hänen pelaamisestaan, joka saattaa olla koko illan ajan eikä edes syödä yhdessä, jolloin hermostun. Tai hän suuttuu, koska olen sotkuinen ja jätän vaatteeni isoon läjään sängyn viereen enkä vie niitä pyykkikoriin. Molemmat lupaavat parantaa tapansa ja hetken menee paremmin, mutta sitten palataan vanhoihin tapoihin. Ei nämä kuitenkaan minusta ole mitään maailmaa mullistavia asioita vaan ihan normaaleja parisuhdejuttuja. Hänen mielestään asia pitäisi kuitenkin jotenkin selvittää.

Olen ehdottanut, että menisimme puhumaan pariterapiaan, jos taustalla olisikin jotain isompia asioita. Ei suostu. Itse olen aika kyllästynyt siihen, että toinen on näin pitkän ajan jälkeen epävarma siitä haluaako jakaa loppuelämän kanssani. Itsellä vähän se asenne, etten jaksa odottaa enää kauemmin sitä, että "kelpaan". Kyllähän se itsetuntoa varmaan eniten korpeaa. Emme kumpikaan halua lapsia eli varsinaista aikarajaa ei ole tulossa vastaan, mutta kai hankalinta on se, että olen itse niin valmis sitoutumaan nyt vihdoin ja hän pohtii sitä olemmeko toisillemme sopivat. Olen kyllä ehdottanut sekä eroamista että erilleen muuttoa, mutta mies ei edes kestä ajatusta vaan on hyvin kumpaakin vastaan. Haluaa selvittää nämä asiat, mutta minä en edes tiedä, mitä asioita nyt oikein selvitetään.

Kyllästyttää olla tilanteessa, jossa en ole varma siitä onko toinen nyt tässä jäädäkseen. Ja tästä ollaan puhuttu, mutta todella vähän tunnun saavan irti. Olen asettanut maaliskuussa aikarajan tämän vuoden loppuun, että joko asiat selvitetään lopullisesti tai sitten tapahtuu muutos. Vuodenvaihde kuitenkin lähestyy nopeasti ja oikeastaan mitään ei tässä tapahdu. Ajattelin joulun ja uuden vuoden välissä kosia, mutta se tuntuu aika dramaattiselta tavalta toimia. Ideoita?

EIIIIIIIIIIIIIIIII.

Ap, miksi sä kuvittelet että avioituminen ois joku ratkaisu teidän ongelmiin??

Miksi ihmeessä kuvittelet että avioliitto vähentäisi miehen pelaamista joka on hänelle pakoa arjesta eli parisuhteesta sun kanssa?  Avioliittohan tarkoittais miehen mielestä sitä että sinä hyväksyt asioiden nykytilan joten sulla ei ois jatkossa mitään urputusoikeutta miehen pelaamisesta ym. jutuista jotka jo nyt nyppii sua ihan urakalla.

Ei  tuossa tilanteessa edes mietitä avioliittoa vaan sitä  jatkuuko suhde ylipäätään. Nyt ne valot päähän - et takuulla kosi tuota miestä!!!! Haluat naimisiin ihan väärästä syystä ja jos menet, tulet katumaan sitä  katkerasti koska ei mies muutu millään takaisin alkuaikojen ihanuudeksi vaan jatkaa nykyisellä, sua risovalla linjalla maailman tappiin asti.

Olet varmaankin käsittänyt väärin. Me myös pelaamme yhdessä. Pelaaminen ei häiritse minua, ainoastaan jos hän sanoo vaikka vievänsä roskat, mutta on sen sijaan pelannut koko päivän ja roskat ovat edelleen keittiössä haisemassa. 

Mies on mielestäni oikein ihana, joten siksi häntä haluan kosia. Ongelma ei ole siinä, etten minä ole tyytyväinen vaan siinä, että hän haluaa suhteelta enemmän, muttei kuitenkaan osaa ilmaista sitä, että miten voisimme korjata hänen kokemiaan epäkohtia. Tarvitsisin siis ennemmin neuvoa siihen, kuinka löytää väylä tälle ihmiselle käsitellä niitä omia tunteitaan.

Tiedätkö Ap, että ulkopuoliset (tässä tapauksessa av-ammat) näkevät kertomasi paljon objektiivisemmin. Itse taas katselet tilannetta oman suodattimesi läpi, joka tässä tapauksessa on sitä, että mies on vain tyytymätön joihinkin pikkuasioihin parisuhteessa ja haluaa selvittää ne ennen avioliittoa. Minusta taas (ja monesta muustakin) näyttää siltä, että miestä ei vaan kiinnosta tarpeeksi. Mieti nyt itsekin. Jos mies todella rakastaisi sinua ja haluaisi naimisiin, niin hän olisi valmis kyllä taistelemaan suhteenne eteen ja korjaamaan ne häntä rasittavat asiat suhteessa. Nyt mies ei tee niin, koska hänellä ei ole tarpeeksi motivaatiota, eli tunteita. Hän ei myöskään halua erota, koska onhan nyt pitkästä suhteesta sinkuksi hyppääminen aika pelottava ajatus. Mitä jos uutta kumppania ei löydykään? Nyt hän siis elelee hieman tyytymättömänä suhteessa ja luultavasti jossain määrin haaveilee uusista naisista. Näitä tapauksia olen nähnyt niin monia. Sinuna eroaisin, vaikka mies sanoisikin vastaan. Hyvällä tuurilla hän tajuaa siinä vaiheessa mitä on menettämässä ja onkin valmis taistelemaan suhteenne eteen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutustuimme 5½ vuotta sitten ja yhdessä olemme asuneet jo 4 vuotta, josta 2 vuotta vieraalla paikkakunnalla toisiimme vahvasti tukeutuen uudessa paikassa omaa ystäväpiiriä vasta etsien. Jaamme hyvin samanlaisen elämänrytmin ja arki on mukavaa. Seksiä on ja paljon romantiikkaa eli kaikki tuntuu olevan kohdillaan.

Olemme muutaman vuoden puhuneet hiukan naimisiinmenosta. Täytin juuri 30 ja olisi aika ostaa yhteinen asunto (hän 2 vuotta vanhempi). Se tuntuisi luontevalta tavalta edetä, koska olemme olleet pitkään yhdessä ja rakastamme toisiamme. Mies on kuitenkin nyt jotenkin muuttunut oudoksi sitoutumisen suhteen.

Hän on aina ollut hyvin sitoutumishaluinen (meistä se, joka puskee suhdetta eteenpäin, kun minä jahkailen), mutta nyt puhunut jo vuoden siitä, kuinka meillä on paljon riitoja ja ongelmia. Itse koen, että meillä on hyvin normaalia arkista nahistelua, esim. hänen pelaamisestaan, joka saattaa olla koko illan ajan eikä edes syödä yhdessä, jolloin hermostun. Tai hän suuttuu, koska olen sotkuinen ja jätän vaatteeni isoon läjään sängyn viereen enkä vie niitä pyykkikoriin. Molemmat lupaavat parantaa tapansa ja hetken menee paremmin, mutta sitten palataan vanhoihin tapoihin. Ei nämä kuitenkaan minusta ole mitään maailmaa mullistavia asioita vaan ihan normaaleja parisuhdejuttuja. Hänen mielestään asia pitäisi kuitenkin jotenkin selvittää.

Olen ehdottanut, että menisimme puhumaan pariterapiaan, jos taustalla olisikin jotain isompia asioita. Ei suostu. Itse olen aika kyllästynyt siihen, että toinen on näin pitkän ajan jälkeen epävarma siitä haluaako jakaa loppuelämän kanssani. Itsellä vähän se asenne, etten jaksa odottaa enää kauemmin sitä, että "kelpaan". Kyllähän se itsetuntoa varmaan eniten korpeaa. Emme kumpikaan halua lapsia eli varsinaista aikarajaa ei ole tulossa vastaan, mutta kai hankalinta on se, että olen itse niin valmis sitoutumaan nyt vihdoin ja hän pohtii sitä olemmeko toisillemme sopivat. Olen kyllä ehdottanut sekä eroamista että erilleen muuttoa, mutta mies ei edes kestä ajatusta vaan on hyvin kumpaakin vastaan. Haluaa selvittää nämä asiat, mutta minä en edes tiedä, mitä asioita nyt oikein selvitetään.

Kyllästyttää olla tilanteessa, jossa en ole varma siitä onko toinen nyt tässä jäädäkseen. Ja tästä ollaan puhuttu, mutta todella vähän tunnun saavan irti. Olen asettanut maaliskuussa aikarajan tämän vuoden loppuun, että joko asiat selvitetään lopullisesti tai sitten tapahtuu muutos. Vuodenvaihde kuitenkin lähestyy nopeasti ja oikeastaan mitään ei tässä tapahdu. Ajattelin joulun ja uuden vuoden välissä kosia, mutta se tuntuu aika dramaattiselta tavalta toimia. Ideoita?

EIIIIIIIIIIIIIIIII.

Ap, miksi sä kuvittelet että avioituminen ois joku ratkaisu teidän ongelmiin??

Miksi ihmeessä kuvittelet että avioliitto vähentäisi miehen pelaamista joka on hänelle pakoa arjesta eli parisuhteesta sun kanssa?  Avioliittohan tarkoittais miehen mielestä sitä että sinä hyväksyt asioiden nykytilan joten sulla ei ois jatkossa mitään urputusoikeutta miehen pelaamisesta ym. jutuista jotka jo nyt nyppii sua ihan urakalla.

Ei  tuossa tilanteessa edes mietitä avioliittoa vaan sitä  jatkuuko suhde ylipäätään. Nyt ne valot päähän - et takuulla kosi tuota miestä!!!! Haluat naimisiin ihan väärästä syystä ja jos menet, tulet katumaan sitä  katkerasti koska ei mies muutu millään takaisin alkuaikojen ihanuudeksi vaan jatkaa nykyisellä, sua risovalla linjalla maailman tappiin asti.

Olet varmaankin käsittänyt väärin. Me myös pelaamme yhdessä. Pelaaminen ei häiritse minua, ainoastaan jos hän sanoo vaikka vievänsä roskat, mutta on sen sijaan pelannut koko päivän ja roskat ovat edelleen keittiössä haisemassa. 

Mies on mielestäni oikein ihana, joten siksi häntä haluan kosia. Ongelma ei ole siinä, etten minä ole tyytyväinen vaan siinä, että hän haluaa suhteelta enemmän, muttei kuitenkaan osaa ilmaista sitä, että miten voisimme korjata hänen kokemiaan epäkohtia. Tarvitsisin siis ennemmin neuvoa siihen, kuinka löytää väylä tälle ihmiselle käsitellä niitä omia tunteitaan.

Tiedätkö Ap, että ulkopuoliset (tässä tapauksessa av-ammat) näkevät kertomasi paljon objektiivisemmin. Itse taas katselet tilannetta oman suodattimesi läpi, joka tässä tapauksessa on sitä, että mies on vain tyytymätön joihinkin pikkuasioihin parisuhteessa ja haluaa selvittää ne ennen avioliittoa. Minusta taas (ja monesta muustakin) näyttää siltä, että miestä ei vaan kiinnosta tarpeeksi. Mieti nyt itsekin. Jos mies todella rakastaisi sinua ja haluaisi naimisiin, niin hän olisi valmis kyllä taistelemaan suhteenne eteen ja korjaamaan ne häntä rasittavat asiat suhteessa. Nyt mies ei tee niin, koska hänellä ei ole tarpeeksi motivaatiota, eli tunteita. Hän ei myöskään halua erota, koska onhan nyt pitkästä suhteesta sinkuksi hyppääminen aika pelottava ajatus. Mitä jos uutta kumppania ei löydykään? Nyt hän siis elelee hieman tyytymättömänä suhteessa ja luultavasti jossain määrin haaveilee uusista naisista. Näitä tapauksia olen nähnyt niin monia. Sinuna eroaisin, vaikka mies sanoisikin vastaan. Hyvällä tuurilla hän tajuaa siinä vaiheessa mitä on menettämässä ja onkin valmis taistelemaan suhteenne eteen. 

Sitä oikeastaan toivon, että ulkopuoliset myös antavat omaa näkökulmaa, koska se antaa myös minulle uusia vaihtoehtoja. Mutta en koe sitä ihan oikeaksi näkökulmaksi, että minulla olisi tarve sille, että hän vaikka pelaisi vähemmän. Pelaaminen nyt on meidän yhteinen harrastus, jota hän vain tekee enemmän. Se häiritsee minua vain, jos se vaikka syö yhteistä aikaa ja sitten mies valittaa sitä, ettei ole yhteistä aikaa.

Eroamisesta olen puhunut jo useiden ystävien kanssa, mutta kaikilta heiltä on tullut myös hyvin vastahakoinen näkökulma, mikä on hankaloittanut omaa suhtautumista. Itse olen aika suoraviivainen ihminen, joten yleensä haluan saada asioille jonkinlaisen päätöksen. Sen sijaan käytännössä kaikki ovat ohjeistaneet, ettei meidän tulisi erota vaan koittaa selvittää asiat, koska parisuhde toimii ja hänet koetaan minulle hyväksi kumppaniksi. Kyseenalaistan ehkä enemmän sitä, että olenko vastavuoroisesti hyvä kumppani avomiehelleni. Koska minähän olen onnellinen, hän ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos miehestä ei sitoutuminen ole hyvä juttu ja itse haluaisit asiassa edetä niin ehkäpä tuossa tilanteessa on parempi erota. Luulisi ,että noin pitkään yhdessä asuessa jo asia olisi tullut selväksi puoleen jos toiseenkin. Sinänsähän se avioliitto ei muuta mitään puoleen jos toiseenkaan, mutta kyllähän tuossa miehen käytös on omituista.

Näin sitä itsekin mietin. Olisi tottakai surullista erota, mutta itse näen sen niin, että ehkä sitten parin vuoden päästä kummallakin olisi parempi tilanne.

Hän toisaalta suhtautuu ajatukseen erosta hyvin isolla ei:llä ja ehdottomasti haluaisi jatkaa yhdessä, mutta ensin selvittää nämä "asiat". Itse vain olen vähän kädetön, kun en yhtään tiedä, mitä tässä selvitettäisiin. Onko joku esim. saanut halutonta osapuolta pariterapiaan jotenkin? Itse en oikein osaa perustella. Mies on siis psykologivastainen eikä halua puhua tuntemattomille meidän asioista eli tämä ihan perus.

Eli teillä on jo nyt niin tylsää, että mies istuu 7 tuntia putkeen pelaamassa?😮

Ei tosta tule mitään.

Mun mielestä 7h omiin hommiin vapaapäivänä on oikein hyvä. Siihen jää kuitenkin sitten 9h yhdessä tekemiseen. Ei sitä koko ajan halua yhdessä nyhjätä. - ei AP

Omat hommat = tietokonepelin pelaaminen?

32-v. mies. Haloo!

Mikä tarve sinulla on sitoutua, jos kumpikaan ei halua lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutustuimme 5½ vuotta sitten ja yhdessä olemme asuneet jo 4 vuotta, josta 2 vuotta vieraalla paikkakunnalla toisiimme vahvasti tukeutuen uudessa paikassa omaa ystäväpiiriä vasta etsien. Jaamme hyvin samanlaisen elämänrytmin ja arki on mukavaa. Seksiä on ja paljon romantiikkaa eli kaikki tuntuu olevan kohdillaan.

Olemme muutaman vuoden puhuneet hiukan naimisiinmenosta. Täytin juuri 30 ja olisi aika ostaa yhteinen asunto (hän 2 vuotta vanhempi). Se tuntuisi luontevalta tavalta edetä, koska olemme olleet pitkään yhdessä ja rakastamme toisiamme. Mies on kuitenkin nyt jotenkin muuttunut oudoksi sitoutumisen suhteen.

Hän on aina ollut hyvin sitoutumishaluinen (meistä se, joka puskee suhdetta eteenpäin, kun minä jahkailen), mutta nyt puhunut jo vuoden siitä, kuinka meillä on paljon riitoja ja ongelmia. Itse koen, että meillä on hyvin normaalia arkista nahistelua, esim. hänen pelaamisestaan, joka saattaa olla koko illan ajan eikä edes syödä yhdessä, jolloin hermostun. Tai hän suuttuu, koska olen sotkuinen ja jätän vaatteeni isoon läjään sängyn viereen enkä vie niitä pyykkikoriin. Molemmat lupaavat parantaa tapansa ja hetken menee paremmin, mutta sitten palataan vanhoihin tapoihin. Ei nämä kuitenkaan minusta ole mitään maailmaa mullistavia asioita vaan ihan normaaleja parisuhdejuttuja. Hänen mielestään asia pitäisi kuitenkin jotenkin selvittää.

Olen ehdottanut, että menisimme puhumaan pariterapiaan, jos taustalla olisikin jotain isompia asioita. Ei suostu. Itse olen aika kyllästynyt siihen, että toinen on näin pitkän ajan jälkeen epävarma siitä haluaako jakaa loppuelämän kanssani. Itsellä vähän se asenne, etten jaksa odottaa enää kauemmin sitä, että "kelpaan". Kyllähän se itsetuntoa varmaan eniten korpeaa. Emme kumpikaan halua lapsia eli varsinaista aikarajaa ei ole tulossa vastaan, mutta kai hankalinta on se, että olen itse niin valmis sitoutumaan nyt vihdoin ja hän pohtii sitä olemmeko toisillemme sopivat. Olen kyllä ehdottanut sekä eroamista että erilleen muuttoa, mutta mies ei edes kestä ajatusta vaan on hyvin kumpaakin vastaan. Haluaa selvittää nämä asiat, mutta minä en edes tiedä, mitä asioita nyt oikein selvitetään.

Kyllästyttää olla tilanteessa, jossa en ole varma siitä onko toinen nyt tässä jäädäkseen. Ja tästä ollaan puhuttu, mutta todella vähän tunnun saavan irti. Olen asettanut maaliskuussa aikarajan tämän vuoden loppuun, että joko asiat selvitetään lopullisesti tai sitten tapahtuu muutos. Vuodenvaihde kuitenkin lähestyy nopeasti ja oikeastaan mitään ei tässä tapahdu. Ajattelin joulun ja uuden vuoden välissä kosia, mutta se tuntuu aika dramaattiselta tavalta toimia. Ideoita?

EIIIIIIIIIIIIIIIII.

Ap, miksi sä kuvittelet että avioituminen ois joku ratkaisu teidän ongelmiin??

Miksi ihmeessä kuvittelet että avioliitto vähentäisi miehen pelaamista joka on hänelle pakoa arjesta eli parisuhteesta sun kanssa?  Avioliittohan tarkoittais miehen mielestä sitä että sinä hyväksyt asioiden nykytilan joten sulla ei ois jatkossa mitään urputusoikeutta miehen pelaamisesta ym. jutuista jotka jo nyt nyppii sua ihan urakalla.

Ei  tuossa tilanteessa edes mietitä avioliittoa vaan sitä  jatkuuko suhde ylipäätään. Nyt ne valot päähän - et takuulla kosi tuota miestä!!!! Haluat naimisiin ihan väärästä syystä ja jos menet, tulet katumaan sitä  katkerasti koska ei mies muutu millään takaisin alkuaikojen ihanuudeksi vaan jatkaa nykyisellä, sua risovalla linjalla maailman tappiin asti.

Olet varmaankin käsittänyt väärin. Me myös pelaamme yhdessä. Pelaaminen ei häiritse minua, ainoastaan jos hän sanoo vaikka vievänsä roskat, mutta on sen sijaan pelannut koko päivän ja roskat ovat edelleen keittiössä haisemassa. 

Mies on mielestäni oikein ihana, joten siksi häntä haluan kosia. Ongelma ei ole siinä, etten minä ole tyytyväinen vaan siinä, että hän haluaa suhteelta enemmän, muttei kuitenkaan osaa ilmaista sitä, että miten voisimme korjata hänen kokemiaan epäkohtia. Tarvitsisin siis ennemmin neuvoa siihen, kuinka löytää väylä tälle ihmiselle käsitellä niitä omia tunteitaan.

Tiedätkö Ap, että ulkopuoliset (tässä tapauksessa av-ammat) näkevät kertomasi paljon objektiivisemmin. Itse taas katselet tilannetta oman suodattimesi läpi, joka tässä tapauksessa on sitä, että mies on vain tyytymätön joihinkin pikkuasioihin parisuhteessa ja haluaa selvittää ne ennen avioliittoa. Minusta taas (ja monesta muustakin) näyttää siltä, että miestä ei vaan kiinnosta tarpeeksi. Mieti nyt itsekin. Jos mies todella rakastaisi sinua ja haluaisi naimisiin, niin hän olisi valmis kyllä taistelemaan suhteenne eteen ja korjaamaan ne häntä rasittavat asiat suhteessa. Nyt mies ei tee niin, koska hänellä ei ole tarpeeksi motivaatiota, eli tunteita. Hän ei myöskään halua erota, koska onhan nyt pitkästä suhteesta sinkuksi hyppääminen aika pelottava ajatus. Mitä jos uutta kumppania ei löydykään? Nyt hän siis elelee hieman tyytymättömänä suhteessa ja luultavasti jossain määrin haaveilee uusista naisista. Näitä tapauksia olen nähnyt niin monia. Sinuna eroaisin, vaikka mies sanoisikin vastaan. Hyvällä tuurilla hän tajuaa siinä vaiheessa mitä on menettämässä ja onkin valmis taistelemaan suhteenne eteen. 

Sitä oikeastaan toivon, että ulkopuoliset myös antavat omaa näkökulmaa, koska se antaa myös minulle uusia vaihtoehtoja. Mutta en koe sitä ihan oikeaksi näkökulmaksi, että minulla olisi tarve sille, että hän vaikka pelaisi vähemmän. Pelaaminen nyt on meidän yhteinen harrastus, jota hän vain tekee enemmän. Se häiritsee minua vain, jos se vaikka syö yhteistä aikaa ja sitten mies valittaa sitä, ettei ole yhteistä aikaa.

Eroamisesta olen puhunut jo useiden ystävien kanssa, mutta kaikilta heiltä on tullut myös hyvin vastahakoinen näkökulma, mikä on hankaloittanut omaa suhtautumista. Itse olen aika suoraviivainen ihminen, joten yleensä haluan saada asioille jonkinlaisen päätöksen. Sen sijaan käytännössä kaikki ovat ohjeistaneet, ettei meidän tulisi erota vaan koittaa selvittää asiat, koska parisuhde toimii ja hänet koetaan minulle hyväksi kumppaniksi. Kyseenalaistan ehkä enemmän sitä, että olenko vastavuoroisesti hyvä kumppani avomiehelleni. Koska minähän olen onnellinen, hän ei.

No ei ole sullakaan kaikki himassa, jos jatkat tai eroat kaveripiiriäänestyksen perusteella!

Mies on nysväri. Joku tossa yllä kuvasi tilanteenne paremmin kuin hyvin, mutta ethän sä sitä usko.

Et sä kyllä itsekään kuulosta rakastuneelta.

Itse asiassa toi "romanttinen kosinta" höpötys kallisti tän koko horinan

vahvasti

provoksi.

Eikö ihmisillä todella ole parempaa tekemistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos miehestä ei sitoutuminen ole hyvä juttu ja itse haluaisit asiassa edetä niin ehkäpä tuossa tilanteessa on parempi erota. Luulisi ,että noin pitkään yhdessä asuessa jo asia olisi tullut selväksi puoleen jos toiseenkin. Sinänsähän se avioliitto ei muuta mitään puoleen jos toiseenkaan, mutta kyllähän tuossa miehen käytös on omituista.

Näin sitä itsekin mietin. Olisi tottakai surullista erota, mutta itse näen sen niin, että ehkä sitten parin vuoden päästä kummallakin olisi parempi tilanne.

Hän toisaalta suhtautuu ajatukseen erosta hyvin isolla ei:llä ja ehdottomasti haluaisi jatkaa yhdessä, mutta ensin selvittää nämä "asiat". Itse vain olen vähän kädetön, kun en yhtään tiedä, mitä tässä selvitettäisiin. Onko joku esim. saanut halutonta osapuolta pariterapiaan jotenkin? Itse en oikein osaa perustella. Mies on siis psykologivastainen eikä halua puhua tuntemattomille meidän asioista eli tämä ihan perus.

Eli teillä on jo nyt niin tylsää, että mies istuu 7 tuntia putkeen pelaamassa?😮

Ei tosta tule mitään.

Mun mielestä 7h omiin hommiin vapaapäivänä on oikein hyvä. Siihen jää kuitenkin sitten 9h yhdessä tekemiseen. Ei sitä koko ajan halua yhdessä nyhjätä. - ei AP

Omat hommat = tietokonepelin pelaaminen?

32-v. mies. Haloo!

Me olemme 30&36v pariskunta ja pelaamme joskus paljon tuota enemmän, yhdessä ja erikseen. Miksi tuo pelaaminen nousee aina kynnyskysymykseksi näissä ketjuissa kun se ei ole Ap:llekaan ongelma. Ennemmin ongelma on se, että mies haluaa määritellä sen, miten ja milloin on sopivaa viettää aikaa yhdessä, kerta Ap:n menemiset ovat ongelma, mutta hänen itseksensä viettämä laatuaika ei ole pois keneltäkään samalla tavalla.