Jos äiti katoaa elämästä, onko mitään pysyvää haittaa?

Riippuu asioista.

Mun "äiti" on ollut erikoinen ihminen aina, mielenterveysongelmia ja alkoholisimia. Isä kantanut vastuun perheestä ja ollut tuplavanhempi mulle ja kahdelle siskolleni. Kun olin 8v, niin yhtenä iltana "äiti" raivosi että lähtee helvettiin ja turha kaivata perään. Eipä sitä sen jälkeen nähty eikä kyllä ollut ikäväkään. Lähti Englantiin, laitto yhden kortin ettei tarvi poliiseja soittaa perään. 

Oltiin neljästään parisen vuotta kunnes meidän isä löysi naisen, jolla kaksi suunnilleen meidän ikäistä tytärtä. Muutettiin aika pian yhteen ja meistä muodostu ns oikea perhe. Tuntui että ensimmäistä kertaa meidän kotona oli nainen ja äiti ja oikeastaan olen äitipuolta pitänytkin aina äitinä.  Saivat 2 yhteistä poikaa  ja ollaan kyllä uusperheenä oltu tiivis ja läheinen perhe, käytännössä ydinperhe sillä ei meitä olla eritelty. 

"Äiti" kuoli muutama vuosi sitten kun olin 36v. Oli ollut Englannissa parisen kuukautta ja sitten muuttanut Suomeen, mutta ei ollut ottanut yhteyttä meihin enää. Eipä se kuolema koskettanut millään tavalla. Ei biologia niin paljon merkitse että sillä väliä olisi. Äidin puolen sukuun ollaan aina pidetty läheisesti yhteyttä, mutta äiti aikoinaan katkaisi välit kaikkiin sukulaisiin. 

Ei mun siskoillekaan mitään traumaa tuosta ole tullut. Meillä on kyllä ollut super täydellinen äitipuoli joka otti meidät omiksi lapsiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ap.

Olen rikottu todella rajusti lapsena. Hylätty satakertaisesti. En ole sossuholhokki, mut hyvin en voi.

Katkera ja vaikea lasten isästä. Päätin luovuttaa ja jatkaa elämää näin. Lapset jäivät syömään eineslihapullia ja ranskanperunoita, kun jätin miehen huutojen saattelemana avaimen pöydälle.

Miksi toistat traumaa jonka tiedät vahingolliseksi? Mikset hakenut apua itsellesi ja lapsille?

Mähän oon hakenut. 😇

t.kristallikissa

En kirjoittanut sinulle vaan ap:lle. Olette 2 eri henkilöä, eikä sinun pidä nyt työntää itseäsi tähän keskusteluun.

No, mieti ihan keskenäsi, miksi mä oon hakenut apua, jos ei se sulle tuosta auennut. Ihan siks, että mä oonkin älykäs, osaava ja fiksu. Katsotaan, onko ap.

t.kristallikissa

Sä et kuulu tähän juttuun. Mene pois. Et kiinnosta.

Et sä täällä määräile, kiinnostaako muita. Ei sitä kukaan määrää, tajuatko?

t.kristallikissa

Siis ihan oikeasti, bannatkaa tää narsisti idiootti täältä, niin oikea keskustelu pääsee jatkumaan. Ja lopullisesti, kiitos.

Heh, mua naurattaa, kun sua noin ärsyttää. Kasvata nyt vain nahkaa, kasvata.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole kivikissa enkä lue mitään blogeja. Tavallinen entinen perheenäiti vain, joka koristeli kuusta, teki piparit ja pullat.

Sitten katosi.

Kauanko siitä on? 5 tuntia? Siis voisit saada yhteyden lapsiin, vai onko henkisesti liian vaikeaa? Kirjoita heille edes kirje.

Nyt juuri tulee viisi vuotta. Esikoispoika täyttää nyt 17. Tytär on 13,5.

Yritin hakea, mut minut vain pahasti leimattiin ja jopa teilattiin. Vaikka esim itselläni ei rakastavaa äitikokemusta ole.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Riippuu asioista.

Mun "äiti" on ollut erikoinen ihminen aina, mielenterveysongelmia ja alkoholisimia. Isä kantanut vastuun perheestä ja ollut tuplavanhempi mulle ja kahdelle siskolleni. Kun olin 8v, niin yhtenä iltana "äiti" raivosi että lähtee helvettiin ja turha kaivata perään. Eipä sitä sen jälkeen nähty eikä kyllä ollut ikäväkään. Lähti Englantiin, laitto yhden kortin ettei tarvi poliiseja soittaa perään. 

Oltiin neljästään parisen vuotta kunnes meidän isä löysi naisen, jolla kaksi suunnilleen meidän ikäistä tytärtä. Muutettiin aika pian yhteen ja meistä muodostu ns oikea perhe. Tuntui että ensimmäistä kertaa meidän kotona oli nainen ja äiti ja oikeastaan olen äitipuolta pitänytkin aina äitinä.  Saivat 2 yhteistä poikaa  ja ollaan kyllä uusperheenä oltu tiivis ja läheinen perhe, käytännössä ydinperhe sillä ei meitä olla eritelty. 

"Äiti" kuoli muutama vuosi sitten kun olin 36v. Oli ollut Englannissa parisen kuukautta ja sitten muuttanut Suomeen, mutta ei ollut ottanut yhteyttä meihin enää. Eipä se kuolema koskettanut millään tavalla. Ei biologia niin paljon merkitse että sillä väliä olisi. Äidin puolen sukuun ollaan aina pidetty läheisesti yhteyttä, mutta äiti aikoinaan katkaisi välit kaikkiin sukulaisiin. 

Ei mun siskoillekaan mitään traumaa tuosta ole tullut. Meillä on kyllä ollut super täydellinen äitipuoli joka otti meidät omiksi lapsiksi.

Voi kun minunkin äitini ois tuollalailla painunut vittttuuun ja isä ollut kyvykkäämpi antamaan minulle sellaista, mitä tarvitsin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole kivikissa enkä lue mitään blogeja. Tavallinen entinen perheenäiti vain, joka koristeli kuusta, teki piparit ja pullat.

Sitten katosi.

Kauanko siitä on? 5 tuntia? Siis voisit saada yhteyden lapsiin, vai onko henkisesti liian vaikeaa? Kirjoita heille edes kirje.

Nyt juuri tulee viisi vuotta. Esikoispoika täyttää nyt 17. Tytär on 13,5.

Yritin hakea, mut minut vain pahasti leimattiin ja jopa teilattiin. Vaikka esim itselläni ei rakastavaa äitikokemusta ole.

Ap

Siis lapsesi teilasivat? Jos olet ihan tolkun ihminen, niin omapahan on menetyksensä, vaikka eihän se sinua tietenkään lohduta.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu asioista.

Mun "äiti" on ollut erikoinen ihminen aina, mielenterveysongelmia ja alkoholisimia. Isä kantanut vastuun perheestä ja ollut tuplavanhempi mulle ja kahdelle siskolleni. Kun olin 8v, niin yhtenä iltana "äiti" raivosi että lähtee helvettiin ja turha kaivata perään. Eipä sitä sen jälkeen nähty eikä kyllä ollut ikäväkään. Lähti Englantiin, laitto yhden kortin ettei tarvi poliiseja soittaa perään. 

Oltiin neljästään parisen vuotta kunnes meidän isä löysi naisen, jolla kaksi suunnilleen meidän ikäistä tytärtä. Muutettiin aika pian yhteen ja meistä muodostu ns oikea perhe. Tuntui että ensimmäistä kertaa meidän kotona oli nainen ja äiti ja oikeastaan olen äitipuolta pitänytkin aina äitinä.  Saivat 2 yhteistä poikaa  ja ollaan kyllä uusperheenä oltu tiivis ja läheinen perhe, käytännössä ydinperhe sillä ei meitä olla eritelty. 

"Äiti" kuoli muutama vuosi sitten kun olin 36v. Oli ollut Englannissa parisen kuukautta ja sitten muuttanut Suomeen, mutta ei ollut ottanut yhteyttä meihin enää. Eipä se kuolema koskettanut millään tavalla. Ei biologia niin paljon merkitse että sillä väliä olisi. Äidin puolen sukuun ollaan aina pidetty läheisesti yhteyttä, mutta äiti aikoinaan katkaisi välit kaikkiin sukulaisiin. 

Ei mun siskoillekaan mitään traumaa tuosta ole tullut. Meillä on kyllä ollut super täydellinen äitipuoli joka otti meidät omiksi lapsiksi.

Hienoa! Kävi siis niin kuin pitikin. Ap tuntuu jättäneen lapsensa päinvastaisiin oloihin, sille huutavalle vanhemmalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hae itselles apua. Jos lähdet noin, lapsesi traumatisoituvat pahasti.

He kokevat itsensä täysin arvottomaksi kun eivät kelvanneet sulle. Ja totta se sit onkin. Hakevat loåpuelämänsä äidin rakkautta, muuta motiivia elämälle tuskin tulee, ja ovat siksi helposti hyväksikäytettäviä. Hae apua äläkä lapsilles kosta

Miksi pitää ajatella, että on huono, jos ei kelvannut jollekin? Eikö ole paljon tavallisempaa, että ajatellaan, että se lähtijä siinä se huono on?

Niinhän sitä luulis, mutta ihmismieli ja varsinkin lapsen mieli ei usein ole kovin looginen. Mullakin äiti hylännyt ja monesti itse hakenut itsestäni syyllistä, että mikä mussa oli vikana kun en äidille kelvannut.

Jäljellejäävillä aikuisilla on siinä iso vastuu koittaa selvittää noita asioita lapselle.

En usko, että sitä hylkäämistä voi lapselle mitenkään selittää niin, että lapsi ei kokisi jonkinlaista hylkäämisen tunnetta.

Kannattaavarmaan aina painottaa lapselle, että kyseessä oli äidin (tai isän) omat ongelmat ja mielenterveysongelmat. Että hylkäämisestä huolimatta vanhempi kyllä välittää, mutta ei osaa elää itsensä kanssa.

Hylkäämisen kokemus seuraa läpi elämän. Katsoin sitä docventuresin Work-dokumenttia ja siinä jokainen vanki koki isänsä hylänneet hänet joko emotionaalisesti tai konkreettisesti. Kun kaikki on hyvon ja vanhemmat lähellä, sitä ei ymmärrä, mikäerkitys vanhempien rakkaudella (tai vähintään läsnäololla) on. Se on perusta, jolle elämä rakennetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole kivikissa enkä lue mitään blogeja. Tavallinen entinen perheenäiti vain, joka koristeli kuusta, teki piparit ja pullat.

Sitten katosi.

Kauanko siitä on? 5 tuntia? Siis voisit saada yhteyden lapsiin, vai onko henkisesti liian vaikeaa? Kirjoita heille edes kirje.

Nyt juuri tulee viisi vuotta. Esikoispoika täyttää nyt 17. Tytär on 13,5.

Yritin hakea, mut minut vain pahasti leimattiin ja jopa teilattiin. Vaikka esim itselläni ei rakastavaa äitikokemusta ole.

Ap

Viikonlopun IL:ssä on juttu vähän saman asian tiimoilta, siinä on lapsistaan erotettu isä.

Jättää tietenkin. Mt-ongelmista kärsivän kannattaisi vaan yrittää sinne hoitoon pääsyä. Seuraamukset voivat olla itsellesi haitaölisempia kuin tajuat. Lapset eivät välttämättä halua sinua enää elämäänsä vaikka joku päivä mielenterveys olisi parempi ja ajattelisit tehneesi virheen. Tällaisesta teosta on aina isoja seurauksia ja mitä ne ivat sitä ei kukaan pysty sanomaan etukäteen.

Myös Alzheimerin myötä osa äidin persoonasta tavallaan katoaa.

Vierailija kirjoitti:

Jättää tietenkin. Mt-ongelmista kärsivän kannattaisi vaan yrittää sinne hoitoon pääsyä. Seuraamukset voivat olla itsellesi haitaölisempia kuin tajuat. Lapset eivät välttämättä halua sinua enää elämäänsä vaikka joku päivä mielenterveys olisi parempi ja ajattelisit tehneesi virheen. Tällaisesta teosta on aina isoja seurauksia ja mitä ne ivat sitä ei kukaan pysty sanomaan etukäteen.

Lapset eivät vieraannuttamisen ja mustamaalaamisen vuoksi haluakaan olla tekemisissä. Enkä saa heitä muutenkaan tavata. Eli vahinko on jo tapahtunut.

Kiitos kaikille hyvistä kommenteista.

En kaipaa sääliä enkä muuta. Mut olen kauan miettinyt itsemurhaa. Tyhjyys sielussa on kauhea.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jättää tietenkin. Mt-ongelmista kärsivän kannattaisi vaan yrittää sinne hoitoon pääsyä. Seuraamukset voivat olla itsellesi haitaölisempia kuin tajuat. Lapset eivät välttämättä halua sinua enää elämäänsä vaikka joku päivä mielenterveys olisi parempi ja ajattelisit tehneesi virheen. Tällaisesta teosta on aina isoja seurauksia ja mitä ne ivat sitä ei kukaan pysty sanomaan etukäteen.

Lapset eivät vieraannuttamisen ja mustamaalaamisen vuoksi haluakaan olla tekemisissä. Enkä saa heitä muutenkaan tavata. Eli vahinko on jo tapahtunut.

Kiitos kaikille hyvistä kommenteista.

En kaipaa sääliä enkä muuta. Mut olen kauan miettinyt itsemurhaa. Tyhjyys sielussa on kauhea.

Ap

Oletko hakenut itsellesi apua jostain yhdistyksestä? Vieraannuttaminen on rikos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jättää tietenkin. Mt-ongelmista kärsivän kannattaisi vaan yrittää sinne hoitoon pääsyä. Seuraamukset voivat olla itsellesi haitaölisempia kuin tajuat. Lapset eivät välttämättä halua sinua enää elämäänsä vaikka joku päivä mielenterveys olisi parempi ja ajattelisit tehneesi virheen. Tällaisesta teosta on aina isoja seurauksia ja mitä ne ivat sitä ei kukaan pysty sanomaan etukäteen.

Lapset eivät vieraannuttamisen ja mustamaalaamisen vuoksi haluakaan olla tekemisissä. Enkä saa heitä muutenkaan tavata. Eli vahinko on jo tapahtunut.

Kiitos kaikille hyvistä kommenteista.

En kaipaa sääliä enkä muuta. Mut olen kauan miettinyt itsemurhaa. Tyhjyys sielussa on kauhea.

Ap

Oletko hakenut itsellesi apua jostain yhdistyksestä? Vieraannuttaminen on rikos.

Ei ole vieraannuttaminen vielä rikos.

Olen juossut lakimiehet ja sossut läpi. Apua en saa.

Ja olen hirvittävän yksin muutenkin.

Lapsuus oli kauhea ja minulla ei ollut yhtään turvallista ihmistä ympärilläni. Persoona rikkoutui tosi pahasti.

Olen kuitenkin paljon opiskellut ja tehnyt töitä. Muutama viime vuosi mennyt pahassa masennuksessa. Olen kuitenkin koettanut jotain puuhata.

Kirjoittelin joskus Helinä Näkkänen-Nyholmin kanssa. Mut vaatisi hurjan prosessin oikeudenkäynteineen.

Ironisinta tässä on, että asun melko lähellä lapsia. Etsin asunnon tarkoituksella läheltä. Joskus kaupassa tytär katsoo minua jotenkin pelokkaasti.

Ap

Suretko itseäsi vai lapsiasi.?

Vierailija kirjoitti:

Suretko itseäsi vai lapsiasi.?

Molempia.

Tämä on sukupolvia jatkunut epäonni/kierre. Äitini on täysorpo ja tosi rikki. Kosti pahan olonsa minuun. Isä jätti meidät ja kumpaankaan sukuun ei ole ollut kontakteja. Olen tosi irrallinen, juureton ja tyhjä ollut aina. Nyt omille lapsille käynyt näin.

Kaksi kesää sitten poika pääsi ripille. Ongin seurakunnan kautta, mikä on konfirmaatiopäivä. Isä sai tietää, että olen menossa kirkkoon ja hän, hänen uusi vaimonsa ja äitinsä jättivät menemättä itse!! Ja tämä tarina on totta joka sana. Katsoin sitä lysyssä olevaa poikaa...joku isosista siunasi hänet. Ja pojalla ei oikein ollut juhliakaan.

Tämä kaikki on mennyt hirveimmän kautta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suretko itseäsi vai lapsiasi.?

Molempia.

Tämä on sukupolvia jatkunut epäonni/kierre. Äitini on täysorpo ja tosi rikki. Kosti pahan olonsa minuun. Isä jätti meidät ja kumpaankaan sukuun ei ole ollut kontakteja. Olen tosi irrallinen, juureton ja tyhjä ollut aina. Nyt omille lapsille käynyt näin.

Kaksi kesää sitten poika pääsi ripille. Ongin seurakunnan kautta, mikä on konfirmaatiopäivä. Isä sai tietää, että olen menossa kirkkoon ja hän, hänen uusi vaimonsa ja äitinsä jättivät menemättä itse!! Ja tämä tarina on totta joka sana. Katsoin sitä lysyssä olevaa poikaa...joku isosista siunasi hänet. Ja pojalla ei oikein ollut juhliakaan.

Tämä kaikki on mennyt hirveimmän kautta.

Ap

😢

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suretko itseäsi vai lapsiasi.?

Molempia.

Tämä on sukupolvia jatkunut epäonni/kierre. Äitini on täysorpo ja tosi rikki. Kosti pahan olonsa minuun. Isä jätti meidät ja kumpaankaan sukuun ei ole ollut kontakteja. Olen tosi irrallinen, juureton ja tyhjä ollut aina. Nyt omille lapsille käynyt näin.

Kaksi kesää sitten poika pääsi ripille. Ongin seurakunnan kautta, mikä on konfirmaatiopäivä. Isä sai tietää, että olen menossa kirkkoon ja hän, hänen uusi vaimonsa ja äitinsä jättivät menemättä itse!! Ja tämä tarina on totta joka sana. Katsoin sitä lysyssä olevaa poikaa...joku isosista siunasi hänet. Ja pojalla ei oikein ollut juhliakaan.

Tämä kaikki on mennyt hirveimmän kautta.

Ap

😢

Sanos muuta.

2013 jouluna olen nähnyt lapsiani, muuten olen yksin. 2016 äitienpäivänä olin tyttären kanssa. Paperille kirjattu kuuden tunnin tapaaminen. Isä sabotoi sen ilmoittamalla, että tulevat mökiltä myöhässä. Viranomaiset levittelevät käsiään.

Nyt ymmärrän täysin niiden lukemattomien eroisien tuskan, jotka Haluaisivat olla lastensa elämässä. Mutta kostonhimoinen äiti on tehnyt mahdottomaksi.