Anopin mies ei ota mitään kontaktia meidän lapsiin - miten korjata tilanne?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sitä ei vaan kiinnosta sun lapset. Kaikki eivät pidä lapsista.

Yksinkertaisesti kaikki eivät osaa olla pienten lasten kanssa. Kyse ei ole siitä ettei pidä tai siedä lapsia, ei vaan osaa käsitellä lapsia, leperrellä eikä keksi puhuttavaa lasten kanssa.

Olen itse sellainen ja ymmärrän miehen tilanteen. Mieluummin häipyy muualle kuin jää rasittavaan tilanteeseen.

Ettei nyt lähde mielikuvitus liikkeelle, niin huomautus, että meidän lapset eivät ole pieniä. Nuorempi on hiukan ujo 9-vuotias tyttö ja vanhempi puhelias, musiikkia, partiota ja erätouhuja harrastava kohta 12-vuotias poika.

Oletko tullut ajatelleeksi, että ehkä tilanne ei ole rikki? Kaikki eivät ole kiinnostuneita lapsista, ei edes sinun. Kannattaa opettaa tämä myös lapsillesi, heillä tulee olemaan kova elämä jos kuvittelevat, että kaikkien pitäisi olla heistä kiinnostunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä toivon, että joskus saan lapsenlapsia, ja toivoisin voivani olla läheinen heidän kanssaan. Jos toisaalta jään leskeksi, ja ajaudun jonkun miehen kanssa suhteeseen, en ihan vähällä ryhtyisi mummoksi hänen lapsilleen. En tiedä, miksi minun pitäisi? Eri asia, jos on uusperhe, jossa on pieniä lapsia. Mutta isovanhemmuuteen ei ole mitään syytä vaatia muita kuin oikeita isovanhempia.

Ei kai se mummoksi ryhtymistä tarkoita, jos on ystävällinen puolisonsa lapsenlapsille? Tsiisus! Minusta hyviin käytöstapoihin kuuluu keskustelutaidot ja positiivinen suhtautuminen vieraisiin, jotka tulevat omaan kotiin, ihan sama, onko sukulaisia vai ei.

Luoksesi tulee vierailulle lapsiperhe.Avo/aviopuolisosi nrx linnouttautuu autotalliin ,lähtee kylille.

Mitä muuta tuo on kuin huonoa käytöstä!Ihan sama onko lapset sukua jollekin vai ei.

Toisaalta voisihan se avio/avopuoliso osoittaa niille lapsille ja muillekin vieraille, että tämä on hänen(kin) kotinsa. Kahvipöydässä istutaan hiljaa, lapset puhuvat vain silloin, kun heiltä kysytään, mitään tuolissakiemurtelua tai kännykkäpelejä ei suvaita, siitä päätyy nurkkaan miettimään tekemisiään, sohvalla ei hypitä ja jos tarjolla on ruokaa, niin kaikki syödään. Silloin lapset todella tulevat positiivisella, kasvatuspainotteisella tavalla otetuiksi huomioon ja kaikilla on kivaa, kun isoäidin puoliso pitää huolta siitä, että pienet vieraat toimivat niin, että kaikilla on mukava olla.

Vai tarkoittaako tuo lasten huomioonottaminen sitä, että lässytetään lapsille ja annetaan heidänroikkua verhoissa, kun se on niin lystiä?

Mitä positiivista kasvatusotetta on siinä, jos lapset saavat puhua vain silloin kun heiltä jotain kysytään? Millä vuosikymmenellä nyt elettiinkään? Onko myös muille vieraille samat säännöt? Meidän lapset eivät ole ikinä roikkuneet verhoissa tai hyppineet sohvalla edes kotona, joten miksi toimisivat niin kylässä/mummilassa? Todellakin saa jutella, vain toisen keskeyttämistä pidetään meillä huonona tapana. Mykkänä istuminen ei ketään jalosta.

Lukutaito?

Missä vaiheessa positiivinen, kasvatuspainotteinen tapa muuttui aivoissasi positiiviseksi kasvatusotteeksi?

En oo sama, jolle vastasit, mutta mitä positiivista muka on siinä, että lapsi saa puhua vain kun häneltä jotain kysytään? ”Meillä ei ole ennenkään lapset puhuneet”

Mun anopin mies ei ole kiinnostunut lapsistani. Hänellä on omia lapsenlapsia iso liuta. Tuo anopin mies alkaa olla melko dementtinen, joten muutenkin on paljon omissa maailmoissaan, ja väsyy jos on paljon ihmisiä ja hälinää ympärillä.

Ei ihmistä voi muuttaa eikä tuollaiseen ole aihetta puuttua. Olemme erilaisia eikä kyse ole lapsivihasta tms.