Lue keskustelun säännöt.
Olen kyllästynyt olemaan vaimoni holhooja ja elättäjä
26.09.2018 |
Holhooja on kait liian voimakkaasti ilmaistu mutta ärsyttää kun vaimo on niin avuton.
Jos olen työmatkoilla niin soittelee monta kertaa päivässä ja välillä yölläkin kun ei osaa kuulemma nukkua yksin. Taloudellisen vastuun kannan minä yksin, vaimo käy töissä ehkä puolet vuodesta ja toisen puolen saikuttaa kun ei jaksa muka työelämän vaatimuksia jne.. Eli minä maksan laskut, lainat ja huolehdin muutenkin kaikesta kuten vakuutukset, lainahakemukset.
Onneksi lapset ovat jo omillaan, joten ei ole kuin tämä saamaton vaimo huollettavana.
Kumminkin vaimo vaatii että pitää olla auto (ei itse aja) lomareissut ja iso kämppä.
Kyllästyttää kun se on sellainen vätys. t. M46
Kommentit (94)
Minun veljen vaimo on vähän tuollainen kuin ap kuvaili.
Joskus veljeni onkin kertonut, että kyllästyttää kun toinen on aina käsi ojossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta rakastat kuitenkin niin paljon, ettet halua erota? Mä en ymmärrä, miksi tyytyä täysin pskaan elämään.
Tämä on laajempi ongelma. Jotkut vain kokevat arkielämän kaikkine juttuineen raskaaksi, ja tulevat passiviisiksi. Asiassa auttaa se, jos joku toinen hoitaa asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä miksi en eroa. Ehkä tottumus oitää minut tässä vaikka en edes tunne vaimoa kohtaan kuin ystävyyttä. Fyysistä vetovoimaa en enää tunne koska hän on päästänyt itsensä lihomaan karmean paljon. Se jopa vähän hävettää minua kun kuljemme jossain yhdessä kun toinen taapertaa ja hengästyy.
Vierailija kirjoitti:
Itsepä valitsit. Olisit valinnut viisaammin.
Totta. Mutta homma on jo kusenut housuihinsa, joten nyt ei auta itkeä mene isyyttä. Milloin ap sinulle tulee se viimeinen hetki, kun et oikeasti enää halua olla vätys ja kun sinua ei yksinkertaisesti enää kiinnosta olla ja elää nykyistä elämää? Tuleeko se koskaan vai valitatko vain? Tosihan on, että asiat eivät muutu ellet itse niitä muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun vaimo kuulostaa ihan mun entiseltä mieheltä. Otin eron kun en jaksanut enää sitä saamattomuutta.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä miksi en eroa. Ehkä tottumus oitää minut tässä vaikka en edes tunne vaimoa kohtaan kuin ystävyyttä. Fyysistä vetovoimaa en enää tunne koska hän on päästänyt itsensä lihomaan karmean paljon. Se jopa vähän hävettää minua kun kuljemme jossain yhdessä kun toinen taapertaa ja hengästyy.
Onneksi sinä olet täydellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arvaatko, kuka on tuollaisen toiminnan mahdollistaja? ;-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika vaikertavalta vässykältä kuulostat kyllä itsekin. Vanha ukko itkee jossain vauva palstalla kuinka saamaton vaimo on vaikka itse on saamattomuuttaan edelleen sen kanssa naimisissa. Yhyy.
Vierailija kirjoitti:
Minun veljen vaimo on vähän tuollainen kuin ap kuvaili.
Joskus veljeni onkin kertonut, että kyllästyttää kun toinen on aina käsi ojossa.
Minun ex mies oli aina käsi ojossa. Kun muutimme yhteen, niin sovimme että raha-asiat hoidetaan 50-50 ja yhteiset rahat. Eipä se niin mennyt. Minä tienasin enemmän kun mies ja makselin matkat ja makselin muutenkin enemmän. Lopetin sen yhteiset rahat elämisen ensimmäiseen vuoteen. Sitten kun piti ostaa yhteinen asunto, niin ei sillä ollu varaa sellaseen. Itse tiesin mitä elämältä halusin ja mihin suuntaan olen menossa, niin otin eron. Hän ehdotti yhteistä lasta ja naimisiin menoa. Sanoin hänelle, että en ilman vakaata pohjaa lähde lapsia tekemään. En raahaa ketään perässäni. Nykyisen mieheni kanssa ollaan voitu toteuttaa kaikki mitä ollaan suunniteltu ja perhe on perustettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli ihastuit naisessa siihen, että hän oli "naisellinen"= vähän sellainen lapsellinen ja avuton, sai sinut tuntemaan itsesi Mieheksi, kun sait auttaa ja johdattaa.
Olet aina vähän pelännyt älykkäitä, vahvoja ja omilla jaloillaan seisovia naisia, kun salaa sisimmässäsi tiedät, ettet sellaisen kanssa oikein itseäsi Mieheksi pysty tuntemaan, onhan tällainen nainen samalla tasolla kanssasi kaikessa, etkä pysty ylemmyyttäsi osoittamaan.
Jos olet 46, ja lapset on jo omillaan, menitte aika nuorina yhteen. Onneksi olkoon siis! Valitsit naisen, jonka ei ikinä tarvinnut kasvaa aikuiseksi ja taisit pitää tarkasti huolen siitä, ettei näin vain päässytkään tapahtumaan, pikkuhiljaa olet varmistanut että vaimosi on täysin riippuvainen sinusta. Palkaksi sait lapsivaimon, joka ei pysty olemaan sinulle tasaveroinen kumppani.
Mutta ainakin sinä voit väkevästi aamuisin seisoa hauraan vaimosi vierellä ja tuntea olevasi Mies.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä miksi en eroa. Ehkä tottumus oitää minut tässä vaikka en edes tunne vaimoa kohtaan kuin ystävyyttä. Fyysistä vetovoimaa en enää tunne koska hän on päästänyt itsensä lihomaan karmean paljon. Se jopa vähän hävettää minua kun kuljemme jossain yhdessä kun toinen taapertaa ja hengästyy.
Pistä teidän ruokavalio uusiksi niin saikutuskin varmaan vähenee. Huonolla ruokavaliolla on iso vaikutus kehon immuniteettivalmiuteen ja muutenkin yleiseen energiatasoon.
Ja bonuksena - vaimo laihtuu...
Kuka teillä tekee ruuat?
Oletko ajatellut, että itse mahdollistat vaimosi käytöksen?
Mene teettämään avioehto ihan ensimmäisenä ja pakotat rouvan sen allekirjoittamaan. Seuraavaksi annat rouvalle budjetin, jota hän joutuu noudattamaan. Sijoitat sitten tulevaisuudessa kaikki omat rahasi, etkä anna hänelle. Hän varmaan saa omaakin rahaa jostain - sen lisäksi voit antaa sen verran, että talouskulut menevät tasan.
Sinulla on elatusvelvollisuus, mutta sinun ei tarvitse antaa kaikkea mitä vaimo pyytää.
Meillä ei ole avioehtoa, mutta olimme molemmat varattomia ennen avioliittoa ja kaikki omaisuus on hankittu yhdessä. Perintöjä eikä lapsia ole tulossa. Lainat on jaettu tasan ja omistusosuudet sovittu kauppakirjoissa. Näistä asioista kannattaa puhua jo ennen avioliittoa, meille oli aina selvää että se maksaa enemmän kummalla on kulloinkin rahaa.
En mahda mitään sille, että minua pistää vihaksi nämä prinsessavaimot, jotka ”eivät jaksa”= eivät viitsi käydä töissä, kun on joku, joka mahdollistaa sen.
Tosiasiassa, jos ei olisi muuta vaihtoehtoa, töissä käytäisiin, vaikka vähän väsyttääkin. Samoin, elämä pantaisiin siihen kuosiin, mihin on varaa.
Prinsessavaimo ei kasva vastuulliseksi aikuiseksi ennen kuin prinsessaelämän mahdollistaminen lopetetaan.
Sitä olen myös usein ihmetellyt, miten nämä prinsessat aina löytävät miehen, joka suostuu heitä elättämään.
Jos sä et eroa ap, ala kasvattamaan vaimoasi. Siis tarkoitan ihan hyvällä, niin kuin lapsia. Anna pieniä tehtäviä, mistä hän suoriutuu. Laita vaikka maksamaan niitä laskuja yksi kerrallaan tai tekemään budjettia lomareissujen kustannuksia varten. Soita illalla sanoaksesi hyvää yötä ja laita puhelin sitten äänettömälle tai pyydä laittamaan viesti, jos on jotain aitoa hätätilannetta. Älä vastaa työpäiväsi aikana. Kun otat yhteyttä, ole iloinen ja vastaa hänelle nätisti. Kun menet kotiin, huomaa pienetkin asiat, mitä hän on saanut aikaan. Yrittäkää liikkua yhdessä ja tehdä jotain muuta mielekästä. Juttele siitä, että hän voisi hakea jotain vähemmän vaativaa työtä. Jos et tällaista halua, ota sitten ero.
Vierailija kirjoitti:
Oletko ajatellut, että itse mahdollistat vaimosi käytöksen?
Mene teettämään avioehto ihan ensimmäisenä ja pakotat rouvan sen allekirjoittamaan. Seuraavaksi annat rouvalle budjetin, jota hän joutuu noudattamaan. Sijoitat sitten tulevaisuudessa kaikki omat rahasi, etkä anna hänelle. Hän varmaan saa omaakin rahaa jostain - sen lisäksi voit antaa sen verran, että talouskulut menevät tasan.
Sinulla on elatusvelvollisuus, mutta sinun ei tarvitse antaa kaikkea mitä vaimo pyytää.
Meillä ei ole avioehtoa, mutta olimme molemmat varattomia ennen avioliittoa ja kaikki omaisuus on hankittu yhdessä. Perintöjä eikä lapsia ole tulossa. Lainat on jaettu tasan ja omistusosuudet sovittu kauppakirjoissa. Näistä asioista kannattaa puhua jo ennen avioliittoa, meille oli aina selvää että se maksaa enemmän kummalla on kulloinkin rahaa.
Kiinnostaa käytännössä, miten tämä avioehdon allekirjoittaminen pakottamalla tapahtuu? Ohis
Itsepä valitsit. Olisit valinnut viisaammin.