Lue keskustelun säännöt.
Mun omat vanhemmat eivät hyväksy raskauttani. Olen aivan murtunut. Mikä avuksi?
24.09.2018 |
Olen 31-vuotias korkeakoulutettu ja minulla on ollut vakituinen työpaikka jo vuosia. Mulla on velaton omistusasunto ja olen kaikin puolin ihan tasapainoinen "kunnon kansalainen". Nykyinen mieheni on myös hyvässä työssä ja kaikinpuolin kunnollinen. Olemme olleen yhdessä viisi vuotta. Mulla on edellisestä suhteesta lapsi, jolla on läsnäoleva isä elämässä. Esikoisen sain nuorena.
Olen raskaana ja lapsi toivottu. Kerroin pari viikkoa sitten uutisen vanhemmilleni. Isä ei ole puhunut mulle sen jälkeen sanaakaan. Ei edes tervehdi mua. Mun siskolle oli sanonut vain, että miten mä kehtaan ja "olen hyvää hyvyyttäni auttanu Liisaa rempassa koko kesän ja sitten tekee näin". Äitini soittaa joka päivä, kun hän vain itkee. Tämän itkupuhelun aikana hokee, miten järkytin heidät ja enkö yhtään ajattele. Äitini on kuulemma nyt masentunut ja syy on minun. He ovat myös ilmoittaneet, etteivät aio lastani hoitaa. Esikoistytölleni ovat sanoneet mm "mitäs nyt sitten kun äitille tulee vauva ja sinä jäät kakkoseksi" tai "kuinkahan sun nyt käy".
Mulla on ollut mm lainassa vanhempieni ylimääräinen ruohonleikkuri ja sain eilen viestin, että mun pitää palauttaa se heille.
Olen yrittänyt kysyä lukuisia kertoja asiasta, että mikä ongelma on. Vastaus on aina "mieti nyt vähän" no sen verran olen saanut irti, että miten tämän häpeän selittää sukulaisille. Mulla on pian kaksi lasta kahdelle eri miehelle ja ole kuulemma kuin lortto. Enkä ole mieheni kanssa naimisissa. Mun mies on 40-vuotias ja odotan kuulemma lasta "vanhalle ukolle". Lisäksi olen nyt tuhonnut esikoiseni elämän. Mun äiti soitti lauantaina mun tytölleni, että hän voi muuttaa mummin luokse, jos kotona on paha olla. Tyttöni voi siis hyvin ja on ihan ok tulevan vauvan suhteen.
Mä olen sokissa tästä kaikesta tapahtuneesta. Olin tänään poissa töistä, koska sain paniikkikohtauksen työmatkalla. Itkin ja hyperventiloin huoltoaseman pihassa ainakin kaksi tuntia.
Mitä tekisin? Onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa?
Kommentit (103)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ammatti,koulutus,työpaikka,asunto,ikää 30 v ja raskaana.Mitä hittoa vielä pitäisi olla,että lapsi olisi hyväksyttävissä.Ei hyvää päivää taas.
Ja vielä lapsen isäkin olemassa.Avioliitto? En ole ikinä ymmärtänyt miksi ihmiset jotka seurustelee about 4-5v ja tekee eka lapsen/lapset ja miettii vasta lasten jälkeen naimisiin menoa. Eikä mun tarvitsetkaan.
Mitä se avioliitto nyt sitten muuttaisi?
Yksi erittäin tärkeä muutos on olla juridisesti puolisonsa lähiomainen. Leski saa jäädä asumaan yhteiseen kotiin. Jos ei ole yhteisiä lapsia tai testamenttia, voi käydä huonommin. Leski saa myös päättää puolisonsa hautajaisista, pahimmassa tapauksessa käy muuten niin, että puolison vanhemmat pelaavat avolesken kokonaan ulos kaikesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ammatti,koulutus,työpaikka,asunto,ikää 30 v ja raskaana.Mitä hittoa vielä pitäisi olla,että lapsi olisi hyväksyttävissä.Ei hyvää päivää taas.
Ja vielä lapsen isäkin olemassa.Avioliitto? En ole ikinä ymmärtänyt miksi ihmiset jotka seurustelee about 4-5v ja tekee eka lapsen/lapset ja miettii vasta lasten jälkeen naimisiin menoa. Eikä mun tarvitsetkaan.
Mitä se avioliitto nyt sitten muuttaisi?
Yksi erittäin tärkeä muutos on olla juridisesti puolisonsa lähiomainen. Leski saa jäädä asumaan yhteiseen kotiin. Jos ei ole yhteisiä lapsia tai testamenttia, voi käydä huonommin. Leski saa myös päättää puolisonsa hautajaisista, pahimmassa tapauksessa käy muuten niin, että puolison vanhemmat pelaavat avolesken kokonaan ulos kaikesta.
Meillä oli molemmilla juuri rakennetut uudet omakotitalot, kun tapasimme. Emme kumpikaan koskaan ole talojamme pois myyneet. Vaikka asumme minun talossani, niin tämä on yksin mun nimissä ja miehen talo miehen. Toki kun yhdessä ollaan, niin puhutaan meidän talot. Jos mä kuolen, niin miehellä on oma talonsa ja toisinpäin. Miehen talo on maalla, jossa on kiva käydä esim viikonloppuisin. Yhteinen lapsi meillä on, joen luulen, että mies joka tapauksessa haluaisi muuttaa omaan taloonsa, jos kuolisin.
Kyllä me joskus mennään naimisiin. Ei vaan olla saatu aikaiseksi. Yhdessä 8vuotta.
Mä olen tavallani ottanutkin etäisyyttä vanhempiini. En vieraile heillä kuin syntymäpäivinä, isänpäivät, äitienpäivät ja joulut. Kerran pari vuodessa kutsuvat syömään ja silloin aina mennään. Vanhempani eivät käy meillä, kuin synttäreillä ja kerran kesässä kutsun heidät grillaamaan.
En pidä ylimääräistä yhteyttä. Jos haluavat auttaa, niin annan. Äitini esim kesällä oli hoitanut mun pihakukat kun oltiin reissussa. Kiitin ja vein tulijassuklaata. En koskaan pyytänyt isääni remppahommiin, vaan hän tuli itse. Kokisin, että olisi ilkeää käskeä toinen pois. Hän ihan pyytämättä kävi ostamassa lisää maalia, laminaattileikkurin jne. En mä niitä pyytänyt. Jotenkin ajattelin, että se on hänen oma halunsa auttaa.
Mulla on hyvä palkka ja luulisi kyllä, että vanhempani sen tietävät. En siis usko, että jolu satunnainen apu olisi siksi, että luulevat ettei mulla ole rahaa.
Ja pääosin sitä taloudellista apua siis sain vain opiskeluaikana ja nyt aikuisena erittäin satunnaisia juttuja, kuten juuri tuo maalipönttö vaikkapa.