Lue keskustelun säännöt.
Mun omat vanhemmat eivät hyväksy raskauttani. Olen aivan murtunut. Mikä avuksi?
24.09.2018 |
Olen 31-vuotias korkeakoulutettu ja minulla on ollut vakituinen työpaikka jo vuosia. Mulla on velaton omistusasunto ja olen kaikin puolin ihan tasapainoinen "kunnon kansalainen". Nykyinen mieheni on myös hyvässä työssä ja kaikinpuolin kunnollinen. Olemme olleen yhdessä viisi vuotta. Mulla on edellisestä suhteesta lapsi, jolla on läsnäoleva isä elämässä. Esikoisen sain nuorena.
Olen raskaana ja lapsi toivottu. Kerroin pari viikkoa sitten uutisen vanhemmilleni. Isä ei ole puhunut mulle sen jälkeen sanaakaan. Ei edes tervehdi mua. Mun siskolle oli sanonut vain, että miten mä kehtaan ja "olen hyvää hyvyyttäni auttanu Liisaa rempassa koko kesän ja sitten tekee näin". Äitini soittaa joka päivä, kun hän vain itkee. Tämän itkupuhelun aikana hokee, miten järkytin heidät ja enkö yhtään ajattele. Äitini on kuulemma nyt masentunut ja syy on minun. He ovat myös ilmoittaneet, etteivät aio lastani hoitaa. Esikoistytölleni ovat sanoneet mm "mitäs nyt sitten kun äitille tulee vauva ja sinä jäät kakkoseksi" tai "kuinkahan sun nyt käy".
Mulla on ollut mm lainassa vanhempieni ylimääräinen ruohonleikkuri ja sain eilen viestin, että mun pitää palauttaa se heille.
Olen yrittänyt kysyä lukuisia kertoja asiasta, että mikä ongelma on. Vastaus on aina "mieti nyt vähän" no sen verran olen saanut irti, että miten tämän häpeän selittää sukulaisille. Mulla on pian kaksi lasta kahdelle eri miehelle ja ole kuulemma kuin lortto. Enkä ole mieheni kanssa naimisissa. Mun mies on 40-vuotias ja odotan kuulemma lasta "vanhalle ukolle". Lisäksi olen nyt tuhonnut esikoiseni elämän. Mun äiti soitti lauantaina mun tytölleni, että hän voi muuttaa mummin luokse, jos kotona on paha olla. Tyttöni voi siis hyvin ja on ihan ok tulevan vauvan suhteen.
Mä olen sokissa tästä kaikesta tapahtuneesta. Olin tänään poissa töistä, koska sain paniikkikohtauksen työmatkalla. Itkin ja hyperventiloin huoltoaseman pihassa ainakin kaksi tuntia.
Mitä tekisin? Onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa?
Kommentit (103)
Vanhemmilla, joilla on syvä uskonnollinen vakaumus tai jotka muuten ovat arvoiltaan hyvin vanhakantaisia, voi olla joskus vahvoja reaktioita, jos lähipiiri ei toimi heidän arvojensa mukaisesti. Tiedän tämän omasta kokemuksesta: esikoisen odotusaikana tuli rankasti kuraa niskaan, kun ei ollut ehditty "ajoissa" naimisiin, ja vanhempani maalailivat kauhukuvia ihmisten halveksunnasta, äpärälapsen kärsimästä häpeästä ja erosta. Tällaiset asenteet eivät oikein vastaa nykyaikaa.
Todella kurjaa, että vanhempasi suhtautuvat tilanteeseen noin kielteisesti. Et ole tekemässä mitään poikkeuksellista, mikä ansaitsisi heidän tuomionsa. Ehkä lohduttaa tietää, että valtaosa nykysuomalaisista on sinun puolellasi.
Parhaiten teidänkin tilanteessanne auttaa varmasti aika. Kun elätte vuodesta toiseen hyvää perhearkea, ehkä vanhempasi lopulta alkavat ymmärtää, ettei mitään hirveää olekaan tapahtunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä tässä osalle niin vaikeaa uskoa? Tuollaisia vanhempia on kuitenkin paljon, vaikka toivon mukaan eivät olekaan enemmistö.
Vaikka tilanne olisi joskus ollut mikä, niin mikään ei oikeuta tuollaiseen käytökseen.
Jos toinen on ammatin itselleen lukenut ja työpaikan hankkinut, niin luulisi, että muutenkin osaa ottaa itsestään vastuun.
Miten taloudellinen tukeminen tähän liittyy? Mä autan rahallisesti paljon mun aikuisia lapsia. Koska mulla on mahdollisuus. Tiedän kyllä, että he pärjäisivät itsekin. Mutta en mä rahojani hautaan saa.
Mitä se naimisiinmeno muuttaa edes? Ymmärrän kyllä, että osalle sillä on esim. kristillinen merkitys. Meidän perhe, arki ja parisuhde on ihan samanlaista, kuin se oli ennen avioliittoakin.
Vierailija kirjoitti:
Ammatti,koulutus,työpaikka,asunto,ikää 30 v ja raskaana.Mitä hittoa vielä pitäisi olla,että lapsi olisi hyväksyttävissä.Ei hyvää päivää taas.
Ja vielä lapsen isäkin olemassa.
Avioliitto? En ole ikinä ymmärtänyt miksi ihmiset jotka seurustelee about 4-5v ja tekee eka lapsen/lapset ja miettii vasta lasten jälkeen naimisiin menoa. Eikä mun tarvitsetkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ammatti,koulutus,työpaikka,asunto,ikää 30 v ja raskaana.Mitä hittoa vielä pitäisi olla,että lapsi olisi hyväksyttävissä.Ei hyvää päivää taas.
Ja vielä lapsen isäkin olemassa.Avioliitto? En ole ikinä ymmärtänyt miksi ihmiset jotka seurustelee about 4-5v ja tekee eka lapsen/lapset ja miettii vasta lasten jälkeen naimisiin menoa. Eikä mun tarvitsetkaan.
Mitä se avioliitto nyt sitten muuttaisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata mennä naimisiin, kun lapset ovat pieniä. Kannattaa miehen myös siirtää kirjat muualle vain nimellisesti. Jos se onnistuu mitenkään. Mies on ollut maatilayrittäjyytensä vuoksi kirjoilla vanhemmillaan, vaikka asutaankin yhdessä. Sain yksinhuoltajan tuet ja hoitomaksut meni vain mun palkan mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Mitä se naimisiinmeno muuttaa edes? Ymmärrän kyllä, että osalle sillä on esim. kristillinen merkitys. Meidän perhe, arki ja parisuhde on ihan samanlaista, kuin se oli ennen avioliittoakin.
Täällä oli juuri viime viikolla pitkä ketju kun jonkun mies ei vaan halunnut naimisiin. Siinä naiset sitten raivos miten tärkeää on olla naimisissa. Ne jotka sanoi ettei se ole tärkeää sai alapeukkuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ammatti,koulutus,työpaikka,asunto,ikää 30 v ja raskaana.Mitä hittoa vielä pitäisi olla,että lapsi olisi hyväksyttävissä.Ei hyvää päivää taas.
Ja vielä lapsen isäkin olemassa.Avioliitto? En ole ikinä ymmärtänyt miksi ihmiset jotka seurustelee about 4-5v ja tekee eka lapsen/lapset ja miettii vasta lasten jälkeen naimisiin menoa. Eikä mun tarvitsetkaan.
Me mentiin naimisiin nyt heinäkuussa. Nuorin lapsemme aloitti lukion. Hyvä suhde ja toimiva perhe-elämä meillä on ollut siitä huolimatta. Aina ollut rakkautta ja kunnioitusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ammatti,koulutus,työpaikka,asunto,ikää 30 v ja raskaana.Mitä hittoa vielä pitäisi olla,että lapsi olisi hyväksyttävissä.Ei hyvää päivää taas.
Ja vielä lapsen isäkin olemassa.Avioliitto? En ole ikinä ymmärtänyt miksi ihmiset jotka seurustelee about 4-5v ja tekee eka lapsen/lapset ja miettii vasta lasten jälkeen naimisiin menoa. Eikä mun tarvitsetkaan.
Mitä se avioliitto nyt sitten muuttaisi?
Virallistaisi suhteen? Mulle se ainakin osoittaa, että mies on tosissaan. Lapsia en halua niin ne ei oo meidän suhteen liima.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keski-iässä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ammatti,koulutus,työpaikka,asunto,ikää 30 v ja raskaana.Mitä hittoa vielä pitäisi olla,että lapsi olisi hyväksyttävissä.Ei hyvää päivää taas.
Ja vielä lapsen isäkin olemassa.Avioliitto? En ole ikinä ymmärtänyt miksi ihmiset jotka seurustelee about 4-5v ja tekee eka lapsen/lapset ja miettii vasta lasten jälkeen naimisiin menoa. Eikä mun tarvitsetkaan.
Me mentiin naimisiin nyt heinäkuussa. Nuorin lapsemme aloitti lukion. Hyvä suhde ja toimiva perhe-elämä meillä on ollut siitä huolimatta. Aina ollut rakkautta ja kunnioitusta.
Miksi ette menneet ennen lapsia naimisiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ammatti,koulutus,työpaikka,asunto,ikää 30 v ja raskaana.Mitä hittoa vielä pitäisi olla,että lapsi olisi hyväksyttävissä.Ei hyvää päivää taas.
Ja vielä lapsen isäkin olemassa.Avioliitto? En ole ikinä ymmärtänyt miksi ihmiset jotka seurustelee about 4-5v ja tekee eka lapsen/lapset ja miettii vasta lasten jälkeen naimisiin menoa. Eikä mun tarvitsetkaan.
Mitä se avioliitto nyt sitten muuttaisi?
Virallistaisi suhteen? Mulle se ainakin osoittaa, että mies on tosissaan. Lapsia en halua niin ne ei oo meidän suhteen liima.
Ehkä tuossa tilanteessa.
Yhteinen omistusasunto ja lapset ovat kyllä suurempi liima ja vaikeammin hoidettavissa, kuin avioliitto.
Jos ei ole lapsia ja yhteistä omistusasuntoa, niin kaiken voi hoitaa postin kautta ja saat häippästä koska haluat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsellinen tyhmä ap. Mitä edes oot väleissä vanhempiisi? Ai niin se raha ja lastenhoitoapu ja remontti.
Tasan tiesit millaset vanhemmat sulla on. Mulla on samablaiaet, joskin vielä pahemmat (väkivalta tähän päälle). Välit ollut jo 15 v poikki sillä olen napakka enkä haukkaa paskaa, enkä oo riippuvainen millään lailla.
Ap on tiennyt koko ajan vanhempien todellisen luonteen mutta saanut etuja ja apua niin paljon että mukavuudenhaluisena ei ole tehnyt mitään asialle. Enanna mitään empatiaa tyhmälle ihmiselle. Toimi viimeistään nyt! Ai niin mutta kun se vauvanhoitoapu ja tuki! No sitten se pitää sietää loppuun asti tuota samaa.
Vierailija kirjoitti:
Lapsellinen tyhmä ap. Mitä edes oot väleissä vanhempiisi? Ai niin se raha ja lastenhoitoapu ja remontti.
Tasan tiesit millaset vanhemmat sulla on. Mulla on samablaiaet, joskin vielä pahemmat (väkivalta tähän päälle). Välit ollut jo 15 v poikki sillä olen napakka enkä haukkaa paskaa, enkä oo riippuvainen millään lailla.
Ap on tiennyt koko ajan vanhempien todellisen luonteen mutta saanut etuja ja apua niin paljon että mukavuudenhaluisena ei ole tehnyt mitään asialle. Enanna mitään empatiaa tyhmälle ihmiselle. Toimi viimeistään nyt! Ai niin mutta kun se vauvanhoitoapu ja tuki! No sitten se pitää sietää loppuun asti tuota samaa.
Olet toki oikeassa, että mun tehtävä on katkaista välit. Taloudellista apua sain nuorempana, mutta en sen enempää, kuin kaveritkaan. En siis ole nitenkään rikastunut vanhempieni avustuksella.
Vauvanhoitoapu? Ihan todellako luulet, että heiltä sitä kaipaisin? Kuten en periaatteesta hoidata esikoistanikaan heillä, niin vielä vähemmän vauvaani. Ihan vihoviimeinen ajatus olisi mikään vauvanhoitoapu heiltä. Ennemmin palkkaan lastenhoitajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on provo tai wt. Joka tapauksessa tällaista ihmisroskaa ei pidä auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Ap on provo tai wt. Joka tapauksessa tällaista ihmisroskaa ei pidä auttaa.
Millätavoin ap on ihmisroskaa?
Aloittaja kirjoitti:
… Mun vanhemmat ovat 65v ja 67v, joten toki on sukupolvien eroa.
Olen suurin piirtein samoja ikiä kuin vanhempasi. Ymmärrän selkeästi, että se kulttuurinen ympäristö, jossa nuoret aikuiset tänään elävät on erilainen kuin se, jossa itse elin nuorta aikuisuuttani 70-luvulla. Kyse ei siis ole pelkästään sukupolvien välisestä erosta. Kyse on myös erosta yksilöiden välillä.
Ärsyynnyn usein monen ikäiseni haluttomuudesta (kyvyttömyydestä?) ymmärtää yhteiskunnallisen muutoksen vääjäämättömyys, ja sen seurauksena ilmenevät muutokset käyttäytymisessä ja arvomaailmassa. Ihan niin kuin me itse ei oltaisi toimittu toisin kuin omat vanhempamme tai isovanhempamme... ?
Omat appivanhemmat operoi juuri samalla tavalla, kuin myös miehen sisaruksetkin. Kaikki vedetään sen ikuisen "mitä naapuritkin ajattelee" -häpeäkulttuurin kautta. Meille syntyi lapsi 2000-luvun alussa. Häpeän paikka kun ei oltu naimisissa. Mentiin naimisiin. Häpeän paikka kun meidät vihittiin minun kotipaikkakunnallani, ei miehen. Hankittiin auto. Häpeän paikka kun oli käytetty. Hankittiin ensimmäinen oma asunto. Taas hävettää kun on huonolla alueella ja kerrostalossa. Päätin vaihtaa alaa ja menin ammattikouluun. Häpeä. Häpeä, häpeä, häpeä...
Ollaan kohta 20 yhteistä tietä kuljettu. Appeen on välit vielä ok, anoppi on kuollut ja miehen sisaruksiin ei olla missään yhteyksissä oltu enää vuosiin. Oma elämä on huomattavasti rennompaa nyt kun appiukko käy silloin tällöin kahvilla ja juttelemassa päivän säästä. Aikaisemmin kun yritettiin "tulla toimeen" ja vierailtiin puolin ja toisin, elämä oli yhtä helvettiä meille kaikille.
Siis, meillä toimi se etäisyyden ottaminen.
Mä jäin miettimään tuota, kun vedotaan tuohon taloudelliseen apuun. Eri asia on se, jos joku pyytää itse sitä apua. Mutta mä en ole itse pyytänyt vanhemmiltani penniäkään sitten alakoulun. Ovat silti ostaneet mulle pesukoneita, läppäriä, auton, maksaneet vuokria ja ostaneet tontin ja raksalle ties mitä. Se on vapaaehtoista. En ole pyytänyt. Kiittänyt aina. Mun mielestä mun vanhemmillani ei olisi siis koskaan oikeutta vedota taloudelliseen auttamiseen pahassa, koska sitä vapaaehtoisesti ovat tehneet. Toki mun vanhemmat ovat täysjärkisiä ja ihania ihmisiä. Ei kuten ap:lla.
Vierailija kirjoitti:
Keski-iässä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ammatti,koulutus,työpaikka,asunto,ikää 30 v ja raskaana.Mitä hittoa vielä pitäisi olla,että lapsi olisi hyväksyttävissä.Ei hyvää päivää taas.
Ja vielä lapsen isäkin olemassa.Avioliitto? En ole ikinä ymmärtänyt miksi ihmiset jotka seurustelee about 4-5v ja tekee eka lapsen/lapset ja miettii vasta lasten jälkeen naimisiin menoa. Eikä mun tarvitsetkaan.
Me mentiin naimisiin nyt heinäkuussa. Nuorin lapsemme aloitti lukion. Hyvä suhde ja toimiva perhe-elämä meillä on ollut siitä huolimatta. Aina ollut rakkautta ja kunnioitusta.
Miksi ette menneet ennen lapsia naimisiin?
Miten lasten teko ja naimisiinmeno liittyy toisiinsa? Kertokaa miksi pitäisi mennä naimisiin ennen lasten syntymää? Ettei miehen olis niin helppo häipätä kun lapsiperheen arjen ihanuus valkenee? Ei kai todella, enää nykyään?
Me ajatellaan mieheni kanssa ainakin että vihkiydyttäisiin tässä parin vuoden sisällä, ihan vaan koska se tuntuu tärkeältä askelelta parisuhteessa josta kumpikin haluamme elämämme viimeisen. Ihan keskenämme aiomme avioitua, lapset eivät liity siihen. Lapsia on neljä ja yhdessä on oltu kahdeksan vuotta. Pidän suuressa arvossa sitä, että mieheni edelleen haluaa kanssani naimisiin, vaikka on koettu monenmoista vuosien mittaan. Koen että näin on hyvin arvokasta sinetöidä rakkaus vihkivaloin ja samalla saa järkätä kunnon bileet lähipiirille. En varmaan osaisi arvostaa avioliittoa niin paljon, jos oltaisiin menty naimisiin ennen lasten syntymää.
Pikkasen ohi aiheen, sorry.
Miksi ihmisten on niin vaikea uskoa, että tämä on totta? Ihan kuin omat vanhempani. Muistan jo alle kouluikäisenä hävenneeni itseäni ja pidin itseäni muita huonompana. Niin minut kasvatettiin. Aina verrattiin muihin, miksi en kuten naapurin Elina tai serkkumme Antti. Miksi kaikki muut luokan tytöt ovat sitä ja tätä. Ulkonäköni arvosteltiin. Jos joku poika joskus ihastui muhun, niin hän halusi vain uunottaa mua, koska olen kuulemma vähän yksinkertainen.
Yhtäkään poikaystävää ei hyväksytty. Ei edes aviomiestäni. Esikoisemme ristiäisissä äitini huusi nimen kuultua "voi kamala mikä nimi" ja hän ei edelleenkään suostu kutsumaan lastani oikealla nimellä.
Haukkumapuheluita soitteli vuosikaudet, kunnes sain sen loppumaan.
Mä todellakin jouduin muuttamaan vanhempieni vuoksi. Äitini oli mm kerran tullut avonaisesta ikkunasta sisään ja siivonnut ja heittänyt mm meille tärkeitä valokuvia pois, koska ei pitänyt miehestäni. Hän lenkkeili aina kotimme edessä ja kyttäsi ja sitten soitti, miten iso häpeä olen, koska en ole saanut edes rikkaruohoja nypittyä.
Kun ilmoitin, että menen naimisiin, niin isäni ei puhunut mulle kuukausiin. Vauvauutisiin on todellakin suhtauduttu juuri, kuten ap:lla.
Nykyään välit etäisen viileät, mutta olemme tekemisissä. Aina kun näemme, äidin ensimmäinen lause on esim "ootpa sä lihonut".