Lue keskustelun säännöt.
Lapsen menetys muutti läheiseni sietämättämäksi k***pääksi
24.09.2018 |
Tiedän, että tämä on arka aihe, mutta kirjoitan silti. Koska tämä asia vaikuttaa merkittävästi myös minun elämääni.
Lähipiiriini kuulunut henkilö menetti vauvansa yllättäen synnytyksessä. Sen jälkeen kukaan meistä läheisistä ei ole osannut tehdä mitään oikein. Olimme kaikki järkyttyneitä ja surullisia, tottakai. Hoidimme hänen lastaan, kävimme kaupassa, laitoimme ruokaa, autoimme hautajaisten valmistelussa ja yritimme parhaamme mukaan pitää huolta siitä, ettei hänen tarvitsisi olla yksin. Jossain vaiheessa hän alkoi syyttää meitä siitä, ettemme välitä hänestä tai hänen lapsestaan. Mikään, mitä sanoimme tai teimme, ei ollut oikein. Mitä hän sitten olisi toivonut, sitä hän ei kertonut. Tilanne vain paheni kun aikaa kului. Emme osanneet oikealla tavalla muistaa hänen vauvansa viimeisten liikkeiden, kuoleman ja syntymän vuosipäivää. Emme valinneet oikeita sanoja silloin, kuin puhuimme vauvasta. Lisäksi hän syytti ja syyllisti meitä siitä, että emme tiedä, miltä hänestä tuntuu. Emme tietenkään, koska emme ole kokeneet lapsen menetystä. Myönsin, ettemme tiedä, enkä osannut olla pahoillani siitä. Lopulta hän ihan ääneen sanoi, että toivoo, että se olisi tapahtunut eräälle meistä.
Siinä kohdassa meni minulla raja. Minulla, ja meillä kaikilla muilla hänen lähipiirissään on omiakin lapsia ja omakin elämä. Minun on pakko ajatella omaa perhettäni, ja niinpä kun hän toivotti minut painumaan hevon v*****n, tein sen enemmän kuin mielelläni. Välillä mietin, mitä hänelle kuuluu, onko aika helpottanut hänen oloaan. Toivon niin.
Kommentit (283)
Vierailija kirjoitti:
Aluksi tuntui pahalta että sukulainen sanoi jotain kautta että mene hoitoon.
Jälkeenpäin olen koonnut voimia ja se tilanne oli kuitenkin niin ettei hän kestänyt miten lapseni kuolema muutti minua. Sitä samaa minua ei enää ole, ei se tule koskaan takaisin jonkun terapian avulla.
Terapiassa annetaan ihmisen kertoa miltä tuntuu ja rohkaistaan olemaan mitä me jokainen olemme. Minussa on, kuolleen lapsen äitinä lisänä jälleen monta muuta puolta ja se ei ole minun puute ja vika jos muut eivät tätä hyväksy. Minulla on myös rajani. Yksi suurimmista on että olen lapseni äiti ja tulen sitä olemaan, piittaamatta mitä joku sitä tahtookaan ajatella.Olen oman mielenterveyden takia suojellut itseäni tekemällä rajat, jotta voin hyvin. Olen oppinut tämän terapiassa. Siellä menemistä se sukulainen huuteli.
Voin hyvin, käyn töissä, hoidan perheen ja elän jälleen. Se että minulle sanotaan tarvitsevani terapiaa kertoo päinvastoin siitä miten hukassa tuo toinen ihminen on.
Sinähän kuitenkin ilmeisesti hyödyit terapiasta? Et vain halua selittää ihmisille höpönlöpön "vaikeudet vahvistavat" - mantraa. Sitä enempää kun ihmiset eivät toisten vaikeuksista jaksa kuunnella. Jos joku tuntuu olevan mieleltään rikki, niin häntä aletaan usein hylkiä. Ihmiset ovat julmia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aluksi tuntui pahalta että sukulainen sanoi jotain kautta että mene hoitoon.
Jälkeenpäin olen koonnut voimia ja se tilanne oli kuitenkin niin ettei hän kestänyt miten lapseni kuolema muutti minua. Sitä samaa minua ei enää ole, ei se tule koskaan takaisin jonkun terapian avulla.
Terapiassa annetaan ihmisen kertoa miltä tuntuu ja rohkaistaan olemaan mitä me jokainen olemme. Minussa on, kuolleen lapsen äitinä lisänä jälleen monta muuta puolta ja se ei ole minun puute ja vika jos muut eivät tätä hyväksy. Minulla on myös rajani. Yksi suurimmista on että olen lapseni äiti ja tulen sitä olemaan, piittaamatta mitä joku sitä tahtookaan ajatella.Olen oman mielenterveyden takia suojellut itseäni tekemällä rajat, jotta voin hyvin. Olen oppinut tämän terapiassa. Siellä menemistä se sukulainen huuteli.
Voin hyvin, käyn töissä, hoidan perheen ja elän jälleen. Se että minulle sanotaan tarvitsevani terapiaa kertoo päinvastoin siitä miten hukassa tuo toinen ihminen on.Sinähän kuitenkin ilmeisesti hyödyit terapiasta? Et vain halua selittää ihmisille höpönlöpön "vaikeudet vahvistavat" - mantraa. Sitä enempää kun ihmiset eivät toisten vaikeuksista jaksa kuunnella. Jos joku tuntuu olevan mieleltään rikki, niin häntä aletaan usein hylkiä. Ihmiset ovat julmia!
Asian voi ilmaista/esittää monella tavalla. Se että ehdotetaan toiselle terapiaan hakeutumista voi olla pelastus ja sen voi myös esittää myös hienotunteisesti.
Aluksi tuntui pahalta että sukulainen sanoi jotain kautta että mene hoitoon.
Jälkeenpäin olen koonnut voimia ja se tilanne oli kuitenkin niin ettei hän kestänyt miten lapseni kuolema muutti minua. Sitä samaa minua ei enää ole, ei se tule koskaan takaisin jonkun terapian avulla.
Terapiassa annetaan ihmisen kertoa miltä tuntuu ja rohkaistaan olemaan mitä me jokainen olemme. Minussa on, kuolleen lapsen äitinä lisänä jälleen monta muuta puolta ja se ei ole minun puute ja vika jos muut eivät tätä hyväksy. Minulla on myös rajani. Yksi suurimmista on että olen lapseni äiti ja tulen sitä olemaan, piittaamatta mitä joku sitä tahtookaan ajatella.
Olen oman mielenterveyden takia suojellut itseäni tekemällä rajat, jotta voin hyvin. Olen oppinut tämän terapiassa. Siellä menemistä se sukulainen huuteli.
Voin hyvin, käyn töissä, hoidan perheen ja elän jälleen. Se että minulle sanotaan tarvitsevani terapiaa kertoo päinvastoin siitä miten hukassa tuo toinen ihminen on.