Mies jätti mut 10 vuoden avioliiton jälkeen. Mä luulin että olimme hyvä pari, onnellisia ja loppuelämän yhdessä. Kysy mitä haluat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiskirätti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka jaksaa jakaa elämänsä tuuliviirien kanssa? Minä en. Onneksi mieheni on elänyt yksin ennen kuin tapasimme, hänellä on hyvä käsitys millainen ihminen hän on ja mitä hän kaipaa elämältä, miten hän haluaa elää. Minä olen muodostanut itsetuntoni ja tietoisuuteni millaista elämää haluan elää vasta irrottautuessani nuoruuden suhteistaani. Nyt on hyvä. En ikinä enää suostuisi jakamaan yhtään hetkeä elämästäni tuuliviirin kanssa, tänään haluan tätä, huomenna taas jotain muuta.

Noh, kumpikin meistä oli aikuisia, 30 vuotiaita kun sitouduimme toisiimme. Tuuliviirikäytöstä hänellä oli aivan alussa (kuten minullakin) sitten hän sitoutui minuun täysin, kuten minäkin häneen. 4 vuotta sitten minulla oli ikäkriisi, johon yhdistyi läheisen vakava sairaus ja paljon muuta, mutta siitä kriisistä pääsimme yli, tai näin luulin. Mutta nyt olen taipuvainen uskomaan että tämä oli jonkinlainen alitajuinen kosto, mitä mies ei pystynyt käsittelemään. Tavallaan tosiaan loukkaantui niin paljon minun rakkauteni katoamisesta 4 vuotta sitten, että hitaasti päätti itse lakata rakastamasta samalla kun loi mulle illuusion että kaikki on paremmin kuin ennen. Tai en tiedä. Yritän ymmärtää. En ymmärrä.

Tuuliviiriys ei vaan lähtökohtaisesti kuvaa meitä, koin kriisit ihan tavallisiksi elämänvaiheiksi, joissa hyvä parisuhde oli lopulta kantava voima.

Ei välttämättä mikään kosto, tapahtui vain niin, että rakkaus loppui. Itselleni kävi niin, että kun mies mainitsi, ettei tiedä rakastaako enää, niin omatkin tunteeni hiipui vähitellen.

Jotenkin mun mielestä on tosi lapsellista ajatella että rakkaus on joku ehtyvä luonnonvara, joka voi loppua. Rakkaus ei lopu, vaan kyvyt rakastaa ja valita rakastaminen on meillä ihmisillä vaihtelevia.

No ehkä sitten valitsin olla rakastamatta, lopputulos kuitenkin oli, että en enää tuntenut rakkautta miestä kohtaan.

Tällä palstalla oli ketju naisista, jotka suoraan sanoivat, että ovat "tyytyneet" miehiinsä, ja se on heidän mielestään ihan ok ja järkevä ratkaisu, koska nyt he saivat, mitä halusivat: perheen ja lapsia. Ja jos talousasiat ovat kunnossa, vaimo harrastaa säännöllisesti seksiä miehensä kanssa, niin miksi mies ei olisi onnellinen, vaikka vaimolla ei alunperinkään ollut erityistä intohimoa tai rakkautta tätä miestään kohtaan?

Silloin kyllä osa sanoi, että ei kannata sitten ihmetellä palstalla, jos mies jättää, koska kyllä tuo tulee miehelle läpi, että toinen ei rakasta, vaan on ottanut vaihtoehto-B:n. Ja se, että tajuaa toisen "tyytyneen" ja ymmärtää, että häneltä on ikään kuin varastettu mahdollisuus aitoon rakkauteen jonkun toisen kanssa, niin kyllä se lopulta vaikuttaa suhteeseen. Tässä selvästi nyt haiskahtaa juuri tällaiselta tapaukselta. Mies on huomannut jossakin vaiheessa, että vaimo ei oikeasti rakasta, ja haluaa nyt itse päättää suhteen, kun on pystynyt hänestä henkisesti sen verran irtautumaan. 

Veikkaan, että tässä on käynyt se klassinen. Mies edennyt uralla, saanut lisää karismaa iän myötä, jolloin tyytymättömän ap:n silmät avautuneet sille, että "tuossahan on hieno mies". Samaan aikaan mies on alkanut saada parisuhteen ulkopuolella arvostusta ja ihailua, jota on pitkään kaivannut. Ap on aiemmin kipuillut, että haluaako olla yhdessä, joten miehelle ei enää mene läpi se, että ap haluaisi oikeista syistä olla tämän kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Tällä palstalla oli ketju naisista, jotka suoraan sanoivat, että ovat "tyytyneet" miehiinsä, ja se on heidän mielestään ihan ok ja järkevä ratkaisu, koska nyt he saivat, mitä halusivat: perheen ja lapsia. Ja jos talousasiat ovat kunnossa, vaimo harrastaa säännöllisesti seksiä miehensä kanssa, niin miksi mies ei olisi onnellinen, vaikka vaimolla ei alunperinkään ollut erityistä intohimoa tai rakkautta tätä miestään kohtaan?

Silloin kyllä osa sanoi, että ei kannata sitten ihmetellä palstalla, jos mies jättää, koska kyllä tuo tulee miehelle läpi, että toinen ei rakasta, vaan on ottanut vaihtoehto-B:n. Ja se, että tajuaa toisen "tyytyneen" ja ymmärtää, että häneltä on ikään kuin varastettu mahdollisuus aitoon rakkauteen jonkun toisen kanssa, niin kyllä se lopulta vaikuttaa suhteeseen. Tässä selvästi nyt haiskahtaa juuri tällaiselta tapaukselta. Mies on huomannut jossakin vaiheessa, että vaimo ei oikeasti rakasta, ja haluaa nyt itse päättää suhteen, kun on pystynyt hänestä henkisesti sen verran irtautumaan. 

Ap tässä moi. Mistä kommentistani päättelet että minä olisin tyytynyt b-vaihtoehtoon? Olen mielestäni kertonut että meillä oli kaunis rakkaustarina, ja nyt entistä syvempää rakkautta. Mulle ei ole olemassa ketään muuta, ja 10 vuoden sitoutumisen aikana olemme kumpikin sitä ihmetelleet kun emme ole kyllästyneet toisiimme, kun tätä suhdetta aikaisemmin kestimme maksimissaan 3kk -3vuotta parisuhdetta.

Kyllä tunnen itseni ja tunteeni sen verran hyvin että tiedän hänen olevan elämäni rakkaus. Mutta ehkä minä en sitten ollut sitä hänelle, tai hän on nyt hukannut sen tunteen eikä pääse yli siitä syyllisyydestä. Nimittäin, kyllähän se on aika rankka tunne lakata rakastamasta toista pitkässä suhteessa. Itselläni siihen sisältyi voimakasta pakokauhua, ahdistusta ja jopa PTSD diagnoosin sain Lapsuuden hylkäämiskokemuksista johtuen.

Tiskirätti kirjoitti:

Mies muuttui viimeisen reilun vuoden aikana todella paljon. Varmaan minäkin, mut eri tavalla. Hänestä tuli kylmempi, minusta rakastuneempi kuin koskaan, kun koin että pääsin itse yli jonkinlaisesta keski-iän kriisistä.

Nyt hän on oudon tunteeton ja rakkauden tunteet hälvenneet. Hänen arvonsa ovat muuttuneet konservatiivisemmiksi ja meillä on ensimmäisen kerran poliittisia erimielisyyksiä. Esim me too -liike ja feminismin nousu ärsyttää häntä selvästikin, ja pitää jonkinlaisena henkisenä johtaja ja isäfiguurina Jordan Petersonia.

Luulin että kaikki oli hyvin koska nautimme toistemme seurasta, olemme olleet toistemme parhaat ja oikeastaan ainoat ystävät. Teemme yhdessä kivoja asioita ja vain 2 viikkoa sitten suunnittelimme vielä kolmatta lasta, mies puhui vauvasta jopa enemmän kuin minä, ja olimme harkinneet myös talon rakennusprojektia.

Eli ilmeisesti naisten itsemääräämisoikeus, eli se, että miehet eivät voikaan kontrolloida kaikkea, ärsyttää. Voihan sitä yrittää selitellä ja käännellä ja ymmärtää, mutta miten tuosta voisi olla olematta kysymys? Miten mies voisi aidosti arvostaa ja kunnioittaa naisia, ja suhtautua samalla vihamielisesti liikkeseen, jonka perimmäinen tavoite on tuoda naisille oikeus olla ja tehdä töitä rauhassa? Mitään muuta toimivaa keinoa ei siihen näytä olevan olemassa kuin tämä. Ei ole mitään moraalisesti hyvää syytä suhtautua kaikin puolin vihamielisesti liikkeeseen, jonka tavoite on tämä. Tällaisen ihmisen mielestä naisten tulee kärsiä ahdistelusta, häirinnästä ja kaltoinkohtelusta voimatta tehdä niille mitään. (Koska mistä muusta tässä sitten on kyse? En nyt puhu edes mahdollisesta varauksesta joihinkin kohtiin me too:ta tai me too:n dynamiikan mietinnästä tms, vaan koko liikkeen vastustamisesta tai siitä ärtymisestä.) Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että jokaisen naisen on parempi olla ilman sellaista miestä elämässään.

Vierailija kirjoitti:

Veikkaan, että tässä on käynyt se klassinen. Mies edennyt uralla, saanut lisää karismaa iän myötä, jolloin tyytymättömän ap:n silmät avautuneet sille, että "tuossahan on hieno mies". Samaan aikaan mies on alkanut saada parisuhteen ulkopuolella arvostusta ja ihailua, jota on pitkään kaivannut. Ap on aiemmin kipuillut, että haluaako olla yhdessä, joten miehelle ei enää mene läpi se, että ap haluaisi oikeista syistä olla tämän kanssa.

Vai niin. Kieltämättä hän on kyllä saanut nyt uransa lentoon ja komistunut huikeasti koko suhteemme ajan, koska minun kanssani hän on pyrkinyt omasta halustaan olemaan paras versio itsestään.

Minä en yrittänyt muuttaa häntä, rakastuin häneen ihan omana itsenään. Olin vierellä kun urassa oli iso etsikkoaika ja mahdollistin unelmien tavoittelun. Virheen, tai haasteen koin kyllä siinä että samalla jouduin luopumaan muutamista omista unelmistani ja isosta summasta taloudellista turvallisuutta. Tästä seurasi oma kriisini, ikäkriisiin yhdistettynä, mutta silloinkaan en lakannut rakastamasta aivan täysin, enkä voinut heittää suhdettamme pois. Oli liikaa menetettävää, liian paljon kuitenkin hyvää. Ja sitten rakennettiinkin elämää uusiksi.

Silti, en kadu mitään, koska rakensin meille yhteistä elämää. Nyt kun hän on saavuttanut vihdoin jotain unelmiaan, kiinnostuneita naisia on alkanut pyörimään hänen ympärillään. Olen kieltämättä joutunut ensimmäisen kerran tuntemaan syvää mustasukkaisuutta.

Jos tästä haluaa nyt tulkita että en ansaitsisi mieheni rakkautta, koska muutkin osaavat ihailla häntä nyt, niin koen sen hyvin typeränä.

Täällä myös yksi, jolle ero tuli puskista 20 vuoden jälkeen. Voin allekirjoittaa ap:n kokemukset avioliitosta, lisäksi meillä seksiä viikottain. Kyllä sitä eron jälkeen oli ihmeissään, että oliko meillä sittenkään koskaan kaikkea sitä, mitä luulin meillä olevan.

Elätte kyllä ihan herttasarjan maailmassa.

Uskon, että mies lähtee jos joku tyrkyttää itseään hänelle. Mies ei lähde muuten. Toinen nainen 99 % tapauksissa.

En kyllä tajua kuinka romanttisia ihmiset ovat ja vaativat hellyyttä, kosketusta, huomiota, lahjoja, haleja. Kehuja yms. Kauniita sanoja - ei elämä ole tuollaista.

Tätä voi verrata nirsoketjuun. Nämä jotka hehkuttavat omaa liittoaan voisivat ajatella, että kirjoittavat aina vain omasta näkökulmastaan. Toinen voi aina ajatella toisin ja lähteä.

En ihmettele ettei mies ole päässyt yli neljän vuoden takaisesta rakastamisen kadottamisestasi. En jotenkin usko että voisin itsekään päästä yli sellaisesta, kyllä se takaraivoon jäisi mietityttämään että tämä suhde ei ehkä kuitenkaan kestä loppuun asti ja lopulta voisi aiheuttaa juuri tuon että haluaisin lopettaa suhteen itse.

Ja ohiksena, metoo-liike on monilta osin ärsyttänyt myös minua, vaikka olen nuorehko kaunis nainen ja saanut myös osani epämiellyttävästä huomiosta elämäni aikana.

Tiskirätti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veikkaan, että tässä on käynyt se klassinen. Mies edennyt uralla, saanut lisää karismaa iän myötä, jolloin tyytymättömän ap:n silmät avautuneet sille, että "tuossahan on hieno mies". Samaan aikaan mies on alkanut saada parisuhteen ulkopuolella arvostusta ja ihailua, jota on pitkään kaivannut. Ap on aiemmin kipuillut, että haluaako olla yhdessä, joten miehelle ei enää mene läpi se, että ap haluaisi oikeista syistä olla tämän kanssa.

Vai niin. Kieltämättä hän on kyllä saanut nyt uransa lentoon ja komistunut huikeasti koko suhteemme ajan, koska minun kanssani hän on pyrkinyt omasta halustaan olemaan paras versio itsestään.

Minä en yrittänyt muuttaa häntä, rakastuin häneen ihan omana itsenään. Olin vierellä kun urassa oli iso etsikkoaika ja mahdollistin unelmien tavoittelun. Virheen, tai haasteen koin kyllä siinä että samalla jouduin luopumaan muutamista omista unelmistani ja isosta summasta taloudellista turvallisuutta. Tästä seurasi oma kriisini, ikäkriisiin yhdistettynä, mutta silloinkaan en lakannut rakastamasta aivan täysin, enkä voinut heittää suhdettamme pois. Oli liikaa menetettävää, liian paljon kuitenkin hyvää. Ja sitten rakennettiinkin elämää uusiksi.

Silti, en kadu mitään, koska rakensin meille yhteistä elämää. Nyt kun hän on saavuttanut vihdoin jotain unelmiaan, kiinnostuneita naisia on alkanut pyörimään hänen ympärillään. Olen kieltämättä joutunut ensimmäisen kerran tuntemaan syvää mustasukkaisuutta.

Jos tästä haluaa nyt tulkita että en ansaitsisi mieheni rakkautta, koska muutkin osaavat ihailla häntä nyt, niin koen sen hyvin typeränä.

Eli myönnät osittain teoriani. Uskon, että mies kokee katkeruutta käytöksesi vuoksi. Samaan aikaan, kun hänellä on ollut haastavaa urallaan, sinä olet alkanut ikäkriiseilemään ja kyseenalaistamaan parisuhdettanne. Sinä et varmaan tajua, kuinka raskasta se on ollut, näet asian vain itsesi kautta. Nyt kun hänellä menee hyvin, olet ”rakastunut”. Mies ei sitä osta.

Tiskirätti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimia! Kommentoit, että vielä pari vk sitten suunnittelitte yhteisiä isoja juttuja. Näin pikaisesti ajateltuna vaikuttaa siltä, että miehelläsi on joku oma kriisi menossa ja yrittää nyt keinolla tai toisella saada muutosta elämään. Harmi vain, että välillä tällaiset suuret ratkaisut voivat alkaa kaduttaa, jos ne tehdään kovin kevein perustein tai nopeasti. Kirjoittamasi perusteella sinusta saa hyvän ihmisen kuvan, järkevän, rakastavan ja huolehtivan vaikutelman. Yritä olla syyttämättä itseäsi. Tsemppiä joka tapauksessa!

Eikö tuon vastauksen joku muu antanut kuin ap?

Ap täällä. Joo, kerroin että meillä oli vielä pari viikkoa sitten vauvasuunnitelmia ja mikään ei viitannut tähän eroon. Sitten menikin yhtäkkiä 2 viikkoa kuin sumussa. Ihan kuin syksyn vähän synkempi ilma olisi ulottunut miehen mieleen ja hänen tunteensa vaihtuneet kuin sää.

Kenellä miehellä on _vauvasuunnitelmia_?

Vierailija kirjoitti:

Tiskirätti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimia! Kommentoit, että vielä pari vk sitten suunnittelitte yhteisiä isoja juttuja. Näin pikaisesti ajateltuna vaikuttaa siltä, että miehelläsi on joku oma kriisi menossa ja yrittää nyt keinolla tai toisella saada muutosta elämään. Harmi vain, että välillä tällaiset suuret ratkaisut voivat alkaa kaduttaa, jos ne tehdään kovin kevein perustein tai nopeasti. Kirjoittamasi perusteella sinusta saa hyvän ihmisen kuvan, järkevän, rakastavan ja huolehtivan vaikutelman. Yritä olla syyttämättä itseäsi. Tsemppiä joka tapauksessa!

Eikö tuon vastauksen joku muu antanut kuin ap?

Ap täällä. Joo, kerroin että meillä oli vielä pari viikkoa sitten vauvasuunnitelmia ja mikään ei viitannut tähän eroon. Sitten menikin yhtäkkiä 2 viikkoa kuin sumussa. Ihan kuin syksyn vähän synkempi ilma olisi ulottunut miehen mieleen ja hänen tunteensa vaihtuneet kuin sää.

Kenellä miehellä on _vauvasuunnitelmia_?

Näköjään avioeroa hautovalla.

Vierailija kirjoitti:

Tiskirätti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimia! Kommentoit, että vielä pari vk sitten suunnittelitte yhteisiä isoja juttuja. Näin pikaisesti ajateltuna vaikuttaa siltä, että miehelläsi on joku oma kriisi menossa ja yrittää nyt keinolla tai toisella saada muutosta elämään. Harmi vain, että välillä tällaiset suuret ratkaisut voivat alkaa kaduttaa, jos ne tehdään kovin kevein perustein tai nopeasti. Kirjoittamasi perusteella sinusta saa hyvän ihmisen kuvan, järkevän, rakastavan ja huolehtivan vaikutelman. Yritä olla syyttämättä itseäsi. Tsemppiä joka tapauksessa!

Eikö tuon vastauksen joku muu antanut kuin ap?

Ap täällä. Joo, kerroin että meillä oli vielä pari viikkoa sitten vauvasuunnitelmia ja mikään ei viitannut tähän eroon. Sitten menikin yhtäkkiä 2 viikkoa kuin sumussa. Ihan kuin syksyn vähän synkempi ilma olisi ulottunut miehen mieleen ja hänen tunteensa vaihtuneet kuin sää.

Kenellä miehellä on _vauvasuunnitelmia_?

Aika monilla. Minulle omat lapset olivat suurin haave jo lapsesta saakka eikä se mihinkään hellittänyt teininä tai nuorena. Sitten vasta helpotti, kun noita omia sai.

Oliko mies mukana tuossa vauvasuunnitelmassa?

Vai olitko itse puhumassa vahvemmin ja mies myötäili?

Tuli vain mieleeni, että olitko itse ajatellut vauvan vahvistavan suhdettanne (jos alitajuisesti/tietoisesti kuitenkin olit huomannut miehen etääntyneen) ja mies sitten *pelästyi* ja alkoi puhua erosta.

Vauvahaave sai miehen aktivoitumaan jos oli kuitenkin ajatellut jo eroa?

Vierailija kirjoitti:

Oliko mies mukana tuossa vauvasuunnitelmassa?

Vai olitko itse puhumassa vahvemmin ja mies myötäili?

Tuli vain mieleeni, että olitko itse ajatellut vauvan vahvistavan suhdettanne (jos alitajuisesti/tietoisesti kuitenkin olit huomannut miehen etääntyneen) ja mies sitten *pelästyi* ja alkoi puhua erosta.

Vauvahaave sai miehen aktivoitumaan jos oli kuitenkin ajatellut jo eroa?

Minä en itse edes uskaltanut puhua siitä. Kyseessä oli vanha haave, jota mies taas silloin 5 vuotta sitten vastusti, ja oli sitä mieltä että 2 lasta riittää. Itse kärsin silloin kovasti siitä että jouduin luopumaan ajatuksesta kolmannesta lapsesta (kuten olen maininnut jo useamman kerran että 4 vuotta sitten meillä oli kriisi jossa minun tunteeni kylmenivät) mutta nyt koen suorastaan epäreiluksi että mies ei sitten halunnut lopulta erota silloin, vaan panosti suhteeseemme lujasti. Ja minä uskoin.

Nyt sitten olen yli 40, joten en mitenkään pysty enää rakentamaan tasapainoista uutta suhdetta ja saamaan siihen lasta. Siksi tuntuu järkyttävän julmalta että mies ihan itse viime kuukaudet väläytteli vauvajuttuja, ja antoi mun toivon viritä.

Sanoo että on oikeasti itse harkinnut näitä asioita, mut taustalla jyllännyt pelko että sitten kuitenkin meille tulee taas joku kriisi vaan lisää, ja sitten HÄNEEN sattuisi taas.

Pelkuruutta. Rintamakarkuruutta. Siltä tämä nyt tuntuu.

Voisko miehen vauvajuttu olla kytköksissä eroajatuksiin, olis halunnut alitajuisesti hyvitellä sinua? Tai etsi hänen omaa mielipidettä kun ehdotti isoja muutoksia? Ajatteli ettei tartte tehdä eropäätöstä ainakaan heti jos vauva tulee? Kysy siltä.

Ole iloinen, että pääsit eroon ja annoit toisen riesaksi. Katse eteenpäin.

Ei miehen pidä elää väkisin epätyydyttävässä suhteessa.

Syötkö maksalaatikkosi rusinoilla vai ilman?