Lue keskustelun säännöt.
Mies jätti mut 10 vuoden avioliiton jälkeen. Mä luulin että olimme hyvä pari, onnellisia ja loppuelämän yhdessä. Kysy mitä haluat.
Tiskirätti
22.09.2018 |
Siinähän se otsikossa tulikin. Itse olen juuri nyt järkytyksestä turta, enkä pysty kavereiden kanssa asiasta vielä puhumaan.
On ehkä helpompi puhua ventovieraille. Joten kysy tai kommentoi.
Kommentit (115)
Vierailija kirjoitti:
Ap, minulla on samantapainen kokemus; mies jätti 12 vuoden jälkeen vaikka luulimme kumpikin että tulemme olemaan yhdessä aina. Suosittelen Bruce Fisherin kirjaa Jälleenrakennus. Sen avulla pääsin itse tolpilleni eron jälkeen. Vietin hauskaa sinkkuaikaa tajuttuani miten suhde oli lopulta kuitenkin rajoittanut minua ja naiseuttani (kuulostaa vähän samalta tuo teidänkin suhteenne), ja nykyään olen sitoutuneessa suhteessa elämäni rakkauden kanssa. Uuden mieheni kanssa minulla on vihdoin kaikki - myös ne asiat jotka aiemmasta, sinänsä oikein hyvästä, suhteesta puuttuivat. Erityisesti seksuaalinen nautinto on nyt aivan toisella tasolla ja haluttomuudesta ei tietoakaan, kun mies on aidosti kiihottava, viehättävä, osaava ja välittävä.
Vaikka nyt tuntuukin musertavan pahalta ja siltä, että elämä on ohi, niin kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu! Ero on totta kai suuri menetys, mutta samalla se on myös uusi mahdollisuus.
Olen lukenut tuon kirjan ja suosittelin sitä nyt myös miehelleni.
Vaikeaa ajatella tulevaisuutta muuttuvaksi jotenkin ”paremmaksi” kun mielestäni meillä oli aidosti paras ihmissuhde ja ystävyys mitä pystyin kuvittelemaan. Olisin vain halunnut sitä ihmistä enemmän, useammin, vielä läheisemmin koko loppuelämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko teillä säännöllistä seksiä? Mun mies uhkasi kanssa löhteä, kun seksin määrä hiipui. Pidimme pitkiä keskusteluja ja saimme parannettua tilannetta. Edelleen yhdesdä, oltu jo 28 vuotta.
Miksi tämä saa niin paljon alapeukkuja? Eikö moni lähtisi epätyydyttävästä suhteesta? Vai onko kyse siitä et puhutaan MIEHEN tarpeesta? Kyllä seksi on tärkeä osa parisuhdetta.
No tämä on AV palsta. Miehet on sikoja, naiset eivät voi toimia väärin. Sen nyt huomaa myös noista toinen nainen inttäjistä. Ajatus siitä, että naisen käytös vain lakkaisi miellyttämästä tai nainen olisi voinut tehdä jotain enemmän suhteen eteen ei nyt vain mahdu tämän palstan koodistoon.
Vierailija kirjoitti:
Tiskirätti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kysynyt suoraan, että onko hänellä toinen nainen? Tuo miehen kylmeneminen ilman näkyvää syytä voisi viitata siihen.
Olen kysynyt. Useastikin. Mutta hän viettää niin paljon aikaansa minun ja lasten kanssa, eikä käyttäydy salailevasti. Aika vähään olisi toinen nainen sitten tyytyväinen. Mutta en tiedä jos on joku ihastus, mikä etenee vasta nyt eron jälkeen? Väittää kyllä että ei ole.
Onpa sitten outoa. Kuulostaa siltä, että teillä on ollut hyvä parisuhde ja mies on ollut hyvä isä. Toivottavasti mies on miettinyt loppuun asti päätöksensä, eikä ala soutaa ja huovata. Se olisi sinulle epäreilua.
Tämä on kerrassaan outoa ja mielestäni aika epäreilua. Olen itseasiassa ollut koko vuoden hänestä hyvin huolissani ja pyytänyt hakemaan apua. Hänellä on uran ja ystävien kannalta myös haastava tilanne, ja koen että ei pysty käsittelemään näitä asioita nyt yksin, eikä ehkä kovin rationaalisesti. Tuntuu että meidän parisuhteemme menee nyt vessanpöntöstä alas kun johonkin on vain saatava kontrollia ja muutosta.
Tiskirätti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka jaksaa jakaa elämänsä tuuliviirien kanssa? Minä en. Onneksi mieheni on elänyt yksin ennen kuin tapasimme, hänellä on hyvä käsitys millainen ihminen hän on ja mitä hän kaipaa elämältä, miten hän haluaa elää. Minä olen muodostanut itsetuntoni ja tietoisuuteni millaista elämää haluan elää vasta irrottautuessani nuoruuden suhteistaani. Nyt on hyvä. En ikinä enää suostuisi jakamaan yhtään hetkeä elämästäni tuuliviirin kanssa, tänään haluan tätä, huomenna taas jotain muuta.
Noh, kumpikin meistä oli aikuisia, 30 vuotiaita kun sitouduimme toisiimme. Tuuliviirikäytöstä hänellä oli aivan alussa (kuten minullakin) sitten hän sitoutui minuun täysin, kuten minäkin häneen. 4 vuotta sitten minulla oli ikäkriisi, johon yhdistyi läheisen vakava sairaus ja paljon muuta, mutta siitä kriisistä pääsimme yli, tai näin luulin. Mutta nyt olen taipuvainen uskomaan että tämä oli jonkinlainen alitajuinen kosto, mitä mies ei pystynyt käsittelemään. Tavallaan tosiaan loukkaantui niin paljon minun rakkauteni katoamisesta 4 vuotta sitten, että hitaasti päätti itse lakata rakastamasta samalla kun loi mulle illuusion että kaikki on paremmin kuin ennen. Tai en tiedä. Yritän ymmärtää. En ymmärrä.
Tuuliviiriys ei vaan lähtökohtaisesti kuvaa meitä, koin kriisit ihan tavallisiksi elämänvaiheiksi, joissa hyvä parisuhde oli lopulta kantava voima.
Ei välttämättä mikään kosto, tapahtui vain niin, että rakkaus loppui. Itselleni kävi niin, että kun mies mainitsi, ettei tiedä rakastaako enää, niin omatkin tunteeni hiipui vähitellen.
Tiskirätti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiskirätti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kysynyt suoraan, että onko hänellä toinen nainen? Tuo miehen kylmeneminen ilman näkyvää syytä voisi viitata siihen.
Olen kysynyt. Useastikin. Mutta hän viettää niin paljon aikaansa minun ja lasten kanssa, eikä käyttäydy salailevasti. Aika vähään olisi toinen nainen sitten tyytyväinen. Mutta en tiedä jos on joku ihastus, mikä etenee vasta nyt eron jälkeen? Väittää kyllä että ei ole.
Onpa sitten outoa. Kuulostaa siltä, että teillä on ollut hyvä parisuhde ja mies on ollut hyvä isä. Toivottavasti mies on miettinyt loppuun asti päätöksensä, eikä ala soutaa ja huovata. Se olisi sinulle epäreilua.
Tämä on kerrassaan outoa ja mielestäni aika epäreilua. Olen itseasiassa ollut koko vuoden hänestä hyvin huolissani ja pyytänyt hakemaan apua. Hänellä on uran ja ystävien kannalta myös haastava tilanne, ja koen että ei pysty käsittelemään näitä asioita nyt yksin, eikä ehkä kovin rationaalisesti. Tuntuu että meidän parisuhteemme menee nyt vessanpöntöstä alas kun johonkin on vain saatava kontrollia ja muutosta.
Masennus tai burnout?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko teillä säännöllistä seksiä? Mun mies uhkasi kanssa löhteä, kun seksin määrä hiipui. Pidimme pitkiä keskusteluja ja saimme parannettua tilannetta. Edelleen yhdesdä, oltu jo 28 vuotta.
Miksi tämä saa niin paljon alapeukkuja? Eikö moni lähtisi epätyydyttävästä suhteesta? Vai onko kyse siitä et puhutaan MIEHEN tarpeesta? Kyllä seksi on tärkeä osa parisuhdetta.
Ap täällä. Kyllä se seksi on meille naisillekin tärkeää, ja epätyydyttävä suhde on myös kahden kauppa. Se on kahdesta ihmisestä kiinni oleva tila, jossa ”jos haluu saada, pitää myös antaa”.
Saattaa olla et kaikille ei riitä edes se, jos halut kohtaisivat 90% ajasta, vaan kaiken pitäis olla aina täydellistä ja suhteen epätäydellisyyden sietokyky on heikkoa.
Itse voin sanoa rehellisesti että seksielämämme kehittyi suhteen aikana sellaiseksi, meidän omaksi maailmaksi jossa koin nautintoa enemmän kuin koskaan ennen, mutta en ehkä osannut käyttäytyä arkisin enää yhtä seksuaalisesti kuin parikymppisenä. Nyt olen aika neuvoton kun seksi on minulle rakastelua aviomieheni kanssa, kaikki muu oksettaa ajatuksenakin.
Harrastimme seksiä viimeksi toissayönä, ja olisimme harrastaneet tänään lisää jos olisin antanut miehen jäädä eroilmoituksen jälkeen kotiin.
Mies nauttisi eikä tajuaisi tekemäänsä valintaa kun todennäköisesti yrittäisin manipuloida häntä jäämään seksillä, joten en aio tehdä sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joskus haluaa palata takaisin ,älä missään nimessä suostu , VOIMIA!
Tämä! Älä ikinä anna anteeksi, älä koskaan katso taaksesi!
Jos toinen haluaa erota niin sitten haluaa. Ei se ole asia jota tarvitsee pyytää anteeksi. Eri asia jos on loukannut muulla tavalla, kuten pettänyt tai kohdellut huonosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiskirätti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiskirätti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kysynyt suoraan, että onko hänellä toinen nainen? Tuo miehen kylmeneminen ilman näkyvää syytä voisi viitata siihen.
Olen kysynyt. Useastikin. Mutta hän viettää niin paljon aikaansa minun ja lasten kanssa, eikä käyttäydy salailevasti. Aika vähään olisi toinen nainen sitten tyytyväinen. Mutta en tiedä jos on joku ihastus, mikä etenee vasta nyt eron jälkeen? Väittää kyllä että ei ole.
Onpa sitten outoa. Kuulostaa siltä, että teillä on ollut hyvä parisuhde ja mies on ollut hyvä isä. Toivottavasti mies on miettinyt loppuun asti päätöksensä, eikä ala soutaa ja huovata. Se olisi sinulle epäreilua.
Tämä on kerrassaan outoa ja mielestäni aika epäreilua. Olen itseasiassa ollut koko vuoden hänestä hyvin huolissani ja pyytänyt hakemaan apua. Hänellä on uran ja ystävien kannalta myös haastava tilanne, ja koen että ei pysty käsittelemään näitä asioita nyt yksin, eikä ehkä kovin rationaalisesti. Tuntuu että meidän parisuhteemme menee nyt vessanpöntöstä alas kun johonkin on vain saatava kontrollia ja muutosta.
Masennus tai burnout?
Keski-iän kriisi ehkä. Ehkä ahdistushäiriö? Aivojen kemia ei kyllä tunnu olevan kunnossa...
Vierailija kirjoitti:
Tiskirätti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka jaksaa jakaa elämänsä tuuliviirien kanssa? Minä en. Onneksi mieheni on elänyt yksin ennen kuin tapasimme, hänellä on hyvä käsitys millainen ihminen hän on ja mitä hän kaipaa elämältä, miten hän haluaa elää. Minä olen muodostanut itsetuntoni ja tietoisuuteni millaista elämää haluan elää vasta irrottautuessani nuoruuden suhteistaani. Nyt on hyvä. En ikinä enää suostuisi jakamaan yhtään hetkeä elämästäni tuuliviirin kanssa, tänään haluan tätä, huomenna taas jotain muuta.
Noh, kumpikin meistä oli aikuisia, 30 vuotiaita kun sitouduimme toisiimme. Tuuliviirikäytöstä hänellä oli aivan alussa (kuten minullakin) sitten hän sitoutui minuun täysin, kuten minäkin häneen. 4 vuotta sitten minulla oli ikäkriisi, johon yhdistyi läheisen vakava sairaus ja paljon muuta, mutta siitä kriisistä pääsimme yli, tai näin luulin. Mutta nyt olen taipuvainen uskomaan että tämä oli jonkinlainen alitajuinen kosto, mitä mies ei pystynyt käsittelemään. Tavallaan tosiaan loukkaantui niin paljon minun rakkauteni katoamisesta 4 vuotta sitten, että hitaasti päätti itse lakata rakastamasta samalla kun loi mulle illuusion että kaikki on paremmin kuin ennen. Tai en tiedä. Yritän ymmärtää. En ymmärrä.
Tuuliviiriys ei vaan lähtökohtaisesti kuvaa meitä, koin kriisit ihan tavallisiksi elämänvaiheiksi, joissa hyvä parisuhde oli lopulta kantava voima.
Ei välttämättä mikään kosto, tapahtui vain niin, että rakkaus loppui. Itselleni kävi niin, että kun mies mainitsi, ettei tiedä rakastaako enää, niin omatkin tunteeni hiipui vähitellen.
Jotenkin mun mielestä on tosi lapsellista ajatella että rakkaus on joku ehtyvä luonnonvara, joka voi loppua. Rakkaus ei lopu, vaan kyvyt rakastaa ja valita rakastaminen on meillä ihmisillä vaihtelevia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oliko sinulla minkäänlaisia ennakkoaavistuksia? Millaisissa asemissa olet, eli tuletko selviämään yksin?
Sanoiko mies riidan yhteydessä erohalunsa vai oliko rauhallinen ja perusteli asiansa? Siis mitä enemmän luen tekstejäsi (teillä ollut juuri seksiäkin!), niin kuulostaa siltä että mies on vaan tokaissut tuon eroilmoituksen sen kummemmin miettimättä. Testaa, miten reagoit.
En minä kyllä usko, että te eroatte.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oliko sinulla minkäänlaisia ennakkoaavistuksia? Millaisissa asemissa olet, eli tuletko selviämään yksin?
Kun miehen kriiseily vuosi sitten alkoi, jouduin hyväksymään sen mahdollisuuden että voi olla että rakkaus ei riitä ja miehen fiilikset vain synkkenevät. Mutta sitten kuitenkin meillä meni kuukausia niin hyvin että ei koskaan ennen ja sen jälkeen oli tasaista. Asioista puhuttiin ja yhteistä tulevaisuutta rakennettiin.
Viimeiset 2 viikkoa mies on ollut synkempi, joten kyllä mulla siitä aavistus syntyi, mutta silti ero oli yllätys. Oletin että olisi tullut vain isompi parisuhdekeskustelu jonka tuloksena olisi ollut taas vähän parempi suhde.
Eipä tainnu mies olla onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanoiko mies riidan yhteydessä erohalunsa vai oliko rauhallinen ja perusteli asiansa? Siis mitä enemmän luen tekstejäsi (teillä ollut juuri seksiäkin!), niin kuulostaa siltä että mies on vaan tokaissut tuon eroilmoituksen sen kummemmin miettimättä. Testaa, miten reagoit.
En minä kyllä usko, että te eroatte.
Oli rauhallinen. Hieman itkuisa. (Ei yleensä itke)
Kyllä perusteli kaiken, mutta mun mielestä kuulosti sellaiselta tarinalta jolla itselleen hankalia asioita selitellään vähän liian yksioikoisesti. Käytännössä haluaa erota kun pelkää sitä kuinka paljon kipua tuottaa parisuhde kriisiytyessään, eikä ole päässyt yli 4 vuoden takaisesta kriisistämme, jossa minä lakkasin muutamaksi kuukaudeksi rakastamasta miestä. Tavallaan kokee et nyt on hyvä erota kun minä rakastan enemmän kuin hän.
Mä jotenkin taas itse ajattelin et pitkään parisuhteeseen kuuluu tämmöiset, ja tärkeintä ois vaan että rakkaus ei loppuisi yhtä aikaa.
Mut mitä mä tällä yksipuolisella rakkaudella tässä nyt sitten teen kun toinen haluaa vaan erota?
Miten olet kokenut teidän kommunikaation suhteen aikana? Kuulostaa että mies ei ainakaan viime aikoina ole aidosti avautunut ajatuksistaan ja tunteistaan, kun eroilmoitus on tullut sinulle puskista. Oletteko aiemmin pystyneet keskustelemaan asioista aikuisesti ja rakentavasti?
Tiskirätti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, minulla on samantapainen kokemus; mies jätti 12 vuoden jälkeen vaikka luulimme kumpikin että tulemme olemaan yhdessä aina. Suosittelen Bruce Fisherin kirjaa Jälleenrakennus. Sen avulla pääsin itse tolpilleni eron jälkeen. Vietin hauskaa sinkkuaikaa tajuttuani miten suhde oli lopulta kuitenkin rajoittanut minua ja naiseuttani (kuulostaa vähän samalta tuo teidänkin suhteenne), ja nykyään olen sitoutuneessa suhteessa elämäni rakkauden kanssa. Uuden mieheni kanssa minulla on vihdoin kaikki - myös ne asiat jotka aiemmasta, sinänsä oikein hyvästä, suhteesta puuttuivat. Erityisesti seksuaalinen nautinto on nyt aivan toisella tasolla ja haluttomuudesta ei tietoakaan, kun mies on aidosti kiihottava, viehättävä, osaava ja välittävä.
Vaikka nyt tuntuukin musertavan pahalta ja siltä, että elämä on ohi, niin kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu! Ero on totta kai suuri menetys, mutta samalla se on myös uusi mahdollisuus.
Olen lukenut tuon kirjan ja suosittelin sitä nyt myös miehelleni.
Vaikeaa ajatella tulevaisuutta muuttuvaksi jotenkin ”paremmaksi” kun mielestäni meillä oli aidosti paras ihmissuhde ja ystävyys mitä pystyin kuvittelemaan. Olisin vain halunnut sitä ihmistä enemmän, useammin, vielä läheisemmin koko loppuelämän.
Niin oli meilläkin. Olimme ystäväpiirissämme "se pari". Se, jonka kukaan ei uskonut koskaan eroavan, joilta kysyttiin neuvoja ja joita pidettiin terveen ja hyvän parisuhteen malliesimerkkinä. Olimme toistemme parhaat ystävät ja luotimme toisiimme täydellisesti. Tiedän että mieheni esimerkiksi ei pettänyt minua ja uskon sinunkin voivan tietää sen. Nautin seksistä mieheni kanssa, tai niin ainakin silloin luulin.
Käsiteltyäni suhdetta terapiassa tajusin kuitenkin, että emme kumpikaan osanneet vetää rajojamme riittävän hyvin. Elimme osittain symbioosissa ja se kuihdutti suhdettamme. Seksuaalisuuden alueella oli alusta asti ongelmana, että seksuaalisuudeksi hyväksyttiin ensisijaisesti se, mitä seksuaalisuus merkitsi miehelleni. Omat haluni, toiveeni ja fantasiani jäivät piiloon, koska mies näki minut vähemmän seksuaalisena kuin hän itse oli (juuri siksi että seksuaalisuutemme oli erilaista eikä hän tunnistanut seksuaalisuudeksi sellaista, mitä hänessä itsessään ei ollut), enkä osannut muuta kuin hiljaisesti hyväksyä tilanteen. Vasta nykyisen mieheni kanssa olen päässyt täysin kosketuksiin oman seksuaalisuuteni kanssa, ja tajunnut miten monimuotoista ja vahvaa se onkaan. Olen nyt todella onnellinen, että erosimme edellisen kanssa, vaikka siinä menetinkin yhden suurista unelmistani: nuorena alkaneen ja hautaan asti kestävän parisuhteen. Kyllä tämä nykyinen, hieman vanhempana alkanut suhde, johon kumpikin osapuoli tuo koko elämänkokemuksensa ja henkisen kasvunsa tulokset, on minulle vähintään yhtä arvokas. En olisi voinut ikinä kuvitella tuntevani vielä syvempää yhteyttä johonkuhun kuin tuohon eksääni tunsin, mutta niin vain kävi, kun annoin elämän kantaa.
Ex-mieheni kanssa olemme edelleen läheiset ystävät - nyt kun kumpikin on käsitellyt eron tahollaan. En siis menettänyt tuotakaan hienoa ihmistä lopullisesti, suhde vain muutti muotoaan ystävyydeksi.
Tiskirätti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoiko mies riidan yhteydessä erohalunsa vai oliko rauhallinen ja perusteli asiansa? Siis mitä enemmän luen tekstejäsi (teillä ollut juuri seksiäkin!), niin kuulostaa siltä että mies on vaan tokaissut tuon eroilmoituksen sen kummemmin miettimättä. Testaa, miten reagoit.
En minä kyllä usko, että te eroatte.
Oli rauhallinen. Hieman itkuisa. (Ei yleensä itke)
Kyllä perusteli kaiken, mutta mun mielestä kuulosti sellaiselta tarinalta jolla itselleen hankalia asioita selitellään vähän liian yksioikoisesti. Käytännössä haluaa erota kun pelkää sitä kuinka paljon kipua tuottaa parisuhde kriisiytyessään, eikä ole päässyt yli 4 vuoden takaisesta kriisistämme, jossa minä lakkasin muutamaksi kuukaudeksi rakastamasta miestä. Tavallaan kokee et nyt on hyvä erota kun minä rakastan enemmän kuin hän.
Mä jotenkin taas itse ajattelin et pitkään parisuhteeseen kuuluu tämmöiset, ja tärkeintä ois vaan että rakkaus ei loppuisi yhtä aikaa.
Mut mitä mä tällä yksipuolisella rakkaudella tässä nyt sitten teen kun toinen haluaa vaan erota?
Et mitään. Miehen pitää pystyä käsittelemään asia itse (sinä voit yrittää tukea häntä siinä mutta et voi tehdä sitä hänen puolestaan). Jos se ei onnistu, suhteella ei ole tulevaisuutta. Voimia sinulle. Tuntuu varmasti ihan hirveältä. Muista kuitenkin, että tunti tunnilta, päivä päivältä olisi helpottuu. Olet vahva ja urhea, kun uskallat pohtia asiaa rehellisesti. ❤️
Vierailija kirjoitti:
Eipä tainnu mies olla onnellinen.
No s*it sherlock?
Mut mikä määrä onnellisuutta on sit tarpeeksi? Onko joku prosenttiosuus mikä riittää? Mikä meistä tekee onnellisia? Onko onnellisuus kiinni toisesta ihmisestä, vai olisiko kuitenkin niin että me olemme vastuussa vain ja ainoastaan omasta onnellisuudestamme?
Mä näin vaan 10 vuoden tuntemuksella tuosta elämäni ihmisestä sanoisin että on todella surullista jos hän ei voi enää olla riittävän onnellinen mun kanssa, ja tässä tilanteessa tuntuu että niin monet muut asiat vaikuttavat onnellisuuteen heikentävästi, että pelkään tästä seuraavan paljon enemmän kollektiivista onnettomuutta kuin onnea.
Tiskirätti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoiko mies riidan yhteydessä erohalunsa vai oliko rauhallinen ja perusteli asiansa? Siis mitä enemmän luen tekstejäsi (teillä ollut juuri seksiäkin!), niin kuulostaa siltä että mies on vaan tokaissut tuon eroilmoituksen sen kummemmin miettimättä. Testaa, miten reagoit.
En minä kyllä usko, että te eroatte.
Oli rauhallinen. Hieman itkuisa. (Ei yleensä itke)
Kyllä perusteli kaiken, mutta mun mielestä kuulosti sellaiselta tarinalta jolla itselleen hankalia asioita selitellään vähän liian yksioikoisesti. Käytännössä haluaa erota kun pelkää sitä kuinka paljon kipua tuottaa parisuhde kriisiytyessään, eikä ole päässyt yli 4 vuoden takaisesta kriisistämme, jossa minä lakkasin muutamaksi kuukaudeksi rakastamasta miestä. Tavallaan kokee et nyt on hyvä erota kun minä rakastan enemmän kuin hän.
Mä jotenkin taas itse ajattelin et pitkään parisuhteeseen kuuluu tämmöiset, ja tärkeintä ois vaan että rakkaus ei loppuisi yhtä aikaa.
Mut mitä mä tällä yksipuolisella rakkaudella tässä nyt sitten teen kun toinen haluaa vaan erota?
Ootko ehdottanut yhteistä pariterapiaa? Tai eroterapiaa? Suosittelen jompaakumpaa, pysyitte yhdessä tai ette.
Noh, kumpikin meistä oli aikuisia, 30 vuotiaita kun sitouduimme toisiimme. Tuuliviirikäytöstä hänellä oli aivan alussa (kuten minullakin) sitten hän sitoutui minuun täysin, kuten minäkin häneen. 4 vuotta sitten minulla oli ikäkriisi, johon yhdistyi läheisen vakava sairaus ja paljon muuta, mutta siitä kriisistä pääsimme yli, tai näin luulin. Mutta nyt olen taipuvainen uskomaan että tämä oli jonkinlainen alitajuinen kosto, mitä mies ei pystynyt käsittelemään. Tavallaan tosiaan loukkaantui niin paljon minun rakkauteni katoamisesta 4 vuotta sitten, että hitaasti päätti itse lakata rakastamasta samalla kun loi mulle illuusion että kaikki on paremmin kuin ennen. Tai en tiedä. Yritän ymmärtää. En ymmärrä.
Tuuliviiriys ei vaan lähtökohtaisesti kuvaa meitä, koin kriisit ihan tavallisiksi elämänvaiheiksi, joissa hyvä parisuhde oli lopulta kantava voima.