Tuleeko teillä ikinä jonkun ihmisen seurassa "lukko"?

Mulla tulee useimpien. Mutta ei kaikkien. Joidenkin kanssa vaan on luontevaa jutustella, mutta joillekin ei vaan keksi mitään sanottavaa ja sitten tilanteesta tulee todella vaivautunut.

Jos nyt tarkemmin mietin niin mulla kyse on usein toisista introverteistä, joiden kanssa on vaikeaa. Jos puhekaveri on ekstrovertti, minunkin on jotenkin helppo osallistua keskusteluun. Mutta jos toinenkin on samanlainen kuin minä, että ei oikein meinaa keksiä puhuttavaa ja vaivautuu ja häpeää helposti, niin siinä sitä sitten ollaan vaivautuneena molemmat, ja  molemmat luultavasti tuntee  itsestään että voi minua noloa kun e osaa mitään small talkia edes...

Kyllä!!

Säännölisesti. Joidenkin ihmisten seurassa olen ihan lukossa, en osaa olla luontevasti ja aistin, ettei minusta oikein pidetä (enkä itsekään pidä).

Itse olen analysoinut asiaa siten, että he muistuttavat jotain itselleni traumaattista ihmistä lapsuudestani. Ankara isä ja isosisko, kamala ilkeä koulukaveri, pilkallinen poika naapurista. Jos koen, että joku muistuttaa heitä, alitajuisesti alan pelätä heitä.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen analysoinut asiaa siten, että he muistuttavat jotain itselleni traumaattista ihmistä lapsuudestani. Ankara isä ja isosisko, kamala ilkeä koulukaveri, pilkallinen poika naapurista. Jos koen, että joku muistuttaa heitä, alitajuisesti alan pelätä heitä.

Joo, sama homma ja vaikka heissä ei oikeasti olis mitään pelättävää, niin silti esim. töissä, kun tämä ahdistava tyyppi kysyy tai sanoo jotain, niin siinä oikeestaan vaan näkee ja kuulee sen traumaattisen henkilön sieltä omasta menneisyydestä ja tosi vaikea olla luontevasti siinä sit keskustelemassa. :D

Vierailija kirjoitti:

Kyllä!!

Säännölisesti. Joidenkin ihmisten seurassa olen ihan lukossa, en osaa olla luontevasti ja aistin, ettei minusta oikein pidetä (enkä itsekään pidä).

Itse olen analysoinut asiaa siten, että he muistuttavat jotain itselleni traumaattista ihmistä lapsuudestani. Ankara isä ja isosisko, kamala ilkeä koulukaveri, pilkallinen poika naapurista. Jos koen, että joku muistuttaa heitä, alitajuisesti alan pelätä heitä.

Mulla sama juttu, ankara isä ja ilkeitä kavereita..monesti jännitän eniten sellaisten seurassa, jotka ovat äänekkäitä, itsevarmoja ja hiukan ilkeän oloisia.

Ap

Olen ollut sellaisen ihmisen kanssa tekemisessä ketä on tehnyt minusta luko ja itsestään avaimen. Täysin kamelinpaskajuttua.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut sellaisen ihmisen kanssa tekemisessä ketä on tehnyt minusta luko ja itsestään avaimen. Täysin kamelinpaskajuttua.

*lukon*

Lähes kaikkien, osaan olla rennosti vain muutaman ihmisen seurassa.

Munaalukko vai?

Vierailija kirjoitti:

Munaalukko vai?

Emääntä kun eii luota mieehensä niiin lukitseee munan teräskehiikkoon jaa kotityööt kuuliaisesti tehtynä niin suoodaaan vapaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä!!

Säännölisesti. Joidenkin ihmisten seurassa olen ihan lukossa, en osaa olla luontevasti ja aistin, ettei minusta oikein pidetä (enkä itsekään pidä).

Itse olen analysoinut asiaa siten, että he muistuttavat jotain itselleni traumaattista ihmistä lapsuudestani. Ankara isä ja isosisko, kamala ilkeä koulukaveri, pilkallinen poika naapurista. Jos koen, että joku muistuttaa heitä, alitajuisesti alan pelätä heitä.

Mulla sama juttu, ankara isä ja ilkeitä kavereita..monesti jännitän eniten sellaisten seurassa, jotka ovat äänekkäitä, itsevarmoja ja hiukan ilkeän oloisia.

Ap

Just tämä!

Joskus tuntuu, että ankara, pilkallinen isä on pahinta tytön itsetunnolle, vaikea korjata niitä vaurioita enää ikinä. Ja kun näitä isän kaltaisia tulee vastaan, jännitän ja häkellyn vielä keski-ikäisenäkin. Siihen vielä ankara kontrolloiva isosisko ja pari pilkallista, itsevarmaa, lyttäävää kaveria teini-iässä...

Aiheesta vielä: Tästä kehkeytyy kunnon oravanpyörä..joka kerta kun on henkilön kanssa tekemisissä, niin muistaa sen edellisen kerran, miten epävarmasti itse käyttäytyi. Sitten on vielä epävarmempi olo ja loppujen lopuksi itsestä antaa toiselle tosi oudon kuvan. Huoh..

Kyllä, erittäin usein. Ihmiset, jotka ovat todella itsevarmoja, kovaäänisiä ja itseään korostavia saavat minut usein tosi varuilleen, johtuen nuoruuden traumoista. Samoin ihmiset, jotka puhuvat vain itsestään eivätkä kysele koskaan minulta mitään, saavat myös helposti tuntemaan olon jotenkin huonommaksi ja arvottomaksi. Tällainen "kaveri" minulla oli ammattikorkeakoulussa. Teimme aika paljon koulutöitä yhdessä, mutta tunsin oloni aina niissä tilanteissa jotenkin vaikeaksi. En osannut olla oma itseni, kun tuntui, että toista ei tippaakaan kiinnosta tutustua minuun.

Hyökkäävät ja ilkeät ihmiset (yleensä he ovat vanhempia naisia) ovat pahimpia. Heidän kanssaan menen lukkoon lähes poikkeuksetta. Tällaisia minulla on ollut mm. opettajana, esimiehenä, työkaverina ja myös yksi sukulaisnainen on tällainen. Tuntuu, että he suorastaan nauttivat näistä tilanteista ja tunnistavat tuskaisen oloni, mutta eivät tee mitään sen helpottamiseksi, päinvastoin. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, erittäin usein. Ihmiset, jotka ovat todella itsevarmoja, kovaäänisiä ja itseään korostavia saavat minut usein tosi varuilleen, johtuen nuoruuden traumoista. Samoin ihmiset, jotka puhuvat vain itsestään eivätkä kysele koskaan minulta mitään, saavat myös helposti tuntemaan olon jotenkin huonommaksi ja arvottomaksi. Tällainen "kaveri" minulla oli ammattikorkeakoulussa. Teimme aika paljon koulutöitä yhdessä, mutta tunsin oloni aina niissä tilanteissa jotenkin vaikeaksi. En osannut olla oma itseni, kun tuntui, että toista ei tippaakaan kiinnosta tutustua minuun.

Hyökkäävät ja ilkeät ihmiset (yleensä he ovat vanhempia naisia) ovat pahimpia. Heidän kanssaan menen lukkoon lähes poikkeuksetta. Tällaisia minulla on ollut mm. opettajana, esimiehenä, työkaverina ja myös yksi sukulaisnainen on tällainen. Tuntuu, että he suorastaan nauttivat näistä tilanteista ja tunnistavat tuskaisen oloni, mutta eivät tee mitään sen helpottamiseksi, päinvastoin. 

Kuulostaa niin tutulta!Tuntuu, että nuo vanhemmat naiset töissä oikein nauttivat siitä, että pääsevät alistamaan ja lyttäämään!

Tulee joidenkin kanssa.

Valitettavasti kyllä. Ihmiset, jotka ovat kovin etäisiä ja joihinon vaikea saada kontaktia, esimieheni kuuluu näihin ihmisiin. En saa hänestä mitään otetta ja olen aina ihan lukossa häne kanssaan.

Just olin tänään palaverissa, missä kaksi kovaäänistä, itsevarmaa ja ilkeähköä persoonaa lyttäsi mennen tullen tärkeän asiani. Menin lopulta täysin lukkoon ja koko päivä meni pilalle tuon takia, itkutkin turautin kotona. Usein tuota ei enää tapahdu, mutta tänään luulin meneväni lämminhenkiseen keskusteluun enkä ollut valmistautunut tarpeeksi. Ärsyttää vieläkin ihan hemmetisti.

Eipä usein mutta tosi puheliaat jotka ei anna puheenvuoroa. Menen lukkoon sellaisten kanssa. Toinen ryhmä on sellaiset jotka suhtautuu negatiivisesti muihin ihmisiin. Jännitän heitä koska he suhtautuu pohjimmiltaan samoin minuunkin.

Joka kerta lääkärissä, olipa kuinka ihana lääkäri tahansa, tutumpi tai vieras. Menen kirjaimellisesti ihan lukkoon, soperran ja änkytän, unohdan sanoja.

Uusissa työpaikoissa mulle käy näin tosi usein. Nämä tällaiset tyypit ehkä kokee uuden työntekijän uhkana tai ovat muuten vain ilkeitä ihmisiä. Olen aika ujo ihminen ja lämpenen hitaasti uusille ihmisille. Ahdistun todella paljon, jos esim. uudessa tilanteessa en koe oloani tervetulleeksi ja hyväksytyksi. Esim. edellisessä työpaikassa oli tällainen ihminen, joka teki heti alusta alken selväksi, ettei pidä minusta, ei ole kiinnostunut minusta eikä halua tehdä oloani uudessa työpaikassa tervetulleeksi. Jännitin kauheasti ensimmäisiä kahvitaukoja ja palavereita ja yritin tosi kovasti olla sosiaalinen, mukava ja jutella kaikkien kanssa, mutta tämä tyyppi lyttäsi kaikki keskustelunavaukseni heti alkuunsa, oikein tarkoituksella yritti nolata, puhui päälle, vaihtoa puheenaihetta, naureskeli mielipiteilleni jne. Muut työntekijät eivät menneet mukaan tähän, mutta eivät myöskään puolustaneet minua. Jättäydyin sitten taka-alalle, en ollut niin hyvä työntekijä kuin olisin voinut olla, lannistuin ja muutuin passiiviseksi. Lopulta päädyin vaihtamaan työpaikkaa. Tämän jälkeen on ollut entistä vaikeampi luottaa ihmisiin.

Mulla käy joka paikassa niin että hitaastilämpiävänä en ehdi mukaan porukoihin jotka sulkeutuu nenän edessä. Tämä käynyt monessa työpaikassa johon rekrytoidaan uusia määräaikaisia. Muut ryhmäytyy pian. Jään kaikkialla ulkopuoliseksi. Miten oppisin työpaikoilla pääsemään porukoihin kun ei onnistanut yliopistossakaan.