Tuleeko teillä ikinä jonkun ihmisen seurassa "lukko"?

Menen joidenkin seurassa lukkoon mielestäni ihan oudolla tavalla. Ihan kuin koko identiteettini muuttuisi ja tulee jotenkin "vammainen"/autistinen olo. Toisten kanssa taas olen sulava ja saatan vaikuttaa ekstrovertiltakin, vaikka olen äärimmäisen introvertti (saan ihmisistä suorastaan burnoutin).

Tuo lukkoon meneminen on tosi tukalaa, keho on jossain stressitilassa ja yritän kuvitella olevani jossain muualla tai että tilanne on epätodellinen. Noissa ihmisissä on ehkä se yhteinen tekijä, että he haluvat minulta jotain tietoa tai odottavat enemmän kuin muut, ja epävarmuuteni näkyy sitten lukkoon menemisenä.

Yksi asiakas. En osaa jutella mukavia, en osaa kysyä oikeita asioita, en osaa tehdä mitään, en osaa lukea hänestä mitään. Suorastaan pelkään välillä häntä. On pari kertaa suuttunut minulle ihan mitättömästä asiasta ja raivannut ihan kunnolla. Nyt pelkään kaikkia tilanteita hänen kanssaan, että jos teen pikkuvirheen saati isomman mokan. Ja kun jännitän, niin silloinhan niitä virheitä helposti sattuu. Tuntuu että menetän kaiken ammattitaitoni kun joudun hänen kanssaan samaan tilaan.

Kerran lähdin töistä itkien kotiin, vaikka mitään ei sinä päivänä ollut tapahtunutkaan, jännitys vaan purkautui itkuna.

Vierailija kirjoitti:

Mulla käy joka paikassa niin että hitaastilämpiävänä en ehdi mukaan porukoihin jotka sulkeutuu nenän edessä. Tämä käynyt monessa työpaikassa johon rekrytoidaan uusia määräaikaisia. Muut ryhmäytyy pian. Jään kaikkialla ulkopuoliseksi. Miten oppisin työpaikoilla pääsemään porukoihin kun ei onnistanut yliopistossakaan.

Mulle käy aina sama!Saan tosi hitaasti jokaisessa uudessa ryhmässä kavereita. Sitten huomaan, että minun jälkeeni tulee uusia ihmisiä, jotka ovat hetken päästä hyviä ystäviä näiden "vanhojen" tyyppien kanssa. Heillä on hauskaa ja pian yhteisiä menoja ja sisäpiiri-juttuja. Olen aina joku väliinputoaja. En vaan osaa..

Vierailija kirjoitti:

Menen joidenkin seurassa lukkoon mielestäni ihan oudolla tavalla. Ihan kuin koko identiteettini muuttuisi ja tulee jotenkin "vammainen"/autistinen olo. Toisten kanssa taas olen sulava ja saatan vaikuttaa ekstrovertiltakin, vaikka olen äärimmäisen introvertti (saan ihmisistä suorastaan burnoutin).

Tuo lukkoon meneminen on tosi tukalaa, keho on jossain stressitilassa ja yritän kuvitella olevani jossain muualla tai että tilanne on epätodellinen. Noissa ihmisissä on ehkä se yhteinen tekijä, että he haluvat minulta jotain tietoa tai odottavat enemmän kuin muut, ja epävarmuuteni näkyy sitten lukkoon menemisenä.

Tiedän niin tunteen! Vaikka menisin johonkin tilanteeseen hyvillä mielin ja itsevarmuutta puhkuen, tunnelma lässähtää sekunneissa pannukakuksi. Muutun tuppisuuksi ja ne ainoat asiat mitä saan sanottua, kuulostaa omaan korvaankin tosi oudoilta. Ääni hiljenee, värisee ja punastelen ym.

Liiankin tuttua! Onpa helpottavaa kuulla, että muillakin on samanlaista.

Sama.. lisäksi huomaan, että epävarmuuteni tuntuu jotenkin oikein lietsovan/ärsyttävän määrätynlaisia ihmisiä. Olen tämän vuoksi joutunut jopa kiusatuksi parissa työpaikassa. Helppo uhri, änkyttää, punastelee, eikä uskalla puolustaa itseään.

Vierailija kirjoitti:

Mulla käy joka paikassa niin että hitaastilämpiävänä en ehdi mukaan porukoihin jotka sulkeutuu nenän edessä. Tämä käynyt monessa työpaikassa johon rekrytoidaan uusia määräaikaisia. Muut ryhmäytyy pian. Jään kaikkialla ulkopuoliseksi. Miten oppisin työpaikoilla pääsemään porukoihin kun ei onnistanut yliopistossakaan.

Just tämä. Alta aikayksikön ihmisillä on toistensa numerot ja fb-kaveruus jne, kun itse olen jäänyt kaiken ulkopuolelle. Nämä ulospäinsuuntautuneilla on valtavan tarkka vainu sen suhteen, kuka ei osaa. Tässä ei auta mikään kivana oleminen tms. Minusta kyllä pidetään, minut mainitaan aina tosi mukavana työkaverina, mutta piireihin ei näillä ominaisuuksilla pääse.

Olen ujo ja arka ja minulla on sosiaalisten tilanteiden kammo, joten tulee.

Joidenkin ihmisten kanssa kyllä enemmän kuin toisten. Etenkin niiden räväköiden äänekkäiden ja hauskojen persoonien kanssa tulee tunne, että minä en ole mitään, puhun tylsästi tylsistä jutuista liian hiljaa. Sellaisten ihmisten kanssa on vaikeaa ja en saa sitä vähääkään sanaa suustani.

Toinen on opettajat ja nykyisin töissä esimiehet. En osaa puhua heidän kanssaan mitään, kun pelkään nolaavani itseni. Ainoastaan silloin puhun, kun on oikeasti joku tärkeä asia. Tuntuu, että helpottaisi todella paljon vaikka vakipaikan saamista, jos olis hyvää pataa pomojen ja, mutta kun ei kykene...

Vierailija kirjoitti:

Yksi asiakas. En osaa jutella mukavia, en osaa kysyä oikeita asioita, en osaa tehdä mitään, en osaa lukea hänestä mitään. Suorastaan pelkään välillä häntä. On pari kertaa suuttunut minulle ihan mitättömästä asiasta ja raivannut ihan kunnolla. Nyt pelkään kaikkia tilanteita hänen kanssaan, että jos teen pikkuvirheen saati isomman mokan. Ja kun jännitän, niin silloinhan niitä virheitä helposti sattuu. Tuntuu että menetän kaiken ammattitaitoni kun joudun hänen kanssaan samaan tilaan.

Kerran lähdin töistä itkien kotiin, vaikka mitään ei sinä päivänä ollut tapahtunutkaan, jännitys vaan purkautui itkuna.

Tuolla asiakkaalla on kyllä selkeästi jotain pään sisäisiä ongelmia, kun raivoaa tyhjästä.

Mulla on kans samaa! Mulla pahin oli ex-anoppi. Hän on hyvin vahva persoona, minä taas ujo ja kiltti, en sano koskaan vastaan, vaikka kohdeltais huonosti. Tämä muutaman vuoden ihmissuhde sai mun jo valmiiksi surkean itseluottamuksen putoamaan ihan pohjiin. Nyt ei onneksi enää olla missään tekemisissä.

Sen lisäksi töissä on vaikea ystävystyä kenenkään kanssa yhtään syvemmin. Jään aina kaikkien jalkoihin, vaikka olen oikeasti melko fiksu, mulla on mielipiteitä ja ihan hauskoja juttujakin. En vain saa niitä sanottua, jos mulle ei anneta puheenvuoroa ja jo heti alusta alkaen jätetään ulos porukasta. Koen ettei mun työpaikalta kukaan oikeasti tunne mua. Luulevat varmasti ihan erilaiseksi ihmiseksi kuin mitä oikeasti olen. Tästä hiljaisen seinäruusun roolista on ihan mahdoton enää päästä eroon, kun mut on tähän lokeroon tungettu jo pari vuotta sitten.

Mulla tulee monien kanssa ja vielä useamman tuntuu tulevan mun kanssa. Siksi musta ei pidetäkään yleensä.

Minulla tulee erään miehen kanssa. Arvostan häntä. On karismaattinen tyyppi, mutta ei kovin puhelias. Tarkkailee hiljaa. Jäädyn täysin hänen seurassaan, vaikka muuten olen joviaali yleensä olemaan erilaisten ihmisten kanssa.

Up

Vaimon kanssa pukkaa tulemaan munalukko.

Painissa tulee helposti.

Sellainen ihminen, joka tuntuu tarkkailevan ja arvostelevan sinua ja tekemisiäsi, ja kuuntelee hirveän tarkkaan jokaista sanaasi ja puuttuu niihin. Sellainen yleiskriitikko, joka haluaa itse olla aina oikeassa ja päteä. Sellaisen kanssa ei voi jutella, ja sitten tulee sellainen vaivaannuttava hiljaisuus.

Töissä on pari tyyppiä, jotka olleet alusta asti etäisiä ja "vihaisen" oloisia. Olen yrittänyt jutustella kahvitauolla, mutta koen oloni tosi epämukavaksi ja juttu loppuu lyhyeen, kun vastaukset ovat yhtä tai max kahta sanaa. Onneksi muiden kanssa on mukava tehdä töitä ja jutella. Nämä pari tyyppiä ovat sellaisia, että jos ovat lähelläni, niin aistin jotain vihaa ja katkeruutta, mutta en oikein tiedä mikä homma. Kummallekaan en ole mikään uhka töissä. Ehkä se johtuu vaan täysin erilaisesta persoonasta, jota en osaa ymmärtää.

Entisellä esimiehelläni oli outo taito hiljentää kaikki lukkoon yhdellä lauseella tullessaan paikalle, kymmenet kerrat suunniteltiin miten nyt oikeen porukalla sanotaan epäkohdista ja perhana, sitten tämä johtaja tuli ja töksäytti aina jotain mikä veti kaikki hiljaiseksi :D

Hyvin harvoin.

Ainoastaan joskus, jos olen todella ihastunut johonkin ihmiseen, niin hänen seurassaan saatan olla vähän hiljainen tai ei-niin-oma-itseni.

M32 kirjoitti:

Entisellä esimiehelläni oli outo taito hiljentää kaikki lukkoon yhdellä lauseella tullessaan paikalle, kymmenet kerrat suunniteltiin miten nyt oikeen porukalla sanotaan epäkohdista ja perhana, sitten tämä johtaja tuli ja töksäytti aina jotain mikä veti kaikki hiljaiseksi :D

Mulla on tämä taito ihan luonnostaan! Olen aina ollut keskimääräistä hiljaisempi ja hyvin yleisesti joka paikassa jotenkin outona pidetty. Vaikken ole koskaan mitään pahaa kellekään tehnyt enkä halua kellekään  pahaa. Tulen paikalle ihan minne tahansa ja sanon yhden lauseen, ihan mitä tahansa, niin hiljaista tulee ja tunnelma välittömästi ackward potenssiin kymmenen sen jälkeen. Enkä tiedä miksi, mutta näin on AINA. Kusipäät.