Lue keskustelun säännöt.
Liikaa vastuuta uusioperheen "äitinä"
Olenko ihan hirvittävän huono ihminen, kun mielestäni seuraava asia ei ole ihan oikein. Ensin hieman taustoja. Miehelläni on kaksi alle kouluikäistä lasta. Vuoroviikoin meillä ja äidillään. Mies ja lasten äiti on yrittäjiä ja hyvin kiireisiä tahoillaan. Itse olen opiskelija ja jäljellä olisi pari vuotta opintoja. Miehen kanssa olen seurustellut kohta 2v ja asumme yhdessä. Isäviikolla jos lapset sairastuvat, mieheni odottaa minun jäävän kotiin hoitamaan, koska en käy töissä ja poissaolot ovat siten ns sallitumpia. Nyt tänä syksynä lapset ovat olleet vuoroin paljon kipeänä isäviikollaan ja olen ollut paljon poissa koulusta. Kotona ei opiskelu oikein onnistu samalla, kun kaitsen lapsia. Asia harmittaa minua, enkä haluaisi opintojen venyvän. Olen ottanut asian puheeksi mieheni kanssa. Hänen mielestään minun on velvollisuus hoitaa lapset, koska hän maksaa suurimmaksi osaksi talouden kulut ja olemme riippuvaisia hänen yrityksensä tuloista. Olin myös kesällä lasten kanssa, kun päiväkodit olivat kiinni. Myös pari lasten äidin viikkoa hoidin heitä, kun äiti ei myöskään voi lomia pitää. Toinen lapsista aloittaa koulun ensi syksynä ja mieheni on kaavaillut, että hoidan menoni niin, että olen kotona kun pääsevät koulusta. Millaisia koulupäiviä ekaluokkalaisilla on? Lasten äiti on myös ehdottanut, että hänen viikoillaan lapsi tulisi meille ja hän hakisi, kun pääsee lähtemään kotiin ja myös tuleva kesäloma menisi minun hoivissani. Koulu on lähempänä meidän kotia. Mitä voin tehdä ja sanoa, kun minusta tämä nyt ei oikein ole oikein? Haluan olla avuksi ja lasten kanssa olen mielelläni, mutta tähtään tulevaan ammattiini ja haluan oman uran. Tuolloin voin myös osallistua paremmin talouden kuluihin tasavertaisesti. Miten lasten hoito tuolloin sitten järjestyisi?
Kommentit (539)
Vierailija kirjoitti:
On hyvä, että miehesi on nyt hieman avannut silmiään, ja ymmärtää (ehkä), että et voi enää olla poissa töistä.
Meillä on uusperhe; mieheni lapsi asuu äitinsä kanssa, ja lapsi meillä joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan. Minulla lapsi, joka asuu minun ja mieheni kanssa, ja lapsi isällään joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan.
Olemme olleet yhdessä nyt viisi vuotta. Aluksi meilläkin oli tuota, mitä moni täällä sanookin; vanhemmat kantavat vastuun lapsesta, ei äiti-/isäpuolet. Vuosi mentiin niin, että minä hoidin oman lapseni ja mies omansa aamusta iltaan, oli kyse sitten ruoasta, kylvettämisestä, vahtimisesta, yms.
Lopulta sitä tajusi, että kyllähän tässä aika tosissaan ollaan, tutustutettiin lapset toisiinsa, tuli muutto yhteen… ja pulassa oltiin. Olimme molemmat tottuneet siihen, että hoidamme ja kasvatamme omat lapsemme. Alkoi uusi totuttelu siihen, että olemme yksi perhe, kaikki me neljä.
Nyt viiden vuoden jälkeen homma menee niin, että lapsen hoitaa se, joka pystyy. Miehelläni on suurempi palkka, joten kun mieheni tekee ylitöitä, minä haen miehen lapsen meille, vahdin, hoidan ja hoivaan. Meillä on sääntö, että kerron sitten, kun omat voimani alkavat loppumaan, ja mies "ei saa" olla enää ylitöissä. Viikonloput ovat vapaana, ja halutessani saan nukkua pidempään, mies keittää kahvit, tekee kotitöitä, yms.
Mistä päästäänkin siihen, että meillä molemmilla on oletuksena, että se kumpi pystyy hoitamaan, hoitaa. Se on käytännössä elinehto jokaisessa lapsiperheessä. Jos molemmilla menoa tai tärkeää työtä, yritetään saada joku muu hoitamaan lasta/lapsia.
Nyt sitten se tärkein; kumpikaan meistä ei vähättele toisen harrastuksia, työntekoa tai menoja. Kaikki yhtä tärkeitä siinä, missä perheen yhteinenkin aika. Jos jommalla kummalla on omia menoja liikaa, pyydetään toista pysähtymään, ja silloin pysähdytään.
Ei ole sinun lapsia, ei minun lapsia, on meidän lapset. Meidän arki. Meidän perhe.Tietysti juridisesti huoltaja on vastuussa loppukädessä lapsestaan, mutta esimerkiksi ennen kuin mieheni sopii lapsen äidin kanssa jonkun päivän vaihdosta, hän kysyy ensimmäisenä minulta, että onko ok. Ei sillä, että koskaan sanoisin ei, suuttuisin, tms… vaan koska haluaa ottaa huomioon minut siinä lapsen elämässä. Heidän sopimisensa ei liity pelkästään isään, äitiin ja lapseen, vaan myös minuun, minun lapseeni ja meidän elämään.
Öööö, siis käytännössä teidän arjessa on SUN lapsi, ja tuo kaikki taahtuu siis sun lapsen ympärillä. Joka toinen viikonloppu vierailevan lapsen kanssa ei arjen ajankäyttöön törmää ollenkaan. Teillä on molemmilla lapsia, ja tuossahan sinä hyödyt siitä, että mies huolehtii arjessa sun lapsesta. Ei puhuta yhtään samasta asiasta kuin ap:n kanssa. Teillä perheiytyminen on onnistunut, koska tilanteet tasavertaiset, kuitenkin siten, että sinä tuskin kuormitut miehen lapsesta, vaan jos joku kuormittuu niin mies sinun lapsesta. Mut kiva jos perhe-elämä sujuu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hyvä, että miehesi on nyt hieman avannut silmiään, ja ymmärtää (ehkä), että et voi enää olla poissa töistä.
Meillä on uusperhe; mieheni lapsi asuu äitinsä kanssa, ja lapsi meillä joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan. Minulla lapsi, joka asuu minun ja mieheni kanssa, ja lapsi isällään joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan.
Olemme olleet yhdessä nyt viisi vuotta. Aluksi meilläkin oli tuota, mitä moni täällä sanookin; vanhemmat kantavat vastuun lapsesta, ei äiti-/isäpuolet. Vuosi mentiin niin, että minä hoidin oman lapseni ja mies omansa aamusta iltaan, oli kyse sitten ruoasta, kylvettämisestä, vahtimisesta, yms.
Lopulta sitä tajusi, että kyllähän tässä aika tosissaan ollaan, tutustutettiin lapset toisiinsa, tuli muutto yhteen… ja pulassa oltiin. Olimme molemmat tottuneet siihen, että hoidamme ja kasvatamme omat lapsemme. Alkoi uusi totuttelu siihen, että olemme yksi perhe, kaikki me neljä.
Nyt viiden vuoden jälkeen homma menee niin, että lapsen hoitaa se, joka pystyy. Miehelläni on suurempi palkka, joten kun mieheni tekee ylitöitä, minä haen miehen lapsen meille, vahdin, hoidan ja hoivaan. Meillä on sääntö, että kerron sitten, kun omat voimani alkavat loppumaan, ja mies "ei saa" olla enää ylitöissä. Viikonloput ovat vapaana, ja halutessani saan nukkua pidempään, mies keittää kahvit, tekee kotitöitä, yms.
Mistä päästäänkin siihen, että meillä molemmilla on oletuksena, että se kumpi pystyy hoitamaan, hoitaa. Se on käytännössä elinehto jokaisessa lapsiperheessä. Jos molemmilla menoa tai tärkeää työtä, yritetään saada joku muu hoitamaan lasta/lapsia.
Nyt sitten se tärkein; kumpikaan meistä ei vähättele toisen harrastuksia, työntekoa tai menoja. Kaikki yhtä tärkeitä siinä, missä perheen yhteinenkin aika. Jos jommalla kummalla on omia menoja liikaa, pyydetään toista pysähtymään, ja silloin pysähdytään.
Ei ole sinun lapsia, ei minun lapsia, on meidän lapset. Meidän arki. Meidän perhe.Tietysti juridisesti huoltaja on vastuussa loppukädessä lapsestaan, mutta esimerkiksi ennen kuin mieheni sopii lapsen äidin kanssa jonkun päivän vaihdosta, hän kysyy ensimmäisenä minulta, että onko ok. Ei sillä, että koskaan sanoisin ei, suuttuisin, tms… vaan koska haluaa ottaa huomioon minut siinä lapsen elämässä. Heidän sopimisensa ei liity pelkästään isään, äitiin ja lapseen, vaan myös minuun, minun lapseeni ja meidän elämään.
Et voi verrata ap:ta teidän tilanteeseen, koska teillä molemmilla on lapsia ja suhteenne siten tasavertainen. Ap on lapseton.
Puolison lasta tulee kohdella kuin omaansa tai sitten poistua molempien elämästä, jos ei siihen pysty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hyvä, että miehesi on nyt hieman avannut silmiään, ja ymmärtää (ehkä), että et voi enää olla poissa töistä.
Meillä on uusperhe; mieheni lapsi asuu äitinsä kanssa, ja lapsi meillä joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan. Minulla lapsi, joka asuu minun ja mieheni kanssa, ja lapsi isällään joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan.
Olemme olleet yhdessä nyt viisi vuotta. Aluksi meilläkin oli tuota, mitä moni täällä sanookin; vanhemmat kantavat vastuun lapsesta, ei äiti-/isäpuolet. Vuosi mentiin niin, että minä hoidin oman lapseni ja mies omansa aamusta iltaan, oli kyse sitten ruoasta, kylvettämisestä, vahtimisesta, yms.
Lopulta sitä tajusi, että kyllähän tässä aika tosissaan ollaan, tutustutettiin lapset toisiinsa, tuli muutto yhteen… ja pulassa oltiin. Olimme molemmat tottuneet siihen, että hoidamme ja kasvatamme omat lapsemme. Alkoi uusi totuttelu siihen, että olemme yksi perhe, kaikki me neljä.
Nyt viiden vuoden jälkeen homma menee niin, että lapsen hoitaa se, joka pystyy. Miehelläni on suurempi palkka, joten kun mieheni tekee ylitöitä, minä haen miehen lapsen meille, vahdin, hoidan ja hoivaan. Meillä on sääntö, että kerron sitten, kun omat voimani alkavat loppumaan, ja mies "ei saa" olla enää ylitöissä. Viikonloput ovat vapaana, ja halutessani saan nukkua pidempään, mies keittää kahvit, tekee kotitöitä, yms.
Mistä päästäänkin siihen, että meillä molemmilla on oletuksena, että se kumpi pystyy hoitamaan, hoitaa. Se on käytännössä elinehto jokaisessa lapsiperheessä. Jos molemmilla menoa tai tärkeää työtä, yritetään saada joku muu hoitamaan lasta/lapsia.
Nyt sitten se tärkein; kumpikaan meistä ei vähättele toisen harrastuksia, työntekoa tai menoja. Kaikki yhtä tärkeitä siinä, missä perheen yhteinenkin aika. Jos jommalla kummalla on omia menoja liikaa, pyydetään toista pysähtymään, ja silloin pysähdytään.
Ei ole sinun lapsia, ei minun lapsia, on meidän lapset. Meidän arki. Meidän perhe.Tietysti juridisesti huoltaja on vastuussa loppukädessä lapsestaan, mutta esimerkiksi ennen kuin mieheni sopii lapsen äidin kanssa jonkun päivän vaihdosta, hän kysyy ensimmäisenä minulta, että onko ok. Ei sillä, että koskaan sanoisin ei, suuttuisin, tms… vaan koska haluaa ottaa huomioon minut siinä lapsen elämässä. Heidän sopimisensa ei liity pelkästään isään, äitiin ja lapseen, vaan myös minuun, minun lapseeni ja meidän elämään.
Et voi verrata ap:ta teidän tilanteeseen, koska teillä molemmilla on lapsia ja suhteenne siten tasavertainen. Ap on lapseton.
Puolison lasta tulee kohdella kuin omaansa tai sitten poistua molempien elämästä, jos ei siihen pysty.
Ap kohtelee avomiehensä lapsia ymmärtääkseni oikein hyvin! Mutta ei ap:n tarvitse niitä opiskelujensa kustannuksella hoitaa kuitenkaan. Sellaista velvoitetta ei voi kellekään uudelle puolisolle laittaa, että uusi puoliso joutuisi laiminlyömään opintonsa tai työnsä. On lasten oman äidin ja oman isän vastuulla hoitaa lapset kun ne sairastuu, tai maksaa hoitaja kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hyvä, että miehesi on nyt hieman avannut silmiään, ja ymmärtää (ehkä), että et voi enää olla poissa töistä.
Meillä on uusperhe; mieheni lapsi asuu äitinsä kanssa, ja lapsi meillä joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan. Minulla lapsi, joka asuu minun ja mieheni kanssa, ja lapsi isällään joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan.
Olemme olleet yhdessä nyt viisi vuotta. Aluksi meilläkin oli tuota, mitä moni täällä sanookin; vanhemmat kantavat vastuun lapsesta, ei äiti-/isäpuolet. Vuosi mentiin niin, että minä hoidin oman lapseni ja mies omansa aamusta iltaan, oli kyse sitten ruoasta, kylvettämisestä, vahtimisesta, yms.
Lopulta sitä tajusi, että kyllähän tässä aika tosissaan ollaan, tutustutettiin lapset toisiinsa, tuli muutto yhteen… ja pulassa oltiin. Olimme molemmat tottuneet siihen, että hoidamme ja kasvatamme omat lapsemme. Alkoi uusi totuttelu siihen, että olemme yksi perhe, kaikki me neljä.
Nyt viiden vuoden jälkeen homma menee niin, että lapsen hoitaa se, joka pystyy. Miehelläni on suurempi palkka, joten kun mieheni tekee ylitöitä, minä haen miehen lapsen meille, vahdin, hoidan ja hoivaan. Meillä on sääntö, että kerron sitten, kun omat voimani alkavat loppumaan, ja mies "ei saa" olla enää ylitöissä. Viikonloput ovat vapaana, ja halutessani saan nukkua pidempään, mies keittää kahvit, tekee kotitöitä, yms.
Mistä päästäänkin siihen, että meillä molemmilla on oletuksena, että se kumpi pystyy hoitamaan, hoitaa. Se on käytännössä elinehto jokaisessa lapsiperheessä. Jos molemmilla menoa tai tärkeää työtä, yritetään saada joku muu hoitamaan lasta/lapsia.
Nyt sitten se tärkein; kumpikaan meistä ei vähättele toisen harrastuksia, työntekoa tai menoja. Kaikki yhtä tärkeitä siinä, missä perheen yhteinenkin aika. Jos jommalla kummalla on omia menoja liikaa, pyydetään toista pysähtymään, ja silloin pysähdytään.
Ei ole sinun lapsia, ei minun lapsia, on meidän lapset. Meidän arki. Meidän perhe.Tietysti juridisesti huoltaja on vastuussa loppukädessä lapsestaan, mutta esimerkiksi ennen kuin mieheni sopii lapsen äidin kanssa jonkun päivän vaihdosta, hän kysyy ensimmäisenä minulta, että onko ok. Ei sillä, että koskaan sanoisin ei, suuttuisin, tms… vaan koska haluaa ottaa huomioon minut siinä lapsen elämässä. Heidän sopimisensa ei liity pelkästään isään, äitiin ja lapseen, vaan myös minuun, minun lapseeni ja meidän elämään.
Et voi verrata ap:ta teidän tilanteeseen, koska teillä molemmilla on lapsia ja suhteenne siten tasavertainen. Ap on lapseton.
Puolison lasta tulee kohdella kuin omaansa tai sitten poistua molempien elämästä, jos ei siihen pysty.
Ei noiden ap:n avomiehen lasten äiti varmaan suostu siihen, että ap ottaa lapset omakseen niin velvollisuuksineen kuin oikeuksineenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hyvä, että miehesi on nyt hieman avannut silmiään, ja ymmärtää (ehkä), että et voi enää olla poissa töistä.
Meillä on uusperhe; mieheni lapsi asuu äitinsä kanssa, ja lapsi meillä joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan. Minulla lapsi, joka asuu minun ja mieheni kanssa, ja lapsi isällään joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan.
Olemme olleet yhdessä nyt viisi vuotta. Aluksi meilläkin oli tuota, mitä moni täällä sanookin; vanhemmat kantavat vastuun lapsesta, ei äiti-/isäpuolet. Vuosi mentiin niin, että minä hoidin oman lapseni ja mies omansa aamusta iltaan, oli kyse sitten ruoasta, kylvettämisestä, vahtimisesta, yms.
Lopulta sitä tajusi, että kyllähän tässä aika tosissaan ollaan, tutustutettiin lapset toisiinsa, tuli muutto yhteen… ja pulassa oltiin. Olimme molemmat tottuneet siihen, että hoidamme ja kasvatamme omat lapsemme. Alkoi uusi totuttelu siihen, että olemme yksi perhe, kaikki me neljä.
Nyt viiden vuoden jälkeen homma menee niin, että lapsen hoitaa se, joka pystyy. Miehelläni on suurempi palkka, joten kun mieheni tekee ylitöitä, minä haen miehen lapsen meille, vahdin, hoidan ja hoivaan. Meillä on sääntö, että kerron sitten, kun omat voimani alkavat loppumaan, ja mies "ei saa" olla enää ylitöissä. Viikonloput ovat vapaana, ja halutessani saan nukkua pidempään, mies keittää kahvit, tekee kotitöitä, yms.
Mistä päästäänkin siihen, että meillä molemmilla on oletuksena, että se kumpi pystyy hoitamaan, hoitaa. Se on käytännössä elinehto jokaisessa lapsiperheessä. Jos molemmilla menoa tai tärkeää työtä, yritetään saada joku muu hoitamaan lasta/lapsia.
Nyt sitten se tärkein; kumpikaan meistä ei vähättele toisen harrastuksia, työntekoa tai menoja. Kaikki yhtä tärkeitä siinä, missä perheen yhteinenkin aika. Jos jommalla kummalla on omia menoja liikaa, pyydetään toista pysähtymään, ja silloin pysähdytään.
Ei ole sinun lapsia, ei minun lapsia, on meidän lapset. Meidän arki. Meidän perhe.Tietysti juridisesti huoltaja on vastuussa loppukädessä lapsestaan, mutta esimerkiksi ennen kuin mieheni sopii lapsen äidin kanssa jonkun päivän vaihdosta, hän kysyy ensimmäisenä minulta, että onko ok. Ei sillä, että koskaan sanoisin ei, suuttuisin, tms… vaan koska haluaa ottaa huomioon minut siinä lapsen elämässä. Heidän sopimisensa ei liity pelkästään isään, äitiin ja lapseen, vaan myös minuun, minun lapseeni ja meidän elämään.
Öööö, siis käytännössä teidän arjessa on SUN lapsi, ja tuo kaikki taahtuu siis sun lapsen ympärillä. Joka toinen viikonloppu vierailevan lapsen kanssa ei arjen ajankäyttöön törmää ollenkaan. Teillä on molemmilla lapsia, ja tuossahan sinä hyödyt siitä, että mies huolehtii arjessa sun lapsesta. Ei puhuta yhtään samasta asiasta kuin ap:n kanssa. Teillä perheiytyminen on onnistunut, koska tilanteet tasavertaiset, kuitenkin siten, että sinä tuskin kuormitut miehen lapsesta, vaan jos joku kuormittuu niin mies sinun lapsesta. Mut kiva jos perhe-elämä sujuu
Öööö, siis jos ymmärsit, hoidan pääasiassa yksin molemmat lapset miehen töiden takia. Näin olisi myöskin, jos olisimme lapseni isän kanssa yhdessä vielä. Se olisi myöskin niin, että miehen lapsen hoitaisi pääasiassa lapsen äiti, jos olisivat yhdessä vielä.
Kamala ajatustapa, että toinen, tasavertainen puoliso, vanhempi - oli sitten "puolikas" tai "täysi", olisi lastenhoitoapu.
Tiedoksi, jos tämä nyt sinua ihmetyttää; kumpikaan meistä ei kuormitu kummankaan lapsista, vaikka minä pääosin aikani oman työni ulkopuolella lapsen/lasten kanssa vietänkin - ml. lomat ja juhlapyhät. Jos arki alkaa väsyttää toista, silloin avataan se suu, kerrotaan, että nyt väsyttää, ja annetaan toiselle aikaa vetäytyä. Silloin toinen on lapsen/lasten kanssa. Näinhän se on myös "yhdinperheessä" - tai ainakin pitäisi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hyvä, että miehesi on nyt hieman avannut silmiään, ja ymmärtää (ehkä), että et voi enää olla poissa töistä.
Meillä on uusperhe; mieheni lapsi asuu äitinsä kanssa, ja lapsi meillä joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan. Minulla lapsi, joka asuu minun ja mieheni kanssa, ja lapsi isällään joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan.
Olemme olleet yhdessä nyt viisi vuotta. Aluksi meilläkin oli tuota, mitä moni täällä sanookin; vanhemmat kantavat vastuun lapsesta, ei äiti-/isäpuolet. Vuosi mentiin niin, että minä hoidin oman lapseni ja mies omansa aamusta iltaan, oli kyse sitten ruoasta, kylvettämisestä, vahtimisesta, yms.
Lopulta sitä tajusi, että kyllähän tässä aika tosissaan ollaan, tutustutettiin lapset toisiinsa, tuli muutto yhteen… ja pulassa oltiin. Olimme molemmat tottuneet siihen, että hoidamme ja kasvatamme omat lapsemme. Alkoi uusi totuttelu siihen, että olemme yksi perhe, kaikki me neljä.
Nyt viiden vuoden jälkeen homma menee niin, että lapsen hoitaa se, joka pystyy. Miehelläni on suurempi palkka, joten kun mieheni tekee ylitöitä, minä haen miehen lapsen meille, vahdin, hoidan ja hoivaan. Meillä on sääntö, että kerron sitten, kun omat voimani alkavat loppumaan, ja mies "ei saa" olla enää ylitöissä. Viikonloput ovat vapaana, ja halutessani saan nukkua pidempään, mies keittää kahvit, tekee kotitöitä, yms.
Mistä päästäänkin siihen, että meillä molemmilla on oletuksena, että se kumpi pystyy hoitamaan, hoitaa. Se on käytännössä elinehto jokaisessa lapsiperheessä. Jos molemmilla menoa tai tärkeää työtä, yritetään saada joku muu hoitamaan lasta/lapsia.
Nyt sitten se tärkein; kumpikaan meistä ei vähättele toisen harrastuksia, työntekoa tai menoja. Kaikki yhtä tärkeitä siinä, missä perheen yhteinenkin aika. Jos jommalla kummalla on omia menoja liikaa, pyydetään toista pysähtymään, ja silloin pysähdytään.
Ei ole sinun lapsia, ei minun lapsia, on meidän lapset. Meidän arki. Meidän perhe.Tietysti juridisesti huoltaja on vastuussa loppukädessä lapsestaan, mutta esimerkiksi ennen kuin mieheni sopii lapsen äidin kanssa jonkun päivän vaihdosta, hän kysyy ensimmäisenä minulta, että onko ok. Ei sillä, että koskaan sanoisin ei, suuttuisin, tms… vaan koska haluaa ottaa huomioon minut siinä lapsen elämässä. Heidän sopimisensa ei liity pelkästään isään, äitiin ja lapseen, vaan myös minuun, minun lapseeni ja meidän elämään.
Öööö, siis käytännössä teidän arjessa on SUN lapsi, ja tuo kaikki taahtuu siis sun lapsen ympärillä. Joka toinen viikonloppu vierailevan lapsen kanssa ei arjen ajankäyttöön törmää ollenkaan. Teillä on molemmilla lapsia, ja tuossahan sinä hyödyt siitä, että mies huolehtii arjessa sun lapsesta. Ei puhuta yhtään samasta asiasta kuin ap:n kanssa. Teillä perheiytyminen on onnistunut, koska tilanteet tasavertaiset, kuitenkin siten, että sinä tuskin kuormitut miehen lapsesta, vaan jos joku kuormittuu niin mies sinun lapsesta. Mut kiva jos perhe-elämä sujuu
Öööö, siis jos ymmärsit, hoidan pääasiassa yksin molemmat lapset miehen töiden takia. Näin olisi myöskin, jos olisimme lapseni isän kanssa yhdessä vielä. Se olisi myöskin niin, että miehen lapsen hoitaisi pääasiassa lapsen äiti, jos olisivat yhdessä vielä.
Kamala ajatustapa, että toinen, tasavertainen puoliso, vanhempi - oli sitten "puolikas" tai "täysi", olisi lastenhoitoapu.
Tiedoksi, jos tämä nyt sinua ihmetyttää; kumpikaan meistä ei kuormitu kummankaan lapsista, vaikka minä pääosin aikani oman työni ulkopuolella lapsen/lasten kanssa vietänkin - ml. lomat ja juhlapyhät. Jos arki alkaa väsyttää toista, silloin avataan se suu, kerrotaan, että nyt väsyttää, ja annetaan toiselle aikaa vetäytyä. Silloin toinen on lapsen/lasten kanssa. Näinhän se on myös "yhdinperheessä" - tai ainakin pitäisi olla.
Miksi jauhat omasta tilanteestasi, jossa sinä et kuormitu oman lapsesi etkä miehesi lapsen hoitamisesta??? Ap on avannut tämän ketjun, koska hän kuormittuu mitä suurimmassa määrin siitä, että hän ei pääse opintoihinsa, koska mies pakottaa hänet hoitamaan lastaan, vaikka ap:n pitäisi samalla olla luennolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hyvä, että miehesi on nyt hieman avannut silmiään, ja ymmärtää (ehkä), että et voi enää olla poissa töistä.
Meillä on uusperhe; mieheni lapsi asuu äitinsä kanssa, ja lapsi meillä joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan. Minulla lapsi, joka asuu minun ja mieheni kanssa, ja lapsi isällään joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan.
Olemme olleet yhdessä nyt viisi vuotta. Aluksi meilläkin oli tuota, mitä moni täällä sanookin; vanhemmat kantavat vastuun lapsesta, ei äiti-/isäpuolet. Vuosi mentiin niin, että minä hoidin oman lapseni ja mies omansa aamusta iltaan, oli kyse sitten ruoasta, kylvettämisestä, vahtimisesta, yms.
Lopulta sitä tajusi, että kyllähän tässä aika tosissaan ollaan, tutustutettiin lapset toisiinsa, tuli muutto yhteen… ja pulassa oltiin. Olimme molemmat tottuneet siihen, että hoidamme ja kasvatamme omat lapsemme. Alkoi uusi totuttelu siihen, että olemme yksi perhe, kaikki me neljä.
Nyt viiden vuoden jälkeen homma menee niin, että lapsen hoitaa se, joka pystyy. Miehelläni on suurempi palkka, joten kun mieheni tekee ylitöitä, minä haen miehen lapsen meille, vahdin, hoidan ja hoivaan. Meillä on sääntö, että kerron sitten, kun omat voimani alkavat loppumaan, ja mies "ei saa" olla enää ylitöissä. Viikonloput ovat vapaana, ja halutessani saan nukkua pidempään, mies keittää kahvit, tekee kotitöitä, yms.
Mistä päästäänkin siihen, että meillä molemmilla on oletuksena, että se kumpi pystyy hoitamaan, hoitaa. Se on käytännössä elinehto jokaisessa lapsiperheessä. Jos molemmilla menoa tai tärkeää työtä, yritetään saada joku muu hoitamaan lasta/lapsia.
Nyt sitten se tärkein; kumpikaan meistä ei vähättele toisen harrastuksia, työntekoa tai menoja. Kaikki yhtä tärkeitä siinä, missä perheen yhteinenkin aika. Jos jommalla kummalla on omia menoja liikaa, pyydetään toista pysähtymään, ja silloin pysähdytään.
Ei ole sinun lapsia, ei minun lapsia, on meidän lapset. Meidän arki. Meidän perhe.Tietysti juridisesti huoltaja on vastuussa loppukädessä lapsestaan, mutta esimerkiksi ennen kuin mieheni sopii lapsen äidin kanssa jonkun päivän vaihdosta, hän kysyy ensimmäisenä minulta, että onko ok. Ei sillä, että koskaan sanoisin ei, suuttuisin, tms… vaan koska haluaa ottaa huomioon minut siinä lapsen elämässä. Heidän sopimisensa ei liity pelkästään isään, äitiin ja lapseen, vaan myös minuun, minun lapseeni ja meidän elämään.
Et voi verrata ap:ta teidän tilanteeseen, koska teillä molemmilla on lapsia ja suhteenne siten tasavertainen. Ap on lapseton.
Jos sinulla on lapsia, haluaisitko heidän elämäänsä ihmisen, joka haluaa vain osittain olla heidän elämässään vain, koska hänellä itsellään ei ole lapsia?
Jos valitsee elää elämäänsä ihmisen kanssa, jolla on lapsi, kyllä se lapsi kuuluu siihen parisuhteeseen, vaikka itsellä ei lapsia olisikaan. Kyseessä tosiaan on paketti. Jos ei ole valmis siihen, ei pidä elää elämäänsä ihmisen kanssa, jolla on lapsi. Piste.
Jollakin tavalla tulee nyt mieleen, että ihmiset osaavat olla kamalan itsekkäitä. "Mutta kun minä rakastan häntä, mutta en tuota lasta." Kyllä mahtaa alapäätä kutittaa.Muistakaa, että lapset eivät pyytäneet teitä elämäänsä. Ikinä. Koskaan. Te valitsitte olla juuri niiden lasten elämässä, ja silloin mennään lapsen ehdoilla tai ei ollenkaan.
Eli mielestäsi ap:n pitää olla luennoilta pois ja viivästyttää valmistumistaan miehen lapsen takia?
Ei, vaan mielestäni aikuisten pitäisi sopia ja keskustella keskenään, kuinka hoidetaan. Ei niin, että ap tai kukaan muukaan äiti-/isäpuoli olisi vastuusta vapaa, koska "sun, eikä mun".
Mielestäni ap on ihanasti ottanut vastaan puolisonsa lapsen, mutta puoliso kohtelee ap:ta hyväkskäyttäen. Siinä se vika. Ei se, että ap olisi ottanut "liikaa" vastuuta lapsesta. Koska mitä, jos se olisi yhteinen? Aivan samalla tavalla siinäkin tilanteessa on keskustelun paikka, eikä niin, että ap pistäisi suun suppuun, antaisi koulun mennä ohi, koska "meidän lapsi".
Vielä tiivistetysti; ongelma ei ole se, kenen lapsi kyseessä - oli se sitten puolison, oma tai yhteinen. Ongelman ydin on miehen käytöksessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hyvä, että miehesi on nyt hieman avannut silmiään, ja ymmärtää (ehkä), että et voi enää olla poissa töistä.
Meillä on uusperhe; mieheni lapsi asuu äitinsä kanssa, ja lapsi meillä joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan. Minulla lapsi, joka asuu minun ja mieheni kanssa, ja lapsi isällään joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan.
Olemme olleet yhdessä nyt viisi vuotta. Aluksi meilläkin oli tuota, mitä moni täällä sanookin; vanhemmat kantavat vastuun lapsesta, ei äiti-/isäpuolet. Vuosi mentiin niin, että minä hoidin oman lapseni ja mies omansa aamusta iltaan, oli kyse sitten ruoasta, kylvettämisestä, vahtimisesta, yms.
Lopulta sitä tajusi, että kyllähän tässä aika tosissaan ollaan, tutustutettiin lapset toisiinsa, tuli muutto yhteen… ja pulassa oltiin. Olimme molemmat tottuneet siihen, että hoidamme ja kasvatamme omat lapsemme. Alkoi uusi totuttelu siihen, että olemme yksi perhe, kaikki me neljä.
Nyt viiden vuoden jälkeen homma menee niin, että lapsen hoitaa se, joka pystyy. Miehelläni on suurempi palkka, joten kun mieheni tekee ylitöitä, minä haen miehen lapsen meille, vahdin, hoidan ja hoivaan. Meillä on sääntö, että kerron sitten, kun omat voimani alkavat loppumaan, ja mies "ei saa" olla enää ylitöissä. Viikonloput ovat vapaana, ja halutessani saan nukkua pidempään, mies keittää kahvit, tekee kotitöitä, yms.
Mistä päästäänkin siihen, että meillä molemmilla on oletuksena, että se kumpi pystyy hoitamaan, hoitaa. Se on käytännössä elinehto jokaisessa lapsiperheessä. Jos molemmilla menoa tai tärkeää työtä, yritetään saada joku muu hoitamaan lasta/lapsia.
Nyt sitten se tärkein; kumpikaan meistä ei vähättele toisen harrastuksia, työntekoa tai menoja. Kaikki yhtä tärkeitä siinä, missä perheen yhteinenkin aika. Jos jommalla kummalla on omia menoja liikaa, pyydetään toista pysähtymään, ja silloin pysähdytään.
Ei ole sinun lapsia, ei minun lapsia, on meidän lapset. Meidän arki. Meidän perhe.Tietysti juridisesti huoltaja on vastuussa loppukädessä lapsestaan, mutta esimerkiksi ennen kuin mieheni sopii lapsen äidin kanssa jonkun päivän vaihdosta, hän kysyy ensimmäisenä minulta, että onko ok. Ei sillä, että koskaan sanoisin ei, suuttuisin, tms… vaan koska haluaa ottaa huomioon minut siinä lapsen elämässä. Heidän sopimisensa ei liity pelkästään isään, äitiin ja lapseen, vaan myös minuun, minun lapseeni ja meidän elämään.
Öööö, siis käytännössä teidän arjessa on SUN lapsi, ja tuo kaikki taahtuu siis sun lapsen ympärillä. Joka toinen viikonloppu vierailevan lapsen kanssa ei arjen ajankäyttöön törmää ollenkaan. Teillä on molemmilla lapsia, ja tuossahan sinä hyödyt siitä, että mies huolehtii arjessa sun lapsesta. Ei puhuta yhtään samasta asiasta kuin ap:n kanssa. Teillä perheiytyminen on onnistunut, koska tilanteet tasavertaiset, kuitenkin siten, että sinä tuskin kuormitut miehen lapsesta, vaan jos joku kuormittuu niin mies sinun lapsesta. Mut kiva jos perhe-elämä sujuu
Öööö, siis jos ymmärsit, hoidan pääasiassa yksin molemmat lapset miehen töiden takia. Näin olisi myöskin, jos olisimme lapseni isän kanssa yhdessä vielä. Se olisi myöskin niin, että miehen lapsen hoitaisi pääasiassa lapsen äiti, jos olisivat yhdessä vielä.
Kamala ajatustapa, että toinen, tasavertainen puoliso, vanhempi - oli sitten "puolikas" tai "täysi", olisi lastenhoitoapu.
Tiedoksi, jos tämä nyt sinua ihmetyttää; kumpikaan meistä ei kuormitu kummankaan lapsista, vaikka minä pääosin aikani oman työni ulkopuolella lapsen/lasten kanssa vietänkin - ml. lomat ja juhlapyhät. Jos arki alkaa väsyttää toista, silloin avataan se suu, kerrotaan, että nyt väsyttää, ja annetaan toiselle aikaa vetäytyä. Silloin toinen on lapsen/lasten kanssa. Näinhän se on myös "yhdinperheessä" - tai ainakin pitäisi olla.
Aivan. Mutta siis ymmärsin että miehen lapsi on teillä lähinnä vapaa-aikana, ei siis arkena? Mut ehkä sitten ymmärsin väärin. Eihän vapaa-ajalla lasten kanssa oleminen kai kuormitakaan. ILmeisesti et kuitenkaan jää miehen lapsen kanssa kotiin sairasta hoitamaan, kuskaa häntä aamuisin kouluun/hoitoon, illalla harrastuksiin jne? Jos näin, miehesi lapsi on ns viikonloppulapsi, eikä elä kanssasi koko arkea? Eri asia jos olis viikkoviikko. Ja uusperheitä on niin paljon erilaisia, ettei kukaan voi mennä sanelemaan mikä on oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hyvä, että miehesi on nyt hieman avannut silmiään, ja ymmärtää (ehkä), että et voi enää olla poissa töistä.
Meillä on uusperhe; mieheni lapsi asuu äitinsä kanssa, ja lapsi meillä joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan. Minulla lapsi, joka asuu minun ja mieheni kanssa, ja lapsi isällään joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan.
Olemme olleet yhdessä nyt viisi vuotta. Aluksi meilläkin oli tuota, mitä moni täällä sanookin; vanhemmat kantavat vastuun lapsesta, ei äiti-/isäpuolet. Vuosi mentiin niin, että minä hoidin oman lapseni ja mies omansa aamusta iltaan, oli kyse sitten ruoasta, kylvettämisestä, vahtimisesta, yms.
Lopulta sitä tajusi, että kyllähän tässä aika tosissaan ollaan, tutustutettiin lapset toisiinsa, tuli muutto yhteen… ja pulassa oltiin. Olimme molemmat tottuneet siihen, että hoidamme ja kasvatamme omat lapsemme. Alkoi uusi totuttelu siihen, että olemme yksi perhe, kaikki me neljä.
Nyt viiden vuoden jälkeen homma menee niin, että lapsen hoitaa se, joka pystyy. Miehelläni on suurempi palkka, joten kun mieheni tekee ylitöitä, minä haen miehen lapsen meille, vahdin, hoidan ja hoivaan. Meillä on sääntö, että kerron sitten, kun omat voimani alkavat loppumaan, ja mies "ei saa" olla enää ylitöissä. Viikonloput ovat vapaana, ja halutessani saan nukkua pidempään, mies keittää kahvit, tekee kotitöitä, yms.
Mistä päästäänkin siihen, että meillä molemmilla on oletuksena, että se kumpi pystyy hoitamaan, hoitaa. Se on käytännössä elinehto jokaisessa lapsiperheessä. Jos molemmilla menoa tai tärkeää työtä, yritetään saada joku muu hoitamaan lasta/lapsia.
Nyt sitten se tärkein; kumpikaan meistä ei vähättele toisen harrastuksia, työntekoa tai menoja. Kaikki yhtä tärkeitä siinä, missä perheen yhteinenkin aika. Jos jommalla kummalla on omia menoja liikaa, pyydetään toista pysähtymään, ja silloin pysähdytään.
Ei ole sinun lapsia, ei minun lapsia, on meidän lapset. Meidän arki. Meidän perhe.Tietysti juridisesti huoltaja on vastuussa loppukädessä lapsestaan, mutta esimerkiksi ennen kuin mieheni sopii lapsen äidin kanssa jonkun päivän vaihdosta, hän kysyy ensimmäisenä minulta, että onko ok. Ei sillä, että koskaan sanoisin ei, suuttuisin, tms… vaan koska haluaa ottaa huomioon minut siinä lapsen elämässä. Heidän sopimisensa ei liity pelkästään isään, äitiin ja lapseen, vaan myös minuun, minun lapseeni ja meidän elämään.
Öööö, siis käytännössä teidän arjessa on SUN lapsi, ja tuo kaikki taahtuu siis sun lapsen ympärillä. Joka toinen viikonloppu vierailevan lapsen kanssa ei arjen ajankäyttöön törmää ollenkaan. Teillä on molemmilla lapsia, ja tuossahan sinä hyödyt siitä, että mies huolehtii arjessa sun lapsesta. Ei puhuta yhtään samasta asiasta kuin ap:n kanssa. Teillä perheiytyminen on onnistunut, koska tilanteet tasavertaiset, kuitenkin siten, että sinä tuskin kuormitut miehen lapsesta, vaan jos joku kuormittuu niin mies sinun lapsesta. Mut kiva jos perhe-elämä sujuu
Öööö, siis jos ymmärsit, hoidan pääasiassa yksin molemmat lapset miehen töiden takia. Näin olisi myöskin, jos olisimme lapseni isän kanssa yhdessä vielä. Se olisi myöskin niin, että miehen lapsen hoitaisi pääasiassa lapsen äiti, jos olisivat yhdessä vielä.
Kamala ajatustapa, että toinen, tasavertainen puoliso, vanhempi - oli sitten "puolikas" tai "täysi", olisi lastenhoitoapu.
Tiedoksi, jos tämä nyt sinua ihmetyttää; kumpikaan meistä ei kuormitu kummankaan lapsista, vaikka minä pääosin aikani oman työni ulkopuolella lapsen/lasten kanssa vietänkin - ml. lomat ja juhlapyhät. Jos arki alkaa väsyttää toista, silloin avataan se suu, kerrotaan, että nyt väsyttää, ja annetaan toiselle aikaa vetäytyä. Silloin toinen on lapsen/lasten kanssa. Näinhän se on myös "yhdinperheessä" - tai ainakin pitäisi olla.
Miksi jauhat omasta tilanteestasi, jossa sinä et kuormitu oman lapsesi etkä miehesi lapsen hoitamisesta??? Ap on avannut tämän ketjun, koska hän kuormittuu mitä suurimmassa määrin siitä, että hän ei pääse opintoihinsa, koska mies pakottaa hänet hoitamaan lastaan, vaikka ap:n pitäisi samalla olla luennolla.
Vastasin minulle osoitettuun kommenttiin, jos omaat yhtään luetun ymmärtämistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hyvä, että miehesi on nyt hieman avannut silmiään, ja ymmärtää (ehkä), että et voi enää olla poissa töistä.
Meillä on uusperhe; mieheni lapsi asuu äitinsä kanssa, ja lapsi meillä joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan. Minulla lapsi, joka asuu minun ja mieheni kanssa, ja lapsi isällään joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan.
Olemme olleet yhdessä nyt viisi vuotta. Aluksi meilläkin oli tuota, mitä moni täällä sanookin; vanhemmat kantavat vastuun lapsesta, ei äiti-/isäpuolet. Vuosi mentiin niin, että minä hoidin oman lapseni ja mies omansa aamusta iltaan, oli kyse sitten ruoasta, kylvettämisestä, vahtimisesta, yms.
Lopulta sitä tajusi, että kyllähän tässä aika tosissaan ollaan, tutustutettiin lapset toisiinsa, tuli muutto yhteen… ja pulassa oltiin. Olimme molemmat tottuneet siihen, että hoidamme ja kasvatamme omat lapsemme. Alkoi uusi totuttelu siihen, että olemme yksi perhe, kaikki me neljä.
Nyt viiden vuoden jälkeen homma menee niin, että lapsen hoitaa se, joka pystyy. Miehelläni on suurempi palkka, joten kun mieheni tekee ylitöitä, minä haen miehen lapsen meille, vahdin, hoidan ja hoivaan. Meillä on sääntö, että kerron sitten, kun omat voimani alkavat loppumaan, ja mies "ei saa" olla enää ylitöissä. Viikonloput ovat vapaana, ja halutessani saan nukkua pidempään, mies keittää kahvit, tekee kotitöitä, yms.
Mistä päästäänkin siihen, että meillä molemmilla on oletuksena, että se kumpi pystyy hoitamaan, hoitaa. Se on käytännössä elinehto jokaisessa lapsiperheessä. Jos molemmilla menoa tai tärkeää työtä, yritetään saada joku muu hoitamaan lasta/lapsia.
Nyt sitten se tärkein; kumpikaan meistä ei vähättele toisen harrastuksia, työntekoa tai menoja. Kaikki yhtä tärkeitä siinä, missä perheen yhteinenkin aika. Jos jommalla kummalla on omia menoja liikaa, pyydetään toista pysähtymään, ja silloin pysähdytään.
Ei ole sinun lapsia, ei minun lapsia, on meidän lapset. Meidän arki. Meidän perhe.Tietysti juridisesti huoltaja on vastuussa loppukädessä lapsestaan, mutta esimerkiksi ennen kuin mieheni sopii lapsen äidin kanssa jonkun päivän vaihdosta, hän kysyy ensimmäisenä minulta, että onko ok. Ei sillä, että koskaan sanoisin ei, suuttuisin, tms… vaan koska haluaa ottaa huomioon minut siinä lapsen elämässä. Heidän sopimisensa ei liity pelkästään isään, äitiin ja lapseen, vaan myös minuun, minun lapseeni ja meidän elämään.
Et voi verrata ap:ta teidän tilanteeseen, koska teillä molemmilla on lapsia ja suhteenne siten tasavertainen. Ap on lapseton.
Puolison lasta tulee kohdella kuin omaansa tai sitten poistua molempien elämästä, jos ei siihen pysty.
Luetko ketjua ollenkaan? Lasten biologiset vanhemmat eivät hoida itse lapsiaan vaan odottavat että ap, yliopisto-opiskelija, jättää opinnot väliin, hoitaa sairaita lapsia jotka eivät ole hänen, hoitaa lapsia kesälomat, hoitaa lapsia koulun jälkeen....koska vanhemmat eivät itse viitsi. VANHEMMAT EIVÄT VIITSI tai halua tai eivät halua järjestää ja maksaa lastenhoitoa joten ap:n pitäisi laittaa yliopisto-opinnot jäihin ja hoitaa lapsia jotka EIVÄT OLE HÄNEN.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hyvä, että miehesi on nyt hieman avannut silmiään, ja ymmärtää (ehkä), että et voi enää olla poissa töistä.
Meillä on uusperhe; mieheni lapsi asuu äitinsä kanssa, ja lapsi meillä joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan. Minulla lapsi, joka asuu minun ja mieheni kanssa, ja lapsi isällään joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan.
Olemme olleet yhdessä nyt viisi vuotta. Aluksi meilläkin oli tuota, mitä moni täällä sanookin; vanhemmat kantavat vastuun lapsesta, ei äiti-/isäpuolet. Vuosi mentiin niin, että minä hoidin oman lapseni ja mies omansa aamusta iltaan, oli kyse sitten ruoasta, kylvettämisestä, vahtimisesta, yms.
Lopulta sitä tajusi, että kyllähän tässä aika tosissaan ollaan, tutustutettiin lapset toisiinsa, tuli muutto yhteen… ja pulassa oltiin. Olimme molemmat tottuneet siihen, että hoidamme ja kasvatamme omat lapsemme. Alkoi uusi totuttelu siihen, että olemme yksi perhe, kaikki me neljä.
Nyt viiden vuoden jälkeen homma menee niin, että lapsen hoitaa se, joka pystyy. Miehelläni on suurempi palkka, joten kun mieheni tekee ylitöitä, minä haen miehen lapsen meille, vahdin, hoidan ja hoivaan. Meillä on sääntö, että kerron sitten, kun omat voimani alkavat loppumaan, ja mies "ei saa" olla enää ylitöissä. Viikonloput ovat vapaana, ja halutessani saan nukkua pidempään, mies keittää kahvit, tekee kotitöitä, yms.
Mistä päästäänkin siihen, että meillä molemmilla on oletuksena, että se kumpi pystyy hoitamaan, hoitaa. Se on käytännössä elinehto jokaisessa lapsiperheessä. Jos molemmilla menoa tai tärkeää työtä, yritetään saada joku muu hoitamaan lasta/lapsia.
Nyt sitten se tärkein; kumpikaan meistä ei vähättele toisen harrastuksia, työntekoa tai menoja. Kaikki yhtä tärkeitä siinä, missä perheen yhteinenkin aika. Jos jommalla kummalla on omia menoja liikaa, pyydetään toista pysähtymään, ja silloin pysähdytään.
Ei ole sinun lapsia, ei minun lapsia, on meidän lapset. Meidän arki. Meidän perhe.Tietysti juridisesti huoltaja on vastuussa loppukädessä lapsestaan, mutta esimerkiksi ennen kuin mieheni sopii lapsen äidin kanssa jonkun päivän vaihdosta, hän kysyy ensimmäisenä minulta, että onko ok. Ei sillä, että koskaan sanoisin ei, suuttuisin, tms… vaan koska haluaa ottaa huomioon minut siinä lapsen elämässä. Heidän sopimisensa ei liity pelkästään isään, äitiin ja lapseen, vaan myös minuun, minun lapseeni ja meidän elämään.
Et voi verrata ap:ta teidän tilanteeseen, koska teillä molemmilla on lapsia ja suhteenne siten tasavertainen. Ap on lapseton.
Puolison lasta tulee kohdella kuin omaansa tai sitten poistua molempien elämästä, jos ei siihen pysty.
Eli ap:n täytyy kohdella lapsia, kuten heidän vanhempansa tekevät? Sysätä hoito täysin jonkun muun harteille. Ap kohtelee lapsia hyvin ja tekee paljon paljon enemmän kuin tarpeeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hyvä, että miehesi on nyt hieman avannut silmiään, ja ymmärtää (ehkä), että et voi enää olla poissa töistä.
Meillä on uusperhe; mieheni lapsi asuu äitinsä kanssa, ja lapsi meillä joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan. Minulla lapsi, joka asuu minun ja mieheni kanssa, ja lapsi isällään joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan.
Olemme olleet yhdessä nyt viisi vuotta. Aluksi meilläkin oli tuota, mitä moni täällä sanookin; vanhemmat kantavat vastuun lapsesta, ei äiti-/isäpuolet. Vuosi mentiin niin, että minä hoidin oman lapseni ja mies omansa aamusta iltaan, oli kyse sitten ruoasta, kylvettämisestä, vahtimisesta, yms.
Lopulta sitä tajusi, että kyllähän tässä aika tosissaan ollaan, tutustutettiin lapset toisiinsa, tuli muutto yhteen… ja pulassa oltiin. Olimme molemmat tottuneet siihen, että hoidamme ja kasvatamme omat lapsemme. Alkoi uusi totuttelu siihen, että olemme yksi perhe, kaikki me neljä.
Nyt viiden vuoden jälkeen homma menee niin, että lapsen hoitaa se, joka pystyy. Miehelläni on suurempi palkka, joten kun mieheni tekee ylitöitä, minä haen miehen lapsen meille, vahdin, hoidan ja hoivaan. Meillä on sääntö, että kerron sitten, kun omat voimani alkavat loppumaan, ja mies "ei saa" olla enää ylitöissä. Viikonloput ovat vapaana, ja halutessani saan nukkua pidempään, mies keittää kahvit, tekee kotitöitä, yms.
Mistä päästäänkin siihen, että meillä molemmilla on oletuksena, että se kumpi pystyy hoitamaan, hoitaa. Se on käytännössä elinehto jokaisessa lapsiperheessä. Jos molemmilla menoa tai tärkeää työtä, yritetään saada joku muu hoitamaan lasta/lapsia.
Nyt sitten se tärkein; kumpikaan meistä ei vähättele toisen harrastuksia, työntekoa tai menoja. Kaikki yhtä tärkeitä siinä, missä perheen yhteinenkin aika. Jos jommalla kummalla on omia menoja liikaa, pyydetään toista pysähtymään, ja silloin pysähdytään.
Ei ole sinun lapsia, ei minun lapsia, on meidän lapset. Meidän arki. Meidän perhe.Tietysti juridisesti huoltaja on vastuussa loppukädessä lapsestaan, mutta esimerkiksi ennen kuin mieheni sopii lapsen äidin kanssa jonkun päivän vaihdosta, hän kysyy ensimmäisenä minulta, että onko ok. Ei sillä, että koskaan sanoisin ei, suuttuisin, tms… vaan koska haluaa ottaa huomioon minut siinä lapsen elämässä. Heidän sopimisensa ei liity pelkästään isään, äitiin ja lapseen, vaan myös minuun, minun lapseeni ja meidän elämään.
Öööö, siis käytännössä teidän arjessa on SUN lapsi, ja tuo kaikki taahtuu siis sun lapsen ympärillä. Joka toinen viikonloppu vierailevan lapsen kanssa ei arjen ajankäyttöön törmää ollenkaan. Teillä on molemmilla lapsia, ja tuossahan sinä hyödyt siitä, että mies huolehtii arjessa sun lapsesta. Ei puhuta yhtään samasta asiasta kuin ap:n kanssa. Teillä perheiytyminen on onnistunut, koska tilanteet tasavertaiset, kuitenkin siten, että sinä tuskin kuormitut miehen lapsesta, vaan jos joku kuormittuu niin mies sinun lapsesta. Mut kiva jos perhe-elämä sujuu
Öööö, siis jos ymmärsit, hoidan pääasiassa yksin molemmat lapset miehen töiden takia. Näin olisi myöskin, jos olisimme lapseni isän kanssa yhdessä vielä. Se olisi myöskin niin, että miehen lapsen hoitaisi pääasiassa lapsen äiti, jos olisivat yhdessä vielä.
Kamala ajatustapa, että toinen, tasavertainen puoliso, vanhempi - oli sitten "puolikas" tai "täysi", olisi lastenhoitoapu.
Tiedoksi, jos tämä nyt sinua ihmetyttää; kumpikaan meistä ei kuormitu kummankaan lapsista, vaikka minä pääosin aikani oman työni ulkopuolella lapsen/lasten kanssa vietänkin - ml. lomat ja juhlapyhät. Jos arki alkaa väsyttää toista, silloin avataan se suu, kerrotaan, että nyt väsyttää, ja annetaan toiselle aikaa vetäytyä. Silloin toinen on lapsen/lasten kanssa. Näinhän se on myös "yhdinperheessä" - tai ainakin pitäisi olla.
Aivan. Mutta siis ymmärsin että miehen lapsi on teillä lähinnä vapaa-aikana, ei siis arkena? Mut ehkä sitten ymmärsin väärin. Eihän vapaa-ajalla lasten kanssa oleminen kai kuormitakaan. ILmeisesti et kuitenkaan jää miehen lapsen kanssa kotiin sairasta hoitamaan, kuskaa häntä aamuisin kouluun/hoitoon, illalla harrastuksiin jne? Jos näin, miehesi lapsi on ns viikonloppulapsi, eikä elä kanssasi koko arkea? Eri asia jos olis viikkoviikko. Ja uusperheitä on niin paljon erilaisia, ettei kukaan voi mennä sanelemaan mikä on oikein.
Miehen lapsi ei ole meillä viikko/viikko. Useamman kerran viikossa kyllä, ja kuskailen lasta harrastuksiin, äidilleen, äidiltä, jne. Jos minulla on lomapäivä, otan hänet meille, jotta päivähoitoon ei tarvitse mennä. Hän ei siis ole vain viikonloppulapsi.
Viikko/viikko ei onnistu, koska asumme eri paikkakunnilla, ja lapsen hoito ja tuleva koulu vaikeutuisi huomattavasti, joten olemme ratkaisseet asian näin.
Tässä se syy, miksi itse sanoin kaikille miehille, joilla oli lapsia, ei kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
...Näistä em asioista johtuen haluni olla "äitipuoli" on lähes nolla. Pidän lapsista, enkä haluaisi yhdenkään lapsen joutuvan kärsimään. Olen kuitenkin sanoutunut irti kaikesta lapsiin liittyvästä vastuusta ja huolenpidosta, enkä enää järjestä yhtään mitään heidän kanssaan. Mies hoitakoot lapsensa yhdessä exänsä kanssa, minä olen saanut tarpeekseni siihen soppaan osallistumisesta. Lapsia kohtelen hyvin ja lämpimästi, siinä kaikki...
Tässähän se on mun mielestä ainoa äiti- tai isäpuolen velvollisuus. Kohdella lapsia hyvin ja lämpimästi. Se riittää, siihenkään ei kaikki pysty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hyvä, että miehesi on nyt hieman avannut silmiään, ja ymmärtää (ehkä), että et voi enää olla poissa töistä.
Meillä on uusperhe; mieheni lapsi asuu äitinsä kanssa, ja lapsi meillä joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan. Minulla lapsi, joka asuu minun ja mieheni kanssa, ja lapsi isällään joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan.
Olemme olleet yhdessä nyt viisi vuotta. Aluksi meilläkin oli tuota, mitä moni täällä sanookin; vanhemmat kantavat vastuun lapsesta, ei äiti-/isäpuolet. Vuosi mentiin niin, että minä hoidin oman lapseni ja mies omansa aamusta iltaan, oli kyse sitten ruoasta, kylvettämisestä, vahtimisesta, yms.
Lopulta sitä tajusi, että kyllähän tässä aika tosissaan ollaan, tutustutettiin lapset toisiinsa, tuli muutto yhteen… ja pulassa oltiin. Olimme molemmat tottuneet siihen, että hoidamme ja kasvatamme omat lapsemme. Alkoi uusi totuttelu siihen, että olemme yksi perhe, kaikki me neljä.
Nyt viiden vuoden jälkeen homma menee niin, että lapsen hoitaa se, joka pystyy. Miehelläni on suurempi palkka, joten kun mieheni tekee ylitöitä, minä haen miehen lapsen meille, vahdin, hoidan ja hoivaan. Meillä on sääntö, että kerron sitten, kun omat voimani alkavat loppumaan, ja mies "ei saa" olla enää ylitöissä. Viikonloput ovat vapaana, ja halutessani saan nukkua pidempään, mies keittää kahvit, tekee kotitöitä, yms.
Mistä päästäänkin siihen, että meillä molemmilla on oletuksena, että se kumpi pystyy hoitamaan, hoitaa. Se on käytännössä elinehto jokaisessa lapsiperheessä. Jos molemmilla menoa tai tärkeää työtä, yritetään saada joku muu hoitamaan lasta/lapsia.
Nyt sitten se tärkein; kumpikaan meistä ei vähättele toisen harrastuksia, työntekoa tai menoja. Kaikki yhtä tärkeitä siinä, missä perheen yhteinenkin aika. Jos jommalla kummalla on omia menoja liikaa, pyydetään toista pysähtymään, ja silloin pysähdytään.
Ei ole sinun lapsia, ei minun lapsia, on meidän lapset. Meidän arki. Meidän perhe.Tietysti juridisesti huoltaja on vastuussa loppukädessä lapsestaan, mutta esimerkiksi ennen kuin mieheni sopii lapsen äidin kanssa jonkun päivän vaihdosta, hän kysyy ensimmäisenä minulta, että onko ok. Ei sillä, että koskaan sanoisin ei, suuttuisin, tms… vaan koska haluaa ottaa huomioon minut siinä lapsen elämässä. Heidän sopimisensa ei liity pelkästään isään, äitiin ja lapseen, vaan myös minuun, minun lapseeni ja meidän elämään.
Et voi verrata ap:ta teidän tilanteeseen, koska teillä molemmilla on lapsia ja suhteenne siten tasavertainen. Ap on lapseton.
Puolison lasta tulee kohdella kuin omaansa tai sitten poistua molempien elämästä, jos ei siihen pysty.
Eli ap:n täytyy kohdella lapsia, kuten heidän vanhempansa tekevät? Sysätä hoito täysin jonkun muun harteille. Ap kohtelee lapsia hyvin ja tekee paljon paljon enemmän kuin tarpeeksi.
Lue uudelleen; Puolison lasta tulee kohdella kuin omaansa tai sitten poistua molempien elämästä, jos ei siihen pysty.
En kirjoittanut; ap ei kohtele lasta kuin omaansa, ap ei tee tarpeeksi, ap:n pitää kohdella lasta kuin lapsen omat vanhemmat.
Jos katsoit ollenkaan, kommenttini ei ollut ap:lle osoitettu, vaan toiselle kommentoijalle.
Tuo asia tulisi ratkaista, kuten ydinperheessä asia ratkaistaisiin. Nyt vain osapuolia on enemmän. That's it. Pöydän ääreen miehen kanssa ja suut puhtaaksi. Eihän siellä ydinperheessäkään vain toinen hääräile lasten kanssa unohtaen työt/opiskelun, jotta vain toinen saa mennä, tulla ja tehdä? Pointtihan tässä ei siis ole se, kenen lasta hoidetaan, vaikka siihen nyt kaikki tarttuukin. Siksi kommenttini, joka ei ollut ap:lle osoitettu; Puolison lasta tulee kohdella kuin omaansa tai sitten poistua molempien elämästä, jos ei siihen pysty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
...Näistä em asioista johtuen haluni olla "äitipuoli" on lähes nolla. Pidän lapsista, enkä haluaisi yhdenkään lapsen joutuvan kärsimään. Olen kuitenkin sanoutunut irti kaikesta lapsiin liittyvästä vastuusta ja huolenpidosta, enkä enää järjestä yhtään mitään heidän kanssaan. Mies hoitakoot lapsensa yhdessä exänsä kanssa, minä olen saanut tarpeekseni siihen soppaan osallistumisesta. Lapsia kohtelen hyvin ja lämpimästi, siinä kaikki...
Tässähän se on mun mielestä ainoa äiti- tai isäpuolen velvollisuus. Kohdella lapsia hyvin ja lämpimästi. Se riittää, siihenkään ei kaikki pysty.
Eikö se ole hyvää kohtelua, jos lasta hoivaa ja antaa turvaa? Antaa iltapalan, peittelee sänkyyn, kertoo kuinka paljon rakastaa, iloitsee lapsen kanssa, tuntee surua lapsen kanssa, iloitsee lapsesta, tuntee surua lapsesta…. Jos parisuhteessa, oli lapsi oma tai ei, tuntee itsensä lastenhoitajaksi, se ei ole OK. Joko asialle on tehtävä yhdessä jotain sen puolison kanssa tai sitten olla ilman puolisoa. Jos puoliso ei kykene toisen tunteita kunnioittamaan sen verran, että ne tunteet otetaan huomioon, parisuhde on väärä. Niin yksinkertaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
...Näistä em asioista johtuen haluni olla "äitipuoli" on lähes nolla. Pidän lapsista, enkä haluaisi yhdenkään lapsen joutuvan kärsimään. Olen kuitenkin sanoutunut irti kaikesta lapsiin liittyvästä vastuusta ja huolenpidosta, enkä enää järjestä yhtään mitään heidän kanssaan. Mies hoitakoot lapsensa yhdessä exänsä kanssa, minä olen saanut tarpeekseni siihen soppaan osallistumisesta. Lapsia kohtelen hyvin ja lämpimästi, siinä kaikki...
Tässähän se on mun mielestä ainoa äiti- tai isäpuolen velvollisuus. Kohdella lapsia hyvin ja lämpimästi. Se riittää, siihenkään ei kaikki pysty.
Eikö se ole hyvää kohtelua, jos lasta hoivaa ja antaa turvaa? Antaa iltapalan, peittelee sänkyyn, kertoo kuinka paljon rakastaa, iloitsee lapsen kanssa, tuntee surua lapsen kanssa, iloitsee lapsesta, tuntee surua lapsesta…. Jos parisuhteessa, oli lapsi oma tai ei, tuntee itsensä lastenhoitajaksi, se ei ole OK. Joko asialle on tehtävä yhdessä jotain sen puolison kanssa tai sitten olla ilman puolisoa. Jos puoliso ei kykene toisen tunteita kunnioittamaan sen verran, että ne tunteet otetaan huomioon, parisuhde on väärä. Niin yksinkertaista.
Vastasin vain tuolle lainaamalleni kirjoittajalle, en ap:lle. Ap tekee enemmän kuin bioäiti- ja isä, hänelle vastasinkin jo ensimmäisillä sivuilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hyvä, että miehesi on nyt hieman avannut silmiään, ja ymmärtää (ehkä), että et voi enää olla poissa töistä.
Meillä on uusperhe; mieheni lapsi asuu äitinsä kanssa, ja lapsi meillä joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan. Minulla lapsi, joka asuu minun ja mieheni kanssa, ja lapsi isällään joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan.
Olemme olleet yhdessä nyt viisi vuotta. Aluksi meilläkin oli tuota, mitä moni täällä sanookin; vanhemmat kantavat vastuun lapsesta, ei äiti-/isäpuolet. Vuosi mentiin niin, että minä hoidin oman lapseni ja mies omansa aamusta iltaan, oli kyse sitten ruoasta, kylvettämisestä, vahtimisesta, yms.
Lopulta sitä tajusi, että kyllähän tässä aika tosissaan ollaan, tutustutettiin lapset toisiinsa, tuli muutto yhteen… ja pulassa oltiin. Olimme molemmat tottuneet siihen, että hoidamme ja kasvatamme omat lapsemme. Alkoi uusi totuttelu siihen, että olemme yksi perhe, kaikki me neljä.
Nyt viiden vuoden jälkeen homma menee niin, että lapsen hoitaa se, joka pystyy. Miehelläni on suurempi palkka, joten kun mieheni tekee ylitöitä, minä haen miehen lapsen meille, vahdin, hoidan ja hoivaan. Meillä on sääntö, että kerron sitten, kun omat voimani alkavat loppumaan, ja mies "ei saa" olla enää ylitöissä. Viikonloput ovat vapaana, ja halutessani saan nukkua pidempään, mies keittää kahvit, tekee kotitöitä, yms.
Mistä päästäänkin siihen, että meillä molemmilla on oletuksena, että se kumpi pystyy hoitamaan, hoitaa. Se on käytännössä elinehto jokaisessa lapsiperheessä. Jos molemmilla menoa tai tärkeää työtä, yritetään saada joku muu hoitamaan lasta/lapsia.
Nyt sitten se tärkein; kumpikaan meistä ei vähättele toisen harrastuksia, työntekoa tai menoja. Kaikki yhtä tärkeitä siinä, missä perheen yhteinenkin aika. Jos jommalla kummalla on omia menoja liikaa, pyydetään toista pysähtymään, ja silloin pysähdytään.
Ei ole sinun lapsia, ei minun lapsia, on meidän lapset. Meidän arki. Meidän perhe.Tietysti juridisesti huoltaja on vastuussa loppukädessä lapsestaan, mutta esimerkiksi ennen kuin mieheni sopii lapsen äidin kanssa jonkun päivän vaihdosta, hän kysyy ensimmäisenä minulta, että onko ok. Ei sillä, että koskaan sanoisin ei, suuttuisin, tms… vaan koska haluaa ottaa huomioon minut siinä lapsen elämässä. Heidän sopimisensa ei liity pelkästään isään, äitiin ja lapseen, vaan myös minuun, minun lapseeni ja meidän elämään.
Et voi verrata ap:ta teidän tilanteeseen, koska teillä molemmilla on lapsia ja suhteenne siten tasavertainen. Ap on lapseton.
Puolison lasta tulee kohdella kuin omaansa tai sitten poistua molempien elämästä, jos ei siihen pysty.
Eli ap:n täytyy kohdella lapsia, kuten heidän vanhempansa tekevät? Sysätä hoito täysin jonkun muun harteille. Ap kohtelee lapsia hyvin ja tekee paljon paljon enemmän kuin tarpeeksi.
Lue uudelleen; Puolison lasta tulee kohdella kuin omaansa tai sitten poistua molempien elämästä, jos ei siihen pysty.
En kirjoittanut; ap ei kohtele lasta kuin omaansa, ap ei tee tarpeeksi, ap:n pitää kohdella lasta kuin lapsen omat vanhemmat.
Jos katsoit ollenkaan, kommenttini ei ollut ap:lle osoitettu, vaan toiselle kommentoijalle.Tuo asia tulisi ratkaista, kuten ydinperheessä asia ratkaistaisiin. Nyt vain osapuolia on enemmän. That's it. Pöydän ääreen miehen kanssa ja suut puhtaaksi. Eihän siellä ydinperheessäkään vain toinen hääräile lasten kanssa unohtaen työt/opiskelun, jotta vain toinen saa mennä, tulla ja tehdä? Pointtihan tässä ei siis ole se, kenen lasta hoidetaan, vaikka siihen nyt kaikki tarttuukin. Siksi kommenttini, joka ei ollut ap:lle osoitettu; Puolison lasta tulee kohdella kuin omaansa tai sitten poistua molempien elämästä, jos ei siihen pysty.
En oikein nyt pääse kärryille siitä, että mikä on pointtisi ja miten juttusi liittyy tähän ketjuun. Tässä ketjussa pohditaan ap:n tilannetta ja annetaan ap:lle neuvoja, koska ap niitä pyysi. Voisitko pysyä ketjun aiheessa tai avata omasta aiheestasi toisen ketjun?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hyvä, että miehesi on nyt hieman avannut silmiään, ja ymmärtää (ehkä), että et voi enää olla poissa töistä.
Meillä on uusperhe; mieheni lapsi asuu äitinsä kanssa, ja lapsi meillä joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan. Minulla lapsi, joka asuu minun ja mieheni kanssa, ja lapsi isällään joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan.
Olemme olleet yhdessä nyt viisi vuotta. Aluksi meilläkin oli tuota, mitä moni täällä sanookin; vanhemmat kantavat vastuun lapsesta, ei äiti-/isäpuolet. Vuosi mentiin niin, että minä hoidin oman lapseni ja mies omansa aamusta iltaan, oli kyse sitten ruoasta, kylvettämisestä, vahtimisesta, yms.
Lopulta sitä tajusi, että kyllähän tässä aika tosissaan ollaan, tutustutettiin lapset toisiinsa, tuli muutto yhteen… ja pulassa oltiin. Olimme molemmat tottuneet siihen, että hoidamme ja kasvatamme omat lapsemme. Alkoi uusi totuttelu siihen, että olemme yksi perhe, kaikki me neljä.
Nyt viiden vuoden jälkeen homma menee niin, että lapsen hoitaa se, joka pystyy. Miehelläni on suurempi palkka, joten kun mieheni tekee ylitöitä, minä haen miehen lapsen meille, vahdin, hoidan ja hoivaan. Meillä on sääntö, että kerron sitten, kun omat voimani alkavat loppumaan, ja mies "ei saa" olla enää ylitöissä. Viikonloput ovat vapaana, ja halutessani saan nukkua pidempään, mies keittää kahvit, tekee kotitöitä, yms.
Mistä päästäänkin siihen, että meillä molemmilla on oletuksena, että se kumpi pystyy hoitamaan, hoitaa. Se on käytännössä elinehto jokaisessa lapsiperheessä. Jos molemmilla menoa tai tärkeää työtä, yritetään saada joku muu hoitamaan lasta/lapsia.
Nyt sitten se tärkein; kumpikaan meistä ei vähättele toisen harrastuksia, työntekoa tai menoja. Kaikki yhtä tärkeitä siinä, missä perheen yhteinenkin aika. Jos jommalla kummalla on omia menoja liikaa, pyydetään toista pysähtymään, ja silloin pysähdytään.
Ei ole sinun lapsia, ei minun lapsia, on meidän lapset. Meidän arki. Meidän perhe.Tietysti juridisesti huoltaja on vastuussa loppukädessä lapsestaan, mutta esimerkiksi ennen kuin mieheni sopii lapsen äidin kanssa jonkun päivän vaihdosta, hän kysyy ensimmäisenä minulta, että onko ok. Ei sillä, että koskaan sanoisin ei, suuttuisin, tms… vaan koska haluaa ottaa huomioon minut siinä lapsen elämässä. Heidän sopimisensa ei liity pelkästään isään, äitiin ja lapseen, vaan myös minuun, minun lapseeni ja meidän elämään.
Et voi verrata ap:ta teidän tilanteeseen, koska teillä molemmilla on lapsia ja suhteenne siten tasavertainen. Ap on lapseton.
Puolison lasta tulee kohdella kuin omaansa tai sitten poistua molempien elämästä, jos ei siihen pysty.
Höpö höpö. Riittää, että mieheni kohtelee lapsiani kunnioittavasti. Muuta ei tarvita.
Eli mielestäsi ap:n pitää olla luennoilta pois ja viivästyttää valmistumistaan miehen lapsen takia?