Lue keskustelun säännöt.
Liikaa vastuuta uusioperheen "äitinä"
Olenko ihan hirvittävän huono ihminen, kun mielestäni seuraava asia ei ole ihan oikein. Ensin hieman taustoja. Miehelläni on kaksi alle kouluikäistä lasta. Vuoroviikoin meillä ja äidillään. Mies ja lasten äiti on yrittäjiä ja hyvin kiireisiä tahoillaan. Itse olen opiskelija ja jäljellä olisi pari vuotta opintoja. Miehen kanssa olen seurustellut kohta 2v ja asumme yhdessä. Isäviikolla jos lapset sairastuvat, mieheni odottaa minun jäävän kotiin hoitamaan, koska en käy töissä ja poissaolot ovat siten ns sallitumpia. Nyt tänä syksynä lapset ovat olleet vuoroin paljon kipeänä isäviikollaan ja olen ollut paljon poissa koulusta. Kotona ei opiskelu oikein onnistu samalla, kun kaitsen lapsia. Asia harmittaa minua, enkä haluaisi opintojen venyvän. Olen ottanut asian puheeksi mieheni kanssa. Hänen mielestään minun on velvollisuus hoitaa lapset, koska hän maksaa suurimmaksi osaksi talouden kulut ja olemme riippuvaisia hänen yrityksensä tuloista. Olin myös kesällä lasten kanssa, kun päiväkodit olivat kiinni. Myös pari lasten äidin viikkoa hoidin heitä, kun äiti ei myöskään voi lomia pitää. Toinen lapsista aloittaa koulun ensi syksynä ja mieheni on kaavaillut, että hoidan menoni niin, että olen kotona kun pääsevät koulusta. Millaisia koulupäiviä ekaluokkalaisilla on? Lasten äiti on myös ehdottanut, että hänen viikoillaan lapsi tulisi meille ja hän hakisi, kun pääsee lähtemään kotiin ja myös tuleva kesäloma menisi minun hoivissani. Koulu on lähempänä meidän kotia. Mitä voin tehdä ja sanoa, kun minusta tämä nyt ei oikein ole oikein? Haluan olla avuksi ja lasten kanssa olen mielelläni, mutta tähtään tulevaan ammattiini ja haluan oman uran. Tuolloin voin myös osallistua paremmin talouden kuluihin tasavertaisesti. Miten lasten hoito tuolloin sitten järjestyisi?
Kommentit (539)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hyvä, että miehesi on nyt hieman avannut silmiään, ja ymmärtää (ehkä), että et voi enää olla poissa töistä.
Meillä on uusperhe; mieheni lapsi asuu äitinsä kanssa, ja lapsi meillä joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan. Minulla lapsi, joka asuu minun ja mieheni kanssa, ja lapsi isällään joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan.
Olemme olleet yhdessä nyt viisi vuotta. Aluksi meilläkin oli tuota, mitä moni täällä sanookin; vanhemmat kantavat vastuun lapsesta, ei äiti-/isäpuolet. Vuosi mentiin niin, että minä hoidin oman lapseni ja mies omansa aamusta iltaan, oli kyse sitten ruoasta, kylvettämisestä, vahtimisesta, yms.
Lopulta sitä tajusi, että kyllähän tässä aika tosissaan ollaan, tutustutettiin lapset toisiinsa, tuli muutto yhteen… ja pulassa oltiin. Olimme molemmat tottuneet siihen, että hoidamme ja kasvatamme omat lapsemme. Alkoi uusi totuttelu siihen, että olemme yksi perhe, kaikki me neljä.
Nyt viiden vuoden jälkeen homma menee niin, että lapsen hoitaa se, joka pystyy. Miehelläni on suurempi palkka, joten kun mieheni tekee ylitöitä, minä haen miehen lapsen meille, vahdin, hoidan ja hoivaan. Meillä on sääntö, että kerron sitten, kun omat voimani alkavat loppumaan, ja mies "ei saa" olla enää ylitöissä. Viikonloput ovat vapaana, ja halutessani saan nukkua pidempään, mies keittää kahvit, tekee kotitöitä, yms.
Mistä päästäänkin siihen, että meillä molemmilla on oletuksena, että se kumpi pystyy hoitamaan, hoitaa. Se on käytännössä elinehto jokaisessa lapsiperheessä. Jos molemmilla menoa tai tärkeää työtä, yritetään saada joku muu hoitamaan lasta/lapsia.
Nyt sitten se tärkein; kumpikaan meistä ei vähättele toisen harrastuksia, työntekoa tai menoja. Kaikki yhtä tärkeitä siinä, missä perheen yhteinenkin aika. Jos jommalla kummalla on omia menoja liikaa, pyydetään toista pysähtymään, ja silloin pysähdytään.
Ei ole sinun lapsia, ei minun lapsia, on meidän lapset. Meidän arki. Meidän perhe.Tietysti juridisesti huoltaja on vastuussa loppukädessä lapsestaan, mutta esimerkiksi ennen kuin mieheni sopii lapsen äidin kanssa jonkun päivän vaihdosta, hän kysyy ensimmäisenä minulta, että onko ok. Ei sillä, että koskaan sanoisin ei, suuttuisin, tms… vaan koska haluaa ottaa huomioon minut siinä lapsen elämässä. Heidän sopimisensa ei liity pelkästään isään, äitiin ja lapseen, vaan myös minuun, minun lapseeni ja meidän elämään.
Et voi verrata ap:ta teidän tilanteeseen, koska teillä molemmilla on lapsia ja suhteenne siten tasavertainen. Ap on lapseton.
Puolison lasta tulee kohdella kuin omaansa tai sitten poistua molempien elämästä, jos ei siihen pysty.
Eli ap:n täytyy kohdella lapsia, kuten heidän vanhempansa tekevät? Sysätä hoito täysin jonkun muun harteille. Ap kohtelee lapsia hyvin ja tekee paljon paljon enemmän kuin tarpeeksi.
Lue uudelleen; Puolison lasta tulee kohdella kuin omaansa tai sitten poistua molempien elämästä, jos ei siihen pysty.
En kirjoittanut; ap ei kohtele lasta kuin omaansa, ap ei tee tarpeeksi, ap:n pitää kohdella lasta kuin lapsen omat vanhemmat.
Jos katsoit ollenkaan, kommenttini ei ollut ap:lle osoitettu, vaan toiselle kommentoijalle.Tuo asia tulisi ratkaista, kuten ydinperheessä asia ratkaistaisiin. Nyt vain osapuolia on enemmän. That's it. Pöydän ääreen miehen kanssa ja suut puhtaaksi. Eihän siellä ydinperheessäkään vain toinen hääräile lasten kanssa unohtaen työt/opiskelun, jotta vain toinen saa mennä, tulla ja tehdä? Pointtihan tässä ei siis ole se, kenen lasta hoidetaan, vaikka siihen nyt kaikki tarttuukin. Siksi kommenttini, joka ei ollut ap:lle osoitettu; Puolison lasta tulee kohdella kuin omaansa tai sitten poistua molempien elämästä, jos ei siihen pysty.
Uusperhe EI OLE ydinperhe. Lähtökohdat ja dyamiikka ihan eri. Ja kyllä on merkitystä sillä kenen lasta hoidetaan. Omista lapsistaan on 100% vastuussa tilanteessa kuin tilanteessa. Toisten lapsista ovat ihan toiset vastuussa ja myös päätätntävalta on ihan toisilla. Toisen äidin lapsia et kasvata miten haluat, tai miten omiasi kasvatat jne. Jos tulee ero, omat lapsesi ovat edelleen sinun, toisten lapsia et välttämättä näe enää koskaan. Jne. Puolison lasta pitää kohdella hyvin, mutta se ei tarkoita kyllä aina samaa kuin oman lapsen kohtelu. Jos omien lastesi takia jäät ilman ammattia, se on toki ikävää, mutta olet tehnyt sen lapsesi tähden. Jos jäät toisten lasten takia ilman ammattia, niin kohtalo voi olla mikä vain. Tulee ero ja lapset vanhempineet porskuttavat eteenpäin omaisuuksineen. Ja sulle ei jää mitään. Kyllä on todella tärkeää huolehtia rajooistaan, kaikissa perheissä tietysti, mutta uusperheessä on monta sudenkuoppaa lisää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hyvä, että miehesi on nyt hieman avannut silmiään, ja ymmärtää (ehkä), että et voi enää olla poissa töistä.
Meillä on uusperhe; mieheni lapsi asuu äitinsä kanssa, ja lapsi meillä joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan. Minulla lapsi, joka asuu minun ja mieheni kanssa, ja lapsi isällään joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan.
Olemme olleet yhdessä nyt viisi vuotta. Aluksi meilläkin oli tuota, mitä moni täällä sanookin; vanhemmat kantavat vastuun lapsesta, ei äiti-/isäpuolet. Vuosi mentiin niin, että minä hoidin oman lapseni ja mies omansa aamusta iltaan, oli kyse sitten ruoasta, kylvettämisestä, vahtimisesta, yms.
Lopulta sitä tajusi, että kyllähän tässä aika tosissaan ollaan, tutustutettiin lapset toisiinsa, tuli muutto yhteen… ja pulassa oltiin. Olimme molemmat tottuneet siihen, että hoidamme ja kasvatamme omat lapsemme. Alkoi uusi totuttelu siihen, että olemme yksi perhe, kaikki me neljä.
Nyt viiden vuoden jälkeen homma menee niin, että lapsen hoitaa se, joka pystyy. Miehelläni on suurempi palkka, joten kun mieheni tekee ylitöitä, minä haen miehen lapsen meille, vahdin, hoidan ja hoivaan. Meillä on sääntö, että kerron sitten, kun omat voimani alkavat loppumaan, ja mies "ei saa" olla enää ylitöissä. Viikonloput ovat vapaana, ja halutessani saan nukkua pidempään, mies keittää kahvit, tekee kotitöitä, yms.
Mistä päästäänkin siihen, että meillä molemmilla on oletuksena, että se kumpi pystyy hoitamaan, hoitaa. Se on käytännössä elinehto jokaisessa lapsiperheessä. Jos molemmilla menoa tai tärkeää työtä, yritetään saada joku muu hoitamaan lasta/lapsia.
Nyt sitten se tärkein; kumpikaan meistä ei vähättele toisen harrastuksia, työntekoa tai menoja. Kaikki yhtä tärkeitä siinä, missä perheen yhteinenkin aika. Jos jommalla kummalla on omia menoja liikaa, pyydetään toista pysähtymään, ja silloin pysähdytään.
Ei ole sinun lapsia, ei minun lapsia, on meidän lapset. Meidän arki. Meidän perhe.Tietysti juridisesti huoltaja on vastuussa loppukädessä lapsestaan, mutta esimerkiksi ennen kuin mieheni sopii lapsen äidin kanssa jonkun päivän vaihdosta, hän kysyy ensimmäisenä minulta, että onko ok. Ei sillä, että koskaan sanoisin ei, suuttuisin, tms… vaan koska haluaa ottaa huomioon minut siinä lapsen elämässä. Heidän sopimisensa ei liity pelkästään isään, äitiin ja lapseen, vaan myös minuun, minun lapseeni ja meidän elämään.
Et voi verrata ap:ta teidän tilanteeseen, koska teillä molemmilla on lapsia ja suhteenne siten tasavertainen. Ap on lapseton.
Puolison lasta tulee kohdella kuin omaansa tai sitten poistua molempien elämästä, jos ei siihen pysty.
Eli ap:n täytyy kohdella lapsia, kuten heidän vanhempansa tekevät? Sysätä hoito täysin jonkun muun harteille. Ap kohtelee lapsia hyvin ja tekee paljon paljon enemmän kuin tarpeeksi.
Lue uudelleen; Puolison lasta tulee kohdella kuin omaansa tai sitten poistua molempien elämästä, jos ei siihen pysty.
En kirjoittanut; ap ei kohtele lasta kuin omaansa, ap ei tee tarpeeksi, ap:n pitää kohdella lasta kuin lapsen omat vanhemmat.
Jos katsoit ollenkaan, kommenttini ei ollut ap:lle osoitettu, vaan toiselle kommentoijalle.Tuo asia tulisi ratkaista, kuten ydinperheessä asia ratkaistaisiin. Nyt vain osapuolia on enemmän. That's it. Pöydän ääreen miehen kanssa ja suut puhtaaksi. Eihän siellä ydinperheessäkään vain toinen hääräile lasten kanssa unohtaen työt/opiskelun, jotta vain toinen saa mennä, tulla ja tehdä? Pointtihan tässä ei siis ole se, kenen lasta hoidetaan, vaikka siihen nyt kaikki tarttuukin. Siksi kommenttini, joka ei ollut ap:lle osoitettu; Puolison lasta tulee kohdella kuin omaansa tai sitten poistua molempien elämästä, jos ei siihen pysty.
Uusperhe EI OLE ydinperhe. Lähtökohdat ja dyamiikka ihan eri. Ja kyllä on merkitystä sillä kenen lasta hoidetaan. Omista lapsistaan on 100% vastuussa tilanteessa kuin tilanteessa. Toisten lapsista ovat ihan toiset vastuussa ja myös päätätntävalta on ihan toisilla. Toisen äidin lapsia et kasvata miten haluat, tai miten omiasi kasvatat jne. Jos tulee ero, omat lapsesi ovat edelleen sinun, toisten lapsia et välttämättä näe enää koskaan. Jne. Puolison lasta pitää kohdella hyvin, mutta se ei tarkoita kyllä aina samaa kuin oman lapsen kohtelu. Jos omien lastesi takia jäät ilman ammattia, se on toki ikävää, mutta olet tehnyt sen lapsesi tähden. Jos jäät toisten lasten takia ilman ammattia, niin kohtalo voi olla mikä vain. Tulee ero ja lapset vanhempineet porskuttavat eteenpäin omaisuuksineen. Ja sulle ei jää mitään. Kyllä on todella tärkeää huolehtia rajooistaan, kaikissa perheissä tietysti, mutta uusperheessä on monta sudenkuoppaa lisää.
Juuri näin. Myös asiantuntijat ja uusperheneuvojat ja uusperheasioihin perehtyneet pariterapeutit neuvovat, että uusperheessä ei voi toimia kuin ydinperheessä vaan dynamiikka on aivan erilainen. Ja että bonuslapsia ei tarvitse rakastaa eikä niitä tarvitse hoitaa kuin omiaan, riittää että niitä kunnioitaa ja kohtelee asiallisesti ja lämmöllä. Uusperheet kaatuu yleensä juuri siihen, että joku osapuoli yrittää vaatia toisilta sen uusperheen jäseniltä samaa kuin ydinperheessä vaatisi.
Öö... Sano miehelle, että ottaa itse vastuuta omista lapsistaan. Minä en hoida miheni lasta kun hän on sairaana vaan vanhemmat. Minä olen myös opiskellut viimeiset 2 vuotta ja opiskelu tarkoittaa opiskelua = työtä, ei muiden lasten hoitamista. Meillä myös mies kustantanut enemmän yhteistä taloutta opintojeni aikana mutta hommat saatu aika selväksi puhumalla ja sillä, että olen sanonut suoraan, että en ole halukas lastenhoitaja. Perheenä yhdessä teemme kyllä asioita. Facebookissa on muuten hyviä "äitipuolikkaat" ja "äitipuolena ilman omaa lasta" ryhmät missä jatkuvasti keskustellaan uusioperheiden kysymyksistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hyvä, että miehesi on nyt hieman avannut silmiään, ja ymmärtää (ehkä), että et voi enää olla poissa töistä.
Meillä on uusperhe; mieheni lapsi asuu äitinsä kanssa, ja lapsi meillä joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan. Minulla lapsi, joka asuu minun ja mieheni kanssa, ja lapsi isällään joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan.
Olemme olleet yhdessä nyt viisi vuotta. Aluksi meilläkin oli tuota, mitä moni täällä sanookin; vanhemmat kantavat vastuun lapsesta, ei äiti-/isäpuolet. Vuosi mentiin niin, että minä hoidin oman lapseni ja mies omansa aamusta iltaan, oli kyse sitten ruoasta, kylvettämisestä, vahtimisesta, yms.
Lopulta sitä tajusi, että kyllähän tässä aika tosissaan ollaan, tutustutettiin lapset toisiinsa, tuli muutto yhteen… ja pulassa oltiin. Olimme molemmat tottuneet siihen, että hoidamme ja kasvatamme omat lapsemme. Alkoi uusi totuttelu siihen, että olemme yksi perhe, kaikki me neljä.
Nyt viiden vuoden jälkeen homma menee niin, että lapsen hoitaa se, joka pystyy. Miehelläni on suurempi palkka, joten kun mieheni tekee ylitöitä, minä haen miehen lapsen meille, vahdin, hoidan ja hoivaan. Meillä on sääntö, että kerron sitten, kun omat voimani alkavat loppumaan, ja mies "ei saa" olla enää ylitöissä. Viikonloput ovat vapaana, ja halutessani saan nukkua pidempään, mies keittää kahvit, tekee kotitöitä, yms.
Mistä päästäänkin siihen, että meillä molemmilla on oletuksena, että se kumpi pystyy hoitamaan, hoitaa. Se on käytännössä elinehto jokaisessa lapsiperheessä. Jos molemmilla menoa tai tärkeää työtä, yritetään saada joku muu hoitamaan lasta/lapsia.
Nyt sitten se tärkein; kumpikaan meistä ei vähättele toisen harrastuksia, työntekoa tai menoja. Kaikki yhtä tärkeitä siinä, missä perheen yhteinenkin aika. Jos jommalla kummalla on omia menoja liikaa, pyydetään toista pysähtymään, ja silloin pysähdytään.
Ei ole sinun lapsia, ei minun lapsia, on meidän lapset. Meidän arki. Meidän perhe.Tietysti juridisesti huoltaja on vastuussa loppukädessä lapsestaan, mutta esimerkiksi ennen kuin mieheni sopii lapsen äidin kanssa jonkun päivän vaihdosta, hän kysyy ensimmäisenä minulta, että onko ok. Ei sillä, että koskaan sanoisin ei, suuttuisin, tms… vaan koska haluaa ottaa huomioon minut siinä lapsen elämässä. Heidän sopimisensa ei liity pelkästään isään, äitiin ja lapseen, vaan myös minuun, minun lapseeni ja meidän elämään.
Et voi verrata ap:ta teidän tilanteeseen, koska teillä molemmilla on lapsia ja suhteenne siten tasavertainen. Ap on lapseton.
Puolison lasta tulee kohdella kuin omaansa tai sitten poistua molempien elämästä, jos ei siihen pysty.
Eli ap:n täytyy kohdella lapsia, kuten heidän vanhempansa tekevät? Sysätä hoito täysin jonkun muun harteille. Ap kohtelee lapsia hyvin ja tekee paljon paljon enemmän kuin tarpeeksi.
Lue uudelleen; Puolison lasta tulee kohdella kuin omaansa tai sitten poistua molempien elämästä, jos ei siihen pysty.
En kirjoittanut; ap ei kohtele lasta kuin omaansa, ap ei tee tarpeeksi, ap:n pitää kohdella lasta kuin lapsen omat vanhemmat.
Jos katsoit ollenkaan, kommenttini ei ollut ap:lle osoitettu, vaan toiselle kommentoijalle.Tuo asia tulisi ratkaista, kuten ydinperheessä asia ratkaistaisiin. Nyt vain osapuolia on enemmän. That's it. Pöydän ääreen miehen kanssa ja suut puhtaaksi. Eihän siellä ydinperheessäkään vain toinen hääräile lasten kanssa unohtaen työt/opiskelun, jotta vain toinen saa mennä, tulla ja tehdä? Pointtihan tässä ei siis ole se, kenen lasta hoidetaan, vaikka siihen nyt kaikki tarttuukin. Siksi kommenttini, joka ei ollut ap:lle osoitettu; Puolison lasta tulee kohdella kuin omaansa tai sitten poistua molempien elämästä, jos ei siihen pysty.
Uusperhe EI OLE ydinperhe. Lähtökohdat ja dyamiikka ihan eri. Ja kyllä on merkitystä sillä kenen lasta hoidetaan. Omista lapsistaan on 100% vastuussa tilanteessa kuin tilanteessa. Toisten lapsista ovat ihan toiset vastuussa ja myös päätätntävalta on ihan toisilla. Toisen äidin lapsia et kasvata miten haluat, tai miten omiasi kasvatat jne. Jos tulee ero, omat lapsesi ovat edelleen sinun, toisten lapsia et välttämättä näe enää koskaan. Jne. Puolison lasta pitää kohdella hyvin, mutta se ei tarkoita kyllä aina samaa kuin oman lapsen kohtelu. Jos omien lastesi takia jäät ilman ammattia, se on toki ikävää, mutta olet tehnyt sen lapsesi tähden. Jos jäät toisten lasten takia ilman ammattia, niin kohtalo voi olla mikä vain. Tulee ero ja lapset vanhempineet porskuttavat eteenpäin omaisuuksineen. Ja sulle ei jää mitään. Kyllä on todella tärkeää huolehtia rajooistaan, kaikissa perheissä tietysti, mutta uusperheessä on monta sudenkuoppaa lisää.
Uusperhe ei ole ydinperhe, totta. Mielestäni uusperheessä tulisi kaikkien kohdella toisiaan, kuin ydinperheessä.
Oli kyseessä ydinperhe tai uusperhe, ei ketään saa rajoittaa niin, että ei pystyisi kouluja käymään tai työtään tekemään. Ei omankaan lapsen takia (olettaen, että lapsi on terve, eikä tarvitse hoitajaa 24/7) uhrata omaa uraa tai omaa itseään. Jos toisen vanhemmista täytyy tehdä näin, se on yksinkertaisesti väärin. Nyt ap:n tilanteessa puoliso vaatii uhraamaan koulunkäynnin lapsen vuoksi (oli se oma tai ei), ja se on yksinkertaisesti väärin.
Ajatellaanpa ap:n teksti niin, että ap on äiti - ei vain äitipuoli. Tulisiko näin paljon kommentteja siitä, että äidin ei pidä lasta hoitaa, vai olisi vastaanotto "ite teit lapses, nyt hoidat"? Epäilen jälkimmäistä, ja se on todella surullista, että äidin arvostavat toisiaan niin vähän, että voivat toiselle äidille näin sanoa - vapauttaen isän vastuusta kokonaan, koska pitäähän hänen työssä käydä.
Lisäksi haluan puolustaa uusperheen lapsia niiltä, jotka ajattelevat lapsia "vain puolison lapsina". Lapset ovat ansainneet sen saman kohtelun äiti-/isäpuolelta, kuin miten he kohtelevat/kohtelisivat omia lapsiaan. Edelleen, lapset eivät pyytäneet äiti-/isäpuolia elämäänsä. Näinkin radikaali esimerkki; en ikinä kykenisi antamaan vain omalle lapselleni jäätelöä toisen katsoessa vieressä, koska hän ei ole "omani".
Vierailija kirjoitti:
Juuri pohdin yksi päivä sitä, ettei minusta olisi äitipuoleksi kenellekään ainakaan, jos minulla ei olisi jo omia lapsia ennestään. Nyt minulla on kolme lasta ihanan miehen kanssa, jonka kanssa vietin ennen lapsia viisi ihanaa vapaata vuotta. En toki vaihtaisi nykyistä elämääni enää siihen entiseen, mutten myöskään vaihtaisi niitä elettyjä lapsettomia vuosia mihinkään mistään hinnasta.
Ihmettelen, miksi yksikään nuori haluaisi jättää väliin ne ihanan rennot vuodet parisuhteessa, kun ei vielä ole lapsia. Ne vuodet, kun voi mennä ja tulla ja matkustaa ihan miten itselleen sopii ilman lapsia. Elämä ei ole enää koskaan samanlaista sen jälkeen, kun ensimmäinen lapsi on syntynyt. Miksi pitäisi siis ”rakastumisentunteen” takia rynnätä suhteeseen, jossa saa kaiken lisäksi pari mukulaa kaupan päälle? Ja vielä muuttaa saman katon alle noin nopeasti?
Olen jotenkin hämmentynyt, että miten ei osata ajatella asiaa yhtään pidemmälle. Meneekö fiksujakin ihmisen aivot ihan sekaisin pelkästä ihastuksesta, ettei oma paras enää tule edes mieleen?
Ap:lle sanoisin, että jos mies rakastaa sinua ja sinä rakastat häntä, teet juuri niin kuin itsellesi koet parhaaksi. Jos rakastaa jotakuta, voi sille myös sanoa suoraan, mikä tuntuu väärältä ja epäreilulta. Jos taas yhtään rakastat itseäsi, et todellakaan siedä ihan minkälaista käytöstä tahansa vaikka sitten parisuhteen kariutumisenkin uhalla.
Mä aloin uusperheeseen 22-vuotiaana. Sen ikäisenä ei enää yhtään kiinnostanut mitkään biletykset ja meneminen ja tuleminen. Ei ne kiinnostaneet ennenkään, en oo ikinä ollut edes humalassa. Muutaman kerran vuodessa kävin teatterissa ja siinä se. En siis kokenut uhraavani mitään siinä, että 22-vuotiaana aloin suhteeseen 27-vuotiaan isän kanssa. 2 vuotta seurusteltiin omista kodeista käsin ja muutettiin sen jälkeen yhteen. Lapset (kaksoset) ovat täällä vuoroviikoin enkä mä edelleenkään koe, että oon uhrannut mitään. Ei kaikkia vaan kiinnosta hulluna ryypätä ja reppureissata. Mun käsitys hyvästä illasta on kotona kirjan ja teekupin kanssa huopatossut jalassa ja siihen ne miehen lapsetkin sopii oikein mainiosti samaan kuvioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hakekaa koululaiselle iltapäiväkerho paikkaa koulusta, eli koulupäivän jälkeen jäädään valvotusti koululle, ilmeisesti tehdään läksyjä ja saadaan välipalaa, noin klo 17 asti. Kesäisin päiväkoti/eskari ikäisille on kesähoitoa, oletteko miettinyt tämmöisiä apu keinoja? Koululaisille on kesällä valvottua toimintaa asukaspuistossa, ainakin meillä Espoossa. Kaupungilta saa kotiin perheen tarpeen mukaan perhetyöntekijän muutamaksi tunniksi, lastenhoito apua ym. Olemme uusioperheenä käyttäneet näitä kaikkea, älä missään tapauksessa jää yksin vastuuseen lapsista, koulutuksesi on tärkeä! Kaikkea hyvää teille =)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hyvä, että miehesi on nyt hieman avannut silmiään, ja ymmärtää (ehkä), että et voi enää olla poissa töistä.
Meillä on uusperhe; mieheni lapsi asuu äitinsä kanssa, ja lapsi meillä joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan. Minulla lapsi, joka asuu minun ja mieheni kanssa, ja lapsi isällään joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan.
Olemme olleet yhdessä nyt viisi vuotta. Aluksi meilläkin oli tuota, mitä moni täällä sanookin; vanhemmat kantavat vastuun lapsesta, ei äiti-/isäpuolet. Vuosi mentiin niin, että minä hoidin oman lapseni ja mies omansa aamusta iltaan, oli kyse sitten ruoasta, kylvettämisestä, vahtimisesta, yms.
Lopulta sitä tajusi, että kyllähän tässä aika tosissaan ollaan, tutustutettiin lapset toisiinsa, tuli muutto yhteen… ja pulassa oltiin. Olimme molemmat tottuneet siihen, että hoidamme ja kasvatamme omat lapsemme. Alkoi uusi totuttelu siihen, että olemme yksi perhe, kaikki me neljä.
Nyt viiden vuoden jälkeen homma menee niin, että lapsen hoitaa se, joka pystyy. Miehelläni on suurempi palkka, joten kun mieheni tekee ylitöitä, minä haen miehen lapsen meille, vahdin, hoidan ja hoivaan. Meillä on sääntö, että kerron sitten, kun omat voimani alkavat loppumaan, ja mies "ei saa" olla enää ylitöissä. Viikonloput ovat vapaana, ja halutessani saan nukkua pidempään, mies keittää kahvit, tekee kotitöitä, yms.
Mistä päästäänkin siihen, että meillä molemmilla on oletuksena, että se kumpi pystyy hoitamaan, hoitaa. Se on käytännössä elinehto jokaisessa lapsiperheessä. Jos molemmilla menoa tai tärkeää työtä, yritetään saada joku muu hoitamaan lasta/lapsia.
Nyt sitten se tärkein; kumpikaan meistä ei vähättele toisen harrastuksia, työntekoa tai menoja. Kaikki yhtä tärkeitä siinä, missä perheen yhteinenkin aika. Jos jommalla kummalla on omia menoja liikaa, pyydetään toista pysähtymään, ja silloin pysähdytään.
Ei ole sinun lapsia, ei minun lapsia, on meidän lapset. Meidän arki. Meidän perhe.Tietysti juridisesti huoltaja on vastuussa loppukädessä lapsestaan, mutta esimerkiksi ennen kuin mieheni sopii lapsen äidin kanssa jonkun päivän vaihdosta, hän kysyy ensimmäisenä minulta, että onko ok. Ei sillä, että koskaan sanoisin ei, suuttuisin, tms… vaan koska haluaa ottaa huomioon minut siinä lapsen elämässä. Heidän sopimisensa ei liity pelkästään isään, äitiin ja lapseen, vaan myös minuun, minun lapseeni ja meidän elämään.
Et voi verrata ap:ta teidän tilanteeseen, koska teillä molemmilla on lapsia ja suhteenne siten tasavertainen. Ap on lapseton.
Puolison lasta tulee kohdella kuin omaansa tai sitten poistua molempien elämästä, jos ei siihen pysty.
Eli ap:n täytyy kohdella lapsia, kuten heidän vanhempansa tekevät? Sysätä hoito täysin jonkun muun harteille. Ap kohtelee lapsia hyvin ja tekee paljon paljon enemmän kuin tarpeeksi.
Lue uudelleen; Puolison lasta tulee kohdella kuin omaansa tai sitten poistua molempien elämästä, jos ei siihen pysty.
En kirjoittanut; ap ei kohtele lasta kuin omaansa, ap ei tee tarpeeksi, ap:n pitää kohdella lasta kuin lapsen omat vanhemmat.
Jos katsoit ollenkaan, kommenttini ei ollut ap:lle osoitettu, vaan toiselle kommentoijalle.Tuo asia tulisi ratkaista, kuten ydinperheessä asia ratkaistaisiin. Nyt vain osapuolia on enemmän. That's it. Pöydän ääreen miehen kanssa ja suut puhtaaksi. Eihän siellä ydinperheessäkään vain toinen hääräile lasten kanssa unohtaen työt/opiskelun, jotta vain toinen saa mennä, tulla ja tehdä? Pointtihan tässä ei siis ole se, kenen lasta hoidetaan, vaikka siihen nyt kaikki tarttuukin. Siksi kommenttini, joka ei ollut ap:lle osoitettu; Puolison lasta tulee kohdella kuin omaansa tai sitten poistua molempien elämästä, jos ei siihen pysty.
Uusperhe EI OLE ydinperhe. Lähtökohdat ja dyamiikka ihan eri. Ja kyllä on merkitystä sillä kenen lasta hoidetaan. Omista lapsistaan on 100% vastuussa tilanteessa kuin tilanteessa. Toisten lapsista ovat ihan toiset vastuussa ja myös päätätntävalta on ihan toisilla. Toisen äidin lapsia et kasvata miten haluat, tai miten omiasi kasvatat jne. Jos tulee ero, omat lapsesi ovat edelleen sinun, toisten lapsia et välttämättä näe enää koskaan. Jne. Puolison lasta pitää kohdella hyvin, mutta se ei tarkoita kyllä aina samaa kuin oman lapsen kohtelu. Jos omien lastesi takia jäät ilman ammattia, se on toki ikävää, mutta olet tehnyt sen lapsesi tähden. Jos jäät toisten lasten takia ilman ammattia, niin kohtalo voi olla mikä vain. Tulee ero ja lapset vanhempineet porskuttavat eteenpäin omaisuuksineen. Ja sulle ei jää mitään. Kyllä on todella tärkeää huolehtia rajooistaan, kaikissa perheissä tietysti, mutta uusperheessä on monta sudenkuoppaa lisää.
Uusperhe ei ole ydinperhe, totta. Mielestäni uusperheessä tulisi kaikkien kohdella toisiaan, kuin ydinperheessä.
Oli kyseessä ydinperhe tai uusperhe, ei ketään saa rajoittaa niin, että ei pystyisi kouluja käymään tai työtään tekemään. Ei omankaan lapsen takia (olettaen, että lapsi on terve, eikä tarvitse hoitajaa 24/7) uhrata omaa uraa tai omaa itseään. Jos toisen vanhemmista täytyy tehdä näin, se on yksinkertaisesti väärin. Nyt ap:n tilanteessa puoliso vaatii uhraamaan koulunkäynnin lapsen vuoksi (oli se oma tai ei), ja se on yksinkertaisesti väärin.
Ajatellaanpa ap:n teksti niin, että ap on äiti - ei vain äitipuoli. Tulisiko näin paljon kommentteja siitä, että äidin ei pidä lasta hoitaa, vai olisi vastaanotto "ite teit lapses, nyt hoidat"? Epäilen jälkimmäistä, ja se on todella surullista, että äidin arvostavat toisiaan niin vähän, että voivat toiselle äidille näin sanoa - vapauttaen isän vastuusta kokonaan, koska pitäähän hänen työssä käydä.
Lisäksi haluan puolustaa uusperheen lapsia niiltä, jotka ajattelevat lapsia "vain puolison lapsina". Lapset ovat ansainneet sen saman kohtelun äiti-/isäpuolelta, kuin miten he kohtelevat/kohtelisivat omia lapsiaan. Edelleen, lapset eivät pyytäneet äiti-/isäpuolia elämäänsä. Näinkin radikaali esimerkki; en ikinä kykenisi antamaan vain omalle lapselleni jäätelöä toisen katsoessa vieressä, koska hän ei ole "omani".
Radikaali esimerkkisi on sadismia. Todellisessa elämässä uusperheessä on lukuisia ilanteita missä asiat eivät mene kuten haluaisit ajatella. On eri asioita, miten kohdella toisia, miten resurssit jaetaan jne. Ihan yksinkertaisesti, äitipuoli ei esim. voi päättää miten lapsipuolet kasvattaa. Omansa aika pitkälle voi. MInä esimerkiksi en voi sille mitään, että lapsipuolteni äidillä on ideologia (hahhah) jonka mukaan hänen lapsensa kasvavat. Ja vaikka kuinka yritän ajatella että he ovat samalla viivalla omieni kanssa, eivät he ole, kun suurin osa heidän elämästään on sitä äitinsä touhua. Ehkä tämä on marginaalitapaus. Mutta kohtelen heitä yhtä kunnioituksella kuin omia lapsiani. Mutta ovat silti todella kaukana omista lapsistani, monin tavoin. Heidän kanssaan ei onnistu monikaan asia, mikä omien lasteni. Jäätelöt ostan aina kaikille. Ja muutenkin olen yrittänyt panostaa silloin tällöin siihen että lapsipuolet saisivat jotain kivaa. Mutta kiitos heidän äitinsä, eipä maksa vaivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hyvä, että miehesi on nyt hieman avannut silmiään, ja ymmärtää (ehkä), että et voi enää olla poissa töistä.
Meillä on uusperhe; mieheni lapsi asuu äitinsä kanssa, ja lapsi meillä joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan. Minulla lapsi, joka asuu minun ja mieheni kanssa, ja lapsi isällään joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan.
Olemme olleet yhdessä nyt viisi vuotta. Aluksi meilläkin oli tuota, mitä moni täällä sanookin; vanhemmat kantavat vastuun lapsesta, ei äiti-/isäpuolet. Vuosi mentiin niin, että minä hoidin oman lapseni ja mies omansa aamusta iltaan, oli kyse sitten ruoasta, kylvettämisestä, vahtimisesta, yms.
Lopulta sitä tajusi, että kyllähän tässä aika tosissaan ollaan, tutustutettiin lapset toisiinsa, tuli muutto yhteen… ja pulassa oltiin. Olimme molemmat tottuneet siihen, että hoidamme ja kasvatamme omat lapsemme. Alkoi uusi totuttelu siihen, että olemme yksi perhe, kaikki me neljä.
Nyt viiden vuoden jälkeen homma menee niin, että lapsen hoitaa se, joka pystyy. Miehelläni on suurempi palkka, joten kun mieheni tekee ylitöitä, minä haen miehen lapsen meille, vahdin, hoidan ja hoivaan. Meillä on sääntö, että kerron sitten, kun omat voimani alkavat loppumaan, ja mies "ei saa" olla enää ylitöissä. Viikonloput ovat vapaana, ja halutessani saan nukkua pidempään, mies keittää kahvit, tekee kotitöitä, yms.
Mistä päästäänkin siihen, että meillä molemmilla on oletuksena, että se kumpi pystyy hoitamaan, hoitaa. Se on käytännössä elinehto jokaisessa lapsiperheessä. Jos molemmilla menoa tai tärkeää työtä, yritetään saada joku muu hoitamaan lasta/lapsia.
Nyt sitten se tärkein; kumpikaan meistä ei vähättele toisen harrastuksia, työntekoa tai menoja. Kaikki yhtä tärkeitä siinä, missä perheen yhteinenkin aika. Jos jommalla kummalla on omia menoja liikaa, pyydetään toista pysähtymään, ja silloin pysähdytään.
Ei ole sinun lapsia, ei minun lapsia, on meidän lapset. Meidän arki. Meidän perhe.Tietysti juridisesti huoltaja on vastuussa loppukädessä lapsestaan, mutta esimerkiksi ennen kuin mieheni sopii lapsen äidin kanssa jonkun päivän vaihdosta, hän kysyy ensimmäisenä minulta, että onko ok. Ei sillä, että koskaan sanoisin ei, suuttuisin, tms… vaan koska haluaa ottaa huomioon minut siinä lapsen elämässä. Heidän sopimisensa ei liity pelkästään isään, äitiin ja lapseen, vaan myös minuun, minun lapseeni ja meidän elämään.
Et voi verrata ap:ta teidän tilanteeseen, koska teillä molemmilla on lapsia ja suhteenne siten tasavertainen. Ap on lapseton.
Puolison lasta tulee kohdella kuin omaansa tai sitten poistua molempien elämästä, jos ei siihen pysty.
Eli ap:n täytyy kohdella lapsia, kuten heidän vanhempansa tekevät? Sysätä hoito täysin jonkun muun harteille. Ap kohtelee lapsia hyvin ja tekee paljon paljon enemmän kuin tarpeeksi.
Lue uudelleen; Puolison lasta tulee kohdella kuin omaansa tai sitten poistua molempien elämästä, jos ei siihen pysty.
En kirjoittanut; ap ei kohtele lasta kuin omaansa, ap ei tee tarpeeksi, ap:n pitää kohdella lasta kuin lapsen omat vanhemmat.
Jos katsoit ollenkaan, kommenttini ei ollut ap:lle osoitettu, vaan toiselle kommentoijalle.Tuo asia tulisi ratkaista, kuten ydinperheessä asia ratkaistaisiin. Nyt vain osapuolia on enemmän. That's it. Pöydän ääreen miehen kanssa ja suut puhtaaksi. Eihän siellä ydinperheessäkään vain toinen hääräile lasten kanssa unohtaen työt/opiskelun, jotta vain toinen saa mennä, tulla ja tehdä? Pointtihan tässä ei siis ole se, kenen lasta hoidetaan, vaikka siihen nyt kaikki tarttuukin. Siksi kommenttini, joka ei ollut ap:lle osoitettu; Puolison lasta tulee kohdella kuin omaansa tai sitten poistua molempien elämästä, jos ei siihen pysty.
Uusperhe EI OLE ydinperhe. Lähtökohdat ja dyamiikka ihan eri. Ja kyllä on merkitystä sillä kenen lasta hoidetaan. Omista lapsistaan on 100% vastuussa tilanteessa kuin tilanteessa. Toisten lapsista ovat ihan toiset vastuussa ja myös päätätntävalta on ihan toisilla. Toisen äidin lapsia et kasvata miten haluat, tai miten omiasi kasvatat jne. Jos tulee ero, omat lapsesi ovat edelleen sinun, toisten lapsia et välttämättä näe enää koskaan. Jne. Puolison lasta pitää kohdella hyvin, mutta se ei tarkoita kyllä aina samaa kuin oman lapsen kohtelu. Jos omien lastesi takia jäät ilman ammattia, se on toki ikävää, mutta olet tehnyt sen lapsesi tähden. Jos jäät toisten lasten takia ilman ammattia, niin kohtalo voi olla mikä vain. Tulee ero ja lapset vanhempineet porskuttavat eteenpäin omaisuuksineen. Ja sulle ei jää mitään. Kyllä on todella tärkeää huolehtia rajooistaan, kaikissa perheissä tietysti, mutta uusperheessä on monta sudenkuoppaa lisää.
Uusperhe ei ole ydinperhe, totta. Mielestäni uusperheessä tulisi kaikkien kohdella toisiaan, kuin ydinperheessä.
Oli kyseessä ydinperhe tai uusperhe, ei ketään saa rajoittaa niin, että ei pystyisi kouluja käymään tai työtään tekemään. Ei omankaan lapsen takia (olettaen, että lapsi on terve, eikä tarvitse hoitajaa 24/7) uhrata omaa uraa tai omaa itseään. Jos toisen vanhemmista täytyy tehdä näin, se on yksinkertaisesti väärin. Nyt ap:n tilanteessa puoliso vaatii uhraamaan koulunkäynnin lapsen vuoksi (oli se oma tai ei), ja se on yksinkertaisesti väärin.
Ajatellaanpa ap:n teksti niin, että ap on äiti - ei vain äitipuoli. Tulisiko näin paljon kommentteja siitä, että äidin ei pidä lasta hoitaa, vai olisi vastaanotto "ite teit lapses, nyt hoidat"? Epäilen jälkimmäistä, ja se on todella surullista, että äidin arvostavat toisiaan niin vähän, että voivat toiselle äidille näin sanoa - vapauttaen isän vastuusta kokonaan, koska pitäähän hänen työssä käydä.
Lisäksi haluan puolustaa uusperheen lapsia niiltä, jotka ajattelevat lapsia "vain puolison lapsina". Lapset ovat ansainneet sen saman kohtelun äiti-/isäpuolelta, kuin miten he kohtelevat/kohtelisivat omia lapsiaan. Edelleen, lapset eivät pyytäneet äiti-/isäpuolia elämäänsä. Näinkin radikaali esimerkki; en ikinä kykenisi antamaan vain omalle lapselleni jäätelöä toisen katsoessa vieressä, koska hän ei ole "omani".
En ole tuo, joka sulle aiemmin tässä kommentoi, mutta minusta sinä sekoitat nyt kaksi aivan eri asiaa ja tilannetta. Jos sä et anna myös lapsipuolellesi jäätelöä samalla kun annat omallesi, niin silloin on kyllä tunnekylmä sadisti, jolla ei pitäisi olla sitä omaakaan lasta. Mutta ap:n tilanne on aivan toinen. Hän ei ole naimisissa, hänellä on opiskelu kesken ja hän elättää miestään maksamalla juoksevat kulut miehen kartuttaessa omaa omaisuuttaan. Lisäksi hän on huomattavasti miestään nuorempi, eikä hänellä ole omia lapsia. (Ja kertomansa mukaan ei voi niitä saada, ehkä siinä yksi syy, miksi on jäänyt tunnekoukkuun, haluaa auttaa ja kokee että hänellä on "velvollisuus" auttaa, vaikka oikeasti ei ole.) Hänellä ei todellakaan ole minkäänlaista vastuuta miehensä lapsista. Ja nyt mies suunnittelee, että kun vanhin lapsista aloittaa koulun ensi syksynä, ap on kotona ottamassa koululaisen vastaan, hänen opiskeluistaan viis. Ei tuossa ole kysymys mistään perhekokonaisuudesta, vaan ihan selkeästä hyväksikäytöstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hyvä, että miehesi on nyt hieman avannut silmiään, ja ymmärtää (ehkä), että et voi enää olla poissa töistä.
Meillä on uusperhe; mieheni lapsi asuu äitinsä kanssa, ja lapsi meillä joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan. Minulla lapsi, joka asuu minun ja mieheni kanssa, ja lapsi isällään joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan.
Olemme olleet yhdessä nyt viisi vuotta. Aluksi meilläkin oli tuota, mitä moni täällä sanookin; vanhemmat kantavat vastuun lapsesta, ei äiti-/isäpuolet. Vuosi mentiin niin, että minä hoidin oman lapseni ja mies omansa aamusta iltaan, oli kyse sitten ruoasta, kylvettämisestä, vahtimisesta, yms.
Lopulta sitä tajusi, että kyllähän tässä aika tosissaan ollaan, tutustutettiin lapset toisiinsa, tuli muutto yhteen… ja pulassa oltiin. Olimme molemmat tottuneet siihen, että hoidamme ja kasvatamme omat lapsemme. Alkoi uusi totuttelu siihen, että olemme yksi perhe, kaikki me neljä.
Nyt viiden vuoden jälkeen homma menee niin, että lapsen hoitaa se, joka pystyy. Miehelläni on suurempi palkka, joten kun mieheni tekee ylitöitä, minä haen miehen lapsen meille, vahdin, hoidan ja hoivaan. Meillä on sääntö, että kerron sitten, kun omat voimani alkavat loppumaan, ja mies "ei saa" olla enää ylitöissä. Viikonloput ovat vapaana, ja halutessani saan nukkua pidempään, mies keittää kahvit, tekee kotitöitä, yms.
Mistä päästäänkin siihen, että meillä molemmilla on oletuksena, että se kumpi pystyy hoitamaan, hoitaa. Se on käytännössä elinehto jokaisessa lapsiperheessä. Jos molemmilla menoa tai tärkeää työtä, yritetään saada joku muu hoitamaan lasta/lapsia.
Nyt sitten se tärkein; kumpikaan meistä ei vähättele toisen harrastuksia, työntekoa tai menoja. Kaikki yhtä tärkeitä siinä, missä perheen yhteinenkin aika. Jos jommalla kummalla on omia menoja liikaa, pyydetään toista pysähtymään, ja silloin pysähdytään.
Ei ole sinun lapsia, ei minun lapsia, on meidän lapset. Meidän arki. Meidän perhe.Tietysti juridisesti huoltaja on vastuussa loppukädessä lapsestaan, mutta esimerkiksi ennen kuin mieheni sopii lapsen äidin kanssa jonkun päivän vaihdosta, hän kysyy ensimmäisenä minulta, että onko ok. Ei sillä, että koskaan sanoisin ei, suuttuisin, tms… vaan koska haluaa ottaa huomioon minut siinä lapsen elämässä. Heidän sopimisensa ei liity pelkästään isään, äitiin ja lapseen, vaan myös minuun, minun lapseeni ja meidän elämään.
Et voi verrata ap:ta teidän tilanteeseen, koska teillä molemmilla on lapsia ja suhteenne siten tasavertainen. Ap on lapseton.
Puolison lasta tulee kohdella kuin omaansa tai sitten poistua molempien elämästä, jos ei siihen pysty.
Eli ap:n täytyy kohdella lapsia, kuten heidän vanhempansa tekevät? Sysätä hoito täysin jonkun muun harteille. Ap kohtelee lapsia hyvin ja tekee paljon paljon enemmän kuin tarpeeksi.
Lue uudelleen; Puolison lasta tulee kohdella kuin omaansa tai sitten poistua molempien elämästä, jos ei siihen pysty.
En kirjoittanut; ap ei kohtele lasta kuin omaansa, ap ei tee tarpeeksi, ap:n pitää kohdella lasta kuin lapsen omat vanhemmat.
Jos katsoit ollenkaan, kommenttini ei ollut ap:lle osoitettu, vaan toiselle kommentoijalle.Tuo asia tulisi ratkaista, kuten ydinperheessä asia ratkaistaisiin. Nyt vain osapuolia on enemmän. That's it. Pöydän ääreen miehen kanssa ja suut puhtaaksi. Eihän siellä ydinperheessäkään vain toinen hääräile lasten kanssa unohtaen työt/opiskelun, jotta vain toinen saa mennä, tulla ja tehdä? Pointtihan tässä ei siis ole se, kenen lasta hoidetaan, vaikka siihen nyt kaikki tarttuukin. Siksi kommenttini, joka ei ollut ap:lle osoitettu; Puolison lasta tulee kohdella kuin omaansa tai sitten poistua molempien elämästä, jos ei siihen pysty.
Uusperhe EI OLE ydinperhe. Lähtökohdat ja dyamiikka ihan eri. Ja kyllä on merkitystä sillä kenen lasta hoidetaan. Omista lapsistaan on 100% vastuussa tilanteessa kuin tilanteessa. Toisten lapsista ovat ihan toiset vastuussa ja myös päätätntävalta on ihan toisilla. Toisen äidin lapsia et kasvata miten haluat, tai miten omiasi kasvatat jne. Jos tulee ero, omat lapsesi ovat edelleen sinun, toisten lapsia et välttämättä näe enää koskaan. Jne. Puolison lasta pitää kohdella hyvin, mutta se ei tarkoita kyllä aina samaa kuin oman lapsen kohtelu. Jos omien lastesi takia jäät ilman ammattia, se on toki ikävää, mutta olet tehnyt sen lapsesi tähden. Jos jäät toisten lasten takia ilman ammattia, niin kohtalo voi olla mikä vain. Tulee ero ja lapset vanhempineet porskuttavat eteenpäin omaisuuksineen. Ja sulle ei jää mitään. Kyllä on todella tärkeää huolehtia rajooistaan, kaikissa perheissä tietysti, mutta uusperheessä on monta sudenkuoppaa lisää.
Uusperhe ei ole ydinperhe, totta. Mielestäni uusperheessä tulisi kaikkien kohdella toisiaan, kuin ydinperheessä.
Oli kyseessä ydinperhe tai uusperhe, ei ketään saa rajoittaa niin, että ei pystyisi kouluja käymään tai työtään tekemään. Ei omankaan lapsen takia (olettaen, että lapsi on terve, eikä tarvitse hoitajaa 24/7) uhrata omaa uraa tai omaa itseään. Jos toisen vanhemmista täytyy tehdä näin, se on yksinkertaisesti väärin. Nyt ap:n tilanteessa puoliso vaatii uhraamaan koulunkäynnin lapsen vuoksi (oli se oma tai ei), ja se on yksinkertaisesti väärin.
Ajatellaanpa ap:n teksti niin, että ap on äiti - ei vain äitipuoli. Tulisiko näin paljon kommentteja siitä, että äidin ei pidä lasta hoitaa, vai olisi vastaanotto "ite teit lapses, nyt hoidat"? Epäilen jälkimmäistä, ja se on todella surullista, että äidin arvostavat toisiaan niin vähän, että voivat toiselle äidille näin sanoa - vapauttaen isän vastuusta kokonaan, koska pitäähän hänen työssä käydä.
Lisäksi haluan puolustaa uusperheen lapsia niiltä, jotka ajattelevat lapsia "vain puolison lapsina". Lapset ovat ansainneet sen saman kohtelun äiti-/isäpuolelta, kuin miten he kohtelevat/kohtelisivat omia lapsiaan. Edelleen, lapset eivät pyytäneet äiti-/isäpuolia elämäänsä. Näinkin radikaali esimerkki; en ikinä kykenisi antamaan vain omalle lapselleni jäätelöä toisen katsoessa vieressä, koska hän ei ole "omani".
En ole tuo, joka sulle aiemmin tässä kommentoi, mutta minusta sinä sekoitat nyt kaksi aivan eri asiaa ja tilannetta. Jos sä et anna myös lapsipuolellesi jäätelöä samalla kun annat omallesi, niin silloin on kyllä tunnekylmä sadisti, jolla ei pitäisi olla sitä omaakaan lasta. Mutta ap:n tilanne on aivan toinen. Hän ei ole naimisissa, hänellä on opiskelu kesken ja hän elättää miestään maksamalla juoksevat kulut miehen kartuttaessa omaa omaisuuttaan. Lisäksi hän on huomattavasti miestään nuorempi, eikä hänellä ole omia lapsia. (Ja kertomansa mukaan ei voi niitä saada, ehkä siinä yksi syy, miksi on jäänyt tunnekoukkuun, haluaa auttaa ja kokee että hänellä on "velvollisuus" auttaa, vaikka oikeasti ei ole.) Hänellä ei todellakaan ole minkäänlaista vastuuta miehensä lapsista. Ja nyt mies suunnittelee, että kun vanhin lapsista aloittaa koulun ensi syksynä, ap on kotona ottamassa koululaisen vastaan, hänen opiskeluistaan viis. Ei tuossa ole kysymys mistään perhekokonaisuudesta, vaan ihan selkeästä hyväksikäytöstä.
Olen eri, mutta täydennän tätä hyvää ja oivaltavaa viestiä niin, että myös miehen eksä, lasten äiti, on suunnitellut, että ap on ekaluokkalaisen kanssa kaikki iltapäivät kotona myös äitiviikoilla. Ap:n mies ja lasten äiti on aivan varmasti tietoisia, että on olemassa ip-kerho, jossa ekaluokkalaiset on iltapäivät. Mutta jostain syystä he silti ovat suunnitelleet, että lapsi onkin ap:n kanssa kotona eikä ip-kerhossa. Puhdasta hyväksikäyttöä sekä ap:n avomiehen että lasten äidin taholta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi uusperhe? Ihmiset valittavat muutenkin liikaa omista valinnoistaan.
Oletko laskenut, kuinka paljon miehen kulut muuttuvat, jos sinä muutat pois? Onko mahdollista, että hän maksaa asumisesta edelleen saman ja lisäksi ne kustannukset, joista sinä nyt vastaat? Voiko olla, että sinä paitsi huolehdit miehen lapsista hänen puolestaan myös osittain elätät häntä ja kartutat hänen omaisuuttaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko laskenut, kuinka paljon miehen kulut muuttuvat, jos sinä muutat pois? Onko mahdollista, että hän maksaa asumisesta edelleen saman ja lisäksi ne kustannukset, joista sinä nyt vastaat? Voiko olla, että sinä paitsi huolehdit miehen lapsista hänen puolestaan myös osittain elätät häntä ja kartutat hänen omaisuuttaan?
Minä voin laskea ap:n puolesta:
Mies maksaa nyt miehen omistaman asunnon kulut eli lainanlyhennyksen ja vastikkeen. Ap maksaa ruoat, sähköt, vakuutukset. Jos ap muuttaa pois, niin mies maksaa yhä lainanlyhennyksensä ja vastikkeen, mutta lisäksi maksaa myös ruoat, sähköt ja vakuutkset (600-700 € / kk?). Ja lisäksi joutuu hankkimaan palkallisen lastenhoitajan. Ap on kannattava diili miehelle. Elättää miestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko laskenut, kuinka paljon miehen kulut muuttuvat, jos sinä muutat pois? Onko mahdollista, että hän maksaa asumisesta edelleen saman ja lisäksi ne kustannukset, joista sinä nyt vastaat? Voiko olla, että sinä paitsi huolehdit miehen lapsista hänen puolestaan myös osittain elätät häntä ja kartutat hänen omaisuuttaan?
Minä voin laskea ap:n puolesta:
Mies maksaa nyt miehen omistaman asunnon kulut eli lainanlyhennyksen ja vastikkeen. Ap maksaa ruoat, sähköt, vakuutukset. Jos ap muuttaa pois, niin mies maksaa yhä lainanlyhennyksensä ja vastikkeen, mutta lisäksi maksaa myös ruoat, sähköt ja vakuutkset (600-700 € / kk?). Ja lisäksi joutuu hankkimaan palkallisen lastenhoitajan. Ap on kannattava diili miehelle. Elättää miestä.
Tähän tulokseen toivoin ap:n itsekin päätyvän. Hän toi mukanaan rahaa, seksiä ja lastenhoitopalvelut. Näppärää. Rakastaako mies sinua, ap, vai käyttääkö ja hyödyntääkö? En halua pahoittaa mieltäsi, mutta teillä on kyllä kylmä kuvio siellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko laskenut, kuinka paljon miehen kulut muuttuvat, jos sinä muutat pois? Onko mahdollista, että hän maksaa asumisesta edelleen saman ja lisäksi ne kustannukset, joista sinä nyt vastaat? Voiko olla, että sinä paitsi huolehdit miehen lapsista hänen puolestaan myös osittain elätät häntä ja kartutat hänen omaisuuttaan?
Minä voin laskea ap:n puolesta:
Mies maksaa nyt miehen omistaman asunnon kulut eli lainanlyhennyksen ja vastikkeen. Ap maksaa ruoat, sähköt, vakuutukset. Jos ap muuttaa pois, niin mies maksaa yhä lainanlyhennyksensä ja vastikkeen, mutta lisäksi maksaa myös ruoat, sähköt ja vakuutkset (600-700 € / kk?). Ja lisäksi joutuu hankkimaan palkallisen lastenhoitajan. Ap on kannattava diili miehelle. Elättää miestä.
Tähän tulokseen toivoin ap:n itsekin päätyvän. Hän toi mukanaan rahaa, seksiä ja lastenhoitopalvelut. Näppärää. Rakastaako mies sinua, ap, vai käyttääkö ja hyödyntääkö? En halua pahoittaa mieltäsi, mutta teillä on kyllä kylmä kuvio siellä.
Ilmeisesti ap on myös siivouspalvelu. Ja miehen eksän lastenhoitopalvelu.
Ap kuinka paljon se miehesi on oikein kotona? Tekeekö hän 8-tunnin työpäiviä ja vain arkisin, vai onko hän sellainen yrittäjä, joka on "aina töissä"? Jääkö kontollesi lasten nukuttamiset, iltapesut, viihdyttämiset iltapäivisin, ulkoilut lasten kanssa? Entä lasten iltapalat, aamupalat, muut ruokailut? Entä lasten pyykkien pesu? Entä viikonloput, onko mies silloin lasten kanssa 24/7?
Ap pystytkö menemään vaikka vanhemmillesi asumaan kuukaudeksi? Tai jollekin ystävällesi? Saisit etäisyyttä ja aikaa laittaa asiasi kuntoon.
Ap miten sinulla menee? Onko mies alkanut suhtautumaan kannustavasti opintoihisi, kun sanoit, että sinun täytyy keskittyä niihin?
Minun mielestä ap:n kuviossa on kolme isoa ongelmaa, joita ap:n kannattaa tarkastella erillisinä ja hakea ratkaisu jokaiseen niistä.
1. Mies hyväksikäyttää ap:ta taloudellisesti ja maksattaa ap:lla kaikki arjen juoksevat kulut, kun itse laittaa rahansa vain säästöön (eli omistusasuntoonsa). Tämä on taloudellista väkivaltaa, koska mies yrittää sumuttaa ap:ta kuvittelemaan, että mies maksaisi isomman osan kuluista.
2. Mies hoidattaa lapsensa ap:lla ja väheksyy ap:n opintoja ja pyytää, että ap lykkää valmistumistaan eikä suorita opintoja vaan on lasten kanssa ilmaiseksi kotona. Tämä on henkistä väkivaltaa ja kontrollointia.
3. Mies antaa ex-vaimonsa hyväksikäyttää ap:ta äitiviikkojen lastenhoitajana ilmaiseksi siten, että ap:n opinnot taas lykkääntyy. En ole koskaan ennen kuullut miehestä, joka antaa eksänsä hyväksikäyttää nyksäänsä. Tämä on jotain, josta en edes tiedä mitä, mutta outoa joka tapauksessa.
Tosin, nyt kun nuo listasin, niin sanonpa vain sen, että ero moisesta ukosta ratkaisisi kerta heitolla kaikki ap:n ongelmat.
Käytetyissä miehissä on ongelmansa ja monet ovat varsin hyvästä syystä eksiä.
Luin aloituksen.
Ymmärsin, että lapsen biologiset vanhemmat eivät voi olla pois töistä sairaan lapsen hoitamiseksi, joten ap - miehen puoliso - on jäänyt kotiin hoitamaan lasta äitipuolen roolissa, koska hänen on helpompi olla pois koulusta, kuin äidin/isän pois töistä.
Ongelmaksi muodostui, kun ap ei voi enää olla pois koulusta, koska koulunkäynti kärsii. Tästä on nyt juteltu miehen kanssa, ja lapselle on saatu perheen ulkopuolinen hoitaja.
Mielestäni pointtina ei ole se, että kenen lasta hoidetaan.
Ongelmaksi on nyt muodostunut miehen ja äidin käsitys, että äitipuoli olisi itsestäänselvyys.
Näin toimittaisiin ydinperheessä, jossa ei ole äitipuolta. Kotiin sairasta lasta jäisi hoitamaan se, kummalle se on helpompaa. Lapsen kanssa viettäisi lomat se, joka siihen pystyy. Jos ei pysty jäädä hoitamaan tai viettämään lomia, keksitään toinen ratkaisu. Jos ei pysty sen takia, että kyseessä puolison lapsi, eikä oma, on parisuhde väärä, koska puolison lasta tulee kohdella kuten omaansa (tämä kursivoitu kommentti ei ollut tarkoitettu ap:lle, vaan niille, jotka ajattelevat, että puolison lasta ei tarvitse hoitaa, koska se ei ole oma. AP:n tekstistä päätellen hän mielellään hoitaa lasta ja on hänen kanssaan, mutta ongelma juurikin tuo, että häntä pidetään itsestäänselvänä, koulunkäynti häiriintyy ja mies kohtelee huonosti - ei lapsi).